Carnegie: Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa

Moni ystävistäni on jo pitkään suositellut lukemaan Dale Carnegien klassikon Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa (How to Win Friends and Influence People). Kiitos vinkeistä! Vihdoin sain kirjan käteeni ja suositukset olivat oikeassa, teos on lukemisen arvoinen. Kyseessä on 1937 ensimmäisen kerran julkaistu elämäntaito-opasten legenda, joka on yhä relevanttia luettavaa kenelle tahansa.

 

Dale Carnegie: Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa

 

Teoksen suomenkielinen nimi on itse asiassa suomalaiseen yhteiskuntaan vähän liiankin suoraviivainen. Eihän meillä olla totuttu tavoittelemaan tällaisia asioita, tai ainakaan sanomaan sitä ääneen. Kuitenkin kirjan tarkoituksena on yksinkertaisuudessaan jakaa hyviä vinkkejä siihen, miten parantaa ihmisten välistä vuorovaikutusta eri tilanteissa. Kulttuurillisesti kirja on hyvällä tavalla amerikkalainen. Ystävällisyys säilytetään, vaikka asioista oltaisiinkin eri mieltä. Siinä meidän keskustelukulttuurissa on opittavaa. Etenkin suomalainen verkkokeskustelu taitaa olla Carniegien oppien puhdas vastakohta.

 

Tykkään teoksen asenteesta. Carniegien kirja on hyvä henkilökohtainen muistuttaja. Vaikka hänen huomionsa ovatkin monelta osin itsestäänselvyyksiä, liian usein sitä huomaa itse toimivansa niiden vastaisesti, valitettavasti. Kirjaa lukiessa joutuu usein nolostumaan; olisiko sittenkin kannattanut toimia tietyissä tilanteissa toisin. Ehkä lopputuloskin olisi ollut parempi. Kirja ei siis niinkään ole teos, joka kannattaa lukea, vaan sarja toimintatapoja, jotka kannattaa omaksua pysyvästi.

Carnegien opit

Ihmisten käsittelyn perusmenetelmät:

1. Älä arvostele, tuomitse tai valita.
2. Anna rehellistä ja vilpitöntä kannustusta
3. Herätä toisessa innokas halu

Kuusi tapaa saada ihmiset pitämään sinusta

1. Ole aidosti kiinnostunut muista
2. Hymyile
3. Muista, että nimi on ihmiselle tärkein kaikilla kielillä.
4. Ole hyvä kuuntelija. Rohkaise muita puhumaan itsestään.
5. Puhu siitä mikä kiinnostaa toista.
6. Saa toinen tuntemaan itsensä tärkeäksi - ja tee se vilpittömästi.

Voita toisia oman ajatuskantasi puolelle

1. Ainoa keino väittelyn voittamiseksi on välttää sitä.
2. Kunnioita toisen mielipiteitä. Älä koskaan sano: "Olet väärässä".
3. Jos olet väärässä, myönnä se heti ja painokkaasti.
4. Aloita ystävällisesti.
5. Saa toinen sanomaan, "kyllä, kyllä" heti alkuun.
6. Anna toisen pitää huoli puhumisesta.
7. Anna toisen tuntea, että idea on hänen.
8. Yritä vilpittömästi katsella asioita toisen kannalta.
9. Suhtaudu myötätuntoisesti toisen ajatuksiin ja toivomuksiin.
10. Vetoa jalompiin vaikuttimiin.
11. Dramatisoi ideoitasi.
12. Esitä haaste.

Ole johtaja: Kuinka muuttaa ihmisiä loukkaamatta tai herättämättä kaunaa

1. Aloita kiitoksella ja vilpittömällä arvonannolla.
2. Kiinnitä huomio toisten virheisiin epäsuorasti.
3. Puhu omista virheistäsi ennen kuin arvostelet toista.
4. Esitä kysymyksiä suorien käskyjen sijasta.
5. Anna toisen säilyttää kasvonsa.
6. Kiitä vähäisintäkin edistystä ja esitä kiitoksen sanoja aina kun edistymistä tapahtuu. "Esitä hyväksymisesi lämpimästi ja jaa kiitosta runsain käsin".
7. Anna toiselle hyvä maine ylläpidettäväksi.
8. Käytä kannustusta. Saa virheen korjaaminen näyttämään helpolta.
9. Saata toinen tekemään sen mitä haluat hänen tekevän.

Kolmekymmentä

Kolmekymmentä. Miehen elämän keskikohta vai kolmasosa? Onneksi nykyaikana suomalaisella enemmän jälkimmäinen. Joka tapauksessa ainakin hyvä hetki pysähtyä katsomaan, mitä on tähänastisella elämällään tullut tehneeksi, mihin nykyinen elämäntyyli todennäköisesti johtaa ja mitä elämältään vielä tulevaisuudessa tahtoo. 

Kolmenkympinkriisi?

Kun puhutaan kolmestakympistä, yleisin puheenaihe on kolmenkympinkriisi. Google-vilkaisulla huomaa, kuinka keskustelupalstat ovat pullollaan tätä aihetta. Erityisesti naisten foorumit. Kurkkasin niitäkin. Ehkä ihmisellä sitten on yleisesti olemassa jokin kolmenkympin fiksaatio eli pitkäaikainen toive siitä, että tietyt ihanneasiat olisivat toteutuneena kolmikymppisenä. Siis "isona/aikuisena". No, minulla ei ole kriisiä. Päinvastoin, elän elämäni parasta aikaa!

Tavoitteellinen toiminta ja tavoitteiden toteutuminen

Aloitin aikanaan 15-vuotiaana kirjaamaan ylös asioita, joita tahdon, luettuani kaikki Jari Sarasvuon teokset ja muuta valmennuskirjallisuutta sekä mm. Nietzschen filosofiaa. Siitä lähtien on vuosittain tullut tarkasteltua isompaa kuvaa eli yli 5 vuoden horisonttia eteenpäin ja taaksepäin, sekä säännöllisesti tarkennettua vuoden ja lyhyemmän aikavälin tärkeimpiä painopisteitä.

Viisitoistavuotta vanha paperi löytyy yhä kirjan välistä, joten kaivoin sen nyt esiin. Silloin tehty ensimmäinen paperi on hyvin laaja käsittäen monta elämän osa-aluetta. Järisyttävintä paperia luettaessa on huomata, että kaikki ne asiat, joita olen oikeasti tahtonut, ovat nyt toteutuneet! Toki paperista huomaa, että se on kirjoitettu 15-vuotiaan uhmakkuudella ilman oikeaa ymmärrystä siitä, millaista on olla 30-vuotias, mutta ehkä juuri siinä kiteytyykin koko paperin paras viisaus: uskalla ajatella isosti! Realismi on pessimismiä, joten jos ei uskalla tahtoa isoja asioita, harvemmin niitä tulee myös saavuttaneeksi. 

Epäonnistumiset auttavat oppimaan

En väitä, että kaikki asiat olisivat menneet elämässäni tähän asti aina suunnitelmien mukaan tai etten olisi missään epäonnistunut. Päinvastoin, olen myös mokannut huolella. On monia hetkiä, jotka olisivat voineet päättyä todella huonosti ja jälkeenpäin ajateltuna olen toiminut erittäin tyhmästi. On tullut otettua tolkutonta riskiä ja käännettyä myös sellaisia kiviä, jotka olisi voinut jättää kääntämättä. Usein näitä temppuja on tullut kaduttua, mutta nyt ajattelen niiden kuuluvan osaksi kasvua. Tärkeää on ymmärtää virheensä ja oppia niistä. 

Elämänoppi yksinkertaisuudessaan

En myöskään vanno suunnitelmallisuuden nimiin. Ei elämä voi olla vain suunnitelman suorittamista. On osattava elää hetkessä. Sen sijaan uskon tavoitteellisuuteen ja päämäärätietoiseen toimintaan. Oman tähänastisen elämänfilosofiani kiteyttäisin kahteen asiaan:

1. Tiedä mitä tahdot
2. Tee juuri sitä mitä tahdot

Näin aion opettaa myös lapsilleni. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa osoittautuukin varsin vaikeaksi. Myös itselleni. Ensinnäkin kun juttelen ihmisten kanssa, varsin usein huomaan, että moni ei tiedä, mitä elämältään tahtoo. Siis mitä ovat ne asiat, jotka kokee itse tärkeäksi ja tahtoisi niiden tapahtuvan. Maailmassa on lähes rajaton määrä asioita, joita voi haluta. Jotta voi ylipäätään valita mieleisensä, on tunnettava itsensä ja oma arvomaailmansa, jonka pohjalta voi laittaa asioita arvoasteikolle omaan tärkeysjärjestykseen. Oman arvomaailman muodostaminen taas edellyttää ennakkoluulotonta tutustumista laajasti erilaisiin ajatuksiin ja ihmisiin. Jotkut miellyttävät, toiset eivät, siitä se persoonallisuus rakentuu.  

Toiseksi kannattaa tehdä juuri sitä mitä tahtoo. Kun tietää, mistä pitää ja mitä tahtoo, kannattaa keskittyä tekemään sitä eli käyttää mahdollisimman paljon aikaansa sen tekemiseen. Taas kerran on kyse valinnasta eli antaako aikaansa tärkeimmiksi määrittelemilleen asioille vai hukkuuko aika haahuiluun. Keskittyminen tärkeimpiin asioihin vaatii itsekuria ja keskittymiskykyä, joille motivaatio toimii moottorina. Ihminen on paras siinä, mitä hän tekee intohimoisesti ja kasvaa niissä asioissa, mitä hän tekee säännöllisesti ja päämäärätietoisesti parempaan pyrkien. Aika on kaikille vakio, joten erottautuminen tapahtuu ajan hyödyntämisessä. Aika on myös arvokkain resurssi, joten suosittelen käyttämään sitä säästeliäästi. 

Oman elämäni kohokohdat

Kun kelaan muistinauhaani viimeiset 15 vuotta taaksepäin nousee mieleeni seuraavat keskeiset elämäni kohokohdat suunnilleen kronologisessa järjestyksessä:

• Yläasteen ysiluokka: kasiluokalla oli kapinoiva kiekkoilija. Siihen asti koulu oli ollut helppoa ja mielenkiinto muualla. Ysillä minun oli pakko tsempata, jotta pääsisin tavoittelemaani lukioon ja muuttamaan Tampereelle. Aloin oikeasti lukemaan (edes kerran kokeisiin). Keskiarvo nousi niin paljon kuin se vuodessa voi nousta, lähelle ysiä. Sain mitä halusin. 
• Sammon lukio: lukioaika opetti monta asiaa. Ensinnäkin muutin yksin asumaan Tampereelle. Oli pakko opetella huolehtimaan itsestään. Hyvä kasvunpaikka! Lukiossa opin myös lukemaan, kun lopetettuani lätkän pelaamisen oli yllättävästi aikaa muullekin. Kävin lukiokursseja varmaan 1,5-kertaa vaadittavan määrän. Erityisen herätyksen sain yhteiskuntaopista. Siispä liityin myös kokoomusnuoriin. Lopputodistus oli yläastettakin parempi ja kirjoituksista tuli jopa älliä. Sammon lukiosta jäi erittäin hyvät muistot ja kunnioitus monen opettajan ammattitaitoa kohtaan. 
• Kauppatieteiden maisteri: Tiesin jo yläasteella, että haluan lukemaan kauppatieteitä. Siispä pänttäsin pääsykokeisiin niin paljon kuin mahdollista. Kerralla läpi Tampereen yliopistoon. Itse yliopiston opiskeluajoista ei kyllä jäänyt kohokohtia. Valitettavan tasotonta toimintaa monelta osin. Boomin bileet oli parhaita. Jälkeenpäin harmittaa, etten sittenkin valinnut Helsingin kauppakorkeakoulua. Tosin sillä asialla ei jälkeenpäin ole ollut mitään merkitystä. 
• Armeija, osa 1: Kävin armeijan kahteen kertaan Porin prikaatissa Säkylässä, kansainvälisssä valmiusjoukoissa (FRDF) pioneerijoukoissa. Ensimmäinen kerta onkin legenda, ja oli varsinainen legenda prikaatissa palatessani taas ruotuun. Alokas- ja AUK-aikoina nimittäin halusin hemmetin paljon RUK:iin. Sinne oli pakko päästä! Halukkaita oli monia ja kisa tiukka. Viimeisimpänä suorituksena oli pikamarssikilpailu siis kuka juoksee puolivarustuksessa tietyn matkan nopeimmin saa eniten pisteitä. Matka oli ehkä 15-20km, en tiedä. Jalkani olivat olleet "hieman kipeät" ennen suoritusta, mutta en halunnut jättää matkaa väliin. No, täysillä matkaan tietysti! Matkan aikana jalat vihloi "ihan kivasti". Periksi ei voinut antaa, joten oli vain pakko jatkaa, vaikka kipu koveni. Viimeiset kilometrit juoksin kuulemma kuin Aku Ankka, mutta eteenpäin mentiin. En muista viimeisistä kilometreistä mitään. Muistan vain että taisi sattua. Pääsin maaliin ja lyhistyin maaliviivalle. En päässyt enää ylös. Siitä suoraan sairaalaan, jossa todettiin, että molemmat sääriluut ovat poikki, ei siis murtuneet vaan kunnolla poikki. Olin juossut jalkani katki. Ilmeisesti alun hiusmurtumat oli tällä matkalla runnoutunut niin, että nyt oli sääriluut kunnolla rikki. Siispä kävi käsky vuodeksi kotiin kuntoutumaan, koska jouduin opettelemaan kävelemisen uudelleen fysioterapeutin avustuksella. Mutta RUK:iin pääsin, perkele! Ai niin, ja pikamarssin aikani: yksi prikaatin parhaista! 
• RUK ja Oppilaskunnan puheenjohtaja: Palasin armeijaan vuoden tauon jälkeen ja liki suoraan RUK:iin. Aika jäätävä muutos siviilistä suoraan talviseen Haminaan. Oli myös kiva palata, kun maine kaljupäisestä "jalkansa katki juosseesta natsista" oli jo kiirinyt. RUK:ssa löysin rajani. Kun fyysistä ja henkistä kuormaa kasvatetaan riittävästi, jossain kohtaa löytyy piste, jossa ihminen on aika yksin oman itsensä kanssa. Silloin tulee perusluonne esiin. Se luonne oli hieno löytää. Opin myös paljon johtajana. Klisee, mutta arvostan RUK:ia Suomen parhaana johtamiskouluna, parempana kuin yliopisto. Erityiseksi oman RUK-aikani teki valinta Kurssimme 225 Aura Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi. Todellinen kunniatehtävä kurssijuhlineen ja muineen! Tosin, suorittaa pioneeri RUK ja olla Oppilaskunnan puheenjohtaja ei ollut helppo yhdistelmä. Olin siinä epäonnistua. Onneksi kurssin johtaja Vesa Nissinen osasi oikealla hetkellä rohkaista juuri oikeilla sanoilla ja neuvoilla. Syväjohtamista käytännössä. Nykyisin on kiva käydä Haminassa, kun on upseerikerholla tinatuoppi omalla kaiverruksella.
• Bryssel ja Alexander Stubb: Armeijan jälkeen palasin hetkeksi opintoihin ja suuntasin siitä onnistuneen eurovaalikampanjan myötä Brysseliin europarlamentaarikko Alexander Stubbin avustajaksi. Kiitettävä kokemus! Alex on ihmisenä yksi eniten arvostamiani henkilöitä maailmassa. Hieno ihminen. Samoin erinomainen esimies. Siispä oli ilo nähdä hänen kauttaan EU sisältäpäin. Hyvä tiimi, parlamentissa kivoja kollegoja, jänniä asioita valmistelussa, joten viihdyin. Bryssel oli myös kaupunkina kiva. Turistille ankea, mutta kun oppii tuntemaan paikat, on se ihan kiva kotikaupunki. Maailman paras ruoka, oluet ja suklaat. Siispä tuliaisena +10kg, vyötäröllä. 
• Ensimmäinen maraton: Brysselin jälkeen palasin taas urheilun pariin. Hain lajiani ja lopulta löysin juoksun. Siispä aloin treenaamaan maratonille. Riittävän kunnianhimoiselta kuulostava matka, joten pakko kokeilla. Ensimmäinen kerta Turussa oli melkoinen kokemus. Maalissa oli aika voittaja fiilis. Kiehtova laji. 
• Elämäni rakkaus - Merja: Joskus pitää lähteä kauas, jotta näkee lähelle. On ehkä hieman paradoksaalista, että maailmalta tullessani tapaan elämäni naisen kotikaupunkini Kankaanpään yökerhossa joululomalla. Rakastuin ja yhä rakastan. Paljon hyviä asioita tapahtunut yhdessä. Ylivoimaisesti eniten elämänlaatuani ja onnellisuuttani lisännyt asia on Merjan myötä tullut arjen onnellisuus. 
• Häät: Hääpäivä 18.7.2009 oli kaikilta osin täydellinen päivä. Pelkästään hyviä muistoja. 
• Hugo: Ensimmäisen lapsen syntymä 13.11.2010 oli todellinen ilonhetki. Kaikki muu on loppujen lopuksi aika pientä lasten syntymän rinnalla. Esikoinen muutti elämää erittäin paljon. Muutti myös minua. Oma poika, sanoinkuvaamatonta. 
• Hilda: Toisen lapsen syntymä 16.5.2012 oli toinen todellinen ilonhetki. Ei yhtään vähäpätöisempi kuin ensimmäinen. Oma tytär, yhtälailla sanoinkuvaamatonta. 
• Tohtoriksi?: Kun en saanut purettua opiskelun kunnianhimoani yliopistossa riittävästi, alkoi ajatus väitöskirjasta kuulostaa riittävän hullulta ja tavoitteelliselta, jotta se kiinnostaisi toteuttaa. Siispä aloitin opiskelemaan työelämän ohessa, ikään kuin harrastuksena. Ehkä en ihan tiennyt mihin tuli ryhdyttyä. Aika mammuttihanke on kyseessä. Etenkin tässä elämäntilanteessa. Mutta norsu syödään pienin paloin. Niin tämäkin. Opinnot on jo kasassa ja aikataulussa edetään. Tuottaa paljon mielihyvää, vaikka on toisinaan taakkakin.
• Mielekäs työ: Olen aina saanut tehdä mielekästä työtä. Siis sellaista mistä pidän ja mikä tuottaa minulle mielihyvää. Oli se sitten Tampereen kauppakamarilla, Panostajalla tai nyt Taaleritehtaalla, olen aina viihtynyt kiitettävästi ja saanut myös toimia hyvien esimiesten alaisuudessa. Kun työssä saavuttaa päivittäin pieniä onnistumisen tunteita ja vähintään kuukausittain joitain konkreettisia isompia tavoitteita, on työ palkitsevaa ja joka päivä on ilo nousta tekemään kiinnostavia asioita. 

Mitä tahdon tulevaisuudessa?

Olen saanut tähän mennessä paljon. Onneksi niin. Mutta ei tämä tähän jää. Tulevaisuuden tavoitteita on vaikea jakaa näin avoimesti. Pidän ne siis pääosin omana tietonani. Näette sitten. Tärkein tavoite on kuitenkin huolehtia perheestä eli kasvattaa lapset hyvin ja olla hyvä aviomies. Terveyttä arvostan elämän tukijalkana, joten siihen käytän aikaa jatkossakin. Työrintamalla tähtään huipulle. Mikä se huippu on, sitä en kerro. Tiedän kuitenkin mihin haluan, miksi ja milloin. Toki tällä rintamalla kestän myös mahdolliset takapakit. Ennen kaikkea haluan kasvaa johtajana. Tohtoriksi tahdon 2015 mennessä. En vain hatun takia vaan siksi, että aihe on intohimoni ja minulla on siinä sanottavaa. Toivottavasti pystyn jättämään jonkinlaisen jäljen myös akateemiseen maailmaan. Mitä muuta? No, paljon pieniä asioita lyhyelle ja pitkälle tähtäimelle. Niin ja 50-vuotiaana ostan Bentleyn. Millaisen, sen määrittelee senhetkinen varallisuuteni. 

Praxeology: The Law of Returns

How do we derive the utility of a producer good?

How does one determine how much utility one of the machines that milled a diamond has to an actor?

The means we use satisfy our ends we call goods. We can classify goods into two main categories: 1) consumer goods and producer goods. Consumer goods are those goods that are used directly by an actor to satisfy an end. Producer goods are those factors which are combined with at least one other factor to create a definite quantity of a consumer good. For example, ham sandwich is a consumer good. You eat the ham sandwich to directly satisfy your hunger. The bread, ham and labor you employ to produce the ham sandwich are producer goods of factors of production.

If one wants to find the utility derived from any unit of a homogenous consumer good, all one needs to consider is - first - the fact that human action is an exchange. It means preferring one thing over another. Or in other words, the cost of choosing one end is determined by whatever other end you could have chosen. Second, that action determines what man values most - because logically - what he did must be considered what he thought was most urgent. And lastly, that these preferences can be arranged into a scale. This action shows us that because the most urgent want is satisfied first, each successive end must therefore less important. Therefore, a unit of a means that directly satisfy an end aimed at by an actor (consumer good), will command a diminishing value to the actor.

We now understand that the value of consumer goods (means that satisfy ends directly) are their marginal utility to the acting individual. This utility always diminishes with each successive unit and there is no way to calculate this fact arithmetically. There can be no adding or multiplying. 

When it comes to producer goods (means that satisfy ends indirectly), first we have to acknowledge that there is no way of deriving utility from units of a homogeneous producer goods because they are not directly consumed. They don't satisfy ends directly, but only to contribute to producing a final product which satisfies ends. The utility of a marginal unit in a producer good is derived from the utility of it's marginal product (marginal productivity). 

Goods are simply scarce means used to satisfy our ends. The very fact that we need to produce consumer goods implies that producer goods are scarce as well. Things that render unlimited supplies are not goods (means) at all! For example, the knowledge to make coffee is not something anyone has to economize. The "recipe" (idea) for how to make a cup of coffee is never exhausted. The only things we can run out of are coffee beans, filters, water etc. We must economize these goods. 

We also mentioned that a producer good must be combined with at least one more producer good to create a consumer good. This is because if only one producer good were needed to create a consumer good, it would be a consumer good itself! There is a key concept that can be derived from understanding the fact that producer goods at all times must be combined with at least one other production good: while we cannot add, subtract or multiply value with utility, quantities of homogeneous units of supply can be measured! Therefore it follows logically that at some definite point the marginal productivity of producer goods reaches a optimum point. That is, if we keep all other inputs fixed and keep on increasing the quantity of one producer good by one unit, then at some point an optimum level will be reached where each additional unit of producer's good can no more increase it's marginal productivity. This is know as The Law of Returns. 

What these optimums are must be determined by technological experience and are outside the realm of Praxeology, but The Law of Returns, the fact that scarce producer goods must have an optimum output is arrived through logic. As we can see, determining how men value means (whether they are directly consumed goods or or indirect producer goods) can be understood logically through categories of purposeful action. All we must do is to consider value starting from ends, working through consumer goods and then through factors of production. We can conclude that the utility of a producer is its contribution to the product! This conclusion, including the fact that definite producer goods have an optimum output will become more important once we start talking about markets and why products that seem almost indistinguishable have varying prices and how all of this plays into the concept of profit and loss. Nevertheless, they are indispensable logical implications in the science of Praxeology. 

Praxeology: Mitä on pääoma?

