Luonnontila ja haltuunotto
John Lockelle Amerikka oli malliesimerkki luonnontilasta, jossa ei ollut maanparannusta eli maan tuottavaa käyttöä, eikä siten myöskään todellista omaisuutta. Locken mukaan ero USA:n ja Englannin maan arvoilla ei johtunut maan erilaisesta sisäisestä arvosta (erilaisesta hedelmällisyydestä) vaan eroista tuotannossa luoduissa vaihtoarvoissa. Tämä vaihtoarvo riippui paitsi parannuksista tuotannossa myös sellaisen kaupallisen järjestelmän olemassaolosta, joka juuri kannusti maanparannukseen ja tuotti voittoja. Arvon luominen loi oikeuden omaisuuteen siellä, missä ei ollut aiemmin ollut olemassa yksityisomaisuutta. Tässä omaisuusteoria oikeutti yhdellä ja samalla kertaa sekä kolonialistiset toimet Amerikassa että kapitalististen maanomistajien käytännöt kotimaassa.
Edellinen ei merkitse sitä, että pelkkä maan hallussapito ei riitä luomaan omistusoikeutta, tai että metsästys ja keräily ei riitä omaisuusoikeuden syntymiseen toisin kuin maatalous vaan myös englantilaisen kapitalistisen maatalouden kriteereillä riittämättömän tuottavassa maataloudessa kyse on joutomaasta. Locken mukaan maa on Amerikassa avointa kolonisaatiolle, koska siellä maanparannusta vaille jäänyt eekkerimaa ei ole arvoltaan sama kuin englantilaisen eekkerin. Molempien maiden sisäinen arvo on sama. Tämä ei tarkoita sitä, että tuottavampi käyttö veisi aina voiton vähemmän tuottavasta käytöstä (vaikka käytännössä se olisi kilpailuun suuntautuvan tuotannon tulos). Tämä ei myöskään tarkoita, että yhteisestä hallussapidosta kertaalleen irrotettu yksityisomaisuus voitaisiin noin vain kaapata tuottavampaan käyttöön. Se kuitenkin tarkoittaa, että kun ei ole olemassa kunnon kaupankäyntiä eikä näin ollen kunnollista maanparannusta, ei ole myöskään olemassa omaisuutta ja näin tällainen maa on avoinna haltuunotolle.
Locke teki merkittävän muutoksen res nullius-periaatteeseen oikeuttamalla käyttämättömän maan koloniaalisen haltuunoton ilman kenenkään paikallisen auktoriteetin lupaa. Locken mukaan: "Minkään yhteismaan osan ottamiseen ei tarvita kaikkien yhteismaan osakkaiden ilmaistua suostumusta. Asiat muuttuvat omaisuudekseni ilman kenenkään määräystä tai suostumusta. Oma työni siirtää ne yhteisyyden tilasta ja tekee niistä omaisuuttani."
Aikaisemmista ajattelijoista Hugo Grotius tunnusti paikallisen auktoriteerin oikeudet. Ajattelumallissaan Locke tukeutui Sir John Daviesin Irlannista esittämään periaatteeseen, jonka mukaan koloniaalisen haltuunoton olennainen kriteeri oli arvo, jota tuli tarkastella englantilaisen ”maanparannuksen kriteereillä”
Arvon luominen on omaisuuden perusta
"Työ luo oikeuden omistamiseen, sillä nimenomaan työ tekee eri asioista eri arvoisia. Kyseinen arvo ei kuitenkaan ole mikään sisäinen arvo vaan vaihtoarvo."
Oheinen sitaatti kiteyttää Locken ajatuksen omaisuuden syntymisestä. Locke liittää omaisuuden käyttöön ja työstämiseen: ”Työ tekee eri asioista eri arvoisia”. Hänen argumenttinsa ei kuitenkaan ole yksinkertaisesti se, että asioista voi tulla omaisuutta, kun ja vain silloin kun, niitä käytetään tai työstetään. Ydin on pikemminkin siinä, että omistusoikeus on seurausta arvonluomisesta. Locke perusti teoriansa käsitykseen arvosta. Hänen mukaansa esineen arvo riippuu siihen käytetystä työstä. Locke kehitti työarvoteoriaa omaisuudesta, jonka mukaan jostain tulee omaisuuttamme kun ”yhdistämme työtämme siihen”.
