Rothbard: Man, Economy and State with Power and Market

No niin, rasti ruutuun, luettu on, nimittäin Murray N. Rothbardin 1639 tekstisivua sisältävä jättiläinen Man, Economy and State with Power and Market (Wiki). Ja olipa lukukokemus! Mykistävä, tyhjentävä, kattava, perusteellinen, looginen, aatteellinen. Yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista!

 

Rothbard: Man, Economy and State with Power and Market

Kenties paras koskaan lukemani kirja

 

Ensinnäkin kiitos Petrille siitä, että suosittelit minulle tätä kirjaa. Oli suosituksesi arvoinen, ehdottomasti. Tähän asti parhaan lukemani kirjan titteliä on kantanut Ludwig von Misesin Human Action, mutta von Misesin oppilas Murray N. Rothbard kyllä kiilaa tällä teoksellaan varsin varteenotettavaksi oppi-isänsä haastajaksi. Tämä siitä syystä, että Rothbard jatkaa montaa von Misesin aloittamaa ajatusketjua vieläkin pidemmälle ja tuo näkemykset konkreettisemmin käytäntöön. Näissä kahdessa teoksessa on niin paljon samaa, että paremmuuden vertailu on vaikeaa ja turhaakin. Kun Human Actionista totesin, että kirjaa voi pitää kapitalismin raamattuna, ehkä lienee sopivaa nyt asemoida Human Action vanhaksi testamentiksi ja Man, Economy and State uudeksi testamentiksi.

 

Man, Economy and State with Power and Market - Mistä on kyse?

 

Rothbardin kirjan tiivistäminen yhteen blogitekstiin on yksinkertainen mahdottomuus. Pelkästään sivuviitteeni tästä kirjasta olisi itsessään kirja. Mukana oli myös alkuperäisestä versiosta sensuroitu Power and Market, joka teoksena on poliittisempi ja kantaaottavampi, vaikkakin se koko ajan pysyttäytyy prakseologiassa ja välttää tekemästä arvopohjaisia valintoja. On ymmärrettävää, että se osio on ollut vaikea sulatettavaksi 60-luvulla. Osio julkaistiin lopulta 1970.

 

Mistä Man, Economy ja State sitten koostuu? Kaikki lähtee liikkeelle ihmisen toiminnasta. Kirjan alussa luodaan perusta yksinkertaisiin, luonnollisiin ja loogisiin aksioomiin eli perusoletuksiin pohjautuen ja sen päälle kehitetään loogisella päättelyllä ymmärrystä ihmisen, markkinoiden ja valtioiden toiminnasta. Logiikka on perusteluissa kaiken keskiössä. Joka hetki on tunne, että olisi mahdoton lähteä opponoimaan esitettyä totuutta vastaan. Loppuisivat vain ammukset aseesta. Ja se tunne vetää sanattomaksi. Se tunne saa myös onnelliseksi, koska asiat jäsentyvät omassa päässä loogiseksi ja ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Muodostuu täyttymys siitä, että "jes, näin tämä todellakin on!" ja toisaalta tyhjyys siitä, että "onko asiat loppujen lopuksi näin yksinkertaisia!".

 

Libertaarinen merkkiteos

 

Man, Economy and State on libertaarinen teos. Jos siis et ole libertaari tai siihen suuntaan omassa maailmankuvassasi kallellaan, niin ei tämän kirjan lukeminen vain onnistu. Veikkaan, että pää hajoaisi tällä sivumäärällä ja tekstityylillä. Tämä kirja on vapaan markkinatalouden ja vapaan yhteiskunnan katekismus. Valtiolle ei jää tässä julistuksessa mitään roolia. Ei ainakaan mitään, mikä loisi arvoa paremmin kuin ihmisten vapaaehtoinen vaihdanta. Rothbardin mukaan siis yksikään vero ei ole perusteltu vaan kaikki on pahasta. Pahasta ovat myös muun muassa patentit, koska ne ovat valtiollinen kilpailurajoite. Vapaa markkinatalous hoitaisi asian tavaramerkeillä ja tekijänoikeuksilla (copyright).

 

Talouden peruskäsitteet kuten arvo, aika, vaihdanta, kilpailu, pääoma, erikoistuminen (division of labor), kysyntä, tarjonta, työ, palkka, raha, hinta, tuotanto, omistajuus, korko, marginaalihyöty, yrittäjyys, investoinnit, teknologia, muutos, riski, vakuuttaminen, monopolit, liitot, verotus, suhdanteet, interventiot, ostovoima, inflaatio, deflaatio, kasvu, luotto, taloudellinen laskenta, päätöksenteko, globalisaatio, työttömyys, markkinat, oikeudenmukaisuus, omistusoikeudet, vapaus ja yksityinen vs julkinen talous tulevat kaikki määritellyiksi ja käsitellyiksi. Ja paljon muuta. Jos nämä ymmärtää ja hallitsee, on melko vahva toimija missä tahansa taloudellisessa tai yhteiskunnallisessa roolissa. Samalla voi myös iskeä ahdistus, koska niin suuri ristiriita on kirjassa esitetyillä ajatuksilla suhteessa Suomen nykytilaan ja täällä käytävään keskusteluun. Voisi puhua puhtaasti päinvastaisesta. Siksi Ayn Randin Atlas Shruggedin ajatus poislähtemisestä nousi taas aika ajoin pintaan.

 

Kirjasuositus vain harvoille ja valituille

 

Taloustieteellisen keskustelun kannalta on sääli, että tällaisia teoksia ei oikeastaan enää tehdä. Nyt akateeminen maailma keskittyy artikkeleiden julkaisemiseen. Kenelläkään ei ole kannustinta, jos lienee kykyäkään, kirjoittaa 7 vuotta kaiken kattavaa ultimatumia. Tervetullutta kuitenkin olisi, että edes akateemisessa maailmassa tällaiset teokset tunnistettaisiin ja niillä olisi rooli teorian kehittämisessä, nyt kun tällaisia klassikoita ja niiden kirjoittajia ei liiemmin edes tunnisteta, saati sitten että oltaisiin näihin perehdytty. Ehkä se kertoo omalla tavallaan "rakkaudesta lajiin" eli intohimosta omaa alaa kohtaan. Toki itävaltalainen koulukunta, jota Rothbard ja von Mises edustavat, on nykyisessä taloustieteessä valtavirran ulkopuolista marginaalikirjallisuutta, joten on ymmärrettävää, että näihin nimiin ei opintojen aikana törmää. Ehkä kuitenkin kannattaisi.

 

Kenen kannattaisi lukea teos? Vain asiaan vihkiytyneiden. Tottakai kenelle tahansa kirja on valtava oppikokemus. Teksti on helposti luettavaa ja ymmärrettävää. Sopii siis kenelle tahansa. Jos olisin kauppatieteitä lukeva kylteri, lukisin tämän kirjan lomalukemisena. Sen jälkeen katselisi taloutta ja maailmaa aika uusin silmin. Realismia on kuitenkin, että ei tällaiseen kirjaan hetken mielijohteesta tartuta. Eikä kannatakaan. Parempi siis ensin tutustua ajattelutapaan internetissä, lukea lyhyempiä teoksia ja vasta sitten siirtyä tällaisiin järkäleisiin. Riskinä nimittäin on, että kirja muuttaa kokonaan omaa ajatteluasi. Näin minulle kävi Human Actionin kanssa ja Man, Economy and State with Power and Market vain vahvisti uskoani ismiin.

Praxeology: The Law of Returns

How do we derive the utility of a producer good?

How does one determine how much utility one of the machines that milled a diamond has to an actor?

The means we use satisfy our ends we call goods. We can classify goods into two main categories: 1) consumer goods and producer goods. Consumer goods are those goods that are used directly by an actor to satisfy an end. Producer goods are those factors which are combined with at least one other factor to create a definite quantity of a consumer good. For example, ham sandwich is a consumer good. You eat the ham sandwich to directly satisfy your hunger. The bread, ham and labor you employ to produce the ham sandwich are producer goods of factors of production.

If one wants to find the utility derived from any unit of a homogenous consumer good, all one needs to consider is - first - the fact that human action is an exchange. It means preferring one thing over another. Or in other words, the cost of choosing one end is determined by whatever other end you could have chosen. Second, that action determines what man values most - because logically - what he did must be considered what he thought was most urgent. And lastly, that these preferences can be arranged into a scale. This action shows us that because the most urgent want is satisfied first, each successive end must therefore less important. Therefore, a unit of a means that directly satisfy an end aimed at by an actor (consumer good), will command a diminishing value to the actor.

We now understand that the value of consumer goods (means that satisfy ends directly) are their marginal utility to the acting individual. This utility always diminishes with each successive unit and there is no way to calculate this fact arithmetically. There can be no adding or multiplying. 

When it comes to producer goods (means that satisfy ends indirectly), first we have to acknowledge that there is no way of deriving utility from units of a homogeneous producer goods because they are not directly consumed. They don't satisfy ends directly, but only to contribute to producing a final product which satisfies ends. The utility of a marginal unit in a producer good is derived from the utility of it's marginal product (marginal productivity). 

Goods are simply scarce means used to satisfy our ends. The very fact that we need to produce consumer goods implies that producer goods are scarce as well. Things that render unlimited supplies are not goods (means) at all! For example, the knowledge to make coffee is not something anyone has to economize. The "recipe" (idea) for how to make a cup of coffee is never exhausted. The only things we can run out of are coffee beans, filters, water etc. We must economize these goods. 

We also mentioned that a producer good must be combined with at least one more producer good to create a consumer good. This is because if only one producer good were needed to create a consumer good, it would be a consumer good itself! There is a key concept that can be derived from understanding the fact that producer goods at all times must be combined with at least one other production good: while we cannot add, subtract or multiply value with utility, quantities of homogeneous units of supply can be measured! Therefore it follows logically that at some definite point the marginal productivity of producer goods reaches a optimum point. That is, if we keep all other inputs fixed and keep on increasing the quantity of one producer good by one unit, then at some point an optimum level will be reached where each additional unit of producer's good can no more increase it's marginal productivity. This is know as The Law of Returns. 

What these optimums are must be determined by technological experience and are outside the realm of Praxeology, but The Law of Returns, the fact that scarce producer goods must have an optimum output is arrived through logic. As we can see, determining how men value means (whether they are directly consumed goods or or indirect producer goods) can be understood logically through categories of purposeful action. All we must do is to consider value starting from ends, working through consumer goods and then through factors of production. We can conclude that the utility of a producer is its contribution to the product! This conclusion, including the fact that definite producer goods have an optimum output will become more important once we start talking about markets and why products that seem almost indistinguishable have varying prices and how all of this plays into the concept of profit and loss. Nevertheless, they are indispensable logical implications in the science of Praxeology. 

Praxeology: Mitä on pääoma?

Mitä on pääoma? Liian moni mieltää pääoman rahaksi. Kuitenkin raha on täysin eri asia kuin pääoma. Raha on vaihdon väline, jonka keskeinen ominaisuus on ostovoima eli kyky vaihtaa rahaa ihmisen haluamiin tuotteisiin ja palveluihin. Pääoma sen sijaan on perusluonteeltaan aikaa. Pääoma on työn tuloksena syntynyt aikavarasto, joka on varastoituneena pääomahyödykkeisiin. Aikaisemmin tehty työ varastoituu pääomaan ja pääoma käytettäessään vähentää tulevan työn tarvetta. Praxgirl avaa asiaa seuraavassa erinomaisella esimerkillä. 

Pääoma on aikavarasto

Kuvitellaan Robinson Crusoe autiolle saarelle. Hän saa elantonsa syömällä kalaa. Joka päivä hän käyttää tietyn ajan kalastamiseen. Kuitenkin jonain päivänä hän päättää vähentää kalastamiseen käyttämäänsä aikaa uhraamalla aikansa verkon rakentamiseen. Tämä aikauhraus on investointi. Investointi on tämän päivän kulutuksen vähentämistä tai säästämistä, jotta tulevaisuudessa voisi nauttia suuremmista saaliista. Siispä Crusoe rakentaa verkon. Kun verkko on valmis, ei Crusoen tarvitse enää itse käyttää aikaansa kalastamiseen. Hän saa elintarvikkeensa verkon avulla. Säästyneen ajan hän voi käyttää vaikka metsästämiseen. 

Verkko on siis pääomaa. Se on investointi, joka on aikaansaatu säästämällä aikaa muusta tekemisestä. Siten se on aikavarasto, joka aiemmin tehdyn työn ansiosta vähentää tulevan työn tarvetta. Tämä vapautunut aika voidaan käyttää muuhun tarkoitukseen ja siten parantaa elintasoamme. Ei tarvitse enää syödä vain kalaa vaan voimme nauttia muista luonnonantimista ja korkeammista tarpeistamme. 

Miksi pääoma on tärkeä tekijä yhteiskunnassa?

Kun ymmärrämme pääoman määritelmän oikein ja sisäistämme sen syvällisesti, ymmärrämme myös sen merkityksen yhteiskunnassa. Pääoma on välttämätön väylä elintasomme parantamisessa. Pääoma on mahdollisuus, ei uhka. Jotta voimme kartuttaa elintasoamme, on meidän ensin investoitava aikaamme pääoman luomiseen. On siis tehtävä asioita, jotka vapauttavat aikaamme myöhemmässä vaiheessa. 

Toiseksi määritelmä tekee mielettömäksi pääoman ja työvoiman välisen vastakkainasettelun. Pääoma ja työ ovat aina täydellisessä symbioosissa keskenään. Pääomaa syntyy vain työllä ja vain pääoma pystyy vapauttamaan ihmisen välttämättömästä työstä tuottavampaan työhön. Antaa siis pääoman hoitaa ne asiat, jotka se pystyy hoitamaan niin voimme keskittyä itse mielekkäämpään ja tuottavampaan tekemiseen. 

Praxgirl: What is Capital?

How should we create wealth? Should we only live in the present moment or think about the future?

Land (nature-given means) and labour have limitations in their productive output. Therefore, if man wants to increase his rate of production of consumers goods, he must engage in a process that awards him with more time. This involves producing and saving goods that will not be used for consumption in the present, but at some later time. This accumulation of time is called Capital and the goods that store the time are called capital goods.

Capital or Time (which as we can see can be used interchangeably) is the third and final element of factor of production. For production of any good 3 factors must be mixed together:

1. Land (the nature-given means)
2. Labor (the element of human energy)
3. Time (the time involved in production)

We can see that there is a process involving "stages" in production of goods that will ultimately be consumed by individuals. These stages are called The Structure of Production. Each structure of production will vary in length of the time and the process will take. A shorter structure of production will take less time to produce the desired consumer good, but will have a lesser rate of production than a lengthier structure. 

To illustrate, let us imagine Robinson Crusoe stranded on a desert island. His immediate desire is to feed himself. He looks around and finds a fish in a fresh water pond in the middle of the island. So he jumps into the water and starts catching the fish by hand. This structure of production is almous instantaneous because his fishing is only one stage removed from his eating fish. His rate of catching fish is however, really slow. If Crusoe decides to engage in the process of building a net his rate of fishing will increase tremendously. But this also means that he will have to engage in a longer structure of production before he can begin to eat fish at all. A net will take him ten days to construct, during which he will not be able to be catch fish to feed himself. Whether or not a man will invest his time and energy into longer structure of production depends solely on his time preference, that is whether he prefers things sooner or later. Crusoe will have to decide whether engaging ten days of labor which not immediately feed him will be worth the final product which is increased rate of fish production. 

Supposing Crusoe is determined to better his situation, and he feels that a fishing net could really help him catch more fish, the question is: how will Crusoe achieve the feat of building a net without starving to death? What Crusoe needs is time. If he has been spending his entire day catching 10 fish by hand, then building a net will mean that he needs to have 100 fish saved to feed himself during the production process. Crusoe therefore has two possible ways of saving: 1. He could save some fish every day until he acquires 100 fish at which point he can now engage in the process of building the net. Or 2. He can catch less fish a day and spend the saved time building the net little by little. In both cases he is engaging fundamentally the same process in saving. Crusoe is choosing to reduce his present consumption in order to consume more in the future. His saved fish represent his capital. 

Capital is stored up land, labor and time. At every step, more capital put us closer to enjoyment of consumer goods. He who possesses capital in that much closer in time to achieve his desired good. Once Crusoe no longer has to spend his entire day fishing, he can dedicate more time to achieve more ends. He can read, write or leisure. He can spend time building a house, or preparing clothes for the winter. Saving is the fundamental action which is necessary for improvement of our situation. If I had to choose the most important implication from the fact that human act, it would be the importance of Capital. The concept of capital is the answer to the how and why we live in a such a productive and complex modern society. We all today living better off of the fruits of the labor of previous generations. What this really means is that we are all living in a world that is the result of men before us saving. Instead of consuming everything they had produced, our ancestors accumulated capital beginning with small steps like saving of fish, then producing tools such as nets and so on into larger and larger structures of production. 

We live in a very complex society where the consumer goods we enjoy aren't merely the result of technological process. Technology is merely a recipe on how to achieve our ends. Even if Crusoe knows how to build a boat to get out of the island, he has to satisfy his most urgent needs first which are to feed himself and to survive through his situation. We cannot embark onto a new technology without having the savings to facilitate this sideways production. 

Arvopaperin Blogi: Olen, siis omistan

Vierailin viime viikolla kirjoittajana Arvopaperin kumppaniblogissa. Kirjoitin omistamisen filosofisisista lähtökohdista eli itsensä omistajuudesta. Alla linkki Arvopaperin sivulle ja tekstini. 

Arvopaperi: Olen, siis omistan

Olen, siis omistan

Minä omistan itseni. Kuka muu minut omistaisi? Omistan sekä kehoni että mieleni. Omistan myös ajatukseni ja toimintani tulokset, omat aikaansaannokseni. Kenelle muulle ne kuuluisi? Olen, siis omistan. Kaikki me omistamme, ainakin itsemme. Itsensä omistajuus (self-ownership) on ihmisen elämän ja ihmisarvon perusta. Itsensä omistajuus on luonnollinen ja rajoittamaton ihmisoikeus. Ilman sitä olisimme muiden määräysvallassa olevia orjia. Omistajuus on erottamaton osa ihmisyyttä.

Koska olen ja omistan, mitä kaikkea minä omistan? Miten minä omistan? Miksi minä omistan? Miten huolehdin itsestäni ja omaisuudestani? Koska omistajuuden perusta on ihminen itse, kannattaa ensin investoida itseensä. On fiksua pitää huolta arvokkaimmasta omaisuudestaan eli kehostaan ja mielestään.

Toiseksi voi miettiä aikaansaannostensa arvoa. Mitä sellaista minä teen, ajattelen ja tuotan, millä on muille arvoa? Miten jaan tuotokseni ja saanko siitä kunnon korvauksen? Myynkö aikaani ja osaamistani työnantajalle kiinteää korvausta eli palkkaa vastaan vai toiminko suoraan omaehtoisena yrittäjänä? Oli työtapani kumpi tahansa, saan vastinetta tuotokselleni vain vapaaehtoisessa vaihdannassa. Vapaaehtoisessa vaihdannassa molemmat osapuolet saavat enemmän kuin antavat, muutoin vaihdantaa ei tapahtuisi. Molemminpuolinen lisäarvo on mahdollista siksi, että arvostamme asioita eri tavalla eri tilanteissa. Vaihdanta vapauttaa tämän yhteisen arvohyödyn.

Omaisuutta on kahdenlaista. On luonnollista omaisuutta, jonka saamme syntyessämme ja on karttuvaa omaisuutta, jonka saamme vain säästämällä. Säästäminen on teoriassakin ainoa tapa lisätä omaisuutta. Säästäminen tarkoittaa sitä, että kulutamme vähemmän kuin vapaaehtoisessa vaihdannassa saamme vastiketta. Tällöin kertyy vastikevarantoa eli varallisuutta. Myös perintö ja lahjat ovat vapaaehtoisen vaihdannan kautta saatua vaurautta, niistä vain emme ole joutuneet antamaan vastinetta. Samoin omaisuutemme arvonmuutokset, sekä nousut että laskut, ovat vaihdantaa, koska muutokset realisoituvat vain vaihdannassa.

Omaisuudellamme on kaksi arvoa. Ensinnäkin on subjektiivinen arvo eli omaisuuteni arvo minulle henkilökohtaisesti sellaisena kuin se on. Subjektiivisesti kannattaa omistaa sellaista varallisuutta, jolla on itselle eniten arvoa, siis joka parhaiten vastaa omaa arvomaailmaa. Pidä omaisuutesi siellä, missä on sydämesi.

