lauantai 11. syyskuuta 2010

Alakerta - Pelaajista urheiluseurojen omistajia?

Kirjoitukseni urheiluseurojen omistuksesta julkaistiin perjantaina Aamulehden Alakerta-palstalla. Idea kirjoitukselle syntyi, kun kesällä seurasin Valkeakosken Hakan tapausta sekä useamman jääkiekkoseuran tilannetta. Urheilubisnes toimialana ei ole perinteisesti ollut taloudellisesti terveellä pohjalla, eikä tälläkään hetkellä elä helpossa tilanteessa. Uusia ideoita varmasti kaivataan. Osaamisammateissa, kuten asianajajat, lääkärit yms., ammatinharjoittajat ovat usein tietyn vuosimäärän yrityksessä työskennellessään kasvaneet yritystensä osakkaiksi eli partnereiksi. Tämä partnership-omistusmalli näyttäisi toimivan pääsääntöisesti hyvin, joten kenties se olisi laajennettavissa myös muihin osaamisammatteihin. Urheiluseurat voisivat olla tästä yksi esimerkki.

Ohessa on Aamulehden tekstini. Aito ja alkuperäinen löytyy painettuna Aamulehdestä 10.9.2010.

Entinen NHL-pelaaja Sami Kapanen on kuopiolaisen Kalpan omistajia. Lopetettuaan keväällä pelaajauransa Kapanen siirtyi seuran toimitusjohtajaksi.


Pelaajista urheiluseurojen omistajia?

Urheiluseuran omistajana voi tehdä pienen omaisuuden, mutta on aloitettava suurella. Menestyvän urheiluseuran omistaminen on monen entisen pelaajan ja manageripelejä pelanneen pikkupojan unelma. Pelaajien siirteleminen pelimerkkeinä, voittoisan paletin rakentaminen, suuren yleisön kiinnostuksen saavuttaminen sekä urheilun jännityksen aistiminen tekevät urheiluseuratoiminnasta erityisen kiinnostavan kokonaisuuden. Kuitenkin urheiluseuran pyörittäminen on sekä meillä että maailmalla ollut omistajilleen enemmänkin päänvaiva ja kallis harrastus kuin kannattavaa liiketoimintaa.

Urheiluseuran omistaminen eroaa merkittävästi yrityksen omistamisesta. Yritystoiminnan tarkoitus on yleisesti varsin yksinkertainen: tuottaa voittoa omistajilleen. Urheiluseurassa sen sijaan tulisi aivan ensimmäiseksi määrittää toiminnan tarkoitus. Onko seuran toiminta harrastustoimintaa, huippu-urheilua vai liiketoimintaa? Tämä valinta määrittää sekä seuran toimintamuodon että toimintatavan. Talkootyö ja voiton maksimointi ovat vaikea yhtälö yhdistettäväksi.

Jos seuran päämääränä on harrastustoiminta, on rekisteröitynyt yhdistys yleisin toimintamuoto. Seuran rooli on toimia jäseniensä yhteenliittymänä ja mahdollistaa harrastuksen tuottama mielihyvä jäsenilleen. Toiminta tapahtuu lajin ehdoilla ja jäsenet vastaavat kustannuksista. Huippu-urheilussa sekä yhdistys että yritys ovat toimintamuotoina mahdollisia. Rajanveto amatööri- ja ammattihuippu-urheilun välillä on veteen piirretty viiva ja se riippuu sekä lajista että sarjatasosta. Huippu-urheilun erottaa harrastustoiminnasta kolme tekijää. Ensinnäkin toiminta on tavoitteellista ja kilpailuhenkistä siten, että vain parhaat pelaavat. Toiseksi kustannukset kasvavat sen verran suuriksi, että urheilijat eivät pysty toimintaa omasta pussistaan rahoittamaan, joten tarvitaan ulkopuolisia rahanlähteitä. Kolmanneksi seuran ja huippu-urheilijan tavoitteet erkanevat toisistaan. Seuran tavoitteena on menestyä omassa ympäristössään eli muita seuroja vastaan. Huippu-urheilijan ensisijaisena tavoitteena on saavuttaa paras mahdollinen pelipaikka ja toissijaisena tavoitteena auttaa seuraa menestymään. Tämän seurauksena syntyy pelaajamarkkinat, joissa pelaajia edustavien agenttien rooli on korostunut.

Jos urheiluseuran tarkoituksena on liiketoiminta, on osakeyhtiö luonnollinen toimintamuoto. Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. Urheilumaailmassa realistisempana tavoitteena on yleisesti pidetty tappioiden minimoimista. Positiivinen yllätys oli, että jääkiekon SM-liigaseurat pystyivät viime vuonna parantamaan tuloksiaan ja niiden yhteenlaskettu tulos päätyi noin miljoona euroa plussalle. Osa seuroista maksoi omistajilleen jopa nimellistä osinkoa.

Liiketoimintaa harjoittavan seuran tärkein strateginen valinta on päättää, missä liiketoiminnassa se on mukana. Yleisiä vaihtoehtoja on viisi. Urheiluviihdebisneksessä urheilu on ydin ja palvelun tarkoituksena on tuottaa yleisölle elämyksiä. Lipputulot ja fanituotteet ovat pääasiallisin tulonlähde. Kasvattajaseurabisneksessä liikeideana on kasvattaa pelaajia parempiin seuroihin ja saada palkkio kasvatustyöstä. Tällöin seuran paras pelaaja voidaan myydä kesken kauden esimerkiksi Venäjälle, jos vain hinta on kohdallaan. Mainosbisneksessä liikeideana on hyödyntää seuran ja pelaajien huomioarvo mainos- ja televisiosopimuksina. Ravintolabisneksessä urheilutapahtuma toimii sisäänheittäjänä ja varsinainen raha tehdään suurelle väkijoukolle myytävästä ruoka- ja juomapalveluista. Viides vaihtoehto on kaikkien edellisten yhdistelmä. Viime vuonna jääkiekon SM-liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto oli 80,6 miljoonaa euroa. Keskimäärin jääkiekon SM-liigaseurojen liikevaihto oli 6 miljoonaa euroa. Muissa Suomen palloilulajeissa luvut ovat paljon pienemmät.

Useat esimerkit osoittavat, että urheilullinen menestys ei takaa seuran taloudellista menestymistä eikä taloudellisella ylivoimalla voi ostaa mestaruuksia. Kuitenkin urheiluseuroissa yleisesti uskotaan siihen, että mitä enemmän resursseja toimintaan panostetaan, sitä parempi on urheilullinen menestys. Tämä pätee erityisesti urheiluseurojen suurimpaan kuluerään eli pelaajabudjettiin, joka esimerkiksi jääkiekon SM-liigassa muodostaa sosiaali- ja vakuuskulut huomioiden noin puolet seurojen kuluista. Epäselvää kuitenkin on, kuinka paljon kustannusten kasvattaminen esimerkiksi pelaajabudjetin osalta tuottaa seuralle taloudellisesti. Tästä seuraakin urheiluseuran omistajan dilemma: jos pitäisi valita urheilullinen menestys tai taloudellinen menestys, kumpi kannattaisi valita? Mestaruushaaveiden mentyä voi seuralle olla taloudellisesti kannattavaa kaupata muita seuroja kiinnostavat pelaajat kesken kauden pois ja saada täten resursseja seuraavaa kautta varten. Kausikortin ostaneiden fanien ymmärrystä tämä toimintatapa kuitenkin koettelee.

Pelaajat ovat urheiluseuroille sekä tärkein menestystekijä että suurin kuluerä. Pelaajien rooli seurojen taloudellisessa menestyksessä on kuitenkin jäänyt vähäiseksi. Pelaajat ovat keskittyneet maksimoimaan oman palkkansa pelaajamarkkinoilla. Seurojen taloudelliseen tilanteeseen nähden pelaajien palkkiot ovat ylittäneet seurojen maksukyvyn. Tämä toiminta on voinut jatkua, koska seurojen omistajat ovat olleet valmiita kaivamaan takataskustaan lisää rahaa seuran tappioiden paikkaamiseksi. Konkurssin partaalla on mitattu seuran kannattajien ja sidosryhmien kykyä kantaa oma kortensa kekoon.

Urheiluseurojen toiminnan tervehdyttämiseen on olemassa kolme polkua. Ensinnäkin seura voi palata juurilleen ja keskittyä toimimaan jäsentensä yhteisönä ilman taloudellisia tavoitteita. Urheilullista menestystä ja mielihyvää voi saavuttaa myös talkoovoimin. Toisena vaihtoehtona on seuran liiketoiminnan kehittäminen kannattavaksi ja pyrkimys omistaja-arvon kasvattamiseen. Seuran johtaminen tapahtuu taloudellisten periaatteiden pohjalta ja urheilutoimintaan panostetaan taloudellisen kannattavuuden rajoissa. Urheilullista menestystä ei haeta hinnalla millä hyvänsä.

Kolmas kehityspolku on kiinnittää pelaajat kiinteämmin osaksi seuran menestystä tekemällä pelaajista omistajia. Palkkapelaajan sijasta urheilija voisi hyvinkin olla myös omistava yrittäjä. Samalla tavalla kuin asianajotoimistot, lääkäriyritykset ja muut osaamisammatit ovat tyypillisesti partnereiden eli ammattia harjoittavien osakkaiden omistamia, voisivat myös urheiluseurat toimia partneri-mallilla. Ollessaan omistajia omilla rahoillaan pelaajilla olisi pitkäaikainen intressi sekä seuran urheilullisesta että taloudellisesta menestyksestä. Tämä olisi omiaan kasvattamaan seurauskollisuutta, vähentäisi ylilyöntejä pelaajapalkkioissa ja toisi suoran tulospalkkioelementin avainhenkilöille. Useimmissa seuroissa 5-6 avainpelaajan omistus voisi riittää tervehdyttämään seuran toimintatapoja ja taloutta. Toinen mielenkiintoinen ilmiö pelaajien omistuksissa on trendi, jossa urheilulla varallisuutta hankkineet pelaajat ovat sijoittaneet pääomiaan kasvattajaseuroihinsa osakeanneissa. Paras esimerkki tästä on entinen NHL-jääkiekkoilija Sami Kapanen, joka on seuransa Kalpan pääomistaja. Kesän aikana Kapanen siirtyi pelaajan roolista seuran toimitusjohtajaksi. Toivoa sopii, että sekä nykyisiltä että entisiltä pelaajilta löytyy tarvittavaa omistajaosaamista ja sitoutumista, jotta urheiluseuratoiminta saataisiin kestävälle pohjalle myös taloudellisesti.

Tero Luoma

Kirjoittaja tekee väitöskirjaa omistamisesta.

Lähde: Aamulehti, Alakerta (10.9.2010)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails