Vuosi 2014 yhteenveto ja ennuste 2015

Vuosi 2014 "oli ja meni". Näin sen voisi kiteyttää. Ei mikään merkkivuosi tai erityisesti mieleenpainuva. Ei tapahtunut mitään mullistavaa. Ei tullut lapsia, ei häitä, ei hautajaisia, ei muuttoa mihinkään, ei muutoksia työrintamalla, ei valmistumisia, ei maratoneja. Ei siis tapahtunut oikeastaan mitään, etenkin jos vertaa muutaman vuoden takaisin "ruuhkavuosiin", jolloin sattui ja tapahtui.

 

Silti koko ajan aika tuntui olevan kortilla. Siitä oli suurin pula. Mitä siis oikein tapahtui, jos tuntuu siltä, että koko ajan oli kiinni jossain, mutta silti ei tapahtunut mitään suurta? Oli arkea. Oli lapsiperhearkea. Oli perheen ja työn, ja kaiken muun, yhteensovittamista. Oli rutiineja, jotta arki sujuisi.

 

Mitä opin tänä vuonna?

 

Ehkä vuoden 2014 suurin opetus onkin siinä, että aina ei tarvita suuria tapahtumia ja "merkkipaaluja" vaan arjen sujuvuus on onnellisuutta. Se että perhe voi hyvin, parisuhde toimii, lapset kasvavat ja oppivat uusia asioita ja että läheiset ovat terveitä. Silloin on perusasiat hyvin. Hugo on nyt 4v ja Hilda 2,5v, päiväkotilaisia nykyisin molemmat. Aika persoonia, kun oma luonne alkaa tulemaan esiin! Kiitos Merja!

 

Toinen tärkeä muistutus vuodelta 2014 on terveyden arvostaminen. Ilman sitä moni asia menee monimutkaiseksi. Eipä olla varmasti koskaan oltu perheen kanssa yhtä paljon kipeinä kuin tänä syksynä. Ei siis mitään vakavaa, vaan vain lähes aina joku flunssassa. Kuuluu kuulemma päiväkodin aloittamisen arkeen. Siinä sitten sumplittiin hoitokuvioita ja muita järjestelyitä. Onneksi on olemassa isovanhemmat ja muut sidosryhmät! Iso kiitos teille avustanne!

 

Kolmas tärkeä oppi on ajan arvostaminen. Oli mukava viettää talviloma perheen kanssa Thaimaassa ja kunnon kesä lasten kanssa ilman että tarvitsi kertaakaan murehtia mistään. Tietoisuus siitä, että asiat rullaavat ilman sinuakin, on varsin tervettä itsetunnolle. Kukaan kun ei ole korvaamaton. Organisaatio toimii. Se tuo hyvän tunteen. Kun kuuntelen kavereiden tarinoita Lontoosta ja USA:sta ja siitä, kuinka vapaa-aikaa ei ole ja elämä pyörii lähes täysin työn ympärillä, on todettava, että toimintamallit ovat varsin erilaiset. Ei ole oikeaa tai väärää, ei parempaa tai huonompaa, vaan on henkilökohtainen arvovalinta, kumman mallin mukaisesti haluaa elää missäkin elämänvaiheessa. Minä arvostan tällä hetkellä sitä, että on aikaa muulle, etenkin perheelle. En vain vaihtaisi viikonloppujani ja vapaa-aikaani toimistossa istumiseen, kun kerran elämässä on muutakin arvokasta. "Lapset ovat pieniä vain kerran", on minulle moni kokenut liikemies muistuttanut. Sitä aikaa ei saa myöhemmin takaisin, ei edes rahalla.

 

Oliko vuosi 2014 hyvä vuosi?

 

Piti oikein kelata kalenteri läpi, jotta muistui mieleen, mitä kaikkea tänä vuonna oikein tapahtuikaan. Kieltämättä, aika paljon tapahtui, etenkin työrintamalla ja niissä yhteisöissä, joissa olen mukana. Taaleritehtaan tämän vuoden pörssitiedotteet lukemalla saa katsauksen siihen, mitä siinä kokonaisuudessa on tänä vuonna tapahtunut. On Afrikka-rahastoa, joukkovelkakirjalainaa, suuria metsäkauppoja, paljon tuulivoimaa, biolaitoksen avajaiset, positiivinen tulosvaroitus, vakuutusyhtiö Garantian ostaminen ja asuntorahastojen myyminen. Ja pinnan alla paljon muuta. Näitä en enempää kommentoi, totean vain, että on ilo olla mukana tällaisessa firmassa, jossa on huippuosaajia monilla sektoreilla.

 

Toisinaan sitä on joutunut vuoden aikana nipistämään itseään, ja kysymään, miksi minä saan olla siinä onnellisessa asemassa, että olen mukana sellaisissa ympyröissä, joissa kasvetaan ja kehitetään uutta, kun taas perusvire Suomessa on ollut täysin päinvastainen. Suomen kansantalouden ja yhteiskunnan tilasta olen aidosti huolestunut, vaikka en halua liittyä valittajien tai synkistelijöiden seurakuntaan.

 

Paljastamatta yksityiskohtia, laskin karkeasti, että niissä yrityksissä, joissa olen tavalla tai toisella mukana, työn kautta tai muuten, yhteenlaskettu liikevaihdon kasvu vuonna 2014 on yli +100%. Samoin oli vuonna 2013. Jokainen kasvaa ja on voitollinen. Tehtiinkö omistaja-arvoa? No, uskon että ainakin enemmän kuin markkinat yleisesti tai kilpailijat millään alalla. Lukujen valossa siis hyvä vuosi. Kiitos ja hatunnosto ei kuulu minulle, vaan näiden yhtiöiden johdolle. On ilo ja kunnia työskennellä teidän kanssanne! Kiitos myös kaikille kollegoille, sekä hallituksissa että muuten. Teidän kanssa tämä on kaiken lisäksi hauskaa!

 

Miinuspuolella on pakko todeta, että turhan tuhdin vuosirenkaan keskivartalolle tämä vuosi jätti. Se on suoraan liikkumisen vähyyttä se. Hyi!

 

Miten väitöskirja etenee?

 

Auts. Osui ja upposi. Kiitos kysymästä. Elossa on, mutta ei etene. Ei edennyt juuri lainkaan vuonna 2014. Ei vain ollut aikaa kirjoittaa. Eikä ollut riittävästi aikaa ajatella. Seli seli. Kaikki tarvittavat opinnot on jo suoritettuna, mutta vielä pitäisi vääntää varsinainen väitöskirja. Ja se ei synny nykyisellä elämäntilanteella. Ei mitenkään ilman että joku muu osa-alue kärsisi. Ja nyt muut asiat ovat olleet elämässä tärkeämpiä. Aikansa ja hetkensä kullakin. Väitös on minulle kuitenkin vain harrastus, maraton joka juostaan maaliin, mutta aikataulun määrittelen itse. Nyt ei ole ollut sen hetki. Jos jossain on pitänyt epäonnistua, niin olkoon se sitten nyt tämä.

 

Väitöskirja projektina herättää minussa kahtiajakoisia tunteita. Toisaalta olen uhrannut hankkeeseen jo paljon eli vuodesta 2010 alkaen sekä aikaa että rahaa. Paljon on ajatuksia paperilla, teoria hallussa, runko valmiina ja väittämät alkavat kirkastumaan. Mutta, mitään ei ole niin hyvin paperilla, että se olisi vielä mitenkään valmista tai edes esitettävissä. Vielä tarvitaan paljon työtä, lukuisia tunteja koneen ääressä kirjoittamassa, jotta joskus voisi syntyä jotain valmista. Siispä tietoisuus siitä, mitä on tullut tehtyä, ja mitä on vielä tekemättä, jotta projekti olisi maalissa, on turhauttavaa. Vain aika ja ajatustyö pystyvät korjaamaan tämän dilemman. Sitten joskus.

 

Ajankäytön muuttumisen näkee myös tässä blogissa. Enää ei vain ole ollut aikaa kirjoittaa blogitekstejä, vaikka monia hyviä teoksia on vuoden aikana tullut luettua ja niiden sisältöä mielellään blogissa jakaisi. Huomaan siirtyneeni tänä vuonna entistä enemmän käyttämään Twitteriä eli kun ei ole ollut aikaa kirjoittaa, on tyytynyt vain jakamaan linkkejä, johon käyttöön Twitter on toimiva. Pahoitteluni siis blogini seuraajille huonosta aktiivisuudestani!

 

Mitä vuosi 2015 tuo tullessaan?

 

Ei mitään ihmeellistä. Tulossa ikään kuin välivuosi, näin ajattelin myös vuosi sitten. Ei ole aikeissa uutta lasta, vaimoa, työtä, asuntoa tai muuta merkittävää. No auton vaihdoin juuri. Bemari vaihtui farmari Mersuun. Keski-ikäistymistä sekin.

 

Erilaisia yrityskauppoja katsellaan kaiken aikaa. Se on opportunismia. Se on minun työni. Mikä toteutuu, sitä ei voi tietää. Toivottavasti ainakin joku joskus, koska tässä lajissa vain maalit lasketaan, eli onnistuneet projektit. Kaikki muu menee tuloksettomina harjoittelun piikkiin.

 

Henkilökohtaisesti ajattelin ostaa vuonna 2015 osakkeita. Tämä ei ole sijoitussuositus mihinkään suuntaan mistään omaisuuslajista, aion vain olla netto-ostaja valikoiduissa yhtiöissä, sekä listatuissa että listaamattomissa. Uskon omistajuuteen, joten "I put my money where my mouth is."

 

Edessä on myös vaalivuosi. Tehdään sekin nyt selväksi, kun kysytty on: en ole ehdolla. Näkemyksiäni kerron niitä kysyville ja mielenkiinnolla seuraan ilman mitään kytköksiä täältä "takaoikealta". Vaalien jälkeen näen kaksi vaihtoehtoa. Keskusta voittaa, se on selvä. Vaihtoehtoina on joko keskusta&kokoomus pohjainen "porvarihallitus" tai kolmen suuren eli keskusta&sdp&perussuomalaiset "rintamahallitus". Näistä toivon ensimmäistä, mutta veikkaan jälkimmäistä.

 

Lupaukset vuodelle 2015

 

Aina vuoden vaihteessa voisi luvata vaikka mitä ylevää ja asettaa hienoja tavoitteita. Näin olen aiemmin toiminut, ja osittain toki vielä nytkin. Ehkä tänä vuonna kiteytän asiat yhteen lupaukseen ja kolmeen toiveeseen.

 

Siirryimme syksyllä perheessämme lajittelemaan roskat eli biojäte erikseen ja sekajätteisiin vain se, mikä ei ole kierrätettävissä. Olisi pitänyt tehdä näin jo aikaisemmin. Kokemukset ovat hyvät. Helppoa ja hyödyllistä. Kierrättämistä käytännössä. Sitä yllättyy, kuinka iso osa meidänkin 4-henkisen perheen jätteestä on biojätettä. Ja ylipäätään, kuinka iso osa jätteestä on kierrätettävää. Kannattaa lukea vaikka tämä juttu aiheesta. Ja on tässä toki myös oma motiivi mukana eli Biotehdas-ketju, jota rakennamme. Toimi itse niin kuin haluaisit muidenkin toimivan. Lupaan siis kierrättää jatkossakin.

 

Toivon, että vuonna 2015 minulla on riittävästi:

• Aikaa perheelle
• Aikaa liikunnalle
• Aikaa ajattelulle

Arvopaperi: Omistajuuden Megatrendit

Vierailin jälleen viime viikolla Arvopaperin kumppaniblogissa. Tällä kertaa otin katsauksen omistajuuden isoon kuvaan. Ohessa teksti. Alkuperäinen on täällä.

Omistajuuden megatrendit


Miten omistajuus muuttaa maailmaa? Entä miten omistajuus muuttuu? Tehdäänpä tiivis trenditarkastelu tulevaisuuteen.

1. Omistajuuden mannerlaatat liikkuvat: Eurooppa omisti ja hallitsi maailmaa imperialistisesti 1920-luvulle asti. Maailmansotien seurauksena valtikka siirtyi USA:lle, joka Bretton Woodsin, valuutta-aseman, dynaamisten pääomamarkkinoiden ja monikansallisten yritysten keinoin on pitänyt omistuksellista ylivaltaa 1920-2020. Alkaako nyt 2020 Aasian valtakausi?

2. Kansainvälinen kilpailu strategisista omistuksista: ”Kolmas maailmansota käydään markkinatalouden asein. Raha ja valta ovat kytköksissä; ovat aina olleet ja tulevat olemaan. … Rahan valta todentuu nyt vahvemmin kuin koskaan maailmanhistorian aikana”, totesi Sauli Niinistö 2011. Kilpailu strategisista omistuksista ja omistajavallasta nousee keskeiseksi osaksi kansainvälistä politiikkaa. Kuka omistaa talouden ruutitynnyrit?

3. Pääoman institutionalisoituminen: Maailmassa on kasvava tarve siirtää pääomaa yli ajan. Eläkejärjestelmät sekä sairas- ja henkivakuutukset monipuolistuvat ja maailman varallisuuden kasvu kasvattaa vakuutustoimintoa. Pääoma jatkaa institutionalisoitumistaan eli keskittymistään rakenteisiin, joiden tehtävänä on siirtää pääomapoolia yli ajan. Institutionaaliset sijoittajat ovat jo nyt maailman suurin omistajaryhmä.

4. Omaisuuden allokoituminen ja omistajuuden hajautuminen: Kun pääoma keskittyy suuremmiksi kokonaisuuksiksi, hajautuksen merkitys kokonaisuuden hallinnassa korostuu. Kokonaisuus allokoidaan eli jaetaan näkemyksen mukaan eri omaisuusluokkiin. Omaisuusluokkien, kuten yritysten, kannalta tämä tarkoittaa hajautunutta omistusrakennetta.

5. Omistajuuden globalisoituminen: Finanssialan kehityksen myötä sijoittaminen ulkomaille on helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Omalta kotikoneeltasi voit ostaa vaikka chileläisen yhtiön osakkeita. Monikansalliset yhtiöt ja rajat ylittävät investoinnit sekä yritysostot ovat arkipäivää. Omistajuus tulee kansainvälistymään.

6. Pörssin renessanssi: Joukkorahoituksen ylivoimaisesti paras innovaatio keksittiin jo vuosisatoja sitten. Se on pörssi! Mikään muu rakenne ei tarjoa vastaavaa nopeutta, helppoutta, likviditeettiä ja sijoittajamassaa. Yhteisöllisyys ja yhteisomistaminen nousevat, ja siihen pörssi on paras infrastruktuuri. Tulemme siis näkemään pörssin renessanssin ja uuden listautumisaallon.

7. Omistajuuden palvelullistuminen ja ammatillistuminen: Omistaminen vaatii aikaa ja osaamista. Omistaminen on enenevässä määrin työtä. Työnjako ja erikoistuminen (division of labor) kohdistuvat myös omistajuuteen. Juridinen ja taloudellinen omistajuus irtautuu omaisuudenhoidosta, jolloin eri omaisuusluokille kehittyy omat ammattiomistajat ja omistajapalvelut. Metsäomistus ja vuokra-asunnot palvelumallilla ovat tästä esimerkkejä.

8. Omistamattomuus vai itsenäinen omistushalu?: Materialismin kritiikki nostaa omistamattomuutta ja jaettua omistajuutta omistajuuden vastavoimaksi. Kierrätys, kirpputorit, materiaalitehokkuus, uusiokäyttö, jaettavuus ja eri omaisuuserien vuokrattavuus yleistyvät ja niiden arvostus kasvaa. Kuitenkin perusluonteeltaan ihminen on omaisuutta keräävä orava, joten omaisuuden säilöntätilan tarve jatkaa kasvuaan.

9. Kansallistaminen vai yksityistäminen?: Länsimaissa taantuma kiristää yhteiskunnallista tunnelmaa. Keskeisten yritysten kriisit nousevat poliittiselle agendalle. Käsillä on vaikea valinta poliittisille päättäjille: mikä on valtion rooli omistajana? Pragmatismi voittaa idealismin eli kypsiä finanssiomistuksia vähennetään ja strategisia toimialoja lisätään.

10. Inflaatio omistajuuden verona: Inflaatio on piilovero omistajille. Sillä nakerretaan omaisuuserien arvoa suhteessa aikaan. Miten suojata omaisuus inflaatiolta?

Tero Luoma, sijoitusjohtaja, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy

Pitkä vai lyhyt sopimus?

Olen eri yhteyksissä tarkastellut erilaisia sopimuksia ja päätynyt pohtimaan, kumpi on parempi, pitkä vai lyhyt sopimus ja missä tilanteissa? Asiaa voi tarkastella kolmen yleisen sopimustyypin kautta.

Kuinka pitkäksi ajaksi kannattaa solmia sopimus?

1.       Vuokrasopimus

Rahoitusmarkkinoilla vallitsee selvä preferenssi pitkille vuokrasopimuksille. Sekä kiinteistösijoittajat että rahoituslaitokset arvostavat korkealle sopimuksen, jossa kiinteistön ankkurivuokralainen on kiinnitetty esimerkiksi 10 tai 15 vuoden vuokrasopimuksella. Tämä on ymmärrettävää, koska tällaisen sopimuksen kassavirrat voidaan suhteellisen luotettavasti laskea ja tällaisen sopimuksen pohjalta voi helpommin tehdä investointipäätöksiä eli esimerkiksi päättää kohteen rakentamisesta.

Pitkässä vuokrasopimuksessa keskeiseksi komponentiksi tulee vuokralaisen luotettavuuden arviointi eli vuokralaisriski. Vakaan ja tunnetun toimijan, kuten esimerkiksi Keskon, kanssa sovittu 15 vuoden vuokrasopimus arvioidaan yleisesti luotettavaksi. Keskon kaltainen toimija ei tee kauppapaikkapäätöstään hätiköiden ja tyypillisesti haluaa sitoutua valitsemaansa paikkaan, joten pitkä sopimus on molempien osapuolten kannalta hyvä lähtökohta.

Kuitenkin on tilanteita, joissa lyhyet vuokrasopimukset ovat parempia, vaikka rahoitusmarkkinoilla niitä aliarvostetaankin. Esimerkiksi kauppakeskuksissa ravintoloiden osalta lyhyet sopimukset ovat perusteltuja, koska vain asiakasvirrat osoittavat, onko konsepti kyseiseen paikkaan sopiva vai ei. Roikkuminen pitkässä vuokrasopimuksessa ei ole vuokralaisen, eikä usein myöskään kiinteistösijoittajan etu, jos kävijämäärä ei yksinkertaisesti ole riittävä vuokratasoon nähden. Tällöin on parempi reagoida nopeasti ja hakea uutta toimivaa konseptia, jotta kävijämääriä saadaan kasvatettua ja kokonaisuus säilyy kiinnostavana.

Yleisesti voi todeta, että mitä enemmän tilaa joudutaan räätälöimään tietylle vuokralaiselle, sitä perustellumpaa on pitkä vuokrasopimus. Jos taas tila on monikäyttöinen ja usealle konseptille sopiva, voidaan toimia joustavasti lyhyiden sopimusten pohjalta.

2.       Työsopimus

Työmarkkinoilla sopimukset vaihtelevat tuntiperusteisesti tarpeen mukaan ostettavasta vuokratyösopimuksesta pitkäaikaisiin ja sitoutettuihin ”kantahenkilöihin”. Missä tilanteissa työnantajan kannattaa panostaa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen säilymiseen eli henkilön sitouttamiseen pitkäaikaisesti ja missä tilanteissa joustavan työsuoritteen tilaaminen on perusteltua? Entä työntekijän kannalta, onko pitkäaikainen vakituinen työsopimus aina lyhytaikaista suoriteperusteista sopimusta parempi?

Yleisesti voitaneen todeta, että enemmistö työntekijöistä preferoi turvallisuutta ja vakautta eli pitkiä, toistaiseksi voimassa olevia vakituisia sopimuksia. Yhteiskunnassa on myös lukuisia rakenteita, jotka suosivat vakituista työsopimusta, kuten lainansaanti pankista ja tietyt työntekijän oikeudet.  Jos selkeitä urakka- tai konsulttisopimuksia ei oteta huomioon, vain epävarmuutta sietävän työntekijän, joka elämäntilanteestaan tai muusta syystä johtuen on halukas joustavuuteen ja sitoutumattomuuteen, voidaan kuvitella suosivan lyhytaikaista sopimusta verrattuna pitkään. Näitä lienee harvassa. Toisaalta on hyvä ymmärtää, että edes vakituinen työsopimus ei ole tae ikuisesta työpaikasta, kuten monet yt-neuvottelut ovat osoittaneet.

Työnantajan näkökulmasta lyhytaikainen ja joustava sopimus on perusteltu silloin, kun työn määrä tietyssä toiminnossa on vähäinen, työn määrä vaihtelee merkittävästi esimerkiksi kausiluonteisesti, on nähtävissä työn määrän merkittävä väheneminen lähitulevaisuudessa tai toiminto ei ole keskeinen yrityksen liiketoiminnan kannalta tai joku muu voi hoitaa sen yritystä itseään paremmin esimerkiksi ulkoistettuna suoriteperusteisesti tai toimintoon ei liity yrityksen kannalta kehitysmahdollisuutta. Lyhyisiin sopimuksiin perustuvalta työsuoritteelta ei odoteta sitoutumista vaan lähtökohtana on, että ”hommat tulee hoidettua”. Työsuoritteen laatu voi olla joko pitkäaikaisia työntekijöitä parempi tai huonompi.

Pitkäaikainen sopimus on työnantajan kannalta perusteltua silloin, kun henkilö koetaan yhtiölle arvokkaaksi, työhön liittyy osaamista ja kehittymisnäkökulmaa, toiminto on yritykselle keskeinen ja työmarkkinoilla vallitsee kilpailu niukoista osaajista. Jääkiekossa näyttää viime aikoinayleistyneen hyvin pitkät pelaajasopimukset. Esimerkiksi Sidney Crosbyn sopimus on 12 vuotta ja yli 100 miljoonaa dollaria. On hyvä hetken aikaa pohtia, mistä oikein tällaisissa sopimuksissa sovitaan ja mitä kumpikin osapuoli olettaa sopimukselta saavansa? Tietämättä sopimuksen yksityiskohtia, pelaaja saanee tällaisessa sopimuksessa itsellensä ikään kuin takuupaperin 12 vuodeksi minimipalkasta ja muista sopimusehdoista. Toki sopimuksissa on varmasti vuosikannustimia pelisuorituksesta yms., mutta silti paperi on aina pohjana. Jos pelaajan kehitys onkin huomattavasti oletettua parempaa, voi hän tietyin sanktioin lähteä kilpailuttamaan tilannettaan muiden seurojen kanssa. Seura saa sopimuksessa itsellensä avainpelaajan, jota hyödyntää profiloitumisessa, mutta saako se takeita avainpelaajan onnistumisesta tai motivaatiosta? Siirtosumman seura saanee, jos pelaaja päätyykin sopimuksen vastaisesti kilpailuttamalla vaihtamaan seuraa. Vastausta vailla lienee kysymys, pelaisiko pelaaja paremmin, jos hänen sopimuksensa olisi useammin katkolla ja arvo siten markkinoiden määräytymänä kuin pelatessaan 12 vuoden sopimuksensa 7. kautta?

Yleisesti voidaan todeta, että mitä enemmän työpaikkakohtaisia investointeja (erityistaidot, kokemus jne) tarvitaan, sitä perustellumpaa on sekä työntekijän että työnantajan kannalta toimia sitouttavien sopimusten pohjalta.

3.       Asiakas/hankintasopimus

Asiakas- ja hankintasopimusten kirjo vaihtelee tarpeenmukaisesta ostamisesta jatkuvassa kilpailutilanteessa aina pitkäaikaisiin kertakilpailutuksen tai neuvottelun tuloksena syntyneisiin kumppanuuksiin. Yritykselle pitkä asiakassopimus on usein hyvä, koska sopimuksen poistaessa ulkoisen kilpailun tietyltä ajanjaksolta, jää keskeiseksi tekijäksi kustannusriskin hallinta eli sisäinen kilpailukyky sopimuksen puitteissa. Kylmästi ajatellen yrityksen motivaationa sopimuskaudella on kulujen minimointi, vaikka sitten laadun kustannuksella, kuitenkin siten tasapainoillen, että asiakas tekee uuden sopimuksen sopimuskauden päättyessä. Paras tilanne on silloin, jos sopimuksen myötä asiakas saadaan niin koukkuun, että vaihtamiskustannus nousee ylivoimaiseksi eikä asiakas voi vaihtaa pois, vaikka seuraavat sopimusehdot heikkenisivätkin.

Asiakkaan kannalta pitkäaikainen hankintasopimus on peruteltua silloin, kun halutaan turvata tietyt resurssit tai toiminnot tietyksi ajaksi tietyn määrän ja/tai hinnan osalta. Pitkä sopimus on perusteltua etenkin silloin, jos hyödyke tai palvelu on keskeinen, sen saatavuudessa voi ilmetä vaikeuksia tai sen hinnanvaihtelut voivat olla merkittäviä. Asiakkaan kannalta oleellinen kysymys pitkien sopimusten osalta kuuluu, saako hän laatua myös sopimuskauden keskivaiheilla? Asiakas voittaa, jos saa halvalla hyvää pitkäksi ajaksi turvatun tarpeensa määrän. Tähän tavoitteeseen pääseminen edellyttää usein yksityiskohtaista sopimusta, jossa sovitaan kriteerit laadulle sekä näitä sovittuja laatutasoja seuraavat mittarit ja sanktiot.

Sopimusten hinnat sidotaan usein indeksiin. Tällöin sekä ostaja että myyjä tarkastelevat nykytasoa omasta näkökulmastaan ja ottavat näkemystä siitä, mikä on heille sopiva hintataso sopimuskaudelle. Kysymys kuuluu, voittaako aina jompikumpi toisen kustannuksella? Vastaus on selvä ei, koska toimijoilla voi olla sopimustilanteessa eri lähtökohdat esimerkiksi sopivan hinnoittelun suhteen tai oman kapasiteettinsa suhteen. Toiselle varmuus ja pitkäaikaisuus voi olla toiselle arvokkaampaa.

Muut sovellusalueet

Kolmen yllä mainitun esimerkin lisäksi löytyy tukku muitakin sopimustilanteita, joissa joutuu pohtimaan suhtautumistaan aikaan ja epävarmuuteen. Haluanko mielummin sitoutua vai katsoa jatkuvasti, mitä muutos tuo tullessaan. Asuntolainan viitekoron valinta lienee konkreettisin tilanne, jossa ihminen joutuu asiaa pohtimaan. Olisi hauska nähdä tutkimuksia tästä valintatilanteesta, koska veikkaukseni on, että päätöksentekoprosessia ohjaa enemmän psykologia kuin rationaalinen laskenta. Muutosta sietävät persoonat valitsevat lyhyen koron ja ennustettavuutta arvostavat sitovat maksueränsä mielellään vuodeksi kerrallaan.

Parhaan esimerkin sopimusten kestosta kuulin kuitenkin ystäväperheeltämme. Leikkikentällä tyttö oli tullut kysymään Antilta (4v.), että mennäänkö naimisiin? Hetken mietittyään Antti vastasi osuvasti kysymällä, kauanko se kestää?

Prakseologia ja epävarmuus

Jo itse toiminnan käsitteeseen liittyy epävarmuus tulevasta. Toimintaan liittyy valinta, mutta jos tiedät jo tulevaisuuden, silloin ei ole tarvetta valinnalle, mikä tarkoittaa, ettet toimi. Olisimme kuin laitteita, jotka reagoivat herätteisiin ilman omaa tahtoa.

"Action implies uncertainty about the future"

Emme tiedä tulevaisuutta. Edes luonnontieteet eivät pysty kertomaan tulevaisuutta, ne kertovat ainoastaan mahdolliset ratkaisut sarjasta määriteltyjä tapahtumia. Ne jättävät kaksi aluetta ennalta arvaamattomiksi:

a) Tosiasiat luonnosta, joita emme tunne (Unknown facts of nature)

b) Ihmisen valinnat (Human choices)

Tietämättömyytemme kahdesta näistä seikasta vaikuttaa kaikkeen ihmisen toimintaan epävarmuutena. Ihmisen toiminta suhteessa tulevaisuuteen voidaan luokitella kolmella tavalla:

1.Uhkapeli (Gambling)

2. Spekulointi (Speculation)

3. Suunnittelu / "Insinööritaito" (Engineering)

Uhkapelissä tiedetään sarjan tapahtumia lopputulosten tiheys. Mutta tämä tieto ei auta meitä voittamaan tietyssä erityisessä tapauksessa. Joudumme nojaamaan onneen.

Spekulaatiossa pyrimme mukauttamaan toimintamme suhteessa kykyymme ymmärtää tulevaisuutta. Otamme edelleen riskiä, mutta sitä vähentää lisätiedon hankinta lopputuloksesta. Kaikki ihmisen toiminta perustuu spekulaatioon.

Suunnittelussa / "Insinööritaidossa" tiedämme kaiken tarvittavan rakentamaan välineitä, kuten työkaluja tai laitteita, tietyn päämäärän saavuttamiseksi. Pidämme huolta varatoimenpiteistä ja turvallisuudesta rajaamaan sattumasta johtuvaa epävarmuutta. Tavoitteena on toimintamme elementtien täysi hallinta.

Onko yhteiskuntasuunnittelu mahdollista?

Puheessa käytetään termiä "yhteiskuntasuunnittelu"(social engineering), mutta tämä ei ole muuta kuin synonyymi yksinvaltiudelle ja totalitarismille. Yhteiskuntaa ei voi suunnitella. Ihmisiä ei voi käsitellä samoin kuin insinööri käsittelee koneensa ratasta. Edes diktaattori ei pysty korvaamaan utopian luomiseksi ihmisten tahtoa omallaan. Yksilön tulee uskoa, että tietty teko vie hänet lähemmäksi onnellisuutta ja diktaattori ei voi pakottaa sellaista käsitystä.

Prakseologia mahdollistaa ennustaa loogisella varmuudella eri toimintatapojen lopputulokset, mutta tämä ennustus ei koskaan pidä sisällään mitään määreellistä. Toisin sanoen voidaan sanoa (muiden asioiden pysyessä ennallaan), että kullan kysynnän laskusta seuraa kullan hinnan lasku. Mutta ei voida ennustaa, kuinka monta dollaria hinta tulee laskemaan, koska toimivan ihmisen tahdolle ei ole mahdollista saattaa numeroa. Prakseologi, joka tekee määrällisen ennustuksen minkä tahansa tuotteen hinnasta tai sen ajoituksesta, ei tee prakseologista ennustusta vaan ilmaisee henkilökohtaisen yrittäjällisen mielipiteensä. 

Kuten on ilmeistä, jokaiseen ihmisen tekoon liittyy epävarmuus. Emme voi tietää tulevaisuutta, voimme ainoastaan pelata uhkapeliä, spekuloida tai käyttää insinööritaitoa. Kaikissa näissä kolmessa lähestymistavassa on kiistämättömät riskinsä. Ennustuksilla voimme osoittaa sarjan loogisia tuloksia, mutta nämä lopputulokset voivat olla ainoastaan laadullisia eivätkä määrällisiä. 

Omistajuuden edellytyksiä ja ominaisuuksia

Tässä kirjoituksessa pohditaan omistajuuden edellytyksiä eli sitä prakseologista perustaa, joka synnyttää omistajuuden. Johtopäätöksenä päädytään esittämään, että hyöty ja niukkuus ovat omistajuuden edellytyksiä ja erilaisuus on omistajuuden ominaisuus.

Miksi kukaan omistaisi, jos kaikille riittäisi tarpeeksi yhtä hyvää?

John Locke asettaa omistajuuden filosofiassaan omistamiselle kaksi reunaehtoa: 1) Muille on yhteisesti jäljellä riittävästi ja yhtä hyvää ja 2) Kukaan ei saa ottaa enempää kuin pystyy käyttämään. Kuitenkin voidaan kysyä, miksi ihminen omistaisi, jos jäljelle jäisi kaikille riittävästi ja yhtä hyvää? Mitä arvoa olisi tällaisella omistajuudella? Tarkastellaan tilannetta esimerkin avulla:

Jos ihminen elää omenatarhassa, jossa on rajaton määrä n omenia tarjolla kaikille ja omenat ovat samanlaatuisia, miksi hän haluaisi ottaa haltuunsa ja omistaa tietyn omenan x? Miksi kiinnittyä yhteen, kun valinnanmäärä on rajaton? Entä miksi alkaa haalia useampia omenoita, jos jokainen muukin voi saada niin paljon kuin haluaa?

Miksi parempaa on aina vähemmän?

Esimieheni 7-vuotias lapsi esitti osuvan kysymyksen kysymällä, ”miksi parempaa on aina vähemmän?” Olisiko mahdollista, että niukkuus on arvon ja omistajuuden edellytys? Jos kaikille ei olekaan tarjolla samaa niin paljoa kuin kukin haluaisi, syntyisikö tällöin asioille myös arvo ja ihmisille insentiivi niiden omistamiseen? Jos omenatarhassa olisikin vain 10 omenaa ja 11 ihmistä, jotka kaikki haluaisivat saada vähintään yhden omenan, syntyisikö tilanne, jossa ihminen kohdatessaan omenan ottaisi sen omaan haltuunsa eli omistukseensa? Tällöin ihminen varmistaisi oman tavoitteensa täyttymisen. Jos joukossa on ihmisiä, jotka tahtoisivat saada useamman kuin yhden omenan, poimisivatko he itselleen myös toisen ja kolmannen omenan kohdalle osuessaan? Oletettavasti kyllä, mikäli heidän ensisijainen tavoitteensa olisi oman omenatavoitteen saavuttaminen, eikä esimerkiksi muiden ihmisten omenatavoitteiden täyttyminen oman ensimmäisen omenan saatuaan.

Usko niukkuudesta

On syytä tarkastella myös tosiasiallisen tilan ja ihmisen tietoisuuden erillisyyttä. Esimerkissä me tiedämme, että omenatarhassa on 10 omenaa ja 11 ihmistä. Mutta tietävätkö ihmiset omenatarhassa kokonaistilanteen? Entä jos osa tietää ja osa ei tiedä? Miten ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaa heidän henkilökohtainen oletus hyödykkeiden rajallisuudesta tai rajattomuudesta? Riittääkö insentiiviksi haltuunottoon ja omistajuuden synnyttämiseen pelkästään se, että osa ihmisistä uskoo hyödykkeen niukkuuteen eli siihen, että sitä ei riitä kaikille? Miten käyttäytyisi ihminen, joka uskoisi hyödykkeen olevan niukka, mutta tiedostaisi myös, että muut ihmiset eivät tiedosta niukkuutta? Haalisiko hän omistukseensa kaikki kohtaamansa omenat, jonka jälkeen hän kävisi niillä vaihdantaa muihin hyödykkeisiin tai luovuttaisi ne pulassa oleville? Mikäli hänen uskonsa niukkuuteen osoittautuisi vääräksi, jäisi hän oletettavasti yksin muiden silmissä arvottoman omenavarastonsa kanssa ja omistajuuden synnyttäminen olisi siten osoittautunut turhaksi.

Niukkuus ajan muutoksena

Yllä esitetty tilanne on kuvattu staattisena ajan suhteen. Esimerkkiin voidaan kuitenkin lisätä myös aikaulottuvuus. Voidaan olettaa, että omenoita olisi nyt rajaton määrä, mutta ihmisten määrän kasvusta tai kulutuksen lisääntymisestä johtuen tulevaisuudessa omenista tulisi niukkuutta. Tämä näkemys voisi olla joko kaikkien tiedossa tai osan tiedossa ja ihmisten käsitys niukkuuden aikataulusta voisi vaihdella. Riippuen omasta tilannetulkinnasta, ihminen oletettavasti ryhtyisi joko varastoimaan omenoita omaan tarpeeseen tai vaihdantaan, tai eläisi yhä rajattomasti, koska olettaisi niukkuuden olevan kaukana.

Erilaisuus ja laadulliset ominaisuudet

Esimerkissä kaikki omenat ovat samanlaisia. Esimerkkiin voidaan kuitenkin lisätä myös laatu-ulottuvuus huomioimalla omenoiden erilaisuus. Voidaan olettaa, että osa omenoista on vihreitä ja osa punaisia, osa kirpeitä ja osa makeita ja osa kypsiä ja osa raakoja. Laatuluokitteluja voidaan tehdä loputtomasti ja kyllä/ei-luokittelun sijasta todellisuudessa vallitsee erilaisten asteiden ja vivahteiden hajonta. Vastaavalla tavalla voidaan olettaa ihmisten laatumieltymysten vaihtelevan. Osa tykkää enemmän vihreistä kuin punaisista, osa kirpeistä kuin makeista ja osa kypsistä kuin raaoista. Laatupreferenssejä voidaan tehdä vastaavalla tavalla loputtomasti ja ihmisten preferoinnin aste hajaantuu. Erilaisuuden vallitessa myös kokonaistilanne moninaistuu. Tarttuuko punaista, makeaa ja kypsää omenaa tahtova ihminen kohtaamaansa vihreään, kirpeään ja raakaan omenaan ja tyytyy alemman laatu-ulottuvuuden hyötyynsä vai jatkaako hän yhä täydellisen metsästämistä? Poimiiko hän kenties ensimmäisen omenan mukaansa, varmuuden vuoksi, vaikka jatkaakin paremman etsintää?

Johtopäätös: Omistajuuden edellytykset ja ominaisuudet

Esimerkin perusteella voimme tarkastella omistajuuden edellytyksiä. Ensinnäkin voitaneen tehdä johtopäätös, jonka mukaan hyöty on omistajuuden edellytys. Mitä hyötyä olisi omistaa hyödytöntä hyödykettä? Siis jos jostain ei ole kenellekään mitään hyötyä, miksi kukaan sellaista omistaisi? Jos lähdetään siitä, että ihminen on tavoitteellinen toimija, joka pyrkii poistamaan epämukavuuttaan, on omistajuuden joko välittömästi tai välillisesti kyettävä poistamaan omistajansa epämukavuutta. Omistajuuden on siis oltava omistajalle hyödyllinen joko suoraan tai jollekin toiselle hyödyllinen, jolloin omistajuus luo omistajalleen arvoa välillisesti. Esimieheni sanoin, ”rahalla ei tee mitään, jos rahalla ei tee mitään”.

