Goldman Sachs - The Culture of Success

If I had to name a company I like the most in the world, I'm sure Goldman Sachs would be on my TOP3 list. You just can't talk about investment banking without mentioning Goldman Sachs. It is perhaps the greatest success stories in the field of finance, and especially in investment banking. 

Lisa Endlich: Goldman Sachs - The Culture of Success

What makes Goldman Sachs so special? To give you a short answer: the culture. There is something special in the culture of Goldman Sachs. Luckily, Lisa Endlich opens this mystery in her book Goldman Sachs - The Culture of Success. Endlich explains the history of the firm from the very beginning when the company was founded by two families - Goldmans and Sachs. In the beginning the firm had a family business culture and a pretty conservative approach to finance. They really wanted to build long-term, lasting customer relationships. 

However, fairly early on, the company was not operationally run by the funding families, instead they had professional managers to lead the company. One very interesting fact is that Goldman Sachs has typically had two persons in similar leading positions at the same time. It has most often been a leader pair, not just one leader. For many, especially for leadership consultant, this may sound strange, but in Goldman Sachs' case, it has worked out well. One could say extraordinary well, taking into account that during the World War I, the Goldmans were on the German side and Sachs on the Alliance's side, and almost throughout the history, the one leader has been a Republican and the other a Democrat. 

But still what is so special in Goldman Sachs' culture? Well, according to Endlich it's a culture of hard working. Goldman Sachs hires the very most talented young people from the best universities, but to be brilliant and wise is not enough, the more important is that you fit into the house's culture. There is a great competition to get in, but when you get in, the really competition only starts, if - and as almost everyone is - you are aiming to become a partner someday. It's not just office hours you are entitled to work at Goldman Sachs, it's more like 24/7. You must be able to give away many other thins in your life if you are willing to succeed at GS. It's more like a life style and a whole life career than just a job. 

Although Endlich highlights the importance of culture to Goldman Sachs, one can easily notice that the culture has also changed a lot during the years, while the company itself has changed a lot. Nowadays it's a global market leader in many fields of finance. It takes great risks and it has also suffered from bad reputation in some cases. Before it was a partnership and proud of it, nowadays it is a publicly listed company like the others. Still today, there is some speciality, if your business card is of Goldman Sachs. 

The book is a fascinating story of the company's great history. I would say it is a must read for everyone working in the finance, or especially in investment banking. Goldman Sachs has launched many successful innovations, although they have never been the pioneers of innovation. There is a lot to learn for many about how the investment bank operates, and especially how to lead an investment bank into success. 

Key points:

• Goldman Sachs began the century as a little-known family business with a minor reputation and a huge dream. It ends the century as perhaps the best-known investment bank in the world, one of the greatest financial success stories of the twentieth century.
• The firm's success has rested solidly on three legs: its leadership, its people and its culture. Great companies have great leaders -men and women who stand out in their own age and then go on to secure a place in history. Goldman Sachs has been run by men of extraordinary vision and ability. Each senior partner has stamped his world view on the firm in a way that fit remarkably well with the times. And whether speaking to partners, competitors, former employees, or clients, the conclusion is always the same: Goldman Sachs hires the very best people in the industry, seeking out the brightest and most ambitious recruits who will fit into the confines of its culture. That culture, widely emulated across the industry, has been the blueprint for the firm's success and has remained unique. 
• Goldman Sachs's traditional strengths lay in the field of investment banking, in raising capital for large corporations or arranging mergers and acquisitions.
• A partnership is a much more personal organization structure than a corporation. 
• Everyone here knows we have restraints on capital. Capital should be a restraint. It helps you make selections. You have to make choices. - John Whitehead
• Not everyone can be the first with a new idea, but there is no excuse for not copying a good idea quickly.
• Clients are simply in your custody. Someone before you established the relationship and someone after you will carry it on.
• Greed, the second deadly killer on Wall Street, is best contained by focusing attention on the business five years hence rather than on the size of this year's Christmas bonus. "Greedy, but long-term greedy".
• Steve Friedman has summed up the value of ownership by saying, "No one ever washes a rental car."
• The firm's culture, the sum of its shared beliefs, is legendary on Wall Street. This more than anything else sets Goldman Sachs apart from its competitors. Widely envied and copied, the firm sometimes vilified for being too conformist. Yet there can be little doubt that the firm's culture has worked to remarkable effect. 
• The economic and cultural interest is to cooperate. 
• The interest of the partners, while diverging on some matters, were entirely coincident on the issue of profitability. There was one pot from which all partners drew their income. Partners' compensation was by and large tied to the overall profitability of the firm (individual share holdings were reallocated every two years, but in any given year, the percentages already set, a partner's compensation was a direct function of the whole firm's profitability). 
• Culture is taken very seriously at Goldman Sachs. It begins in the recruitment process, long before a formal offer is extended. Brains are not enough. The first couple of interviews determine whether a candidate meets the firm's intellectual standards; the remainder, where far more candidates stumble, are used to determine "fit". 
• Fitting into the firm's culture is essential at Goldman Sachs, and rugged individualism has no place. 
• At Goldman Sachs we say "we", we never say I. 
• "You cannot be just an employee at Goldman Sachs". The firm demands that you be a contributor. Total commitment to the firm is expected. The firm is special, and you are special or you would not be here. Simply doing the job you were hired to do is not enough.
• Partners own and run the company, so management is up close and personal. They sit on the trading desks, work on the deals, and labor as hard or harder than their staff. Their focus is unmatched, their commitment unfettered. 
• One of the most visible manifestations of the firm's culture is its emphasis on understatement. 
• Money is for bank accounts, not for flashing about. 
• The emphasis at Goldman Sachs is on creating wealth rather than displaying it. There is nothing to betray that this is the center of America's wealthiest companies and the workplace of some of its richest men and women. Discretion is everything. "The men in they gray suits"
• It's a combination of outstanding people and a strong culture. 
• For most of its long and illustrious history Goldman Sachs was run by three families: the intermarried Goldmans and Saches and the upstart Weinbergs. 
• Money is always fashionable. 
• From 1890s until World War I, investment banking as it is now known came into being. The country needed capital, and a new breed of investment banker was there to help to provide. 
• The established banking firms of the day - J.P.Morgan, Kuhn Loeb & Co, and Speyer & Co - were financing the massive expansion of the utilities and the railroads. 
• Henry Goldman argued that the value of retail business should be calculated based on the rate at which it turned over its inventory, or how rapidly it generated cash. This, not the value of its physical assets, would determine its ability to meet debt obligations and secure a profit. From there he went on to develop more fully the notion of valuing a company on the basis of its earning power and hence its price-earnings ratio - this is still the most widely used method for valuing common stocks. 
• Most men can stand adversity; very few can stand success.
• The trick to successful investment banking was to line up a buyer for any issue before you bought it. "Something well bought is half sold." - Gus Levy
• Sidney Weinberg attended an average of two hundred fifty board or corporation committee meeting a year. Fortune magazine dubbed him "the directors' director", but to many he was known as "Mr Wall Street". 
• Weinberg was fanatical about using only the products manufactured by companies he represented. 
• "I'm an investment banker. I don't shoot craps. If I had been a speculator and taken advantage of what I knew I could have five times as much as I have today". But Weinberg's highest priority was establishing a top investment bank with first-rate client list - not making money for himself or Goldman Sachs. 
• Levy, a man without a degree, had his own system for staff recruitment. Early in the morning, before the markets opened, he would invite high schools seniors into office to play bridge or poker with him. He would play whichever game each visitor knew best, watching how his opponent's mind worked. 
• During the first hour in the office Levy wrote his plan for the day on a yellow legal pad and would not rest until every item of the plan was crossed off. 
• Troubles or not, no Goldman Sachs partner should begin his career in debt. 
• Watch of the excesses
• Success comes only to those who could recognize and correctly value risk. 
• Goldman Sachs's success in the 1980s can be attributed not only to what it did but perhaps, more important, to what it did no do. 
• "Arrogance and politics will kill you, someday it will kill you." - Weinberg
• Friedman considered 3 a.m. part of the working day for anyone committed to a career at Goldman Sachs. 
• Prior to the 1970s, a company or its banker might propose a merger with another firm, it might even cajole or attempt to persuade its target, but it would never actively and openly pursue to merger uninvited. But beginning in the early 1970s, the civilized world of investment banking came to an abrupt end as major U.S. companies and their investment bankers cast aside more than a century of tradition that dictated all takeovers must be friendly. "The notion that you would raid a company was so ungentlemanly that in the early stages it was almost considered an immoral act. In the late 1960s and early 1970s it was considered improper by the generalist banker to even suggest to a CEO that he consider selling his business. It was like asking him to sell one of his children. It was worst that you could suggest."
• In 1966 Goldman Sachs M&A revenues were USD 600 000. In 1980, M&A revenues had risen to about USD 90 million. By 1989, M&A was bringing in USD 350 million, and eight years later it would be a billion-dollar business. 
• M&A was hugely profitable on its own, but now it had become a new business development arm of the firm. 
• Our clients' interest always come first. Our experience shows that if we serve our clients well, our own success will follow. 
• Our assets are people, capital and reputation. If any of these are ever lost, the last is the most difficult to remain. 
• We stress teamwork in everything we do. We have no room for those who put their personal interest ahead of the interest of the firm and its clients. 
• Our profits are key to our success. They replenish our capital and attract and keep our best people. 
• It is our practice to share our profits generously with all who helped create them. Profitability is crucial to our future. 
• An unwritten yet closely adhered to fifteenth principle is that of secrecy; it is understood by almost every employee that the firm's business is confidential.
• "Never tell anyone how much money you make, just smile on the way to the bank. "- J. Aron
• Losing money from time to time was to be expected, but losing without knowing why was a very serious concern. 
• Goldman Sachs facilitated the highly complex process of selling government-owned assets to the public in twenty-five different counties including Argentina, Germany, Mexico, Finland, India and Thailand. Only a handful of other investment banks had the international research, trading, and sales expertise to complete these major asset sales. 
• "The minute you exchange the role of agent for one as principal, you change the traditions of your business. If you're looking for deals for yourself, you can't do the best for your client". - John Whitehead
• Goldman Sachs had a number of distinct competitive advantages: close industry relationships, sophisticated financial knowledge and resources, and an unmatched window on the flow of deals. Capitalizing on these advantages, the firm would invest in minority stakes in established operating companies through negotiated transactions that were friendly on both sides. Many viewed Goldman Sachs as an ideal financial partner. 
• Principal investments  helped the firm in its client business. When a client was looking for capital the firm's banker could now offer it an equity underwriting, a bond underwriting, or an investment from one of the firm's own funds. In the fall of 1991 the firm raised an investment fund, called GS Partners I, and this time committed USD 300 million of the USD 1 billion fund. In 1995 the firm raised USD 1,75 billion for GS Partners II, contributing a second USD 300 million. Principal investment revenues rose almost tenfold between 1990 and 1993, while investment banking division as a whole saw its revenues double. 
• The goal of the principal investments are is to seek investment opportunities - generally between USD 25 million and USD 250 million, located anywhere in the world - that will yield an excess return. Desirable investments have a five to seven year time horizon after which the firm, through public offering, sale, or merger, can exit with its cash. These are not venture capital opportunities, but rather partnerships with existing operating companies looking to expand. The area has become central to Goldman Sachs, spinning off new business opportunities to many other departments.
• The firm's investments are eclectic and opportunistic. 
• The returns from the principal investments business would far outstrip what could be achieved simply serving clients. The principal investment area has grown to between USD 4 billion and 4.5 billion in assets, and its annual compounding return exceeds 30 percent. 
• Unlike income generated by client fees, these transactions involve risking the firm's own capital. The importance of the change was lost on no one, and top management readily acknowledged that the firm would not prosper simply by doing agency and advisory business for clients. 
• Losses are part of trading, learn something from them and move on. As long as there are risks there will be losses. If the day ever comes when there are no risks, there will also be no profits. 
• The Goldman Sachs mystique was born secrecy and success. The mystique only grew with financial success. Everyone on Wall Street wanted to be a Goldman Sachs partner. There was no better-paying job in the world than working on Wall Street. And there was no better-paying job on Wall Street than being a partner of Goldman Sachs. 
• The first rule of Wall Street: Know your client. 
• By the early 1990s investment banking was an information processing business, not in the technical sense but in the sense of moving valuable information around the globe to the greatest advantage of the firm and its clients. 
• The work ethic at Goldman Sachs is exceedingly strong. Secretaries answer the phones from 7a.m. on, and meeting often begin earlier or are scheduled for as late as 10 at night. Because of the firm's global coverage, conference calls can occur any time of the day or night. Breakfast, lunch, and sometimes even dinner are eaten at one's desk, unless there is a client involved. Increased seniority only heightens the time demands. 
• The culture of Goldman Sachs - the team ethic and long-term approach to business - had acted as a force for self-restraint, mitigating the need for rigid and formal controls. Long workweeks, business suits, and accountability to management were all part of the package. Loyalty to the firm and its partners meant that almost everyone had traded the firm's capital as if it were their own. 
• What is the difference between Tanzania and Goldman Sachs? One is an African country that makes USD 2.2 billion a year and shares it among 2.5 million people. The other is an investment bank that makes USD 2.6 billion and shares most of it between 161 people. 
• A leader passes on a culture not just by what he says and does, but also by whom he selects for succeeding generation of leadership. 
• "Good firms worry about competition. Great firms worry about their clients". - Paulson

Kolmekymmentä

Kolmekymmentä. Miehen elämän keskikohta vai kolmasosa? Onneksi nykyaikana suomalaisella enemmän jälkimmäinen. Joka tapauksessa ainakin hyvä hetki pysähtyä katsomaan, mitä on tähänastisella elämällään tullut tehneeksi, mihin nykyinen elämäntyyli todennäköisesti johtaa ja mitä elämältään vielä tulevaisuudessa tahtoo. 

Kolmenkympinkriisi?

Kun puhutaan kolmestakympistä, yleisin puheenaihe on kolmenkympinkriisi. Google-vilkaisulla huomaa, kuinka keskustelupalstat ovat pullollaan tätä aihetta. Erityisesti naisten foorumit. Kurkkasin niitäkin. Ehkä ihmisellä sitten on yleisesti olemassa jokin kolmenkympin fiksaatio eli pitkäaikainen toive siitä, että tietyt ihanneasiat olisivat toteutuneena kolmikymppisenä. Siis "isona/aikuisena". No, minulla ei ole kriisiä. Päinvastoin, elän elämäni parasta aikaa!

Tavoitteellinen toiminta ja tavoitteiden toteutuminen

Aloitin aikanaan 15-vuotiaana kirjaamaan ylös asioita, joita tahdon, luettuani kaikki Jari Sarasvuon teokset ja muuta valmennuskirjallisuutta sekä mm. Nietzschen filosofiaa. Siitä lähtien on vuosittain tullut tarkasteltua isompaa kuvaa eli yli 5 vuoden horisonttia eteenpäin ja taaksepäin, sekä säännöllisesti tarkennettua vuoden ja lyhyemmän aikavälin tärkeimpiä painopisteitä.

Viisitoistavuotta vanha paperi löytyy yhä kirjan välistä, joten kaivoin sen nyt esiin. Silloin tehty ensimmäinen paperi on hyvin laaja käsittäen monta elämän osa-aluetta. Järisyttävintä paperia luettaessa on huomata, että kaikki ne asiat, joita olen oikeasti tahtonut, ovat nyt toteutuneet! Toki paperista huomaa, että se on kirjoitettu 15-vuotiaan uhmakkuudella ilman oikeaa ymmärrystä siitä, millaista on olla 30-vuotias, mutta ehkä juuri siinä kiteytyykin koko paperin paras viisaus: uskalla ajatella isosti! Realismi on pessimismiä, joten jos ei uskalla tahtoa isoja asioita, harvemmin niitä tulee myös saavuttaneeksi. 

Epäonnistumiset auttavat oppimaan

En väitä, että kaikki asiat olisivat menneet elämässäni tähän asti aina suunnitelmien mukaan tai etten olisi missään epäonnistunut. Päinvastoin, olen myös mokannut huolella. On monia hetkiä, jotka olisivat voineet päättyä todella huonosti ja jälkeenpäin ajateltuna olen toiminut erittäin tyhmästi. On tullut otettua tolkutonta riskiä ja käännettyä myös sellaisia kiviä, jotka olisi voinut jättää kääntämättä. Usein näitä temppuja on tullut kaduttua, mutta nyt ajattelen niiden kuuluvan osaksi kasvua. Tärkeää on ymmärtää virheensä ja oppia niistä. 

Elämänoppi yksinkertaisuudessaan

En myöskään vanno suunnitelmallisuuden nimiin. Ei elämä voi olla vain suunnitelman suorittamista. On osattava elää hetkessä. Sen sijaan uskon tavoitteellisuuteen ja päämäärätietoiseen toimintaan. Oman tähänastisen elämänfilosofiani kiteyttäisin kahteen asiaan:

1. Tiedä mitä tahdot
2. Tee juuri sitä mitä tahdot

Näin aion opettaa myös lapsilleni. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa osoittautuukin varsin vaikeaksi. Myös itselleni. Ensinnäkin kun juttelen ihmisten kanssa, varsin usein huomaan, että moni ei tiedä, mitä elämältään tahtoo. Siis mitä ovat ne asiat, jotka kokee itse tärkeäksi ja tahtoisi niiden tapahtuvan. Maailmassa on lähes rajaton määrä asioita, joita voi haluta. Jotta voi ylipäätään valita mieleisensä, on tunnettava itsensä ja oma arvomaailmansa, jonka pohjalta voi laittaa asioita arvoasteikolle omaan tärkeysjärjestykseen. Oman arvomaailman muodostaminen taas edellyttää ennakkoluulotonta tutustumista laajasti erilaisiin ajatuksiin ja ihmisiin. Jotkut miellyttävät, toiset eivät, siitä se persoonallisuus rakentuu.  

Toiseksi kannattaa tehdä juuri sitä mitä tahtoo. Kun tietää, mistä pitää ja mitä tahtoo, kannattaa keskittyä tekemään sitä eli käyttää mahdollisimman paljon aikaansa sen tekemiseen. Taas kerran on kyse valinnasta eli antaako aikaansa tärkeimmiksi määrittelemilleen asioille vai hukkuuko aika haahuiluun. Keskittyminen tärkeimpiin asioihin vaatii itsekuria ja keskittymiskykyä, joille motivaatio toimii moottorina. Ihminen on paras siinä, mitä hän tekee intohimoisesti ja kasvaa niissä asioissa, mitä hän tekee säännöllisesti ja päämäärätietoisesti parempaan pyrkien. Aika on kaikille vakio, joten erottautuminen tapahtuu ajan hyödyntämisessä. Aika on myös arvokkain resurssi, joten suosittelen käyttämään sitä säästeliäästi. 

Oman elämäni kohokohdat

Kun kelaan muistinauhaani viimeiset 15 vuotta taaksepäin nousee mieleeni seuraavat keskeiset elämäni kohokohdat suunnilleen kronologisessa järjestyksessä:

• Yläasteen ysiluokka: kasiluokalla oli kapinoiva kiekkoilija. Siihen asti koulu oli ollut helppoa ja mielenkiinto muualla. Ysillä minun oli pakko tsempata, jotta pääsisin tavoittelemaani lukioon ja muuttamaan Tampereelle. Aloin oikeasti lukemaan (edes kerran kokeisiin). Keskiarvo nousi niin paljon kuin se vuodessa voi nousta, lähelle ysiä. Sain mitä halusin. 
• Sammon lukio: lukioaika opetti monta asiaa. Ensinnäkin muutin yksin asumaan Tampereelle. Oli pakko opetella huolehtimaan itsestään. Hyvä kasvunpaikka! Lukiossa opin myös lukemaan, kun lopetettuani lätkän pelaamisen oli yllättävästi aikaa muullekin. Kävin lukiokursseja varmaan 1,5-kertaa vaadittavan määrän. Erityisen herätyksen sain yhteiskuntaopista. Siispä liityin myös kokoomusnuoriin. Lopputodistus oli yläastettakin parempi ja kirjoituksista tuli jopa älliä. Sammon lukiosta jäi erittäin hyvät muistot ja kunnioitus monen opettajan ammattitaitoa kohtaan. 
• Kauppatieteiden maisteri: Tiesin jo yläasteella, että haluan lukemaan kauppatieteitä. Siispä pänttäsin pääsykokeisiin niin paljon kuin mahdollista. Kerralla läpi Tampereen yliopistoon. Itse yliopiston opiskeluajoista ei kyllä jäänyt kohokohtia. Valitettavan tasotonta toimintaa monelta osin. Boomin bileet oli parhaita. Jälkeenpäin harmittaa, etten sittenkin valinnut Helsingin kauppakorkeakoulua. Tosin sillä asialla ei jälkeenpäin ole ollut mitään merkitystä. 
• Armeija, osa 1: Kävin armeijan kahteen kertaan Porin prikaatissa Säkylässä, kansainvälisssä valmiusjoukoissa (FRDF) pioneerijoukoissa. Ensimmäinen kerta onkin legenda, ja oli varsinainen legenda prikaatissa palatessani taas ruotuun. Alokas- ja AUK-aikoina nimittäin halusin hemmetin paljon RUK:iin. Sinne oli pakko päästä! Halukkaita oli monia ja kisa tiukka. Viimeisimpänä suorituksena oli pikamarssikilpailu siis kuka juoksee puolivarustuksessa tietyn matkan nopeimmin saa eniten pisteitä. Matka oli ehkä 15-20km, en tiedä. Jalkani olivat olleet "hieman kipeät" ennen suoritusta, mutta en halunnut jättää matkaa väliin. No, täysillä matkaan tietysti! Matkan aikana jalat vihloi "ihan kivasti". Periksi ei voinut antaa, joten oli vain pakko jatkaa, vaikka kipu koveni. Viimeiset kilometrit juoksin kuulemma kuin Aku Ankka, mutta eteenpäin mentiin. En muista viimeisistä kilometreistä mitään. Muistan vain että taisi sattua. Pääsin maaliin ja lyhistyin maaliviivalle. En päässyt enää ylös. Siitä suoraan sairaalaan, jossa todettiin, että molemmat sääriluut ovat poikki, ei siis murtuneet vaan kunnolla poikki. Olin juossut jalkani katki. Ilmeisesti alun hiusmurtumat oli tällä matkalla runnoutunut niin, että nyt oli sääriluut kunnolla rikki. Siispä kävi käsky vuodeksi kotiin kuntoutumaan, koska jouduin opettelemaan kävelemisen uudelleen fysioterapeutin avustuksella. Mutta RUK:iin pääsin, perkele! Ai niin, ja pikamarssin aikani: yksi prikaatin parhaista! 
• RUK ja Oppilaskunnan puheenjohtaja: Palasin armeijaan vuoden tauon jälkeen ja liki suoraan RUK:iin. Aika jäätävä muutos siviilistä suoraan talviseen Haminaan. Oli myös kiva palata, kun maine kaljupäisestä "jalkansa katki juosseesta natsista" oli jo kiirinyt. RUK:ssa löysin rajani. Kun fyysistä ja henkistä kuormaa kasvatetaan riittävästi, jossain kohtaa löytyy piste, jossa ihminen on aika yksin oman itsensä kanssa. Silloin tulee perusluonne esiin. Se luonne oli hieno löytää. Opin myös paljon johtajana. Klisee, mutta arvostan RUK:ia Suomen parhaana johtamiskouluna, parempana kuin yliopisto. Erityiseksi oman RUK-aikani teki valinta Kurssimme 225 Aura Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi. Todellinen kunniatehtävä kurssijuhlineen ja muineen! Tosin, suorittaa pioneeri RUK ja olla Oppilaskunnan puheenjohtaja ei ollut helppo yhdistelmä. Olin siinä epäonnistua. Onneksi kurssin johtaja Vesa Nissinen osasi oikealla hetkellä rohkaista juuri oikeilla sanoilla ja neuvoilla. Syväjohtamista käytännössä. Nykyisin on kiva käydä Haminassa, kun on upseerikerholla tinatuoppi omalla kaiverruksella.
• Bryssel ja Alexander Stubb: Armeijan jälkeen palasin hetkeksi opintoihin ja suuntasin siitä onnistuneen eurovaalikampanjan myötä Brysseliin europarlamentaarikko Alexander Stubbin avustajaksi. Kiitettävä kokemus! Alex on ihmisenä yksi eniten arvostamiani henkilöitä maailmassa. Hieno ihminen. Samoin erinomainen esimies. Siispä oli ilo nähdä hänen kauttaan EU sisältäpäin. Hyvä tiimi, parlamentissa kivoja kollegoja, jänniä asioita valmistelussa, joten viihdyin. Bryssel oli myös kaupunkina kiva. Turistille ankea, mutta kun oppii tuntemaan paikat, on se ihan kiva kotikaupunki. Maailman paras ruoka, oluet ja suklaat. Siispä tuliaisena +10kg, vyötäröllä. 
• Ensimmäinen maraton: Brysselin jälkeen palasin taas urheilun pariin. Hain lajiani ja lopulta löysin juoksun. Siispä aloin treenaamaan maratonille. Riittävän kunnianhimoiselta kuulostava matka, joten pakko kokeilla. Ensimmäinen kerta Turussa oli melkoinen kokemus. Maalissa oli aika voittaja fiilis. Kiehtova laji. 
• Elämäni rakkaus - Merja: Joskus pitää lähteä kauas, jotta näkee lähelle. On ehkä hieman paradoksaalista, että maailmalta tullessani tapaan elämäni naisen kotikaupunkini Kankaanpään yökerhossa joululomalla. Rakastuin ja yhä rakastan. Paljon hyviä asioita tapahtunut yhdessä. Ylivoimaisesti eniten elämänlaatuani ja onnellisuuttani lisännyt asia on Merjan myötä tullut arjen onnellisuus. 
• Häät: Hääpäivä 18.7.2009 oli kaikilta osin täydellinen päivä. Pelkästään hyviä muistoja. 
• Hugo: Ensimmäisen lapsen syntymä 13.11.2010 oli todellinen ilonhetki. Kaikki muu on loppujen lopuksi aika pientä lasten syntymän rinnalla. Esikoinen muutti elämää erittäin paljon. Muutti myös minua. Oma poika, sanoinkuvaamatonta. 
• Hilda: Toisen lapsen syntymä 16.5.2012 oli toinen todellinen ilonhetki. Ei yhtään vähäpätöisempi kuin ensimmäinen. Oma tytär, yhtälailla sanoinkuvaamatonta. 
• Tohtoriksi?: Kun en saanut purettua opiskelun kunnianhimoani yliopistossa riittävästi, alkoi ajatus väitöskirjasta kuulostaa riittävän hullulta ja tavoitteelliselta, jotta se kiinnostaisi toteuttaa. Siispä aloitin opiskelemaan työelämän ohessa, ikään kuin harrastuksena. Ehkä en ihan tiennyt mihin tuli ryhdyttyä. Aika mammuttihanke on kyseessä. Etenkin tässä elämäntilanteessa. Mutta norsu syödään pienin paloin. Niin tämäkin. Opinnot on jo kasassa ja aikataulussa edetään. Tuottaa paljon mielihyvää, vaikka on toisinaan taakkakin.
• Mielekäs työ: Olen aina saanut tehdä mielekästä työtä. Siis sellaista mistä pidän ja mikä tuottaa minulle mielihyvää. Oli se sitten Tampereen kauppakamarilla, Panostajalla tai nyt Taaleritehtaalla, olen aina viihtynyt kiitettävästi ja saanut myös toimia hyvien esimiesten alaisuudessa. Kun työssä saavuttaa päivittäin pieniä onnistumisen tunteita ja vähintään kuukausittain joitain konkreettisia isompia tavoitteita, on työ palkitsevaa ja joka päivä on ilo nousta tekemään kiinnostavia asioita. 

Mitä tahdon tulevaisuudessa?

Olen saanut tähän mennessä paljon. Onneksi niin. Mutta ei tämä tähän jää. Tulevaisuuden tavoitteita on vaikea jakaa näin avoimesti. Pidän ne siis pääosin omana tietonani. Näette sitten. Tärkein tavoite on kuitenkin huolehtia perheestä eli kasvattaa lapset hyvin ja olla hyvä aviomies. Terveyttä arvostan elämän tukijalkana, joten siihen käytän aikaa jatkossakin. Työrintamalla tähtään huipulle. Mikä se huippu on, sitä en kerro. Tiedän kuitenkin mihin haluan, miksi ja milloin. Toki tällä rintamalla kestän myös mahdolliset takapakit. Ennen kaikkea haluan kasvaa johtajana. Tohtoriksi tahdon 2015 mennessä. En vain hatun takia vaan siksi, että aihe on intohimoni ja minulla on siinä sanottavaa. Toivottavasti pystyn jättämään jonkinlaisen jäljen myös akateemiseen maailmaan. Mitä muuta? No, paljon pieniä asioita lyhyelle ja pitkälle tähtäimelle. Niin ja 50-vuotiaana ostan Bentleyn. Millaisen, sen määrittelee senhetkinen varallisuuteni. 

Kirjaholisti

Yöpöydän laatikossa 2, sängyn vieressä lattialla 1, keittiön kulmapöydällä 1, kodin työhuoneen pöydällä 2, olohuoneessa 1, työsalkussa 2, urheilukassissa 1...

Nämä ovat korkattuja eli luettavana olevia kirjoja. Kirjahyllyssä korkkausta odottaa kymmenittäin kirjoja, läpiluettuja on satoja. Skannaan jatkuvasti mielenkiintoista uutta luettavaa kirjakaupoista ja verkosta. 

Olen kirjaholisti. Siis kirjariippuvainen. Luen aivan tolkuttomasti, ison osan vapaa-ajastani. Luen lähes aina, kun se on mahdollista. Luen kun lapset ovat päiväunilla, kun olen yksin, ennen nukahtamista, syödessä, matkustaessa. Luen kaikkialla, missä se on mahdollista. Luen junassa, sängyssä, sohvalla, vessassa, ruokapöydässä, terassilla, rannalla. Aina häiriöksikin asti. Minulla pitää olla "avoinna" erilaisia kirjoja erilaisia tilanteita varten. Skarppina hetkinä luetaan tiukkaa teoriaa, pikahetkillä lyhyitä kappaleita, väsyneempänä suomenkielistä historiallisempaa kerrontaa tai kevyempää sijoituskirjallisuutta. Vähän samalla tavalla kuin viini valitaan ruoan mukaan. 

Lukeminen vie mukanaan

Miksi luen? Ehkä on hyvä palata alkuaikoihin. Koulussa en ollut lukijatyyppiä. Lätkä ja urheilu olivat kaikki kaikessa, joten lukeminen ei paljoa kiinnostanut. Koulussa lukeminen oli välttämätön pakko ja kun riittävän hyvät arvosanat tulivat helpolla, ei siihen kannattanut käyttää enempää aikaa. Lukemisen herätyksen koin lukiossa. Silloin alkoi kiinnostamaan etenkin filosofia, talous ja yhteiskunta. Siispä tiedonjanoa piti alkaa turruttamaan lukemisella. 

Kun lukion ja yliopiston ohjattu kurssimuotoinen lukeminen tuli päätökseen 2009, piti tyhjiötä täyttää jollakin. Siispä siirryin suoraan jatko-opintoihin tekemään väitöskirjaa, koska tiedostin että lukisin joka tapauksessa, joten oli parempi tehdä se suunnitelmallisesti ja kohti tunnustettua päämäärää. Siispä viime vuodet olen lukenut väitöskirjaa varten. Mutta eihän se ole siihen rajoittunut. Ehkä päinvastoin, se on kiihdyttänyt kiinnostusta lukea kaikkea hiukankin aiheeseen liittyvää laajentaen lukukirjoa entisestään. 

Lukeminen kannattaa aina?

Mainos, jossa Jörn Donner toteaa, että lukeminen kannattaa aina, on syöpynyt mieleeni. Ilmeisesti olen mainoksen uhri. Ja kannattaahan se. Lukemisen tärkein hyöty on ennen kaikkea oman ajattelun kehittyminen. Tosin rajansa silläkin. Tunnen nimittäin tunnistaneeni lukemisen rajahyödyn. Uudet kirjat eivät enää tuota yhtä paljon uusia ajatuksia ja mielihyvää, vaan kirjoja tulee kahlattua entistä nopeammin ja samojen asioiden huomaa toistuvan.

Olen nykyisin supernopea lukija eli pystyn kahlaamaan useimmat kirjat tunnista viiteen. Viikossa saan luetuksi keskimäärin 2 kirjaa. Vuodessa siis noin sata. Kymmenessä vuodessa siis laskennallisesti noin tuhat. Ehkei todellisuudessa ihan noin paljoa, mutta yli 80 kirjaa vuodessa tahti on jatkunut jo joitain vuosia. Muistan Sarasvuon kirjoittaneen suunnilleen niin, että jos käyttää tunnin extraa päivässä tiettyyn aiheeseen, on noin viidessä vuodessa alallaan Suomen paras ja kymmenessä vuodessa maailman kärkeä. Toivottavasti. 

Huonon kirjan lukeminen harmittaa suunnattomasti, koska se tuntuu ajanhukalta. Siksi kirjojen valitsemisen suhteen tulee yhä valikoivammaksi. Jotta saisi uusia ajatuksia, pitäisi pystyä laajentamaan kirjavalikoimaa uusiin aihealueisiin. Nyt luen vain "asiakirjoja" eli taloutta, filosofiaa ja yhteiskunnallista kirjallisuutta. En lainkaan draamaa, viihdettä tai fiktiota. Olen yrittänyt, mutta se ei minulta onnistu. Pysyttäydyn siis asiassa. Harvoin luen myöskään samaa kirjaa kahta kertaa. Se kun tuntuu ajan tuhlaukselta, vaikka ajatusten kertaus olisikin arvokasta. 

