Miten harjoitella bisnestä?

John C Maxwell määrittelee menestyksen ennalta asetetun päämäärän asteittaiseksi toteuttamiseksi. Huippu-urheilussa yleinen menestyskaava on itsekuri, tinkimätön harjoittelu, oikea valmennus ja ylivoimainen valmistautuminen. Kun tarkastellaan lajinsa kiistattomia mestareita kautta aikojen, nousee esiin yksi yhteinen piirre ylitse muiden: mestarit ovat yksinkertaisesti harjoitelleet muita enemmän. "Lahjattomat harjoittelee"-ilmaus ei pidä paikkansa, ennemminkin "lahjakkuus on harjoittelua".

Mikael Granlund - Pihapeleistä Tähtiin, osa 1

Mitä voimme oppia urheilusta bisnekseen?

Urheilussa harjoitteleminen on tie menestykseen. Mutta miten on liike-elämässä? Mitä jos bisnes olisi Olympialaji ja tavoitteena olisi olla maailman paras bisnesmies/-nainen, miten tähän päämäärään pääsemistä voisi harjoitella? Miten liike-elämää voi harjoitella? Miten siinä voi kehittyä? Miten siinä kehittymistä voi mitata? Päädyin seuraavaan kuuteen kohtaan, jotka olisi mielestäni tuotavissa urheilumaailmasta liike-elämään.

1. Oma innostus: Urheilussa ensiaskel on oma innostus valittua lajia kohtaan. Vanhempien valinta tai muu ulkoinen syy harvoin johtaa hyvään lopputulokseen. Tämä pitänee paikkansa myös bisneksessä. On oltava intohimoa liike-elämää kohtaan. Jos tuntee kutsumuksensa papiksi, opettajaksi tai virkamieheksi tai kokee maailmankatsomuksensa kommunistiseksi, lienee lähtökohdat menestyksekkääseen bisnesuraan varsin ristiriitaiset. Mahdotonta se ei ole, mutta sisäisen palon sijasta vallitsee tällöin jatkuva arvoristiriita.

2. Hyvä harjoitusohjelma: Harjoitus tekee mestarin ja osaamattomuus on vain toistojen puutetta. Hyvä harjoitusohjelma on urheilussa kehittymisen yksi kulmakivistä. On tehtävä toistuvasti oikeita asioita, jotta tapahtuu oppimista ja kehittymistä. Liike-elämässä sen sijaan ei ole harjoituksia. Ei ole selkeää harjoitusohjelmaa, jota toistamalla tapahtuisi kehitystä. Iso kysymys kuuluukin, mistä koostuisi liike-elämän harjoitusohjelma? Mitä asioita tinkimättömästä päivästä toiseen toistamalla kehittyisi paremmaksi liikemieheksi/-naiseksi? Millainen on bisneksen aamulenkki? Entä päivän punttitreeni? Mitä osa-alueita pitää harjoittaa, jotta kehittyy kokonaisvaltaisesti? Ohessa on esimerkki NHL-pelaajaksi pyrkivien harjoitusohjelmasta. Aika päämäärätietoista treenaamista. Esimerkiksi Pavel Bure harjoitteli luistelutekniikkaansa laskuvarjot ja painoliivit selässään. Siksi hän oli maailman nopein.

3. Osaavat valmentajat: Kolmas keskeinen tekijä urheilussa on osaavat valmentajat. Omilla opeilla pääsee tiettyyn pisteeseen asti, mutta sen jälkeen tarvitaan valmentajaa viemään kehityksessä seuraavalle asteelle. Hyvä valmentaja osaa kyseenalaistaa aiemmat rutiinit, tuoda uusia näkökulmia ja menetelmiä harjoitteluun ja pystyy analysoimaan urheilijan vahvuuksia ja heikkouksia. Missä ovat bisneksen valmentajat? Valmennusyrityksiä ja valmentajia kyllä löytyy, mutta lähestymistapa on erilainen. Millainen olisi hyvä henkilökohtainen bisnesvalmentaja? Mikä olisi hänen rooli kehityksessä? Mitä hänellä tulisi olla annettavanaan?

4. Periksiantamattomuus: Alun innostus, hyvä harjoitusohjelma ja osaavat valmentajat eivät riitä ellei henkilöllä itsellään ole heikkoina hetkinä periksiantamattomuutta painaa loppuun asti niitä viimeisiä rutistuksia, joilla erottaudutaan massasta. Kaikkien motivaatiota koetellaan jossain kohtaa ja menestymisen ratkaisee lopulta se, kenen kantti kestää ottaa itsestään kaikki irti. Vaikka urheilussa tämä tarkoittaa usein fyysistä venymistä, tapahtuu todellinen venyminen kuitenkin aina korvien välissä. Sama laki toiminee myös bisneksessä. Vaikeuksien hetkellä periksiantamattomuus punnitaan ja näistä vahvistuneet ponnahtavat kohti päämääräänsä.

5. Kovat pelit: Yksitään harjoittelu ei riitä, on myös mitattava oppimistaan ja punnita painoarvoaan peleissä. Kuten sanotaan, kovat pelit kasvattavat. Kovissa peleissä paineen alla isossa roolissa pelaavat urheilijat ovat usein parhaimmillaan. Silloin otetaan itsestä irti se viimeisinkin pisara. Mitä kovemmassa sarjassa pelaa, sen enemmän myös oppii. On päästävä SM-liigasta NHL:ään. Riihimäen paras nyrkkeilijä jää maakuntasarjalaiseksi ellei uskalla astua suurempaan kehään. On kunnioitettava vastustajia, koska vastustajat pistävät kehittymään. Bisneksessä pelit tapahtuvat organisaatioissa eli yrityksissä. Mitä menestyvämmässä yrityksessä on vaativissa tehtävissä, sitä enemmän myös oletettavasti itse oppii. Kehittyäkseen on siis jatkuvasti pyrittävä pääsemään parempiin organisaatioihin ja parempiin pesteihin ottamaan roolia ja vastuuta. Maakuntasarjasta on kasvettava kohti kansainvälisiä kenttiä.

6. Onnistumiset ja menestys: Onnistumiset luovat itseluottamusta ja menestys ruokkii menestystä. Syntyy menestymisen kulttuuri, jossa uskalletaan yrittää sopivasti yli omien kykyjen. Moninkertaisen mestarin käsi ei tärise finaalin ratkaisuhetkillä vaan rutiinit tuovat varmuutta ja siten myös menestystä. Sama pätee bisneksessä. Onnistumiset luovat itseluottamusta ja avaavat uusia mahdollisuuksia. Kuitenkin aikaisempi onnistuminen ei ole tae tulevasta menestyksestä. Tilanteet muuttuvat, eikä yhtä kaavaa noudattamalla voi olla varmuutta lopputuloksesta. Kuitenkin tietoisuus aiemmista onnistumisista eri tilanteissa tuo varmuutta ja kykyä tarkastella kylmäpäisesti uusia haasteita.

Mikael Granlund - Pihapeleistä Tähtiin, osa 2

Maailman paras liikemies/-nainen

Jos pitäisi palkita maailman paras liikemies/-nainen niin kuka hän olisi? Mitä taitoja tai osaamista hänellä olisi? Miten häntä voisi arvioida? Olisiko hän yksilöurheilija vai joukkuepelaaja?

Millainen olisi bisneksen ilmaveivi? Kenties se on kykyä lukea pelikenttää, avoimuutta ratkaisuvaihtoehdoille ja rohkeutta toteuttaa ne menestyksellä.

Tuskin on koskaan nimettävissä maailman parasta liikemiestä/-naista. Tilanteet ja persoonat ovat niin erilaisia, että vertailu ei ole mielekästä. Jos kuitenkin lainaisi urheilun kriteereitä, olisi hänellä ensinnäkin oltava valtava innostus ja intohimo liiketoimintaa kohtaan. Toiseksi hän olisi jatkuvalla harjoittelulla kehittänyt itsensä päämäärätietoisesti oman alansa parhaaksi. Käytännössä tämä kenties tarkoittaisi jatkuvaa asioiden opiskelua ja uuden oppimista. Kolmanneksi hänellä olisi ollut hyvät esimiehet valmentajinaan eli hän olisi päässyt oppimaan aiemmilta mestareilta. Hän omaisi hiljaista tietoa, jota ei kirjoista lukemalla voisi oppia. Neljänneksi hän olisi osoittanut periksiantamattomuuttaan eli tullut vastoinkäymisten kautta voittoon. Kunnon turn around case toteutettuna olisi kova meriitti. Viidentenä pitäisi tietenkin olla kokemusta kovista peleistä eli vastuullisista tehtävistä menestyvässä kansainvälisen tason organsaatiosta. Lopuksi henkilö kantaisi vielä menestyksen auraa eli omaisi tietyn midaksen kosketuksen, jolla hän pystyisi saamaan organisaationsa ja ihmiset ympärillään menestymään.

