Seuraavien viikkojen aikana on luvassa sarja omistajuuden filosofiaa ja historiaa. Tässä ensimmäisessä osassa kuvaan Hugo Grotiuksen ja Sir Thomas Moren omaisuusteorioita omaisuuden syntymisestä ja -oikeutuksesta. Tarina jatkuu William Pettyn maanmittausteorialla ja sen pohjalle syntyneellä taloustieteellä ja arvoteorialla. Kolmantena palana tuleekin sitten John Locken Tutkielmia hallitusvallasta ja sen synnyttämä kapitalistinen omaisuuskäsitys. Sen jälkeen onkin luvassa Adam Smithiä ja kenties jopa Milton Friedmania ja kumppaneita.
Tässä kohtaa täytyy tähdentää sitä, että teen tätä vain itselleni omista lähtökohdista. Miksi? Siksi, että aihe on henkilökohtaisesti kiehtova ja tunnen sitä kohtaan uteliasta intohimoa. Filosofia on aina kiinnostanut samoin kuin talous, joten miksi en käyttäisi filosofian työkaluja ja ajatuksia talouden tarkasteluun? Mitä tästä tulee, sitä en tiedä, ehkä vain hulluja, hajanaisia ajatuksia tai sitten väitöskirja. Aika näyttää.
Grotiuksen omaisuusteoria
Hugo Grotius oli alankomaalainen 1500- ja 1600-luvun vaihteessa elänyt filosofi ja lakimies, joka loi kansainvälisen oikeuden perusteet luonnonoikeuden pohjalle. Hän loi perustan uudelle kansainväliselle omistusoikeudelle teoksessaan Mare Liberum (Vapaa Meri).
Grotius oli tavallaan kiinnostunut enemmän siitä, mikä ei ole omaisuutta kuin siitä, mikä on. Grotiuksen mukaan omistusoikeus voi olla vain kohteisiin, joita voimme kuluttaa tai muokata yksilöinä. Hänen päättelynsä mukaan meri ei voi olla omaisuutta, koska kuten ilmakaan sitä ei voi käyttää tällä tavoin kulutukseen tai muokkaukseen, joten se on yhteisessä hallinnassa. Grotiuksen omaisuusteorian mukaan maa voi olla omaisuutta, koska ihminen hyödynsi sitä esimerkiksi viljelemällä.
Grotiuksen määritelmässä keskeiseksi nousi hyödynnettävyyskriteeri. Hyödynnettävyyskriteeri tarkoitti sitä, että jos hyödyllisiä asioita jätettiin käyttämättä, niillä ei ollut omaisuudensuojaa ja ihmiset saattoivat näin ottaa haltuun muiden käyttämättä jättämää maata. Grotiuksen mukaan mikään paikallinen auktoriteetti ei voinut oikeutetusti estää vapaata kulkua ja käyttämättömän maan haltuunottoa: kaikkiin tällaisiin rajoituspyrkimyksiin voitiin vastata sodalla.
Grotiuksen mukaan se, mikä ei voi olla yksityistä omaisuutta, ei näin ollen voi olla myöskään valtion julkista omaisuutta, sillä molemmilla omistusoikeuksilla on sama perusta. Minkäänlainen valtiollinen lainsäädäntö ei tule kysymykseen siellä, missä omaisuuden kautta muodostuva kontrolli on jo periaatteessa mahdotonta.
Grotiuksen sanoiksi pukema ajattelutapa oli yleinen periaate 1500-1600-luvulla. Yleisesti hyväksyttiin, että hyödyntämättä (viljelemättä) jätetty maa ei ollut kenenkään omaisuutta ja sitä viljelemään haluavat ja kykenevät saattoivat ottaa sen haltuunsa. Rooman valtakunnassa tämä ajattelutapa kiteytyi Res nullius-periaatteeseen, jonka mukaan mikä tahansa ”tyhjä asia” kuten asumaton maa oli yhteistä omaisuutta kunnes se otettiin käyttöön. Tämä tarkoitti etenkin maan ottamista viljelykäyttöön.
More ja imperialistinen omaisuusteoria
Toinen 1500-luvun monitoimimies ja filosofi, englantilainen Sir Thomas More meni omassa omaisuusmääritelmässään selvästi Grotiusta pidemmälle. Teoksessaan Utopia (1516) hän esitti imperialistisen omaisuusteorian. Sen mukaan, mikäli paikalliset eivät halunneet liittyä ja omaksua uudisasukkaiden tuottavaa elämäntapaa, maanraivaukseen ja -parannukseen suuntautuneet uudisasukkaat voisivat oikeutetusti ottaa käyttöön viljelemättömät maat. Uudisasukkailla oli luonnonlainmukainen oikeutus ottaa maa haltuunsa ilman mitään paikallisen auktoriteetin lupaa, koska kyseinen maa oli puutteellisesti hyödynnettyä. Moren ajattelutavan mukaan siis esimerkiksi intiaaneilla ei ollut omistusoikeutta asuttamaansa maahan, mikäli voitiin katsoa, että uudisasukkaat kykenivät hyödyntämään maan tuottavammin.
Sekä Grotiuksen ja Moren omaisuuskäsitykset syntyivät aikana, jolloin vapaata maata ja merta oli vielä vallattavana eikä niukkuus vallinnut. Oli helppoa tukeutua periaatteeseen, jonka mukaan omistusoikeus on ensimmäisenä ehtivän etu. Tätä voidaan pitää omistusoikeuden ensimmäisenä jakona.
Pohdittavaksi
Grotiuksen ja Moren omaisuuskäsitykset herättävät tiettyjä kysymyksiä pohdittavaksi:
1) Miksi merta tai ilmaa ei voi omistaa, kun maata voi omistaa?
2) Eikö meri ole yhtä lailla hyödynnettävissä kuin maa? Miten määritellään hyödynnettävyyskriteeri nykyään?
3) Mitä seuraa siitä, että kukaan ei omista merta ja ilmaa? Esimerkiksi Björn Wahlroos on esittänyt näkemyksen, jonka mukaan vesien ja ilman saastuminen on ennen kaikkea omistajuusongelma, koska yhteisomistuksessa kenelläkään ei ole riittävää intressiä näistä huolehtimisiin. Näin esimerkiksi Itämeren osalla on tilanne.
4) Onko ensimmäisen etuoikeus oikeudenmukainen periaate omistusoikeuden syntymiselle?
5) Onko oikeudenmukaista ottaa omistusoikeus pois, mikäli maa tai muu omistettava asia on puutteellisesti hyödynnetty?
6) Antaako puutteellisesti hyödynnetty-kriteeri oikeutuksen esimerkiksi talonvaltaajille tilanteessa, jossa valtio tai kunta ei huolehdi omaisuudestaan?
7) Voidaanko yhä soveltaa periaatetta puutteellisesti hyödynnetystä omaisuudesta esimerkiksi kehitysmaiden suhteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti