Osaava omistaja - Case Turun telakka

"Owners - provided they are active, competent, and well-positioned - have a crucial role to play in the process of creating value for business property". - Rolf H. Carlsson (2001)

 

Yllä oleva lause on syy sille, miksi teen väitöskirjaa ja tutkin omistajuutta. Tuo lause kirjassa Ownership and Value Creation - Strategic Corporate Governance in the New Economy kolahti kovaa. Se väittää, että omistajilla on keskeinen rooli yritystoiminnan arvonluonnissa. Ja näin on. Miksi näin on ja mistä omistajien arvonluonti syntyy, sitä olen tutkinut vuodesta 2010 lähtien.

 

Turun telakka. Kuva Meyer Turku.

Case Turun telakka

 

Kun haetaan arkielämän tapauksia, joissa omistajilla on ollut selvä vaikutus yritysomaisuuden arvonluomiseen, lienee Turun telakan tapaus yksi parhaista. Lehdistökatsauksen (Esim HS:n sivut) perusteella tämänhetken näkemykset ovat hyvin yhteneväiset positiivisuudessaan: Meyer on Turun telakalle hyvä omistaja. Ankkuriomistajan sijasta telakalla on nyt ruoriomistaja!

 

Tapauksessa voisi ottaa tarkasteluun pitkän historian ja laajemman perspektiivin, niin monia käänteitä telakka-alalla ja Turun telakalla on vuosisatojen vaiheissa ollut. Ajattelin tässä kuitenkin keskittyä vain viimeaikaisimpaan käänteeseen eli tarkastelemaan sitä, miksi Meyer on Turun telakalle hyvä omistaja ja miksi STX ei sitä ollut.

 

Kuka on paras omistaja?

 

Olen aikaisemmassa blogitekstissä pohtinut yleisesti sitä, kuka on paras omistaja. Lähestymiskulmia oli kaksi: se joka pystyy maksamaan kohteesta eniten alhaisimman tuottotavoitteensa vuoksi tai se joka pystyy kehittämään arvoa eniten kohdekohtaisen omistajaosaamisensa myötä.

 

Tässä Turun telakan tapauksessa teoreettisesti tarkasteltuna paras omistaja kohteelle on näkemykseni mukaan se, joka pystyy kehittämään arvoa eniten omalla erityisosaamisellaan. Tässä tapauksessa STX taisi olla se, joka aikanaan maksoi eniten vuonna 2007 ja nyt Meyer on taho, joka ei maksa eniten, mutta pystyy kehittämään arvoa eniten.

 

Telakkateollisuuden rakenne ja yhteiskunnallinen merkitys

 

Yksinkertaistaen, Turun telakka on tuotantolaitos (asset). Kyse on omaisuuserästä, jolla voi valmistaa laivoja. Tuotantolaitoksena Turun telakan arvo muodostuu sen kyvystä tuottaa laivoja. Mitä enemmän se tuottaa laivoja, sitä enemmän sillä on arvoa. Jos laivoja ei tuoteta ja tilauskirja on tyhjä, on myös tuotantolaitos lähes arvoton.

 

En tunne telakka-alaa tarkemmin, mutta sen mitä olen seurannut, niin alan kilpailutilanne on varsin monivivahteinen. Telakat tuotantolaitoksina itsessään eivät omista asiakkuuksia vaan asiakkuudet on suurilla telakkayhtiöillä, joilla on useampia tuotantolaitoksia useammassa maassa. Telakkayhtiöt kilpailevat asiakkuuksista ja asiakkaat tilaavat siltä telakkayhtiöltä, jolta saavat kussakin laivatilauksessa parhaan tarjouksen. Koska tilaukset ovat mittakaavaltaan ja absoluuttiselta rahamäärältään isoja, ei kyse ole vain hinnasta, vaan kokonaispaketista, jossa on monta muuttujaa. Hinta, aikataulu, laatu, rahoituspaketti jne ovat kaikki osatekijöitä tilauspaketissa.

 

Koska telakkayhtiöt omistavat useampia tuotantolaitoksia useissa maissa, käydään tilauksen toteutuksesta eli varsinaisesta tekemisestä peli eri tuotantolaitosten välillä. Joillakin tuotantolaitoksilla on parempi kyky ja kapasiteetti tehdä tilaus kuin toisilla. Tätä peliä käydään siis myös telakkayhtiön sisällä. Telakkayhtiön johdon ja omistajien näkökulmasta ensisijaista on turvata, että asiakkaan tilaus tulee itselle eli telakkayhtiölle. Tässä kilpailussa omien telakoiden kilpailukyky suhteessa kilpailevan telakkayhtiön telakoihin on keskeinen tekijä. Toissijaisena tarkasteluna telakkayhtiöllä on huolehtia siitä, että omat tuotantolaitokset eli telakat ovat tehokkaassa käytössä, koska tällöin omaisuuserät (assetit) luovat omistaja-arvoa.

 

Koska laivatilaukset ovat isoja tilauksia ja telakkatoimiala työllistää merkittävän määrän ihmisiä, on peli tilauksista vääjäämättä muuttunut myös poliittiseksi. Lähes jokaisessa telakkateollisuutta harjoittavassa maassa valtiolla on jokin rooli toimialalla. Valtion keskeisin intressi on saada työtä maassaan sijaitseville telakoille (tuotantolaitokset). Tämän tavoitteen edistämiseen käytetään usein sekä tukia, takauksia että muita keinoja.

 

Mistä Meyerin omistajaosaaminen muodostuu?

 

Miksi Meyer sitten näyttäisi olevan Turun telakalle hyvä omistaja ja miksi STX ei sitä ollut? Pohjimmiltaan asia on varsin yksinkertainen: Meyerillä on ollut kyky tuoda telakalle tilauksia, mitä STX ei kyennyt tekemään. Koska tuotantolaitoksen arvo omistajalle muodostuu sen kyvystä tuottaa laivoja, on Turun tuotantolaitos arvokkaampi Meyerin omistuksessa kuin mitä se oli STX:llä.

 

Sama kohde, sama tuotantolaitos eli sinällään omaisuuserässä (asset) ei ole juurikaan mikään muuttunut, mutta eri omistajan käsissä kohde on tuottavampi ja siten arvokkaampi. Ja avainsana tässä kaikessa on asiakkuudet ja sen myötä tilaukset, työ ja tuottavuus. Ilman asiakkuuksia, tilauksia ja työtä, telakka tuotantolaitoksena olisi myös Meyerille lähes arvoton taakka. Nyt se näyttäisi olevan arvoa tuottava resurssi. Turun telakan tilauskirja on täynnä vuoteen 2020 asti. Telakan omistajan, Jan Meyerin mukaan, negatiivinen kierre on kääntynyt positiiviseksi kierteeksi (HS 2.7.2015).

 

Mikä ero on Meyrillä ja STX:llä omistajina?

 

En tunne yhtiöitä tarkemmin, joten vertailu on pintapuolista ja perustuu ennen kaikkea mediassa esillä olleisiin tietoihin. Pitäisi haastatella asian tuntevia, jotta saisi asiasta paremman ja syvällisemmän käsityksen. Kuitenkin seuraavat tekijät näyttäisi erottavan näitä kahta.

• Uskottavuus: Meyer lienee asiakkaiden eli laivan ostajien näkökulmasta uskottavampi telakkayhtiö kokonaisuudessaan kuin STX, koska tilaajat ovat valmiita tilaamaan siltä laivoja.
• Parempi asiakassuhde: Meyerillä lienee parempi suhde asiakkaisiin ja potentiaalisiin laivantilaajiin, koska se on kyennyt solmimaan kauppoja. Viimeisimmät kaupat se solmi saksalaisen TUI Cruisesin kanssa.
• Vakavaraisuus: Mediassa on korostettu sitä, kuinka Meyer on vakavarainen saksalainen perheyritys ja siten paremmassa asemassa kuin velkainen STX. On selvää, että asiakkaan näkökulmasta telakkayhtiön vakavaraisuudella on merkitystä tilausta tehdessä, koska toimitusaika on pitkä ja rahoituspaketti merkittävä. STX:n konkurssiriski ei ole voinut olla vaikuttamatta tilauspäätöksiin.
• Kilpailukykyisempi tarjous? Mahdoton ulkopuolisena tietää, mutta oletettavasti Meyer pystyy tarjoamaan asiakkailleen kilpailukykyisemmän kokonaistarjouksen kun huomioidaan hinta, laatu, toimitusaika, toimitusvarmuus, takuut, rahoitus ja muut tekijät.
• Läheisyys? Voi arvioida, onko sillä merkitystä, että Meyer on saksalainen yhtiö, joten sen on helpompi omistaa ja hallinnoida suomalaista telakkaa kuin korealaisen toimijan.
• Päätöksenteko? Meyer on perheomisteinen konserni, jossa omistaja on kasvollisesti läsnä ja päätöksentekoketju kenties lyhyempi kuin STX:ssä.
• Asema konsernissa? Voi arvioida, onko sillä merkitystä, että Meyer on yhtiönä tiiviimpi kokonaisuus ja siten Turun telakka istuu siihen paremmin kuin hajanaisempaan korealaiskonserniin.
• Konsernin välinen kilpailu? Kuten yllä todettua, telakat kilpailevat osittain myös telakkayhtiön sisällä tilauksista. Kenties Meyerin sisällä kilpailutilanne on Turun telakalle otollisempi, ainakin nyt, kuin se oli STX:n sisällä.
• Fokus asiakkaissa, ei valtiossa? En tiedä tätäkään kuviota tarkemmin, mutta median perusteella STX yritti pistää paineen valtiolle ja vaati sen vahvaa mukaantuloa pelastustalkoisiin. Meyer sen sijaan näyttää keskittyvän enemmän hakemaan ratkaisua asiakkuuksista. Asiakkailta tuleva raha on loppujen lopuksi ainoa kestävän liiketoiminnan rahoitusmuoto. Ehkä STX siis pelasi korttinsa väärin ja joutui poistumaan pelistä.

Kuinka voi tietää, kuka on paras omistaja?

Turun telakan tarinankaari valtion syliin kaatuvasta kriisipesäkkeestä täyden tilauskirjan tuotantolaitokseksi on hyvin mielenkiintoinen. Tämänhetken tietojen valossa voi todeta, että omistusjärjestely, joka toteutettiin ministeri Jan Vapaavuoren johdolla, on osoittautunut onnistuneeksi. Jopa kiitettävän onnistuneeksi. Kyseessä lienee yksi Suomen historian parhaista valtiovetoisista omistusjärjestelyistä. Heti ei tule mieleen parempaa järjestelyä. Ansaitut onnittelut ja kunnianosoitus siis Jan Vapaavuorelle sekä muille kaupan junailijoille!

 

Voi vain kuvitella, kuinka monimutkainen tilanne on ratkaisua haettaessa ollut. Sillä hetkellä kun ei taatusti ollut tiedossa, että Meyerin myötä varmuudella tulisi näin hyvin uusia tilauksia. Oli vain luottamus siihen, että Meyer on Turun telakalle paras mahdollinen omistaja ja ainakin merkittävästi parempi kuin STX. Takeita tästä ei ollut. Ja paine nopean ratkaisun tekemiseen oli kova.

 

"Omistajilla, - jos he ovat aktiivisia, osaavia ja hyvin asemoituneita - on keskeinen rooli yritysomaisuuden arvonluontiprosessissa." Meyer on ollut aktiivinen, se on ollut osaava ja se on ollut hyvin asemoituna suhteessa asiakkuuksiin saadakseen tilauksia. Täten sillä on ollut keskeinen rooli yritysomaisuuden eli Turun telakan arvonluontiprosessissa. Tapaus vahvistakoon teoriaa!

Dynastiat

Dynastia on suvun hallussa vähintään kolmen polven ajan pysynyt yritys, jolle on ominaista identiteetin ja omistuksen jatkuvuus. Näiden merkittävimpien dynastioiden historiaa David S Landes tarkastelee teoksessa Dynastiat - Maailman kuuluisimpien sukuyritysten kohtaloita. Teos on erinomainen kuvaus perhekapitalismista eli omistus- ja yritysmuodosta, jossa varallisuus syntyy ensin yritteliään sukupolven toimesta ja sen jälkeen sitä pyritään vaalimaan ja kasvattamaan siten, että se siirtyy aina parempana seuraavalle sukupolvelle. Dynastiat ovat perheyrittäjyyttä parhaimmillaan. Tällaisesta mallista ja asemasta monet perheyritykset uneksivat. 

David Landes: Dynastiat - Maailman kuuluisimpien sukuyritysten kohtaloita

Pankiirit

Landes luokittelee kirjassaan dynastiat kolmeen liiketoiminta-alueeseen, koska merkittävimmät yksityiset vauraudet on luotu näillä sektoreilla.  Ensimmäisenä hän tarkastele pankkitoimintaa esittelemällä Baringien, Rothschildien ja Morganien tarinat. Nämä suvut ovat luoneet vaurautensa lainaamalla rahaa sitä tarvinneille tahoille. Landesin mukaan, jos liiketoiminnassa on jotain sääntöjä, niin ainakin se, että ennemmin tai myöhemmin jokainen tarvitsee rahaa. Ja se merkitsee, että jokainen tarvitsee pankkiiria. Baringit loivat omaisuutensa sodan rahoittamisella. Valtiot olivat parhaita velallisia; ne saattoivat yhtenä päivänä olla vähissä varoissa, mutta ajan mittaan ne pystyivät maksamaan velkansa korkojen kera. Rothschildista taas on käytetty nimitystä "World's banker", niin merkittävä rahan järjestelijä suku on ollut maailman eri valtioille. Morganit sen sijaan ovat ennen kaikkea liikepankkiireita. Heitä voi hyvin kutsua Amerikan teollistumisen rahoittajiksi. Esimerkiksi U.S.Steelin synty oli Morganien järjestelyjä. Morgan ei niinkään järjestellyt luottoja vaan onnistui haalimaan omistukseensa merkittävimpiä yrityksiä, joiden kasvun myötä myös Morganien oma varallisuus kehittyi kohti kaakkoa. 

Automiehet

Toisessa osassa Landes tarkastelee autosukuja. Yhä edelleen merkittävimmät automerkit ovat suurien sukujen omistuksessa ja nimet näkyvät automerkeissä. Jännä huomata, että monessa maassa autoiluun liittyy paljon kansallisuuden tunnetta ja oman merkin kehittymistä imperiumiksi. Fordin tarinan perustaja Henry Fordin osalta on useampi varmasti kuullut tai lukenut. Melkoinen persoona oli kyseessä! Hänellä oli ennen kaikkea vahva visio siitä, että kaikki kulkevat jatkossa pyörien päällä. Tätä visiota hän toteutti tinkimättömästi ja kun autoistuminen otti tuulta purjeisiin, nousi myös Ford alan pioneerina valtakunnan merkkihenkilöihin. Italiassa Agnellien suku Fiat-konsernin taustalla toimivat ennen kaikkea omistajan roolistaan, ja ovat jättäneet konsernin operatiivisen johtamisen ammattijohtajille. Silti viimeinen sana tulee aina heiltä omistajilta. Ranskassa Peogeotin, Renaultin ja Citroënin merkit juontavat juurensa omistajasukujen nimistä. Erityisesti Peogeotin suku on nimellänsä Ranskassa yhä suurimmassa kunnia-arvossa ja osa kansallista ylpeyttä. Japanilaisten autojen esiinmarssi maailman markkinoille kulmioituu ennen kaikkea Toyotaan. Toyotan tarina ei alkanut autoista vaan tekstiilialalta ja muusta teollisuudesta ja vasta autoistumisen osoittauduttua kasvualaksi, aloitti yhtiö autojen teollisen tehotuotannon, joka osoittautui maailmanmenestykseksi. Toyotan tarina on ennen kaikkea esimerkki japanilaisesta sinnikkyydestä johdolla. Matka ei ole ollut helppo, mutta nyt automerkki on todellinen alansa mammutti. 

Maan mineraalit

Kolmas osio käsittelee sukuja, jotka ovat luoneet omaisuutensa maaperän rikkauksilla. Luonnonvarojen - puun, malmien, maaöljyn - hyödyntäminen raaka-aineena on myös ala, jolla sukuyritykset ovat menestyneet. Toisin kuin pankkitoiminnassa, jossa liikesuhteet ja maine ovat tärkeimpiä, tai autoalalla, missä henkilökohtaiset suhteet tuottajien, välikäsien ja kuluttajien välillä ovat ensisijaisia, raaka-aineiden ollessa kyseessä olennaista on sekä onni että kyky havaita tilaisuudet ja tarttua niihin, kun ne ilmaantuvat. Kuka omistaa maan, jossa rikkaudet ovat? Kuka on selvillä, mitä arvokkaita mineraaleja siinä maassa piilee? Kuka voi hankkia oikeudet noihin raaka-aineisiin? Perimmältään raaka-aineiden muodostama varallisuus riippuu maan omistamisesta ja siinä maassa olevien hyödynnettävien rikkauksien löytämisestä. Historian kuluessa ovat erityisesti kahden lajin raaka-aineet kerryttäneet rikkautta suuressa määrin: aseiden ja työkalujen valmistuksessa käytettävät materiaalit eli metalleja sisältävät malmit, joista juontuvat Wendelien ja Guggenheimien omaisuudet ja polttoaineena käytettävät materiaalit kuten hiili ja öljy, joille rakentuvat Rockefellerien ja Schlumbergerien dynastiat. Guggenheimin nimi on Suomessakin ollut viime aikoina esillä taidemuseon yhteydessä. Rockefellerien nimeen voi taas törmätä erityisesi New Yorkissa. 

Mistä kasvaa uusia dynastioita?

Landesin kirja on kiinnostava taustakertomus monen yhä toiminnassa olevan ja tunnetun yrityksen taustahistoriaan. Se tarjoaa myös yhden hyvän näkökulman yritystoiminnan ja omistajuuden kehittymiselle tarkastelemalla perhekapitalismia ja perheyrittäjyyttä. Useissa dynastioissa yksi sukupolvi oli yrittäjiä, toinen liikkeenjohtajia ja kolmas sitten omistajia. Suhde liiketoimintaan on usein etääntynyt ajan myötä ja jakajajoukon laajentuessa. Landes toteaakin dynastioista hyvin, sanoessaan että niissä yrittäjyys on muuttunut omaisuuden perimiseksi. 

Nykyaikana perheyritykset vieroksuvat usein pörssiyrityksiä, kritisoiden erityisesti pörssin "kvartaalikapitalismin mallia", jossa tuloksia vaaditaan vuosineljänneksestä toiseen. Tämä vieroksuminen lienee osittain turhaa, sillä kun tarkastelee tässäkin kirjassa esitettyjä yrityksiä, suuri osa on listattuja yrityksiä. Voisi ennemminkin sanoa, että listautuminen ja pörssipääoma ovat mahdollistaneet näille yrityksille harppauksen perheyrityksestä maailman luokan dynastiaksi kuitenkin siten, että valta, juuret ja sosiaalinen yhteys suvun ja yrityksen välillä ovat säilyneet vahvana. Ehkä siis tämänkin teoksen pohjalta rohkaisisin perheyrityksiä harkitsemaan vieläkin vakavammin kasvua pääomamarkkinoiden kautta. 

Kirjassa esitellyt dynastiat ovat syntyneet 1900-luvun alkupuolella tai jopa sitä aikaisemmin. Voi yleisesti sanoa, että menee vuosisata dynastian rakentamiseen, onhan dynastian määritelmänäkin kolmas sukupolvi. Mitkä sitten olisivat uudempia dynastoita tai yrityksiä, joista voisi tulla dynastioita? Warren Buffetin Berkshire Hathaway on kasvanut puolessa vuosisadassa mammutiksi, mutta Buffetilta jäänee puuttumaan jatkuvuus, koska hän on pääosin lahjoittanut omaisuutensa pois. Samoin Bill Gatesin Microsoftin tapauksessa jäänee seuraavat sukupolvet varakkaiksi toki, mutta eivät perheyrittäjiksi. Donald Trumpin kiinteistöomaisuus siirtynee hyvin seuraavalle sukupolvelle, joten siitä voisi kasvaa dynastia. Ivanka Trump on omaisuudenhoidossa vastuullisempi liikenainen kuin Paris Hilton. Britanniassa Sir Richard Branson on luonut muutamassa vuosikymmenessä oman imperiumin, jolla voisi olla edellytyksiä jatkua. Italiassa Silvio Berlusconista voi olla montaa mieltä, mutta valtavan liikeomaisuusimperiumin hän on onnistunut luomaan. Forbesin mukaan hän oli vuonna 2005 Italian rikkain ja maailman 25. rikkain ihminen. Jatkuessaan jälkipolville dynastian aineksia. Suomessa dynastiakastiin voidaan luokitella lähinnä Herlinit ja Ehnroothit. 

Poiminnot

• Pankkitoiminta on kaupan sivuhaara. Jotkut kauppiaat löytävät tilaisuuksia auttaa toisia lainaamalla heille rahaa korkoa tai muunlaista tuottoa vastaan, ja toiset kauppiaat, joilla on pulaa käteisestä, kuulevat näistä mahdollisuuksista ja hyötyvät niistä. 
• Jatkuvuuden pahimpana uhkana on rikastuminen ja menestys. 
• Pankkiirin ammatti on perinnöllinen; pankin nauttima luottamus siirtyy isältä pojalle; tämä peritty varakkuus tuo mukanaan perityn hienostuksen eli "työnämme on lisääntyä viisaasti".
• Jos pankkiireja ei nähdä ehdolla poliittisissa vaaleissa, se johtuu siitä, että heistä pitävät vain harvat, jos kukaan. 
• Mitä itua on rikkaana olemisessa, ellei voi ostaa mitä haluaa?
• Epäonnistuminen on liiketoiminnan surma, mutta niin on menestyskin, omaisuuden tarjotessa kaikenlaisia houkutuksia ja ajanvietteitä. 
• Ei ole kirjoitettuja sääntöjä siitä, miten tehdään hyvää bisnestä. Vanhoina aikoina, kun asiakas tuli tapaamaan pankkiiriaan, liikepankkiirin taito perustui hyviin tietoihin ja hyvään arvostelukykyyn. Nykypäivänä liikepankkiiri menee useammin tapaamaan asiakasta; ja koska nykyiset kommunikaatiovälineet ovat niin moninaisia ja nopeita, ei yksinomaisia tietolähteitä juuri enää ole. Arvostelukyvystä tulee siksi aina vain tärkeämpää. On oltava ihmistuntuja - jos erehtyy ihmisestä, häviää. Ja jos häviää, voi kärsiä raskaan tappion. 
• Naidessaan suvun sisältä saattoi olla varma, että sai arvoisensa puolison. Rothschildille vain Rothschild oli kyllin hyvä. "Meidän perheessämme olemme aina kasvattaneet lapset pienestä pitäen rajoittamaan rakkautensa suvun jäseniin. Näin heidän kiintymyksensä toisiaan kohtaan estää heitä naimasta suvun ulkopuolelta. Ja näin omaisuus säilyy suvussa. 
• Rothschildin suku on kenties kaikkein merkittävin ja kestävin dynastia nykyaikaisen liiketoiminnan historiassa. 
• Ammattijohtajien ei pidä katsoa, että heillä on valtuudet päättää yksin suurista perustavista ja strategisista kysymyksistä, jotka kuuluvat omistajille. Liikkeenjohdon ja omistamisen välillä pitää olla ero. - Gianni Agnelli
• Öljy on ollut eräiden suunnattomien yksityisomaisuuksien alkulähteenä. Suurimpia voittajia tällä teollisuudenalalla ovat olleet öljynjalostajat, öljylähteiden omistajat sekä porausyhtiöt, siis yksilöt ja firmat, jotka ovat koonneet omaisuutensa yhdistämällä onnen ja liikeälyn ja ylläpitäneet näitä omaisuuksia hankkimalla vaikutusvallallaan etuuksia öljyä janoavilta hallituksilta. 
• Rockefellerien suunnaton omaisuus asetti heille haasteen, sillä se oli liian suuri, jotta sitä olisi tarvinnut kasvattaa lisää, ja liian suuri, jotta sen olisi voinut jättää kesannolle. 
• Herra Rockefellerin tärkein syy pelata golfia on, että hän eläisi kauemmin ja voisi näin ansaita enemmän rahaa. 
• Ranskan yhteiskunta ei vanhastaan ole ollut kovin teollisuusmyönteinen, varsinkaan verrattuna Iso-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Ranskalaisten mielestä on niin paljon muuta kiinnostavampaa ja hohdokkaampaa tekemistä kuin raataa verstaassa tai istua toimistossa ansaitakseen rahaa. Lisäksi Ranska on voittopuolin katolinen maa, ja katolisen kirkon opit eivät yleensä suosi rahan tavoittelua ja materialismia, jotka ovat omiaan kääntämään huomion pois korkeammista, hengellisemmistä asioista. Aatelisto taas usein korosti ylpeää ja mahtavaa historiaansa halveksimalla "nousukkaita" (les nouveaux venus)
• Tavallaan kaikki dynastiat ovat samanlaisia. Ne ovat verisukulaisuuten perustuvia rakenteita, joiden lisätukena ovat usein aviositeet ja adoptiot. Suhdetta sävyttää isällisen ohjauksen luonne; on isä, myöhemmin isoisä, jonka auktoriteetti nojautuu ikään, rakkauteen, vanhastaan tunnustettuun valtaan sekä kokemuksen, laillisen omistuksen ja omaisuuden hallinnon tuomaan johtoasemaan. 
• Erona rikkaan ja ei-rikkaan valtion välillä on se vaurauden määrä, joka on säästetty ja muutettu pääomaksi. 
• Ranskassa kansallisvarallisuuden lisääntymistä haittasi ennen muuta rikastuneen porvariston typerä turhamaisuus, sillä he ostivat ylhäisiä arvoja ja tuhlasivat samalla säästönsä hovin ylettömyyksiin.