Alakerta - Pelaajista urheiluseurojen omistajia?

Kirjoitukseni urheiluseurojen omistuksesta julkaistiin perjantaina Aamulehden Alakerta-palstalla. Idea kirjoitukselle syntyi, kun kesällä seurasin Valkeakosken Hakan tapausta sekä useamman jääkiekkoseuran tilannetta. Urheilubisnes toimialana ei ole perinteisesti ollut taloudellisesti terveellä pohjalla, eikä tälläkään hetkellä elä helpossa tilanteessa. Uusia ideoita varmasti kaivataan. Osaamisammateissa, kuten asianajajat, lääkärit yms., ammatinharjoittajat ovat usein tietyn vuosimäärän yrityksessä työskennellessään kasvaneet yritystensä osakkaiksi eli partnereiksi. Tämä partnership-omistusmalli näyttäisi toimivan pääsääntöisesti hyvin, joten kenties se olisi laajennettavissa myös muihin osaamisammatteihin. Urheiluseurat voisivat olla tästä yksi esimerkki.

Ohessa on Aamulehden tekstini. Aito ja alkuperäinen löytyy painettuna Aamulehdestä 10.9.2010.

Entinen NHL-pelaaja Sami Kapanen on kuopiolaisen Kalpan omistajia. Lopetettuaan keväällä pelaajauransa Kapanen siirtyi seuran toimitusjohtajaksi.

Pelaajista urheiluseurojen omistajia?

Urheiluseuran omistajana voi tehdä pienen omaisuuden, mutta on aloitettava suurella. Menestyvän urheiluseuran omistaminen on monen entisen pelaajan ja manageripelejä pelanneen pikkupojan unelma. Pelaajien siirteleminen pelimerkkeinä, voittoisan paletin rakentaminen, suuren yleisön kiinnostuksen saavuttaminen sekä urheilun jännityksen aistiminen tekevät urheiluseuratoiminnasta erityisen kiinnostavan kokonaisuuden. Kuitenkin urheiluseuran pyörittäminen on sekä meillä että maailmalla ollut omistajilleen enemmänkin päänvaiva ja kallis harrastus kuin kannattavaa liiketoimintaa.

Urheiluseuran omistaminen eroaa merkittävästi yrityksen omistamisesta. Yritystoiminnan tarkoitus on yleisesti varsin yksinkertainen: tuottaa voittoa omistajilleen. Urheiluseurassa sen sijaan tulisi aivan ensimmäiseksi määrittää toiminnan tarkoitus. Onko seuran toiminta harrastustoimintaa, huippu-urheilua vai liiketoimintaa? Tämä valinta määrittää sekä seuran toimintamuodon että toimintatavan. Talkootyö ja voiton maksimointi ovat vaikea yhtälö yhdistettäväksi.

Jos seuran päämääränä on harrastustoiminta, on rekisteröitynyt yhdistys yleisin toimintamuoto. Seuran rooli on toimia jäseniensä yhteenliittymänä ja mahdollistaa harrastuksen tuottama mielihyvä jäsenilleen. Toiminta tapahtuu lajin ehdoilla ja jäsenet vastaavat kustannuksista. Huippu-urheilussa sekä yhdistys että yritys ovat toimintamuotoina mahdollisia. Rajanveto amatööri- ja ammattihuippu-urheilun välillä on veteen piirretty viiva ja se riippuu sekä lajista että sarjatasosta. Huippu-urheilun erottaa harrastustoiminnasta kolme tekijää. Ensinnäkin toiminta on tavoitteellista ja kilpailuhenkistä siten, että vain parhaat pelaavat. Toiseksi kustannukset kasvavat sen verran suuriksi, että urheilijat eivät pysty toimintaa omasta pussistaan rahoittamaan, joten tarvitaan ulkopuolisia rahanlähteitä. Kolmanneksi seuran ja huippu-urheilijan tavoitteet erkanevat toisistaan. Seuran tavoitteena on menestyä omassa ympäristössään eli muita seuroja vastaan. Huippu-urheilijan ensisijaisena tavoitteena on saavuttaa paras mahdollinen pelipaikka ja toissijaisena tavoitteena auttaa seuraa menestymään. Tämän seurauksena syntyy pelaajamarkkinat, joissa pelaajia edustavien agenttien rooli on korostunut.

Jos urheiluseuran tarkoituksena on liiketoiminta, on osakeyhtiö luonnollinen toimintamuoto. Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. Urheilumaailmassa realistisempana tavoitteena on yleisesti pidetty tappioiden minimoimista. Positiivinen yllätys oli, että jääkiekon SM-liigaseurat pystyivät viime vuonna parantamaan tuloksiaan ja niiden yhteenlaskettu tulos päätyi noin miljoona euroa plussalle. Osa seuroista maksoi omistajilleen jopa nimellistä osinkoa.

Liiketoimintaa harjoittavan seuran tärkein strateginen valinta on päättää, missä liiketoiminnassa se on mukana. Yleisiä vaihtoehtoja on viisi. Urheiluviihdebisneksessä urheilu on ydin ja palvelun tarkoituksena on tuottaa yleisölle elämyksiä. Lipputulot ja fanituotteet ovat pääasiallisin tulonlähde. Kasvattajaseurabisneksessä liikeideana on kasvattaa pelaajia parempiin seuroihin ja saada palkkio kasvatustyöstä. Tällöin seuran paras pelaaja voidaan myydä kesken kauden esimerkiksi Venäjälle, jos vain hinta on kohdallaan. Mainosbisneksessä liikeideana on hyödyntää seuran ja pelaajien huomioarvo mainos- ja televisiosopimuksina. Ravintolabisneksessä urheilutapahtuma toimii sisäänheittäjänä ja varsinainen raha tehdään suurelle väkijoukolle myytävästä ruoka- ja juomapalveluista. Viides vaihtoehto on kaikkien edellisten yhdistelmä. Viime vuonna jääkiekon SM-liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto oli 80,6 miljoonaa euroa. Keskimäärin jääkiekon SM-liigaseurojen liikevaihto oli 6 miljoonaa euroa. Muissa Suomen palloilulajeissa luvut ovat paljon pienemmät.

Useat esimerkit osoittavat, että urheilullinen menestys ei takaa seuran taloudellista menestymistä eikä taloudellisella ylivoimalla voi ostaa mestaruuksia. Kuitenkin urheiluseuroissa yleisesti uskotaan siihen, että mitä enemmän resursseja toimintaan panostetaan, sitä parempi on urheilullinen menestys. Tämä pätee erityisesti urheiluseurojen suurimpaan kuluerään eli pelaajabudjettiin, joka esimerkiksi jääkiekon SM-liigassa muodostaa sosiaali- ja vakuuskulut huomioiden noin puolet seurojen kuluista. Epäselvää kuitenkin on, kuinka paljon kustannusten kasvattaminen esimerkiksi pelaajabudjetin osalta tuottaa seuralle taloudellisesti. Tästä seuraakin urheiluseuran omistajan dilemma: jos pitäisi valita urheilullinen menestys tai taloudellinen menestys, kumpi kannattaisi valita? Mestaruushaaveiden mentyä voi seuralle olla taloudellisesti kannattavaa kaupata muita seuroja kiinnostavat pelaajat kesken kauden pois ja saada täten resursseja seuraavaa kautta varten. Kausikortin ostaneiden fanien ymmärrystä tämä toimintatapa kuitenkin koettelee.

Pelaajat ovat urheiluseuroille sekä tärkein menestystekijä että suurin kuluerä. Pelaajien rooli seurojen taloudellisessa menestyksessä on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Pelaajat ovat keskittyneet maksimoimaan oman palkkansa pelaajamarkkinoilla. Seurojen taloudelliseen tilanteeseen nähden pelaajien palkkiot ovat ylittäneet seurojen maksukyvyn. Tämä toiminta on voinut jatkua, koska seurojen omistajat ovat olleet valmiita kaivamaan takataskustaan lisää rahaa seuran tappioiden paikkaamiseksi. Konkurssin partaalla on mitattu seuran kannattajien ja sidosryhmien kykyä kantaa oma kortensa kekoon.

Urheiluseurojen toiminnan tervehdyttämiseen on olemassa kolme polkua. Ensinnäkin seura voi palata juurilleen ja keskittyä toimimaan jäsentensä yhteisönä ilman taloudellisia tavoitteita. Urheilullista menestystä ja mielihyvää voi saavuttaa myös talkoovoimin. Toisena vaihtoehtona on seuran liiketoiminnan kehittäminen kannattavaksi ja pyrkimys omistaja-arvon kasvattamiseen. Seuran johtaminen tapahtuu taloudellisten periaatteiden pohjalta ja urheilutoimintaan panostetaan taloudellisen kannattavuuden rajoissa. Urheilullista menestystä ei haeta hinnalla millä hyvänsä.

Kolmas kehityspolku on kiinnittää pelaajat kiinteämmin osaksi seuran menestystä tekemällä pelaajista omistajia. Palkkapelaajan sijasta urheilija voisi hyvinkin olla myös omistava yrittäjä. Samalla tavalla kuin asianajotoimistot, lääkäriyritykset ja muut osaamisammatit ovat tyypillisesti partnereiden eli ammattia harjoittavien osakkaiden omistamia, voisivat myös urheiluseurat toimia partneri-mallilla. Ollessaan omistajia omilla rahoillaan pelaajilla olisi pitkäaikainen intressi sekä seuran urheilullisesta että taloudellisesta menestyksestä. Tämä olisi omiaan kasvattamaan seurauskollisuutta, vähentäisi ylilyöntejä pelaajapalkkioissa ja toisi suoran tulospalkkioelementin avainhenkilöille. Useimmissa seuroissa 5-6 avainpelaajan omistus voisi riittää tervehdyttämään seuran toimintatapoja ja taloutta. Toinen mielenkiintoinen ilmiö pelaajien omistuksissa on trendi, jossa urheilulla varallisuutta hankkineet pelaajat ovat sijoittaneet pääomiaan kasvattajaseuroihinsa osakeanneissa. Paras esimerkki tästä on entinen NHL-jääkiekkoilija Sami Kapanen, joka on seuransa Kalpan pääomistaja. Kesän aikana Kapanen siirtyi pelaajan roolista seuran toimitusjohtajaksi. Toivoa sopii, että sekä nykyisiltä että entisiltä pelaajilta löytyy tarvittavaa omistajaosaamista ja sitoutumista, jotta urheiluseuratoiminta saataisiin kestävälle pohjalle myös taloudellisesti.

Tero Luoma

Kirjoittaja tekee väitöskirjaa omistamisesta.

Lähde: Aamulehti, Alakerta (10.9.2010)

Neti Neti - Managing Myself

Today's post is a link. I had a great pleasure to be interviewed by my namesake and a close friend of mine Tero Isokauppila in his excellent Self-Leadership blog Neti Neti. As you might have noticed we share ideas through our blogs. For those who haven't found Tero's Neti Neti blog yet, I highly recommend to pay a visit. It's simply the best Self-Leadership blog I know and contains a lot of interesting material around the theme.

To Neti Neti Blog.

Jääkiekkokortit

Varmasti lähes jokainen 80-luvulla syntynyt miespuolinen henkilö on jossain vaiheessa 90-lukua kerännyt jääkiekkokortteja. Ala-asteikäisenä ne tuntuivat ainakin omassa lähipiirissäni olevan todellinen boomi, kaikki keräilivät kortteja. Joillekin korttien keräileminen ja jääkiekon seuraaminen oli intohimo ja elämää suurempi asia. Suosikkipelaajat ja -joukkueet olivat selvillä, niistä tiedettiin lähes kaikki ja näihin esikuviin pyrittiin samaistumaan. Toisille korttien kerääminen oli enemmän joukkoon kuulumista. Jääkiekko ei niinkään kiinnostanut, mutta kortteja piti kerätä pääasiassa sosiaalisesta paineesta. 

Itse kuuluin ensimainittuun ryhmään. Kortit olivat minulle todellakin elämää suurempi juttu, joihin pystyin käyttämään käsittämättömän paljon aikaa ja rahaa. Noin 15km yhdensuuntainen polkupyörämatka lähimpään korttikauppaan, vaikka vesisateessa, ei ollut ongelma, jos teki mieli saada lisää kortteja. Porin ja Tampereen korttikauppoihin oli säännöllisin väliajoin pakko päästä. Keräilykokoelman kartuttaminen oli kuin huume, johon olin koukussa. Korttien arvot listaava Beckett oli Raamattuni ja usko kokoelmani arvokkuuteen silmitön. 

Aikuistumisen ja korttiboomin katoamisen myötä keräilyharrastus kuitenkin jäi. Missään vaiheessa en ole kokoelmiani raskinut myydä vaan olen halunnut säilyttää ne hyvässä tallessa ajatuksella siirtää ne perintönä "isältä pojalle". Tänään Aamulehteä lukiessani intoni heräsi uudelleen, kun luin  juttua eilen Tampereen Vapriikissa järjestetyistä kansainvälisistä jääkiekkokorttimessuista. Juttua lukiessa iski suunnaton harmitus, etten ollut tapahtumaa aikaisemmin huomannut ja etten kyennyt siihen osallistumaan. Olisin todellakin halunnut osallistua. En tunnusta olevani kaikkea vanhaa kamaa haaliva orava, eikä keräilyharrastus ole jääkiekkokortteja lukuunottamatta kiinnostukseni kohde, mutta jokin kiekkokorttien keräilemisessä ja kokoelman kartuttamisessa kuitenkin kiehtoo. 

Tarkemmin harkittuani tulin johtopäätökseen, että kiekkokorttien kerääminen varhaisessa elämän vaiheessa on opettanut minulle ainakin seuraavat viisi asiaa: 

1. Tavoitteellinen säästäminen

Jos halusi saada jonkin tietyn arvokkaamman kortin tai kasvattaa kokoelmaansa, oli opittava säästämään sitä varten tai tehtävä töitä tienatakseen rahat tavoitteen toteuttamiseen. Oli myös opittava punnitsemaan vaihtoehtoja nimittäin yhden arvokkaamman kortin saaminen edellytti usein sitä, että luopui useamman halvemman kortin hankinnasta. Tämä toiminta opetti yleisemminkin rahan käyttöä. Arvokas oppi, joka pätee myös muihin asioihin kuin jääkiekkokortteihin. 

2. Kaupankäynnin alkeet

Iso osa koko keräilyharrastuksen kiehtovuudesta oli korttien vaihtaminen ja kaupankäynti kavereiden kanssa. Jos jollakin oli minun kokoelmastani puuttuva kortti tai minulla jonkun toisen kokoelmasta puuttuva kortti, alkoi armoton kaupankäynti ja treidaaminen. Muutaman markan arvoisten peruskorttien vaihdanta oli nappikauppaa, mutta parhaimmillaan vaihtoi omistajaa muutaman viikkorahan arvoinen paperinpala. Ahneus tuli kalliiksi ja vastapuolen hinku kannatti aina hyödyntää. Todellinen arvopaperikaupan alkeiskurssi ala-asteiässä!

3. Omaisuudesta huolehtiminen

Kortin arvo riippui aina sen kunnosta. Jos kortin kulmat olivat rypyssä, putosi arvo helposti puoleen. Oli siis opittava pitämään huolta omaisuudestaan. Korttikansioiden ylläpito opetti järjestelmällisyyttä ja huolellisuutta. Jälkeenpäin voi tehdä johtopäätöksen siitä, että pääsääntöisesti ne ihmiset, jotka eivät pystyneet pitämään huolta korteistaan, eivät ole myöskään myöhemmässä elämän vaiheessa pystyneet pitämään huolta omaisuudestaan eikä heille ole sitä juurikaan kertynyt. Sen sijaan huolellisille henkilöille on pääsääntöisesti iän myötä kertynyt myös muuta omaisuutta kuin vain keräilykorttikokoelma.

4. Käsitys arvosta

Kuten todettua, Beckett oli jääkiekkokorttien Raamattu, koska siinä julkaistiin kaikkien korttien arvot rahassa. Se kuinka uskottavia Beckettin arvot olivat tai kuinka hyvä likviditeetti eli rahaksi muutettavuus jääkiekkokorteilla oli, ja on yhä, on sitten toinen seikka. Siihen sijoittamiaan rahoja jääkiekkokorteista tuskin koskaan saa takaisin, enkä tunne ketään, joka olisi tällä toiminnalla päässyt rikastumaan, mutta nuorelle miehelle se opetti ainakin yhden asian, nimittäin sen, että arvopapereilla on erilaisia rahassa määriteltäviä arvoja ja keräilykokoelman kartuttamisen yksi keskeisiä ajatuksia oli arvonluominen. Selväksi tuli myös se, että toisilla asioilla on enemmän tunnearvoa kuin rahallista arvoa eli kaikki ei ole kaupan, vaikka joku olisi listahinnan valmis maksamaankin. Arvo on myös henkilökohtaista, koska jokin kortti on toiselle arvokkaampi kuin toiselle. 

5. Koijaaminen ja kaverit

Kuten todettua, kaupankäynti oli oleellinen osa keräilyharrastusta. Menestyksekäs kaupankäynti taas tarkoitti sitä, että pystyi ostamaan/vaihtamaan joltakin arvokkaan kortin selkeään alihintaan tai myymään/vaihtamaan jollekin arvottoman kortin selkeään ylihintaan. Kaikki keräilyharrastuksen parissa eivät olleet yhtä tietoisia eri korttien arvoista, joten pelin henki oli se, että yritettiin "koijata" tietämättömiltä arvokkaat kortit pilkkahintaan. 

Peruskikkoja oli oikeastaan kaksi: Ensinnäkin tietämättömiä kiinnostivat usein kiiltävät ja erikoiset kortit, joilla ei välttämättä ollut mitään tekemistä arvon kanssa. Näitä hyväksikäyttämällä yritettiin vaihtaa itselle arvopelaajien kortteja hyvällä vaihtosuhteella. Toinen keskeinen tekijä oli kaverit ja sosiaalinen paine. Parhaita kavereita ei koijattu vaan parhaat kaverit puhalsivat tottakai yhteen hiileen. Niinpä kaverit toimivat usein puhemiehinä uskotellen "koijattavalle", ettei hänen korteillaan ollut juurikaan arvoa ja että kauppa olisi hänelle ehdottomasti kannattava. Ala-asteikäiselle auktoriteetti ja ryhmäpaine oli tärkeämpi kuin tieto arvosta, joten kauppa kävi kivasti. 

Vaikka omasta mielestään sitä tietenkin teki vain loistavia kauppoja ja oli suorastaan korttikaupan mestari, on totuuden nimissä pakko todeta, että kyllä sitä itsekin tuli usein "koijatuksi", kun todelliset ammattilaiset olivat kyseessä. Voi veljet, kuinka paljon korttikaupat veikään meitä sinisilmäisiä junnuja! Ehkä tämän kaupankäyntitavan olisi pitänyt opettaa jotain myös moraalista...

Julkinen ostotarjous

Koska kokoelma ei ole koskaan täydellinen ja keräilyinnostukseni palattua, ilmoitain näin julkisen ostohalukkuuden seuraavien kokoelmien täydentämiseen: 

1) Pavel ja Valeri Buren kortit (kokoelmasta löytyy lähes kaikki rookie-kortista peliuran lopettamiseen, mutta joitain yksittäisiä kortteja ja harvinaisuuksia puuttuu)

2) Saku ja Mikko Koivun kortit (kokoelmassa on Sakun kortit rookie-korteista 90-luvun loppuun, Mikosta löytyy joitain alku-uran yksittäiskappaleita. Tätä kokoelmaa voisi täydentää)

3) Teemu Selänteen kortit (kokolemassa on Teemun kortit rookie-korteista 90-luvun loppuun. Tätäkin kokoelmaa voisi täydentää puuttuvilla)

Vaihdossa on tarjota esim seuraavia kokoelmia:

1) Wayne Gretzkyn kortit 90-luvulta (hajanainen, mutta laaja kokoelma legendaa)

2) Mario Lemieuxin kortit 90-luvulta (hajanainen, mutta laaja kokoelma toista legendaa)

3) Suomalaiset NHL-pelaajat (Näitä löytyy paljon aina Reijo Ruotsalaisesta, Teppo Nummisesta, Jere Lehtisestä jne tuoreempiin ja harvinaisempiin)

Jos siis kaappiesi pohjalta löytyy jotain kiinnostavaa, niin ilmoita kommenttikentässä tai ota yhteyttä.