Pitäisikö sitten vähentää lukemista? Ehkä. Jopa todennäköisesti. Mitä sitten tilalle? Perhe. Sosiaalinen elämä eli keskustelut. Liikunta. Ajattelu ja kirjoittaminen. Kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut, kannattaa ottaa aikaa ajattelemiselle. Usein se on parempaa ajankäyttöä kuin lukeminen. Se on rajattomampaa ja innovatiivisempaa. Ja ajatusten parasta jalostamista on kirjoittaminen. Tiedä häntä, vaikka kirjoittamalla saisi joskus aikaiseksi vaikka oman kirjan. Sitä olisi kiva lukea. 

Praxeology: The Law of Returns

How do we derive the utility of a producer good?

How does one determine how much utility one of the machines that milled a diamond has to an actor?

The means we use satisfy our ends we call goods. We can classify goods into two main categories: 1) consumer goods and producer goods. Consumer goods are those goods that are used directly by an actor to satisfy an end. Producer goods are those factors which are combined with at least one other factor to create a definite quantity of a consumer good. For example, ham sandwich is a consumer good. You eat the ham sandwich to directly satisfy your hunger. The bread, ham and labor you employ to produce the ham sandwich are producer goods of factors of production.

If one wants to find the utility derived from any unit of a homogenous consumer good, all one needs to consider is - first - the fact that human action is an exchange. It means preferring one thing over another. Or in other words, the cost of choosing one end is determined by whatever other end you could have chosen. Second, that action determines what man values most - because logically - what he did must be considered what he thought was most urgent. And lastly, that these preferences can be arranged into a scale. This action shows us that because the most urgent want is satisfied first, each successive end must therefore less important. Therefore, a unit of a means that directly satisfy an end aimed at by an actor (consumer good), will command a diminishing value to the actor.

We now understand that the value of consumer goods (means that satisfy ends directly) are their marginal utility to the acting individual. This utility always diminishes with each successive unit and there is no way to calculate this fact arithmetically. There can be no adding or multiplying. 

When it comes to producer goods (means that satisfy ends indirectly), first we have to acknowledge that there is no way of deriving utility from units of a homogeneous producer goods because they are not directly consumed. They don't satisfy ends directly, but only to contribute to producing a final product which satisfies ends. The utility of a marginal unit in a producer good is derived from the utility of it's marginal product (marginal productivity). 

Goods are simply scarce means used to satisfy our ends. The very fact that we need to produce consumer goods implies that producer goods are scarce as well. Things that render unlimited supplies are not goods (means) at all! For example, the knowledge to make coffee is not something anyone has to economize. The "recipe" (idea) for how to make a cup of coffee is never exhausted. The only things we can run out of are coffee beans, filters, water etc. We must economize these goods. 

We also mentioned that a producer good must be combined with at least one more producer good to create a consumer good. This is because if only one producer good were needed to create a consumer good, it would be a consumer good itself! There is a key concept that can be derived from understanding the fact that producer goods at all times must be combined with at least one other production good: while we cannot add, subtract or multiply value with utility, quantities of homogeneous units of supply can be measured! Therefore it follows logically that at some definite point the marginal productivity of producer goods reaches a optimum point. That is, if we keep all other inputs fixed and keep on increasing the quantity of one producer good by one unit, then at some point an optimum level will be reached where each additional unit of producer's good can no more increase it's marginal productivity. This is know as The Law of Returns. 

What these optimums are must be determined by technological experience and are outside the realm of Praxeology, but The Law of Returns, the fact that scarce producer goods must have an optimum output is arrived through logic. As we can see, determining how men value means (whether they are directly consumed goods or or indirect producer goods) can be understood logically through categories of purposeful action. All we must do is to consider value starting from ends, working through consumer goods and then through factors of production. We can conclude that the utility of a producer is its contribution to the product! This conclusion, including the fact that definite producer goods have an optimum output will become more important once we start talking about markets and why products that seem almost indistinguishable have varying prices and how all of this plays into the concept of profit and loss. Nevertheless, they are indispensable logical implications in the science of Praxeology. 

Mistä raha syntyy?

Jo vuonna 1892, Carl Menger, itävaltalaisen taloustieteen perustaja ja rajahyötyteorian kehittäjä, pystyi selittämään loogisesti ja ymmärrettävästi, miten ja miksi raha syntyy teoksessaan The Origins of Money. Raha on ihmisten luoma vaihdon väline. Ihmisten toiminnassa tietty hyödyke tai tietyt hyödykkeet tulevat muita hyödykkeitä helpommin vaihdettaviksi ja tämän kehityksen lopputuloksena syntyy laajasti hyväksytty vaihdon väline eli raha. 

Carl Menger, 1892, The Origins of Money

Käytännössä tämä tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä, että jos A tuottaa viljaa, B lihaa ja C on kalastaja, pystytään vaihdantaa toteuttamaan suoran vaihdannan (kalasta lihaan) lisäksi myös siten, että kalastaja C vaihtaa kalat viljaan ja hankkii viljalla lihaa, jos lihan tuottaja B ei halua ottaa kalaa vaihdossa. Tällöin viljasta on muodostunut vaihdon väline, koska se hyväksytään vastikkeena laajasti ja koska sen vaihtaminen on helppoa. Viljaa voidaan myös jakaa pienempiin yksiköihin kuin kalaa tai lihaa. Siispä viljasta muodostuu käytettävän hyödykkeen lisäksi vaihdon väline eli raha. 

Jotta hyödyke voi saavuttaa rahan aseman, on sillä oltava tiettyjä ominaisuuksia, joita tarkastelemalla Menger päätyi selittämään rahan synnyn. Tällaisia ominaisuuksia on kuvattu kappaleessa "Concerning the Causes of the Different Degrees of Saleableness in Commodies", joka on Mengerin teoksen ydinkappale ja löytyy kokonaisuudessaan alta. Menger päätyy johtopäätöksissän siihen, että kulta ja metallit ovat luonnollisia vaihdon välineitä eli rahoja, koska ne täyttävät hyvän vaihdettavuuden kriteerit eli hyvän rahan ominaisuudet. Vastakohta Mengerin "luonnolliselle rahalle" on valtion luomat paperirahat, jotka eivät ole hyödykkeitä itsessään, ja joilla ei siten ole arvoa itsessään. Koska paperirahaa voidaan painaa rajattomasti, niiden arvo ei määräydy markkinoilla ihmisten vaihtaessa hyödykkeitä toisiin vapaaehtoisessa vaihdannassa vaan niiden arvo määräytyy rahan kokonaismäärän kehityksen ja siitä, kuinka uskottavana ja hyväksyttävänä kyseinen paperiraha toimii vaihdon välineenä. 

Mengerin teos on siinä mielessä legendaarinen, että se innoitti Ludwig von Misesin kehittämään oman teoriansa rahasta ja luotosta (Theory of Money and Credit). Mises viittaa useasti Mengeriin oppi-isänään ja Itävaltalaisen koulukunnan perustajana. Mengerin kirja on hyvin lyhyt, 52 sivua, ja sen voi ladata PDF:nä luettavaksi ilmaiseksi täältä. Mengerin lukemisen arvoinen laajempi biografia löytyy täältä. Hyvä analyysi Mengerin rahateorian ja Cartalistin rahateorian väliltä löytyy täältä. 

Concerning the Causes of the Different Degrees of Saleableness in Commodities

The degree to which a commodity is found by experience to command a sale, at a given market, at any time, at prices corresponding to the economic situation (economic prices), depends upon the following circumstances.

1.  Upon the number of persons who are still in want of the commodity in question, and upon the extent and intensity of that want, which is unsupplied, or is constantly recurring.

2.  Upon the purchasing power of those persons.

3.  Upon the available quantity of the commodity in relation to the yet unsupplied (total) want of it.

4.  Upon the divisibility of the commodity, and any other ways in which it may be adjusted to the needs of individual customers.

5.  Upon the development of the market, and of speculation in particular. And finally.

6.  Upon the number and nature of the limitations imposed politically and socially

upon exchange and consumption with respect to the commodity in question.

We may proceed, in the same way in which we considered the degree of the saleableness in commodities at definite markets and definite points of time, to set out the spatial and temporal limits of their saleableness. In these respects also we observe in our markets some commodities, the saleableness of which is almost unlimited by place or time, and others the sale of which is more or less limited.

The spatial limits of the saleableness of commodities are mainly conditioned—

1.  By the degree to which the want of the commodities is disturbed in space.

2.  By the degree to which the goods lend themselves to transport, and the cost of transport incurred in proportion to their value.

3.  By the extent to which the  means of transport and of commerce generally are developed with respect to different classes of commodities.

4.  By the local extension of organised markets and their inter-communication by “arbitrage.”

5.  By the differences in the restrictions imposed upon commercial inter-communication with respect to different goods, to interlocal and, in particular, in international trade.

The time limits to the saleableness of commodities are mainly conditioned—

1.  By permanence in the need of them (their independence of fluctuation in the same).

2.  Their durability, i.e., their suitableness for preservation.

3.  The cost of preserving and storing them.

4.  The rate of interest.

5.  The periodicity of a market for the same.

6.  The development of speculation and in particular of time-bargains in connection with the same.

7.  The restrictions imposed politically and socially on their being transferred from one period of time to another.

All these circumstances, on which depend the different degrees of, and the different local and temporal limits to, the saleableness of commodities, explain why it is that certain commodities can be disposed of with ease and certainty in definite markets, i.e., within local and temporal limits, at any time and in practically any quantities, at prices corresponding to the general economic situation, while the saleableness of other commodities is confined within narrow spatial, and again, temporal, limits: and even within these the disposal of the commodities in question is difficult, and, in so far as the demand cannot be waited for, is not to be brought about without a more or less sensible diminution in price.

Poiminnot

• Individuals decide what the most marketable good is for use as a medium of exchange. 
• The theory of money necessarily presupposes a theory of the saleableness of goods.
• It is an error in economics, as prevalent as it is patent, that all commodities, at a definite point of time and in a given market, may be assumed to stand to each other in a definite relation of exchange, in other words, may be mutually exchanged in definite quantities at will. The truth is, that even in the best organized markets, while we may be able to purchase when and what we like at a definite price, viz.: the purchasing price, we can only dispose of it again when and as we like at a loss, viz.: at the selling price.
• A high rate of saleableness in a commodity consists in the fact that it may at every moment be easily and surely disposed of at a price corresponding to, or at least not discrepant from, the general economic situation—at an economic, or approximately economic, price.
• Men have been led, with increasing knowledge of their individual interests, each by his own economic interests, without convention, without legal compulsion, nay, even without any regard to the common interest, to exchange goods destined for exchange (their “wares”) for other goods equally destined for exchange, but more saleable.
• It lies in the economic interest of each trafficking individual to exchange less saleable for more saleable commodities.
• When the relatively most saleable commodities have become “money,” the great event has in the first place the effect of substantially increasing their originally high saleableness.
• The less saleable are the goods brought by an economic subject to market, the more unfavourably, for his own purposes, will his economic position compare with the position of those who bring money to market.
• The practice of every-day life, as well as jurisprudence, which closely adheres for the most part to the notions prevalent in every-day life, distinguish two categories in the wherewithal of traffic— goods which have become money and goods which have not. And the ground of this distinction, we find, lies essentially in that difference in the saleableness of commodities set forth above.
• Money has not been generated by law. In its origin it is a social, and not a state institution. sanction by the authority of the state is a notion alien to it. On the other hand, however, by state recognition and state regulation, this social institution of money has been perfected and adjusted to the manifold and varying needs of an evolving commerce, just as customary rights have been perfected and adjusted by statute law.