Rothbard: Man, Economy and State with Power and Market

No niin, rasti ruutuun, luettu on, nimittäin Murray N. Rothbardin 1639 tekstisivua sisältävä jättiläinen Man, Economy and State with Power and Market (Wiki). Ja olipa lukukokemus! Mykistävä, tyhjentävä, kattava, perusteellinen, looginen, aatteellinen. Yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista!

 

Rothbard: Man, Economy and State with Power and Market

Kenties paras koskaan lukemani kirja

 

Ensinnäkin kiitos Petrille siitä, että suosittelit minulle tätä kirjaa. Oli suosituksesi arvoinen, ehdottomasti. Tähän asti parhaan lukemani kirjan titteliä on kantanut Ludwig von Misesin Human Action, mutta von Misesin oppilas Murray N. Rothbard kyllä kiilaa tällä teoksellaan varsin varteenotettavaksi oppi-isänsä haastajaksi. Tämä siitä syystä, että Rothbard jatkaa montaa von Misesin aloittamaa ajatusketjua vieläkin pidemmälle ja tuo näkemykset konkreettisemmin käytäntöön. Näissä kahdessa teoksessa on niin paljon samaa, että paremmuuden vertailu on vaikeaa ja turhaakin. Kun Human Actionista totesin, että kirjaa voi pitää kapitalismin raamattuna, ehkä lienee sopivaa nyt asemoida Human Action vanhaksi testamentiksi ja Man, Economy and State uudeksi testamentiksi.

 

Man, Economy and State with Power and Market - Mistä on kyse?

 

Rothbardin kirjan tiivistäminen yhteen blogitekstiin on yksinkertainen mahdottomuus. Pelkästään sivuviitteeni tästä kirjasta olisi itsessään kirja. Mukana oli myös alkuperäisestä versiosta sensuroitu Power and Market, joka teoksena on poliittisempi ja kantaaottavampi, vaikkakin se koko ajan pysyttäytyy prakseologiassa ja välttää tekemästä arvopohjaisia valintoja. On ymmärrettävää, että se osio on ollut vaikea sulatettavaksi 60-luvulla. Osio julkaistiin lopulta 1970.

 

Mistä Man, Economy ja State sitten koostuu? Kaikki lähtee liikkeelle ihmisen toiminnasta. Kirjan alussa luodaan perusta yksinkertaisiin, luonnollisiin ja loogisiin aksioomiin eli perusoletuksiin pohjautuen ja sen päälle kehitetään loogisella päättelyllä ymmärrystä ihmisen, markkinoiden ja valtioiden toiminnasta. Logiikka on perusteluissa kaiken keskiössä. Joka hetki on tunne, että olisi mahdoton lähteä opponoimaan esitettyä totuutta vastaan. Loppuisivat vain ammukset aseesta. Ja se tunne vetää sanattomaksi. Se tunne saa myös onnelliseksi, koska asiat jäsentyvät omassa päässä loogiseksi ja ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Muodostuu täyttymys siitä, että "jes, näin tämä todellakin on!" ja toisaalta tyhjyys siitä, että "onko asiat loppujen lopuksi näin yksinkertaisia!".

 

Libertaarinen merkkiteos

 

Man, Economy and State on libertaarinen teos. Jos siis et ole libertaari tai siihen suuntaan omassa maailmankuvassasi kallellaan, niin ei tämän kirjan lukeminen vain onnistu. Veikkaan, että pää hajoaisi tällä sivumäärällä ja tekstityylillä. Tämä kirja on vapaan markkinatalouden ja vapaan yhteiskunnan katekismus. Valtiolle ei jää tässä julistuksessa mitään roolia. Ei ainakaan mitään, mikä loisi arvoa paremmin kuin ihmisten vapaaehtoinen vaihdanta. Rothbardin mukaan siis yksikään vero ei ole perusteltu vaan kaikki on pahasta. Pahasta ovat myös muun muassa patentit, koska ne ovat valtiollinen kilpailurajoite. Vapaa markkinatalous hoitaisi asian tavaramerkeillä ja tekijänoikeuksilla (copyright).

 

Talouden peruskäsitteet kuten arvo, aika, vaihdanta, kilpailu, pääoma, erikoistuminen (division of labor), kysyntä, tarjonta, työ, palkka, raha, hinta, tuotanto, omistajuus, korko, marginaalihyöty, yrittäjyys, investoinnit, teknologia, muutos, riski, vakuuttaminen, monopolit, liitot, verotus, suhdanteet, interventiot, ostovoima, inflaatio, deflaatio, kasvu, luotto, taloudellinen laskenta, päätöksenteko, globalisaatio, työttömyys, markkinat, oikeudenmukaisuus, omistusoikeudet, vapaus ja yksityinen vs julkinen talous tulevat kaikki määritellyiksi ja käsitellyiksi. Ja paljon muuta. Jos nämä ymmärtää ja hallitsee, on melko vahva toimija missä tahansa taloudellisessa tai yhteiskunnallisessa roolissa. Samalla voi myös iskeä ahdistus, koska niin suuri ristiriita on kirjassa esitetyillä ajatuksilla suhteessa Suomen nykytilaan ja täällä käytävään keskusteluun. Voisi puhua puhtaasti päinvastaisesta. Siksi Ayn Randin Atlas Shruggedin ajatus poislähtemisestä nousi taas aika ajoin pintaan.

 

Kirjasuositus vain harvoille ja valituille

 

Taloustieteellisen keskustelun kannalta on sääli, että tällaisia teoksia ei oikeastaan enää tehdä. Nyt akateeminen maailma keskittyy artikkeleiden julkaisemiseen. Kenelläkään ei ole kannustinta, jos lienee kykyäkään, kirjoittaa 7 vuotta kaiken kattavaa ultimatumia. Tervetullutta kuitenkin olisi, että edes akateemisessa maailmassa tällaiset teokset tunnistettaisiin ja niillä olisi rooli teorian kehittämisessä, nyt kun tällaisia klassikoita ja niiden kirjoittajia ei liiemmin edes tunnisteta, saati sitten että oltaisiin näihin perehdytty. Ehkä se kertoo omalla tavallaan "rakkaudesta lajiin" eli intohimosta omaa alaa kohtaan. Toki itävaltalainen koulukunta, jota Rothbard ja von Mises edustavat, on nykyisessä taloustieteessä valtavirran ulkopuolista marginaalikirjallisuutta, joten on ymmärrettävää, että näihin nimiin ei opintojen aikana törmää. Ehkä kuitenkin kannattaisi.

 

Kenen kannattaisi lukea teos? Vain asiaan vihkiytyneiden. Tottakai kenelle tahansa kirja on valtava oppikokemus. Teksti on helposti luettavaa ja ymmärrettävää. Sopii siis kenelle tahansa. Jos olisin kauppatieteitä lukeva kylteri, lukisin tämän kirjan lomalukemisena. Sen jälkeen katselisi taloutta ja maailmaa aika uusin silmin. Realismia on kuitenkin, että ei tällaiseen kirjaan hetken mielijohteesta tartuta. Eikä kannatakaan. Parempi siis ensin tutustua ajattelutapaan internetissä, lukea lyhyempiä teoksia ja vasta sitten siirtyä tällaisiin järkäleisiin. Riskinä nimittäin on, että kirja muuttaa kokonaan omaa ajatteluasi. Näin minulle kävi Human Actionin kanssa ja Man, Economy and State with Power and Market vain vahvisti uskoani ismiin.

Talous yhdeltä istumalta

”Loistava suoritus. Se tuo esiin juuri ne asiat, jotka kaipaavat eniten selitystä ja ilmaisee ne harvinaisella rohkeudella ja integriteetillä. Tiedossani ei ole yhtään uutta teosta, josta maallikko voi oppia talouden peruslainalaisuuksia näin paljon näin lyhyessä ajassa.” – F.A.Hayek, Nobel-palkittu taloustieteilijä.

Henry Hazlitt: Talous yhdeltä istumalta

Henry Hazlitt on tutustumisen arvoinen toimittaja, taloustieteilijä ja filosofi. Hänellä on harvinaisen terävä kynä eli kyky kirjoittaa taloudesta loogisesti ja ymmärrettävästi. Hazlittin teos Talousyhdeltä istumalta (Economics in One Lesson) on nimensä mukainen teos eli nopeasti luettavissa oleva talousopas. Se kiteyttää vastauksia talouden peruskysymyksiin tavalla, jolla kuka tahansa voi ne ymmärtää. Onneksi PetriKajander on onnistunut säilyttämään suomennoksessaan tämän selkeyden.

Siispä kyseessä on perusteos, jota voi aidosti suositella kenelle tahansa taloudesta kiinnostuneelle aloittelijalle. Ehkä paras ikä lukea tämä teos on yläasteella tai lukiossa. Taloustiedettä enemmän opiskelleelle, kirja ei tuo paljoakaan uutta tai yllättävää. Joitain yleisinä totuuksina esitettäviä myyttejä se sen sijaan onnistuu perustellusti kyseenalaistamaan. Hazlitt suhtautuu kriittisesti valtion rooliin taloudessa ja iso osa kirjasta keskittyy osoittamaan, kuinka valtion toimenpiteet ”hyvän tahdon nimissä” johtavat kuitenkin todellisuudessa juuri päinvastaisiin lopputuloksiin. Toinen vastaavanlainen lukemisen arvoinen teos on Jim Coxin Ytimekäs opas talouteen.  Hazlittin teoksista aiemmin käsittelyssäni oli Thinking As a Science, joka on erinomainen johdatus tieteelliseen ajatteluun (Osaatko ajatella?).

Poiminnot

• Huono taloustieteilijä näkee vain sen, mikä pistää välittömästi silmään; hyvä taloustieteilijä näkee myös kauemmas. Huono taloustieteilijä näkee ainoastaan ehdotuksen suorat vaikutukset; hyvä taloustieteilijä huomioi myös kaukaisemmat ja epäsuorat vaikutukset. Huono taloustieteilijä näkee ainoastaan, mitkä ovat olleet tietyn toimintaperiaatteen vaikutukset tai mitkä ne tulevat olemaan yhdelle tietylle ryhmälle; hyvä taloustieteilijä ottaa selville toimintaperiaatteen vaikutukset kaikille ryhmille.
• Taloustieteen harjoittaminen perustuu minkä tahansa yksittäisen teon tai toimintaperiaatteen välittömien seurausten näkemisen lisäksi myös sen pitkän aikavälin seurauksien näkemiseen; se koostuu kyseisen toimintaperiaatteen seurauksien jäljittämisestä yhden ryhmän lisäksi kaikille ryhmille.
• Tarjonta luo kysyntää, koska pohjimmiltaan se on kysyntä.
• Kaikki valtion menot tulee lopulta maksaa verotuksen tuloilla, pahan päivän siirtäminen ainoastaan kasvattaa ongelmaa ja että inflaatio on pelkästään verotuksen muoto – ja vielä erittäin viheliäinen muoto.
• Jokaista siltahankkeen julkisesti luotua työpaikkaa kohden on tuhottu yksityinen työpaikka muualla.
• Valtion tuhlarit nimenomaisesti synnyttävät työttömyyden ongelman, joita he ilmaisevat ratkovansa.
• Yksittäisten lainoittajien ja julkisen vallan toimijan tarjoamien lainojen välillä on merkittävä ero. Jokainen yksityinen lainaaja laittaa omat rahat alttiiksi.
• Valtio ei koskaan lainaa tai anna mitään liike-elämälle, jota se ei ota pois liike-elämältä.
• Sairaalloisen kaipuun vientiin ylittää ainoastaan kaikissa maissa vaikuttava sairaalloinen tuonnin kammoksuminen. Loogisesti mikään ei tietenkään voisi olla epäjohdonmukaisempaa.
• Kaikkein ilmeisin ja silti kaikkein vanhin ja itsepäisin harhakäsitys, johon inflaation houkutus nojaa, on sekoittaa ”raha” varallisuuteen. ”Se, että varallisuus koostuu rahasta tai kullasta ja hopeasta”, kirjoitti Adam Smith lähes kaksi vuosisataa sitten, ”on yleinen käsitys, joka nousee luonnostaan rahan kahdesta tehtävästä kaupan välineenä ja arvon mittana – Rikastua on saada rahaa, ja vaurautta ja rahaa pidetään yksinkertaisesti yleisessä kielenkäytössä joka merkityksessä synonyymeina”. Todellinen vauraus koostuu luonnollisesti siitä, mitä tuotetaan ja kulutetaan: syötävästä ruoasta, käytetyistä vaatteista, asutuista taloista.
• Inflaatio on itsesuggestiota, hypnotismia, nukutusainetta, joka on vaimentanut hänelle operaation kipuja. Inflaatio on oopiumia kansalle.

Whom You Know Matters in Venture Capital

Whom you know matters in venture capital business. That statement sounds like self-evident for private equity professionals. But is this statement also a scientific truth? How can you prove it? Why does it matter? How does it matter? Does it apply only in certain stage of investments or is it more general theory?

Yeal Hochberg, Alexander Ljungqvist and Yang Lu wanted to find a scientific evidence for this reseach question in their Journal of Finance's article "Whom You Know Matters: Venture Capital Networks and Investment Performance". I had a chance to analyze this article in depth while attending EDEN Corporate Finance Seminar in Berlin. Here is attached my presentation. The full article can be dowloaded here (PDF).

Whom You Know Matters in Venture Capital from BreatheBusiness

Conclusions

The paper presents fivefold contribution. According to authors:

1.       This is the first paper to examine the performance consequences of the VC industry’s predominant choice of organizational form: networks. Previous work focuses on describing the structure of syndication networks (Bygrave (1988), Stuart and Sorensen (2001)) and motivating the use of syndication (Lerner (1994a), Podolny (2001), Brander, Amit, and Antweiler (2002)).

2.       The findings shed light on the industrial organization of the VC market. Like many financial markets, the VC market differs from the traditional arm’s-length spot markets of classical microeconomics. The high network returns documented suggest that enhancing one’s network position should be an important strategic consideration for an incumbent VC, while presenting a potential barrier to entry for new VCs. The results add nuance to Hsu’s (2004) finding that portfolio companies are willing to pay to be backed by brand-name VCs and suggest that there are real performance consequences to the contractual differences illustrated in Robinson and Stuart’s (2004) work on strategic alliances.

3.       The findings have ramifications for institutional investors choosing which VC funds to invest in, as better-networked VCs appear to perform better.

4.       The analysis provides a deeper understanding of the possible drivers of cross-sectional performance of VC funds, and points to the importance of additional fundamentals beyond those previously documented in the academic literature.

5.       It provides preliminary evidence regarding the evolution of a VC firm’s network position.

Discussion

It's easy to agree with the main findings presented in this paper. Venture capital is by nature the business of contacts. However, one must put the findings into context in order to understand that having contacts is not a primary matter, but a secondary matter for defining investment performance. Fundamentally, investment performance is still measured by what you buy, what you pay and how you exit. Having good contacts and getting access to best syndicates can enlarge one's investment potential, but without the right choises and right decisions by the actor itself, it doesn't automatically lead to a better performance.

 

Authors focused on networks between venture capital companies. Furthermore, one might ask are other VCs really the most important contacts for a VC? Venture capital industry is an ecosystem of value-adding stakeholders combining investors (capital), entrepreneurs (ideas), banks (debt) and service providers (advice) in order to create value for each players involved. In the ecosystem like this, defining the most relevant partner might be difficult, but I doubt that for many VCs other VCs are not the most relevant ones. Based on my experience, I would say that access to capital (investors) and access to deal flow (entrepreneurs) are the ones whom pays the most to know in venture capital.

Praxeology: The Law of Returns

How do we derive the utility of a producer good?

How does one determine how much utility one of the machines that milled a diamond has to an actor?

The means we use satisfy our ends we call goods. We can classify goods into two main categories: 1) consumer goods and producer goods. Consumer goods are those goods that are used directly by an actor to satisfy an end. Producer goods are those factors which are combined with at least one other factor to create a definite quantity of a consumer good. For example, ham sandwich is a consumer good. You eat the ham sandwich to directly satisfy your hunger. The bread, ham and labor you employ to produce the ham sandwich are producer goods of factors of production.

If one wants to find the utility derived from any unit of a homogenous consumer good, all one needs to consider is - first - the fact that human action is an exchange. It means preferring one thing over another. Or in other words, the cost of choosing one end is determined by whatever other end you could have chosen. Second, that action determines what man values most - because logically - what he did must be considered what he thought was most urgent. And lastly, that these preferences can be arranged into a scale. This action shows us that because the most urgent want is satisfied first, each successive end must therefore less important. Therefore, a unit of a means that directly satisfy an end aimed at by an actor (consumer good), will command a diminishing value to the actor.

We now understand that the value of consumer goods (means that satisfy ends directly) are their marginal utility to the acting individual. This utility always diminishes with each successive unit and there is no way to calculate this fact arithmetically. There can be no adding or multiplying. 

When it comes to producer goods (means that satisfy ends indirectly), first we have to acknowledge that there is no way of deriving utility from units of a homogeneous producer goods because they are not directly consumed. They don't satisfy ends directly, but only to contribute to producing a final product which satisfies ends. The utility of a marginal unit in a producer good is derived from the utility of it's marginal product (marginal productivity). 

Goods are simply scarce means used to satisfy our ends. The very fact that we need to produce consumer goods implies that producer goods are scarce as well. Things that render unlimited supplies are not goods (means) at all! For example, the knowledge to make coffee is not something anyone has to economize. The "recipe" (idea) for how to make a cup of coffee is never exhausted. The only things we can run out of are coffee beans, filters, water etc. We must economize these goods. 

We also mentioned that a producer good must be combined with at least one more producer good to create a consumer good. This is because if only one producer good were needed to create a consumer good, it would be a consumer good itself! There is a key concept that can be derived from understanding the fact that producer goods at all times must be combined with at least one other production good: while we cannot add, subtract or multiply value with utility, quantities of homogeneous units of supply can be measured! Therefore it follows logically that at some definite point the marginal productivity of producer goods reaches a optimum point. That is, if we keep all other inputs fixed and keep on increasing the quantity of one producer good by one unit, then at some point an optimum level will be reached where each additional unit of producer's good can no more increase it's marginal productivity. This is know as The Law of Returns. 

What these optimums are must be determined by technological experience and are outside the realm of Praxeology, but The Law of Returns, the fact that scarce producer goods must have an optimum output is arrived through logic. As we can see, determining how men value means (whether they are directly consumed goods or or indirect producer goods) can be understood logically through categories of purposeful action. All we must do is to consider value starting from ends, working through consumer goods and then through factors of production. We can conclude that the utility of a producer is its contribution to the product! This conclusion, including the fact that definite producer goods have an optimum output will become more important once we start talking about markets and why products that seem almost indistinguishable have varying prices and how all of this plays into the concept of profit and loss. Nevertheless, they are indispensable logical implications in the science of Praxeology. 

Praxeology: Mitä on pääoma?

Mitä on pääoma? Liian moni mieltää pääoman rahaksi. Kuitenkin raha on täysin eri asia kuin pääoma. Raha on vaihdon väline, jonka keskeinen ominaisuus on ostovoima eli kyky vaihtaa rahaa ihmisen haluamiin tuotteisiin ja palveluihin. Pääoma sen sijaan on perusluonteeltaan aikaa. Pääoma on työn tuloksena syntynyt aikavarasto, joka on varastoituneena pääomahyödykkeisiin. Aikaisemmin tehty työ varastoituu pääomaan ja pääoma käytettäessään vähentää tulevan työn tarvetta. Praxgirl avaa asiaa seuraavassa erinomaisella esimerkillä. 

Pääoma on aikavarasto

Kuvitellaan Robinson Crusoe autiolle saarelle. Hän saa elantonsa syömällä kalaa. Joka päivä hän käyttää tietyn ajan kalastamiseen. Kuitenkin jonain päivänä hän päättää vähentää kalastamiseen käyttämäänsä aikaa uhraamalla aikansa verkon rakentamiseen. Tämä aikauhraus on investointi. Investointi on tämän päivän kulutuksen vähentämistä tai säästämistä, jotta tulevaisuudessa voisi nauttia suuremmista saaliista. Siispä Crusoe rakentaa verkon. Kun verkko on valmis, ei Crusoen tarvitse enää itse käyttää aikaansa kalastamiseen. Hän saa elintarvikkeensa verkon avulla. Säästyneen ajan hän voi käyttää vaikka metsästämiseen. 

Verkko on siis pääomaa. Se on investointi, joka on aikaansaatu säästämällä aikaa muusta tekemisestä. Siten se on aikavarasto, joka aiemmin tehdyn työn ansiosta vähentää tulevan työn tarvetta. Tämä vapautunut aika voidaan käyttää muuhun tarkoitukseen ja siten parantaa elintasoamme. Ei tarvitse enää syödä vain kalaa vaan voimme nauttia muista luonnonantimista ja korkeammista tarpeistamme. 

Miksi pääoma on tärkeä tekijä yhteiskunnassa?

Kun ymmärrämme pääoman määritelmän oikein ja sisäistämme sen syvällisesti, ymmärrämme myös sen merkityksen yhteiskunnassa. Pääoma on välttämätön väylä elintasomme parantamisessa. Pääoma on mahdollisuus, ei uhka. Jotta voimme kartuttaa elintasoamme, on meidän ensin investoitava aikaamme pääoman luomiseen. On siis tehtävä asioita, jotka vapauttavat aikaamme myöhemmässä vaiheessa. 

Toiseksi määritelmä tekee mielettömäksi pääoman ja työvoiman välisen vastakkainasettelun. Pääoma ja työ ovat aina täydellisessä symbioosissa keskenään. Pääomaa syntyy vain työllä ja vain pääoma pystyy vapauttamaan ihmisen välttämättömästä työstä tuottavampaan työhön. Antaa siis pääoman hoitaa ne asiat, jotka se pystyy hoitamaan niin voimme keskittyä itse mielekkäämpään ja tuottavampaan tekemiseen. 

Praxgirl: What is Capital?

How should we create wealth? Should we only live in the present moment or think about the future?

Land (nature-given means) and labour have limitations in their productive output. Therefore, if man wants to increase his rate of production of consumers goods, he must engage in a process that awards him with more time. This involves producing and saving goods that will not be used for consumption in the present, but at some later time. This accumulation of time is called Capital and the goods that store the time are called capital goods.

Capital or Time (which as we can see can be used interchangeably) is the third and final element of factor of production. For production of any good 3 factors must be mixed together:

1. Land (the nature-given means)
2. Labor (the element of human energy)
3. Time (the time involved in production)

We can see that there is a process involving "stages" in production of goods that will ultimately be consumed by individuals. These stages are called The Structure of Production. Each structure of production will vary in length of the time and the process will take. A shorter structure of production will take less time to produce the desired consumer good, but will have a lesser rate of production than a lengthier structure. 

To illustrate, let us imagine Robinson Crusoe stranded on a desert island. His immediate desire is to feed himself. He looks around and finds a fish in a fresh water pond in the middle of the island. So he jumps into the water and starts catching the fish by hand. This structure of production is almous instantaneous because his fishing is only one stage removed from his eating fish. His rate of catching fish is however, really slow. If Crusoe decides to engage in the process of building a net his rate of fishing will increase tremendously. But this also means that he will have to engage in a longer structure of production before he can begin to eat fish at all. A net will take him ten days to construct, during which he will not be able to be catch fish to feed himself. Whether or not a man will invest his time and energy into longer structure of production depends solely on his time preference, that is whether he prefers things sooner or later. Crusoe will have to decide whether engaging ten days of labor which not immediately feed him will be worth the final product which is increased rate of fish production. 

Supposing Crusoe is determined to better his situation, and he feels that a fishing net could really help him catch more fish, the question is: how will Crusoe achieve the feat of building a net without starving to death? What Crusoe needs is time. If he has been spending his entire day catching 10 fish by hand, then building a net will mean that he needs to have 100 fish saved to feed himself during the production process. Crusoe therefore has two possible ways of saving: 1. He could save some fish every day until he acquires 100 fish at which point he can now engage in the process of building the net. Or 2. He can catch less fish a day and spend the saved time building the net little by little. In both cases he is engaging fundamentally the same process in saving. Crusoe is choosing to reduce his present consumption in order to consume more in the future. His saved fish represent his capital. 

Capital is stored up land, labor and time. At every step, more capital put us closer to enjoyment of consumer goods. He who possesses capital in that much closer in time to achieve his desired good. Once Crusoe no longer has to spend his entire day fishing, he can dedicate more time to achieve more ends. He can read, write or leisure. He can spend time building a house, or preparing clothes for the winter. Saving is the fundamental action which is necessary for improvement of our situation. If I had to choose the most important implication from the fact that human act, it would be the importance of Capital. The concept of capital is the answer to the how and why we live in a such a productive and complex modern society. We all today living better off of the fruits of the labor of previous generations. What this really means is that we are all living in a world that is the result of men before us saving. Instead of consuming everything they had produced, our ancestors accumulated capital beginning with small steps like saving of fish, then producing tools such as nets and so on into larger and larger structures of production. 

We live in a very complex society where the consumer goods we enjoy aren't merely the result of technological process. Technology is merely a recipe on how to achieve our ends. Even if Crusoe knows how to build a boat to get out of the island, he has to satisfy his most urgent needs first which are to feed himself and to survive through his situation. We cannot embark onto a new technology without having the savings to facilitate this sideways production. 

Ytimekäs opas talouteen

Jim Coxin teos Ytimekäs opas talouteen on nimensä veroinen teos. Se on juuri sitä, mitä lupaa. Siinä käydään talouden perusasiat läpi lyhyesti ja yksinkertaisesti. Näkökulma perustuu sekä itävaltalaiseen että chicagon koulukuntaan, joten lähteinä ovat pääasiassa Ludwig von Mises, Murray N. Rothbard, Friedrich von Hayek ja Milton Friedman. Juuri siis niitä taloustieteilijöitä, joita kannattaakin lukea. Kirja on hyvä aloituspaketti henkilölle, joka haluaa saada perusymmärryksen talouden keskeisistä käsitteistä ja logiikasta. Kirjan saa tilattua Petri Kajanderin laadukkaalla suomennoksella Talouden perusteet-sivuilta, josta kirjan voi myös ladata ilmaiseksi osioittain. 

Jim Cox: Ytimekäs opas talouteen

Poimintoja

• Kapitalistin kaksi tehtävää taloudessa on odottamisen ja riskin kantamisen tehtävät. 
• "Liitot eivät aikaansaa korkeita palkkoja, korkeat palkat aikaansaavat liitot". - Milton Friedman
• Vapailla markkinoilla liittojen rajallinen rooli olisi hyödyllinen niiden voidessa toimia työpaikkojen välittäjänä ja standardeja sertifioimina lautakuntina. 
• Maailman sivu kokemus on osoittanut työntekijöiden hakeutuvan jatkuvasti vapaampiin talouksiin, paeten Itä-Berliinistä Länsi-Berliiniin, Kiinasta Hong Kongiin, Meksikosta Yhdysvaltoihin. Maailma ei ole vielä nähnyt työläisten massamuuttoja vapaammista talouksista vähemmän vapaisiin talouksiin. 
• Nykyaikaisia yrityksiä johtavat "palkkajohtajat", jotka eivät omista yritystä ja sen omaisuutta ja ovat siten vähemmän kiinnostuneita voittojen maksimoinnista kuin mukavasta olemassaolosta. Samaan aikaan omistajat ovat usein passiivisia sijoittajia, jotka eivät osallistu liiketoiminnan päätöksentekoon. 
• Vapailla markkinoilla on luonnolliset lääkkeet palkkajohtajien huonolle käytökselle: 1) Kuka tahansa passiivinen ja hyväksikäytetty sijoittaja voi myydä osakkeensa tällaisesta yrityksestä. 2) On yleistä, että johto saa palkkionsa osittain yrityksen osakkeissa tai osakeoptioissa, 3) Yrityksen hallitus - voiton maksimoinnista kiinnostuneina omistajina - valitsee parhaan henkilön johtamaan yritysomaisuuttaan, 4) Yritysvaltaajat hävittävät loput tehottomat toimijat.
• Kaikkein akuutein ongelma omistajien ja johtajien välillä ilmenee tilanteissa, joissa ei ole olemassa markkinoitavia osakkeita. Tällaisia ovat esimerkiksi kansalaisten "omistamat" valtion yritykset. Sen sijaan että teoreetikot häiritsevät yritysten johtamista, heidän tulisi kohdistaa huomionsa valtion laitoksiin. 
• Valtion tapauksessa sen resursseilla ei ole omistajuutta. Parhaimmillaankin kansalaisten omistajuus valtion omaisuutta kohtaan on erittäin laimea omistamisen muoto. Valtion johtajat ovat tilapäisiä ja heillä ei ole mitään sidettä omaisuuden arvoon. Tätä voidaan verrata hyvin vuokra-autoihin, joita käsitellään yleensä kovakouraisemmin kuin omia autoja. Onneksi on kuitenkin olemassa todellinen omistaja - vuokra-autoyhtiö, joka pitää huolta autojen arvojen säilymisestä. 
• "Teemme työtä elääksemme, emme elä tehdäksemme työtä". - Milton Friedman.
• Huolenpidon pitäisi kohdistua tuottavuuteemme, ei sen keinoihin - työllisyyteen. Kotimaisen työllisyyden suojelu tariffeilla tai kiintiöillä vähentää elintasoamme, koska toimimme sellaisilla tuotannon osa-alueilla, jotka eivät palvele kaikkein tehokkaimmin tarpeitamme. 
• Raha - vaihdon väline - edesauttoi kaupankäyntiä ja monimutkaisia liikejärjestelyjä. Tämä tarkoittaa rahan merkityksen olevan verrattavissa ihmiskunnan kehityksessä pyörän ja tulen keksimiseen. 
• Talousteoriassa on jätetty merkittvästi painottamatta sitä tosiasiaa, että ihmiset varastavat rahajärjestelmän avulla, ja inflaatio on tapa tämän toteuttamiseen. Luomalla uutta rahaa jokaisen aikaisemman rahan arvo vähenee uuden rahan vastaanottajien hyödyksi. 
• Lenin oli oikeassa. Ei ole olemassa hienovaraisempaa, ei varmempaa tapaa mullistaa yhteiskunnan perustaa kuin valuutan turmeleminen. Tämä prosessi käyttää kaikkia talouden lakien näkymättömiä voimia hyväkseen tuhoamisessa, ja tekee sen tavalla ettei yksi ihminen miljoonasta pysty sitä määrittämään. 
• Kullalla on neljä ominaisuutta oikeina yhdistelminä ollakseen rahaa: 1) Kestävyys, 2) Laaja hyväksyttävyys, 3) Korkea arvo yksikköä kohden ja 4) Jaettavuus. 
• Keskuspankki on myyntiyksikkö valtion velkapapereille - valtion velalle - ja edistää siten liittovaltion alijäämän rahoittamista. 
• Keskuspankin perustamisen jälkeen vuodesta 1913 dollarin arvo on laskenut enemmän kuin 95 prosenttia. Se siitä yleisestä viisaudesta, joka väittää keskuspankin johtavan taistelua inflaatiota vastaan!
• Jokainen kriisi on merkitty virheinvestoinneilla ja alhaisella säästämisellä, ei vähäisellä kulutuksella. 
• Suuren laman, kuten sitä aikaisemmat ja myöhemmät talouden laskukaudet, sai aikaan keinotekoinen rahan tarjonnan lisäys, jonka Yhdysvaltain keskuspankki tehtaili 1920-luvun aikana. Lisääntynyt rahan tarjonta aiheutti keinotekoisen alhaisen korkotason ja kiihtyneen investoinnit pääomavaltaisiin kohteisiin, erityisesti osakemarkkinoille ja kiinteistöihin. 
• Talousteoria tutkii ihmisten toimintaa niukkojen luonnon resurssien muokkaamisessa hyödyllisiksi tuotteiksi. Perusolettamuksina ovat siten ihmisen toiminta pyrkimyksenä päämääriin (tai tavoitteisiin) hänen kohdatessaan niukat resurssit. Loogista päättelyä (deduktiota) käyttäen voidaan aloittaa kieltämättömistä perusolettamuksista ihmisen merkityksellisestä toiminnasta ja niukkuudesta ja jatkaa eteenpäin. Ketju jatkuu ihmisen toiminnasta ja niukkuudesta valintaan; valinnasta oivaltaen totuuden vaihtoehtoiskustannuksista ja jatkaen samaan tapaan koko "talouden" sisältävän tietämysalueen läpi. Tätä menetelmää käyttäen talouden totuudet ovat todistettuja siihen asti, kunnes loogisen deduktiivisen päättelyn ketju on rikkomaton. Tämä menetelmä soveltuu yhteiskuntatieteisiin, koska tutkimalla ihmisen käyttäytymistä voimme ymmärtää ihmistä ohjaavia motiiveja. 
• Chicago-koulukunnan lähestymistapa on toisinaan tunnettu "avaa hevosen suu ja laske sen hampaat"-menetelmänä (empiirinen lähestymistapa). Vaikkakin se on kelpo tapa laskea hampaita, se ei kelpaa tavoiteohjautuneen ihmisen toiminnan tutkimiseen. 
• Ihmisen toiminnassa, päinvastoin kuin luonnontieteissä, käsitteet voidaan kumota ainoastaan toisilla käsitteillä; tapahtumat ovat itsessään monimutkaisia seurauksia, jotka tulee tulkita oikeilla käsitteillä. 
• Deduktio perusolettamuksista oli monien merkittävien taloustieteilijöiden yleisesti käyttämä menetelmä. Sitä käyttivät John Baptiste Say (Sayn laki), Nassau Senior (pääoma- ja arvoteoria), John E. Cairnes (klassinen taloustiede), Carl Menger (rajahyötyanalyysi) ja monet muut viimeisen 200 vuoden aikana. Menetelmää on ylenkatsottu ainoastaan muutamina viimeisinä vuosikymmeninä rynnättäessä positivismiin. 
• Työn arvoteoria toteaa kaiken arvon olevan seurausta ihmisen työstä. Teorialla on tiettyä alustavaa uskottavuutta, sillä työnteko yleensä saa aikaan arvon lisäystä. Tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa teorian ilmeiset virheet. Jos työn arvoteoria olisi oikeassa, timanttikaivoksesta löydetty timantti ei olisi arvokkaampi kuin sen vierestä löytyvä kivi, koska molempiin kohdistuu sama työmäärä. Työn arvoteoria väistämättä kieltää vakiintuneen vähenevän rajahyödyn lain, jonka mukaan tuotteen arvo kuluttajalle laskee jokaisen tuotteen lisäyksikön kulutuksen myötä. Edelleen on täysi mysteeri, kuinka marxilaisuuteen lujasti uskova voi perustella pitsan syönnin lopettamisen. 
• Vaihtoehtoinen teoria, oikea arvoteoria, pitää arvoa subjektiivisena. Subjektiivinen arvoteoria määrittää, ettei tuotteilla ole luontaista arvoa ja että tuotteet ovat arvokkaita ainoastaan siinä määrin kuin on olemassa tuotetta haluava arvostaja. 
• Vaihdannan luonne on sellainen, että kaupantekoa tapahtuu ainoastaan silloin, kun on olemassa epätasa-arvo subjektiivisissa arvostuksissa vastaanotetun ja luovutetun tuotteen välillä. 
• Ei ole olemassa kauppavajetta. Kaupanteko perustuu ainoastaan tilanteisiin, joissa molemmat osapuolet arvostavat vastaanottamansa tuotetta enemmän kuin luovuttamaansa tuotetta. Tämän takia kaikki kauppa luo ylijäämää; jokainen osapuoli hyötyy vapaaehtoisesta liiketoimesta. Kauppavajeen teoria on virheellinen kirjanpidon sovellus talousteoriaan. 
• Phillips-käyrä vakuuttaa jatkuvaa kompromissia työttömyyden ja inflaation välillä perustuen empiiriseen dataan ja tiukkaan keynesiläiseen teoriaan, jonka mukaan talous voi kärsiä joko inflaatiosta tai työttömyydestä, muttei koskaan molemmista samaan aikaan. Todellisuudessa ei ole olemassa pysyvää tai pitkäaikaista kompromissia näiden kahden välillä. 
• Täydellinen kilpailu on perverssi teoria, jonka nykyaikaiset taloustieteilijät ovat kehittäneet käsittelemään yrityksiä, hintoja ja resurssien allokointia. Kilpailu ymmärretään yleensä, ja oikein, yritysten väliseksi kilpailuksi asiakkaiden hankkimisesta. Täydellisen kilpailun teoria heijastelee positivismin ja matematiikan aikaansaamaa vaikutusta taloustieteeseen.

Miten opiskella kauppatieteitä?

Opiskeluaikoina tuli paljon mietittyä, mitä kauppatieteiden pääaineita ja kursseja kannattaisi valita. Kirjoitin tästä aiheesta aikanaan tähän blogiinikin juuri valmistuttuani. Nyt kun tarkastelen asiaa työelämän, ja erityisesti rahoitus/pääomasijoitusalan näkökulmasta, tekisin valintani seuraavalla tavalla, jos aloittaisin opintoni nyt. Listaus on toki yksisilmäinen, eikä varmastikaan kokototuus, mutta jos haluaa pääomasijoitusalalle niin uskon, että tällainen opiskelupolku voisi olla sopiva, tai ainakin sitä reilun viiden vuoden toimialakokemuksella suosittelen: 

Kannattaa opiskella kauppatieteitä!

Urapolku pääomasijoittajaksi

1. Kansantaloustiede: Ensimmäisen vuoden tai kaksi lukisin pääasiassa kansantaloustiedettä, jotta oppisin ymmärtämään, miten markkinatalous toimii. Mitä on markkinat, kysyntä ja tarjonta, mikä on kansantalous, miten talouden yleiset lait toimivat. Sekä makrotaloutta että mikrotaloutta. Tämä olisi opastus taloudelliseen ajatteluun. Lukisin vähintään perus- ja aineopinnot, mielellään enemmänkin. 
2. Laskentatoimi ja rahoitus: Toisena ja kolmantena vuotena lukisin laskentatoimea ja rahoitusta, jotta oppisin ymmärtämään, miten yritykset ja pääoma toimivat. "Accounting is the language of business" totesi Warren Buffet osuvasti, joten on oleellista osata oppia ymmärtämään ja puhumaan bisneksen kieltä. On ymmärrettävä yrityksen sisäinen laskentatoimi (kustannuslaskenta, budjetointi, investointilaskenta, toimintolaskenta jne) sekä tunnettava hyvin tilinpäätöksen sisältö eli mistä mikäkin rivi tuloslaskelmassa ja taseessa muodostuvat ja kyettävä analysoimaan yrityksen taloudellista tilaa (kassavirta, arvonmääritykset jne). Tämän yrityskohtaisen tarkastelun lisäksi on tärkeää ymmärtää rahoitusta ja pääomamarkkinoita ja kyetä kytkemään yrityksen talous tähän kokonaisuuteen. Laskentatoimen valitsisin pääaineekseni ja tekisin siitä tässä vaiheessa kandidaatin tutkinnon. Tällä pohjalla pystyy mielestäni hyvin aloittamaan oman alan työtehtävät ja käytännön oppimisen, esimerkiksi taloushallinnon tehtävissä tai nuorena analyytikkona, jotta oppii käytännössä, miten asiat toimivat ja saa rutiinia. Niin ja ennen kaikkea oppii käyttämään Exceliä. 
3. Strategia: Kolmantena ja neljäntenä vuotena lukisin strategiaa, jotta oppisin ymmärtämään, miten yritykset kilpailevat markkinataloudessa. Lukisin strategiakirjallisuuden klassikoita, kuten Porteria ja kumppaneita, koska heidän mallinsa auttavat ymmärtämään markkinoiden ja toimialojen logiikoita. Strategian opiskeleminen on mielestäni hyödyllisempää vasta opintojen myöhemmässä vaiheessa, koska silloin asiat avautuvat eri tavalla. On ihan älytöntä päntätä ulkoa strategiakirjojen tiettyjä listoja tenttejä varten, kun oleellista on kyky ajatella strategisesti. Ainakin itselläni sekä kiinnostus strategiaan että kyky ymmärtää sitä kehittyi vasta kun oli kunnon kosketusta käytännön työelämään, jolloin pystyi tarkastelemaan strategiaa elävissä tilanteissa. Maisterin opintoni tekisin joko laskentatoimesta/rahoituksesta tai strategiasta työelämän ohessa. 
4. Johtaminen: Työelämässä tyypillisesti ensin toimitaan asiantuntijatehtävissä ilman varsinaista vastuuta eli avustetaan päätöksentekijöitä. Toisessa vaiheessa toimitaan asioiden johtajana eli saadaan vastuuta asiakokonaisuuksista ilman henkilökohtaisia alaisia. Kolmannessa vaiheessa toimitaan ihmisten johtajana, jolloin mukaan tulee vastuu alaisten ja koko tiimin johtamisesta. Vaadittavat osaamiset muuttuvat myös vastaavalla tavalla. Alussa tarvitaan kapeaa asiaosaamista eli tietyn, pienen osa-alueen ymmärrystä, sen jälkeen laajemman asiakokonaisuuden ymmärrystä ja kolmannessa vaiheessa kykyä saavuttaa tuloksia ihmisten kanssa ja kautta. Opiskeluaikana en lukisi ihmisten johtamista, ellen sitten haluaisi erikoistua siihen osa-alueeseen, koska taas kerran näiden asioiden opiskelu ilman relevanttia kosketuspintaa käytäntöön ei anna oikeaa mahdollisuutta ymmärtää asioita. Jättäisin siis tämän osa-alueen opiskelun työelämään ja siihen aikaan, kun vastuu ihmisten johtamisesta voi tulla lähiaikoina ajankohtaiseksi. Johtamiskursseista on olemassa hyvä tarjonta, joten uskon että tämän osa-alueen oppii paremmin yrityksille suunnattujen kurssien ja koulutusten kautta kuin kauppakorkeakoulussa opiskelemalla. Ja tässä asiassa ennen kaikkea käytäntö opettaa. Opiskelisin siis työelämässä ollessani johtamista, jotta oppisin ymmärtämään, miten ihmiset käyttäytyvät ja miten heitä johdetaan.
5. Markkinointi: Tämän osalta mielipiteet jakaantuvat varmasti kaikkein eniten. Milloin pitäisi lukea markkinointia ja oppia ymmärtämään, miten yritys saa asiakkaita ja myyntiä markkinoilla? On varmaankin kaksi ääripäätä. Toisaalta voi sanoa, että kauppatiedettä lukevan olisi heti alusta alkaen ymmärrettävä asiakasta, myyntiä ja markkinointia, koska ilman tätä muu on turhaa. Toisaalta itse näen vaihtoehtona kehityspolun, jossa edetään asiaosaamisesta asiakasrajapintaan. Ehkä näkökulmani perustuu etenkin pääomamarkkinoiden perspektiiviin, jossa yritystoimintaa lähestytään pääomamarkkinoiden näkökulmasta eikä tehdä varsinaista toimialavalintaa ja siten erikoistuta tiettyyn segmenttiin ja asiakkuuksiin. Joka tapauksessa yrityksen johto on aina ensisijaisesti vastuussa myynnistä ja asiakkuuksista, joten markkinoinnin ymmärtäminen nousee keskeiseksi. Kotlerista ja muista klassikoista oleellista on hallita tiettyjä työkaluja ja toimintamalleja omassa ajattelupakissaan, ei niinkään muistaa ulkoa tenttiin vaadittavia listoja. 

Muut osakokonaisuudet

Näiden suurten kokonaisuuksien lisäksi yliopistoista löytyy kauppatieteiden alta joukko erilaisia pääainevaihtoehtoja. Liian moni niistä on mielestäni kuitenkin liian kapea-alaisia ja sinällään ohjaa, ja myös rajaa, tulevia työvaihtoehtoja. Jos lukee vakuutustiedettä, lienee luonnollista, että hakeutuu sen alan hommiin, joko sitten finanssitaloihin tai julkiselle sektorille. Yliopistoissa opetetaan pääaineena myös yrittäjyyttä, mitä en henkilökohtaisesti voi ymmärtää. Jos yrittäjyyttä pidetään tieteenä, silloin sitä yliopistossa opettamalla syntyy yrittäjyyden tutkijoita. Jos taas pyrkimyksenä on kouluttaa yrittäjiä, on yliopisto siihen mielestäni väärä foorumi. Mielummin korvaisin yrittäjyyden omistajuuden pääaineella, vaikka omistajuuskin on luonteeltaan enemmän taidetta kuin tiedettä. 

Muista pääaineista poimisin sopivia kurssipaketteja perusteiden ymmärtämiseksi. Vero-oikeudesta on hyvä osata perusteet, jotta tietää miten verotus toimii. Erityistuntemus on tarpeen lähinnä vain veroeksperteille, joilta voi ostaa palveluita. Juridiikasta on samoin hyvä tuntea perusteet, jotta ymmärtää yrityksen juridisen ympäristön, etenkin osakeyhtiölain, ja tuntee sopimusoikeuden päälinjat. Tositilanteita varten on olemassa juristit, jotka osaavat asiansa. 

Omana pääainekokonaisuutena muodostaisin hankintatoimen pääaineen, joka koostuisi osto-osaamisesta ja logistiikasta. On kumma, että myyntiä ja markkinointia opetetaan yleisesti, mutta harvemmassa opetetaan sen toista puolta eli ostamisen ja hankinnan teoriaa.

Oma polku

Oma lähtökohtani on aina ollut pyrkiä valmistautumaan tulevaan opiskelemalla siihen valmentavaa kirjallisuutta.  En lukenut opiskeluaikoina juurikaan strategiaa. Nyt jatko-opintojen myötä olen ihastunut aiheeseen perusteellisesti. Sitä olen lukenut viimeiset kolme vuotta runsaasti omistajuuden kirjallisuuden ohessa. 

Vasta viime aikoina olen alkanut poimimaan johtajuutta käsitteleviä kirjoja. Itsensä johtamista olen toki lukenut 15-vuotiaasta asti, mutta leadership-kirjat tuntuvat vasta nyt tarpeellisilta. Markkinointikirjoja olen lukenut vähän koko ajan, mutta tiedostan että sen osa-alueen vahvistaminen on edessä. Kotlerin Principles of Marketing kirjan-pohjalta mennään tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei loputtomiin. 

Kauppatieteiden ulkopuolelta filosofia ja yhteiskuntatieteet ovat aina olleet kiinnostavia, kenties jopa hyödyllisiä. Filosofia kehittää ajattelua, yhteiskuntatieteet ymmärtämään poliittista päätöksentekoa ja yhteiskunnan toimintaa. Psykologiaa ja erityisesti sosiaalipsykologiaa haluaisin joskus oppia, mutta toisaalta kaikkeen ei vain ole aikaa. Insinööriä minusta ei saisi milloinkaan.