Jos se firma olis mun

Marko Erola on päässyt kirjoittamaan 25-vuotishistoriikin CapManista, suomalaisen pääomasijoittamisen pioneerista. Kiitos CapManille, että tällainen kirja tehtiin, niin vähässä ovat kirjalliset tuotokset kotimaamme pääomasijoitusalasta. Teos on kaiken kaikkiaan varsin onnistunut kuvaus siitä, mistä pääomasijoittamisessa on käytännössä kyse. Kirjan keskiöön on nostettu kohdeyritykset ja niiden tarinat, ei niinkään CapMan Oy yhtiönä ja sen sisäiset asiat. Toisinaan kohdeyrityskuvaukset ovat liiankin yksityiskohtaisia suhteessa kirjan punaiseen lankaan eli pääomasijoittamiseen.

Marko Eerola: Jos se firma olis mun - tarinoita yrittäjistä ja CapManista

 

Kirja kuvaa hyvin pääomasijoittamisen luonnetta avaamalla käytännön työskentelyä kohdeyritysten parissa. Kohdeyrityksissä aina sattuu ja tapahtuu, ja harvemmin kehityskäyrä kulkee suoraviivaisesti suunnitelman mukaisesti. Iso osa työstä on ongelmien korjaamista. Kun jonkun saa jokseenkin korjatuksi, on jo toinen joukko käsillä. Vain harvoin ovat taivaankappaleet täydellisesti kohdillaan. Myöskään sijoitustuotoltaan onnistuneet tapaukset eivät ole olleet taustoiltaan useinkaan helppoja. Esimerkiksi Mehiläisen tarinaa kirjassa avataan osuvasti.

Kirjaa voi hyvin suositella kaikille pääomasijoittamisesta kiinnostuneille. Koulukirjaksi siitä ei ole, mutta pääsee siitä jyvälle, mistä toiminnassa on kyse. Alan ammattilaiset lukevat kirjan joka tapauksessa omasta mielenkiinnosta. Itse hain erityisesti vastausta siihen, miten CapMan käytännössä toimii aktiivisena omistajana eli miten se luo arvoa kohdeyrityksissä. Tältä osin kirjan anti jäi valitettavasti vajavaiseksi.

 

CapManin tarina

CapManin yli 50 päättyneen buyoutin keskimääräinen tuotto on lähes 34 prosenttia (IRR). Jos lukuun lasketaan mukaan venture-sijoitukset teknologiaan, keskimääräinen vuosituotto on 28 prosenttia. Luvut ovat erinomaiset. Karkeasti tällainen vuosituotto kolminkertaistaa sijoituksen arvon neljässä vuodessa. CapManilla on oikeutetusti arvostettu asema suomalaisen pääomasijoittamisen pioneerina.

Kirjassa nostetaan esiin muutama mielenkiintoinen yksityiskohta. Ensinnäkin firman alkuhistoriasta kerrottiin, että yksi ensimmäisiä CapManin sijoittajia oli Panostaja, joka jutun mukaan hyvällä huumorilla kirjasi sijoituksensa heti nollaksi, jottei riskisijoituksesta tulisi myöhempiä harmeja. Toisena kirjassa paljastetaan jännä yksityiskohta CapManin listautumiseen liittyen. Siinäkin tapauksessa keskeisessä roolissa oli Björn Wahlroos ja Mandatum. Listautumista edeltäviä omistusjärjestelyjä oli jo tehty, kun yllättäen tulikin Mandatumin kauppa Sampo-Leonialle. CapManille oli jo luvattu siirtyvän tietty Mandatum-potti, mutta tilanteessa pääomasijoittaja osoitti reiluuttaan ja antoi potin jäädä edellisille omistajille. Ehkä näin oli pidemmällä tähtäimellä fiksumpaa.

CapManin vahvuudeksi kuvataan kotimaisten yritysten laajentaminen Pohjoismaiden markkinajohtajaksi. CapManin itsensä osalta tämä tavoite ei ole onnistunut ihan täydellisesti. Listautumisensa jälkeen yhtiön tavoitteena oli olla jokaisessa pohjoismaisessa pääkaupungissa. Ensimmäisenä se ostikin pääomasijoitusyhtiön Tanskasta. Tanska ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan ja konttori suljettiin lopulta 2011. Ruotsi ja Norja ovat sen sijaan osoittautuneet onnistumisiksi ja yhtiöllä on nyt hyvä asema ja ennen kaikkea hyvä tiimi näissä maissa. CapManin esimerkin mukaan laajentuminen Pohjoismaissakin on hyvin paljon henkilökysymys eli on löydettävä oikeat henkilöt ja lähdettävä rakentamaan näiden henkilöiden kautta pysyvää, lokaalia liiketoimintaa.

