Rothbard: Man, Economy and State with Power and Market

No niin, rasti ruutuun, luettu on, nimittäin Murray N. Rothbardin 1639 tekstisivua sisältävä jättiläinen Man, Economy and State with Power and Market (Wiki). Ja olipa lukukokemus! Mykistävä, tyhjentävä, kattava, perusteellinen, looginen, aatteellinen. Yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista!

 

Rothbard: Man, Economy and State with Power and Market

Kenties paras koskaan lukemani kirja

 

Ensinnäkin kiitos Petrille siitä, että suosittelit minulle tätä kirjaa. Oli suosituksesi arvoinen, ehdottomasti. Tähän asti parhaan lukemani kirjan titteliä on kantanut Ludwig von Misesin Human Action, mutta von Misesin oppilas Murray N. Rothbard kyllä kiilaa tällä teoksellaan varsin varteenotettavaksi oppi-isänsä haastajaksi. Tämä siitä syystä, että Rothbard jatkaa montaa von Misesin aloittamaa ajatusketjua vieläkin pidemmälle ja tuo näkemykset konkreettisemmin käytäntöön. Näissä kahdessa teoksessa on niin paljon samaa, että paremmuuden vertailu on vaikeaa ja turhaakin. Kun Human Actionista totesin, että kirjaa voi pitää kapitalismin raamattuna, ehkä lienee sopivaa nyt asemoida Human Action vanhaksi testamentiksi ja Man, Economy and State uudeksi testamentiksi.

 

Man, Economy and State with Power and Market - Mistä on kyse?

 

Rothbardin kirjan tiivistäminen yhteen blogitekstiin on yksinkertainen mahdottomuus. Pelkästään sivuviitteeni tästä kirjasta olisi itsessään kirja. Mukana oli myös alkuperäisestä versiosta sensuroitu Power and Market, joka teoksena on poliittisempi ja kantaaottavampi, vaikkakin se koko ajan pysyttäytyy prakseologiassa ja välttää tekemästä arvopohjaisia valintoja. On ymmärrettävää, että se osio on ollut vaikea sulatettavaksi 60-luvulla. Osio julkaistiin lopulta 1970.

 

Mistä Man, Economy ja State sitten koostuu? Kaikki lähtee liikkeelle ihmisen toiminnasta. Kirjan alussa luodaan perusta yksinkertaisiin, luonnollisiin ja loogisiin aksioomiin eli perusoletuksiin pohjautuen ja sen päälle kehitetään loogisella päättelyllä ymmärrystä ihmisen, markkinoiden ja valtioiden toiminnasta. Logiikka on perusteluissa kaiken keskiössä. Joka hetki on tunne, että olisi mahdoton lähteä opponoimaan esitettyä totuutta vastaan. Loppuisivat vain ammukset aseesta. Ja se tunne vetää sanattomaksi. Se tunne saa myös onnelliseksi, koska asiat jäsentyvät omassa päässä loogiseksi ja ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Muodostuu täyttymys siitä, että "jes, näin tämä todellakin on!" ja toisaalta tyhjyys siitä, että "onko asiat loppujen lopuksi näin yksinkertaisia!".

 

Libertaarinen merkkiteos

 

Man, Economy and State on libertaarinen teos. Jos siis et ole libertaari tai siihen suuntaan omassa maailmankuvassasi kallellaan, niin ei tämän kirjan lukeminen vain onnistu. Veikkaan, että pää hajoaisi tällä sivumäärällä ja tekstityylillä. Tämä kirja on vapaan markkinatalouden ja vapaan yhteiskunnan katekismus. Valtiolle ei jää tässä julistuksessa mitään roolia. Ei ainakaan mitään, mikä loisi arvoa paremmin kuin ihmisten vapaaehtoinen vaihdanta. Rothbardin mukaan siis yksikään vero ei ole perusteltu vaan kaikki on pahasta. Pahasta ovat myös muun muassa patentit, koska ne ovat valtiollinen kilpailurajoite. Vapaa markkinatalous hoitaisi asian tavaramerkeillä ja tekijänoikeuksilla (copyright).

 

Talouden peruskäsitteet kuten arvo, aika, vaihdanta, kilpailu, pääoma, erikoistuminen (division of labor), kysyntä, tarjonta, työ, palkka, raha, hinta, tuotanto, omistajuus, korko, marginaalihyöty, yrittäjyys, investoinnit, teknologia, muutos, riski, vakuuttaminen, monopolit, liitot, verotus, suhdanteet, interventiot, ostovoima, inflaatio, deflaatio, kasvu, luotto, taloudellinen laskenta, päätöksenteko, globalisaatio, työttömyys, markkinat, oikeudenmukaisuus, omistusoikeudet, vapaus ja yksityinen vs julkinen talous tulevat kaikki määritellyiksi ja käsitellyiksi. Ja paljon muuta. Jos nämä ymmärtää ja hallitsee, on melko vahva toimija missä tahansa taloudellisessa tai yhteiskunnallisessa roolissa. Samalla voi myös iskeä ahdistus, koska niin suuri ristiriita on kirjassa esitetyillä ajatuksilla suhteessa Suomen nykytilaan ja täällä käytävään keskusteluun. Voisi puhua puhtaasti päinvastaisesta. Siksi Ayn Randin Atlas Shruggedin ajatus poislähtemisestä nousi taas aika ajoin pintaan.

 

Kirjasuositus vain harvoille ja valituille

 

Taloustieteellisen keskustelun kannalta on sääli, että tällaisia teoksia ei oikeastaan enää tehdä. Nyt akateeminen maailma keskittyy artikkeleiden julkaisemiseen. Kenelläkään ei ole kannustinta, jos lienee kykyäkään, kirjoittaa 7 vuotta kaiken kattavaa ultimatumia. Tervetullutta kuitenkin olisi, että edes akateemisessa maailmassa tällaiset teokset tunnistettaisiin ja niillä olisi rooli teorian kehittämisessä, nyt kun tällaisia klassikoita ja niiden kirjoittajia ei liiemmin edes tunnisteta, saati sitten että oltaisiin näihin perehdytty. Ehkä se kertoo omalla tavallaan "rakkaudesta lajiin" eli intohimosta omaa alaa kohtaan. Toki itävaltalainen koulukunta, jota Rothbard ja von Mises edustavat, on nykyisessä taloustieteessä valtavirran ulkopuolista marginaalikirjallisuutta, joten on ymmärrettävää, että näihin nimiin ei opintojen aikana törmää. Ehkä kuitenkin kannattaisi.

 

Kenen kannattaisi lukea teos? Vain asiaan vihkiytyneiden. Tottakai kenelle tahansa kirja on valtava oppikokemus. Teksti on helposti luettavaa ja ymmärrettävää. Sopii siis kenelle tahansa. Jos olisin kauppatieteitä lukeva kylteri, lukisin tämän kirjan lomalukemisena. Sen jälkeen katselisi taloutta ja maailmaa aika uusin silmin. Realismia on kuitenkin, että ei tällaiseen kirjaan hetken mielijohteesta tartuta. Eikä kannatakaan. Parempi siis ensin tutustua ajattelutapaan internetissä, lukea lyhyempiä teoksia ja vasta sitten siirtyä tällaisiin järkäleisiin. Riskinä nimittäin on, että kirja muuttaa kokonaan omaa ajatteluasi. Näin minulle kävi Human Actionin kanssa ja Man, Economy and State with Power and Market vain vahvisti uskoani ismiin.

Ludwig von Mises: Human Action

Paras koskaan lukemani kirja. Ylivoimaisesti. Kirja, josta on vaikea - liki mahdoton - tehdä muistiinpanoja, koska sen voisi alleviivata kannesta kanteen. Kirja, joka on eniten muuttanut tai vahvistanut maailmankuvaani ja tapaani ajatella. Kirja, jota lukiessa pää huutaa riemusta, kun lähes jokaiselta sivulta löytyy aukikirjoitettuna asioita, jotka ovat odottaneet kohdalleen loksahtamista. Koko kirja loogisesti ja eettisesti perusteltua tekstiä, jonka voi todeta pätevän käytännössä. "Näinhän ne asiat menevät" tunne valtaa lukiessa. 

Ludwig von Mises: Human Action

Ludwig von Misesin pääteos Human Action on lukukokemus vailla vertaa. Liki 900 sivuinen järkäle on alusta loppuun asti toimiva kokonaisuus. Teos lähtee liikkeelle määrittelemällä teorian ihmisen käyttäytymisestä toimivien yksilöiden valintoihin perustuen. Tämä ihmisen toimintaa tutkiva teoria on nimeltään prakseologia. Prakseologia haastaa muissa tieteissä vallitsevan ihmiskäsityksen perustellusti ja loogisesti. Tämän jälkeen käydään läpi ihmisen arvoja, tarpeita sekä luonnolliseen ihmisten väliseen yhteistyöhön perustuvaa vaihdantaa. 

Käsitellään aikaa, ajan arvoa, epävarmuutta, päämääriä, ihmisten toimintaa yhteiskunnassa, työnjakoa, ideoiden merkitystä, vaihdantaa, arvonmääritystä taloudellisessa toiminnassa, taloustieteen teoriaa, markkinoiden toimintaa, yrittäjyyttä, voittoja ja tappioita, vapautta, kilpailua, hintojen muodostumista, rahan olemusta, rahaa vaihdon välineenä, ajan ja rahan suhdetta, koron muodostumista, luottoa, rahan määrää, suhdanteita, valtion roolia rahamarkkinoilla, työtä ja palkkoja, työttömyyttä, vuokraa, maan hyödyntämistä, maan hintaa, markkinoita tietolähteenä, vallan merkitystä, harmoniaa ja intressiristiriitoja, yksityistä omaisuutta, perimistä, sosialismin mahdottomuutta, valtioiden roolia markkinoilla, verotusta, tuotannonrajoituksia, palkkakattoja, ay-liikettä, valuuttoja ja luottoja, syndikaatioita ja korporaatioita, sodan taloutta, hyvinvointiyhteiskuntaa markkinataloudessa, interventioiden ongelmallisuutta, aiempien talousteorioiden virheitä, taloustieteen roolia oppimisessa ja koulutuksessa sekä taloustieteen roolia ihmisen olemassaolon suurten kysymysten ratkaisemisessa. Kuvastaa hieman kirjan kattavuutta. Kaikkiin näihin annetaan perusteltu näkemys, jonka kanssa on vaikea olla eri mieltä. Kirjaa voi hyvällä omallatunnolla tituleerata kapitalismin raamatuksi, niin syvällisen ja laajan pohjan se antaa ihmisen vapaille valinnoille ja markkinataloudelle. 

Normaaliin tapaan, en jaa tässä muistiinpanojani kirjasta sitaattipoimintoina, koska se olisi mahdotonta. Sen sijaan palaan kirjaan useasti myöhemmin ja se tulee olemaan väitöskirjani teoreettinen kulmakivi. Kirja on ladattavissa ilmaiseksi Mises Instituutista PDF-muotoisena ja osina täältä sekä ääneen luettuna täältä, mutta on selvää, että tämä kirja kuuluu kirjahyllyyn, vieläpä paraatipaikalle. Kirjasta löytyy myös Youtube-videoita eri osioista, jos haluaa alkuun ottaa maistiaisia ennen koko kirjan ahmimista. Kirjaan saa helposti kulumaan luku-urakkana vuoden, koska sitä ei voi, eikä kannata lukea väsyneenä tai kiireessä. Silti se on kaiken siihen käytetyn ajan arvoinen. Miksi lukea monia lyhyitä keskivertoteoksia, kun voi lukea yhden täydellisen kirjan kerralla samassa ajassa? 

Toivoisin, että Human Actionin ja muiden von Misesin teosten ympärille muodostuisi lukupiiri, jossa kirjan lukeneet vaihtaisivat ajatuksiaan ja kävisivät yhteiskunnallista keskustelua lukemansa pohjalta. Sellaiselle olisi tässä yhteiskunnassa tilausta, niin relevantteja ja ajankohtaisia von Misesin ajatukset ovat tänäkin päivänä. Jos joku ilmoittaa lukeneensa von Misesin Human Actionin, henkilön pisteet minun silmissä nousevat välittömästi, niin merkittävästä teoksesta on henkilökohtaisesti tässä kirjassa kyse. 

Verotuksen vuosikello

Taas on se aika vuodesta, jolloin toimitetaan uudet verokortit palkanlaskentaan. Tämän jälkeen verotus pääsee monelta unohtumaan, koska itse vähennys tapahtuu "automaattisesti" ennakonpidätyksenä ja vähennettyjen verojen määrä palkkakuitilla vain todetaan toteutumana. Jotta verot konkretisoituisivat, suosittelen tekemään yhden yksinkertaisen laskuharjoituksen:

Veroprosentti x 365 päivää = veropäiväsi vuodessa

Jos siis veroprosenttisi on esimerkiksi 42%, saat lopputulokseksi 153 päivää. Tämän jälkeen laske kalenterisi alusta päiviä ja merkitse veropäiviäsi vastaava päivä kalenteriisi. Näin suuren (tai pienen) osan vuodestasi työskentelet Suomen valtiolle verojen muodossa. Jos huomaat työskenteleväsi lähes juhannukseen asti valtion kassan kartuttajana, voit hyvinkin kutsua olevasi puoliksi valtion työntekijä, "valtion kevätapulainen" ja puoliksi itsenäinen palkansaaja tai yrittäjä. Kalenteriin merkittynä päivänä kannattaa kenties järjestää juhlat, koska olet oman osuutesi suorittanut ja lopun saat itse ansaita. 

Arvonlisävero

Jos haluaa tarkastella asiaa monipuolisemmin, voi laskelmaan ottaa huomioon myös arvonlisäverot. Arvonlisävero on kenties kaikkein harhaanjohtavin termi, jonka minä tiedän. Arvonlisävero ei todellakaan lisää asian arvoa, kuten nimi antaisi ymmärtää. Kuluttajan maksamaa hintaa se kyllä korottaa, mutta kuluttajan kokemaa arvoa se ei lisää. Itse asiassa asia on päinvastoin, koska korkeamman hinnan vuoksi kuluttaja voi kuluttaa vähemmän haluamiaan asioita ja täten hänen hyvinvointinsa heikkenee. Oikea termi arvonlisäverolle olisi hinnankorotusvero. Silloin kenties termi myös ymmärrettäisiin yhteiskunnallisessa keskustelussa oikein. 

Jos siis oletetaan, että maksamiensa verojen jälkeen työntekijä kuluttaa käteen jäävää tuloaan Suomessa, maksaa hän pääsääntöisesti kuluttamistaan asioista yleisen 23% arvonlisäveron eli hinnankorotusveron. Ketju ihmisen työnteosta hänen saamaansa verolla vähennettyyn palkkaan ja palkasta hinnankorotusverolla vähennettyyn tarpeentyydytykseen sisältää siis lähtökohtaisesti kaksi vähennyserää valtiolle. 

Arvonlisäveron huomioivan laskelman voi tehdä lisäämällä esimerkiksi yleisen arvonlisäverokannan veroprosenttiin:

(Veroprosentti + yleinen arvonlisäverokanta) x 365 päivää = veropäivät arvonlisäverolla vuodessa

Yllä olevalla esimerkillä saamme tulokseksi (42%+23%=65%) ja lopputulokseksi 237 päivää. Aletaan olemaan elokuussa. 

Johtopäätös

Veroasia ei toki ole näin yksinkertainen kuten tässä esitetään, mutta joskus asioita on yksinkertaistettava, jotta yleinen totuus tulee ymmärrettäväksi. Tällä tavalla tarkasteltuna ei ole ihme, jos Suomessa on työtä tekemällä vaikea vaurastua ja kasvattaa henkilökohtaista hyvinvointia, jos vuoden työpanoksesta jää verojen jälkeen todelliseen tarpeentyydytykseen ja vaurauden kasvattamiseen vain syksyn sato. Oikeudenmukaista? Ei minusta. Motivoivaa? Ei varmasti. Lisääkö hyvinvointia? Epäilen. 

Ludwig von Mises: Profit and Loss

Voitto ja tappio ovat talouden peruskäsitteitä. Silti monikaan ei osaa määritellä niitä oikein tai ei ymmärrä niiden merkitystä markkinataloudessa. Ludwig von Misesin Profit & Loss on lyhyt ja helposti luettava teos talouden peruskäsitteistä. Kirja löytyy ilmaiseksi esimerkiksi täältä. Ohessa on otteita Misesin ajatuksista suorina sitaatteina. 

Ludwig von Mises: Profit & Loss

Mitä on yrittäjän voitto?


If all people were to anticipate correctly the future state of the market, the entrepreneurs would neither earn any profits nor suffer any losses... What makes profit emerge is the fact that the entrepreneur who judges the future prices of the products more correctly than other people do buys some or all of the factors of production at prices which, seen from the point of view of the future state of the market, are too low. Thus the total costs of production — including interest on the capital invested — lag behind the prices which the entrepreneur receives for the product. This difference is entrepreneurial profit.


Mitä on yrittäjän tappio?


On the other hand, the entrepreneur who misjudges the future prices of the products allows for the factors of production prices which, seen from the point of view of the future state of the market, are too high. His total costs of production exceed the prices at which he can sell the product. This difference is entrepreneurial loss.

Tuotto pääomalle ja osingot eivät ole osa voittoa

Interest on the capital employed is not a component part of profit. The dividends of a corporation are not profit. They are interest on the capital invested plus profit or minus loss.

Yrittäjän työpanos ei ole voittoa

The market equivalent of work performed by the entrepreneur in the conduct of the enterprise's affairs is entrepreneurial quasi-wages but not profit.

Yrittäjyys on päätöksentekoa

The activities of the entrepreneur consist in making decisions. He determines for what purpose the factors of production should be employed.

There is a simple rule of thumb to tell entrepreneurs from non-entrepreneurs. The entrepreneurs are those on whom the incidence of losses on the capital employed falls. Amateur-economists may confuse profits with other kinds of intakes. But it is impossible to fail to recognize losses on the capital employed.

Bureaucratic management is the only alternative available where there is no profit and loss management.

The consumers by their buying and abstention from buying elect the entrepreneurs in a daily repeated plebiscite as it were. They determine who should own and who not, and how much each owner should own.

Markkinat ovat avoimet kenelle tahansa

Entrance into the ranks of the entrepreneurs in a market society, not sabotaged by the interference of government or other agencies resorting to violence, is open to everybody. Those who know how to take advantage of any business opportunity cropping up will always find the capital required. For the market is always full of capitalists anxious to find the most promising employment for their funds and in search of the ingenious newcomers, in partnership with whom they could execute the most remunerative projects.

Arvovalinnat ovat aina henkilökohtaisia ja subjektiivisia: kuluttaja itse päättää

Judgments of value are necessarily always personal and subjective. The consumer chooses what, as he thinks, satisfies him best. Nobody is called upon to determine what could make another man happier or less unhappy. The popularity of motor cars, television sets and nylon stockings may be criticized from a "higher" point of view. But these are the things that people are asking for. They cast their ballots for those entrepreneurs who offer them this merchandise of the best quality at the cheapest price.

The consumer does not — like the voter in political voting — choose between different means whose effects appear only later. He chooses between things which immediately provide satisfaction. His decision is final.

Voitot eivät koskaan ole normaaleja

Profits are never normal. They appear only where there is a maladjustment, a divergence between actual production and production as it should be in order to utilize the available material and mental resources for the best possible satisfaction of the wishes of the public. They are the prize of those who remove this maladjustment; they disappear as soon as the maladjustment is entirely removed. In the imaginary construction of an evenly rotating economy there are no profits. There the sum of the prices of the complementary factors of production, due allowance being made for time preference, coincides with the price of the product. The greater the preceding maladjustments, the greater the profit earned by their removal. Maladjustments may sometimes be called excessive. But it is inappropriate to apply the epithet "excessive" to profits.

Pääoma ei luo voittoa tai tappiota vaan yrittäjän päätökset

It is not the capital employed that creates profits and losses. Capital does not "beget profit" as Marx thought. The capital goods as such are dead things that in themselves do not accomplish anything. If they are utilized according to a good idea, profit results. If they are utilized according to a mistaken idea, no profit or losses result. It is the entrepreneurial decision that creates either profit or loss. It is mental acts, the mind of the entrepreneur, from which profits ultimately originate. Profit is a product of the mind, of success in anticipating the future state of the market. It is a spiritual and intellectual phenomenon.

Verotus vie resursseja koko yhteiskuntaa parhaiten palvelevilta

In branding profits as excessive and penalizing the efficient entrepreneurs by discriminatory taxation, people are injuring themselves. Taxing profits is tantamount to taxing success in best serving the public. The only goal of all production activities is to employ the factors of production in such a way that they render the highest possible output. The smaller the input required for the production of an article becomes, the more of the scarce factors of production is left for the production of other articles. But the better an entrepreneur succeeds in this regard, the more is he vilified and the more is he soaked by taxation. Increasing costs per unit of output, that is, waste, is praised as a virtue.

Kateus on ihmisen yleinen heikkous

All people, entrepreneurs as well as non-entrepreneurs, look askance upon any profits earned by other people. Envy is a common weakness of men. People are loath to acknowledge the fact that they themselves could have earned profits if they had displayed the same foresight and judgment the successful businessman did. Their resentment is the more violent, the more they are subconsciously aware of this fact.

Voitto siirtää pääoman niille, joiden hallinnassa se hyödyttää eniten kaikkia

Public opinion condones profits only as far as they do not exceed the salary paid to an employee. All surplus is rejected as unfair. The objective of taxation is, under the ability-to-pay principle, to confiscate this surplus. Now one of the main functions of profits is to shift the control of capital to those who know how to employ it in the best possible way for the satisfaction of the public. The more profits a man earns, the greater his wealth consequently becomes, the more influential does he become in the conduct of business affairs. Profit and loss are the instruments by means of which the consumers pass the direction of production activities into the hands of those who are best fit to serve them. Whatever is undertaken to curtail or to confiscate profits impairs this function. The result of such measures is to loosen the grip the consumers hold over the course of production. The economic machine becomes, from the point of view of the people, less efficient and less responsive.

Säästäminen ja pääoman kumuloituminen kasvattavat, ei kuluttaminen

The jealousy of the common man looks upon the profits of the entrepreneurs as if they were totally used for consumption. A part of them is, of course, consumed. But only those entrepreneurs attain wealth and influence in the realm of business who consume merely a fraction of their proceeds and plough back the much greater part into their enterprises. What makes small business develop into big business is not spending, but saving and capital accumulation.

Miten yrittäjän voitto hyödyttää kaikkia?

A surplus of the sum of all profits earned in the whole economy above the sum of all losses suffered emerges only in a progressing economy, that is in an economy in which the per head quota of capital increases. This increment is an effect of saving that adds new capital goods to the quantity already previously available. The increase of capital available creates maladjustments insofar as it brings about a discrepancy between the actual state of production and that state which the additional capital makes possible. Thanks to the emergence of additional capital, certain projects which hitherto could not be executed become feasible. In directing the new capital into those channels in which it satisfies the most urgent among the previously not satisfied wants of the consumers, the entrepreneurs earn profits which are not counterbalanced by the losses of other entrepreneurs.

The enrichment which the additional capital generates goes only in part to those who have created it by saving. The rest goes, by raising the marginal productivity of labor and thereby wage rates, to the earners of wages and salaries and, by raising the prices of definite raw materials and food stuffs, to the owners of land, and, finally, to the entrepreneurs who integrate this new capital into the most economical production processes. But while the gain of the wage earners and of the landowners is permanent, the profits of the entrepreneurs disappear once this integration is accomplished. Profits of the entrepreneurs are, as has been mentioned already, a permanent phenomenon only on account of the fact that maladjustments appear daily anew by the elimination of which profits are earned.

Säästäminen luo vaurautta koko yhteiskuntaan

It is obvious that in a stationary economy no part of the national income goes into profits. Only in a progressing economy is there a surplus of total profits over total losses. The popular belief that profits are a deduction from the income of workers and consumers is entirely fallacious. If we want to apply the term deduction to the issue, we have to say that this surplus of profits over losses as well as the increments of the wage earners and the landowners is deducted from the gains of those whose saving brought about the additional capital. It is their saving that is the vehicle of economic improvment, that makes the employment of technological innovations possible and raises productivity and the standard of living. It is the entrepreneurs whose activity takes care of the most economical employment of the additional capital. As far as they themselves do not save, neither the workers nor the landowners contribute anything to the emergence of the circumstances which generate what is called economic progress and improvement. They are benefited by other peoples' saving that creates additional capital on the one hand and by the entrepreneurial action that directs this additional capital toward the satisfaction of the most urgent wants on the other hand. A retrogressing economy is an economy in which the per head quota of capital invested is decreasing. In such an economy the total amount of losses incurred by entrepreneurs exceeds the total amount of profits earned by other entrepreneurs.

Voitto ja tappio ovat sosiaalisia ilmiöitä

The originary praxeological categories of profit and loss are psychic qualities and not reducible to any interpersonal description in quantitative terms. They are intensive magnitudes. The difference between the value of the end attained and that of the means applied for its attainment is profit if it is positive and loss if it is negative. Where there are social division of efforts and cooperation as well as private ownership of the means of production, economic calculation in terms of monetary units becomes feasible and necessary. Profit and loss are computable as social phenomena. The psychic phenomena of profit and loss, from which they are ultimately derived, remain, of course, incalculable intensive magnitudes.

Kapitalismissa tarvitaan voittoja ja tappioita

Capitalism cannot survive the abolition of profit. It is profit and loss that force the capitalists to employ their capital for the best possible service to the consumers. It is profit and loss that make those people supreme in the conduct of business who are best fit to satisfy the public. If profit is abolished, chaos results.

Liikemiehellä on vain yksi tavoite: mahdollisimman suuri voitto

The businessmen are not irresponsible tyrants. It is precisely the necessity of making profits and avoiding losses that gives to the consumers a firm hold over the entrepreneurs and forces them to comply with the wishes of the people. What makes a firm big is its success in best filling the demands of the buyers. If the bigger enterprise did not better serve the people than a smaller one, it would long since have been reduced to smallness. There is no harm in a businessman's endeavors to enrich himself by increasing his profits. The businessman has in his capacity as a businessman only one task: to strive after the highest possible profit. Huge profits are the proof of good service rendered in supplying the consumers. Losses are the proof of blunders committed, of failure to perform satisfactorily the tasks incumbent upon an entrepreneur. The riches of successful entrepreneurs is not the cause of anybody's poverty; it is the consequence of the fact that the consumers are better supplied than they would have been in the absence of the entrepreneur's effort. The penury of millions in the backward countries is not caused by anybody's opulence; it is the correlative of the fact that their country lacks entrepreneurs who have acquired riches. The standard of living of the common man is highest in those countries which have the greatest number of wealthy entrepreneurs. It is to the foremost material interest of everybody that control of the factors of production should be concentrated in the hands of those who know how to utilize them in the most efficient way.

Kapitalismi ei ole syy köyhyyteen vaan sen puute

The disintegration of the international capital market is one of the most important effects of the anti-profit mentality of our age. ...The immense majority of the world's population is extremely poor when compared with the average standard of living of the capitalist nations. But this poverty does not explain their propensity to adopt the communist program. They are anti-capitalistic because they are blinded by envy, ignorant, and too dull to appreciate correctly the causes of their distress. There is but one means to improve their material conditions, namely, to convince them that only capitalism can render them more prosperous.

The worst method to fight communism is that of the Marshall Plan. It gives to the recipients the impression that the United States alone is interested in the preservation of the profit system while their own concerns require a communist regime. The United States, they think, is aiding them because its people have a bad conscience. They themselves pocket this bribe but their sympathies go to the socialist system. The American subsidies make it possible for their governments to conceal partially the disastrous effects of the various socialist measures they have adopted.

Neither India nor China has ever established capitalism. Their poverty is the result of the absence of capitalism.

There is but one means to improve the material well-being of men, viz., to accelerate the increase in capital accumulated as against population. 

Voitot ovat todiste onnistumisesta

The function of entrepreneurs is to make profits; high profits are the proof that they have well performed their task of removing maladjustments of production. ...the world would be in a rather desolate condition if it were peopled exclusively by men not interested in the pursuit of material well-being.

Talous ei ole staattinen eikä sitä voi tutkia matemaattisilla malleilla

Now one of the main shortcomings of the mathematical economists is that they deal with this evenly rotating economy — they call it the static state — as if it were something really existing. Prepossessed by the fallacy that economics is to he treated with mathematical methods, they concentrate their efforts upon the analysis of static states which, of course, allow a description in sets of simultaneous differential equations. But this mathematical treatment virtually avoids any reference to the real problems of economics. It indulges in quite useless mathematical play without adding anything to the comprehension of the problems of human acting and producing. It creates the misunderstanding as if the analysis of static states were the main concern of economics. It confuses a merely ancillary tool of thinking with reality.

The mathematical economist is so blinded by his epistemological prejudice that he simply fails to see what the tasks of economics are. He is anxious to show us that socialism is realizable under static conditions. As static conditions, as he himself admits, are unrealizable, this amounts merely to the assertion that in an unrealizable state of the world socialism would be realizable. A very valuable result, indeed, of a hundred years of the joint work of hundreds of authors, taught at all universities, publicized in innumerable textbooks and monographs and in scores of allegedly scientific magazines!

There is no such thing as a static economy. All the conclusions derived from preoccupation with the image of static states and static equilibrium are of no avail for the description of the world as it is and will always be.

Loppusanat: valinta kapitalismin ja sosialismin välillä

A social order based on private control of the means of production cannot work without entrepreneurial action and entrepreneurial profit and, of course, entrepreneurial loss. The elimination of profit, whatever methods may be resorted to for its execution, must transform society into a senseless jumble. It would create poverty for all.

In a socialist system there are neither entrepreneurs nor entrepreneurial profit and loss. The supreme director of the socialist commonwealth would, however, have to strive in the same way after a surplus of proceeds over costs as the entrepreneurs do under capitalism. It is not the task of this essay to deal with socialism. Therefore it is not necessary to stress the point that, not being able to apply any kind of economic calculation, the socialist chief would never know what the costs and what the proceeds of his operations are.

What matters in this context is merely the fact that there is no third system feasible. There cannot be any such thing as a non-socialist system without entrepreneurial profit and loss. The endeavors to eliminate profits from the capitalist system are merely destructive. They disintegrate capitalism without putting anything in its place. It is this that we have in mind in maintaining that they result in chaos.

Men must choose between capitalism and socialism. They cannot avoid this dilemma by resorting to a capitalist system without entrepreneurial profit. Every step toward the elimination of profit is progress on the way toward social disintegration.

In choosing between capitalism and socialism people are implicitly also choosing between all the social institutions which are the necessary accompaniment of each of these systems, its "superstructure" as Marx said. If control of production is shifted from the hands of entrepreneurs, daily anew elected by a plebiscite of the consumers, into the hands of the supreme commander of the "industrial armies" (Marx and Engels) or of the "armed workers" (Lenin), neither representative government nor any civil liberties can survive. Wall Street, against which the self-styled idealists are battling, is merely a symbol. But the walls of the Soviet prisons within which all dissenters disappear forever are a hard fact.

The entrepreneurs are neither perfect nor good in any metaphysical sense. They owe their position exclusively to the fact that they are better fit for the performance of the functions incumbent upon them than other people are. They earn profit not because they are clever in performing their tasks, but because they are more clever or less clumsy than other people are. They are not infallible and often blunder. But they are less liable to error and blunder less than other people do.

Mitä rahalla saa?

Ihmiset pystyvät käsittämään eri tavalla eri suuruisia summia. Joillekin satatuhatta on suuri summa, toisille miljoona vaatii jo keskittymistä ja miljardi menee käsittämättömyyksiin. Mises Insituutin blogista löysin kiehtovan kuvan, joka havainnollistaa hyvin, mitä rahalla saa ja asettaa eri asioita oikeaan mittakaavaan. Kuva on kooltaan suuri, joten voit käydä selailemassa sitä täältä.

Minulle kuviossa vaikeinta on ymmärtää rap-artistien 100 - 1 020 miljoonan dollarin tuloja. Se on paljon se! Vertailuna voi todeta, että sillä summalla laukaisee yhden avaruussukkulan. Myös Mona Lisan arvioitu 730 miljoonan dollarin arvo on "aikas kallis hinta" pienestä taulusta. Etenkin kun samalla summalla saisi noin kolme Airbus 380 lentokonetta.

Velaton valtio

Harjoitetaanpa hieman utopiaa. Kuvitellaan tilanne, jossa valtion perustuslakiin lisättäisiin pykälä, joka kieltää valtiolta velanoton kokonaan. Mitä tämä tarkoittaisi? Miten toimisi velaton valtio? Tarkastellaanpa asiaa kolmen tilanteen kautta. 

Suomen valtion velan kasvua voi seurata esim. täältä

1. Sota

Valtio joutuu ulkopuolisen uhkan kohteeksi. Sen omat resurssit sodankäyntiin ja puolustautumiseen ovat rajalliset. Ilman resurssilisää se todennäköisesti joutuisi taipumaan vihollisen voiman alla. Kansakunnan kohtalo olisi vaakalaudalla. Sodan voittaja todennäköisesti alistaisi valtion oman tahtonsa alle ja maksattaisi kulut sillä ankarimman mukaan.

Lainaamalla resursseja vierailta valtioilta se pystyisi vahvistamaan puolustuskykyään ja kenties pärjäämään taistelussa säilyttäen itsenäisyytensä. Olisiko turvautuminen lainaan tässä tilanteessa siis tarpeellinen ja oikeutettu? Onko oikeutettua, että tulevat sukupolvet maksavat osuutensa kansakunnan itsenäisyydestä lainan lyhennyksen muodossa, jolloin kulu puolustustaistelusta jakaantuu useammalle sukupolvelle?

2. Silta

Valtio suunnittelee pitkäaikaista infrainvestointia, tässä tapauksessa siltaa joka yhdistäisi kaksi kaupunkia toisiinsa. Silta kerran rakennettuna toisi selviä hyötyjä kansalaisten liikkumiseen. Sillan investointikustannus on kokoluokaltaan kohtuullisen suuri valtion vuosittaiseen budjettiin nähden. Miten siltainvestointi tulisi siis rahoittaa?

Jos oletetaan, että valtio ei voisi ottaa velkaa missään muodossa, jäisi jäljelle kaksi päävaihtoehtoa. Ensinnäkin valtion ei tarvitse toteuttaa siltaa itse vaan sen voi toteuttaa yksityinen taho, joka katsoessaan sillan hyödylliseksi ja kannattavaksi investoinniksi kokoaisi pääomat toteutukseen ja keräisi investoimansa rahat takaisin esimerkiksi käyttömaksujen tai ylläpitopalkkioiden muodossa. Toinen vaihtoehto olisi se, että valtio päättäisi poliittisella päätöksellä toteuttaa investoinnin verovaroin kohottamalla kansalaisilta perittäviä veroja vaadittavan siltainvestoinnin verran. Tällöin siltainvestointi kävisi läpi poliittisen päätöksentekoprosessin, jossa kansalaiset hyväksyisivät sillan kustannusten mukaiset veronkorotukset kyseiselle ajanjaksolle. Voidaan kysyä, onko kansakunnalla juuri sillä hetkellä mahdollisuuksia nostaa veroja niin paljon, että siltainvestointi saadaan tehtyä ja toisaalta, onko oikeutettua, että yksi ikäluokka maksaa siltainvestoinnin, josta myös myöhemmät sukupolvet hyötyvät?

3. Budjettialijäämän paikkaaminen

Valtion budjetin kulut ovat suuremmat kuin tulot. Esimerkiksi opettajien ja muun julkisen sektorin palkkakustannukset ylittävät veroilla vuosittain kerättävät tulot. Miten tämä budjettialijäämä tulisi paikata?

Velaton valtio ei voi syödä enemmän kuin tienata. Tällöin sillä olisi kaksi vaihtoehtoa. Joko sen pitäisi nostaa kansalaisilta kerättäviä veroja tai karsia julkisen sektorin kustannuksiaan, jotta tasapaino saavutettaisiin. Kulujen karsinta ei välttämättä tarkoita sitä, että toiminnot jäisi tekemättä. Päinvastoin, tällöin yksityinen sektori voisi omalla toiminnallaan paikata julkista sektoria. Mikäli valtio turvautuisi budjettialijäämän paikkaamisessa velkaan, voidaan kysyä onko oikeutettua, että myöhemmät sukupolvet joutuvat maksamaan aikaisempien sukupolvien kulutuksen?

Valtioiden velka suhteessa BKT:hen - antaako tämä oikean kuvan?

BKT vai kansojen varallisuus?

Valtioiden velkakeskustelussa minua on häirinnyt suunnattomasti yksi pieni asia. En nimittäin ymmärrä, miksi valtioiden velka suhteutetaan aina bruttokansantuotteeseen. Bruttokansantuote on määritelmän mukaan kotimaisen tuotannon mitta kansantaloudessa. BKT voidaan laskea kolmella eri tapaa, mutta määriteltiin se millä tavalla tahansa, BKT ei mittaa kansojen varallisuutta.

Talouden perusta on mielestäni suhde varat-velat. Jos varat ovat suuremmat kuin velat, kyse on varallisuudesta. Jos taas velat ovat suuremmat kuin varat, on kyse vararikosta. Sekä yritysten että kotitalouksien osalta näin toimitaan. Velat suhteutetaan varallisuuteen. Miksi ihmeessä valtioiden osalta asia ei ole näin? Tottakai yrityselämässäkin huomioidaan yrityksen tuloksentekokyky (esim. kassavirta tai käyttökate) ja kotitalouksien osalta palkka- ja muut vuosittaiset tulot.), mutta silti velan on oltava suhteessa varallisuuteen. 

Bruttokansanomaisuus

Mikä on sitten valtion omaisuus? Mistä muodostuu kansojen varallisuus ja mikä on sen suhde kansan velkataakkaan? Kun olen esittänyt tämän kysymyksen, moni ihmisistä on vastannut, että "eihän valtion varallisuutta voi mitata, ei sen arvoa voi arvioida". Jaksan yhä olla eri mieltä. Varallisuus on aina mitattavissa ja varallisuudelle on aina löydettävissä jokin arvo. Tiedän, että ei ole yksinkertaista määrittää hintalappua esimerkiksi Suomen valtion maantieverkostolle tai muille "ei liikkuville ja ainutlaatuisille omaisuuserille", mutta viimekädessä niilläkin on jokin arvo. Ainakaan arvonmäärityksen haasteellisuus ei saisi heti alkuunsa tappaa yritystä määrittää kansakunnan varallisuutta. 

Olen päätynyt ehdottamaan bruttokansanomaisuuden laskemista. Bruttokansanomaisuus olisi yhtä kuin kansan varallisuus eli kyseisen valtion taseen omaisuuserät. Se koostuisi useista eristä, kuten maa-alueista, kiinteistöistä, infrastruktuurista, valtionyhtiöiden arvosta ja erinäisistä muista varallisuuseristä. Tätä käypää arvoa vastaan suhteutettaisiin sitten valtion velat. Miksi näin? No ensinnäkin siksi, jotta edes tiedettäisiin, mitä kukin kansa omistaa ja mikä on tämän omaisuuden arvo. Nyt kun tällaista tietoa ei ole käytettävissä. Toiseksi laskelma osoittaisi varsin nopeasti sen, onko valtion velkarahat käytetty tuottavasti vai onko ne tuhlattu kulutukseen. Jos velalla ei ole saatu luotua vähintään vastaavanarvoisia omaisuuseriä, on johtopäätös selvä: kansakunta on elänyt yli varojensa. Esimerkiksi Kreikan vakuuskeskustelussa, joka sinällään on Suomessa saanut naurettavat mittasuhteet kokonaisuuteen nähden, mielenkiintoisin kommentti vakuuksia vastaan oli Kreikan toteamus, jonka mukaan vakuuksia voidaan antaa yksittäisille valtioille, mutta ei kaikille, koska vakuudet eivät riittäisi. Se kertonee jotain kyseisen valtion varallisuudesta.

Onko valtion velkapaperi riskitön?

"Valtion velkapaperi on käytännössä riskitön, koska valtiolla on viimekädessä verotusoikeus". 

Näin opetettiin rahoituksen perusteissa yliopistossa. Yhä moni talouden perusolettama lähtee siitä, että valtion velkapaperi on riskitön ja sitä käytetään laskelmien perustana. Mitenköhän mahtaa olla tilanne Kreikassa ja muissa kriisimaissa? Maallikolle on myös hieman vaikea selittää sitä, miksi minä saan pankista halvemmalla lainaa riskipitoisiin investointeihini  kuin esimerkiksi Italian tai Espanjan valtiot. Se siitä valtion lainojen riskittömyydestä. Ehkä oppikirjojakin olisi aika päivittää tältä osin ja todeta, että valtion velkapapereissa on olemassa riski. Valtion velan kasvaessa velkapaperin riski kasvaa ja tämä riski hinnoitellaan kyseiseen velkapaperiin. Valtioiden riskiä arvioivat luottoluokittajat. 

Onko valtioilla varallisuutta vastineena veloilleen?

Talouskasvu hoitaa?

Toinen "yleisenä totuutena" esitetty näkemys valtioiden velankäytön puolesta on argumentti, jonka mukaan velkaraha on valtiolle halpaa rahaa ja talouskasvu hoitaa velkaongelman. Ehkä näin, mutta tällöin edellytetään kahden kriteerin täyttymistä. Ensinnäkin velkarahat olisi käytettävä tuottavasti, jotta investointi poikisi enemmän kuin sen kustannus. Toiseksi talouden tulisi kasvaa - ikuisesti. Kuten tiedetään, valtion kyky investoida tuottavasti ei ole parasta mahdollista luokkaa. Useimmiten velkaraha menee kulutukseen eikä tuottaviin investointeihin. Näin on etenkin ongelmatalouksissa. Toiseksi talouskasvu on viime kädessä kiinni yksityisestä sektorista, ei julkisesta sektorista. Jos kyseisessä maassa on suuri julkinen velkataakka painolastina, on selvää että se rajoittaa yksityisen sektorin talouskasvua. Valitettavasti "talouskasvu hoitaa"-argumentti tarkoittaakin oikeammin että tulevat sukupolvet maksavat, jos pystyvät.

Power of the Market

Need no words. Here is an old collection of videos on which Milton Friedman opens up the power of the market. Highly worth of watching. Here is also link to additional material.

The Pencil

Poverty

Prices

Voluntary Cooperation

Invisible Hand

Balancing Trade

Welfare

Fairness

Choices

Equality

Higher Education

Consumer Protection

Education

Labor

Immigration

Unfair Competition

Minimum Wage

Medicine

Opportunity

How to cure inflation 1

How to cure inflation 2

How to cure inflation 3

Big Government 1

Big Government 2

Individuals vs Government

Social Security

Limited Government

Principles of Adam Smith

Conglomerates & Free Trade

Freedom

Milton Friedman on Social Policy

As I have mentioned before, I enjoy watching Milton Friedman's clips on Youtube. This time I would like to share a really old interview of Friedman, in which he speaks about social policy, minimum wages, social security and "the big brother problem", i.e. the role of government. Although the video is centuries old, the message is still highly valid for today. I really wish there were more Milton Friedman likes living in this all too keynesian world and reminding us of the fundamentals of economics and society.

Milton Friedman and The 4 Ways to Spend Money

According to Milton Friedman there are 4 ways of using money:

1. Spend your own money on yourself

2. Spend your own money on someone else

3. Spend someone else's money on yourself

4. Spend someone else's money on someone else

Here is a nice lesson on how the spending of money happens in a society.

Omistamisen verokannustimista

"50 000 uutta pikkusijoittajaa ei vaikuta yhtään hyvinvointiin. Se vain aiheuttaa tarpeetonta työtä verohallinnossa ja ongelmia ulkomaisten osinkojen kanssa. Omistaminen on niin kiva juttu, ettei siihen tarvitse erikseen kannustaa."

Yllä oleva sitaatti kuuluu professori Heikki Niskakankaalle, joka esitti näkemyksiään nykyisestä osinkoverojärjestelmästä 23.7.2010 Porissa SuomiAreenalla, jossa keskusteltiin omistamisen verottamisesta. Keskustelussa esille nousseita näkemyksiä voi käydä lukemassa vaikka täältä.

Niskakankaan kommentti on kärkäs ja kontekstin ulkopuolella tarkasteltuna voi johtaa vääriin johtopäätöksiin. Kuitenkin se on jälleen yksi esimerkki siitä yleisestä hengestä, jossa Hetemäen verotyöryhmä valmistelee verotuksen kokonaisuudistusta. Huolestuttavinta valmisteluilmapiirissä on asenne, jonka mukaan pääomat ovat pahasta. Suomesta ollaan verotuksella tekemässä palkansaajayhteiskuntaa, jossa tehdään työtä, mutta ei omisteta. Itse en usko tähän linjavalintaan. Korkean palkkatason ja elintason maassa näkisin ennemminkin mallin, jossa pistetään pääoma tekemään työtä, kannustetaan kasvuun ja edistetään kansankapitalismia.

Kolme huomioita verotuksesta

1. Vahvat taseet vai pirteät pääomamarkkinat

"Taseita täytyy vahvistaa" on yksi suomalaisen verokeskustelun konsensuksista. Tämä 90-luvun lama-ajan opetus on juurtunut niin syvälle takaraivoihin, ettei sitä edes kyseenalaisteta. Ajattelumallin mukaan vahvat taseet toimivat puskurina taantuma-aikoina ja turvaa täten yritysten jatkuvuuden. Etenkin tämän taantuman aikana on kiitelty edellisiä veroratkaisuja, joiden myötä yritysten taseet ovat vahvistuneet.

Onko vahva tase kuitenkaan aina vain hyvästä? Yrityksen taseen tulisi olla yrityksen toimintaan nähden tarkoituksenmukainen. Heikko tase rajoittaa yrityksen toimintaa, liian vahva tase taasen tarkoittaa sitä, että yrityksissä lepää laiskaa pääomaa. Yritykset investoivat kiinteistöihin, autoihin ja muuhun alemman tuoton kohteisiin, jos verotuksella kannustetaan pitämään pääomat yrityksessä ja paisuttamaan tasetta. Kolikon kääntöpuolena on se, että tämä pääoma on pois markkinoilta. Vahvojen taseiden politiikka vie siis pohjaa pirteiltä pääomamarkkinoilta. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvuyritysten on vaikeampi saada pääomarahoitusta, kun pääomat ovat kiinni toisten yritysten vahvoissa taseissa. Tämä hidastaa kansantalouden kasvua.

Kumpi on siis parempi, puskuri pahan päivän varalle vai pirteät pääomamarkkinat? Itse valitsisin pirteät pääomamarkkinat. Purkurien puolestapuhujat eivät useinkaan huomaa, että Suomessa ei ollut etenkään 90-luvun alussa toimivia pääomamarkkinoita. Jos siis pääomamarkkinat olisivat toimivat ja pääoma virtaisi verotehokkaasti sekä yrityksistä ulos että yrityksiin sisään, olisi yrityten pääomahuolto taattu myös taantuman hetkellä. Pääomahuollon tärkein tekijä on pääomamarkkinoiden eli sijoittajien luottamus yrityksiin, jota kyllä löytyy, jos riskinottoon pääomamarkkinoilla kannustetaan. Tase täynnä turhaa tavaraa ei ole tae taantumaa vastaan.

2. Kasvuyritysverotus

"Suomeen tarvitaan lisää kasvuyrityksiä". Kuulostaako tutulta mantralta? Samaa asiaa on nyt hoettu toista vuosikymmentä ilman sen kummempia tuloksia. On haettu oppia milloin Piilaaksosta, milloin Israelista, mutta konkreettiset toimeenpanot kotimaassa ovat jääneet vähemmälle. Asiaa on myös selvitetty useaan otteeseen eri selvitysmiesten johdolla. Viimeksi asialla oli professori Vesa Puttonen, joka ansiokkaasti nosti kissan pöydälle toteamalla suomalaisen kasvuyritystoiminnan olevan liiaksi julkisen sektorin vetämää ja kentältä löytyy jos jonkinlaista toimijaa ilman keskinäistä koordinaatiota.

Tyhmyyden määritelmä on se, että toistaa samaa asiaa olettaen saavuttavansa toisenlaisen lopputuloksen. Näin näyttää valitettavasti tapahtuneen suomalaisessa kasvuyrityspolitiikassa. Jos halutaan aikaansaada tuloksia, tarvitaan tahtoa ja taitoa. Jos Suomeen oikeasti halutaan kasvuyrityksiä niin kannustinkeinot kyllä on löydettävissä. On vain uskallettava luopua vanhasta ja kokeiltava jotain uutta. Tässä tapauksessa luopuminen vanhasta tarkoittaisi luopumista julkisrahoitteisesta tukipolitiikasta ja siirtymistä kohti aitoja markkinamekanismeja.

Miten olisi malli, jossa verokannustin määräytyisi suoraan kasvun mukaan? Tämä malli olisi yleispätevä eli se koskisi kaikkia yrityksiä riippumatta toimialasta, yrityksen iästä tai muista tekijöistä. Olisi olemassa degressiivinen verotaulukko kasvun mukaan, jossa määriteltäisiin esim:

- Jos liikevaihto kasvaa 15% viime vuodesta, yritys saa 3 prosenttiyksikön veronalennuksen.

- Jos liikevaihto kasvaa 30% viime vuodesta, yritys saa 6 prosenttiyksikön veronalennuksen.

- Jos liikevaihto kasvaa 45% viime vuodesta, yritys saa 9 prosenttiyksikön veronalennuksen.

Jos pelkän kasvun sijasta halutaan suosia kannattavaa kasvua, voidaan lisäksi määrätä esimerkiksi että:

- Saadakseen veroalennuksen yrityksen liiketuloksen on oltava aina viime vuotta parempi.

En tiedä, toimisiko malli, mutta kasvun verokannustimet olisivat tällä mallilla ainakin hyvin konkreettiset ja koskisivat kaikkia yrityksiä. Kasvuyritystoiminnassa oleellistahan ei ole saada start-upeja lentoon vaan luoda yleiset kannustimet sille, että jo olemassa olevat yritykset a) haluavat kasvaa ja b) kasvavat kannattavasti.

3. Osinko on omistajan palkka

Omistaja, sen sijaan että kuluttaisi, sijoittaa varallisuuttaan kohteisiin joiden uskoo tuottavan lisäarvoa. Vain tämä yksityisen henkilön, omistajan, toiminta luo talouteen tervettä toimintaa ja työpaikkoja. Tämä on talouden perusta. Omistajan toiminta sisältää aina riskin. Omistaja on valmis ottamaan tämän riskin, jos saatavissa oleva tuotto-odotus on oikeassa suhteessa riskiin nähden. Omistaja on saamisensa suhteen heikoimmassa asemassa, hän saa palkkion vasta kun kaikki muut osapuolet ovat ensin ottaneet omansa. Palkkioksi riskinotostaan ja rohkeudestaan omistaja odottaa tuottoa pääomalleen. Yritystoiminnassa tämä omistajan tuotto on osinko.

Jos omistaminen tosiaan on niin kiva juttu, ettei siihen tarvitse kannustaa, tarkoittaa se sitä, että löytyy ihmisiä, jotka ovat halukkaita ottamaan riskiä ja investoimaan omaisuuttaan ilman porkkanaa. Kun vaakakupissa kuitenkin on joko välitön kuluttaminen, sijoittaminen kohteisiin joissa kannustimet ovat kunnossa tai sijoittaminen kotimaahan ilman kannustimia, voi vetää johtopäätöksen siitä, onko yhdentekevää, miten omistamiseen kannustetaan.

Osinko on omistajan palkka ja kärjistettynä voi sanoa, että osinko-odotus määrittää sen, milloin ja mihin omistajan kannattaa investoida. Odotus osingosta on etenkin listaamattomissa yrityksissä yrittäjän palkkio riskinotostaan. On siis selvää, että kaikki toimenpiteet, joilla kiristetään osinkojen verotusta siirtyvät suoraan omistajien laskelmiin ja päätöksiin siitä, mitä Suomessa kannattaa tehdä. Yhteisöveron alentaminen on hyvästä, mutta miksi samalla sahataan omaa oksaa nostamalla pääomaverotusta ja vaikeuttamalla listaamattomien yritysten osingonjakoa. Eikö pikemminkin voisi päättää, että Suomi on omistajan onnella: täällä kannattaa omistaa ja yrittää, täällä pääoma ei ole pahasta vaan riskinottoon ja kansalaisten vaurastumiseen kannustetaan ilman kateusveroja.