John Locken mukaan työ tekee yhteisestä omaisuudesta yksityistä:
- Jokaisen ihmisen oma työ on varsinaisesti hänen omaisuuttaan
- Kun hän tekee työtä, hän liittää työn johonkin olioon
- Olio, johon työtä on liitetty, tulee siis myös hänen omaisuudekseen
Tämä edellyttää, että työn kohteena ollut olio ei aiemmin ollut kenenkään yksityistä omaisuutta. Locke asettaa omistamiselle kaksi reunaehtoa: 1) Muille on yhteisesti jäljellä riittävästi ja yhtä hyvää ja 2) Kukaan ei saa ottaa enempää kuin pystyy käyttämään.
Locke kirjoitaa: "Kun ihminen siirtää jotakin tilasta, johon luonto on sen tuottanut tai jättänyt, hän sekoittaa siihen omaa työtään, liittää siihen jotakin omaansa ja tekee siitä omaisuuttaan. Hän ottaa yhteisestä tilasta, johon luonto on sen asettanut, ja tämä työ kätkee siihen jotakin, joka sulkee pois muiden ihmisten yhteiset oikeudet. Tämä työ on näet tekijänsä epäilemätöntä omaisuutta, eikä kenelläkään muulla voi olla oikeutta sellaiseen, johon tätä työtä on liitetty, ainakaan niin kauan kuin muille on yhteisesti jäljellä riittävästi ja yhtä hyvää." Locken mukaan jo kerääminen ja haltuun ottaminen tekee asioista jonkun omaisuutta. Omaisuus alkaa jonkin yhteisen ottamisesta ja siirtämisestä luonnon tarjoamasta tilasta. Hänen esimerkin mukaan omenan poimiminen maasta tekee omenasta poimijan omaisuutta. Näin on varmasti tapauksissa, joissa omenapuu ja maa, jolla puu kasvaa eivät ole kenenkään omaisuutta. Muussa tapauksessa etenkin nykyaikana tätä voisi kutsua omenavarkaudeksi.
Locken ensimmäinen kriteeri osoittaa hänen eläneen aikakaudella, jolla vapaasta maasta ei vallinnut niukkuutta ja jakamatonta omaisuutta oli enemmän kuin yksi ihminen pystyi kokoamaan. Ajan kehittymistä voidaan tarkastella maan arvon kasvamisen myötä. Alussa kaikki yhteistä vapaata aromaata. Tämän jälkeen alueelle tulivat ensimmäiset viljelijät ja karjankasvattajat, jotka muodostivat oman epämääräisen laidunalueen. Tämä alue ei ollut rajattu ja asukkaat siirtyivät alueelta toiselle maan hedelmällisyyden mukaan. Jossain vaiheessa asutus kasvoi ja syntyi tarve alueiden rajaamiselle eri "heimojen" kesken. Syntyi aitaus, jossa karjaa kasvatettiin ja maata viljeltiin. Jossain vaiheessa tästä muodostui maanomistus, kun ihmiset viljelivät ja laittoivat työtänsä asuttamaansa maahan. Seuraava kehitysaskel oli asutuksen irtautuminen maanomistuksesta. Kyseisellä maapläntillä alkoi asustaa ja työskennellä myös ihmisiä, jotka eivät omistaneet jalkojensa alla olevaa maata vaan se kuului erilliselle maanomistajalle. Lopulta kehityksen huipentumana ja ihmismäärän kasvaessa syntyi kaupungit, joissa ihmismäärä on moninkertaistunut maa-alaa kohden ja maanomistus on ajatunut yhä kauemmaksi alkuperäisestä asutus- ja laidunideasta.
Locken mukaan luonto on antanut omaisuudelle mitaksi työn määrän ja elämän mukavuudet. Kenenkään työ ei riitä raivaamaan eli ottamaan omaksi kaikkea, eikä kukaan voi mukavuudekseen kuluttaa kuin vähän. Tästä tullaan hänen toiseen omaisuuden rajoitteeseensa. Locken mielestä kuka tahansa voi työllään määrätä omaisuudekseen niin paljon kuin pystyy ennen pilaantumista käyttämään hyödyksi elämässään. Tämän ylittävä on enemmän kuin hänen osansa ja kuuluu muille. Oikeudenmukaisen omaisuuden raja ei ylittynyt omaisuuden suuruudessa vaan siinä, että jokin omaisuuden osa tuhoutui käyttämättömänä. Omaisuuden yläraja määräytyi Lockelle tuhoutumisen välttämisestä. Koska ihminen oli määrätty viljelemään ja varjelemaan maata, kukaan ei saanut ottaa enempää kuin saattoi pilaantumatta käyttää. Locken aikana tämä tarkoitti erityisesti maataloustuotteiden pilaantumista köyhempien nähdessä nälkää. Kaupan kehittyminen ja markkinatalouden syntyminen loivat aivan uudet puitteet omaisuuden kasvattamiselle. Vaihdannan myötä tuotteiden käytettävyys parantui, koska esimerkiksi maanviljelijä pystyi vaihtamaan satonsa muihin tarvitsemiinsa hyödykkeisiin. Rahan keksiminen ja käyttöönotto poistivat omaisuuden ylärajan rajoitteet ja Locken mielestä raha-omaisuudella ei voinut olla mitään moraalista ylärajaa.
Omaisuus koostuu elämästä, vapaudesta ja omistuksista
Vaikka luonnon esineet on annettu yhteisiksi, silti omaisuuden tärkein perusta on ihmisessä itsessään oman itsensä herrana ja oman henkilönsä ja sen tekojen eli työn omistajana. Locken omaisuuden käsite on laaja ja sen piiriin kuuluu myös ihmisen oma henkilö. Locken mukaan ihmisen suhde itseensä on omistussuhde. "Vaikka maa ja kaikki alemmat olennot olisivat yhteisiä, silti ihmisellä olisi omaisuus omassa henkilössään. Siihen kenelläkään ei ole mitään oikeutta paitsi hänellä itsellään. Voimme sanoa, että hänen ruumiinsa työ ja hänen käsiensä aikaansaannokset ovat varsinaisesti hänen."
Locke tarkoittaa omistamisella ennen kaikkea vapautta määrätä omaisuuden käytöstä riippumatta muiden mielipiteistä. Hänen omaisuuden käsitteensä kytkeytyy tiiviisti hänen negatiiviseen vapauden käsitteeseensä. Myös omaisuuden käsite on luonteeltaan negatiivinen, koska se painottaa omistusoikeuden poissulkevaa luonnetta.
Locken mukaan ihmisen omaisuus koostuu elämästä, vapaudesta ja omistuksista. Hänen mukaansa ”Työ tuottaa suurimman osan tässä maailmassa nauttimiemme tavaroiden arvosta." Locke näkee myös työnteon yhteyden yleiseen hyvinvointiin: ”Se joka ottaa työllään omakseen maata, ei vähennä vaan lisää ihmiskunnan yhteistä varantoa.”
Locke loi myös perustan palkkatyölle. Hänen mukaansa ylemmällä on oikeus alaisensa työstä seuraavaan omaisuuteen: ”Palvelijan yhteismaalta nostama nurmi muuttuu isännän omaisuudeksi.” Locke pitää palkkatyötä luonnontilaan kuuluvana kahden ihmisen välisenä sopimuksena, joka ei edellytä valtiollisia rakenteita eikä luo heidän välilleen poliittista valtasuhdetta. Tätä Locken ajatusmallia on pidetty kapitalistisena vastauksena palkkatyön teoriaan.
Raha ja arvo
Ihmisen elämälle todella tarpeelliset hyödykkeet ovat enimmäkseen lyhytikäisiä, kuten esimerkiksi elintarvikkeet. Näin alkoi rahan käyttö kestävänä tavarana, jota voitiin käyttää pilaantumattomana ja jota keskinäisestä sopimuksesta otettiin vaihdossa todella hyödyllisiin, mutta katoaviin elintarvikkeisiin.
Rahan keksiminen ja ihmisten hiljainen sopimus sen arvostamisesta on mahdollistanut suuremmat omaisuudet. Eri toimeliaisuuden asteet pyrkivät antamaan ihmiselle omistuksia eri mitoissa. Rahan keksiminen antoi mahdollisuuden jatkaa ja laajentaa niitä.
Locken mukaan, koska kullan ja hopean hyöty ihmisen elämälle on vähäinen suhteessa ravintoon, vaatetukseen ja liikkumiseen, niillä on arvoa vain ihmisten hyväksynnän perusteella. Silti työ on suurelta osin arvon mitta, ja siksi on selvää, että ihmiset ovat sopineet maailman epäsuhteisesta ja epäyhtäläisestä omistuksesta. Locke myös huomauttaa, että "kulta, hopea ja timantit ovat esineitä, jotka ovat arvokkaita pikemmin mielihalujen tai sopimusten kuin todellisen käytön ja elämän välttämättömien edellytysten vuoksi."
Locke käsittelee taloudellista toimintaa ja rahaa luonnontilaan kuuluvina ilmiöinä, jotka eivät edellytä valtiollisia järjestelyjä. Locken mukaan rahan käyttö toki edellyttää eräänlaista hiljaista sopimusta sen arvostamisesta, mutta sopimus ei liity vallankäytön rakenteisiin eikä siksi ole laadultaan valtiollista. "Ihmiset ovat äänettömällä vapaaehtoisella yhteisymmärryksellä löytäneet tavan, jolla on mahdollista rehdisti omistaa enemmän maata kuin minkä tuotannon itse pystyy käyttämään. Ylijäämän vaihdossa voidaan ottaa vastaan kultaa ja hopeaa, joita on mahdollista varastoida vahingoittamatta ketään, koska nämä metallit eivät pilaannu tai tuhoudu omistajansa käsiin."
Locke näkee vakiintuneen arvon kannustavan omaisuuden kasvattamiseen: "Jos löydät jotakin, jota joku voi käyttää ja arvostaa rahana naapurien keskuudessa, huomaat hänen heti alkavan laajentaa omaisuuttaan."
Oman edun tavoittelu
Locke lähti liikkeelle siitä otaksumasta, että maailma on annettu ihmisille yhteiseksi omaisuudeksi jo luomisen yhteydessä. Hän katsoo Jumalan huolehtineen omistamisen instituution luomisesta ja siksi erillistä yhteiskuntasopimusta omistamisesta ei tarvita.
Locken mukaan ihmisen tulee toteuttaa luonnollista oman edun tavoittelun vaistoaan. Etiikan päätavoite on löytää rakenteet, joilla ihmiset parhaiten onnistuvat oman edun tavoittelussa. Oman edun tavoittelu ei ole vain ihmisen luontainen piirre, vaan se on hänen velvollisuutensa tekijäänsä eli Jumalaa kohtaan. Tästä seuraa, ettei ihmisellä ole oikeutta tuhota itseään tai edes omaisuuttaan.
Locke lähtee protestanttisesta olettamuksesta, jonka mukaan Jumala tahtoo ihmisen menestyvän maailmallisissa asioissa ja hankkivan suuren omaisuuden. Niinpä viljeleminen ja varjeleminen tarkoittavat maailman ottamista mahdollisimman tehokkaaseen taloudelliseen käyttöön.
Yhteiskunta ja verotus
Locke näkee taloudellisen toiminnan olevan periaatteessa riippumatonta poliittisesta vallankäytöstä. Yhteiskunnaksi liityttäessä tärkeimpänä tavoitteena on saada nauttia omaisuudesta rauhassa ja turvassa. Tärkein väline ja keino tähän ovat yhteiskuntaan säädettävät lait.
Locken yhteiskuntasopimuksen pääidea on omaisuuden turvaaminen muodostamalla rakenne, jota valvoo yhtenäinen ja riittävän voimakas tuomiojärjestelmä. Koska yhteiskuntasopimuksen tehtävä on suojella omaisuutta, valtiolla ei ole kovinkaan paljon oikeuksia puuttua yksityiseen omaisuuteen.
Poliittinen yhteiskunta ei voi olla, eikä pysyä, olemassa ellei sillä itsellään ole valtaa omaisuuden suojeluun ja vastaavasti valtaa rangaista yhteiskunnan jäseniä rikollisista teoista. Poliittinen yhteiskunta on kysymyksessä silloin ja vain silloin, kun jokainen jäsen on luopunut tästä luonnollisesta vallastaan ja antanut sen yhteisön käsiin kaikissa sellaisissa tapauksissa, jotka eivät estä häntä vetoamasta yhteisön asettaman lain turvaan.
Tässä Locken voidaan katsoa olevan samoilla linjoilla kuin Jean-Jacques Rousseaun, joka näki omistamisen ylipäätään mahdottomana, ellei yhteisö muodosta jonkinlaista sopimusta omistusoikeuden loukkaamattomuudesta. Hänen mukaansa omistamisen järjestelmään siirtyminen oli eräs ensimmäisistä askelista, kun ihmissuku siirtyi pois luonnontilasta. Rousseaun mukaan yhteiskuntasopimus tekee ensin kaikesta yhteiskunnan omaisuutta, jonka jälkeen yhteiskunta jakaa oman osuutensa.
Locken mukaan ylimmän vallan haltija ei voi ottaa keneltäkään ihmiseltä mitään hänen omaisuutensa osaa ilman hänen suostumustaan. Omaisuuden suojeleminen on hallinnon tarkoitus ja syy, jonka takia ihmiset liittyvät yhteiskuntaan. Tämä edellyttää välttämättä, että ihmisillä on omaisuutta. Muutoin heidän täytyisi katsoa yhteiskuntaan liittyessään menettäneen sen, jonka vuoksi he liittyivät siihen, mikä olisi kenelle tahansa liian karkeasti absurdia.
Locken mukaan on totta, että hallituksen ylläpito tuottaa ison laskun. Siksi on sopivaa, että jokaisen, joka saa osansa turvallisuudesta, tulee maksaa omasta omaisuudestaan osuutensa sen ylläpitämiseksi. Silti maksun täytyy tapahtua hänen suostumuksellaan eli enemmistön suostumuksella joko itse annettuna tai valittujen edustajien antamana. Ihmisen omaisuudesta ei saa kerätä veroja ilman heidän suostumustaan.
Perintö
Locke käsitteli myös perintöä ja lasten ja vanhempien suhdetta. Hänen mukaansa: "Ihmisellä on yleinen oikeus jättää omaisuutensa niille, jotka heitä eniten miellyttävät. Lapset tavallisesti odottavat saavansa ja perivätkin isänsä omaisuuden kunkin maan lain ja tapojen mukaisessa suhteessa. Yleensä on kuitenkin isän vallassa jättää sitä kitsaammalla tai löyhemmällä kädellä sen mukaan, kuin tämä tai tuo lapsi on sopeutunut hänen tahtoonsa ja luonteeseensa. Tämä sitoo lapsia kuuliaisuuteen melko tiukasti. Tällä vallalla isät todellakin velvoittavat lapsensa olemaan kuuliaisia itselleen vielä lapsuuden jälkeenkin. Useimmiten he myös alistavat heidät jollekin poliittiselle vallalle. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan perustu mihinkään erityiseen oikeuteen, vaan palkkioon, joka on heillä käsissään ja hyvittämässä tällaista myöntyvyyttä. "
Vapaus
"Vapaus on vapautta toisen rajoitteista ja väkivallasta. Vapaus ei ole jokaisen ihmisen vapautta tehdä, mitä tahtoo. Sitä vastoin vapaus on vapautta käyttää ja määrätä miten tahtoo omaa henkilöään, toimiaan, omistuksiaan ja koko omaisuuttaan niiden lakien rajoissa, joiden alainen on. Tällöin ihminen ei ole riippuvainen toisen satunnaisesta tahdosta vaan seuraa vapaasti omaansa."
Tasavertaisuus
"Saman lajin ja luokan olennot syntyvät erotuksettomasti hyödyntämään samaa luontoa ja käyttämään samoja kykyjä. Niinpä heidän pitäisi myös olla tasavertaisia keskenään eikä riippuvaisia toisistaan tai alistettuja toisilleen. Koska kaikki ovat tasavertaisia ja itsenäisiä, kukaan ei saa vahingoittaa toisen elämää, terveyttä, vapautta eikä omaisuutta."
Poimintoja
"Määräysten tulee olla samoja rikkaalle ja köyhälle, hovin suosikille ja kylvävälle maamiehelle."
"Isänvaltaa on siellä, missä alaikäisyys tekee lapsen kyvyttömäksi hoitamaan omaisuuttaan. Poliittista valtaa on siellä, missä ihmisillä on omaisuus omassa käytössään. Despoottista valtaa on siellä, missä omaisuutta ei ole lainkaan."
”Suuret rosvot rankaisevat pieniä pitääkseen heidät kuuliaisina, mutta suuria palkitaan seppelein ja riemusaatoin, koska he ovat liian suuria tämän maailman oikeudenmukaisuuden heikoille käsille.”
"Mitä tulee rahaan ynnä muihin tällaisiin rikkauksiin ja aarteisiin, niin ne eivät ole luonnollisia tavaroita, vaan niiden arvo on kuvitteellinen: luonto ei sitä ole antanut. Luonnon mittapuulla ne eivät ole sen arvokkaampia kuin simpukankuoret."
"Jokaisen yksilön yhteiskunnalle liittyessään antama valta ei koskaan olemassaolon aikana voi palata takaisin yksilölle."
"Turha kunnianhimo on kirottua omistamisen rakkautta"
"Jokaisella on oikeus rangaista lain rikkojia niin ankarasti, että se pidättää lain loukkauksesta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti