Vierailin jälleen viime viikolla Arvopaperin kumppaniblogissa. Tällä kertaa pohdin valtion omistajaohjausta ja sen ongelmallisuutta. Ohessa teksti. Alkuperäinen on täällä.
Mahdoton tehtävä, Herra Ministeri?
Kiinnostaisiko vastuupaikka 25 miljardin yritysomaisuuden salkunhoitajana?
Eipä tuntunut kiinnostavan, kun maahan haettiin uutta omistajaministeriä. Eikä
ihmekään. Omistajaministerin paikka on poliittinen pommi. Tekee ministeri mitä
tahansa, tai jättää tekemättä, aina saa kriisin aikaiseksi. Jos ei itse kriisiä
aiheuta, niin salkkuyhtiöt sen aikaansaavat joka tapauksessa. Joko käydään
asuntokauppaa sisäpiirissä tai sitten vuotaa taas kipsisakka-allas. Ja
ministeri ei näille asioille voi mitään. Ei vaikka olisi kuinka
kontrollifriikki. Vastuun hän kuitenkin kantaa ja saa vastata asiasta
julkisesti syyttävien mikrofonien edessä. Ex-ministeri Pekka Vennamo kiteytti
kokemuksellaan: "Omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tehtävä on
mahdoton".
Omistajaohjausministerin tehtävänä on johtamisen johtamisen johtaminen. Hän pyrkii välimiesten ja -naisten (virkamiehet ja yhtiön hallitus) kautta vaikuttamaan siihen, miten valtionyhtiöitä johdetaan (yhtiön toimitusjohtaja). Ei mikään ihanteellinen komentoketju. Kun vielä huomioi, että toimitusjohtajat ovat yleisesti varsin herkkiä oman tonttinsa suhteen, ja välimiehillä on valitettavan usein omat intressinsä, kuten positioiden jakaminen pienessä piirissä tai oman curlingseuran tukeminen, on ministerin käsky- ja ohjausvalta köydellä työntämistä.
Valtionyhtiöiden johdolle ja väliportaalle ihanteellinen omistajaohjausministeri on ”meidän mies” tai harmiton hölmö. Eniten harmia saa aikaan yhdistelmä tyhmä ja ahkera. Kymmenen uutisten kommentaattori letkautti loistavasti todetessaan, että ”vuorineuvoksilla voi mennä viskit väärään kurkkuun, jos yhtiökokouksissa äänivaltaa alkaakin käyttää todellinen ympäristöaktivisti”.
Eniten tässä episodissa minua huolestuttaa valtion omaisuudenhoito. Onko tosiaan niin, että omistajaministeri ei ole arvostettu paikka? Jos ylin vallankäyttäjä ei tunne aihealuetta omakseen, kuka omaisuutta oikeasti johtaa? Poliitikot, virkamiehet vai yritysjohtajat? Ilman asiaansa osaavaa, innostunutta ja näkemyksellistä ministeriä vallitsee virkamiesvalta. Ilman yhtiöitä tuntevia ja omistajatahtoa ohjaavia virkamiehiä johto kaappaa vallan. Kun paras kohdetieto on joka tapauksessa yhtiön johdolla ja ministerit vaihtuvat muutamien vuosien välein, voiko ministeri mitenkään olla tämän valtaketjun vahvin lenkki?
Entä miten omaisuutta sitten ohjataan? Corporate governancelta ja kivoilta omistajapolitiikkateksteiltä putoaa pohja, kun käy ilmi että käytännössä omistajatahto ilmaistaan virkamiehen tekstarilla. Jos viesti ei mene muuten perille niin uhataan potkuilla. Mietin vain, miltä on tuntunut olla kyseisen yhtiön hallituksessa. Kumileimasin sentään on päättävässä pöydässä, nyt omistajan edustaja hoiti hommat itse ohi hallituksen.
Ehkä nyt olisi aika nostaa keskusteluun koko valtion omistajaohjauksen ongelmallisuus. Voi vain kysyä, mikä on valtion lisäarvo omistajana nykyisissä omistusyrityksissä. Taitaa olla negatiivinen. Peruskysymys kuuluu, voiko valtio mitenkään luoda lisäarvoa omistajana markkinoilla toimivissa yrityksissä? Tuskinpa. Tässä tilanteessa olisi voitu tehdä reipas ratkaisu: luopua omistajaohjausministeristä kokonaan, siirtää salkku Solidiumille ja antaa tehtäväksi yksityistää. Näin kenties maksimoitaisiin veronmaksajien kansallisomaisuuden omistaja-arvo ja piristettäisiin pääomamarkkinoitamme.
Kuitenkin kun katsoo komentoketjua, ymmärtää miksi näin ei tehdä. Yhdenkään ketjun lenkin intresseissä ja insentiiveissä ei ole yksityistäminen. Ministeri ottaa myynnissä poliittisen riskin, koska hinta on aina jonkun mielestä halpa. Väliportaalle myynti tarkoittaa omien valtapaikkojen vähenemistä ja salkun pienentymistä. Yhtiöiden johdolle muutos markkinavetoisuuteen tuo todennäköisesti lisää paineita. Status quo siis säilyy. Vai säilyykö, Herra Ministeri?
Tero Luoma, sijoitusjohtaja, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti