Kuka on paras omistaja?

Kuka on paras omistaja? Onko olemassa teoreettista vastausta tähän kysymykseen? Entä onko luonnollinen ilmiö, että omistus ohjautuu parhaisiin käsiin eli tahoille joiden omistuksessa kohde on arvokkain? Kumpi ratkaisee, kyky maksaa eniten vai kyky kasvattaa kohteen arvoa eniten? Pystyykö paras kehittäjä olemaan aina se, joka myös pystyy maksamaan hankintahetkellä parhaimman hinnan?

Tuottavuuden kasvattaminen vai alhaisin tuottotavoite?

Haetaanpa vastauksia näihin kysymyksiin esimerkin kautta. Otetaan esimerkkikohteeksi viljelymaa, koska siinä kehitystyö on konkreettisesti ymmärrettävissä. Onko paras omistaja se kuka viljelee maata parhaiten vai se kuka pystyy maksamaan siitä eniten?

Pelto tuottaa 4 porkkanaa. Instituutio on valmis maksamaan kohteesta eli peltomaasta nykyiselle omistajalle 100 euroa. Jos oletetaan, että Instituution omistuksessa pelto tuottaa samat 4 porkkanaa vuosittain tästä ikuisuuteen, ja että porkkanan hinta on 1€ kappale nyt ja aina, on kyseessä 4% tuoton sijoitus eli kohde tuottaa sijoitetulle pääomalle 4% tuoton vuosittain. Nyt ei siis huomioida lainkaan esimerkiksi velkavivun myötä tulevaa mahdollisuutta kasvattaa oman pääoman tuottoa.

Kehittäjä saisi kasvatettua tuoton 4 porkkanasta 6 porkkanaan per vuosi, esimerkiksi toisesta vuodesta lähtien. Kuitenkin hän pystyy maksamaan peltoalasta nykyiselle omistajalle vain 95 euroa. Joko hänellä ei ole enempää pääomaa käytettävissä tällä hetkellä, jotta voisi maksaa korkeamman hankintahinnan tai hänellä on erilainen tuottotavoite eli hän ei olisi valmis ostamaan 4/100=4% perustuotolla kohdetta vaan edellyttää hankintahetken 4/95=4,2% tuottotavoitetta perustuottona. Lisäksi hänellä on suunnitelma, jonka myötä hänen tuottonsa kasvaa tasolle 6/95=6,3%.

Oletetaan, että Kehittäjä ostaa pellon ja saa sen tuottavuuden nostettua tasolle 6 porkkanaa vuodessa. Oletetaan myös, että Instituution tuottotavoite on 4% kuten aiemminkin. Tällöin, arvonnousun jälkeen Instituutio olisi valmis maksamaan 6 porkkanaa vuodessa tuottavasta pellosta 150 euroa. Tällöin Instituution tuottotavoite 6/150=4% olisi yhä voimassa, jos oletetaan, että pellon tulostason jatkuvuus tulevaisuudessa tasolla 6 on sama kuin se oli tasolla 4. Pelto on siis vain tehtyjen kehitystoimenpiteiden myötä tuottavampi eli parempi. Kehittäjä sen sijaan hyötyisi luomastaan arvonnoususta 55 euroa myyntivoittona hankintahinnan ja myyntihinnan erotuksena. Jos oletetaan, että Kehittäjä onnistui kasvattamaan sadon toisena vuonna, ja hän myy kohteen viidennen vuoden lopussa Instituutiolle saaden viideltä vuodelta tuoton, on kehittäjän tulot 4+6+6+6+6+150=178. Hän siis saa noin 1,9-kertaisena (178/95) rahansa takaisin viidessä vuodessa. Kehittäjä saa palkkansa kehitystyöstään ja Instituutio saa lopulta kohteen omistuksesensa, tosin 5 vuotta myöhemmin kuin alunperin ja korkeampaan hintaan. Silti kaikki ovat tyytyväisiä.

Voidaan osoittaa, että hankintahintaan eli kykyyn maksaa jostain kohteesta vaikuttaa kolme yksilöllistä tekijää.

• Ostajan tuottotavoite: eli millaista tuottoa ostaja kohteelta tavoittelee tuleville vuosille. Kyse on siitä, millainen tuotto on Ostajalle riittävä. Mitä alhaisempi tuottotavoite, sitä korkeamman hinnan voi kohteesta maksaa, jos olettaa tuoton pysyvän muuttumattomana. Jos Ostaja tiedostaa, että hän ei pysty tuomaan lisäarvoa kohteeseen vaan todennäköinen suoritus tästä eteenpäin on kohteen nykytuotto, määräytyy hinta Ostajan kohdekohtaisen tuottotavoitteen mukaan. Jos kaikki Ostajaehdokkaat laskevat vain nykytuoton varaan, on voittaja se, jonka kohdekohtainen tuottotavoite on alhaisin ja siten hankintahinta korkein. Tuottotavoitteen osalta Ostajien sisäiset kulut oletetaan vähennetyiksi ennen tuottotavoitetta eli vertaillaan nettotuottoa kulujen jälkeen.
• Ostajan arvio omasta kyvystään kasvattaa kohteen tuottavuutta ja siten arvoa: Jos taas Ostaja arvioi kykenevänsä kasvattamaan kohteen tuottoa, voi hän maksaa kohteesta enemmän. Vastaavalla tavalla Ostaja arvioi mahdollisuuden siihen, että kohteen tuotto laskee, syystä tai toisesta. On huomioitavaa, että kyseessä on puhtaasti subjektiivinen arvio omista kyvyistä, ei mikään varmuuteen perustuva tieto saati sitten tae onnistuneesta toteutuksesta. Kuten Kehittäjä esimerkissä, jos hän arvioi ostohetkellä kykenevänsä nostamaan maan tuottavuuden 6 porkkanaan ja kasvattamaan siten kohteen arvoa +50%, voi hän laskea tämän tuottavuuden nousun ja kohteen arvonnousun varaan omaa ostotarjoustaan arvioidessaan. Tämä kehittämiskyky on Ostajan ominaisuus suhteessa kohteeseen ja se on aina kohdekohtainen.
• Ostajan subjektiiviset arvot: Arvon käsite on tässä tarkastelussa rajattu numeeriseen rahamääräiseen mittariin, jotta arvot ovat vertailukelpoisia. Esimerkissä on lähdetty siitä, että ostajakandidaattien subjektiiviset ei-rahamääräiset arvostukset kohdetta kohtaan, kuten esimerkiksi perintöarvo eli pelto olisikin Kehittäjän sukuhistoriaa ja siten perheelle tunteellisesti arvokkaampi kuin mikä muu tahansa pelto, on eliminoitu olettamalla, että kaikki ei-rahamääräiset arvostukset sisältyvät subjektiiviseen rahamääräiseen arvoon.  

Kuka on paras omistaja - Sidosryhmätarkastelu

Palataan siis kysymykseen siitä, kuka on paras omistaja? Tarkastellaan asiaa eri sidosryhmien kannalta.

• Alkuperäiselle pellon omistajalle merkitsee hänen saamansa hinta kohteesta, joka on siis Ostajan ostohinta. Alkuperäiselle pellon omistajalle paras uusi omistaja on se, joka maksaa siitä parhaan hinnan. Tässä tapauksessa se olisi Instituutio, joka maksaa kohteesta 100 euroa. Hän voi käyttää tämän rahan jatkossa haluamallaan tavalla.
• Yhteiskunnan kannalta oleellisinta on se, mitä pelto tuottaa. Yhteiskunta eli kaikki maailman ihmiset hyötyvät siitä, että samasta pellosta saadaan enemmän satoa, joten omistaja joka kasvattaa maan tuottavuutta parhaalle mahdolliselle tasolle on paras omistaja. Tässä tapauksessa se on Kehittäjä, jonka myötä pelto tuottaa 6 porkkanaa vuosittain.
• Kehittäjän näkökulma on selvä, hän on omasta mielestään paras omistaja. Hänen kehityskykynsä on kohderiippuvainen ja jos hän ei kyseistä kohdetta omistukseensa saa, jää hän 95 euroa kädessä etsimään markkinoilta vaihtoehtoisia sijoituskohteita, joissa hän ei kuitenkaan pystyisi tekemään vastaavaa arvonluontia kuin tässä kyseisessä kohteessa. Hän joutuisi siis tyytymään markkinoilla tarjolla olevaan tuottoon ilman omaa mahdollisuutta arvonluontiin.
• Instituutio edustaa tässä esimerkissä pääomamarkkinoita laajemmin eli sillä kuvataan hajaantunutta joukkoa sijoittajia, joilla ei ole roolia kohteen arvonluonnissa vaan kontribuutio rajoittuu pääomapanokseen ja sille tavoiteltavaan tuottoon. Instituutio ei ole lainkaan kohderiippuvainen vaan se hakee markkinoilta tarjolla olevia kohteita oman tuottotavoitteensa perusteella ja jos tämä kohde ei sen omistukseen päädy, valitsee se seuraavaksi parhaaksi katsomansa kohteen markkinoilta. Instituutio eli tässä tapauksessa markkinat ovat aina valmiita ostamaan, kunhan tuottotavoite suhteessa riskiin täsmää. Täten Instituutio jää alkutilanteessa etsimään 100 eurolleen uutta sijoituskohdetta, jos alkuperäinen pellon omistaja myisikin kohteen kehittäjälle. Sen tappioksi voi laskea kohteen tuoton ja toiseksi parhaan kohteen tuoton erotuksen, joka oletettavasti jää pieneksi. Kuitenkin Instituutio ei häviä lainkaan siitä, että Kehittäjä kehittää kohdetta ja sen tuottavuus sekä arvo kasvavat. Tämä kehitys ei ole lainkaan pois Instituutiolta, koska itse se ei olisi pystynyt vastaavaa tekemään. Päinvastoin, Instituutiolla on aina mahdollisuus ostaa kohde Kehittäjältä hintaan, joka asettuu 96-150 euron välille. Tällöin Instituutio hyötyy Kehittäjän kehitystyöstä. Voidaan kysyä, eikö Instituutio häviä, koska se joutuu maksamaan kohteesta korkeamman hinnan eli erotus 150-100 euron välillä? Yksittäistapauksessa näin olisi, mikäli Instituution sijoitettava pääoma olisi rajallinen. Jos Instituution sijoitettava varallisuus olisi vain 100 euroa, karkaisi kohde sen ulottumattomiin kohteen arvon ylittäessä 100 euroa. Koska Instituutio edustaa tässä esimerkissä pääomamarkkinoita laajemmin, oletamme pääomamarkkinoiden kokonaispääomamäärän yksittäisen kohteen kannalta rajattomaksi. Oletuksemme mukaan pääomamarkkinoilta löytyy siis aina taho, joka kykenee ja haluaa ostaa kohteen kasvaneella hinnalla.
• Verottajaa/valtiota emme tässä tarkastelussa huomio, koska sillä ei ole osuutta markkinoilla tapahtuvassa arvonluonnissa. Se vain ottaa osuuksiansa. Kuitenkin voidaan havaita, että yleinen verotusmalli, jossa verotuksen perusteena on sekä kohteen vuosittaiset tuotot että kohteen realisoituva arvonnousu, hyöytyy enemmän Kehittäjän aikaansaamasta kehityspanoksesta. Veromallin mukaisesti verottaja verottaa osansa tuotetuista kahdesta lisäporkkanasta sekä saa osuutensa Kehittäjän aikanaan realisoimasta myyntivoitosta.

Onko luotavissa parhaan omistajan teoria?

Tarkastellaanpa ilmiötä kuvaajalla. Tilanteessa on kaksi akselia, vaaka-akselilla muuttujana on aika ja pystyakselilla kohteen arvo. Prakseologisen aikakäsityksen mukaisesti meillä on kolme aikadimensiota; historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Historia on mennyttä, eikä sillä ole kuin välillistä arvoa nykyhetkeen. Arvonmäärityksessä voimme siis keskittyä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Kuvassa X on halukas maksamaan kohteesta nykyhetkessä enemmän kuin Y. X:n omistuksessa kohde kehittyisi maltillisesti, kun taas Y:n omistuksessa kohteen arvonkehitys olisi voimakkaampaa niin, että kohde olisi Y:n myötä tulevaisuudessa arvokkaampi kuin X:n ollessa omistaja.  

Tulevaisuutta emme voi nykyhetkessä tietää. Emme tiedä varmuudella, toteutuuko arvonnousu Y:n omistuksessa odotetulla tavalla vai ei. Voi olla, että Y:n omistuksessa kohteen arvo laskee, jopa X:n oletettua tulevaisuusarvoa alemmaksi ja mahdollisesti nykyhetken arvoja alemmaksi. Toisaalta emme myöskään tiedä varmuudella X:n arvonkehityksen tulevaa toteumaa. Tulevaisuuden ennusteet jäävät joka tapauksessa epävarmoiksi. Tätä on riski.

Sekä X että Y asettavat hintansa (kohdearvonsa) nykyhetkessä sen perusteella, miten he uskovat kohteen arvon kehittyvän omassa omistuksessaan tulevaisuudessa. He siis spekuloivat omalla tulevaisuudellaan ottaen riskiä omasta toiminnastaan. Tämä spekulaatio osoittautuu ajan myötä oikeaksi tai vääräksi.

Teoreettista tarkastelua

Tarkastelussa kohtaavat kaksi taloustieteellistä lähetymistapaa. Rahoitusteorian näkökulmasta pääomamarkkinat ovat tehokkaat ja pääoma ohjautuu markkinoilla tehokkaasti. Tätä näkökulmaa esimerkissä edustaa Instituutio. Rahoitusteorian näkökulmasta paras omistaja on se, joka pystyy maksamaan kohteesta eniten, koska rahoitusteoria ei huomioi sijoittajien roolia kohteen arvonluonnissa.

 

Toinen lähestymistapa on yrittäjyysteoria. Sen mukaan yrittäjä pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan kohteen arvoon. Yrittäjyysteoriassa yrittäjä on innovaattori, jolla on ainutlaatuinen kohdekohtainen näkemys, jonka toteuttamalla hän kykenee luomaan jotain sellaista, mitä markkinat eivät yleisesti pysty luomaan ja täten yrittäjä synnyttää yrittäjävoittoa. Tätä näkökulmaa esimerkissä edustaa Kehittäjä. Koska Kehittäjä luo omistajan roolissa kohteessa ainutlaatuista arvoa, on Kehittäjällä oltava ainutlaatuista osaamista, jota muilla ei ole. Tällöin tullaan käsitteeseen omistajaosaaminen ja sen tarkempaan sisältöön.

 

Kolmannen lähestymistavan tilanteeseen tarjoaa pääomateoria. Pääomateoria tunnistaa pääoman heterogeenisyyden eli sen, että pääoma ilmenee yhteiskunnassa erilaisissa muodoissa eikä muodonmuutos onnistu yksinkertaisesti. Tässä esimerkissä pääomaa edustaa pelto. Pääomalla on täten konkreettinen fyysinen muoto, johon se on sidottu. Voidaan sanoa, että pääoma on muotonsa vanki. Tässä tapauksessa pelto on porkkanoita tuottavana peltona, jolloin sen tuottavuutta tarkastellaan tuotettujen porkkanoiden määrällä. Porkkanoiden arvo määrittyy niiden markkinahinnan perusteella, josta muodostuu pellon omistajan tulo. Yhtäkkiä saatettaisiin kuitenkin keksiä, että pelto olisi paremmassa käytössä, jos siinä viljeltäisiinkin ohraa. Esimerkiksi ohran markkinahinta voisi olla kasvanut niin, että siitä saatava tuotto päihittäisi porkkanoilla saatavan tuoton. Pääoman muotosidonnaisuudesta johtuen, tuotantoa ei kuitenkaan pystytä muuttamaan yksinkertaisesti ja välittömästi porkkanoista ohraan. Vastaavasti jonain päivänä saatettaisiin keksiä, että peltoala tuottaisi omistajalleen parhaiten, mikäli siihen rakennettaisiin kauppakeskus. Mikäli se toteutettaisiin, olisi pääoma sen jälkeen kauppakeskuksen muodossa, eikä siitä olisi enää helppoa paluuta porkkanapelloksi. Pääomateorian kautta voidaan ilmentää resurssien erilaisia käyttötarkoituksia ja sen myötä kohteen erilaisia arvoja erilaisissa käytöissä. Kohteen arvo on muutettavissa, mikäli sen käyttötarkoitus muuttuu. Tämä on yksi tapa kehittää kohteen omistaja-arvoa. Pääomateorian näkökulmasta voidaan aina kysyä kaikista kohteista, onko pääoma kohteessa parhaassa mahdollisessa käytössä eli onko kohteen pääoma-arvo maksimaalinen. 

Pohdintaa ja johtopäätöksiä

Palataanpa alun kysymyksiin.

Kuka on paras omistaja?

Asia tuskin tuli tässä vielä todistetuksi, mutta kallistun sille kannalle, että paras omistaja on se, joka pystyy kasvattamaan kohteen arvoa eniten.

Onko olemassa teoreettista vastausta tähän kysymykseen?

Tätä pohdintaa jatkan. Vastaus riippuu pitkälti siitä, minkä teoriakehyksen ottaa tarkastelukulmaksi. Oletan, että yrittäjyysteorian ja pääomateorian viitekehyksellä on löydettävissä teoreettisesti pitävä väite, jonka mukaan paras omistaja on se, joka pystyy kasvattamaan kohteen arvoa eniten.

Entä onko luonnollinen ilmiö, että omistus ohjautuu parhaisiin käsiin eli tahoille joiden omistuksessa kohde on arvokkain?

Ei ole. Mikäli markkinoilta löytyy taho, joka on alhaisemman tuottotavoitteensa myötä valmis maksamaan nykyhetkessä kohteesta enemmän kuin Kehittäjä ja mikäli myyjä myy aina kohteen parhaan nykyhinnan tarjoavalle, päätyy kohteet aina alhaisimman tuottotavoitteen tarjoajalle. Täydellisillä markkinoilla, jossa kaikilla olisi samat kohdetiedot ja pääoman virtaaminen olisi tehokasta, näin voisi olettaa aina käyvän. Tällöin Kehittäjä jäisi aina ilman kohteita.

Jos kuitenkin hylkäämme täydellisten markkinoiden hypoteesin ja toteamme, että esimerkiksi pörssin ulkopuolelta on löydettävissä kohteita, joihin pääomamarkkinoiden (Instituutio) pääoma ei tehokkaasti ajaudu, jää Kehittäjille mahdollisuuksia. Samoin voidaan miettiä vaihtoehtoja, joissa Instituutio liittoutuu Kehittäjän kanssa jakamaan arvonnousuhyötyä yhdessä tai myyjä liittoutuu Kehittäjän kanssa jakamaan arvonnousuhyötyä yhdessä, esimerkiksi saamalla osuuden tulevaisuuden mahdollisesta arvonnoususta.

Lopputulemana esimerkin molemmissa skenaarioissa kohde päätyy Instituution omistukseen eli pääomamarkkinoille. Voidaan siis ennemminkin päätellä, että kohteet hakeutuvat kohti tehokkaita pääomamarkkinoita eli alimman tuottotavoitteen omistajan omistukseen.

Kumpi ratkaisee, kyky maksaa eniten vai kyky kasvattaa kohteen arvoa eniten?

Kyky maksaa eniten on etusijalla sekä nykyhetkessä että tulevaisuudessa, mikäli oletamme pääomamarkkinoiden toimivan tehokkaasti. Koska kyky maksaa eniten on kääntäen riippuvainen alhaisimmasta tuottotavoitteesta, päätyvät kohteet lopulta tehokkaiden pääomamarkkinoiden oletuksen vallitessa taholle, jolla on alhaisin tuottotavoite kohteen omistukselle.

Pystyykö paras kehittäjä olemaan aina se, joka myös pystyy maksamaan hankintahetkellä parhaimman hinnan?

Ei pysty. Tästä ei ole mitään takeita, vaan asia riippuu sekä Kehittäjän että Instituution (pääomamarkkinoiden) tuottotavoitteesta suhteessa kohteeseen sekä molempien spekulatiivisesta näkemyksestä kyvystään kehittää kohteen arvoa omistuksessaan eli tulevaisuuden odotusarvosta. Kehittäjä voittaa kohteen itselleen, mikäli hänen uskonsa kohteen tulevaisuuden arvosta on niin korkea ja oma tuottotavoite niin matala, että hän pystyy maksamaan kohteesta Instituutiota korkeamman nykyhinnan. Lisäksi uusia variaatioita ja vaihtoehtoja ilmaantuu mahdollisella liittoutumisella Instituution tai myyjän kanssa, kuten edellä todettu.

Loppuhuomio

Kirjoitus ja pohdiskelu ei missään määrin ole vielä valmis. Tätä tarkastelua teen syvällisemmin väitöskirjassani. Silloin tekstiin sisältyy myös tarkemmat teoriaviitteet ja lähteet. Ajattelin kuitenkin julkaista jo tämän version, jos julkaisemisen myötä saisin kommentteina huomioita, joita en ole tarkastelussani tullut huomioiduksi ja pystyisin siten parantamaan pohdiskeluani. Jatkan lähiaikoina tästä teemasta konkreettisilla esimerkeillä siitä, miten tämä ilmiö esiintyy yhteiskunnassamme ja mikä merkitys on osaavalla omistajalla.

Omistajalle kaikki on kallista

Yrittäjä, tiedätkö omistuksesi arvon?

Merkittävä osa suomalaisista yrittäjistä ei tiedä yrityksensä arvoa; sekä numeerista arvoa että sitä, mistä yrityksen arvo koostuu. Tämä on huolestuttavaa, sillä yritys on usein yrittäjän taloudessa suurin omaisuuserä. Toisinaan yrittäjän kannattaisi katsella yritystään omistajan silmin. Vaikka yritystä ei olisi tarkoituskaan muuttaa rahaksi, ymmärrys omistuksen arvosta ja sen osatekijöistä auttaa kehittämään yhtiötä oikeaan suuntaan.

Yrittäjän ja omistajan ajattelueroa voi kuvata tarinalla yrittäjästä ja omistajasta baarissa.

Yrittäjä tarjoaa baarissa kierroksen – “firman piikkiin!”, hän voi huudahtaa. Yrittäjä maksimoi omaa hyötyään osittain siirtämällä henkilökohtaisia kuluja yritykseen sisään – “firman piikkiin”. Yrityksen tuloksen maksimointi ei ole kaikille yrittäjille tärkeintä. Osa pyrkii jopa minimoimaan maksettavia veroja ja hakemaan alv-vähennyksiä kasvattamalla kustannuksia. Yrittäjyys ja yritys ovat osa elämää.

Sen sijaan yrityksen omistajan kannattaa baarissa maksaa kaikki omasta pussista. Omistajalle baarikierros maksaa aina vähintään 5-10-kertaisesti. Omistajalle kaikki on kallista, koska omistaja ajattelee yrityksen arvoa. Yrityksen arvo määrittyy usein tietyllä kertoimella suhteessa käyttökatteeseen tai tulokseen. Kerroin voi olla esimerkiksi 5-10 välillä, tai enemmän. Kierros baarissa kustannuksena rokottaa yrityksen arvoa moninkertaisesti. Mieti tätä seuraavan kerran, kun kuittaat laskua! Omistaja ymmärtää tuloksen arvon ja pyrkii minimoimaan yhtiölle koituvat kustannukset maksimoidakseen yrityksen arvon.

Yrittäjyyden ja omistajuuden murroskohdassa on pohdittava, maksimoiko yrittäjänä omaa hyötyään vai maksimoiko firman arvoa. Yrittäjän on hyvä omaksua omistajan ajattelutapa ajoissa. Firman arvoa mietittäessä omistajayrittäjä onkin kääntänyt katseensa jo tulevaisuuteen – kuinka yrityksestä voisi tulla mahdollisimman arvokas. Hyvä omistaja vahtii firman kuluja ja käyttää rahoja fiksuihin arvoa kasvattaviin investointeihin.

Tero Luoma on Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:n sijoitusjohtaja. Hän tekee väitöskirjaa omistajien roolista yritystoiminnan arvonluonnissa ja on tutkinut yrittäjyys-, omistajuus- ja pääomateorioita.

Teksti on julkaistu osoitteessa http://yrittajastaomistajaksi.fi/omistajalle-kaikki-on-kallista/

Arvopaperi: Miten arvosi näkyvät sijoituksissasi?

Kirjoitin jokin aika sitten Arvopaperin blogitekstin arvoista osana sijoitustoimintaa. Tässä siis teksti myös tälle palstalle, vaikka näin myöhässä. Alkuperäinen teksti löytyy täältä. Erityisesti ilahduin siitä, että Arvokeskustelijat ry halusi julkaista tekstin myös omallasivullaan. Filosofian, arvot ja talouden yhdistävät aiheet herättävät aina mielenkiintoni.

Arvot osana sijoitustoimintaa on minulle henkilökohtaisesti erityisen tärkeä teema. En nimittäin usko siihen, että sijoittaminen on vain matematiikkaa eli riski-tuottosuhteen säätämistä ilman että itse sijoituskohteilla olisi sijoituspäätöksiä tekeville tahoille merkitystä. On mielestäni selvää, että jokainen saa tehdä rahallaan mitä haluaa ja yksi hyvä tapa on sijoituksillaan äänestää sellaisten asioiden puolesta, joita haluaa maailmassa tapahtuvan. Miksi et omistaisi sellaisia asioita, jotka ovat arvojesi mukaisia, koska silloin voit olla sinut tuottojen kanssa. Ne vastaavat silloin arvomaailmaasi.

Miten arvosi näkyvät sijoituksissasi?

”Put your money where your mouth is” eli laita rahasi sinne missä on arvosi, on hyvä toimintaperiaate. Miksi et edistäisi arvomaailmaasi myös sijoituksillasi? Miten nykyinen salkkusi heijastelee omia arvojasi?

Riski/tuotto-suhde on taloustieteen ja sijoittamisen kovinta ydintä. Klassinen taloustiede joutuu kuitenkin heikoille jäille, kun se haastetaan käyttäytymistieteiden ymmärryksellä ihmisen toiminnasta. Ihminen ei olekaan rationaalinen ja laskelmoiva täydellisyys, vaan tunteellinen ja epätäydellinen yksilö. Ellet usko, suosittelen tutustumaan vaikka Ludwig von Misesin logiikkaan teoksessa Human Action.

Taloustieteilijöiden riski-tuottokaavat unohtavat arvot ja ihmisten valinnat. Kahden komponentin sijasta yksilön sijoituspäätös pohjautuu kolmeen elementtiin; riski, tuotto-odotus ja arvot. Ilman arvoja sijoittaminen olisi vain matematiikkaa. Vertailtaisiin kahden kohteen laskennallisia lukuja ja kone voisi tehdä valinnan. Kuitenkin, on aina arvovalinta, mihin sijoitat tai olet sijoittamatta. Sijoittajana sinulla on vapaus valita ja vastuu valinnoistasi.

Arvovalintoja voi tehdä esimerkiksi maakohtaisesti. Isänmaallinen ihminen voi perustellusti suosia kotimaataan ja jättää sijoittamatta esimerkiksi Venäjälle. Viisastelevalle taloustieteilijälle, joka väittää, että toimintatapa ei ole teoreettisesti oikein ja moittii liiallisesta maariskistä, voi aina todeta, ”Mitä sitten? Minä päätän mitä minä rahoillani teen.” Tällöin taloustieteilijä on aseeton.

Perinteinen eettinen sijoittaminen lähtee rajoitteiden kautta eli ei sijoiteta epäeettiseksi katsottuun toimialaan, kuten tupakkateollisuuteen. Arvovalintoja voi kuitenkin tehdä aktiivisemminkin. Pääomalla voi tehdä paljon hyvää, kun sitä käyttää oikein. Mikä on oikein, sen määrittelee ensisijaisesti omistaja itse. Parhaimmillaan pääoma mahdollistaa arvojen mukaisen toiminnan arjessa ja yhteiskunnassa. Jos kannattaa tuulivoimaa, sijoitus tuulirahastoon auttaa näiden tavoitteiden toteutumista. Yhtiötasolla pystyy pääomittamaan yrityksiä, joiden toivoo menestyvän. Sijoitus turkisyhtiö Saga Fursiin tai kaivosyhtiö Talvivaaraan on aina arvovalinta. Sijoita siihen yhtiöön, joka tekee mielestäsi arvokasta työtä.

Yksi tapa on yhdistää kulutus- ja sijoitusvalinnat. Näin voi toimia esimerkiksi Olvissa. Omista sitä mitä kulutat. Käsitteenä arvosijoittaminen on vakiintunut tarkoittamaan sijoitustyyliä, jossa pyritään ostamaan tasearvoa edulliseen hintaan. Kuitenkin todellista arvosijoittamista on sijoittaa arvojensa mukaisesti.

Onko arvopohjainen sijoittaminen ristiriidassa tuoton maksimoinnin kanssa? Ei välttämättä. Arvovalinta on sekin, jos haluaa vain maksimoida tuoton välittämättä siitä, missä ja miten tuotto syntyy. Kuitenkin nykyisessä sijoitusmahdollisuuksien rajattomassa maailmassa oma arvonäkemys on helposti toteutettavissa esimerkiksi ETF-tuotteilla, jolloin sijoittaja voi olla hyvillä mielin sinut salkkunsa kanssa.

Arvot ovat aina yksilöiden arkisia valintoja. Arvot ovat käsitys hyvästä. Jokaisella ihmisellä on henkilökohtaiset arvot eli asiat joita arvostaa. Arvot muuttuvat arkisiksi ihmisten jokapäiväisissä valinnoissa. Valintamme antavat asioille merkityksen eli arvon. Käsitetarkastelukin osoittaa yhteyden, arvot (values) ja arvo (value) ovat aina symbioosissa. Yrityksen arvo on ihmisten antama rahamuotoinen mittari arvostuksestaan yhtiötä kohtaan. Raha on vain arvon yksi mittari. Kun sijoitat, mieti millaisen arvopaperin valitset.

Tero Luoma
sijoitusjohtaja
Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy

Vuosi 2014 yhteenveto ja ennuste 2015

Vuosi 2014 "oli ja meni". Näin sen voisi kiteyttää. Ei mikään merkkivuosi tai erityisesti mieleenpainuva. Ei tapahtunut mitään mullistavaa. Ei tullut lapsia, ei häitä, ei hautajaisia, ei muuttoa mihinkään, ei muutoksia työrintamalla, ei valmistumisia, ei maratoneja. Ei siis tapahtunut oikeastaan mitään, etenkin jos vertaa muutaman vuoden takaisin "ruuhkavuosiin", jolloin sattui ja tapahtui.

 

Silti koko ajan aika tuntui olevan kortilla. Siitä oli suurin pula. Mitä siis oikein tapahtui, jos tuntuu siltä, että koko ajan oli kiinni jossain, mutta silti ei tapahtunut mitään suurta? Oli arkea. Oli lapsiperhearkea. Oli perheen ja työn, ja kaiken muun, yhteensovittamista. Oli rutiineja, jotta arki sujuisi.

 

Mitä opin tänä vuonna?

 

Ehkä vuoden 2014 suurin opetus onkin siinä, että aina ei tarvita suuria tapahtumia ja "merkkipaaluja" vaan arjen sujuvuus on onnellisuutta. Se että perhe voi hyvin, parisuhde toimii, lapset kasvavat ja oppivat uusia asioita ja että läheiset ovat terveitä. Silloin on perusasiat hyvin. Hugo on nyt 4v ja Hilda 2,5v, päiväkotilaisia nykyisin molemmat. Aika persoonia, kun oma luonne alkaa tulemaan esiin! Kiitos Merja!

 

Toinen tärkeä muistutus vuodelta 2014 on terveyden arvostaminen. Ilman sitä moni asia menee monimutkaiseksi. Eipä olla varmasti koskaan oltu perheen kanssa yhtä paljon kipeinä kuin tänä syksynä. Ei siis mitään vakavaa, vaan vain lähes aina joku flunssassa. Kuuluu kuulemma päiväkodin aloittamisen arkeen. Siinä sitten sumplittiin hoitokuvioita ja muita järjestelyitä. Onneksi on olemassa isovanhemmat ja muut sidosryhmät! Iso kiitos teille avustanne!

 

Kolmas tärkeä oppi on ajan arvostaminen. Oli mukava viettää talviloma perheen kanssa Thaimaassa ja kunnon kesä lasten kanssa ilman että tarvitsi kertaakaan murehtia mistään. Tietoisuus siitä, että asiat rullaavat ilman sinuakin, on varsin tervettä itsetunnolle. Kukaan kun ei ole korvaamaton. Organisaatio toimii. Se tuo hyvän tunteen. Kun kuuntelen kavereiden tarinoita Lontoosta ja USA:sta ja siitä, kuinka vapaa-aikaa ei ole ja elämä pyörii lähes täysin työn ympärillä, on todettava, että toimintamallit ovat varsin erilaiset. Ei ole oikeaa tai väärää, ei parempaa tai huonompaa, vaan on henkilökohtainen arvovalinta, kumman mallin mukaisesti haluaa elää missäkin elämänvaiheessa. Minä arvostan tällä hetkellä sitä, että on aikaa muulle, etenkin perheelle. En vain vaihtaisi viikonloppujani ja vapaa-aikaani toimistossa istumiseen, kun kerran elämässä on muutakin arvokasta. "Lapset ovat pieniä vain kerran", on minulle moni kokenut liikemies muistuttanut. Sitä aikaa ei saa myöhemmin takaisin, ei edes rahalla.

 

Oliko vuosi 2014 hyvä vuosi?

 

Piti oikein kelata kalenteri läpi, jotta muistui mieleen, mitä kaikkea tänä vuonna oikein tapahtuikaan. Kieltämättä, aika paljon tapahtui, etenkin työrintamalla ja niissä yhteisöissä, joissa olen mukana. Taaleritehtaan tämän vuoden pörssitiedotteet lukemalla saa katsauksen siihen, mitä siinä kokonaisuudessa on tänä vuonna tapahtunut. On Afrikka-rahastoa, joukkovelkakirjalainaa, suuria metsäkauppoja, paljon tuulivoimaa, biolaitoksen avajaiset, positiivinen tulosvaroitus, vakuutusyhtiö Garantian ostaminen ja asuntorahastojen myyminen. Ja pinnan alla paljon muuta. Näitä en enempää kommentoi, totean vain, että on ilo olla mukana tällaisessa firmassa, jossa on huippuosaajia monilla sektoreilla.

 

Toisinaan sitä on joutunut vuoden aikana nipistämään itseään, ja kysymään, miksi minä saan olla siinä onnellisessa asemassa, että olen mukana sellaisissa ympyröissä, joissa kasvetaan ja kehitetään uutta, kun taas perusvire Suomessa on ollut täysin päinvastainen. Suomen kansantalouden ja yhteiskunnan tilasta olen aidosti huolestunut, vaikka en halua liittyä valittajien tai synkistelijöiden seurakuntaan.

 

Paljastamatta yksityiskohtia, laskin karkeasti, että niissä yrityksissä, joissa olen tavalla tai toisella mukana, työn kautta tai muuten, yhteenlaskettu liikevaihdon kasvu vuonna 2014 on yli +100%. Samoin oli vuonna 2013. Jokainen kasvaa ja on voitollinen. Tehtiinkö omistaja-arvoa? No, uskon että ainakin enemmän kuin markkinat yleisesti tai kilpailijat millään alalla. Lukujen valossa siis hyvä vuosi. Kiitos ja hatunnosto ei kuulu minulle, vaan näiden yhtiöiden johdolle. On ilo ja kunnia työskennellä teidän kanssanne! Kiitos myös kaikille kollegoille, sekä hallituksissa että muuten. Teidän kanssa tämä on kaiken lisäksi hauskaa!

 

Miinuspuolella on pakko todeta, että turhan tuhdin vuosirenkaan keskivartalolle tämä vuosi jätti. Se on suoraan liikkumisen vähyyttä se. Hyi!

 

Miten väitöskirja etenee?

 

Auts. Osui ja upposi. Kiitos kysymästä. Elossa on, mutta ei etene. Ei edennyt juuri lainkaan vuonna 2014. Ei vain ollut aikaa kirjoittaa. Eikä ollut riittävästi aikaa ajatella. Seli seli. Kaikki tarvittavat opinnot on jo suoritettuna, mutta vielä pitäisi vääntää varsinainen väitöskirja. Ja se ei synny nykyisellä elämäntilanteella. Ei mitenkään ilman että joku muu osa-alue kärsisi. Ja nyt muut asiat ovat olleet elämässä tärkeämpiä. Aikansa ja hetkensä kullakin. Väitös on minulle kuitenkin vain harrastus, maraton joka juostaan maaliin, mutta aikataulun määrittelen itse. Nyt ei ole ollut sen hetki. Jos jossain on pitänyt epäonnistua, niin olkoon se sitten nyt tämä.

 

Väitöskirja projektina herättää minussa kahtiajakoisia tunteita. Toisaalta olen uhrannut hankkeeseen jo paljon eli vuodesta 2010 alkaen sekä aikaa että rahaa. Paljon on ajatuksia paperilla, teoria hallussa, runko valmiina ja väittämät alkavat kirkastumaan. Mutta, mitään ei ole niin hyvin paperilla, että se olisi vielä mitenkään valmista tai edes esitettävissä. Vielä tarvitaan paljon työtä, lukuisia tunteja koneen ääressä kirjoittamassa, jotta joskus voisi syntyä jotain valmista. Siispä tietoisuus siitä, mitä on tullut tehtyä, ja mitä on vielä tekemättä, jotta projekti olisi maalissa, on turhauttavaa. Vain aika ja ajatustyö pystyvät korjaamaan tämän dilemman. Sitten joskus.

 

Ajankäytön muuttumisen näkee myös tässä blogissa. Enää ei vain ole ollut aikaa kirjoittaa blogitekstejä, vaikka monia hyviä teoksia on vuoden aikana tullut luettua ja niiden sisältöä mielellään blogissa jakaisi. Huomaan siirtyneeni tänä vuonna entistä enemmän käyttämään Twitteriä eli kun ei ole ollut aikaa kirjoittaa, on tyytynyt vain jakamaan linkkejä, johon käyttöön Twitter on toimiva. Pahoitteluni siis blogini seuraajille huonosta aktiivisuudestani!

 

Mitä vuosi 2015 tuo tullessaan?

 

Ei mitään ihmeellistä. Tulossa ikään kuin välivuosi, näin ajattelin myös vuosi sitten. Ei ole aikeissa uutta lasta, vaimoa, työtä, asuntoa tai muuta merkittävää. No auton vaihdoin juuri. Bemari vaihtui farmari Mersuun. Keski-ikäistymistä sekin.

 

Erilaisia yrityskauppoja katsellaan kaiken aikaa. Se on opportunismia. Se on minun työni. Mikä toteutuu, sitä ei voi tietää. Toivottavasti ainakin joku joskus, koska tässä lajissa vain maalit lasketaan, eli onnistuneet projektit. Kaikki muu menee tuloksettomina harjoittelun piikkiin.

 

Henkilökohtaisesti ajattelin ostaa vuonna 2015 osakkeita. Tämä ei ole sijoitussuositus mihinkään suuntaan mistään omaisuuslajista, aion vain olla netto-ostaja valikoiduissa yhtiöissä, sekä listatuissa että listaamattomissa. Uskon omistajuuteen, joten "I put my money where my mouth is."

 

Edessä on myös vaalivuosi. Tehdään sekin nyt selväksi, kun kysytty on: en ole ehdolla. Näkemyksiäni kerron niitä kysyville ja mielenkiinnolla seuraan ilman mitään kytköksiä täältä "takaoikealta". Vaalien jälkeen näen kaksi vaihtoehtoa. Keskusta voittaa, se on selvä. Vaihtoehtoina on joko keskusta&kokoomus pohjainen "porvarihallitus" tai kolmen suuren eli keskusta&sdp&perussuomalaiset "rintamahallitus". Näistä toivon ensimmäistä, mutta veikkaan jälkimmäistä.

 

Lupaukset vuodelle 2015

 

Aina vuoden vaihteessa voisi luvata vaikka mitä ylevää ja asettaa hienoja tavoitteita. Näin olen aiemmin toiminut, ja osittain toki vielä nytkin. Ehkä tänä vuonna kiteytän asiat yhteen lupaukseen ja kolmeen toiveeseen.

 

Siirryimme syksyllä perheessämme lajittelemaan roskat eli biojäte erikseen ja sekajätteisiin vain se, mikä ei ole kierrätettävissä. Olisi pitänyt tehdä näin jo aikaisemmin. Kokemukset ovat hyvät. Helppoa ja hyödyllistä. Kierrättämistä käytännössä. Sitä yllättyy, kuinka iso osa meidänkin 4-henkisen perheen jätteestä on biojätettä. Ja ylipäätään, kuinka iso osa jätteestä on kierrätettävää. Kannattaa lukea vaikka tämä juttu aiheesta. Ja on tässä toki myös oma motiivi mukana eli Biotehdas-ketju, jota rakennamme. Toimi itse niin kuin haluaisit muidenkin toimivan. Lupaan siis kierrättää jatkossakin.

 

Toivon, että vuonna 2015 minulla on riittävästi:

• Aikaa perheelle
• Aikaa liikunnalle
• Aikaa ajattelulle

Benjamin Graham: The Intelligent Investor - The Definitive Book on Value Investing

"I read the first edition of this book early in 1950, when I was nineteen. I thought then that it was by far the best book about investing ever written. I still think it is. To invest successfully over a lifetime does not require a stratospheric IQ, unusual business insights, or inside information. What's needed is a sound intellectual framework for making decisions and the ability to keep emotions from corroding that framework. This book precisely and clearly prescribes the proper framework. You must supply the emotional discipline." - Warren Buffet.

 

There is nothing to add to this Warren Buffet's comment about Benjamin Graham's legendary book The Intelligent Investor - The Definite Book on Value Investing. This book is clearly a must read for any investor - intelligent or not. This book is like the Bible of Investing. It explains all the key principles you need in investing, especially if you prefer value investing. Many people, me included, spend their time on reading all types of investment books without choosing the best, the most fundamental one. Why? Why don't you just take time for these 622 pages once and learn the ideas from their original source? It's highly worth it!

 

Here below is a relatively short summary about this book. This is a commentary version, due to which I have marked commentaries in italics. These comments are not original Graham's, but still many of them are worth highlighting. Hopefully you can get some basic ideas from here. Anyway, my point is clear: read this book!

Benjamin Graham - The Intelligent Investor

Benjamin Graham - The Intelligent Investor - The Definite Book on Value Investing

Graham developed his core principles, which are:
1) A stock is not just a ticket symbol or an electronic blip; it is an ownership interest in an actual business, with an underlying value that does not depend on its share price.
2) The market is a pendulum that forever swings between unsustainable optimism (which make stocks too expensive) and unjustified pessimism (which makes stocks too cheap). The intelligent investor is a realist who sells to optimists and buys from pessimists.
3) The future value of every investment is a function of its present price. The higher the price you pay, the lower your return will be.
4) No matter how careful you are, the one risk no investor can ecer eliminate is the risk of being wrong. Only by investing on what Grahan called the "margin of safety" - never overpaying, no matter how exciting an investment seems to be - can you minimize your odds of error.
5) The secret of your financial success is inside yourself. If you become a critical thinker who takes no Wall Street "fact" on faith, and you invest with patient confidence, you can take steady advantage of even the worst bear markets. By developing your discipline and courage, you can refuse to let other people's mood swings govern your financial destiny. In the end, how your investments behave is much less important than how you behave.

Those who do not remember the past are condemned to repeat it.

There are no sure and easy paths to riches on Wall Street or anywhere else.

It has long been the prevalent view that the art of successful investment lies first in the choice of those instruments that are most likely to grow in the future and then in identifying the most promising companies in these industries. But this is not as easy as it always looks in retrospect:
1) Obvious prospects for physical growth in a business do not translate into obvious profits for investors.
2) The experts do not have dependable ways of selecting and concentrating on the most promising companies in the most promising industries.
The ultimate results of such a conservative policy is likely to work out better than exciting adventures into the glamorous and dangerous fields of anticipated growth.

The investor's chief problem - and even his worst enemy - is likely to be himself.

An investment operation is one which, upon thorough analysis promises safety of principal and an adequate return. Operations not meeting these requirements are speculative. ...Never mingle your speculative and investment operations in the same account nor in any part of your thinking.

We recommend that the investor divide his holdings between high-grade bonds and leading common stocks; that the proportion held in bonds be never less than 25% or more than 75%, with the converse being necessarily true for the common-stock component; that his simplest choice would be to maintain a 50-50 proportion between the two, with adjustments to restore the equality when market developments had disturbed it by as much as, say 5%. As an alternative policy he might choose to reduce his common-stock component to 25% "if he felt the market was dangerously high" and conversely to advance it toward the maximum of 75% "if he felt that a decline in stock prices was making them increasingly attractive".

The defensive investor must confine himself to the shares of important companies with a long record of profitable operations and in strong financial condititon. Aggressive investors may buy other types of common stocks, but they should be on a definitely attractive basis as established by intelligent analysis.

Stock trading is not an operation "which, on thorough analysis, offers safety of principal and a satisfactory return".

To enjoy a reasonable chance for continued better than average results, the investor mus follow policies which are 1) inherently sound and promising, and 2) not popular on Wall Street.

Motley Fool Model: 1) Take the five stocks in Dow Jones Industrial Average with the lowest stock prices and highest dividend yields. 2) Discard the one with the lowest price. 3) Put 40% of your money in the stock with the second-lowest price. 4) Put 20% in each of the three remaining stocks. 5) One year later, sort the Dow the same way and reset the portfolio accordingly to steps 1 through 4. 6) Repeat until wealthy.

Stocks do well or poorly in the future because the businesses behind them do well or poorly - nothing more, nothing less.

Is there a persuasive reason to believe that common stocks are likely to do much better in future years than they have in the last five and one-half decades? Our answer to this crucial question must be a flat no. Common stocks may do better in the future than in the past, but they are far from certain to do so.

The only way that inflation can add to common stock values is by raising the rate of earnings on capital investment. On basis of the past record this has not been the case.

The intelligent investor must never forecast the future exclusively by extrapolating the past. ...Tne only thing you can be confident of while forcasting future stock returns is that you will probably turn out to be wrong. The only indisputable truth that the past teaches us is that the future will always surprise us - always! And the corollary to that law of financial history is that the markets will most brutally surprise the very people who are most certain that their views about the future are right.

The value of any investment is, and always must be, a function of the price you pay for it.

In the financial markets, the worse the future looks, the better it usually turns out to be.

General portfolio theory

It has been and old and sound principle that those who cannot afford to take risks should be content with a relatively low returns on their invested funds. From this there has developed the general notion that the rate of return on which the investor should aim for is more or less proportionate to the degree of risk he is ready to run. Our view is different. The rate of return sought shold be dependent, rather, on the amount of intelligent effort the investor is willing and able to bring to bear his task. The minimum return goes to our passive investor, who wants both safety and freedom from concern. The maximum return would be realized by the alert and enterprising investor who exercises maximum intelligent and skill.

There are two ways to be an intelligent investor: 1) by continually researching, selecting and monitoring a dynamic mix of stocks, bonds, or mutual funds. 2) or by creating a permanent portfolio that runs on autopilot and requires no further effort (but generates very little excitement). Graham calls the first approach "active" or "enterprising"; it takes lots of time and loads of energy. The "passive" of "defensive" strategy takes little time or effort but requires an almost ascetic detachment from the alluring hullabaloo of the market. Charles Ellis has explained, the entreprising approach is physically and intellectually taxing, while the defensive approach is emotionally demanding. If you have time to spare, are highly competitive, think like a sports fan, and relish a complicated intellectual challenge, then the active approach is up your alley. If you always feel rushed, crave simplicity, and don't relish thinking about money, then the passive approach is for you. Some people will feel most comfortable combining both methods - creating a portfolio that is mainly and partly passive, or vice versa. Both approaches are equally intelligent, and you can be successful with either - but only if you know yourself well enough to pick the right one, stick with it over the course of your investing lifetime, and keep your costs and emotions under control.

Rules for the Common-Stock Component for Defensive Investor:
1) There should be adequate though not excessive diversification. This might mean a minimum of then different issues and a maximum of about thirty.
2) Each company selected should be large, prominent, and conservatively financed. Indefinite as these adjectives must be, their general sense is clear.
3) Each company should have a long record of continuous dividend payments.
4) The investor should impose some limit on the price he will pay for an issue in relation to its average earnings over, say, the past seven years. We suggest that this limit be set at 25 times such average earnings, and not more than 20 times those of the last twelve-month period. But such a restriction would eliminate nearly all the strongest and most popular companies from the portfolio. In particular, it would ban virtually the entire category of "growth stocks", which have for some years past been the favorites of both speculators and institutional investors.

An industrial company's finances are not conservative unless the common stock (at book value) represent at least half of the total capitalization, including all bank debt.

Insiders (people who work for the company) often possess only the illusion of knowledge, not the real thing. Psychologists led by Baruch Fischhoff of Carnegie Mellon University have documented a disturbing fact: becoming more familiar with a subject does not significantly reduce people's tendency to exaggerate how much they actually know about it. That's why "investing in what you know" can be so dangerous; the more you know going in, the less likely you are to probe a stock for weaknesses. The pernicious form of overconfidence is called "home bias", or the habit of sticking to what is already familiar: 1) individual investors own three times more shares in their local phone company than in all other phone companies combined. 2) The typical mutual fund owns stocks whose HQ are 115 miles closer to the fund's main office than the average U.S. company is. 3) 401(k) investors keep between 25%-30% of their retirement assets in the stock of their own company.

Once you build a permanent autopilot with index funds as its heart and core, you'll be able to answer every market question with the most powerful response a defensive investor could ever have: "I don't know and I don't care".

The knowledge of how little you can know about the future, coupled with the acceptance of your ignorance, is a defensive investor's most powerful weapon.

Buying a bond only for its yield is like getting married only for the sex.

Weighting the evidence objectively, the intelligent investor should conclude that IPO does not stand only for "initial public offering". More accurately, it is also shorthand for: It's Probably Overpriced, Imaginary Profits Only, Insiders' Private Opportunity, or Idiotic, Preposterous and Outrageous.

Operations in Common Stocks for Active Investor

The activities specially characteristics of the enterprising investor in the common-stock field may be classified under four heads:
1) Buying in low markets and selling in high markets
2) Buying carefully chosen "growth stocks".
3) Buying bargain issues of various types
4) Buying into "special situations".

We have two major sources of undervaluation: 1) currenlty disappointing results and 2) protacted neglet or unpopularity.

The ideal combination is a large and prominent company selling both well below its past average price and its past average price/earnings multiplier.

There is a world of difference between "hindsight profits" and "real-money profits".

As an investor you cannot soundly become "half a businessman", expecting thereby to achieve half the normal rate of business profits on your funds. It follows from this reasoning that the majority of security owners should elect the defensive classification. They do not have the time, or the determination, or the mental equipment to embark upon investing as a quasi-business. They should therefore be satisfied with the excellent return now obtainable from a defensive portfolio (and even with less), and they should stoutly resist the recurrent temptation to increase this return by deviating into other paths.

"It requires a great deal of boldness and a great deal od caution to make a great fortune; and when you have got it, it requires ten times as much with to keep it". -Nathan Mayer Rothschild

A great company is not a great investment if you pay too much for the stock.

"Put all your eggs into one basket and then watch that basket" proclaimed Andrew Carnegie a century ago. "Do not scatter your shot. ...The great successes of life are made by concentration." As Graham points out, "the really big fortunes from common stock" have been made by people whp packed all their money into one investment they knew supremely well. Nearly all the richest people in America trace their wealth to a concentrated investment in a single industry or even a single company (Bill Gates, Sam Walton, Rockefellers...). The Forbes 400 list has been dominated by undiversified fortunes since it was first compiled in 1982. However, almost no small fortunes have been made this way - and not many big fortunes have been kept this way. What Carnegie neglected to mention is that concentration also makes of the great failures of life.

It is absurd to think that the general public can ever make money out of market forecasts. For who will you buy when the general public, at a given signal, rushes to sell out at a profit? If you, the reader, expect to get rich over the years by following some system or leadership in market forecasting, you must be expecting to try to do what countless others are aiming at, and to be able to do it better than your numerous competitors in the market. There is no basis either in logic or in experience for assuming that any typical or average investor can anticipate market movements more successfully than the general public, of which he is himself a part.

Nearly all the bull markets had a number of well-defined characteristics in common, such as 1) a historically high price level, 2) high price/earnings ratios, 3) low dividend yields as against bond yields, (4) much speculation on margin, and (5) many offerings of new common-stock issues of poor quality. (193)

The better a company's record and prospects, the less relationship the price of its shares will have to their book value. But the greater the premium above the book value, the less certain the basis of determining its intrinsic value, i.e., the more this "value" will depend on the changing moods and measurements of the stock market. Thus we reach the final paradox, that the more successful the company, the greater are likely to be the fluctuations in the price of its shares. (198)

Net asset value, book value, balance-sheet value, and tangible-asset value are all synonyms for net worth, or the total value of a company's physical and financial assets minus all its liabilities. It can be calculated using the balance sheet in a company's annual and quarterly reports; from total shareholder's equity, subtract all "soft" assets such as goodwill, trademarks, and other intangibles. Divide by the fully diluted number of shares outstanding to arrive at book value per share. (198)

A stock does not become a sound investment merely because it can be bought at close to its asset value. The investor should demand, in addition, a satisfactory ratio of earnings to price, a sufficient strong financial position, and the prospect that its earnings will at least be maintained over the years. (200)

Investing intelligently is about controlling the controllable. (219)

Investing isn't about beating others at their game. It's about controlling yourself at your own game. (219)

If your investment horizon is long - at least 25 or 30 years - there is only one sensible approach: Buy every month, automatically, and whenever else you can spare some money. The single best choice for this lifelong holding is a total stock-market index fund. Sell only when you need the cash. (219)

After all, the whole point of investing is not to earn more money than average, but to earn enough money to meet your own needs. The best way to measure your investing success is not by whether you're beating the market but by whether you've put in place a financial plan and a behavioral discipline that are likely to get you where you want to go. (220)

Late in his life, Graham praised index funds as the best choice for individual investor, as does Warren Buffet. (249)

As the investmen consultant Charles Ellis puts it, "If you are not prepared to stay married, you shouldn't get married." Fund investing is no different. If you're not prepared to stick with a fund through at least three lean years, you shouldn't buy it in the first place. Patience is the fund invetor's single most powerful ally. (256)

Formula for valuation of growth stocks: Value = Current (Normal) Earnings X (8.5 plus twice the expected annual growth rate). (295)

The most basic possible definition of a good business is this: It generates more cash than it consumes. Good managers keep finding ways of putting that cash to productive use. In the long run, companies that meet this definition are virtually certain to grow in value, no matter what the stock market does. (308)

If owners earnings per share have grown at a steady average of at least 6% or 7% over the past 10 years, the company is a stable generator of cash, and its prospects for growth are good. (308)

Don't take a single year's earnings seriously. (310)

In short, pro forma earnings enable companies to show how well they might have done if they hadn't done as badly as they did. As an intelligent investor, the only thing you should do with pro forma earnings is to ignore them. (323)

Stock Selection for the Defensive Investor: 1) Adequate Size of the Enterprise, 2) A Sufficient Strong Financial Condition (Current assets should be at least twiec current liabilities), 3) Earnings Stability (for the past 10 years), 4) Dividend Record (uninterrupted payments for at least the past 20 years), 5) Earnings Growth (a minimum increase of at least one-third in per-share earnings in the past ten years using three-years averages at the beginning and end), 6) Moderate Price/Earnings Ratio (current price should not be more than 15 times average earnings of the past three years). (349)

As a rule of thumb we suggest that the product of the multiplier times the ratio of price to book value should not exceed 22.5. This figure corresponds to 15 times earnings and 1.5 times book value. It would admit an issue selling at only 9 times earnings and 2.5 times asset value etc. (349)

We invest in the present, but we invest for the future. (364)

In the short run the market is a voting machine, but in the long run it is a weighnig machine. (477)

Graham begins his original (1949) discussion "The Investor as Business Owner" by pointing out that, in theory, "the stockholders as a class are king. Acting as a majority they can hire and fire management and bend them completely to their will". But, in practice, says Graham, the shareholders are a complete washout. As a class they show neither intelligence nor alertness. They vote in sheeplike fashion for whatever the management recommends and no matter how poor the management's record of accomplishment may be... The only way to inspire the average American shareholder to take any independently intelligent action would be by exloiding out the paradoxical fact that Jesus seems to have been a more practical businessman than are American shareholders. (498)

Today's investors have forgotten Graham's message. They put most of their effort into buying a stock, a little into selling it - but none into owning it. "Certainly", Graham reminds us, "there is just as much reason to exercise care and judgement in being as in becoming a stockholder". Then, how to be an intelligent owner? There are just two basic questions to which stockholders should turn their attention: 1) Is the management reasonably efficient? 2) Are the interest of the average outside shareholder receiving proper recognition? (499)

Graham succests that every company's independet board member should have to report to the shareholders in writing on whether the business is properly managed on behalf of its true owners. (511)

The function of the margin of safety is, in essence, that of rendering unnecessary an accurate estimate of the future. If the margin will not fall far below those of the past in order for an investor to feel sufficiently protected against the vicissitudes of time. The margin of safety for bonds can be calculated, alternatively, by comparing the total value of the enterprise with the amount of debt. If the business owes 10 million and is fairly worth 30 million, there is room for a shrinkage of two-thirds in value - at least theoretically - before the bondholders will suffer loss. (513)

The risk of paying too high price for a good-quality stocks - while a real one - is not the chief hazard confronting the average buyer of securities. Observations over many years has taught us that the chief losses to investors come from the purchase of low-quality securities at times of favorable business conditions. (516)

There is no such thing as a good or a bad stock; there are only cheap stocks and expensive stocks. Even the best company becomes a "sell" when its stock price goes too high, while the worst company is worth buing if its stock goes low enough. (521)

Investment is most intelligent when it is most businesslike. (523)

Every corporate security may best be viewed, in the first instance, as an ownership interest in, or a claim against, a specific business enterprise. (523)

"Know what you are doing - know your business." Do not try to make "business profits" out of securities - that is, returns in excess of normal interest and dividend income - unless you know as much about security values as you would need to know about the value of merchandise that you proposed to manufacture or deal in. (523)

"Do not let anyone else run your business, unless (1) you can supervise his performance with adequate care and comprehension or (2) you ahve unusually strong reasons for placing implicit confidence in his integrity and ability." (523)

"Do not enter upon an operation - that is, manufacturing or trading in an item - unless a reliable calculations shows that it has a fair chance to yield a reasonable profit. In particular, keep away from ventures in which you have little to gain and much to lose". (523)

"Have the courage of your knowledge and experience. If you have formed a conclusion from the facts and if you know your judgment is sound, act on it - even though others may hesitate of differ." (523)

To achieve satisfactory investment results is easier that most people realize; to achieve superior results is harder than it looks. (523)

Successful investing is about managing risks, not avoiding it. (535)

Without a saving faith in the future, no onw would ever invest at all. To be an investor, you must be a believer in a better tomorrow. (535)

To keep investing from decaying into cambling, you must diversify. (535)

Ayn Rand: Capitalism

Viime aikoina olen lukenut laajasti Ayn Randin tuotantoa. Aloitin The Art of Non-Fictionilla, jatkoin mestariteos Atlas Shruggedilla ja nyt kävin läpi Capitalismin. Seuraavaksi vuorossa on For The New Intellectual, The Virtue of Selfisness sekä Philosophy - Who Needs it? sekä kun löytyy sopiva hetki, toinen mestariteos The Fountainhead.

Ayn Rand: Capitalism - The Unknown Ideal

Capitalism - The Unknown Ideal on Ayn Randin ylistyspuheenvuoro kapitalismista. Siinä otetaan käsijarru pois päältä ja paahdetaan täysillä ja kritiikittä kapitalismin ilosanomaa. Teksti menee kiihkoilun puolelle, niin innostuneesti Rand suitsuttaa kapitalismin ylivertaisuutta. On huomioitava, että Neuvostoliitossa syntyneelle ja sieltä pakoon lähteneelle Randille kapitalismi ja USA merkitsivät henkikökohtaista vapautta ja totaalista yhteiskuntajärjestelmän muutosta. Nämä traagiset elämänkäänteet vaikuttavat väkisinkin Randin suhtautumiseen ja kirjoituksiin. Harva kapitalistisessa yhteiskunnassa koko ikänsä asunut syttyisi vastaavaan kipinään.

 

Kirja koostuu lyhyistä kolumnityyppisistä kirjoituksista ja mukana on myös kaksi ulkopuolista kirjoittajaa, Nathaniel Branden ja Alan Greenspan. Jostain syystä Rand irtisanoutui myöhemmin Brandenin teksteistä todeten, että ne eivät edusta randilaista objektiivisuutta. Greenspan sen sijaan on kirjoittajana äärimmäisen mielenkiintoinen, onhan kyseessä USA:n liittovaltion keskuspankin Fedin entinen pääjohtaja. Greenspan ja Rand olivat sydänystäviä pitkän aikaa ja Greenspan osallistui Randin vetämiin keskustelukerhoihin. Kirjoituksissaan Greenspan ottaa kiitettävän kapitalistisen linjan, jota hän ei kuitenkaan aina Fedin johdossa noudattanut.

 

Capitalism - The Unknown Ideal on kaltaiselleni kapitalistille kiihottavaa luettavaa. Se toteaa asioita tykittämällä eli varsin napakasti ilmaisee asian olevan jollain tavalla, piste. Perusteluja näkemyksille tarjotaan randilaisesta objektiivisuuden filosofiasta johtaen. Ihan aina asiat eivät välttämättä ole niin mustavalkoisia kuin tässä esitetään, mutta suoraviivaisuudessaan ja selkeydessään Rand on kyllä ylivertainen. Kapitalismin ylivertaisuutta epäilevien keskuudessa tämä kirja aikaansaa ärsytystä. Kommunisti ei tätä kirjaa kestäisi lukea. Jos Randin Atlas Shruggedia voi verrata yhdeksi kapitalismin raamatuista, niin tämä lienee sitten kapitalismin katekismus.

 

Kapitalismia käsittelevä kirjallisuus on subjektiivisen näkemykseni mukaan liiaksi kallellaan kritiikkiin, eikä positiiviseen analyysiin. Tältä osin Randin teos on arvokas osa kapitalismin puolustamisessa. Tämä on teos, joka pitäisi suomentaa, koska kirjalla on paljon annettavaa myös suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Toisin kuin romaanimuotoinen Atlas Shrugged, tämä kirja sisältää pelkkää asiaa tiivistetyssä muodossa, joten ehkä tämä on hyvä ensiaskel Randin tuotantoon siitä kiinnostuneille. Ainakin minä suosittelen tätä teosta lämpimästi!

Poiminnot

• Objectivism is a philosophical movement; since politics is a branch of philosophy, Objectivism advocates certain political principles - specially, those of laissez-faire capitalism - as the consequence and the ultimate practical application of its fundamental philosophical principles. It does not regard politics as a separate or primary goal, that is: as a goal that can be achieved without a wider ideological context. Politics is based on three other philosophical disciplines: metaphysics, epistemology and ethics - on a theory of man's nature and of man's relationship to existence. It is only on such a base that one can formulate consistent political theory and achieve it in practice... Objectivists are not conservatives. We are radicals for capitalism; we are fighting for that philosophical base which capitalism did not have and without which it was doomed to perish.
• No politico-economic system in history has ever proved its value so eloquently or has benefited mankind so greatly as capitalism - and none has ever been attacked so savagely, viciously, and blindly.
• It must be remembered that the institution of private property, in the full, legal meaning of the term, was brought into existence only by capitalism.
• All wealth is produced by somebody and belongs to somebody.
• Mankind is not an entity, an organism, or a coral bush. The entity involved in production and trade is man. It is with the study of man - not of the loose aggregate known as a "community" - that any science of the humanities has to begin. (5)
• The right to life is the source of all rights, including the right to property. ...Without property rights, no other rights can be practiced. (9)
• Is man free? In mankind's history, capitalism is the only system that answers: yes. Capitalism is a social system based on the recognition of individual rights, including property rights, in which all property is privately owned. (10)
• In a capitalist society, all human relationships are voluntary. Men are free to cooperate or not, to deal with one another or not, as their own individual judgements, convictions, and interest dictate. They can deal with one another only in terms of and by means of reason. (11)
• Corresponding to the four branches of philosophy, the four keystones of capitalism are: metaphysically, the requirement of man's nature and survival - epistemologically, reason - ethically, individual rights - politically, freedom. (11)
• The moral justification of capitalism lies in the fact that it is the only system consonant with man's rational nature, that it protects man's survival qua man, and that its ruling principle is: justice. (12)
• The objective theory holds that the good is neither an attribute of "things in themselves" nor of man's emotional states, but an evaluation of the facts of reality by man's consciousness according to a rational standard of value. ...The good is an aspect of reality in relation to man. ...Of all the social systems in mankind's history, capitalism is the only system based on an objective theory of values. (14)
• Capitalism gave mankind the longest period of peace in history (1815-1914). (34)
• The degree of a country's freedom is the degree of its prosperity. (38)
• The proper functions of a government are: the police, to protect men from criminals; the military forces, to protect men from foreign invaders; and the law courts, to protect men's property and contracts from breach by force and fraud, and to settle disputes among men according to objectively defined laws. (43)
• A man can grow rich only if he is able to offer better values - better products or services, at a lower price - than others are able to offer. Wealth, in a free market, is achieved by a free, general, "democratic" vote - by the sales and the purchases of every individual who takes part in the economic life of the country. (44)
• Let me define the difference between economic power and political power: economic power is exercised by means of positive, by offering men a reward, an incentive, a payment, a value; political power is exercised by means of negative, by threat of punishment, injury, imprisonment, destruction. The businessman's tool is values, the bureacurat's tool is fear. (45)
• There is no way to legislate competition: there are no standards by which one could define who should compete with whom, how many competitors should exist in any given field, what should be their relative strenght or their so-called "relevant markets", what prices they should charge, what methods of compensation are "fair" or "unfair". None of these can be answered, because these precisely are the questions that can be answered only by the mechanism of a free market. (53)
• Businessmen are the symbol of a free society - the symbol of America. If and when they perish, civilization will perish. (62)
• The ultimate regulator of competition in a free economy is the capital market. So long as capital is free to flow, it will tend to seek those areas which offer the maximum rate of return. ...Therefore, the existence of a free capital market does not quarantee that a monopolist who enjoys high profits will necessary and immediately find himself confronted by competition. What it does guarantee is that a monopolist whose high profits are caused by high prices, rather than low costs, will soon meet competition organized by the capital market. - Alan Greenspan. (69)
• The belief that unions can cause a general rise in the standard of living is a myth. - Nathaniel Branden. (89)
• Economic progress, like every other form of progress, has only one ultimate source: man's mind - and can exist only to the extent that man is free to translate his thought into action. -Nathaniel Branden. (91)
• Education should be liberated from the control or intervention of government, and turned over to profit-making private enterprise, not because education is unimportant, but because education is so crucially important. - Nathaniel Branden. (95)
• In a free economy, inherited wealth is not an impediment or a threat to those who do not possess it. Wealth, is not a static, limited quantity that can only be divided or looted; wealth is produced; its potential quantity is virtually limited. ...The greater the amount of wealth, of industrial development, in existence, the higher the economic rewards (in wages and profits) and the wider the market for ability - for new ideas, products and services. - Nathaniel Branden. (97)
• Stripped of its academic jargon, the welfare state is nothing more than a mechanism by which governments confiscate the wealth of the productive members of a society to support a wide variety of welfare schemes. - Alan Greenspan. (106)
• The law of supply and demand is not to be conned. As the supply of money (of claims) increases relative to the supply of tangible assets in the economy, prices must eventually rise. Thus the earnings saved by the productive members of the society lose value in terms of goods. ...In the absence of the gold standard, there is no way to protect savings from confiscation through inflation. There is no safe store of value. ...The financial policy of welfare state requires that there be no way for the owners of wealth to protect themselves. This is the shabby of the welfare statists' tirades against gold. Deficit spending is simply a scheme for the "hidden" confiscation of wealth. Gold stands in the way of this insidious process. It stands as a protector of property rights. - Alan Greenspan. (107)
• Government control of the economy, no matter in whose behalf, has been the source of all the evils in our industrial history - and the solution is lassez-faire capitalism, i.e., the abolition of any and all forms of government intervention in production and trade, the separation of State and Economics, in the same way and for the same reasons as the separation of Church and State. (116)
• Capitalism is based on self-interest and self-esteem; it holds integrity and trustworthiness as cardinal virtues and makes them pay off in the marketplace, thus demanding that men survive by means of virtues, not of vices. (130)
• Contrary to the ”argument of scarcity”, if you want to make a limited resource available to the whole people, make it private property and throw it on a free open market. (134)
• Since “public property” is a collective fiction, since the public as a whole can neither use nor dispose of its “property”, that “property” will always be taken over by some political “elite”, by a small clique which will then rule the public – a public of literal, dispossessed proletarians. (139)
• The airways should be turned over to private ownership. The only way to do it now is to sell radio and television frequencies to the highest bidders (by an objectively defined, open, impartial process) – and thus put an end to the gruesome fiction of “public property”. (139)
• Patents and copyrights are the legal implementation of the base of all property rights: a man’s right to the product of his mind. (141)
• Altruism is not a doctrine of love, but of hatred for man. (148)
• Collectivism does not preach sacrifice as a temporary means to some desirable end. Sacrifice is its end – sacrifice as a way of life. It is man’s independence, success, prosperity, and happiness that collectivists wish to destroy. (148)
• Colbert, chief adviser of Louis XIV asked a group of manufacturers what he could do for industry. A manufacturer named Legendre answered: “Laissez-nous faire!” (“Let us alone!”), (153)
• A principle is “a fundamental, primary, or general truth, on which other truths depend”. Thus a principle is an abstraction which subsumes a great number of concretes. It is only by means of principles that one can set one’s long-range goals and evaluate the concrete alternatives of any given moment. It is only principles that enable a man to plan his future and to achieve it. (157)
• Businessmen – who provide us with the means of livelihood, with jobs, with labor-saving devices, with modern comforts, with an ever-rising standard of living – are the men most immediately and urgently needed by society. (174)
• There can be no compromise on basic principles. There can be no compromise on moral issues. There can be no compromise on matter of knowledge, of truth, of rational conviction. (202)
• Capitalism was the only system in history where wealth was not acquired by looting, but by production, not by force, but by trade, the only system that stood for man’s right to his own mind, to his work, to his life, to his happiness, to himself. If this is evil, by the present standards of the world, if this is the reason for damning us, then we – we, the champions of man – accept it and choose to be damned by the world. We choose to wear the name “Capitalism’ printed on our foreheads, proudly, as our badge of nobility”. (213)
• If you want to fight for capitalism, there is only one type of argument that you should adopt, the only one that can ever win in a moral issue: the argument from self-esteem. This means: the argument from man’s right to exist – from man’s inalienable individual right to his own life. (224)
• Capitalism is not the system of the past; it is the system of the future – if mankind is to have a future. Those who wish to fight for it must discard the title of “conservatives”. “Conservatism” has always been misleading name, inappropriate to America. Today, there is nothing left to “conserve”. (225)
• Observe that both “socialism” and “fascism” involve the issue of property rights. The right to property is the right of use and disposal. Observe the difference in those two theories: socialism negates private property rights altogether, and advocates “the vesting of ownership and control” in the community as a whole, i.e. in the state; fascism leaves ownership in the hands of private individuals, but transfers control of the property to the government. Ownership without control is a contradiction in terms; it means “property”, without the right to use it or to dispose of it. It means that the citizens retain the responsibility of holding property, while the government acquires all the advantages without any of the responsibility. (227)
• In any undertaking or establishment involving more than one man, it is the owner or owners who set the rules and terms of appropriate conduct; the rest of the participants are free to go elsewhere and seek different terms, if they do not agree. There can be no such thing as the right to act on whim, to be exercised by some participants at the expense of others. …It is only on the basis of property rights that the sphere and application of individual rights can be defined in any given social situation. Without property rights, there is no way to solve or to avoid a hopeless chaos of clashing views, interests, demands, desires and whims. (294)
• Capitalism valued a man’s life as it had never been valued before. (325)
• An idea is a light turned on in a man’s soul. (348)
• When you clamor for public ownership of the means of production, you are clamoring for public ownership of the mind. (352)
• The source of wealth is man’s mind. (352)
• Right to property is a right to action, like all others: it is not the right to an object, but to the action and the consequences of producing or earning that object. It is not a guarantee that a man will earn any property, but only a guarantee that he will own it if he earns it. It is the right to gain, to keep, to use and to dispose of material values. (370)
• The purpose of law and of government is the protection of individual rights. (384)

Praxeology: The Law of Returns

How do we derive the utility of a producer good?

How does one determine how much utility one of the machines that milled a diamond has to an actor?

The means we use satisfy our ends we call goods. We can classify goods into two main categories: 1) consumer goods and producer goods. Consumer goods are those goods that are used directly by an actor to satisfy an end. Producer goods are those factors which are combined with at least one other factor to create a definite quantity of a consumer good. For example, ham sandwich is a consumer good. You eat the ham sandwich to directly satisfy your hunger. The bread, ham and labor you employ to produce the ham sandwich are producer goods of factors of production.

If one wants to find the utility derived from any unit of a homogenous consumer good, all one needs to consider is - first - the fact that human action is an exchange. It means preferring one thing over another. Or in other words, the cost of choosing one end is determined by whatever other end you could have chosen. Second, that action determines what man values most - because logically - what he did must be considered what he thought was most urgent. And lastly, that these preferences can be arranged into a scale. This action shows us that because the most urgent want is satisfied first, each successive end must therefore less important. Therefore, a unit of a means that directly satisfy an end aimed at by an actor (consumer good), will command a diminishing value to the actor.

We now understand that the value of consumer goods (means that satisfy ends directly) are their marginal utility to the acting individual. This utility always diminishes with each successive unit and there is no way to calculate this fact arithmetically. There can be no adding or multiplying. 

When it comes to producer goods (means that satisfy ends indirectly), first we have to acknowledge that there is no way of deriving utility from units of a homogeneous producer goods because they are not directly consumed. They don't satisfy ends directly, but only to contribute to producing a final product which satisfies ends. The utility of a marginal unit in a producer good is derived from the utility of it's marginal product (marginal productivity). 

Goods are simply scarce means used to satisfy our ends. The very fact that we need to produce consumer goods implies that producer goods are scarce as well. Things that render unlimited supplies are not goods (means) at all! For example, the knowledge to make coffee is not something anyone has to economize. The "recipe" (idea) for how to make a cup of coffee is never exhausted. The only things we can run out of are coffee beans, filters, water etc. We must economize these goods. 

We also mentioned that a producer good must be combined with at least one more producer good to create a consumer good. This is because if only one producer good were needed to create a consumer good, it would be a consumer good itself! There is a key concept that can be derived from understanding the fact that producer goods at all times must be combined with at least one other production good: while we cannot add, subtract or multiply value with utility, quantities of homogeneous units of supply can be measured! Therefore it follows logically that at some definite point the marginal productivity of producer goods reaches a optimum point. That is, if we keep all other inputs fixed and keep on increasing the quantity of one producer good by one unit, then at some point an optimum level will be reached where each additional unit of producer's good can no more increase it's marginal productivity. This is know as The Law of Returns. 

What these optimums are must be determined by technological experience and are outside the realm of Praxeology, but The Law of Returns, the fact that scarce producer goods must have an optimum output is arrived through logic. As we can see, determining how men value means (whether they are directly consumed goods or or indirect producer goods) can be understood logically through categories of purposeful action. All we must do is to consider value starting from ends, working through consumer goods and then through factors of production. We can conclude that the utility of a producer is its contribution to the product! This conclusion, including the fact that definite producer goods have an optimum output will become more important once we start talking about markets and why products that seem almost indistinguishable have varying prices and how all of this plays into the concept of profit and loss. Nevertheless, they are indispensable logical implications in the science of Praxeology. 

Mistä raha syntyy?

Jo vuonna 1892, Carl Menger, itävaltalaisen taloustieteen perustaja ja rajahyötyteorian kehittäjä, pystyi selittämään loogisesti ja ymmärrettävästi, miten ja miksi raha syntyy teoksessaan The Origins of Money. Raha on ihmisten luoma vaihdon väline. Ihmisten toiminnassa tietty hyödyke tai tietyt hyödykkeet tulevat muita hyödykkeitä helpommin vaihdettaviksi ja tämän kehityksen lopputuloksena syntyy laajasti hyväksytty vaihdon väline eli raha. 

Carl Menger, 1892, The Origins of Money

Käytännössä tämä tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä, että jos A tuottaa viljaa, B lihaa ja C on kalastaja, pystytään vaihdantaa toteuttamaan suoran vaihdannan (kalasta lihaan) lisäksi myös siten, että kalastaja C vaihtaa kalat viljaan ja hankkii viljalla lihaa, jos lihan tuottaja B ei halua ottaa kalaa vaihdossa. Tällöin viljasta on muodostunut vaihdon väline, koska se hyväksytään vastikkeena laajasti ja koska sen vaihtaminen on helppoa. Viljaa voidaan myös jakaa pienempiin yksiköihin kuin kalaa tai lihaa. Siispä viljasta muodostuu käytettävän hyödykkeen lisäksi vaihdon väline eli raha. 

Jotta hyödyke voi saavuttaa rahan aseman, on sillä oltava tiettyjä ominaisuuksia, joita tarkastelemalla Menger päätyi selittämään rahan synnyn. Tällaisia ominaisuuksia on kuvattu kappaleessa "Concerning the Causes of the Different Degrees of Saleableness in Commodies", joka on Mengerin teoksen ydinkappale ja löytyy kokonaisuudessaan alta. Menger päätyy johtopäätöksissän siihen, että kulta ja metallit ovat luonnollisia vaihdon välineitä eli rahoja, koska ne täyttävät hyvän vaihdettavuuden kriteerit eli hyvän rahan ominaisuudet. Vastakohta Mengerin "luonnolliselle rahalle" on valtion luomat paperirahat, jotka eivät ole hyödykkeitä itsessään, ja joilla ei siten ole arvoa itsessään. Koska paperirahaa voidaan painaa rajattomasti, niiden arvo ei määräydy markkinoilla ihmisten vaihtaessa hyödykkeitä toisiin vapaaehtoisessa vaihdannassa vaan niiden arvo määräytyy rahan kokonaismäärän kehityksen ja siitä, kuinka uskottavana ja hyväksyttävänä kyseinen paperiraha toimii vaihdon välineenä. 

Mengerin teos on siinä mielessä legendaarinen, että se innoitti Ludwig von Misesin kehittämään oman teoriansa rahasta ja luotosta (Theory of Money and Credit). Mises viittaa useasti Mengeriin oppi-isänään ja Itävaltalaisen koulukunnan perustajana. Mengerin kirja on hyvin lyhyt, 52 sivua, ja sen voi ladata PDF:nä luettavaksi ilmaiseksi täältä. Mengerin lukemisen arvoinen laajempi biografia löytyy täältä. Hyvä analyysi Mengerin rahateorian ja Cartalistin rahateorian väliltä löytyy täältä. 

Concerning the Causes of the Different Degrees of Saleableness in Commodities

The degree to which a commodity is found by experience to command a sale, at a given market, at any time, at prices corresponding to the economic situation (economic prices), depends upon the following circumstances.

1.  Upon the number of persons who are still in want of the commodity in question, and upon the extent and intensity of that want, which is unsupplied, or is constantly recurring.

2.  Upon the purchasing power of those persons.

3.  Upon the available quantity of the commodity in relation to the yet unsupplied (total) want of it.

4.  Upon the divisibility of the commodity, and any other ways in which it may be adjusted to the needs of individual customers.

5.  Upon the development of the market, and of speculation in particular. And finally.

6.  Upon the number and nature of the limitations imposed politically and socially

upon exchange and consumption with respect to the commodity in question.

We may proceed, in the same way in which we considered the degree of the saleableness in commodities at definite markets and definite points of time, to set out the spatial and temporal limits of their saleableness. In these respects also we observe in our markets some commodities, the saleableness of which is almost unlimited by place or time, and others the sale of which is more or less limited.

The spatial limits of the saleableness of commodities are mainly conditioned—

1.  By the degree to which the want of the commodities is disturbed in space.

2.  By the degree to which the goods lend themselves to transport, and the cost of transport incurred in proportion to their value.

3.  By the extent to which the  means of transport and of commerce generally are developed with respect to different classes of commodities.

4.  By the local extension of organised markets and their inter-communication by “arbitrage.”

5.  By the differences in the restrictions imposed upon commercial inter-communication with respect to different goods, to interlocal and, in particular, in international trade.

The time limits to the saleableness of commodities are mainly conditioned—

1.  By permanence in the need of them (their independence of fluctuation in the same).

2.  Their durability, i.e., their suitableness for preservation.

3.  The cost of preserving and storing them.

4.  The rate of interest.

5.  The periodicity of a market for the same.

6.  The development of speculation and in particular of time-bargains in connection with the same.

7.  The restrictions imposed politically and socially on their being transferred from one period of time to another.

All these circumstances, on which depend the different degrees of, and the different local and temporal limits to, the saleableness of commodities, explain why it is that certain commodities can be disposed of with ease and certainty in definite markets, i.e., within local and temporal limits, at any time and in practically any quantities, at prices corresponding to the general economic situation, while the saleableness of other commodities is confined within narrow spatial, and again, temporal, limits: and even within these the disposal of the commodities in question is difficult, and, in so far as the demand cannot be waited for, is not to be brought about without a more or less sensible diminution in price.

Poiminnot

• Individuals decide what the most marketable good is for use as a medium of exchange. 
• The theory of money necessarily presupposes a theory of the saleableness of goods.
• It is an error in economics, as prevalent as it is patent, that all commodities, at a definite point of time and in a given market, may be assumed to stand to each other in a definite relation of exchange, in other words, may be mutually exchanged in definite quantities at will. The truth is, that even in the best organized markets, while we may be able to purchase when and what we like at a definite price, viz.: the purchasing price, we can only dispose of it again when and as we like at a loss, viz.: at the selling price.
• A high rate of saleableness in a commodity consists in the fact that it may at every moment be easily and surely disposed of at a price corresponding to, or at least not discrepant from, the general economic situation—at an economic, or approximately economic, price.
• Men have been led, with increasing knowledge of their individual interests, each by his own economic interests, without convention, without legal compulsion, nay, even without any regard to the common interest, to exchange goods destined for exchange (their “wares”) for other goods equally destined for exchange, but more saleable.
• It lies in the economic interest of each trafficking individual to exchange less saleable for more saleable commodities.
• When the relatively most saleable commodities have become “money,” the great event has in the first place the effect of substantially increasing their originally high saleableness.
• The less saleable are the goods brought by an economic subject to market, the more unfavourably, for his own purposes, will his economic position compare with the position of those who bring money to market.
• The practice of every-day life, as well as jurisprudence, which closely adheres for the most part to the notions prevalent in every-day life, distinguish two categories in the wherewithal of traffic— goods which have become money and goods which have not. And the ground of this distinction, we find, lies essentially in that difference in the saleableness of commodities set forth above.
• Money has not been generated by law. In its origin it is a social, and not a state institution. sanction by the authority of the state is a notion alien to it. On the other hand, however, by state recognition and state regulation, this social institution of money has been perfected and adjusted to the manifold and varying needs of an evolving commerce, just as customary rights have been perfected and adjusted by statute law.