Toiseksi omaisuudella on vaihdanta-arvo eli ostovoima, joka määräytyy markkinoilla vapaaehtoisessa vaihdannassa muiden ihmisten arvostuksista. Vaihdantatarkoituksessa kannattaa omistaa varallisuutta, jolla on muille eniten arvoa sekä nyt että etenkin tulevaisuudessa. Omaisuudestasi kannattaa pitää huolta, sillä ostovoimasi on yhtä kuin tuottamasi lisäarvon ja vaurautesi vaihtoarvon summa. Ostovoima on vapautta toteuttaa omia tavoitteita vaihdannassa.

Olemme ja omistamme, vaihdamme ja vaurastumme. Omistajuus kuuluu siis kaikille.

Tero Luoma, sijoitusjohtaja, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy

Schlichter: Paper Money Collapse

Euro hajoaa, kyse on vain siitä miten ja milloin. Tähän johtopäätökseen tulee väkisinkin, jos on uskominen Detlev S. Schlichterin Paper Money Collapse teosta.  Schlichterin argumentti on vahva, kaikki paperirahat eli rahat vailla luonnollista perustaa ovat yksi toisensa jälkeen hajonneet, ennemmin tai myöhemmin. Schlichterin mukaan markkinat ovat aina voittaneet valtion paperirahan ja vapaiden markkinoiden raha on aina ollut kulta tai hopea.

Detlev S Schlichter

Schlichterin kirjaa ei voi sivuuttaa kevyesti, sillä henkilöllä on sekä vahva finanssialan käytännön kokemus että vedenpitävät teoreettiset perusteet väittämilleen. Schlichterin kirja on tässä hetkessä silmiä avaavaa ja se olisi ehdottomasti oltava pakollista luettavaa finanssikriisin ongelmanaiheuttajille eli poliittisille päätöksentekijöille. Tämän kirjan luettuaan ajattelee väkisinkin käsillä olevasta finanssikriisistä toisin. Schlichter perustaa argumenttinsa Itävaltalaiseen koulukuntaan, ennen kaikkea Ludwig von Misesin teorioihin.

The Paper Money Collapse

Liiallinen velkaraha on finanssikriisin pääsyy

Ensinnäkin Schlichterin kirjaa auttaa ymmärtämään, kuinka finanssikriisin todellinen syy on liian halpa velkaraha eli poliittisilla päätöksillä muokattu liian alhainen korkokanta, joka on ajanut ensin perusteettomaan noususuhdanteeseen, ja nyt sen jälkeiseen lamaan. Luonnollinen korko perustuu ihmisten aikapreserenssiin eli siihen, kuinka paljon enemmän ihmiset arvostavat kuluttamista nyt versus kuluttamista myöhemmin. Tyypillisesti köyhissä talouksissa arvostetaan välitöntä tarpeen tyydytystä ja siten korkotasot ovat korkeita, kun taas vauraimmissa maissa kaikkia asioita ei tarvitse kuluttaa kerralla vaan voidaan odottaa ja siten korkotaso on alhaisempi.

Vain säästäminen lisää vaurautta

Vaurauden kehittymisen määrää ihmisten säästäminen. Vauraus syntyy siitä, kun nämä säästetyt varat investoidaan. Investointien myötä tuottavuus kasvaa ja tulevaisuudessa käytetävissä on enemmän tavaroita ja palveluita kuin nykyhetkenä on tai myöhemmin olisi, jos vain kulutettaisiin yhtä paljon kuin tuotettaisiin. Valitettavasti valtioilla on ollut tapana häiritä tätä vaurastumiskehitystä lykkäämällä markkinoille joko lisää rahaa käyttämällä valuuttamonopoliaan tai tukemalla muulla tavoin velkaantumista. Lopulta nämä toimenpiteet ovat sekoittaneet markkinoiden hintamekanismin ja ovat johtaneet vääriin investointeihin, joista sitten taantumassa maksetaan hintaa.

Finanssikriisiä ei ratkea rahaa painamalla

Toinen Schlichterin kirjan myötä selväksi tuleva fakta on se, että finanssikriisistä ei päästä yli painamalla lisää rahaa, kuten tällä hetkellä vallitseva poliittinen käsitys näyttäisi uskovan. Rahan painaminen ja Keynesiläiset opit vain siirtävät ja pahentavat tilanteen ratkeamista. Asian korjaaminen inflaatiolla ei ole oikea ratkaisu. Inflaation sijasta Schlichter pitää deflaatiota luonnollisempana ilmiönä taloudessa, sillä kehityksen ja vaurastumisen myötä tuotteiden hintojen pitäisi laskea eli kuluttajan ostovoiman kasvaa ennemmin kuin inflaation myötä hintojen kasvaa. Olemme kuitenkin liian tottuneita inflaatioajatteluun ja lopulta valuutan omaisuuserien arvoa tuhoavaan voimaan, että emme edes kykene näkemään deflaatiota varteenotettavana vaihtoehtona.



Rahan määrällä ei ole merkitystä taloudessa

Monelle myös Schlichterin väite, jonka mukaan rahan määrällä ei ole merkitystä taloudessa, on hyvin vaikea käsittää. Näin se vain on. Rahan määrä ei lisää vaurautta eikä paranna talouden toimivuutta. Se vain muuttaa rahan yksikön ostovoimaa. Varsinaiset omaisuuserät (assets) eivät muutu mihinkään maailmassa, vaikka seteleitä painaisi kuinka paljon lisää. Siispä rahan painaminen ja finanssikriirin korjaaminen inflaation kautta ei edes teoriassa voi olla ratkaisu ongelmaan. Ennemminkin sillä haetaan ratkaisua valtion velkaongelmaan eli velkaiset valtiot kuittaavat omat velkansa käyttämällä monopolioikeuttaan painaa rahaa. Jos jokaisella velallisella olisi sama oikeus, olisi velallisena eläminen varsin mukavaa. Valitettavasti tämä operaatio toteutetaan ennen kaikkea säästäjien eli velkojien ja varallisuuden omsitajien kustannuksella.

Ratkaisu eurolle: kiinnittyminen kultakantaan?

Schlichterin ratkaisu finanssikriisiin on selkeä: paluu kultakantaan. Liian moni vain ajattelee kultakannan kuuluvat menneille vuosikymmenille, eikä pysty näkemään silloin tehtyjä virheellisiä poliittisia päätöksiä, joilla kultakannasta luovuttiin. Amerikassa sentään Ron Paul on pitänyt yllä vaihtoehtoa kultakantaan palaamisesta. Euroopassa tätä skenaariota kukaan poliittinen päättäjä ei ole uskantanut sanoa ääneen.

Entä siis jos euro pelastettaisiinkin liittämällä se kultakantaan? Meillä säilyisi yhä euro valuuttana, saisimme sen tuomat edut ja meillä olisi käytössä vakaalla pohjalla oleva valuutta, jota ei pystyisi yksittänen taho poliittisilla päätöksillä manipuloimaan. Veikkaan, että kyseessä olisi ylivoimainen maailmanvaluutta esimerkiksi nykydollariin verrattuna. Siinä olisi kerrassaan eurooppalainen ratkaisu! 

Poimintoja

• In principle, a society can use banknotes, electronic money transfers, and credit cards and still be on a strict commodity system, such as a gold standard. 
• A growing supply of money seems to most people to be the natural corollary of a growing economy. As surprising as it may sound, this is not the case. A growing economy does not need a growing supply of the medium of exchange. It is indeed in the very nature of a medium of exchange that - within reasonable limits - practically any quantity of it is sufficient to accommodate any number of transactions. An economy does not need more money to produce and trade more goods and services, to increase its productivity and to generate more wealth. 
• Money creation in our present financial system is not the natural outcome of the market and the spontaneous interaction of members of the public but a governmental tool for shaping the conditions of the economy. 
• It is simply a historic fact that commodity money has always provided a reasonably stable medium of exchange, while the entire history of state paper money has been an unmitigated disaster when judged on the basis of price level stability. 
• In an economy in which the supply of money is essentially fixed, the production of additional goods and services must lead to lower prices over time. But this type of deflation does not pose an economic problem. Quite the contrary, it has many advantages. 
• The recommendation from the British and Austrian economists was clear: If you want to avoid recessions, you must avoid artificial investment booms generated by cheap credit. Stick to a proper gold standard and restrict the practice of fractional-reserve banking! In other words, make money less elastic. Since the early part of the twentieth century, however, a very different policy has been pursued. 
• Since 1971, the entire world has thus been on paper money standard for the first time in history. Money can be created out of nothing, at no cost and without limit. 
• There is no means of avoiding the final collapse of a boom brought about by credit expansion. The alternative is only whether the crisis should come sooner as the result of a voluntary abandonment of further credit expansion, or later as a final and total catastrophe of the currency system involved. - Ludwig von Mises, 1949
• The history of paper money systems is a legacy of failure. Without exception paper money systems have, after a while, led to economic volatility, financial instability, and rising inflation. If a return to inelastic commodity money was not achieved in time, the currency collapsed, an event that was invariably accompanied by social unrest and economic hardship. 
• Money is the medium of exchange. Money is useful only is there is exchange, and exchange is possible only if property or, more precisely, private property exists. 
• Capitalism can be defined as "a social system based on the explicit recognition of private property and of nonaggressive, contractual exchanges between private property owners." In such a system money will quickly become indispensable. 
• It is in the interest of everybody who wants to participate in the free, voluntary, and mutually beneficial exchange of goods and services to use media of exchange. Indeed, it is in the interest of everybody to ultimately use only one good as medium of exchange, the most fungible good, and that good is called "money". 
• Money is not the creation of state. It is not the result of acts of legislation and its emergence did not require a society-wide agreement of any sort. Money came into existence because the individuals who wanted to trade found a medium of exchange immediately useful. And the more people began to use the same medium of exchange, the more useful it became to them. 
• Money is a social institution that came about spontaneously. Other such institutions are the concepts of private ownership and of clearly delineated property and the rules and standards accounting to which property titles can be transferred. 
• Yet, as the Austrian economist Carl Menger showed more than one hundred years ago, money could have come into existence only as a commodity. For something to be used, for the very first time, as a medium of exchange, a point of reference is needed as to what its value in exchange for other goods and services is at that moment. It must have already acquired some value before it is used as money for the first time. That value can only be its use-value as a commodity, as a useful good in its own right. But once a commodity has become an established medium of exchange, its value no longer be determined by its use-value as a commodity alone but also, and ultimately predominantly, by the demand for its services as money. But only something that has already established a market value as a commodity can make the transition to being a medium of exchange. 
• Money is valued because of what you can buy with it. If an individual has more money, that individual can buy more goods and services from the producers of goods and services. But if society overall has more money, meaning that society has a bigger quantity of the money substance, society is not richer. It has more of the medium with which to exchange things but it has not more things to exchange.
• Any amount of the good money is optimal. Any quantity of the money commodity or money substance will be sufficient to allow the money commodity to fulfill all functions of a medium of exchange. 
• Societies that have more goods and services are richer. Societies that have more "paper money" of book-entry money are not richer. 
• Demand for money is not demand for wealth. In colloquial speech it is often assumed that everybody wants more money, that the demand for money is therefore limitless. But what people mean by this is demand for wealth, for control over goods and services, but not demand for the medium of exchange as such. Money has no direct use-value. Goods and services have use-value. Thus, nobody would want to hold all his wealth all the time in the form of money. 
• People have demand for money because they want to be ready to trade.
• It is the uncertainty and unpredictability of life that causes people to hold monetary assets. People hold some of their wealth in money because they want to have the flexibility to engage in exchange transactions quickly and spontaneously. In a world of no uncertainty, there would be still transactions but no need to hold monetary asset.
• No new money needs to be produced to meet additional demand for money. 
• Once good is established as money, no additional quantities of this good are needed. The performance of an economy is independent of the supply of money. Within reasonable limits, any quantity of money is optimal. Money production is redundant. Supply and demand for money can always be brought in line by changes in money's purchasing power. Society overall and every individual in society can satisfy their demand for the monetary asset without the help of ongoing money production. 
• A medium of exchange logically requires that other use the same form of money, too. Widespread use is the precondition for a good to be money. Universal use would be ideal. Customized money is a logical impossibility. Indeed, the more universally accepted a good is as money the more valuable it will be as a medium of exchange. 
• Friedrich August von Hayek suggested in his book Denationalization of Money (1976) that the state's territorial monopoly of money printing should be revoked and the supply of paper money opened up to the competition of private money producers. 
• Gold was the first, and has so far been the only, practically global medium of exchange. 
• I do not think that many people today realize that the abandonment of the international gold standard and its replacement with multitude of local paper money franchises under state control during the twentieth century constituted economic regression and not progress. 
• The desire by every government to issue its own paper money for its own political reasons is a powerful hindrance to global market integration and effective division of labor and human cooperation across political borders. 
• In short, about 80 percent of what is money according to Federal Reserve definition is a balance sheet item at a bank. 
• Banks are not even in the business of satisfying demand for money. Banks are in the business of taking deposits and making loans. They are operating in the credit market. The demand that is relevant to their business is the demand for loans. 
• The first bankers were goldsmiths. When money was essentially gold or silver, goldsmiths entered the field of financial services quite naturally, first by assessing the metal content of gold or silver coins, for which they were uniquely qualified, and later by also taking gold or silver money on deposits and by lending gold and silver money against interest. 
• Pecunia pecuniam parere non potest, as was already understood in ancient Rome: Money cannot beget money. In order for any income to be generated, the money has to be spent, or be used as a "reserve" for the banker's issuance of fiduciary media as part of his loan business. 
• This in an aspect of banking that is often not fully appreciated even today. Whenever we pay money into a bank we exchange ownership of money for ownership of a claim against the bank. "Money, when paid into bank, ceases altogether to be the money of the principal; it is then the money of the banker, who is bound to an equivalent by paying a similar sum to that deposited with him when he is asked for it... The money placed in the custody of a banker is, to all intents and purposes, the money of the banker, to do with it as he pleases; he is guilty of no breach of trust in employing it; he is not answerable to the principal if he puts it into jeopardy, if he engages in a hazardous speculation; he is not bound to keep it or deal with it as the property of his principal; but he is, of course, answerable for the amount, because he has contracted."
• All types of money can today be created practically without limit. 
• Loan demand is not an independent entity to which the banks only respond passively. All else being equal, lower rates mean higher loan demand. 
• A paper money system and a fractional-reserve banking system are confidence-based. Once the confidence goes, the system collapses. 
• Our society does not live with an ever-expanding supply of money because its individual members need more money or demand more money but because the money producers decide supply it. 
• Saving gets us genuine growth: credit expansion gets us boom and bust. 
• Only voluntary saving from the consumer can redirect resources from consumption to investment in accordance with consumer's preferences. This is why saving is ultimately essential for the expansion and maintenance of the capital stock, which requires, after all, real resources, including labor, to sustain it. 
• Money creation in today's financial architecture is decidedly not a market phenomenon. 
• More money does not mean more economic activity; and more economic activity does not require more money. 
• Only goods and services can fulfill people's desires. Money as such cannot do it. 
• It is the mark of poor societies that they need most or all of their available resources for present consumption, often literally for feeding, clothing, and sheltering the population. Richer societies have resources that are not needed for present consumption, that are saved, invested, and become capital goods. The purpose of capital goods is to produce consumption goods, but the capital goods now allow for production processes that have a higher physical productivity. 
• Just as an economy does not need more money in order to produce more goods and services, an economy does not need more money to have more investment and more saving or more capital. If that were the case, poor countries could become richer by simply printing more money.
• Interest is an integral part of human action. The underlying concept of interest would be detectable even in a human society that did not know money and did not have a market for loans. Because even in such society every person would certainly value the same good or service differently depending on whether it were available today or only at a later point in time. This is called time preference and is an essential component of any act of valuation. "Present goods are valued higher than future goods of the same kind and quantity" said Mises. 
• All other things being equal, to want something is to want it sooner rather than later. If things in some remote future were as valuable to me as anything today, I would never get up and try to obtain anything. Human action necessitates time preference. 
• Interest is, first and foremost, simply the ratio of the value assigned to present goods over future goods. We can think of the interest rate as the discount rate at which the two values would be equal. Interest is therefore a ratio of prices, not a price itself. Interest always involves an act of valuation, which, by definition, is subjective and bound to change over time and from person to person. Therefore, interest reflects the current value assessment of economic agents, specifically, how they value goods and services of the same kind at specific point in time. Interest in then the direct expression of time preference. If time preference is high, meaning the value assigned to the satisfaction of present need is high, interest will be high and future goods will be assigned a more heavily discounted value compared to present goods. If time preference is low, meaning the value assigned to the satisfaction of present needs, interest will be low and future goods will be discounted less heavily. 
• Members of a poor society are likely to have a high time preference. In a poor society interest rates will therefore tend to be high. 
• The level of interest rates does not depend on the amount of money in the economy. An economy that has more money does not have lower interest rates. The level of interest depends on the time preference of the economic agents, their subjective valuation of present goods versus future goods. Equally, the level of interest does not depend on any attributes of the existing capital stock, such as its physical productivity, as was believed by classical economists. The idea that the productivity of the existing capital stock determines the level of real interest rates, that is, market rates adjusted for an inflation risk premium, is still widespread among financial market professionals today. This productivity approach to real interest rates is an entirely erroneous concept. It can be easily refuted. 
• By employing more resources in production processes of higher productivity, more goods and services can be produced: this makes it even easier to fulfill present consumption needs and the wealthier population will now have - all else being equal - an even lower time preference, which leads to a larger share of the now enhanced supply of goods and services being directed toward production. This powerful tendency causes rich countries to get richer. 
• For any society that prefers more goods and services to fewer goods and services, a high saving rate and low interest rates are certainly desirable.
• Low interest rates are of no use but, indeed, harmful if they do not correspond with the population's time preference. 
• Increased investment is not the result of lower interest rates but of increased voluntary saving on the part of consumers. Lower interest rates indicate the increased propensity to save an assure that increased saving leads to increased investment. The driving force behind the increase in investment is a change in valuations by the consumer.
• Money does not change the elementary valuations at the core of the market process, namely the wishes and preferences of the consumer, among them, importantly, time preference. More money is not needed for growing economy, for an expanding productive sector, for saving and investment, and for the creation of wealth. But expanding the supply of money disturbs relative prices, first and foremost interest rates, and disorients market participants. 
• The conclusion for policy makers is clear: Do not try to artificially lower interest rates and create extra growth through cheap credit. After a short-term boom you will face a recession. IF you want to avoid a recession, you have to keep the supply of money inelastic and allow voluntary saving to determine interest and credit on an unhampered market. 
• The roots of the recession lie in the preceding false boom. 
• The essential truth is that an expanding supply of money, all else being equal, will lead to a drop in the purchase power of the monetary unit. 
• There is no escape from the conclusion that a recession will not be avoided but, at best, be postponed by artificially lowering interest rates again and by injecting even more money when the initial boom peters out. The recession if the inevitable and necessary, if painful, process by which prices and productive structures get realigned with consumer preferences. The economy gets cleansed of the misallocation of resources and the misdirection of economic activity that were necessary preconditions of the false boom. 
• In fact, no paper money system in history has survived. Either a voluntary return to commodity money was accomplished before a complete currency meltdown occurred, or the system collapsed in hyperinflation and economic and social chaos. 
• Today's fear of deflation is unfounded. It appears that after almost a hundred of years of global inflation, the possibility of an ongoing rise in the monetary unit's purchasing power has become a strange and discomforting concept to many people, making them susceptible to the scaremongering of parties who have a vested interest in ongoing money expansion and inflation. However, if one think about it dispassionately and rationally, a countinuous decline in nominal prices seems to be a more natural condition for a growing economy in which people get, on trend, wealthier, than the artificial weakening of money's purchasing power trough its constant overissuance by those who control the money supply. 
• For a society to become richer means that thing become more affordable. 
• Money is never neutral, has never been neutral, and can never be made to be neutral. 
• "All else being equal" never works in the real world. 
• As different goods are of different importance to different people, for some people the purchasing power of their money holdings will have risen, and for others it might have declined or stayed roughly unchanged. The idea that there is such a thing as one specific and identifiable purchasing power of money, one universally applicable price level, is a fantasy. 
• In a commodity money system, the monetary asset is likely to provide a small steady return through the on-trend decline in prices, which allows those without investment expertise to save through cash holdings. 
• Paper money systems are creations of the state. ... Historically, the reason why paper money was introduced has been this one: to fund state expenditure to finance war. 
• State intervention always socializes the cost of business failure and thus encourages more reckless risk taking in the future, which will lead to more crises. 
• All underconsumption theories suffer from an irrational fear of savings and a lack of appreciation of the pricing mechanism. Saving, consumption and investing are interconnected and coordinated via market prices, including interest rates. Saving is the basis for prosperity. No society has ever risen, nor could any society conceivably ever rise, out of poverty and into prosperity via consumption. It is saving and production that generate wealth. By shifting resources from meeting present consumption needs and by allocating them to productive uses to meet future consumption needs, that is, by saving and investing, society generates the capital stock that raises the productivity of labor and allow a larger supply of goods and services, and also different and better goods and services. Of course, it exercises "effective demand". To save is to spend; it is simply spending on different things. He who saves does not never want to consume. He wants to consume later. And those who take his savings in the meantime and use it to build productive capital sell their produce practically to the same saver at the point when he finally wants to consume. Saving means postponing consumption, not nonconsumption.
• Once a recession becomes unavoidable, neither more money printing nor Keynesian defcit spending constitutes a solution. 
• Recessions are corrections of previous misallocations of capital. 
• Fiat money systems have historically always led to high inflation, ending usually in total currency collapse. 
• Market forces will win in the end. The only question is if this happens before money is destroyed of after money is destroyed. 
• We should see a persistent trend toward investment in more tangible assets, in assets the supply of which cannot be expanded easily, such as hard and soft commodities, certain forms of real estate, forestry, and arable land. But of particular interest will undoubtedly be the precious metals, gold and silver, which are the most essential self-defence assets in any paper money crisis. ... Government bonds and bank bonds are going to come under pressure. The public will also reduce bank deposits, and try to minimize their holdings of paper money. 
• In all paper money crises, the public returned to the eternal forms of money - to gold and silver, and in particular gold. It will not be any different in this crisis. 
• It is sometimes maintained that holding gold is not a sensible investment strategy because gold does not offer a steady return. It does not pay interest or dividends. Indeed holding gold is "negative carry trade", because the investor in gold has to pay for storage and insurance. But this is entirely beside the point. Gold is not an investment good; it is money. 
• At any moment, all our personal wealth can be divided into three categories: consumption goods, investment goods, and money. 
• Capitalism, properly understood as a system built entirely on private property and voluntary, nonaggressive exchange between independent property owners, requires smooth operation apolitical and hard commodity money. The money of the free market has always been gold or silver. 
• One sometimes hears the view that there is not enough gold around to resurrect the gold standard. This statement has no basis in fact. It has been shown that, within reasonable limits, any amount of gold is sufficient to function as money. No economy operates better or worse because of the available amount of money.