Toiseksi voidaan tehdä johtopäätös, että niukkuus on omistajuuden edellytys. Jos asiaa on tarjolla rajattomasti kaikille, ihmisen ei ole mielekästä rajata asioita omaan omistukseensa. Niukkuuden ei tarvitse olla välitöntä vaan niukkuus voi myös kehittyä ajan myötä. Niukkuuden ei myöskään tarvitse olla tosiasiallista vaan ihmisten uskomus niukkuudesta riittää ohjaamaan käyttäytymistä synnyttäen omistajuuden. Niukkuuden ei myöskään tarvitse olla henkilökohtaista vaan käsitys yleisestä niukkuudesta nyt tai tulevaisuudessa riittää luomaan insentiivin omistajuuteen vaihdannan välineenä.

Kolmanneksi voidaan tehdä johtopäätös, että erilaisuus on omistajuuden ominaisuus. Jos eri laatuvaihtoehtojen kirjo on rajaton ja ihmisten henkilökohtaisten preferenssien on myös rajaton, erilaisuudesta muodostuu omistajuuden ominaisuus. Ihminen voi omistaa hyödyllisen ja niukan asian, mutta haluta yhä omaan tahtotilaansa paremmin sopivaa. Toiselle niukka ja hyödyllinen asia voi olla toisen ihmisen omistuksessa vain siksi että tämä toinen ihminen ei ole löytänyt vielä itselleen sopivampaa. Erilaisuudesta johtuen omistajuus luonteeltaan on sekä määrällistä että laadullista.

Maailman resurssien omistus: öljy vs vesi

Jos tarkastellaan maailman resurssien omistajuutta hyödyn, niukkuuden ja erilaisuuden näkökulmasta, voidaan todeta hyödyllisten ja niukkojen hyödykkeiden olevan arvokkaita. Esimerkiksi öljyn arvokkuus perustuu sen globaaliin hyödyllisyyteen nyky-yhteiskunnassa ja laajaan oletukseen sen niukkuudesta. Öljyn laadullisilla ominaisuuksilla eli erilaisuudella ei voida todeta olevan merkittävää vaikutusta, koska ihmisten preferenssit ovat suurelta osin yhtenäiset.

Vesi raaka-aineena on ihmiselle vähintäänkin yhtä hyödyllistä kuin öljy, mutta koska vedestä ei ainakaan vielä vallitse laaja niukkuus, ei veden arvo vedä vertoja öljyn arvolle. Veden erilaisuudella eli laadullisilla ominaisuuksilla sen sijaan on merkitystä, koska ihmiset preferoivat eri tavalla erilaisia vesiä. Moni on valmis maksamaan pullovedestä, vaikka vesihana olisi lähettyvillä.

Miten vuosi meni?

Vuoden 2009 vaihteessa vierailin kirjoittajana Forsalin blogissa ja esittelin mallin elämän tarkastelemiseen Excelissä yritysanalyysista muokatuin menetelmin. Työkalu on yhä toimiva, joten tässä päivitetty versio menneen vuoden tarkastelemiseen ja tulevan vuoden tavoitteiden asettamiseen.

TULOSLASKELMA

+ Mitä sait vuonna 2011 aikaiseksi? Mikä oli sinun ”output”?

- Mitä asioita uhrasit/kulutit vuonna 2011 aikaansaannosten saavuttamiseksi (costs)?

= KÄYTTÖKATE (Toivottavasti reilusti plussalla)

- Mitä aiemmin tekemiäsi investointeja kulutit vuonna 2011 ja miten paljon?

+ Mitä tulevaisuuden investointeja teit vuonna 2011 ja miten paljon?

- Jokavuotiset yleiset velvollisuudet, jotka verottavat elämää, mutta on vain hoidettava

- Kenen apua käytit vuonna 2011 ja miten sen hänelle korvasit?

+ Ketä autoit vuonna 2011 ja miten hän sen sinulle korvasi?

+/- Sattuiko tänä vuonna jotain normaalista poikkeavaa, mitä?

=TULOS (Ollaanko vielä plussalla?)

TASE

Varat

Oma pääoma

+ Mikä on alkupääomasi? Mitä sait syntyessäsi? Millaiset ovat lähtökohtasi elämään?

+ Aineelliset resurssisi: Mitä sinulla on/mitä omistat tällä hetkellä? Mikä on sinun?

+ Aineettomat resurssisi: Mitä sinä osaat? Millainen on henkinen pääomasi?

+ Mitä on aiemmilta vuosilta jäänyt varastoosi?

+ Mitä saamisia sinulla on muilta ihmisiltä? Mitä he ovat sinulle velkaa?
+/- Onko aiemmat vuodet kasvattaneet vai kuluttaneet sinua? Kuinka paljon?

= OMA PÄÄOMA

Velvollisuudet

Vieras pääoma

- Pitkäaikaiset velvollisuudet: Mitä pitkäaikaisia velvollisuuksia sinulla on muita ihmisiä kohtaan?
- Lyhytaikaiset velvollisuudet: Mitä velvollisuuksia sinulla on muille ihmisille ensi vuonna?

- Mitä muiden resursseja sinulla on, joista olet riippuvainen ja kuinka paljon niitä on?

- Mitä olet velkaa muille ihmisille? Miten aiot maksaa velkasi?

- Mitä asioita lykkäät vuodesta toiseen taakkanasi?

=VIERAS PÄÄOMA

TASEEN LOPPUSUMMA: OMA PÄÄOMA+VIERAS PÄÄOMA

Tältä pohjalta voit sitten tarkastella elämäsi tunnuslukuja esimerkiksi seuraavasti:

• Mikä oli vuoden kasvusi? Paljonko aikaansaannokset kasvoivat edellisvuoteen verrattuna? Miltä tulevaisuus näyttää? Onko taantuma edessä?
• Mikä on käyttökateprosenttisi (käyttökate/aikaansaannokset)? Saatko enemmän aikaan kuin kulutat?
• Mikä on investointiasteesi? Sijoitatko enemmän tulevaisuuteesi kuin kulutat aikaisemmin tekemiäsi uhrauksia?
• Mikä on vuoden kokonaistulos? Onko se edellisvuosia parempi?
• Mikä on sijoitetun pääoman tuottosi (tulos/oma pääoma ja/tai tulos/taseen loppusumma)? Millainen on tuottosi suhteessa alkupääomaasi?
• Mikä on omavaraisuusasteesi (oma pääoma/taseen loppusumma)? Onko se yli 50% vai vievätkö velvollisuudet elämääsi?
• Miten aineettomat ja aineelliset resurssisi kehittyi tänä vuonna?
• Mikä on tulevaisuuden tuottoarvosi (tulevien vuosien tulokset laskettuna nykypäivään)?
• Mikä on taseen loppusummasi? Onko se suuri vai pieni muihin verrattuna? Kuinka isosti elät elämääsi?
• Miten tasettasi tulisi muokata, jotta olisit tuottavampi ja saisit aikaan parempia tuloksia tulevaisuudessa?

Tulosrikasta vuotta toivottaen ja taantumaa vastaan taistellen!

Miten ennustaa ja budjetoida tulevaa?

Tulevaisuutta ei voi tietää. Silti sitä pitää usein ennustaa. Erityisesti taloudessa. Taas on se aika vuodesta, kun yhtiöiden hallituksissa käsitellään toimivan johdon laatimaa budjettia ensi vuodelle ja päivitetään seuraavien vuosien ennustelukuja. Edellisen vuosien lukujen kertominen 1,05:lla ei ole budjetointia tai ennustamista, vaikka se yleisin tapa yhä näyttääkin olevan. Mitä suurempi epävarmuus ja mitä enemmän muuttujia, sen vaikeampaa on puristaa näkemys yhdeksi luvuksi. Erityisesti sumuisessa ympäristössä punnitaan johdon kykyä ohjeistaa tulevaa. Yrityskauppamateriaalien perusteella mitään taantumaa ei ole koskaan tulossakaan, sen verran tiukat ”hockey stickit” eli lätkämailan lavat osoittavat yhtiöiden juuri lähtevän ennätysmäiseen kasvukiitoon. Uskokoon ken tahtoo.

Mitä tulevaisuuslukujen pitäisi kuvata?

Olen havainnut, että tulevaisuuslukuihin liittyy selkeitä näkemyseroja. Mitä tulevaisuuden luvut oikeastaan kuvaavat? Mitä niiden pitäisi kuvata? Ovatko tulevaisuusluvut

1. tämän päivän jatkumo?
2. todennäköisin toteuma?
3. tavoitetila kaikkien asioiden onnistuessa?

Yhtä oikeaa vastausta on vaikea antaa. Nyrkkisääntönä olen ohjeistanut, että budjetti- ja ennustelukujen tulisi olla johdon paras näkemys tulevasta, joka toteutuu vähintään 90 % todennäköisyydellä. Tulevaisuusluvuissa on kyse johdon uskottavuudesta, joten arvioisin johdon suorituskykyä suhteessa johdon itsensä antamiin ennusteisiin. Jos siis luvuista poiketaan merkittävästi, varsinkin alakanttiin, on johdon annettava uskottava selvitys tilanteesta ja ennen kaikkea siitä, mikä sellainen seikka on vaikuttanut toteumaan, joka ei ollut tiedossa lukuja laadittaessa. Tältä pohjalta hallitus voi arvioida, onko yllätys seurausta siitä, että homma ei ole johdolla hanskassa vai onko todella markkinat muuttuneet niin, että tilanne ei ollut ennakoitavissa. Tämän analyysin ja arvion pohjalta on päätettävä, onko johto kykenevä jatkamaan tehtävässään vai onko kenties tarvetta vaihtaa vetäjää.

Liiallinen optimismi ja loppukiri

Ihmisillä on tapana ajatella optimistisesti tulevaisuuden suhteen. Niinpä turhan moni rakentaa liian ruusuisen tavoitetilan. Tällaiset tavoiteluvut voivat olla hyvä keino myynnin motivoimisessa, mutta hallitustyöskentelyn osalta ne muodostavat haasteen, etenkin jos tavoitteista jäädään jo ensikuukausina. Ylipäätään on yleistä, että tilikauden loppuun rakennetaan loppukiriä. Hallituksen seurannan ja ohjauksen kannalta tämä on erityisen ongelmallista, koska helposti syntyy tilanne, jossa kevät kuunnellaan johdon vakuuttelua siitä, kuinka ”kyllä tämä tästä lähtee” eikä korjaavia toimenpiteitä tehdä, mutta kesällä huomataankin, että lopun hevosenpotkua ei tulekaan toivottuun tapaan ja tulostavoitteista jäädään reilusti.

Alhaalta ylös vai ylhäältä alas?

Luvuilla on monta käyttötarkoitusta yrityksissä, joten käyttötarkoitus määrittelee pitkälti laadintaprosessin ja lopputuloksen. Luvut voivat syntyä organisaatiossa joko alhaalta ylös tai ylhäältä alas. Syntyvät luvut sitten kumpaa kautta tahansa, tärkeintä on että kukin tulosyksikkö osallistuu lukujen laadintaan, tietää taustaoletukset ja sitoutuu toteutukseen. Yleensä tämä toteutuu helpommin alhaalta ylös menetelmällä, mutta tällöin voi myös ilmetä sekä yksilöiden että yksiköiden välistä pelaamista. Myynti asettaa tavoitteet itselleen sopiviksi saadakseen bonuksensa, yksikkö haluaa varmistaa omat resurssinsa ja yhtiön sisäinen siirtohinnoittelu pyritään neuvottelemaan itselle suotuisaksi. Johdon tehtävänä on siis joka tapauksessa katsoa kokonaisuutta, tuoda realismia ja poistaa päällekkäisyyksiä.

Mikä on tulevaisuuslukujen merkitys?

Isäni ei ole perheyrityksessämme koskaan tehnyt budjettia, eikä tule koskaan tekemäänkään. Ei vaikka pankki on joskus pyytänyt. Ei ole ollut tarvetta. Vastaavalla tavalla toimii moni pk-yritys ja perheyritys. Tulevaisuuslukujen kirjaamisella paperille ei sinänsä ole mitään itseisarvoa. Tarve tulevaisuudesta kertomiselle syntyy vasta silloin, kun yhtiössä on toimiva hallitus tai sillä on velvoitteita ulkopuolisia tahoja, kuten pankkeja, viranomaisia tai pääomamarkkinoita kohtaan.

Pörssiyhtiöt ovat tulevaisuuslukujen toinen äärilaita. Mitä tarkemmat ennusteet johto pystyy antamaan, sitä enemmän sijoittajat ja analyytikot arvostavat. Tarkkuuteen liittyy myös paradoksi. Nimittäin ennustettavuus on markkinoilla kaiken a ja o, joten jos johto joutuukin poikkeamaan ennusteistaan ja antamaan tulosvaroituksen, on markkinoiden reaktio usein negatiivinen. Siispä liian tarkka ohjeistus voi olla hirttosilmukka johdon kaulalla. Epäselvä ohjeistus antaa enemmän liikkumavaraa.