Euro eksyksissä

Philipp Bagusin Euro eksyksissä (The Tragedy of The Euro) on EU-federalistille vaikea kirja luettavaksi. Teos pureutuu yhteisvaluutta euron ja ylipäätään EU:n rakenteellisiin ongelmiin niin syvällisesti ja perustellusti, että sen kanssa on vaikea olla eri mieltä, vaikka tahtoisi. 

Philipp Bagus: Euro Eksyksissä (The Tragedy of The Euro)

Klassinen liberalismi vs sosialismi

Bagusin kirja käy hyvin läpi EU:n syntyhistorian taustalla vallinneet poliittiset voimat ja kuvaa integraation kehityksen näiden voimien välisenä valtataisteluna. Ensinnäkin on olemassa klassisen libaralismin leiri, joka kannattaa hajautettua valtaa ja vapaakauppaa ja joka näkee EU:n vapauksia lisäävänä kehityksenä. Vuoden 1957 Rooman sopimus on Bagusin mielestä liberalistien merkkipaalu, koska siinä määritellään EU:n neljä perusvapautta: tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja pääoman vapaa liikkuvuus. Libaraalit suhtautuvat kriittisesti vallan keskittämiseen ja instituutioista heille ensisijainen on European Court of Justice, koska se valvoo perusoikeuksien toteutumista jäsenmaissa. Liberaaleille keskeistä on myös kilpailun säilyttäminen kaikilla tasoilla, kuten esimerkiksi verotuksessa. Liberalistisen näkemyksen merkkihenkilöinä Bagus mainitsee mm. Schumanin, Adenauerin ja Aldice de Gasperin. Tätä linjaa hänen mukaansa EU:ssa on perinteisesti ajaneet Hollanti, Saksa ja Iso-Britannia. 

Toisessa ääripäässä on sitten sosialistileiri, joka kannattaa keskittämistä ja tulonsiirtoja ja joka näkee EU:n kehityksenä kohti solidaarista supervaltiota. He haluavat säädellä yhtenäiset menettelytavat ja minimirajat asioille vähentääkseen minimiin tähtäävää kilpailua, esimerkiksi verotuksessa. Usein he kannattavat vallan keskittämistä ja institutionalisointia. Sosialistien voittona Bagus pitää Lissabonin sopimusta, jossa vahvistettiin rakenteita sekä luotiin tavoite kohti liittovaltiota. Tätä linjaa ovat EU:ssa perinteisesti ajaneet Ranska ja Välimeren maat. 

Paperiraha vailla perustaa

Baguksen mukaan Euron suurin ongelma on sen rakenteessa eli kyseessä on paperiraha ilman perustaa, jota poliitikot voivat painaa mielin määrin ja täten rahoittaa julkisen talouden kestämätöntä kulutusta. Vaalilupaukset on helpompi pitää eikä ikäviä päätöksiä tarvitse tehdä, kun asian voi jättää myöhempien sukupolvien murheeksi inflaation muodossa. Rakenteellisesti Euron sisällä on hyvin erilaista rahapolitiikkaa harjoittaneita valtioita ja esimerkiksi Saksan ja Ranskan suhtautuminen rahapolitiikkaan eroaa merkittävästi. Löysän rahapolitiikan maat ovat Euron myötä päässeet nauttimaan alhaisempaa korkotasoa kuin mitä näissä maissa muuten olisi ollut tai historiassa on ollut, mikä on johtanut kasvaneeseen valtion talouden paisumiseen ja vääriin investointeihin. 

Euro on myös esimerkki siitä, kuinka sääntöjä tulkitaan tilanne- ja tapauskohtaisesti. Vaikka Euron perustamissäännöt ovat selkeät, on niistä poikettu useaan otteeseen ja monen maan toimesta, mikä on ollut omiaan viemään entisestään pohjaa yhteisvaluutalta. Nolointa oli kun 2010 huomattiin, ettei Kreikka olisi täyttänyt Euron kriteereitä liittyessään vaan kyse oli väärin perustein tehdystä valinnasta. 

Miten Euro pelastetaan?

Bagusin kirja oli minulle henkilökohtaisesti haastava luettava, koska se asetti osin vastakkain kaksi kannattamaani ilmiötä eli itävaltalaisen taloustieteen valuuttanäkemyksen ja Euroopan Unionin, erityisesti yhteisvaluutta Euron. Olen Bagusin kanssa samaa mieltä Euron rakenteellisista ongelmista. Tällaisenaan poliitikkojen vapaassa päätösvallassa oleva rahanpainaminen ei voi jatkua ilman, että valuutalta katoaa pohja. On myös aivan keskeistä ymmärtää ja myöntää, että nyt elettävä taloustilanne  ei ole finanssikriisi eikä pankkikriisi vaan valtioiden velkakriisi, joka on seurausta liian leväperäisestä poliittisesta päätöksenteosta. 

Minulle EU on alusta alkaen ollut ennen kaikkea rauhan ja vapauden edistäjä. Tältä osin toivon, että klassisen liberalismin leiri nostaisi päätään ja pystyisi palauttamaan EU:n niille perusurille, jotka tulevat neljän perusvapauden toteutumista sekä Euroopan laajuisten markkinoiden avoimuutta. Euroa valuuttana pitää puolustaa ja sen valuviat pitää pystyä korjaamaan, vaati se sitten joidenkin maiden erottamista tai muita radikaaleja toimenpiteitä. 

Ohessa myös Tähdistö-lehdessä julkaistu Mikko Laakson hyvä analyysi kirjasta. Kirjan voi tilata täältä. 

Poimintoja

• The current sovereign debt crisis is the direct result of credit expansion by the European banking system. 
• In troubled times, a bank may always be able to get a loan from the central bank. This safety net makes banks extend more credit. As the potential for credit expansion grows, so does the potential for booms and malinvestments. 
• The founding of European Central Bank was similar to an imaginary merger of the car makers Fiat and Daimler-Benz, where the Germans take over management and quality control. While the management majority is German, the Fiat's plants are still in Italy. The costs of undoing the merger, however, are immense. While it is certainly good for Fiat, it is not so good for Mercedes itself. 
• Greeks did not save enough to buy their government debts, but preferred instead to import more goods and services than they exported. Foreign banks financed this consumption by buying Greek debts. 
• The Euro was a step toward the establishment of a world currency. With all currency competition eliminated, politicians would have unlimited power. 
• If there were private property rights that defined the swarm, the swarm's owner would fully assume the costs of reducing its size. The owner would have an interest in its long-term preservation. He would not only own the present use (hunted fish) but also the capital value of the swarm. The owner knows that every fish he catches may reduce the number of fish for the future. He balances the costs and benefits of fishing and decides consequently on the number of fish he wants to catch. He has an interest in the capital value or long term preservation of the swarm. 
• There is virtually no limit to the exploitation of the "unowned" properties that have no clearly defined ownership. Further exploitation of the public resource stops only when the costs become higher than the benefits, i.e. when the swarm is so small that searching for the remaining fish is no longer worthwhile.
• The overexploitation of public property can be restricted in several ways. The simplest way is a privatization of the public property. Private property rights are finally defined and defended. 
• We are faced with a "pure" tragedy of the commons. There is no limit to the exploitation of the resource. As in the case of public natural resources, there is an overexploitation that ends with the destruction of the resource. In this case, the currency ends in a hyperinflation and a crack-up boom.
• The default of a member state and its resulting exit would not only be seen as a failure of the Euro, but also as a failure of the socialist version of the European Union. 
• The redistribution of wealth among member states is a potential source of conflict: goods are effectively transferred without anything in return. Cars roll towards Greece with no cheese in return. 
• The Greek economy is not competitive at the exchange rate with which it entered the Eurozone. Wages would have to fall to make it competitive. But wages are rigid due to privileged labor unions. Greece has maintained this situation by running public deficits and printing government bonds to pay unproductive people high wage rates: its public servants and the unemployed. Those who receive government benefits may use this new money to buy ever more expensive German cars. The rest of Europe becomes poorer as car prices increase. There is no one way to transfer cars from Germany to Greece. The means used to pay for the cars are produced in a coercive and involuntary way: the money monopoly. 
• It makes a difference if for 1000€ issued by the ECB, it holds on its asset side 1000€ worth of gold, 1000€ worth of German government bonds, or 1000€ Euro worth of Greek government bonds. These assets are of different quality and liquidity, affecting the quality of Euro. 
• The Future of the Euro: A) Overly indebted countries can reduce public spending, B) Countries can increase their competitiveness to boost tax income, C) Countries can try to increase their revenues by increasing taxes, D) Growth induced by deregulation or E) External help.