Prakseologia, hyöty ja rajahyöty

Mitä on hyöty? Onko henkilön hyötyä mahdollista mitata? Miksi timantit ovat kalliimpaa kuin vesi? Miksi ihmiset maksavat toisesta tuotteesta enemmän kuin toisesta? Mistä hyödykkeiden arvot muodostuvat?

Mitä on hyöty ja miten hyödykkeet saavat arvonsa?

Prakseologinen arvottaminen: hyöty on subjektiivista

Ihminen toimii poistaakseen epämukavuuttaan. Hän uskoo, että hänen asiasta saamansa hyöty pystyy parantamaan hänen hyvinvointiaan. Asiaan liitettyä painoarvoa siinä uskossa, että se voi poistaa epämukavuutta, voidaan kutsua hyödyksi (utility). Se mikä tekee yhden asian hyödyn toista suuremmaksi, voidaan määrittää ainoastaan toimivan ihmisen toiminnalla ja siten loogisesti kaikki viittaukset hyötyyn suhteessa toimintaan tulee viitata ihmisen subjektiiviseen arvostukseen. 

Reaalimaailmassa esineillä on objektiivinen ja mitattava käyttöarvo. Eräät kutsuvat tätä hyödyksi. Mutta tämä ei ole se sama hyöty, jonka pohjalta ihminen toimii. Ihminen toimii ainoastaan omasta näkemyksestään asian tuomasta käyttöarvosta hänelle. Kutsumme subjektiivista käyttöarvoa hyödyksi. 

Prakseologista hyötyä ei voida mitata yksilön näkökulmasta tai verrata ihmisten välillä. Hyötyä voidaan ainoastaan asettaa järjestykseen korkeammalle tai alemmaksi henkilön näkökulmasta. Jotta on mahdollista mitata jotain, tulee olla kiinteä ja objektiivinen mittayksikkö, johon muita yksiköitä voidaan verrata. Ihmisen arvostuksissa ei ole olemassa tällaista subjektiivista yksikköä. 

Laskeva rajahyöty: valitsemme aina seuraavan yksikön

Emme ole koskaan valintatilanteessa, jossa valintamme koskee kaikkia maailman timantteja ja kaikkea maailman vettä. Valitsemme ainoastaan seuraavan yksikön vettä ja timantteja välillä. Valintamme tapahtuu rajalla. Vertaamme ainoastaan timanttien rajahyötyä ja veden rajahyötyä, emme kaikkien timanttien hyötyä ja kaiken veden hyötyä. Rajahyöty tarkoittaa hyötyä tuotteen seuraavan lisäyksikön nauttimisesta. 

Toiminta pitää sisällään keinojen rajallisuuden. Siksi joudumme olemaan säästeliäitä keinoissamme saavuttaaksemme päämäärämme. Loogisesti niukat keinomme tulee kohdentaa palvelemaan kaikkein eniten haluttuja tavoitteita. Seuraavat keinot palvelevat toiseksi tärkeimpiä tavoitteita ja niin edelleen. Tämä tarkoittaa, että jokainen tasalaatuisen hyödykkeen lisäyksikkö edistää vähäisemmin haluttua tavoitetta ja siten tarjoaa meille vähäisemmän rajahyödyn. Tämä tunnetaan laskevan rajahyödyn lakina. 

Hinnat eivät määräydy kysynnästä ja tarjonnasta vaan ihmisten valinnoista

Laskevan rajahyödyn laki mahdollistaa ymmärryksen, että hyödykkeen hinnat eivät määräydy mekaanisesti kysynnän ja tarjonnan kautta, vaan tavoitteisiin pyrkivien valintoja tekevien ihmisten toimesta. 

Ludwig von Mises: Human Action

Paras koskaan lukemani kirja. Ylivoimaisesti. Kirja, josta on vaikea - liki mahdoton - tehdä muistiinpanoja, koska sen voisi alleviivata kannesta kanteen. Kirja, joka on eniten muuttanut tai vahvistanut maailmankuvaani ja tapaani ajatella. Kirja, jota lukiessa pää huutaa riemusta, kun lähes jokaiselta sivulta löytyy aukikirjoitettuna asioita, jotka ovat odottaneet kohdalleen loksahtamista. Koko kirja loogisesti ja eettisesti perusteltua tekstiä, jonka voi todeta pätevän käytännössä. "Näinhän ne asiat menevät" tunne valtaa lukiessa. 

Ludwig von Mises: Human Action

Ludwig von Misesin pääteos Human Action on lukukokemus vailla vertaa. Liki 900 sivuinen järkäle on alusta loppuun asti toimiva kokonaisuus. Teos lähtee liikkeelle määrittelemällä teorian ihmisen käyttäytymisestä toimivien yksilöiden valintoihin perustuen. Tämä ihmisen toimintaa tutkiva teoria on nimeltään prakseologia. Prakseologia haastaa muissa tieteissä vallitsevan ihmiskäsityksen perustellusti ja loogisesti. Tämän jälkeen käydään läpi ihmisen arvoja, tarpeita sekä luonnolliseen ihmisten väliseen yhteistyöhön perustuvaa vaihdantaa. 

Käsitellään aikaa, ajan arvoa, epävarmuutta, päämääriä, ihmisten toimintaa yhteiskunnassa, työnjakoa, ideoiden merkitystä, vaihdantaa, arvonmääritystä taloudellisessa toiminnassa, taloustieteen teoriaa, markkinoiden toimintaa, yrittäjyyttä, voittoja ja tappioita, vapautta, kilpailua, hintojen muodostumista, rahan olemusta, rahaa vaihdon välineenä, ajan ja rahan suhdetta, koron muodostumista, luottoa, rahan määrää, suhdanteita, valtion roolia rahamarkkinoilla, työtä ja palkkoja, työttömyyttä, vuokraa, maan hyödyntämistä, maan hintaa, markkinoita tietolähteenä, vallan merkitystä, harmoniaa ja intressiristiriitoja, yksityistä omaisuutta, perimistä, sosialismin mahdottomuutta, valtioiden roolia markkinoilla, verotusta, tuotannonrajoituksia, palkkakattoja, ay-liikettä, valuuttoja ja luottoja, syndikaatioita ja korporaatioita, sodan taloutta, hyvinvointiyhteiskuntaa markkinataloudessa, interventioiden ongelmallisuutta, aiempien talousteorioiden virheitä, taloustieteen roolia oppimisessa ja koulutuksessa sekä taloustieteen roolia ihmisen olemassaolon suurten kysymysten ratkaisemisessa. Kuvastaa hieman kirjan kattavuutta. Kaikkiin näihin annetaan perusteltu näkemys, jonka kanssa on vaikea olla eri mieltä. Kirjaa voi hyvällä omallatunnolla tituleerata kapitalismin raamatuksi, niin syvällisen ja laajan pohjan se antaa ihmisen vapaille valinnoille ja markkinataloudelle. 

Normaaliin tapaan, en jaa tässä muistiinpanojani kirjasta sitaattipoimintoina, koska se olisi mahdotonta. Sen sijaan palaan kirjaan useasti myöhemmin ja se tulee olemaan väitöskirjani teoreettinen kulmakivi. Kirja on ladattavissa ilmaiseksi Mises Instituutista PDF-muotoisena ja osina täältä sekä ääneen luettuna täältä, mutta on selvää, että tämä kirja kuuluu kirjahyllyyn, vieläpä paraatipaikalle. Kirjasta löytyy myös Youtube-videoita eri osioista, jos haluaa alkuun ottaa maistiaisia ennen koko kirjan ahmimista. Kirjaan saa helposti kulumaan luku-urakkana vuoden, koska sitä ei voi, eikä kannata lukea väsyneenä tai kiireessä. Silti se on kaiken siihen käytetyn ajan arvoinen. Miksi lukea monia lyhyitä keskivertoteoksia, kun voi lukea yhden täydellisen kirjan kerralla samassa ajassa? 

Toivoisin, että Human Actionin ja muiden von Misesin teosten ympärille muodostuisi lukupiiri, jossa kirjan lukeneet vaihtaisivat ajatuksiaan ja kävisivät yhteiskunnallista keskustelua lukemansa pohjalta. Sellaiselle olisi tässä yhteiskunnassa tilausta, niin relevantteja ja ajankohtaisia von Misesin ajatukset ovat tänäkin päivänä. Jos joku ilmoittaa lukeneensa von Misesin Human Actionin, henkilön pisteet minun silmissä nousevat välittömästi, niin merkittävästä teoksesta on henkilökohtaisesti tässä kirjassa kyse. 

Prakseologia ja epävarmuus

Jo itse toiminnan käsitteeseen liittyy epävarmuus tulevasta. Toimintaan liittyy valinta, mutta jos tiedät jo tulevaisuuden, silloin ei ole tarvetta valinnalle, mikä tarkoittaa, ettet toimi. Olisimme kuin laitteita, jotka reagoivat herätteisiin ilman omaa tahtoa.

"Action implies uncertainty about the future"

Emme tiedä tulevaisuutta. Edes luonnontieteet eivät pysty kertomaan tulevaisuutta, ne kertovat ainoastaan mahdolliset ratkaisut sarjasta määriteltyjä tapahtumia. Ne jättävät kaksi aluetta ennalta arvaamattomiksi:

a) Tosiasiat luonnosta, joita emme tunne (Unknown facts of nature)

b) Ihmisen valinnat (Human choices)

Tietämättömyytemme kahdesta näistä seikasta vaikuttaa kaikkeen ihmisen toimintaan epävarmuutena. Ihmisen toiminta suhteessa tulevaisuuteen voidaan luokitella kolmella tavalla:

1.Uhkapeli (Gambling)

2. Spekulointi (Speculation)

3. Suunnittelu / "Insinööritaito" (Engineering)

Uhkapelissä tiedetään sarjan tapahtumia lopputulosten tiheys. Mutta tämä tieto ei auta meitä voittamaan tietyssä erityisessä tapauksessa. Joudumme nojaamaan onneen.

Spekulaatiossa pyrimme mukauttamaan toimintamme suhteessa kykyymme ymmärtää tulevaisuutta. Otamme edelleen riskiä, mutta sitä vähentää lisätiedon hankinta lopputuloksesta. Kaikki ihmisen toiminta perustuu spekulaatioon.

Suunnittelussa / "Insinööritaidossa" tiedämme kaiken tarvittavan rakentamaan välineitä, kuten työkaluja tai laitteita, tietyn päämäärän saavuttamiseksi. Pidämme huolta varatoimenpiteistä ja turvallisuudesta rajaamaan sattumasta johtuvaa epävarmuutta. Tavoitteena on toimintamme elementtien täysi hallinta.

Onko yhteiskuntasuunnittelu mahdollista?

Puheessa käytetään termiä "yhteiskuntasuunnittelu"(social engineering), mutta tämä ei ole muuta kuin synonyymi yksinvaltiudelle ja totalitarismille. Yhteiskuntaa ei voi suunnitella. Ihmisiä ei voi käsitellä samoin kuin insinööri käsittelee koneensa ratasta. Edes diktaattori ei pysty korvaamaan utopian luomiseksi ihmisten tahtoa omallaan. Yksilön tulee uskoa, että tietty teko vie hänet lähemmäksi onnellisuutta ja diktaattori ei voi pakottaa sellaista käsitystä.

Prakseologia mahdollistaa ennustaa loogisella varmuudella eri toimintatapojen lopputulokset, mutta tämä ennustus ei koskaan pidä sisällään mitään määreellistä. Toisin sanoen voidaan sanoa (muiden asioiden pysyessä ennallaan), että kullan kysynnän laskusta seuraa kullan hinnan lasku. Mutta ei voida ennustaa, kuinka monta dollaria hinta tulee laskemaan, koska toimivan ihmisen tahdolle ei ole mahdollista saattaa numeroa. Prakseologi, joka tekee määrällisen ennustuksen minkä tahansa tuotteen hinnasta tai sen ajoituksesta, ei tee prakseologista ennustusta vaan ilmaisee henkilökohtaisen yrittäjällisen mielipiteensä. 

Kuten on ilmeistä, jokaiseen ihmisen tekoon liittyy epävarmuus. Emme voi tietää tulevaisuutta, voimme ainoastaan pelata uhkapeliä, spekuloida tai käyttää insinööritaitoa. Kaikissa näissä kolmessa lähestymistavassa on kiistämättömät riskinsä. Ennustuksilla voimme osoittaa sarjan loogisia tuloksia, mutta nämä lopputulokset voivat olla ainoastaan laadullisia eivätkä määrällisiä. 

Omistajuuden edellytyksiä ja ominaisuuksia

Tässä kirjoituksessa pohditaan omistajuuden edellytyksiä eli sitä prakseologista perustaa, joka synnyttää omistajuuden. Johtopäätöksenä päädytään esittämään, että hyöty ja niukkuus ovat omistajuuden edellytyksiä ja erilaisuus on omistajuuden ominaisuus.

Miksi kukaan omistaisi, jos kaikille riittäisi tarpeeksi yhtä hyvää?

John Locke asettaa omistajuuden filosofiassaan omistamiselle kaksi reunaehtoa: 1) Muille on yhteisesti jäljellä riittävästi ja yhtä hyvää ja 2) Kukaan ei saa ottaa enempää kuin pystyy käyttämään. Kuitenkin voidaan kysyä, miksi ihminen omistaisi, jos jäljelle jäisi kaikille riittävästi ja yhtä hyvää? Mitä arvoa olisi tällaisella omistajuudella? Tarkastellaan tilannetta esimerkin avulla:

Jos ihminen elää omenatarhassa, jossa on rajaton määrä n omenia tarjolla kaikille ja omenat ovat samanlaatuisia, miksi hän haluaisi ottaa haltuunsa ja omistaa tietyn omenan x? Miksi kiinnittyä yhteen, kun valinnanmäärä on rajaton? Entä miksi alkaa haalia useampia omenoita, jos jokainen muukin voi saada niin paljon kuin haluaa?

Miksi parempaa on aina vähemmän?

Esimieheni 7-vuotias lapsi esitti osuvan kysymyksen kysymällä, ”miksi parempaa on aina vähemmän?” Olisiko mahdollista, että niukkuus on arvon ja omistajuuden edellytys? Jos kaikille ei olekaan tarjolla samaa niin paljoa kuin kukin haluaisi, syntyisikö tällöin asioille myös arvo ja ihmisille insentiivi niiden omistamiseen? Jos omenatarhassa olisikin vain 10 omenaa ja 11 ihmistä, jotka kaikki haluaisivat saada vähintään yhden omenan, syntyisikö tilanne, jossa ihminen kohdatessaan omenan ottaisi sen omaan haltuunsa eli omistukseensa? Tällöin ihminen varmistaisi oman tavoitteensa täyttymisen. Jos joukossa on ihmisiä, jotka tahtoisivat saada useamman kuin yhden omenan, poimisivatko he itselleen myös toisen ja kolmannen omenan kohdalle osuessaan? Oletettavasti kyllä, mikäli heidän ensisijainen tavoitteensa olisi oman omenatavoitteen saavuttaminen, eikä esimerkiksi muiden ihmisten omenatavoitteiden täyttyminen oman ensimmäisen omenan saatuaan.

Usko niukkuudesta

On syytä tarkastella myös tosiasiallisen tilan ja ihmisen tietoisuuden erillisyyttä. Esimerkissä me tiedämme, että omenatarhassa on 10 omenaa ja 11 ihmistä. Mutta tietävätkö ihmiset omenatarhassa kokonaistilanteen? Entä jos osa tietää ja osa ei tiedä? Miten ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaa heidän henkilökohtainen oletus hyödykkeiden rajallisuudesta tai rajattomuudesta? Riittääkö insentiiviksi haltuunottoon ja omistajuuden synnyttämiseen pelkästään se, että osa ihmisistä uskoo hyödykkeen niukkuuteen eli siihen, että sitä ei riitä kaikille? Miten käyttäytyisi ihminen, joka uskoisi hyödykkeen olevan niukka, mutta tiedostaisi myös, että muut ihmiset eivät tiedosta niukkuutta? Haalisiko hän omistukseensa kaikki kohtaamansa omenat, jonka jälkeen hän kävisi niillä vaihdantaa muihin hyödykkeisiin tai luovuttaisi ne pulassa oleville? Mikäli hänen uskonsa niukkuuteen osoittautuisi vääräksi, jäisi hän oletettavasti yksin muiden silmissä arvottoman omenavarastonsa kanssa ja omistajuuden synnyttäminen olisi siten osoittautunut turhaksi.

Niukkuus ajan muutoksena

Yllä esitetty tilanne on kuvattu staattisena ajan suhteen. Esimerkkiin voidaan kuitenkin lisätä myös aikaulottuvuus. Voidaan olettaa, että omenoita olisi nyt rajaton määrä, mutta ihmisten määrän kasvusta tai kulutuksen lisääntymisestä johtuen tulevaisuudessa omenista tulisi niukkuutta. Tämä näkemys voisi olla joko kaikkien tiedossa tai osan tiedossa ja ihmisten käsitys niukkuuden aikataulusta voisi vaihdella. Riippuen omasta tilannetulkinnasta, ihminen oletettavasti ryhtyisi joko varastoimaan omenoita omaan tarpeeseen tai vaihdantaan, tai eläisi yhä rajattomasti, koska olettaisi niukkuuden olevan kaukana.

Erilaisuus ja laadulliset ominaisuudet

Esimerkissä kaikki omenat ovat samanlaisia. Esimerkkiin voidaan kuitenkin lisätä myös laatu-ulottuvuus huomioimalla omenoiden erilaisuus. Voidaan olettaa, että osa omenoista on vihreitä ja osa punaisia, osa kirpeitä ja osa makeita ja osa kypsiä ja osa raakoja. Laatuluokitteluja voidaan tehdä loputtomasti ja kyllä/ei-luokittelun sijasta todellisuudessa vallitsee erilaisten asteiden ja vivahteiden hajonta. Vastaavalla tavalla voidaan olettaa ihmisten laatumieltymysten vaihtelevan. Osa tykkää enemmän vihreistä kuin punaisista, osa kirpeistä kuin makeista ja osa kypsistä kuin raaoista. Laatupreferenssejä voidaan tehdä vastaavalla tavalla loputtomasti ja ihmisten preferoinnin aste hajaantuu. Erilaisuuden vallitessa myös kokonaistilanne moninaistuu. Tarttuuko punaista, makeaa ja kypsää omenaa tahtova ihminen kohtaamaansa vihreään, kirpeään ja raakaan omenaan ja tyytyy alemman laatu-ulottuvuuden hyötyynsä vai jatkaako hän yhä täydellisen metsästämistä? Poimiiko hän kenties ensimmäisen omenan mukaansa, varmuuden vuoksi, vaikka jatkaakin paremman etsintää?

Johtopäätös: Omistajuuden edellytykset ja ominaisuudet

Esimerkin perusteella voimme tarkastella omistajuuden edellytyksiä. Ensinnäkin voitaneen tehdä johtopäätös, jonka mukaan hyöty on omistajuuden edellytys. Mitä hyötyä olisi omistaa hyödytöntä hyödykettä? Siis jos jostain ei ole kenellekään mitään hyötyä, miksi kukaan sellaista omistaisi? Jos lähdetään siitä, että ihminen on tavoitteellinen toimija, joka pyrkii poistamaan epämukavuuttaan, on omistajuuden joko välittömästi tai välillisesti kyettävä poistamaan omistajansa epämukavuutta. Omistajuuden on siis oltava omistajalle hyödyllinen joko suoraan tai jollekin toiselle hyödyllinen, jolloin omistajuus luo omistajalleen arvoa välillisesti. Esimieheni sanoin, ”rahalla ei tee mitään, jos rahalla ei tee mitään”.

Toiseksi voidaan tehdä johtopäätös, että niukkuus on omistajuuden edellytys. Jos asiaa on tarjolla rajattomasti kaikille, ihmisen ei ole mielekästä rajata asioita omaan omistukseensa. Niukkuuden ei tarvitse olla välitöntä vaan niukkuus voi myös kehittyä ajan myötä. Niukkuuden ei myöskään tarvitse olla tosiasiallista vaan ihmisten uskomus niukkuudesta riittää ohjaamaan käyttäytymistä synnyttäen omistajuuden. Niukkuuden ei myöskään tarvitse olla henkilökohtaista vaan käsitys yleisestä niukkuudesta nyt tai tulevaisuudessa riittää luomaan insentiivin omistajuuteen vaihdannan välineenä.

Kolmanneksi voidaan tehdä johtopäätös, että erilaisuus on omistajuuden ominaisuus. Jos eri laatuvaihtoehtojen kirjo on rajaton ja ihmisten henkilökohtaisten preferenssien on myös rajaton, erilaisuudesta muodostuu omistajuuden ominaisuus. Ihminen voi omistaa hyödyllisen ja niukan asian, mutta haluta yhä omaan tahtotilaansa paremmin sopivaa. Toiselle niukka ja hyödyllinen asia voi olla toisen ihmisen omistuksessa vain siksi että tämä toinen ihminen ei ole löytänyt vielä itselleen sopivampaa. Erilaisuudesta johtuen omistajuus luonteeltaan on sekä määrällistä että laadullista.

Maailman resurssien omistus: öljy vs vesi

Jos tarkastellaan maailman resurssien omistajuutta hyödyn, niukkuuden ja erilaisuuden näkökulmasta, voidaan todeta hyödyllisten ja niukkojen hyödykkeiden olevan arvokkaita. Esimerkiksi öljyn arvokkuus perustuu sen globaaliin hyödyllisyyteen nyky-yhteiskunnassa ja laajaan oletukseen sen niukkuudesta. Öljyn laadullisilla ominaisuuksilla eli erilaisuudella ei voida todeta olevan merkittävää vaikutusta, koska ihmisten preferenssit ovat suurelta osin yhtenäiset.

Vesi raaka-aineena on ihmiselle vähintäänkin yhtä hyödyllistä kuin öljy, mutta koska vedestä ei ainakaan vielä vallitse laaja niukkuus, ei veden arvo vedä vertoja öljyn arvolle. Veden erilaisuudella eli laadullisilla ominaisuuksilla sen sijaan on merkitystä, koska ihmiset preferoivat eri tavalla erilaisia vesiä. Moni on valmis maksamaan pullovedestä, vaikka vesihana olisi lähettyvillä.

Ludwig von Mises: Profit and Loss

Voitto ja tappio ovat talouden peruskäsitteitä. Silti monikaan ei osaa määritellä niitä oikein tai ei ymmärrä niiden merkitystä markkinataloudessa. Ludwig von Misesin Profit & Loss on lyhyt ja helposti luettava teos talouden peruskäsitteistä. Kirja löytyy ilmaiseksi esimerkiksi täältä. Ohessa on otteita Misesin ajatuksista suorina sitaatteina. 

Ludwig von Mises: Profit & Loss

Mitä on yrittäjän voitto?


If all people were to anticipate correctly the future state of the market, the entrepreneurs would neither earn any profits nor suffer any losses... What makes profit emerge is the fact that the entrepreneur who judges the future prices of the products more correctly than other people do buys some or all of the factors of production at prices which, seen from the point of view of the future state of the market, are too low. Thus the total costs of production — including interest on the capital invested — lag behind the prices which the entrepreneur receives for the product. This difference is entrepreneurial profit.


Mitä on yrittäjän tappio?


On the other hand, the entrepreneur who misjudges the future prices of the products allows for the factors of production prices which, seen from the point of view of the future state of the market, are too high. His total costs of production exceed the prices at which he can sell the product. This difference is entrepreneurial loss.

Tuotto pääomalle ja osingot eivät ole osa voittoa

Interest on the capital employed is not a component part of profit. The dividends of a corporation are not profit. They are interest on the capital invested plus profit or minus loss.

Yrittäjän työpanos ei ole voittoa

The market equivalent of work performed by the entrepreneur in the conduct of the enterprise's affairs is entrepreneurial quasi-wages but not profit.

Yrittäjyys on päätöksentekoa

The activities of the entrepreneur consist in making decisions. He determines for what purpose the factors of production should be employed.

There is a simple rule of thumb to tell entrepreneurs from non-entrepreneurs. The entrepreneurs are those on whom the incidence of losses on the capital employed falls. Amateur-economists may confuse profits with other kinds of intakes. But it is impossible to fail to recognize losses on the capital employed.

Bureaucratic management is the only alternative available where there is no profit and loss management.

The consumers by their buying and abstention from buying elect the entrepreneurs in a daily repeated plebiscite as it were. They determine who should own and who not, and how much each owner should own.

Markkinat ovat avoimet kenelle tahansa

Entrance into the ranks of the entrepreneurs in a market society, not sabotaged by the interference of government or other agencies resorting to violence, is open to everybody. Those who know how to take advantage of any business opportunity cropping up will always find the capital required. For the market is always full of capitalists anxious to find the most promising employment for their funds and in search of the ingenious newcomers, in partnership with whom they could execute the most remunerative projects.

Arvovalinnat ovat aina henkilökohtaisia ja subjektiivisia: kuluttaja itse päättää

Judgments of value are necessarily always personal and subjective. The consumer chooses what, as he thinks, satisfies him best. Nobody is called upon to determine what could make another man happier or less unhappy. The popularity of motor cars, television sets and nylon stockings may be criticized from a "higher" point of view. But these are the things that people are asking for. They cast their ballots for those entrepreneurs who offer them this merchandise of the best quality at the cheapest price.

The consumer does not — like the voter in political voting — choose between different means whose effects appear only later. He chooses between things which immediately provide satisfaction. His decision is final.

Voitot eivät koskaan ole normaaleja

Profits are never normal. They appear only where there is a maladjustment, a divergence between actual production and production as it should be in order to utilize the available material and mental resources for the best possible satisfaction of the wishes of the public. They are the prize of those who remove this maladjustment; they disappear as soon as the maladjustment is entirely removed. In the imaginary construction of an evenly rotating economy there are no profits. There the sum of the prices of the complementary factors of production, due allowance being made for time preference, coincides with the price of the product. The greater the preceding maladjustments, the greater the profit earned by their removal. Maladjustments may sometimes be called excessive. But it is inappropriate to apply the epithet "excessive" to profits.

Pääoma ei luo voittoa tai tappiota vaan yrittäjän päätökset

It is not the capital employed that creates profits and losses. Capital does not "beget profit" as Marx thought. The capital goods as such are dead things that in themselves do not accomplish anything. If they are utilized according to a good idea, profit results. If they are utilized according to a mistaken idea, no profit or losses result. It is the entrepreneurial decision that creates either profit or loss. It is mental acts, the mind of the entrepreneur, from which profits ultimately originate. Profit is a product of the mind, of success in anticipating the future state of the market. It is a spiritual and intellectual phenomenon.

Verotus vie resursseja koko yhteiskuntaa parhaiten palvelevilta

In branding profits as excessive and penalizing the efficient entrepreneurs by discriminatory taxation, people are injuring themselves. Taxing profits is tantamount to taxing success in best serving the public. The only goal of all production activities is to employ the factors of production in such a way that they render the highest possible output. The smaller the input required for the production of an article becomes, the more of the scarce factors of production is left for the production of other articles. But the better an entrepreneur succeeds in this regard, the more is he vilified and the more is he soaked by taxation. Increasing costs per unit of output, that is, waste, is praised as a virtue.

Kateus on ihmisen yleinen heikkous

All people, entrepreneurs as well as non-entrepreneurs, look askance upon any profits earned by other people. Envy is a common weakness of men. People are loath to acknowledge the fact that they themselves could have earned profits if they had displayed the same foresight and judgment the successful businessman did. Their resentment is the more violent, the more they are subconsciously aware of this fact.

Voitto siirtää pääoman niille, joiden hallinnassa se hyödyttää eniten kaikkia

Public opinion condones profits only as far as they do not exceed the salary paid to an employee. All surplus is rejected as unfair. The objective of taxation is, under the ability-to-pay principle, to confiscate this surplus. Now one of the main functions of profits is to shift the control of capital to those who know how to employ it in the best possible way for the satisfaction of the public. The more profits a man earns, the greater his wealth consequently becomes, the more influential does he become in the conduct of business affairs. Profit and loss are the instruments by means of which the consumers pass the direction of production activities into the hands of those who are best fit to serve them. Whatever is undertaken to curtail or to confiscate profits impairs this function. The result of such measures is to loosen the grip the consumers hold over the course of production. The economic machine becomes, from the point of view of the people, less efficient and less responsive.

Säästäminen ja pääoman kumuloituminen kasvattavat, ei kuluttaminen

The jealousy of the common man looks upon the profits of the entrepreneurs as if they were totally used for consumption. A part of them is, of course, consumed. But only those entrepreneurs attain wealth and influence in the realm of business who consume merely a fraction of their proceeds and plough back the much greater part into their enterprises. What makes small business develop into big business is not spending, but saving and capital accumulation.

Miten yrittäjän voitto hyödyttää kaikkia?

A surplus of the sum of all profits earned in the whole economy above the sum of all losses suffered emerges only in a progressing economy, that is in an economy in which the per head quota of capital increases. This increment is an effect of saving that adds new capital goods to the quantity already previously available. The increase of capital available creates maladjustments insofar as it brings about a discrepancy between the actual state of production and that state which the additional capital makes possible. Thanks to the emergence of additional capital, certain projects which hitherto could not be executed become feasible. In directing the new capital into those channels in which it satisfies the most urgent among the previously not satisfied wants of the consumers, the entrepreneurs earn profits which are not counterbalanced by the losses of other entrepreneurs.

The enrichment which the additional capital generates goes only in part to those who have created it by saving. The rest goes, by raising the marginal productivity of labor and thereby wage rates, to the earners of wages and salaries and, by raising the prices of definite raw materials and food stuffs, to the owners of land, and, finally, to the entrepreneurs who integrate this new capital into the most economical production processes. But while the gain of the wage earners and of the landowners is permanent, the profits of the entrepreneurs disappear once this integration is accomplished. Profits of the entrepreneurs are, as has been mentioned already, a permanent phenomenon only on account of the fact that maladjustments appear daily anew by the elimination of which profits are earned.

Säästäminen luo vaurautta koko yhteiskuntaan

It is obvious that in a stationary economy no part of the national income goes into profits. Only in a progressing economy is there a surplus of total profits over total losses. The popular belief that profits are a deduction from the income of workers and consumers is entirely fallacious. If we want to apply the term deduction to the issue, we have to say that this surplus of profits over losses as well as the increments of the wage earners and the landowners is deducted from the gains of those whose saving brought about the additional capital. It is their saving that is the vehicle of economic improvment, that makes the employment of technological innovations possible and raises productivity and the standard of living. It is the entrepreneurs whose activity takes care of the most economical employment of the additional capital. As far as they themselves do not save, neither the workers nor the landowners contribute anything to the emergence of the circumstances which generate what is called economic progress and improvement. They are benefited by other peoples' saving that creates additional capital on the one hand and by the entrepreneurial action that directs this additional capital toward the satisfaction of the most urgent wants on the other hand. A retrogressing economy is an economy in which the per head quota of capital invested is decreasing. In such an economy the total amount of losses incurred by entrepreneurs exceeds the total amount of profits earned by other entrepreneurs.

Voitto ja tappio ovat sosiaalisia ilmiöitä

The originary praxeological categories of profit and loss are psychic qualities and not reducible to any interpersonal description in quantitative terms. They are intensive magnitudes. The difference between the value of the end attained and that of the means applied for its attainment is profit if it is positive and loss if it is negative. Where there are social division of efforts and cooperation as well as private ownership of the means of production, economic calculation in terms of monetary units becomes feasible and necessary. Profit and loss are computable as social phenomena. The psychic phenomena of profit and loss, from which they are ultimately derived, remain, of course, incalculable intensive magnitudes.

Kapitalismissa tarvitaan voittoja ja tappioita

Capitalism cannot survive the abolition of profit. It is profit and loss that force the capitalists to employ their capital for the best possible service to the consumers. It is profit and loss that make those people supreme in the conduct of business who are best fit to satisfy the public. If profit is abolished, chaos results.

Liikemiehellä on vain yksi tavoite: mahdollisimman suuri voitto

The businessmen are not irresponsible tyrants. It is precisely the necessity of making profits and avoiding losses that gives to the consumers a firm hold over the entrepreneurs and forces them to comply with the wishes of the people. What makes a firm big is its success in best filling the demands of the buyers. If the bigger enterprise did not better serve the people than a smaller one, it would long since have been reduced to smallness. There is no harm in a businessman's endeavors to enrich himself by increasing his profits. The businessman has in his capacity as a businessman only one task: to strive after the highest possible profit. Huge profits are the proof of good service rendered in supplying the consumers. Losses are the proof of blunders committed, of failure to perform satisfactorily the tasks incumbent upon an entrepreneur. The riches of successful entrepreneurs is not the cause of anybody's poverty; it is the consequence of the fact that the consumers are better supplied than they would have been in the absence of the entrepreneur's effort. The penury of millions in the backward countries is not caused by anybody's opulence; it is the correlative of the fact that their country lacks entrepreneurs who have acquired riches. The standard of living of the common man is highest in those countries which have the greatest number of wealthy entrepreneurs. It is to the foremost material interest of everybody that control of the factors of production should be concentrated in the hands of those who know how to utilize them in the most efficient way.

Kapitalismi ei ole syy köyhyyteen vaan sen puute

The disintegration of the international capital market is one of the most important effects of the anti-profit mentality of our age. ...The immense majority of the world's population is extremely poor when compared with the average standard of living of the capitalist nations. But this poverty does not explain their propensity to adopt the communist program. They are anti-capitalistic because they are blinded by envy, ignorant, and too dull to appreciate correctly the causes of their distress. There is but one means to improve their material conditions, namely, to convince them that only capitalism can render them more prosperous.

The worst method to fight communism is that of the Marshall Plan. It gives to the recipients the impression that the United States alone is interested in the preservation of the profit system while their own concerns require a communist regime. The United States, they think, is aiding them because its people have a bad conscience. They themselves pocket this bribe but their sympathies go to the socialist system. The American subsidies make it possible for their governments to conceal partially the disastrous effects of the various socialist measures they have adopted.

Neither India nor China has ever established capitalism. Their poverty is the result of the absence of capitalism.

There is but one means to improve the material well-being of men, viz., to accelerate the increase in capital accumulated as against population. 

Voitot ovat todiste onnistumisesta

The function of entrepreneurs is to make profits; high profits are the proof that they have well performed their task of removing maladjustments of production. ...the world would be in a rather desolate condition if it were peopled exclusively by men not interested in the pursuit of material well-being.

Talous ei ole staattinen eikä sitä voi tutkia matemaattisilla malleilla

Now one of the main shortcomings of the mathematical economists is that they deal with this evenly rotating economy — they call it the static state — as if it were something really existing. Prepossessed by the fallacy that economics is to he treated with mathematical methods, they concentrate their efforts upon the analysis of static states which, of course, allow a description in sets of simultaneous differential equations. But this mathematical treatment virtually avoids any reference to the real problems of economics. It indulges in quite useless mathematical play without adding anything to the comprehension of the problems of human acting and producing. It creates the misunderstanding as if the analysis of static states were the main concern of economics. It confuses a merely ancillary tool of thinking with reality.

The mathematical economist is so blinded by his epistemological prejudice that he simply fails to see what the tasks of economics are. He is anxious to show us that socialism is realizable under static conditions. As static conditions, as he himself admits, are unrealizable, this amounts merely to the assertion that in an unrealizable state of the world socialism would be realizable. A very valuable result, indeed, of a hundred years of the joint work of hundreds of authors, taught at all universities, publicized in innumerable textbooks and monographs and in scores of allegedly scientific magazines!

There is no such thing as a static economy. All the conclusions derived from preoccupation with the image of static states and static equilibrium are of no avail for the description of the world as it is and will always be.

Loppusanat: valinta kapitalismin ja sosialismin välillä

A social order based on private control of the means of production cannot work without entrepreneurial action and entrepreneurial profit and, of course, entrepreneurial loss. The elimination of profit, whatever methods may be resorted to for its execution, must transform society into a senseless jumble. It would create poverty for all.

In a socialist system there are neither entrepreneurs nor entrepreneurial profit and loss. The supreme director of the socialist commonwealth would, however, have to strive in the same way after a surplus of proceeds over costs as the entrepreneurs do under capitalism. It is not the task of this essay to deal with socialism. Therefore it is not necessary to stress the point that, not being able to apply any kind of economic calculation, the socialist chief would never know what the costs and what the proceeds of his operations are.

What matters in this context is merely the fact that there is no third system feasible. There cannot be any such thing as a non-socialist system without entrepreneurial profit and loss. The endeavors to eliminate profits from the capitalist system are merely destructive. They disintegrate capitalism without putting anything in its place. It is this that we have in mind in maintaining that they result in chaos.

Men must choose between capitalism and socialism. They cannot avoid this dilemma by resorting to a capitalist system without entrepreneurial profit. Every step toward the elimination of profit is progress on the way toward social disintegration.

In choosing between capitalism and socialism people are implicitly also choosing between all the social institutions which are the necessary accompaniment of each of these systems, its "superstructure" as Marx said. If control of production is shifted from the hands of entrepreneurs, daily anew elected by a plebiscite of the consumers, into the hands of the supreme commander of the "industrial armies" (Marx and Engels) or of the "armed workers" (Lenin), neither representative government nor any civil liberties can survive. Wall Street, against which the self-styled idealists are battling, is merely a symbol. But the walls of the Soviet prisons within which all dissenters disappear forever are a hard fact.

The entrepreneurs are neither perfect nor good in any metaphysical sense. They owe their position exclusively to the fact that they are better fit for the performance of the functions incumbent upon them than other people are. They earn profit not because they are clever in performing their tasks, but because they are more clever or less clumsy than other people are. They are not infallible and often blunder. But they are less liable to error and blunder less than other people do.