torstai 29. lokakuuta 2009

Luottamuspääoma

Useampi tuttuni ja ystäväni on jo jonkin aikaa suositellut minulle tutustumista Risto Harisalon tuotantoon ja kirjoituksiin, koska heidän mukaansa ajatusmaailmassani on paljon yhtäläisyyksiä Harisalon kanssa. Toki olen Harisalon ajatusmaailman jo jonkin aikaa tiedostanut ja tietänyt sen olevan hyvinkin samansuuntainen omien ajatustenkulkujen kanssa, mutta varsinaisesti Harisalon kirjoja en ole tähän mennessä lukenut. Niinpä vihdoin marssin yliopiston kirjastoon ja tartuin hänen ja Ensio Miettisen teokseen Luottamuspääoma - yrittäjyyden kolmas voima. Turhaan eivät olleet tuttavat suositelleet, sen verran voimakkaasti tunsin yhtäläisyyttä kirjan ajatusten kanssa.

Luottamuspääoma talouden perustana

Miettisen ja Harisalon teoksen pääviesti on yksinkertaistettuna se, että talous tarvitsee eri osapuolten välistä keskinäistä luottamusta toimiakseen. Tätä aineetonta pääomaa kirjoittajat kutsuvat luottamuspääomaksi. Tekijöiden mukaan luottamuspääoma voidaan määritellä inhimillisen vuorovaikutuksen tuloksena syntyväksi vakaumukseksi siitä, kuinka ihminen suhtautuu muihin ihmisiin, lähipiiriinsä ja yhteiskuntaan.

Tekijät esittelevät James Kouzesin ja Barry Bosnerin teoksessa Credibility määrittelemät kuusi luottamuksen periaatetta, jotka ovat:

  1. Itsensä keksiminen
  2. Asiakaskunnan arvostaminen
  3. Yhteisten arvojen vahvistaminen
  4. Kapasiteetin kehittäminen
  5. Tarkoituksen palveleminen
  6. Toivon säilyttäminen
Primitiiviyhteiskunnasta vastuuyhteiskuntaan

Harisalo ja Miettinen kuvaavat oivallisesti ihmiskunnan kehityksen primitiivisestä yhteiskunnasta vastuuyhteiskuntaan vallitsevien pääomien näkökulmasta. Heidän mukaansa:

Primitiivisessä yhteiskunnassa, jossa ihmiset joutuivat kuluttamaan välittömästi kaiken hankkimansa, raaka voima ja väkivalta edustivat hallitsevaa pääoman muotoa. Ihminen, joka pystyi saalistamaan ja puolustamaan saalistaan, säilytti mahdollisuutensa olemassaolon kamppailussa.

Agraaritalous johti pysyvän asutuksen, kylien ja kaupunkien syntymiseen ja uusien elämänmuotojen kehittymiseen. Tällöin käynnistyi työnjaon spontaani prosessi. Koska työkalut ja tuotteet olivat alkeellisia ja työnjako kehittymätöntä, fyysinen voima kehittyi keskeiseksi pääoman muodoksi.

Teollinen vallankumous nosti taloudellisen pääoman uusiin ulottuvuuksiin. Taloudellinen pääoma mahdollisti uusien ideoiden teollisen tuotannon, jakelun ja markkinoinnin. Teollisuutta leimasivat erikoistuminen, standardisaatio, synkronisaatio, konsentraatio, maksimointi ja keskitys eli sentralisaatio. Näiden avulla saavutettiin ennennäkemätön vauraus ja materiaalisten tarpeiden tyydytyksen aste.

Jälkiteollisessa kulttuurissa henkinen pääoma eli tieto on noussut hallitsevaksi pääoman muodoksi. Teoria tiedon arvosta on syrjäyttänyt teorian työvoiman arvosta. Tästä syystä henkinen pääoma on korvannut taloudellisen pääoman. Gary Beckerin mukaan henkinen pääoma on ihmisen henkinen voimavara, jonka avulla hän voi hankkia itselleen entistä tehokkaammin aineellisia ja aineettomia tuloja. John Naisbittin mukaan henkisen pääoman ansiosta talous voi perustua ihmisen historiassa ensimmäistä kertaa resurssille, joka ei ole niukka, vaan uudistuva ja itseään uudistava.

Harisalon ja Miettinen eivät kuitenkaan jätä tarkastelua tähän vaan asettavat kyseenalaiseksi henkisen pääoman roolin nyky-yhteiskunnassa. Heidän mukaansa: "Henkinen pääoma ei ehkä sittekään riitä selittämään kaikkia merkittäviä ilmiöitä kulttuurissa ja taloudessa. Rahalla voi rakentaa laitoksia, jotka saadaan tiedolla toimimaan, mutta raha ja tieto eivät lopultakaan selitä, miten ihmiset käyttäytyvät, tekevät sopimuksia, ratkovat konflikteja ja päättävät tehdä tai olla tekemättä. Raaka voima, fyysinen voima, raha ja tieto eivät ehkä edusta perimmäistä valtaa, joka liikuttaa ihmisiä ja saa asiat tapahtumaan." Tämä perusteella he päätyvät siihen, että nykyisessä vastuuyhteiskunnassa luottamuspääoma nousee keskeisimmäksi pääoman muodoksi. Heidän mukaansa:

Vastuuyhteiskunnassa luottamuspääoma luo edellytykset tiedolle ja rahalle, mutta raha ja tieto eivät synnytä luottamuspääomaa kuin ehkä rajallisesti. Kirjoittajien johtopäätös on se, että nyky-yhteiskunnassa valtaa ovat luottamus, raha ja tieto.

Kohti kuluttajademokratiaa

Harisalon ja Miettisen mukaan kulutus on taloudellisen toiminnan perusta. Siksi kuluttajan ääni on luottamuspääoman puun juuri. Yritykset, joiden tuotteisiin kuluttajat luottavat, voivat menestyä. He peräänkuuluttavat kuluttajademokratiaa tuottajadiktatuurin sijaan. Tuottajadiktatuurissa tuottajat päättävät, mitä tuotetaan, kuinka paljon tuotetaan ja miten tuotetaan, mutta kustannukset sysätään kuluttajille.

Kuluttajademokratiassa sen sijaan ihmiset arvostavat erilaisia asioita. Toisaalta he arvostavat samoja asioita eri tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että yritysten on kyettävä selvittämään, mitä asioita ja kuinka paljon ihmiset arvostavat. Prosessia, jolla yritykset selvittävät kuluttajien subjektiivisia arvostuksia kutsutaan taloudelliseksi laskennaksi. Taloudellinen laskenta on subjektiivisesti määräytyvien olennaisuuksien selvittämistä. Ihmisten subjektiiviset arvostukset ovat taloudellisen laskennan kohteena. Taloudellisen laskennan kohteena ovat arvot, kuten korkojen arvo, työvoiman arvo, voittojen arvo, vuokrien arvo ja pääoman arvo. Näiden arvojen merkitys on erilainen eri ihmisille ja yrityksille. Arvoista on mahdotonta muokata yhtälöitä samalla tavalla kuin määristä. Tiede ei ole kyennyt kehittämään menetelmää, jonka avulla se voisi selvittää, kuinka ihmiset omassa mielessään arvottavat erilaisia asioita.


Kirjoittajien mukaan yritys on tapa käsitellä sybjektiivisesti määräytyviä arvoja. Jos yritys onnistuu taloudellisessa laskennassaan, se yltää voittoihin. Yrityksen taloudellinen laskenta on syvästi henkinen asia. Yrityksen on voitava päätellä, mitä kuluttajat haluavat ja mihin he ovat valmiita. Edelleen yrityksen on kyettävä päättämään, kuinka se tuottaa kuluttajille asiat, joita he haluavat. Keskeinen osa tätä prosessia on pidättyväinen hankinta.

Pidättyväinen harkinta on taloudellisesti tuottoisien ideoiden mahdollistaja, ei luovuuden eikä innovatiivisuuden rajoite. Pidättyväinen harkinta ohjaa yrityksiä tuottamaan vain sellaisia asioita, joita ihmiset ostavat ja joista he maksavat vapaaehtoisesti. Lähtökohtaisesti ihmiset vieroksuvat pidättyvää harkintaa ja etsivät keinoja sen heikentämiseksi. He yrittävät löytää ehtymättömän hyvän sammon, joka tuottaa heille kaiken, mitä he haluavat. Ihmiset uskovat, että valtio voi tuottaa heille kustannuksitta asioita, joita pidättyvään harkintaan luottavat yritykset kieltäytyvät tuottamasta. Tässä uskoajattelussaan he turvautuvat "taivaalliseen kassaan", joka heidän mielestään on ehtymätön kaivo.

Harisalon ja Miettisen mukaan tuottavat yritykset pitävät talouden pyörät pyörimässä. Heidän mukaansa: "Tuottava yritys tulee koko ajan kuluttajaa vastaan, koska kuluttajat voivat käyttää säästyvän osan muihin hyödykkeisiin. Tuottavuus kuvastaa sitä, mitä ihmiset saavat aikaiseksi käytössään olevin välinein. Tuottavien yritysten ansioista talouselämä voi aikaa myöten monipuolistua."

Yksityisomaisuus, -yrittäjyys, markkinat ja vapaa hintajärjestelmä

Harisalon ja Miettisen mukaan yksityisyrittäjyys, markkinat, vapaa hintajärjestelmä ja yksityisomaisuus ovat taloudellisen laskennan peruskivet. Yksityisomaisuus on välttämätön osa taloudellista laskentaa, koska yrittäjä vastaa omasta rahasta perusteellisemmin kuin toisen rahasta. Jos yksityisomaisuus kielletään, joudutaan tilanteeseen, jossa häikäilemättömimmät saavat mahdollisuuden käyttää muiden varoja omiin tarkoituksiinsa.

Jos markkinat kielletään, syntyy tilanne, jossa kenelläkään ei ole enää tietoa ihmisten subjektiivisesti määräytyneistä arvoista. Markkinoilla vapaa hintajärjestelmä ohjaa arvojen kysyntää ja tarjontaa. Kirjoittajat asettavat myös luonnollisen palkkakaton todetessaan, että vastuutaloudessa ihmiset voivat ansaita vain sen verran kuin kuluttajat ovat valmiita maksamaan heidän työnsä lopputuloksista.

Luottamusta herättävä johtaja


Harisalo ja Miettinen kirjoittavat myös luottamusta herättävistä johtajista. He siteeraavat Kouzeria ja Bosneria, jotka olivat tutkineet sitä, millaisia ominaisuuksia on johtajilla, joihin alaiset erityisesti luottavat. Tärkeimpinä ominaisuuksina nousivat esiin rehellisyys, ennakoivuus, inspiroivuus ja kyvykkyys.

Toisaalta kirjoittajat nostavat esille Max Weberin ajatukset. Weber erotti toisistaan perinteisen karismaattisen ja rationaalisen auktoriteetin. Weberin mukaan:

1) Perinteisessä auktoriteetissa luottamuspääoma rakentuu historialliselle jatkumolle.

2) Karismaattinen auktoriteetti on suuri persoona, merkittävä johtaja ja sankari. Karismaattisuuden voima on siinä, että se on ikään kuin magneetti, joka vetää puoleensa ihmisiä aktivoiden, innostaen ja kannustaen heitä. Ihmiset ovat yleensä taipuvaisia luottamaan karismaattisiin johtajiin.

3) Rationaalinen auktoriteetti ei kärsinyt perinteen joustamattomuudesta eikä karismaattisen yksilön inhimillisistä heikkouksista.


Weberille byrokratia oli organisaation korkein kehitysaste. Weber asetti eräitä ehtoja rationaaliselle byrokratialle. Ensinnäkin tehtävät niihin kuuluvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen oli kyettävä määrittelemään huolellisesti. Toiseksi organisaation oli ohjattava auktoriteetin ja pakkovallan käyttöä yksiselitteisillä ja johdonmukaisesti sovellettavilla säännöillä. Nämä säännöt rajoittavat yksilöiden mielivaltaisia valintoja. Kolmanneksi tehtävät oli täytettävä ammattitaidon ja suorituskyvyn perusteella. Neljänneksi organisaation omaisuus oli erotettava henkilökunnan omasta omaisuudesta. Weberin ihanne byrokratiasta kääntyi kuitenkin täysin päinvastaiseksi. Byrokratia alkoi saada toisen sisällön, jolle oli tunnusomaiasta sääntöjen kahlitsema toiminta, yhdenmukaisuus ja virkavaltaisuus sekä luovuuden katoaminen ja muutosvastarinta.

Kirjoittajat käsittelevät myös taylorismia. He nostavat esille Frederick Taylorin näkemyksen siitä, että työnantaja ei voi hankkia ja säilyttää vaurauttaan, jos hän kieltää työntekijän vaurauden. Vastaavasti työntekijä menettää vaurautensa, jos hän vaarantaa työnantajansa vaurauden. Taylorin mukaan tieteellinen liikkeenjohto rakentui muutamille arvoille kuten tieteelle, sovulle, yhteistoiminnalle, maksimaaliselle tuotannolle ja yksilön kaikkinaiselle kehittämiselle. Vaikka Taylor kehitteli erilaisia tekniikoita työn tehostamiseksi, hän uskoi myös yksilön omaan kykyyn ratkoa ongelmia, mahdollisuuksiin saada tyydytystä työstä ja haluun kokeilla uusia asioita.

Poimintoja

”Kehitysapu on epäonnistunut, koska se on vahvistanut vain tuottajia eikä se ole kanavoitunut aidoksi kuluttajademokratiaksi kohdemaissa”.

”Työantajan ja työntekijän väliset suhteet ovat toisarvoisia verrattuna kuluttajien ja yrityksen välisiin suhteisiin. Koska ay-liike unohtaa tämän, se asettuu tuottajien diktatuurin puolelle kuluttajia vastaan. Ay-liikkeelle oikea neuvottelukumppani vastuutaloudessa ei ole työnantaja, vaan kuluttajat.”

”Taloudessa voi olla työtä vain siinä määrin, kuin ihmiset suostuvat kuluttamaan vapaaehtoisesti. ”

Taivaallinen kassa: (EU) ”Mitä useammat ryhmät alkavat tavoitella etuja taivaallisesta kassasta, sitä vähemmän ne investoivat tuotantoon ja kuluttajien palveluun. Taivaallinen kassa tekee valtiosta tulonjako- ja holhousvaltion, jossa jopa voittajista tulee lopulta häviäjiä. Kuluttajan ääntä kunnioittava valtio luo työtä, varallisuutta ja taloudellista riippumattomuutta”.

"Koulutus on investointi henkiseen pääomaan."

"Taitava pääoma on varanto, jonka avulla yrittäjä voi tehostaa tuotantoaan ja innovatiivisuuttaan. Taitava pääoma on tulos siitä, että yritys malttaa rakentaa toimintansa luottamuspääoman varaan ja käyttää sitä päätöksenteon perustana."

"Ihmisen motivaatiota tutkineen David McClellandin mukaan ihmisillä on luonnostaan halu ja tarve saada asiat tehdyksi. Ihmiset, joilla tämä tarve on erityisen voimakas, suhtautuvat myönteisesti ponnisteluihin ja uusiin vaatimuksiin. He ovat valmiita työskentelemään työajoista ja muodollisista rajoitteista piittaamatta. Heille raha, asema ja status eivät ole tavoitteita sinänsä, vaan heidän saavutustensa väistämättömiä seurauksia. McClellandin mukaan ihmisen halu saada aikaan ja yltää saavutuksiin on yksi keskeisimmistä tuottavuuden selittäjistä."

maanantai 26. lokakuuta 2009

Asunto-osakeyhtiön hallitus

Tänään oli taas taloyhtiön hallituksen kokous. Vuosikokouksessa muiden venkoillessa ja pakoillessaan vastuuta, en saanut pidettyä kättäni alhaalla ja niinpä lopputuloksena päädyin hallituksen puheenjohtajaksi. Asunto-osakeyhtiöiden hallituksiin ei todellakaan ole tunkua, ennemminkin päinvastoin. On paljon helpompi käydä vuosikokouksissa valittamassa, kun mikään ei toimi kuin lähteä itse tekemään asialle jotain.

Meillä on kolmen hengen hallitus ja kokoonnumme muutaman kerran vuodessa aina tarpeen mukaan. Uudessa taloyhtiössä tarpeita on vähän eikä putkiremontteja tai muita mukavia haasteita ole näköpiirissä. Voisi siis sanoa, että tämä on varsin helppo homma. Taloyhtiön hallitustyöskentely on opettanut tähän mennessä oikeastaan kolme asiaa. 

Ensinnäkin taloyhtiön hallituksessa käsiteltävien asioiden määrä on vähäinen, mutta niiden kirjo on todellakin laidasta laitaan. Toisinaan käsitellään useamman sadantuhannen euron laina- tai remonttiasioita, toisinaan taas pohditaan sitä, pitäisikö kulmalistan olla millin ohuempi vai paksumpi ja kaikkea siltä väliltä. Koska kyse on ihmisten kodeista ja asumisviihtyvyydestä ei linjanvetoa voi tehdä puhtaasti eurojen perusteella vaan myös pikkuseikoilta vaikuttaville asioille on annettava oma aikansa ja tilansa. Varmaa nimittäin on, että valitukset tulevat nimenomaan pikkuasioista. 

Toinen huomio liittyy taloyhtiön valtaan ja vastuuseen. Taloyhtiöissä, kuten muissakin yhtiöissä, yhtiökokous valitsee hallituksen edustamaan osakkeenomistajia ja käyttämään yhtiön päätöksentekovaltaa. Hallituksen tehtävänä on omistajaohjaus, mutta varsinaiseksi hallitustyöskentelyksi taloyhtiöiden hallitustoimintaa ei voi hyvälläkään tahdolla kutsua. Osakeyhtiöissä hallitus vastaa toimitusjohtajan valvonnasta ja tarvittaessa vaihtamisesta. Asunto-osakeyhtiössä hallitus vastaa vastaavalla tavalla isännöitsijän valvonnasta ja tarvittaessa vaihtamisesta. Periaatteessa valvontatehtävä on sama, mutta käytännössä ero on suuri. Väitän, että suurimmassa osassa taloyhtiöitä isännöitsijä vie hallitusta 100-0, eikä hallitus ymmärrä edes vikistä. Voisi sanoa, että omistajaohjauksen päämies-agenttinäkökulmasta agentilla on tässä suhteessa kaikki avaimet käsissään. Isännöitsijä valmistelee kokoukset, vastaa päätösten täytäntöönpanosta ja tulosten raportoinnista. Kun hallitus käyttää keskimäärin taloyhtiön asioihin noin tunnin kuukaudessa eikä remontti- ja siivousasiat kuulu varsinaiseen ydinosaamiseen, on kyky valvoa isännöitsijän toimintaa oikeasti heikko. Kynnys lähteä vaihtamaan isännöitsijää on suuri ja tämän myös isännöitsijät pääsääntöisesti tietävät. Jos remontti menee reisille, hallituksessa voidaan lähinnä torua isännöitsijää huolimattomasta valvonnasta, mutta remonttilasku maksetaan mukisematta. Vuosikokouksessa sitten kuunnellaan valitusta siitä, kuinka taas meni hommat pieleen, mutta jatketaan samaan malliin ilman muutoksia. Osakeyhtiöissä näin huonolla valvonnalla toimitusjohtaja saisi kenkää, mutta taloyhtiöissä leväperäinen toiminta tuntuu olevan maan tapa.

Kolmas huomio koskee taloyhtiöiden taloutta. Kuinka moni katsoo taloyhtiön taseen ennen asunnon ostopäätöstä? Asunto-osake on osuus asunto-osakeyhtiöstä, joka oikeuttaa hallinnoimaan tiettyä huoneistoa. Ostotilanteessa painavat kuitenkin aivan muut seikat kuin ostettavan yhtiön talousasiat. Sama pätee taloyhtiön hallitukseen, toiminnan lähtökohtana on ennemmin asukastyytyväisyys kuin omistaja-arvon kehittäminen. Väitän, että asunto-osakeyhtiöissä on runsaasti löysää rahaa, jota tuhlataan turhuuteen, koska kukaan ei käytä omistajan ääntä. Kuluseuranta tapahtuu kerran vuodessa tilinpäätöstasolla ja tällöin kaikkien kulujen kasvut isännöitsijä voi kuitata "yleisen hintatason kohoamisella". Kulujen kasvu taas on helppo siirtää vastikkeisiin ikään kuin hinta-automaattina. Ilmiö on sama kuin ylioppilaskuntien jäsenmaksuissa, jotka kohoavat aina uudelle kuluasteelle. Nyt heikkoa taloudenhoitoa ei edes kyseenalaisteta ja putkiremontin kulut voi helposti kerätä toiseen kertaan remontin yhteydessä, vaikka niihin olisi pitänyt varautua jo aikaisemmin. Omistajien intressit asunto-osakeyhtiön talouden seuraamiseen ovat pienet, koska taloyhtiön talous ei nykyisellään juurikaan vaikuta kyseisen asunnon arvoon.

Johtopäätökset

Mietin, mitä saisi aikaan ammattimainen kiinteistöomistusyhtiö tai hallinnointiyhtiö, joka hoitaisi omistajien etua asunto-osakeyhtiöissä? Nyt asunto-osakeyhtiöissä on usein monta asukasta ja omistus on hajaantunut, joten yhtiöistä puuttuu omistajan ääni. Koska vahva omistajuus puuttuu, on isännöitsijöiden asema korostunut. Kenties vastavetona isännöitsijöiden korostuneelle asemalle ammattimainen kiinteistöomistusyhtiö pystyisi paremmalla valvonnalla parantamaan toiminnan tehokkuutta ja siten pienentämään yhtiön vastikkeita?

torstai 15. lokakuuta 2009

Pro Gradu


Se on siinä! Pro Gradu on nyt tehty, tarkastettu ja hyväksytty. Opinnot on pulkassa eli ei muuta kuin KTM-paperit ulos. Jo oli aikakin!

Graduprosessi oli noin vuoden kestänyt vääntö. Työn ohessa tehtynä se tarkoitti sitä, että useampi viikonloppu tuli vietettyä aamusta iltaan yliopiston tietokoneluokassa. Varsinaisesti gradun tekemiseen ei mennyt kuin noin 4 kuukautta, mutta prosessi venähti vuoteen, koska suurin osa ajasta meni yliopiston kanssa vääntäessä. Aluksi ei löytynyt halukasta ohjaajaa. Sitten kun ohjaaja löytyi niin ohjaustyö osoittautui varsin olemattomaksi. Ohjaajan osaaminen tutkimastani aihepiiristä oli varsin vaatimaton ja halu perehtyä asiaan vielä vähäisempi. Viesti oli lähinnä se, että "tee mitä teet ja palauta työ, kun olet valmis". Verrattuna esimerkiksi Helsingin kauppakorkeakoulun ohjaustyöhön, eroa on kuin yöllä ja päivällä. Tutkimustyötä ei myöskään  helpottanut se, että Tampereen yliopistolla ei ole käyttöoikeuksia tämän alan keskeisimpiin kansainvälisiin lähteisiin. Puitteissa on oikeasti eroa. 

Gradun tarkastusprosessi olikin sitten ihan oma episodinsa, johon lienee turha julkisesti palata. Tarkastusprosessista tuli enemmän arvovaltakysymys kuin arvosanakysymys. Sen opin, että yliopiston hiekkalaatikossa kivet ovat pieniä ja persoonat vielä pienempiä. Kyky ajatella hiekkalaatikon ulkopuolella on kapea. 

Mitä sitten jäi päällimmäisenä käteen opinnoista Tampereen yliopiston kauppatieteissä?

1) Opinnot on hyvä perusta, mutta käytäntö on se, joka oikeasti opettaa.
2) Yliopistossa yrityksen taloustiedettä opettavat ihmiset, jotka eivät ole päivääkään työskennelleet yritysmaailmassa. Tämä näkyy opetuksessa! Urakierto tekisi monelle yliopistomaailmassa hyvää, mutta valitettavasti yliopiston palkkalistoille päätyvät pääasiassa ne, joille ei ole muualla kysyntää. Hyvä tutkija ei tarkoita myöskään tarkoita hyvää opettajaa. Ulospäinsuuntautuneisuus ja esiintymistaidot eivät ole kovinkaan monen vahvuuksia. 
3) Opiskelupaikalla on merkitystä. Jos nyt valitsisin opiskelupaikkaa, tuskin päätyisin Tampereen yliopistoon vaan valitsisin Helsingin kauppakorkeakoulun tai ulkomaat. Huonot resurssit, huono opetuksen laatu, sisäänpäin lämpeävä kulttuuri ja yritysvihamielisyys ovat Tampereen yliopiston tunnusmerkit. Yhteistyöyliopistot ovat lähinnä vanhoja stalinistiyliopistoja entisissä Neuvostomaissa, joten lähde siinä sitten vaihtoon opiskelemaan bisnestä. Valitettavasti näitä asioita on vain vaikea arvioida ennen hakupäätöstä.
4) Syventävistä kursseista varsin moni on yliopiston henkilökunnan oman egon pönkitystä eli kursseja, joissa he pääsevät esittelemään omia tutkimusalueitaan. Suurempaa käytännön merkitystä tai opetuksellista sisältöä näillä kursseilla harvemmin on.
5) Pääaineissa on eroja. Subjektiivinen mielipiteeni on, että: 

Laskentatoimi on kauppatieteistä paras pääaine, koska siitä on selvästi eniten hyötyä yritysmaailmassa ja siinä on selkeä opetuksellinen sisältö. Kyky hallita talousluvut on erittäin tärkeä alalla kuin alalla. Rahoitus omana erikoisalanaan on erityisen kiinnostava.

Yrityksen hallinto ja sieltä etenkin strategia olisi toiseksi tärkein. Yrityksen hallinnon ongelma on se, että opiskeluaikana ilman relevanttia työkokemusta sen lukeminen menee hieman ohitse, koska mallien hahmottaminen käytännössä edellyttäisi jonkinlaista tuntumaa yrityselämään. Porterin merkitys aukeaa paremmin, kun sitä oppii soveltamaan kentällä.

Kansantaloustiede on yleispätevää ja opettaa paljon taloudellista ajattelutapaa. Perusopintojen käyminen tulisi olla kaikille pakollista. Pitkälle vietynä menee liian matemaattiseksi ainakin minun aivoitukselleni. 

Markkinointi on valitettavasti yliopisto-opetuksena turhan paljon erilaisten listojen ulkoa opettelemista ja tyhjänpäiväistä käsien heiluttelua. Äärimmäisen tärkeä aihealue, mutta sitä opiskelee pääsääntöisesti kiltit tytöt, jotka eivät pärjäisi kentällä myyntityössä. Kotler-Armstrongin Principles of Marketingin lukemalla saa tarvittavat tiedot tästä alasta. Loppu on vain soveltamista. 

Yritysjuridiikka on kapea, mutta tärkeä aihealue. Tätä olisi täytynyt lukea vieläkin enemmän. Etenkin osakeyhtiölain pääpiirteiden tunteminen on hyödyllistä monessa käytännön tilanteessa. 

Vero-oikeus on yritysjuridiikan tapaan kapea, mutta tärkeä aihealue. Hyvä sivuaine laskentatoimen kanssa, koska ne täydentävät sopivasti toisiaan. Ei mikään seksikkäin ala, mutta itse opinnot ovat varsin kiinnostavia ja käytännönläheisiä. Näistä opinnoista on hyötyä sekä henkilökohtaisesti että työelämässä. 

Vakuutustiede on Tampereen harvinaisuus. Hyvä oma aihealueensa ja finanssisektori tarjoaa paljon mahdollisuuksia työelämässä, joten hyvällä sivuaineella sopiva valinta pääaineeksi. Itse en vakuutustiedettä peruskurssia enempää lukenut, joten sisältöä en osaa arvoida. 

Pro Gradu

Pro Graduni oli aiheeltaan Konsernirakenne ja taseen ulkopuoliset rahastot suomalaisessa yksityisessä pääomassa - case Panostaja Oyj ja CapMan Oyj. 

Tutkimuksen tiivistelmän voi lukea täältä: 

Varsinainen tutkimus löytyy täältä:

Tiivistelmä

Tämä on tutkimus sijoitusyhtiöiden toiminnasta suomalaisessa yksityisessä pääomassa vuonna 2009. Tutkimuksen tavoitetteena on lisätä yksityisen pääoman tietämystä Suomessa tarkastelemalla alaa laskentatoimen kontekstissa. Tutkimuksen aluksi luodaan suomenkieliset määritelmät alan keskeisille käsitteet kuten yksityinen pääoma, bisnesenkelitoiminta, bisnesenkeli, kasvuyritystoiminta, omistusjärjestelyt, pääomasijoitusyhtiö, pääomasijoittaminen, monialakonserni ja omistajaosaaminen.

Tutkimuksen teoreettisessa osassa vastataan kysymyksiin, miksi sijoitusyhtiöt ovat olemassa ja mikä on niiden rooli pääomamarkkinoilla? Tutkimuksen tulosten perusteella täydellisillä markkinoilla sijoitusyhtiöllä ei ole olemassa olon oikeutusta, mikäli sijoittajat pystyvät sijoittamaan varansa suoraan kohdeyrityksiin saaden saman tuoton. Täten yksityisen pääoman markkinoiden on oltava epätäydelliset tai sijoitusyhtiöllä on oltava aineetonta pääomaa, joka synnyttää kohdeyhtiön omistussuhteessa lisäarvoa. Tämä aineeton pääoma määriteltiin omistajaosaamiseksi. Tutkimustulosten mukaan sijoitusyhtiöillä on pääomamarkkinoilla kolme roolia, pääomakuilun lieventäminen, rooli riskinottajana sekä omistajaosaamisen kanavoimisessa kohdeyrityksiin.

Tutkimuksessa tarkastellaan myös, mitä sijoitusyhtiöt tekevät ja miten ne toimivat. Lisäksi tarkastellaan konsernirakennetta vaihtoehtoisena liiketoimintamallina taseen ulkopuolisille rahastoille ja vertaillaan näiden kahden mallin yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia. Tarkastelu havainnollistetaan tutkimalla kahta case-yritystä, omasta taseesta konsernirakenteella sijoittavaa monialakonserni Panostaja Oyj:tä ja taseen ulkopuolisia rahastoja hallinnoivaa pääomasijoitusyhtiö CapMan Oyj:tä.

Tarkastelun tulosten mukaan konsernirakenne eroaa rahastorakenteesta erityisesti pääomien, tulonlähteiden ja irtautumisten osalta. Konsernirakenteessa pääoma on konsernin osakkeenomistajien pysyväluonteista omaa pääomaa. Rahastorakenteessa pääoma kerätään kertaluonteisesti yksittäisiin rahastoihin ulkopuolisilta sijoittajilta. Konsernirakenteen tulonlähteet ovat osinkotuotot ja irtautumistuotot. Rahaston tulonlähteet ovat osuus rahaston voitosta, hallinnointipalkkio sekä konsultointi- ja hallintopalkkiot. Rahasto irtautuu kohdeyrityksestä määräajan kuluessa. Konsernilla ei
vastaavaa määräaikaa ole. Sijoitusyhtiöiden eroavuudet merkitsevät sitä, että niiden vertaileminen tilinpäätösaineiston perusteella ilman liiketoimintamallin ja tulonlähteiden tarkempaa tuntemista ei anna vertailukelpoisia tuloksia.

Avainsanat

Yksityinen pääoma, sijoitusyhtiö, sijoitusyhtiötoiminta, konsernirakenne, taseen ulkopuolinen rahasto

maanantai 12. lokakuuta 2009

Markkinamaine

Harvoista graduista on ainesta julkaistuksi kirjaksi. Petri Vihervuoren teos Markkinamaine - sijoitusanalyytikot puhuvat on yksi tällainen harvinaisuus. Vihervuori tutki yrityksen mainetta, sitä mistä maine koostuu ja miten se vaikuttaa analyytikoiden sijoituspäätöksiin. Varsin onnistunut aiheenvalinta graduksi. Ohessa katsaus Vihervuoren tutkielmaan. 

Maineen määritelmä

Maine on yksi aineettoman pääoman osa-alue. Muita ovat muun muassa tieto- tai osaamispääoma, asiakaspääoma, suhdepääoma, allianssipääoma ja viestintäpääoma. Hyvä maine merkitsee lisäarvoa ja kilpailuetua, jota voi mitata rahassa. Kun yritykselle karttuu mainepääomaa, se näkyy yrityksen menestyksenä markkinoilla ja positiivisena tuloksena tilinpäätöksessä. Listautuneen yrityksen ansaitsema maine vaikuttaa muun muassa sen osakkeen arvoon ja vieraan pääoman korkoon.

Organisaation hyvä maine vetää puoleensa asiakkaita, sijoittajia, työntekijöitä ja liikekumppaneita. Se suojaa kriiseiltä, helpottaa hinnoittelussa, alentaa markkinointikustannuksia ja ehkäisee jäljittelyä. Yhteistyökumppanit näkevät hyvämaineisen yrityksen vetovoimaisena, koska yhteistyö sen kanssa on todennäköisesti menestyksekästä. Samalla kun ne tulevat yhdistetyksi hyvämaineiseen yritykseen, voi heidän oma maineensa parantua.

Fombrunin ja Gardbergin maineen määritelmä sisältää 6 ulottuvuutta ja 3-4 attribuuttia:

1) Emotionaalisen vetovoiman ulottuvuus (Emotional appeal)

- Kuinka paljon organisaatiosta pidetään? (Feel good about)

- Kuinka paljon organisaatiota ihannoidaan ja kunnioitetaan (Admire and respect)

- Kuinka paljon organisaatioon luotetaan? (Trust)

2) Tuotteiden ja palveluiden ulottuvuus (Products and services)

- Kuinka laadukkaita organisaation tuotteet ja palvelut ovat? (High quality)

- Kuinka innovatiivisia organisaation tuotteet ja palvelut ovat? (Innovative)

- Kuinka arvokkaita organisaation tuotteet ja palvelut ovat (Value for money)

- Kuinka luotettavia tuotteet ja palvelut ovat? (Stands behind products/services)

3) Visioiden ja johtamisen ulottuvuus (Vision & Leadership)

- Missä määrin organisaatio esittää selkeitä visioita tulevaisuudesta? (Clear vision for the future)

- Kuinka vahvasti organisaatiota johdetaan (Excellent leadership)

- Kuinka hyvin organisaatio hyödyntää markkinamahdollisuudet? (Capitalize market opportunities)

4) Työympäristön ulottuvuus (Workplace environment)

- Kuinka hyvin organisaatiota johdetaan? (Well-managed)

- Millaista organisaatiossa on olla töissä? (Appealing workplace)

- Kuinka ammattitaitoista ja laadukkaita työntekijät ovat? (Employee talent)

5) Taloudellisen suorituskyvyn ulottuvuus (Financial performance)

- Kuinka yritys huomioi kilpailijat? (Out-performs competitors)

- Kuinka kannattava organisaatio on? (Record of profitability)

- Millaisia riskejä organisaation menestykseen liittyy? (Low risk investment)

- Millaiset ovat organisaation kasvunäkymät? (Growth prospects)

6) Yhteiskuntavastuun ulottuvuus (Social responsibility)

- Kuinka organisaatio "hyvänä kansalaisena" kohtelee sidosryhmiään? (Support good causes)

- Kuinka organisaatio kohtelee työntekijöitään? (Treats people well)

- Kuinka organisaatio huomioi ympäristöasiat? (Environmental stewardship)

Maine ja identiteetti

Yrityksen maine perustuu yrityksen identiteettiin. Yrityksen identiteetillä tarkoitetaan organisaation koko olemusta kaikkine piirteineen: kuinka organisaatio näkyy toimissaan sidosryhmiin päin ja mitä ovat nuo todelliset ja ainutlaatuiset sekä muista erottavat piirteet. Yrityksen identiteetistä ja toiminnasta muodostuu sidosryhmille viestinnän avulla mielikuvia. Mielikuvien muodostumiseen vaikuttaa se, mitä ja miten yritys tekee sekä eri sidosryhmien kannanottojen perusteella markkinoille syntyneet huhut. Näiden mielikuvien kautta kristallisoituu yrityksen maine. Yrityksen maine on siis identiteetin ja toiminnan perusteella syntynyt sidosryhmien yleisarvio yrityksestä.

Mainepääoman muodostuminen

Maine syntyy sekä teoista että puheista eli viestinnästä. Maineessa korostuvat nimenomaan teot ja toiminta. Maine on organisaation tähänastisen toiminnan ja tulevaisuuden suunnitelmien representaatio. Se kuvaa organisaation vetovoimaisuutta sidosryhmien silmissä kilpailijoihin verrattuna. Morleyn (1998, 89) mukaan yrityksen maine perustuu siihen, kuinka se hoitaa liiketoimintaansa. 

Yrityksen maine muodostuu useista kriittisistä tekijöistä. Tällaisia ovat mm. yrityksen tuotteiden laatu, johdon toimintakyky, sosiaalinen vastuu ja asema markkinoilla verrattuna tärkeisiin kilpailijoihin. Ihmisten mielipide yrityksestä muodostuu siitä saatujen kokemusten perusteella. Tavallisen kuluttajan kohdalla se voi muodostua yrityksestä ostettujen tuotteiden tai palveluiden perusteella ja sijoittajien kohdalla puolestaan yritykseen sijoitetun pääoman tuoton perusteella. 

Maine sijoitusmarkkinoilla

Tutkimuksen mukaan hyvän maineen taloudelliset edut materialisoituvat lisäarvona, josta sijoittajat ovat valmiita maksamaan. Se on mainepääomaa.

Sijoittajat odottavat yritysten olevan luotettavia. He haluavat, että johtajat johtavat yrityksiään niiden väitteiden ja lupausten mukaan, joita he esittävät lehdistötiedotteissaan, vuosikertomuksissaan ja muissa viestimissä. Burson-Marstellerin "Maximizing CEO Reputation"-tutkimuksen mukaan 95 prosenttia vastanneista analyytikoista ilmoitti voivansa ostaa osakkeita toimitusjohtajan maineen perusteella. 

Vihervuoren mukaan hyvä analyytikkoimago juontaa todennäköisesti ennusteista, jotka ovat tukeneet yrityksen arvon nousua. Hyvä sijoittajaimago kertoo ehkä siitä, että yrityksen osakkeita on haluttu ostaa, ei myydä. Yritys näkyy osakemarkkinoille yleensä sen johdon kautta. Sen takia johdon imago on yksi kaikkein tärkeimmistä maineen rakentamisen elementeistä. Jos yrityksen osakkeen arvo on markkinoihin nähden optimaalisella tasolla, volatiliteetti matalalla ja yritys on kilpailukykyinen, on sen osakkeella todennäköisesti hyvä imago. Imagot vaikuttavat yrityksen maineeseen yksittäisinä tekijöinä ja yhdessä kokonaisuutena. 

Pohdittavaksi

 1) Mikä on yrityksen maineen merkitys a) asiakkaalle? b) kilpailijalle? c) yhteistyökumppanille d) sijoittajalle?

2) Mistä yrityksen maine muodostuu, miten mainearvoa voi mitata ja miten sitä voi kehittää?

3) Millä yrityksillä on hyvä/huono maine? Miksi?

4) Mikä on maineen merkitys sijoitusmarkkinoilla? Sijoittavatko ihmiset mielummin esimerkiksi yrityksiin, joista heillä on mielikuva kuluttajamarkkinoilta kuin teollisiin yrityksiin, joista heillä ei ole mielikuvaa kuluttajina?

5) Ostatko osakkeita toimitusjohtajan maineen perusteella?

lauantai 10. lokakuuta 2009

Hämäläinen: Osakesijoittajan opas


Karo Hämäläisen sijoituskirja Osakesijoittajan opas (voitot/riskit/kriteerit ja verotus) on osakesijoittamista aloitteleville henkilöille suunnattu perusteos. Hämäläinen käy hyvin selkeästi ja pelkistetysti läpi mm. sen, mikä on osake, millaisia erilaisia osakkeita (kasvu/arvo-osake jne) on olemassa ja mitä yhtiön luvut kertovat sijoittajalle. Tämän jälkeen Hämäläinen käy läpi osakesijoittamisen keskeisiä asioita, kuten hinnan muodostusta markkinoilla, riskiä, hajauttamista, osakkeiden arvioimista eri tunnusluvuilla sekä eri osakekaupan toteutustapoja.
Hiemankaan osakemarkkinoita seuranneelle kirjan mielenkiintoisin anti on sen viimeinen kappale, jossa käsitellään sitä, kuinka pörssigurut ovat luoneet omaisuutensa. Kappale alkaa itseoikeutetusti Warren Buffetin esittelyllä. Buffetin sijoitusfilosofia esitellään Niki Rossin Lessons from the Legends of Wall Street-teoksen pohjalta ja sen mukaan Buffetin menestyksen perustekijät ovat seuraavat:

1. Laadi sijoitussuunnitelma ja noudata sitä
2. Tutki, mistä yritys saa liikevaihtonsa ja voittonsa
3. Tunne yhtiösi tuotteet tai palvelut, sen asema toimialalla ja kuinka se sijoittuu suhteessa kilpailijoihin
4. Tunne yhtiön johto
5. Kun löydät hyvän ostokohteen, älä anna osakemarkkinoiden tai talouden sekoittaa päätäsi
6. Jos et löydä mieleistäsi ostokohdetta, odota rohkeasti parempaa tilaisuutta
7. Määrittele, mitä tiedät ja mitä et tiedä, ja pysyttele siinä, mitä tiedät

Muina guruina esitellään mm. Benjamin Graham, Peter Lynch, Kenneth L. Fisher sekä David Dreman. Graham oli Buffetin oppi-isä ja häntä pidetään osakeanalyysin isänä. Hänen ajatuksiin voi tutustua klassikkoteoksessa Intelligent Investor. Graham tekee vain sijoituksia, joiden ajoituksella ei ole merkitystä. Kuten Buffet, hän sijoittaa vain hyviin yhtiöihin, huonoihin yhtiöihin he eivät sijoita, vaikka saisivat halvalla. Graham laski yhtiölle piilevän arvon ja osti, mikäli piilevän arvon ja osakeen hinnan välinen ero eli riskipuskuri oli riittävän suuri. Graham sijoitti aina pitkällä tähtäimellä ja kuvitteli ostavansa koko yhtiön. Ostopäätöksissään hän tutki yrityksen tuloslaskelman ja taseen äärimmäisen tarkkaan ja käytti itse keksimäänsä tunnuslukua, joka muodostuu p/e- ja p/b-lukujen tulosta. Hänen mukaansa tämän hinta/kirja-arvo * hinta/tulos ei tule olla suurempi kuin 22.

Peter Lynch esitellään kirjassa maailman kuuluisimpana salkunhoitajana. Lynch oli erityisen kiinnostunut alihinnoitelluista yhtiöistä. Hän kehitteli peg-luvun, jossa p/e-luku eli voittokerroin jaetaan yhtiön kasvuprosentilla. Kasvuprosenttina hän käytti historiallista kasvuprosenttia. Lynchin analyysissa yhtiöt, joiden peg oli yli 1,5 olivat ylihinnoiteltuja ja ne joilla peg oli alle 1 olivat hyviä sijoituksia. Erityisesti häntä kiinnostivat alle 0,5 pegin yritykset eli hitaan kasvun toimiallala toimivat yritykset, jotka kasvavat 20-30 prosentin vuotuista tahtia. Lynch pyrki löytämään tuntemattomia helmiä pienistä yhtiöistä, joilla oli mahdollisuus kasvaa suuriksi tekijöiksi ja saada suursijoittajat innostumaan.

Kenneth Lawrence Fisher esitellään ammattisijoittajana, joka sijoitti korkean riskin kohteisiin. Hänen oivalluksensa oli verrata markkina-arvoa yhtiön liikevaihtoon. Tämän perusteella hän luokitteli yritykset suuriin, keskisuuriin ja pieniin. Lisäksi hän jakoi yhtiöt kasvu- ja arvo-osakkeisiin. Täten hän sai kuusi eri tyyliä: suuret kasvuyhtiöt, suuret arvoyhtiöt, keskisuuret kasvuyhtiöt, keskisuuret arvoyhtiöt, pienet kasvuyhtiöt ja pienet arvoyhtiöt. Tämän jälkeen hän pyrki aistimaan markkinoiden "muotia" ja arvioimaan, mitkä kaksi kuudesta tyylistä eivät olleet kyseisellä markkinahetkellä muodissa. Sijoittamalla loppuun neljään, hän pystyi voittamaan markkinat. Hänen käyttämä keskeisin tunnusluku oli p/s eli hinta/liikevaihto. Hänen mukaansa korkean p/s-luvun yhtiöt tuottivat pahimmat pettymykset heikolla hetkellä.

David Dresmanin Hämäläinen esittelee sijoitusmarkkinoiden vastarannankiiskenä. Dresman keskittyi enemmän markkinoiden analysoimiseen kuin yritysten analysoimiseen. Hänen mukaansa ihmiset ovat perusluonteeltaan optimisteja. Tästä seuraa se, että:

1. Ihmiset ovat epärealistisen optimistisia tulevaisuuden tapahtumien suhteen
2. Ihmiset näkevät itsensä epärealistisen positiivisessa valossa
3. Ihmiset ovat epärealistisen luottavaisia kykyynsä hallita tilanteita ja suuria tietomääriä, koska he katsovat opiskelleensa kaiken mahdollisen ja siksi tietävät kaiken tietämisen arvoisen.

Näiden johtopäätösten perusteella Dresman totesi, että ihmiset kykene noudattamaan hienoja strategioitaan, vaikka haluaisivat, minkä seurauksena markkinat yli- ja alireagoivat. Jos osake on hyvässä huudossa, se ylihinnoitellaan ja syntyy kupla. Huonot osakkeet taas alihinnoitellaan. Dresmanin mukaan sijoittajat käyttäytyvät hyvin määritellyissä oloissa ennustettavasti ja systemaattisesti, joten alihinnoitellut osakkeet kannattaa käyttää hyväksi. Alihinnoittelun Dresman määritteli alhaisella p/e-luvulla eli osti kun luku oli alhainen ja myi kun luku oli normalisoitunut.

Kirjan lopussa Hämäläinen esittelee muutamia mielenkiintoisia lainauksia amerikkalaisista sijoituskirjoista. Kirjassa esitellään se, kuinka Thomas J. Stanley ja William D. Danko tutkivat miljonäärien elämää. Teoksessaan Millionaire next door he kertovat mm.:

1. miljonääri kuluttaa vähemmän kuin tienaa
2. miljonääri jakaa aikansa, energiansa ja rahansa tehokkaasti
3. miljonääri uskoo, että taloudellinen itsenäisyys on tärkeämpää kuin korkean yhteiskunnallisen aseman näyttäminen
4. miljonääri ei ole perinyt omaisuutta vaan säästänyt sen
5. miljonäärin aikuisikäiset lapset ovat taloudellisesti itsenäisiä
6. miljonääri on valinnut oikeanlaisen ammatin
7. miljonääri on keskimääräistä useammin yksityisyrittäjä
8. miljonääri omistaa asuntonsa
9. miljonääri on hyvin koulutettu
10. miljonääri tekee paljon töitä
11. miljonääri sijoittaa 15-20 prosenttia vuosituloistaan
12. miljonääri myy harvoin omistuksiaan

Toinen mielenkiintoinen lainaus kirjassa on Ric Edelmanin kirjasta Ordinary People, Extraordinary Wealth. Kirjassaan Edelman selvitti kahdeksan salaisuutta, jotka ovat tehneet "tavallisista amerikkalaisista" menestyviä sijoittajia. Edelmannin salaisuudet ovat:

1. He pitävät asuntolainaa, vaikka voisivat maksaa lainansa pois
2. Hei eivät hajauta eläkerahastoihinsa sijoittamia rahoja
3. Suurin osa heidän varallisuudestaan on peräisin sijoituksista, jotka he ovat tehneet alle tuhannelle dollarilla
4. He vaihtavat sijoituskohteitaan toiseen vain harvoin
5. He eivät vertaa menestymistään S&P 500:aan
6. He uhraavat raha-asioidensa hoitoon alle kolme tuntia kuukaudessa
7. Raha-asiat ovat perheen yhteisiä asioita, jotka koskevat myös lapsia
8. He seuraavat keskimääräistä sijoittajaa vähemmän talousuutisia

Aivan lopuksi Hämäläinen listaa omat kaksikymmentä sijoitusvinkkiä. Hämäläisen sijoitusvinkit ovat:

1. Aloita ajoissa!
2. Sijoita säännöllisesti!
3. Älä hullaannu silloin, kun kurssit ovat korkealla.
4. Hajauta!
5. Osta ja pidä.
6. Älä sorru päivänsisäiseen kauppaan.
7. Uskalla myydä ajoissa
8. Älä rakastu osakkeisiin
9. Perehdy huolella sijoituskohteisiisi.
10. Tee se, mitä kaikki muutkin, mutta ennen muita.
11. Pidä kirjaa sijoitusmenestyksistäsi.
12. Ota opiksi virheistäsi.
13. Osta tasaisesti eri aikoina.
14. Laske sijoituksesi piilevät kulut.
15. Myy silloin, kun pankkiiriliikkeet julkaisevat vertailevia analyyseja.
16. Kun veri virtaa kadulla, on hyvä aika ostaa osakkeita - jos uskaltaa.
17. Keskustele sijoituksista muiden kanssa, mutta tee päätökset itse.
18. Sijoita osakkeisiin vain sellaista rahaa, jonka voit hävitä.
19. Älä ota sijoituslainaa.
20. Optimoi verotuksesi.

Hämäläisen teos on helppolukuinen peruspaketti sijoittamisen maailmaan. Suositeltavaa luettavaa etenkin vasta-alkajille, mutta edistyneemmille sijoittajille siinä on varsin vähän opittavaa.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Viiksimies on eri mies

Nyt se on sitten todistettu! Nimittäin viiksimiehet tienaavat muita enemmän. TIME-lehden blogi kertoi American Mustache Instituten teettämästä tutkimuksesta, jonka mukaan amerikkalaiset viiksimiehet tienaavat 8,2% enemmän kuin partamiehet ja 4,3% kuin siloposket. Toisaalta tutkimuksessa havaittiin myös, että viiksimiehet kuluttavat 11% enemmän ja säästävät 3% vähemmän kuin ei-viikselliset. 

Kun viiksimiesten kulutustottumuksia tarkasteltiin tarkemmin havaittiin, että he käyttävät keskimääräistä enemmän rahaa parfyymeihin ja hampaiden valkaisuun, juovat keskimääräistä enemmän olutta ja viskiä, kuuntelevat 70- ja 80-luvun musiikkia, pukeutuvat Speedon uimahousuihin, nahkahousuihin ja tiukkoihin T-paitoihin sekä katsovat yleisimmin Billy Dee Williamsin, Chuck Norrisin, Richard Roundtreen ja Burt Reynoldsin dvd-elokuvia. 

Tutkimuksen toteutuksesta ja luotettavuudesta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin se on hauska ja saavutti jopa palstatilaa TIME:ssa ja Reutersilla. Jotta juttu olisi täydellinen, suosittelen vierailua American Mustache Instituutin sivuilla. Jäätävää! Varmaa on, että viimeistään viisikymppiseen mennessä olen kasvattanut Wahlroos-viikset. Se on must juttu.


sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Pirkan Hölkkä

Sunnuntaiaamu. Herätyskello soi 5.50. Ulkona +4C, sysipimeää ja vettä sataa. Edessä bussimatka paperityöläisten kaupunkiin eli Valkeakoskelle, josta on tarkoitus taittaa juosten 33km matka Tampereelle. Tätä on Pirkan Hölkkä.

Lähtölaukaus ammuttiin ja noin 2000 hengen joukko säntäsi metsään määränpäänään Tampereen Aikuiskoulutuskeskus. Sain vinkin, että lähdössä kannattaa oikeasti olla nopea, koska reitin varrella ohittaminen on vaikeaa. Tämä osoittautui todeksi. 

Tavoitteena oli lähteä alittamaan 3 tunnin aikarajaa, mutta jo hyvin alkuvaiheessa käy varsin hyvin selväksi, että tällä reitillä, tässä kelissä ja tässä maastossa kolmen tunnin alittaminen tulisi olemaan erittäin haastavaa. Reitti juostaan pääosin pohjustattomilla ja kivisillä metsäpoluilla. Sateen myötä polut ovat rapavelliä ja kivet liukkaita. Ei mikään ihannekeli taivaltaa. 

Sovitan vauhtini 6min/km vauhtiin, joten ensimmäinen kymppi taittuu vajaaseen tuntiin. Kympin kohdalla uusi ipod suffle alkaa reistailemaan ja soittamaan jotain hemmetin Lauri Tähkää siten, että en saa vaihdettua kappaletta. Säädin yksinkertaisesti vain hajosi. Lauri Tähkää ei kyllä pysty kuuntelemaan, joten pakko luopua koko soittimesta. Tulee hiljaista. Kun ei ole muutakaan tekemistä, kiristän vauhtia. 

Kahteenkymppiin menee suht kivasti ja puolimaraton sujui etuajassa 1:54. Seuraava kymppi onkin sitten kituuttamista. Maastossa on reippaita ylä- ja alamäkiä sekä pitkiä aukeita suoria, jotka ovat henkisesti kaikkein masentavimpia. Ei kiinnostaisi juosta pätkääkään, mutta eipä sitä voi jäädä metsäänkään itkemään. Tankkauspisteitä on suhteellisen harvakseltaan, joten oma juoma tai energiageelit olisivat tässä kohtaa olleet tarpeeseen. Yritän vain keskittyä hengitystekniikkaan ja pitämään paketin kasassa ettei maitohapot pahemmin pääse iskemään.

Lopulta 28km kohdalla alkaa taas henkinen voitto häämöttämään. Viisi kilometriä maaliin ja maasto muuttuu hyväpohjaiseksi lenkkipoluksi, joten voi kiristää vauhtia. Vilkaisu kelloon: kolmen tunnin alitus ei ole mahdollinen, mutta 3:15 alittaminen on saavutettavissa. Siitä uusi tavoite ja lisää hanaa. Selkiä tulee enemmän vastaan kuin menee ohitse. Se on hyvä merkki. Reitillä on yleisöä harvakseltaan, joten siitä ei saa samanlaista lisäpuhtia kuin esimerkiksi kaupunkimaratoneilla. Loppukilometrit rullaavat kuitenkin suhteellisen lennokkaasti. 

Loppusuora on tylsä, siinä on ohittaminen kielletty. Ylipäätään maalissa on tyhjä olo. Ei viitsi edes tuulettaa, koska eihän tämä maratonin jälkeen ole mikään juttu. Toisaalta on hyvä fiilis siitä, että tuli tämäkin koettua ja homma meni hyvin, mutta silti tämä tunne ei jotenkin tänään pysty kompensoimaan matkan aikana kärsittyä mielipahaa. Oli vain tuskainen taival kaiken kaikkiaan. Loppuaika 3h 13min on hyvä. Olen tyytyväinen. Enempää ei olisi irronnut. Keskikilometrivauhti on alle 6min, joten hyvällä baanalla se mahdollistaisi neljän tunnin alituksen maratonilla. Peruskuntokausi 1:n testijuoksuksi voisi siis sanoa, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. Kiitos trainerille!

perjantai 2. lokakuuta 2009

Value Based Management

Kävin eilen automatkalla Helsingistä Tampereelle kollegani kanssa loistavan keskustelun strategioista. Sen tuloksena sain häneltä  linkin, joka sai minut haukkomaan happea. Olen nimittäin yrittänyt viime aikoina perehdyttää itseäni strategiamaailmaan tutustumalla alan klassikoihin, mutta nyt yksi linkki pisti koko homman aivan uudelle pohjalle. Yhdessä linkissä on enemmän opittavaa kuin kauppakorkeakoulun koko kurssitarjonnassa! Olen todella koukussa tähän sivustoon!



Related Posts with Thumbnails