Mitä on pääoma? Liian moni mieltää pääoman rahaksi. Kuitenkin raha on täysin eri asia kuin pääoma. Raha on vaihdon väline, jonka keskeinen ominaisuus on ostovoima eli kyky vaihtaa rahaa ihmisen haluamiin tuotteisiin ja palveluihin. Pääoma sen sijaan on perusluonteeltaan aikaa. Pääoma on työn tuloksena syntynyt aikavarasto, joka on varastoituneena pääomahyödykkeisiin. Aikaisemmin tehty työ varastoituu pääomaan ja pääoma käytettäessään vähentää tulevan työn tarvetta. Praxgirl avaa asiaa seuraavassa erinomaisella esimerkillä. 

Pääoma on aikavarasto

Kuvitellaan Robinson Crusoe autiolle saarelle. Hän saa elantonsa syömällä kalaa. Joka päivä hän käyttää tietyn ajan kalastamiseen. Kuitenkin jonain päivänä hän päättää vähentää kalastamiseen käyttämäänsä aikaa uhraamalla aikansa verkon rakentamiseen. Tämä aikauhraus on investointi. Investointi on tämän päivän kulutuksen vähentämistä tai säästämistä, jotta tulevaisuudessa voisi nauttia suuremmista saaliista. Siispä Crusoe rakentaa verkon. Kun verkko on valmis, ei Crusoen tarvitse enää itse käyttää aikaansa kalastamiseen. Hän saa elintarvikkeensa verkon avulla. Säästyneen ajan hän voi käyttää vaikka metsästämiseen. 

Verkko on siis pääomaa. Se on investointi, joka on aikaansaatu säästämällä aikaa muusta tekemisestä. Siten se on aikavarasto, joka aiemmin tehdyn työn ansiosta vähentää tulevan työn tarvetta. Tämä vapautunut aika voidaan käyttää muuhun tarkoitukseen ja siten parantaa elintasoamme. Ei tarvitse enää syödä vain kalaa vaan voimme nauttia muista luonnonantimista ja korkeammista tarpeistamme. 

Miksi pääoma on tärkeä tekijä yhteiskunnassa?

Kun ymmärrämme pääoman määritelmän oikein ja sisäistämme sen syvällisesti, ymmärrämme myös sen merkityksen yhteiskunnassa. Pääoma on välttämätön väylä elintasomme parantamisessa. Pääoma on mahdollisuus, ei uhka. Jotta voimme kartuttaa elintasoamme, on meidän ensin investoitava aikaamme pääoman luomiseen. On siis tehtävä asioita, jotka vapauttavat aikaamme myöhemmässä vaiheessa. 

Toiseksi määritelmä tekee mielettömäksi pääoman ja työvoiman välisen vastakkainasettelun. Pääoma ja työ ovat aina täydellisessä symbioosissa keskenään. Pääomaa syntyy vain työllä ja vain pääoma pystyy vapauttamaan ihmisen välttämättömästä työstä tuottavampaan työhön. Antaa siis pääoman hoitaa ne asiat, jotka se pystyy hoitamaan niin voimme keskittyä itse mielekkäämpään ja tuottavampaan tekemiseen. 

Praxgirl: What is Capital?

How should we create wealth? Should we only live in the present moment or think about the future?

Land (nature-given means) and labour have limitations in their productive output. Therefore, if man wants to increase his rate of production of consumers goods, he must engage in a process that awards him with more time. This involves producing and saving goods that will not be used for consumption in the present, but at some later time. This accumulation of time is called Capital and the goods that store the time are called capital goods.

Capital or Time (which as we can see can be used interchangeably) is the third and final element of factor of production. For production of any good 3 factors must be mixed together:

1. Land (the nature-given means)
2. Labor (the element of human energy)
3. Time (the time involved in production)

We can see that there is a process involving "stages" in production of goods that will ultimately be consumed by individuals. These stages are called The Structure of Production. Each structure of production will vary in length of the time and the process will take. A shorter structure of production will take less time to produce the desired consumer good, but will have a lesser rate of production than a lengthier structure. 

To illustrate, let us imagine Robinson Crusoe stranded on a desert island. His immediate desire is to feed himself. He looks around and finds a fish in a fresh water pond in the middle of the island. So he jumps into the water and starts catching the fish by hand. This structure of production is almous instantaneous because his fishing is only one stage removed from his eating fish. His rate of catching fish is however, really slow. If Crusoe decides to engage in the process of building a net his rate of fishing will increase tremendously. But this also means that he will have to engage in a longer structure of production before he can begin to eat fish at all. A net will take him ten days to construct, during which he will not be able to be catch fish to feed himself. Whether or not a man will invest his time and energy into longer structure of production depends solely on his time preference, that is whether he prefers things sooner or later. Crusoe will have to decide whether engaging ten days of labor which not immediately feed him will be worth the final product which is increased rate of fish production. 

Supposing Crusoe is determined to better his situation, and he feels that a fishing net could really help him catch more fish, the question is: how will Crusoe achieve the feat of building a net without starving to death? What Crusoe needs is time. If he has been spending his entire day catching 10 fish by hand, then building a net will mean that he needs to have 100 fish saved to feed himself during the production process. Crusoe therefore has two possible ways of saving: 1. He could save some fish every day until he acquires 100 fish at which point he can now engage in the process of building the net. Or 2. He can catch less fish a day and spend the saved time building the net little by little. In both cases he is engaging fundamentally the same process in saving. Crusoe is choosing to reduce his present consumption in order to consume more in the future. His saved fish represent his capital. 

Capital is stored up land, labor and time. At every step, more capital put us closer to enjoyment of consumer goods. He who possesses capital in that much closer in time to achieve his desired good. Once Crusoe no longer has to spend his entire day fishing, he can dedicate more time to achieve more ends. He can read, write or leisure. He can spend time building a house, or preparing clothes for the winter. Saving is the fundamental action which is necessary for improvement of our situation. If I had to choose the most important implication from the fact that human act, it would be the importance of Capital. The concept of capital is the answer to the how and why we live in a such a productive and complex modern society. We all today living better off of the fruits of the labor of previous generations. What this really means is that we are all living in a world that is the result of men before us saving. Instead of consuming everything they had produced, our ancestors accumulated capital beginning with small steps like saving of fish, then producing tools such as nets and so on into larger and larger structures of production. 

We live in a very complex society where the consumer goods we enjoy aren't merely the result of technological process. Technology is merely a recipe on how to achieve our ends. Even if Crusoe knows how to build a boat to get out of the island, he has to satisfy his most urgent needs first which are to feed himself and to survive through his situation. We cannot embark onto a new technology without having the savings to facilitate this sideways production. 

Prakseologia, hyöty ja rajahyöty

Mitä on hyöty? Onko henkilön hyötyä mahdollista mitata? Miksi timantit ovat kalliimpaa kuin vesi? Miksi ihmiset maksavat toisesta tuotteesta enemmän kuin toisesta? Mistä hyödykkeiden arvot muodostuvat?

Mitä on hyöty ja miten hyödykkeet saavat arvonsa?

Prakseologinen arvottaminen: hyöty on subjektiivista

Ihminen toimii poistaakseen epämukavuuttaan. Hän uskoo, että hänen asiasta saamansa hyöty pystyy parantamaan hänen hyvinvointiaan. Asiaan liitettyä painoarvoa siinä uskossa, että se voi poistaa epämukavuutta, voidaan kutsua hyödyksi (utility). Se mikä tekee yhden asian hyödyn toista suuremmaksi, voidaan määrittää ainoastaan toimivan ihmisen toiminnalla ja siten loogisesti kaikki viittaukset hyötyyn suhteessa toimintaan tulee viitata ihmisen subjektiiviseen arvostukseen. 

Reaalimaailmassa esineillä on objektiivinen ja mitattava käyttöarvo. Eräät kutsuvat tätä hyödyksi. Mutta tämä ei ole se sama hyöty, jonka pohjalta ihminen toimii. Ihminen toimii ainoastaan omasta näkemyksestään asian tuomasta käyttöarvosta hänelle. Kutsumme subjektiivista käyttöarvoa hyödyksi. 

Prakseologista hyötyä ei voida mitata yksilön näkökulmasta tai verrata ihmisten välillä. Hyötyä voidaan ainoastaan asettaa järjestykseen korkeammalle tai alemmaksi henkilön näkökulmasta. Jotta on mahdollista mitata jotain, tulee olla kiinteä ja objektiivinen mittayksikkö, johon muita yksiköitä voidaan verrata. Ihmisen arvostuksissa ei ole olemassa tällaista subjektiivista yksikköä. 

Laskeva rajahyöty: valitsemme aina seuraavan yksikön

Emme ole koskaan valintatilanteessa, jossa valintamme koskee kaikkia maailman timantteja ja kaikkea maailman vettä. Valitsemme ainoastaan seuraavan yksikön vettä ja timantteja välillä. Valintamme tapahtuu rajalla. Vertaamme ainoastaan timanttien rajahyötyä ja veden rajahyötyä, emme kaikkien timanttien hyötyä ja kaiken veden hyötyä. Rajahyöty tarkoittaa hyötyä tuotteen seuraavan lisäyksikön nauttimisesta. 

Toiminta pitää sisällään keinojen rajallisuuden. Siksi joudumme olemaan säästeliäitä keinoissamme saavuttaaksemme päämäärämme. Loogisesti niukat keinomme tulee kohdentaa palvelemaan kaikkein eniten haluttuja tavoitteita. Seuraavat keinot palvelevat toiseksi tärkeimpiä tavoitteita ja niin edelleen. Tämä tarkoittaa, että jokainen tasalaatuisen hyödykkeen lisäyksikkö edistää vähäisemmin haluttua tavoitetta ja siten tarjoaa meille vähäisemmän rajahyödyn. Tämä tunnetaan laskevan rajahyödyn lakina. 

Hinnat eivät määräydy kysynnästä ja tarjonnasta vaan ihmisten valinnoista

Laskevan rajahyödyn laki mahdollistaa ymmärryksen, että hyödykkeen hinnat eivät määräydy mekaanisesti kysynnän ja tarjonnan kautta, vaan tavoitteisiin pyrkivien valintoja tekevien ihmisten toimesta. 

Ludwig von Mises: Human Action

Paras koskaan lukemani kirja. Ylivoimaisesti. Kirja, josta on vaikea - liki mahdoton - tehdä muistiinpanoja, koska sen voisi alleviivata kannesta kanteen. Kirja, joka on eniten muuttanut tai vahvistanut maailmankuvaani ja tapaani ajatella. Kirja, jota lukiessa pää huutaa riemusta, kun lähes jokaiselta sivulta löytyy aukikirjoitettuna asioita, jotka ovat odottaneet kohdalleen loksahtamista. Koko kirja loogisesti ja eettisesti perusteltua tekstiä, jonka voi todeta pätevän käytännössä. "Näinhän ne asiat menevät" tunne valtaa lukiessa. 

Ludwig von Mises: Human Action

Ludwig von Misesin pääteos Human Action on lukukokemus vailla vertaa. Liki 900 sivuinen järkäle on alusta loppuun asti toimiva kokonaisuus. Teos lähtee liikkeelle määrittelemällä teorian ihmisen käyttäytymisestä toimivien yksilöiden valintoihin perustuen. Tämä ihmisen toimintaa tutkiva teoria on nimeltään prakseologia. Prakseologia haastaa muissa tieteissä vallitsevan ihmiskäsityksen perustellusti ja loogisesti. Tämän jälkeen käydään läpi ihmisen arvoja, tarpeita sekä luonnolliseen ihmisten väliseen yhteistyöhön perustuvaa vaihdantaa. 

Käsitellään aikaa, ajan arvoa, epävarmuutta, päämääriä, ihmisten toimintaa yhteiskunnassa, työnjakoa, ideoiden merkitystä, vaihdantaa, arvonmääritystä taloudellisessa toiminnassa, taloustieteen teoriaa, markkinoiden toimintaa, yrittäjyyttä, voittoja ja tappioita, vapautta, kilpailua, hintojen muodostumista, rahan olemusta, rahaa vaihdon välineenä, ajan ja rahan suhdetta, koron muodostumista, luottoa, rahan määrää, suhdanteita, valtion roolia rahamarkkinoilla, työtä ja palkkoja, työttömyyttä, vuokraa, maan hyödyntämistä, maan hintaa, markkinoita tietolähteenä, vallan merkitystä, harmoniaa ja intressiristiriitoja, yksityistä omaisuutta, perimistä, sosialismin mahdottomuutta, valtioiden roolia markkinoilla, verotusta, tuotannonrajoituksia, palkkakattoja, ay-liikettä, valuuttoja ja luottoja, syndikaatioita ja korporaatioita, sodan taloutta, hyvinvointiyhteiskuntaa markkinataloudessa, interventioiden ongelmallisuutta, aiempien talousteorioiden virheitä, taloustieteen roolia oppimisessa ja koulutuksessa sekä taloustieteen roolia ihmisen olemassaolon suurten kysymysten ratkaisemisessa. Kuvastaa hieman kirjan kattavuutta. Kaikkiin näihin annetaan perusteltu näkemys, jonka kanssa on vaikea olla eri mieltä. Kirjaa voi hyvällä omallatunnolla tituleerata kapitalismin raamatuksi, niin syvällisen ja laajan pohjan se antaa ihmisen vapaille valinnoille ja markkinataloudelle. 

Normaaliin tapaan, en jaa tässä muistiinpanojani kirjasta sitaattipoimintoina, koska se olisi mahdotonta. Sen sijaan palaan kirjaan useasti myöhemmin ja se tulee olemaan väitöskirjani teoreettinen kulmakivi. Kirja on ladattavissa ilmaiseksi Mises Instituutista PDF-muotoisena ja osina täältä sekä ääneen luettuna täältä, mutta on selvää, että tämä kirja kuuluu kirjahyllyyn, vieläpä paraatipaikalle. Kirjasta löytyy myös Youtube-videoita eri osioista, jos haluaa alkuun ottaa maistiaisia ennen koko kirjan ahmimista. Kirjaan saa helposti kulumaan luku-urakkana vuoden, koska sitä ei voi, eikä kannata lukea väsyneenä tai kiireessä. Silti se on kaiken siihen käytetyn ajan arvoinen. Miksi lukea monia lyhyitä keskivertoteoksia, kun voi lukea yhden täydellisen kirjan kerralla samassa ajassa? 

Toivoisin, että Human Actionin ja muiden von Misesin teosten ympärille muodostuisi lukupiiri, jossa kirjan lukeneet vaihtaisivat ajatuksiaan ja kävisivät yhteiskunnallista keskustelua lukemansa pohjalta. Sellaiselle olisi tässä yhteiskunnassa tilausta, niin relevantteja ja ajankohtaisia von Misesin ajatukset ovat tänäkin päivänä. Jos joku ilmoittaa lukeneensa von Misesin Human Actionin, henkilön pisteet minun silmissä nousevat välittömästi, niin merkittävästä teoksesta on henkilökohtaisesti tässä kirjassa kyse. 

Osaatko ajatella?

Koska olet viimeksi ajatellut? Siis oikeasti ajatellut eli ottanut aikaa ajattelulle tekemättä mitään muuta. Istunut, keskittynyt ja ajatellut. 

Me kuvittelemme ajattelevamme paljon, tekevämme oikein ajatustyötä, mutta todellisuudessa ajattelemme aivan liian vähän. Itse heräsin tähän todellisuuteen lukiessani Henry Hazlittin teosta Thinking as a Science. Luen ja kirjoitan paljon, mutta ajattelen liian usein vain pinnallisesti, en systemaattisesti ajan kanssa ja keskittyen. Liian usein ihminen tarttuu ensimmäiseen ajatukseen, eikä ratkaise ongelmia ajattelemalla systemaattisesti läpi vaihtoehtoja ja siten parantaen ratkaisujaan. Teemme ja touhuamme, mutta emme ajattele. 

Ajatteletko, oikeasti?

Mitä on ajattelu?

Mitä sitten on kyky ajatella? Se on kyky yhdistää asioita mielessä. Se on kykyä keskittyä. Se on järjestelmällistä ongelmien ratkaisemista mielen avulla. Mitä suurempi ja laajempi tieto- ja kokemuspohja, sitä suurempi "tietopankki" henkilöllä on ja sitä parempi on hänen kyky ratkaisujen löytämiseen monipuolisesti. Lopputuloksena on laajempi ratkaisuvalikoima. Asiaa voi kuvata siten, että tietopankki on ihmisen kovalevy. Toisilla on kovalevyllä tallennettuna enemmän tiedostoja kuin toisilla. Ajatteleminen on näiden tiedostojen hakemista kovalevyltä, tiedon prosessointia, ajatusten yhdistämistä ja uusien ajatusten eli ideoiden synnyttämistä.

Kannattaako lukeminen?

Lukeminen on hyödyllistä. "Lukeminen kannattaa aina" sanotaan. Lukeminen on toisten ajatuksiin tutustumista. Se on tietopankin täyttämistä tiedostoilla. Lukeminen saa usein ajattelemaan, mutta lukemisen vaarallisuus piilee siinä, että oma ajattelu lähtee liiaksi seuraamaan lainattuja ajatuspolkuja. Lukeminen voi lukittaa omaa ajattelua. Siispä tietyn tietotason jälkeen Hazlitt suosittelee lukemisen lopettamista tai ainakin rajoittamista ja saman ajan käyttämistä mielummin ajattelemiseen tai kirjoittamiseen. Hazlitt vaatii myös lukemisen suunnittelua ja varoittaa lukemisen vaaroista. Olet sitä mitä luet, joten huonojen kirjojen lukeminen on sekä ajanhukkaa että suuremmassa määrin saastuttaa omaa ajatteluasi. Mieti siis mitä luet. 

Kannattaako kirjoittaminen?

Kirjoittaminen on hyvä tapa prosessoida ajatuksia. Kirjoittaminen tekee ajatukset näkyviksi ja antaa niille muodon. Kirjoittaminen myös dokumentoi ajatukset, jolloin niihin on helpompi myöhemmin palata. Mutta kirjoittaminen myös rajoittaa. Se on usein hidasta ja kaavamaista. Kirjoittaessa joutuu keskittymään enemmän muotoiluun ja sanojen valintaan, mikä on pois lennokkaalta ajatuksenjuoksulta. Siispä toisinaan on kirjoittamisen sijasta hyvä vaikka puhua nauhurille. Puhua ajatukset auki. Antaa ajatusten tulla. Pölistä.

Lue Henry Hazlittin Thinkin As a Science ja ota aikaa ajattelulle!

Hazlittin kirja on täydellinen ajatustenherättäjä. Se muuttaa omaa tapaasi ajatella ja lukea. Se pakottaa ajattelemaan. Lue se niin ymmärrät! Kirjan voi ladata ilmaiseksi PDF-muodossa tai tilata täältä Mises Insituutin sivuilta.

Minulle tämä kirja oli toistaiseksi kaikkein inspiroivin lukukokemus eikä ideoiden pulppuamisesta meinannut tulla lukemisen aikana loppua. Kirjani sivut ovat täynnä lukiessa syntyneitä ajatuksia ja ratkaisuja moniin alitajuntaisiin ongelmiin. Otin myös kirjasta opiksi: aiemmin luin kaikki junamatkat, nykyisin käytän matkasta puolituntia tai tunnin pelkästään ajatteluun. Katson junan ikkunasta ulos, pidän muistivihkon esillä ja keskityn ajattelemaan ratkaisuja esille nousseisiin ongelmiin. Tämän seurauksena ratkaisuni ovat ainakin omasta mielestäni parantuneet. Usein lopputuloksena on toimintatapa, joka ei alkuun tullut mieleenikään. Toisinaan tämän prosessin jälkeen huomaa, kuinka ideat tai ratkaisut syntyvät yön aikana alitajunnassa ja aamulla asian voi kirjoittaa paperille ratkaistuna. Suosittelen kokeilemaan!

Poimintoja

• When I use the word thinking, I mean thinking with a purpose, with an end in view, thinking to solve a problem.
• I beg no one to get frightened. Science does not necessarily mean test tubes and telescopes. I mean science in its broadest sense; and in this sense it means nothing more than organized knowledge.
• For our purposes, all sciences may be divided into two kinds: positive and normative. A positive science investigates the nature of things as they are. It deals simply with matters of fact. Such a science is physics, chemistry, psychology. A normative science is one which studies things as they ought to be. As the name implies, it seeks to establish a norm or pattern which ought to be adhered to. It studies means of reaching desired ends. To this class belong such sciences as ethics, education, agriculture.
• I object to the term "art" to designate any set of organized rules for doing a thing, because "art" also means the actual doing of that thing. And this thing may be done, and often is done, in total ignorance of the rules governing it. A man may possess the art of swimming—he may be able to swim— without any previous instruction, without any knowledge of how he ought to hold his body, arms and legs; just as a dog may do the same thing.
• The science of thinking, then, if such a science there be, is normative. Its purpose is to find those methods which will help us to think constructively and correctly.
• Before considering methods of thinking, however, it would be well to ask ourselves what thinking is. As stated before, the term is loosely used to cover a wide range of mental processes. These processes we may roughly divide into memory, imagination and reasoning. By "thinking" I mean reasoning.
• Modern psychologists tell us that all reasoning begins in perplexity, hesitation, doubt. "The process of reasoning is one of problem solving. . . . The occasion for the reasoning is always a thwarted purpose.' It is essential we keep this in mind. It differs from the popular conception even more than may appear at first sight. If a ma/n were to know everything he could not think. Nothing would ever puzzle him, his purposes would never be thwarted, he would never experience perplexity or doubt, he would have no problems. If we are to conceive of God as an All-Knower, we cannot conceive of Him as a Thinking Being. Thinking is reserved for beings of finite intelligence.
• We cannot think on " general principles. " To try this is like attempting to chew laughing gas. To think at all requires a purpose, no matter how vague. The best thinking, however, requires a definite purpose, and the more definite this purpose the more definite will be our thinking. Therefore in taking up any special line of thought, we must first find just what our end or purpose is, and thus get clearly in mind what our problems are.
• Our first step, then, is to get our problem or problems clearly in mind, and to state them as definitely as possible. A problem properly stated is a problem partly solved.
• Our next move was to classify. This is essential not only to systematic reasoning but to thinking of any kind. Classification is the process of grouping objects according to common qualities. But as almost all objects differ in some qualities and almost all have some qualities in common, it follows that, contrary to common belief, there is no one classification absolutely essential to any group of objects.
• One method applicable to almost all problems is what we may call either the deductive or the a priori method. This method reaches a conclusion without observation or experiment. It consists in reasoning from previous experience or from established principles to particular facts.
• And now we come to a whole host of effective methods, all of which may be classed as comparative. The comparative method is as old as thought itself, but it is strange that even scientists did not begin to use it consciously and consistently until almost the present generation. Nowhere is it better illustrated than in modern psychology. Most of the so-called branches of psychology are merely different forms of the comparative method of treatment " Abnormal psychology" is merely a comparison of abnormal mental types with normal mental types for the light they throw on each other. And none of these methods is of any value except in so far as it makes use of comparison.
• Often consciously used in the consideration of problems is the so-called historical method. This method, as its name implies, consists in obtaining knowledge of a thing by considering its past record. The word history is popularly used in so narrow a sense, however, being restricted only to the history of nations, and often merely to the political history of nations, that we can avoid confusion by calling this method the evolutionary. In the final analysis the method is comparative, for it really consists in comparing a thing at one period of development with itself at another period.
• Nowhere is the evolutionary method more strikingly seen than in biology. Since Darwin's great theory was promulgated the science has gone forward by leaps and bounds. We have derived untold benefit from a comparison of man and animals in the light of this hypothesis; even study of the development of individual man has been aided. The discovery of the fact of evolution constituted an incalculable advance, but the method for study which it furnished was of even greater importance.
• We are often exhorted to "observe." Presumably we are to do this '' on general principles. " Such advice is about as foolish as asking us to think on general principles. The absurdity is obvious. If we started out merely to observe, with no definite purpose in mind, we could keep it up forever. And get nowhere. Nine out of every ten observations would never be put to use. We would be sinfully wasting our time. To observe most profitably, just as to think most profitably, we must have a definite purpose. This purpose must be to test the truth of a supposition.
• The suggestions or suppositions are tested by observation, memory, experiment. Supposition and observation alternate.
• We are often aided in the solution of a problem by asking its opposite.
• The method of analogy likewise encourages suggestions. Analogy consists in noting certain likenesses between things, and assuming that they also possess other common qualities.
• Empirical observation. Empirical, at least for our present purposes, means merely that which comes within experience. But the term is generally opposed to scientific. This, however, is not what I mean to imply by the term empirical observation. I mean rather thinking on the basis merely of facts which occur in the natural course of events, which have not been systematically produced by ourselves or others for the purpose of solving a problem. Logicians usually call this method simply observation, and oppose it to experiment. But I object to calling this simply observation because experiment itself is really observation, only in one case we observe merely events which happen to occur, and in the other we observe the results of events which we have made occur. The true way of distinguishing these two methods would be to call one empirical observation, and the other experimental observation. This empirical method—if indeed I am justified in calling it a method—is the most common in all thinking.
• Empirical observation is used where experiment is impossible—often, unfortunately, where experiment is merely inconvenient. But valuable as empirical observation is, and often as we must use it, it should never be employed when we can experiment. When the empirical method is rightly used allowance always has to be made for certain irrelevant factors. But "making allowances" is always sheer guess work. The experimental method consists not in making allowances for certain factors,but in eliminating those factors.
• To make the experiment of any use we should first take two groups of pupils—the 
  larger the better. For it is obvious that if we take a great number of pupils and place them 
  in two groups the differences between the individuals will tend to offset one another.
• The experimental method has been well summed up by Thomson and Tait in their Nat
  ural Philosophy: "In all cases when a particular agent or  cause is to be studied, experiments should be arranged in such a way as to lead if possible to results depending on it alone; or, if this can- not be done, they should be arranged so as to increase the effects due to the cause to be studied till these so far exceed the unavoidable concomitants, that the latter may be considered as only disturbing, not essentially modifying the effects of the principal agent.''
• Every problem should be dealt with as many methods as possible. 
• 
  
  
  

  John Stuart Mill, in an essay on Jeremy Bentham, pointed out that the secret of the lat
  ter's strength and originality of thought lay in his method, which "may be shortly described as the method of detail; of treating wholes by separating them into their parts, abstractions by resolving them into things,—classes and generalities by distinguishing them into the individuals of which they are made up; and breaking every question into pieces before attempting to solve it."
• 
  
  
  

  Knowledge furnishes problems, and the discovery of problems itself constitutes an intellectual advance.
• 
  
  
  
  
  
  
  

  Method is essential to good thinking. 
• 
  
  
  
  
  
  
  

  The two most prominent errors made in classifying are (1) not making classifications mutually exclusive, (2) not making them cover all the objects or phenomena supposed to be classified.
• 
  
  
  
  Consider the classification of constructive methods into comparison,  observation, and experiment. It is apparent that these methods overlap. We cannot compare without observing, much of our observation involves comparison, when we experiment we 
  must of course observe the results obtained, and the results are usually always compared. All three methods could be classed under observation.
• We cannot overlook the excellent counsel of Blaise Pascal. He urges that we not only define our terms, but that whenever we use them we mentally substitute the defini
  tion.
• The quickest way to detect error in analogy is to carry it out as far as it will go—and fur
  ther. Every analogy will break down somewhere. Any analogy if carried out far enough becomes absurd.
• And in thinking, when we leave one method and take up another, we should try to forget entirely the first conclusion and begin on the problem as if we had never taken it up before. After we have taken up all the applicable methods, then, and then only, should we begin to compare conclusions.
• If the deductive method is to be checked up by experiment, and the results of the experiment are always to be taken, why not experiment first, and omit theory altogether? Leaving aside the fact that theory is the best guide for experiment—that were it not for theory and the problems and hypotheses that come out of it, we would not know the points we wanted to verify, and hence would experiment aimlessly—a more serious objection is that experiment is seldom if ever perfect, for it nearly always involves some unverified assumption. 
• Experiment and deduction are not the only methods which can be checked up against each other. We can do likewise with the comparative and the experimental, the historical and the theoretical—in fact, all viewpoints applicable to any one problem.
• What is essential is that all suggestions be tested out, either by memory, observation or experiment, in all their implications, and that the tendency be resisted to accept the first solution that suggests itself.
• Thomas A. Edison says he always rejects an easy solution of any problem and looks for something difficult. But the inventor has one great advantage over any other kind of thinker. He can test his conclusion in a tangible way. If his device works, his thinking was right; if his device doesn't work, his thinking was wrong. But the philosopher, the scientist, the social reformer, has no such satisfactory test. His only satisfaction is the feeling that his results harmonize with all his experience.
• The science can receive justice only in a book devoted entirely to it.
• What is the hardest task in the world? To think. —EMERSON.
• Few people will admit specific faults in themselves of any kind, especially if these happen to be intellectual.
• Any train of thought is made possible by previous connections of ideas in our minds. 
• No thought can enter our minds unless it is associated in some way with the previous thought. Psychologists have traditionally classified associations into four kinds: association by succession, by contiguity, by similarity and by contrast.
• Any attempt to show why the mind acts in this way, any explanation of the way in which the different kinds of association are made possible, would bring us into physiological psychology, would involve a study of the brain and the nervous system. For our purposes it is sufficient to keep in mind that such associations do take place. Without them no idea can occur. Without them thought is impossible.
• But when we are thinking with a purpose, in a word, when we are reasoning, we reject all associations which have no bearing on our purpose, and select only those which serve it.
• Concentration does not, as popularly supposed, mean keeping the mind fastened on one object or idea or in one place. It consists in having a problem or purpose constantly before one. It means keeping our thought moving toward one desired end. Concentration is often regarded as intense or focused attention. But the fact is that all attention is focused attention. Psychologists are fairly well agreed that we can attend to only one thing at a time. Mind wandering, and so called distributed attention, is really attention directed first to one thing, then to another, then to another; or first to one thing, then to another, and then back again to the original object, resting but a few moments on each idea.
• Concentration may best be denned as prolonged or sustained attention. It means keeping the mind on one subject or problem for a relatively long period, or at least continually reverting to some problem whenever one's thoughts momentarily leave it.
• But if most men were so convinced that concentration is such an unquestionable virtue, they would practice it a little more. At least they would make greater efforts to practice it than they do at present. The truth is that concentration, per se, is of little value. The value of concentration depends almost entirely on the subject concentrated on.
• But if you immediately abandoned every problem you started to think of, whenever you came across one which you imagined was just as important, you would probably never really solve any big question.
• Our attention is guided by interest. If a man merely allows his thoughts to flow at random, thinking only of those things which spontaneously arouse his interest, he may or may not attend to things worth thinking about. All will depend upon the path in which his natural interests run.
• The brain has no hidden mechanism by which it can separate the true from the false. To be sure, if we use no effort the most usual and strongest associations will be more likely to assert themselves, and it may be that often these will have more warrant than unusual and weaker associations. Outside of this, there is no superiority.
• As an experiment, then, the next time you come across a puzzle which you fail to solve at first tilt, write down all the unsatisfactory solutions suggested, and all the questions, difficulties and objections met with. You may leave this for a few weeks. When you return to it a few of the difficulties will look less formidable, and some of the questions will have practically answered themselves.
• It has been frequently said that many of the world's greatest inventions were due to accident. In a sense this is true. But the accident was prepared for by previous hard thinking. It would never have occurred had not this thinking taken place. It is said that the idea of gravitation came to Newton because an apple fell on his head. Perhaps. But apples had been falling ever since there were apple trees…
• Our subject is prejudice. Our object is to free ourselves as much as possible from our own prejudices…. Prejudice is often confused with intolerance. They are not the same. … The fact that a man is unprejudiced does not make his opinion right. And the fact that a man is prejudiced does not necessarily make his opinion wrong; though it must be admitted that if it is right it will be so only by accident.
• We desire an opinion to be right because we would be personally benefited if it were. Another reason why we desire an opinion to be right is because we already happen to hold it. ...To reverse an opinion is to confess that we were previously wrong. 
• The hypothesis maker has a specific form of fear of inconsistency.... The desire to prove hypothesis correct, simply because it is our hypothesis, or because it is a fascinating hypothesis. 
• An opinion is a habit of thought. 
• It is well known that the opinions of a man over forty are pretty well set. 
• We agree with others, we adopt the same opinions of the people around us, because we fear to disagree. ... Just as with fashions in clothes there are people who strive to imitate others, so there are people who devote themselves entirely to being "different."
• If you make originality and radicalness your aim, you will attain neither truth nor originality. But if you make truth your aim you will very likely get truth, and originality will come of itself.
• The distinguishing mark of the great thinkers of the ages was their comparative freedom from the prejudices of their time and community. In order to avoid these prejudices one must be constantly and uncompromisingly sounding his own opinions. Eternal vigilance is the price of an open mind.
• We think in order to have opinions. We have opinions in order to guide action; in order to act upon should occasion require.
• The doubtful attitude should be maintained only so long as you are actively searching for evidence bearing on a question. Maintained at any other time or used in any other way it means merely uncertainty, indefiniteness, vagueness, and leads nowhere.
• Next to being right in this world, the best of all things is to be clearly and definitely wrong, because you will come out somewhere. If you go buzzing about between right and wrong, vibrating and fluctuating, you come out nowhere; but if you are absolutely and thoroughly and persistently wrong, you must, some of these days, have the extreme good fortune of knocking your head against a fact, and that sets you all straight again
• Any decision would be better than no decision. 
• A good book should be read over and over again; and the art of reading is the art of skipping.
• Many learned men have read themselves into dreamy stupidity; men who know what everybody else thought, but who never have any thoughts of their own.
• Learning to think by reading is like learning to draw by tracing. … No man will ever become a great thinker by reading. It can never become a substitute for thought. At best, as John Locke says, "Reading furnishes the mind only with materials of knowledge, it is thinking makes what we read ours.
• The safest way to have no thoughts of one's own is to take up a book every moment one has nothing else to do. ...A man should read only when his thoughts stagnate at their source, which will happen often enough even with the best of minds. On the other hand, to take up a book for the purpose of scaring away one's own original thoughts is a sin against the Holy Spirit. It is like running away from Nature to look at a museum of dried plants, or gaze at a landscape in copperplate.
• A science is nothing more than the organized solution of a number of related problems.
• In mathematics, to understand is to agree.
• Every large subject has gathered about it a vast literature, more than one man can ever hope to cover completely. This literature may be said to consist wholly of two things: information as to facts, and opinions on those facts.
• The wording is never the thought. Strictly speaking, "thought" is something which can exist only in the mind. It can never be transferred to paper. ...The fact is that words, though they are not thought, are the associates of thought. 
• The more knowledge a man has the more problems he will have. 
• The best practice for boxing is boxing. The best practice for solving important questions is solving important questions. 
• We should plan our reading. If you cannot keep a list of books you intend to read, at least keep a list of books you have read. We should plan not only with regard to topics and subjects, but with regard to authors. Whether consciously or not, we tend to imitate the authors we read. This emphasizes the importance of reading the best books, and only the best books. Books are like your nutrition. 
• To quote Arnold Bennett: "Unless and until a man has formed a scheme of knowledge, be it but a mere skeleton, his reading must necessarily be unphilosophical. He must have attained to some notion of the interrelations of the various branches of knowledge before he can properly comprehend the branch of knowledge in which he specializes."
• Lay out some definite end, some big objective, to be attained; and before reading a book we should ask how that helps us to attain it.
• To think and act differently, merely for the sake of being different, is unprofitable and dangerous, all questions of ethics aside.
• To now is one thing; to do another. We do not act according to knowledge; we act according to habit. Knowledge used does not need to be remembered; practice forms habits and habits make memory unnecessary. The rule is nothing: the application is everything. 

