Jääkiekkokortit

Varmasti lähes jokainen 80-luvulla syntynyt miespuolinen henkilö on jossain vaiheessa 90-lukua kerännyt jääkiekkokortteja. Ala-asteikäisenä ne tuntuivat ainakin omassa lähipiirissäni olevan todellinen boomi, kaikki keräilivät kortteja. Joillekin korttien keräileminen ja jääkiekon seuraaminen oli intohimo ja elämää suurempi asia. Suosikkipelaajat ja -joukkueet olivat selvillä, niistä tiedettiin lähes kaikki ja näihin esikuviin pyrittiin samaistumaan. Toisille korttien kerääminen oli enemmän joukkoon kuulumista. Jääkiekko ei niinkään kiinnostanut, mutta kortteja piti kerätä pääasiassa sosiaalisesta paineesta. 

Itse kuuluin ensimainittuun ryhmään. Kortit olivat minulle todellakin elämää suurempi juttu, joihin pystyin käyttämään käsittämättömän paljon aikaa ja rahaa. Noin 15km yhdensuuntainen polkupyörämatka lähimpään korttikauppaan, vaikka vesisateessa, ei ollut ongelma, jos teki mieli saada lisää kortteja. Porin ja Tampereen korttikauppoihin oli säännöllisin väliajoin pakko päästä. Keräilykokoelman kartuttaminen oli kuin huume, johon olin koukussa. Korttien arvot listaava Beckett oli Raamattuni ja usko kokoelmani arvokkuuteen silmitön. 

Aikuistumisen ja korttiboomin katoamisen myötä keräilyharrastus kuitenkin jäi. Missään vaiheessa en ole kokoelmiani raskinut myydä vaan olen halunnut säilyttää ne hyvässä tallessa ajatuksella siirtää ne perintönä "isältä pojalle". Tänään Aamulehteä lukiessani intoni heräsi uudelleen, kun luin  juttua eilen Tampereen Vapriikissa järjestetyistä kansainvälisistä jääkiekkokorttimessuista. Juttua lukiessa iski suunnaton harmitus, etten ollut tapahtumaa aikaisemmin huomannut ja etten kyennyt siihen osallistumaan. Olisin todellakin halunnut osallistua. En tunnusta olevani kaikkea vanhaa kamaa haaliva orava, eikä keräilyharrastus ole jääkiekkokortteja lukuunottamatta kiinnostukseni kohde, mutta jokin kiekkokorttien keräilemisessä ja kokoelman kartuttamisessa kuitenkin kiehtoo. 

Tarkemmin harkittuani tulin johtopäätökseen, että kiekkokorttien kerääminen varhaisessa elämän vaiheessa on opettanut minulle ainakin seuraavat viisi asiaa: 

1. Tavoitteellinen säästäminen

Jos halusi saada jonkin tietyn arvokkaamman kortin tai kasvattaa kokoelmaansa, oli opittava säästämään sitä varten tai tehtävä töitä tienatakseen rahat tavoitteen toteuttamiseen. Oli myös opittava punnitsemaan vaihtoehtoja nimittäin yhden arvokkaamman kortin saaminen edellytti usein sitä, että luopui useamman halvemman kortin hankinnasta. Tämä toiminta opetti yleisemminkin rahan käyttöä. Arvokas oppi, joka pätee myös muihin asioihin kuin jääkiekkokortteihin. 

2. Kaupankäynnin alkeet

Iso osa koko keräilyharrastuksen kiehtovuudesta oli korttien vaihtaminen ja kaupankäynti kavereiden kanssa. Jos jollakin oli minun kokoelmastani puuttuva kortti tai minulla jonkun toisen kokoelmasta puuttuva kortti, alkoi armoton kaupankäynti ja treidaaminen. Muutaman markan arvoisten peruskorttien vaihdanta oli nappikauppaa, mutta parhaimmillaan vaihtoi omistajaa muutaman viikkorahan arvoinen paperinpala. Ahneus tuli kalliiksi ja vastapuolen hinku kannatti aina hyödyntää. Todellinen arvopaperikaupan alkeiskurssi ala-asteiässä!

3. Omaisuudesta huolehtiminen

Kortin arvo riippui aina sen kunnosta. Jos kortin kulmat olivat rypyssä, putosi arvo helposti puoleen. Oli siis opittava pitämään huolta omaisuudestaan. Korttikansioiden ylläpito opetti järjestelmällisyyttä ja huolellisuutta. Jälkeenpäin voi tehdä johtopäätöksen siitä, että pääsääntöisesti ne ihmiset, jotka eivät pystyneet pitämään huolta korteistaan, eivät ole myöskään myöhemmässä elämän vaiheessa pystyneet pitämään huolta omaisuudestaan eikä heille ole sitä juurikaan kertynyt. Sen sijaan huolellisille henkilöille on pääsääntöisesti iän myötä kertynyt myös muuta omaisuutta kuin vain keräilykorttikokoelma.

4. Käsitys arvosta

Kuten todettua, Beckett oli jääkiekkokorttien Raamattu, koska siinä julkaistiin kaikkien korttien arvot rahassa. Se kuinka uskottavia Beckettin arvot olivat tai kuinka hyvä likviditeetti eli rahaksi muutettavuus jääkiekkokorteilla oli, ja on yhä, on sitten toinen seikka. Siihen sijoittamiaan rahoja jääkiekkokorteista tuskin koskaan saa takaisin, enkä tunne ketään, joka olisi tällä toiminnalla päässyt rikastumaan, mutta nuorelle miehelle se opetti ainakin yhden asian, nimittäin sen, että arvopapereilla on erilaisia rahassa määriteltäviä arvoja ja keräilykokoelman kartuttamisen yksi keskeisiä ajatuksia oli arvonluominen. Selväksi tuli myös se, että toisilla asioilla on enemmän tunnearvoa kuin rahallista arvoa eli kaikki ei ole kaupan, vaikka joku olisi listahinnan valmis maksamaankin. Arvo on myös henkilökohtaista, koska jokin kortti on toiselle arvokkaampi kuin toiselle. 

5. Koijaaminen ja kaverit

Kuten todettua, kaupankäynti oli oleellinen osa keräilyharrastusta. Menestyksekäs kaupankäynti taas tarkoitti sitä, että pystyi ostamaan/vaihtamaan joltakin arvokkaan kortin selkeään alihintaan tai myymään/vaihtamaan jollekin arvottoman kortin selkeään ylihintaan. Kaikki keräilyharrastuksen parissa eivät olleet yhtä tietoisia eri korttien arvoista, joten pelin henki oli se, että yritettiin "koijata" tietämättömiltä arvokkaat kortit pilkkahintaan. 

Peruskikkoja oli oikeastaan kaksi: Ensinnäkin tietämättömiä kiinnostivat usein kiiltävät ja erikoiset kortit, joilla ei välttämättä ollut mitään tekemistä arvon kanssa. Näitä hyväksikäyttämällä yritettiin vaihtaa itselle arvopelaajien kortteja hyvällä vaihtosuhteella. Toinen keskeinen tekijä oli kaverit ja sosiaalinen paine. Parhaita kavereita ei koijattu vaan parhaat kaverit puhalsivat tottakai yhteen hiileen. Niinpä kaverit toimivat usein puhemiehinä uskotellen "koijattavalle", ettei hänen korteillaan ollut juurikaan arvoa ja että kauppa olisi hänelle ehdottomasti kannattava. Ala-asteikäiselle auktoriteetti ja ryhmäpaine oli tärkeämpi kuin tieto arvosta, joten kauppa kävi kivasti. 

Vaikka omasta mielestään sitä tietenkin teki vain loistavia kauppoja ja oli suorastaan korttikaupan mestari, on totuuden nimissä pakko todeta, että kyllä sitä itsekin tuli usein "koijatuksi", kun todelliset ammattilaiset olivat kyseessä. Voi veljet, kuinka paljon korttikaupat veikään meitä sinisilmäisiä junnuja! Ehkä tämän kaupankäyntitavan olisi pitänyt opettaa jotain myös moraalista...

Julkinen ostotarjous

Koska kokoelma ei ole koskaan täydellinen ja keräilyinnostukseni palattua, ilmoitain näin julkisen ostohalukkuuden seuraavien kokoelmien täydentämiseen: 

1) Pavel ja Valeri Buren kortit (kokoelmasta löytyy lähes kaikki rookie-kortista peliuran lopettamiseen, mutta joitain yksittäisiä kortteja ja harvinaisuuksia puuttuu)

2) Saku ja Mikko Koivun kortit (kokoelmassa on Sakun kortit rookie-korteista 90-luvun loppuun, Mikosta löytyy joitain alku-uran yksittäiskappaleita. Tätä kokoelmaa voisi täydentää)

3) Teemu Selänteen kortit (kokolemassa on Teemun kortit rookie-korteista 90-luvun loppuun. Tätäkin kokoelmaa voisi täydentää puuttuvilla)

Vaihdossa on tarjota esim seuraavia kokoelmia:

1) Wayne Gretzkyn kortit 90-luvulta (hajanainen, mutta laaja kokoelma legendaa)

2) Mario Lemieuxin kortit 90-luvulta (hajanainen, mutta laaja kokoelma toista legendaa)

3) Suomalaiset NHL-pelaajat (Näitä löytyy paljon aina Reijo Ruotsalaisesta, Teppo Nummisesta, Jere Lehtisestä jne tuoreempiin ja harvinaisempiin)

Jos siis kaappiesi pohjalta löytyy jotain kiinnostavaa, niin ilmoita kommenttikentässä tai ota yhteyttä.