Prakseologia ja epävarmuus

Jo itse toiminnan käsitteeseen liittyy epävarmuus tulevasta. Toimintaan liittyy valinta, mutta jos tiedät jo tulevaisuuden, silloin ei ole tarvetta valinnalle, mikä tarkoittaa, ettet toimi. Olisimme kuin laitteita, jotka reagoivat herätteisiin ilman omaa tahtoa.

"Action implies uncertainty about the future"

Emme tiedä tulevaisuutta. Edes luonnontieteet eivät pysty kertomaan tulevaisuutta, ne kertovat ainoastaan mahdolliset ratkaisut sarjasta määriteltyjä tapahtumia. Ne jättävät kaksi aluetta ennalta arvaamattomiksi:

a) Tosiasiat luonnosta, joita emme tunne (Unknown facts of nature)

b) Ihmisen valinnat (Human choices)

Tietämättömyytemme kahdesta näistä seikasta vaikuttaa kaikkeen ihmisen toimintaan epävarmuutena. Ihmisen toiminta suhteessa tulevaisuuteen voidaan luokitella kolmella tavalla:

1.Uhkapeli (Gambling)

2. Spekulointi (Speculation)

3. Suunnittelu / "Insinööritaito" (Engineering)

Uhkapelissä tiedetään sarjan tapahtumia lopputulosten tiheys. Mutta tämä tieto ei auta meitä voittamaan tietyssä erityisessä tapauksessa. Joudumme nojaamaan onneen.

Spekulaatiossa pyrimme mukauttamaan toimintamme suhteessa kykyymme ymmärtää tulevaisuutta. Otamme edelleen riskiä, mutta sitä vähentää lisätiedon hankinta lopputuloksesta. Kaikki ihmisen toiminta perustuu spekulaatioon.

Suunnittelussa / "Insinööritaidossa" tiedämme kaiken tarvittavan rakentamaan välineitä, kuten työkaluja tai laitteita, tietyn päämäärän saavuttamiseksi. Pidämme huolta varatoimenpiteistä ja turvallisuudesta rajaamaan sattumasta johtuvaa epävarmuutta. Tavoitteena on toimintamme elementtien täysi hallinta.

Onko yhteiskuntasuunnittelu mahdollista?

Puheessa käytetään termiä "yhteiskuntasuunnittelu"(social engineering), mutta tämä ei ole muuta kuin synonyymi yksinvaltiudelle ja totalitarismille. Yhteiskuntaa ei voi suunnitella. Ihmisiä ei voi käsitellä samoin kuin insinööri käsittelee koneensa ratasta. Edes diktaattori ei pysty korvaamaan utopian luomiseksi ihmisten tahtoa omallaan. Yksilön tulee uskoa, että tietty teko vie hänet lähemmäksi onnellisuutta ja diktaattori ei voi pakottaa sellaista käsitystä.

Prakseologia mahdollistaa ennustaa loogisella varmuudella eri toimintatapojen lopputulokset, mutta tämä ennustus ei koskaan pidä sisällään mitään määreellistä. Toisin sanoen voidaan sanoa (muiden asioiden pysyessä ennallaan), että kullan kysynnän laskusta seuraa kullan hinnan lasku. Mutta ei voida ennustaa, kuinka monta dollaria hinta tulee laskemaan, koska toimivan ihmisen tahdolle ei ole mahdollista saattaa numeroa. Prakseologi, joka tekee määrällisen ennustuksen minkä tahansa tuotteen hinnasta tai sen ajoituksesta, ei tee prakseologista ennustusta vaan ilmaisee henkilökohtaisen yrittäjällisen mielipiteensä. 

Kuten on ilmeistä, jokaiseen ihmisen tekoon liittyy epävarmuus. Emme voi tietää tulevaisuutta, voimme ainoastaan pelata uhkapeliä, spekuloida tai käyttää insinööritaitoa. Kaikissa näissä kolmessa lähestymistavassa on kiistämättömät riskinsä. Ennustuksilla voimme osoittaa sarjan loogisia tuloksia, mutta nämä lopputulokset voivat olla ainoastaan laadullisia eivätkä määrällisiä.