Venäjällä CapMan on toiminut toisin. CapMan on Venäjällä vähän kuin puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona. Vaikka ollaan Venäjän markkinoilla, ei silti olla venäläistytty. Sen sijoittajat ovat ulkomaisia ja kirjassa esitellyt avainhenkilöt myös taustaltaan muualta tulleita. Keskeisin hahmo kirjan mukaan on taustaltaan jenkki. Poliittista intohimoa herättäviltä aloilta pysytään poissa. Riskejä, painostusta ja muuta asiaan kuuluvaa on kirjan mukaan päästy silti kohdeyritysten kautta kokemaan tälläkin asetelmalla. Jännä seurata, millaisen Venäjä-position CapMan ottaa jatkossa, etenkin nyt muuttuneessa poliittisessa tilanteessa.

CapManista on kirjan perusteella helppo nostaa esiin muutama selkeä vahvuus ja samalla selitys sille, miksi se on pystynyt toimimaan 25 vuotta ja tuottamaan hyviä tuloksia rahastojensa sijoittajille. Ensinnäkin sen asemalle ja toimintamallille on selvä tarve. Markkinoilla tarvitaan toimija, joka vie kansalliset yritykset pohjoismaisiksi pelureiksi. On hyvä, että joku erikoistuu tähän. Capmanilla on verkostot eri maissa, löytyy osaamista ja kokemusta sekä strukturoitu tapa tehdä yritysjärjestelyitä. Kirjan mukaan CapManin pitkä kokemus on dokumentoitu aktiivisen omistamisen kirjastoksi, jossa on buyout-sijoittajan työkalut ja ratkaisumalleja kohdeyrityksessä vastaan tuleviin tilanteisiin.

Toiseksi CapManilla on kyky tuoda sijoitusmarkkinoille uusia tuotteita vastaamaan sijoittajakysyntää. CapMan on ollut edelläkävijänä tuomassa Suomeen muun muassa mezzanine-rahastot ja kiinteistörahastot. Täten se on monipuolistanut sijoitusmarkkinoita onnistuneesti. CapMan oli mukana myös teknologiasijoituksissa, kuten ajan henkeen kuului. Kirjasta löytyy hyvä kuvaus ajan ilmiöstä. Yllättävän vähin takaiskuin CapMan siitäkin selviytyi. Uusimpana aluevaltauksena CapMan on lanseerannut listattuihin yhtiöihin sijoittajan aktiivirahaston. Aktivistisijoittajat  ja –rahastot vastaavat omistajuuden institutionalisoitumisen synnyttämään kysyntään. Pörssiyhtiöiden suurimpia omistajia ovat vakuutusyhtiöt ja muut sijoitusinstituutiot. Harvoilla pörssisijoittajilla on käytössään sellaiset välineet ja tiimi kuin pääomasijoittajalla lähteä tekemään aktiivista muutostyötä kohdeyrityksessä.

CapManin toimitusjohtaja Heikki Westerlund kiteyttää CapManin roolin varsin hyvin (s.224): ”Tämä on yksi tapa investoida mm. eläkevarallisuuttamme tehokkaasti; tapa joka riskiinsä nähden on tuottanut hyvin. Pääomasijoittamisesta on CapManin aikana tullut olennainen, kansantalouden dynamiikan kannalta tärkeä omistajuuden muoto. Sitä voisi sanoa katalysaattoriomistajuudeksi.”

Sijoitusoppeja

• Kirja kuvaa hyvin, mitä tapahtuu, kun uskoo yksittäiseen visionääriin/yrittäjään/pioneeriin. Usein idea voi olla hyvä, mutta toteutus ei vain toimi ja yrittäjäriski realisoituu. Jos toimiala/markkinanäkemys on yhden henkilön varassa, ollaan heikoilla.
• Tarkista lähtöolettamasi. Jos lähtöolettamissa jokin on pielessä, on usein koko case pahasti pielessä. Jos uskoo, että markkinat ovat väärinhinnoitellut, eikä sitten olekaan, putoaa pohja koko sijoitusidealta.
• Yksittäisten henkilöiden suhteiden merkitys nousee esiin. Joku tuntee jonkun jostain, joka sitten johtaakin diiliin. Toisaalta hyvät kontaktit eivät aina tarkoita hyvää liiketoimintaa, kuten myös CapMan joutui Tanskassa toteamaan.
• Parhaimmillaan pääomasijoittajan ja yrittäjän yhteistyö toimii tilanteessa, jossa on selkeä yhdessä luotu kasvusuunnitelma. Esimerkiksi Tokmannin tapauksessa tämä tarkoitti yhteistä ostoslistaa toimialan järjestelemiseksi. Vaikka yhteistyö ei tässä tapauksessa aina ollut mutkatonta, isossa kuvassa edettiin suunnitelman mukaisesti.
• Aina kun lähdetään muuttamaan jonkun toimialan vallitsevia valta-asetelmia ja rakenteita, seuraa vääjäämättä vastaiskuja. Tästä opettavainen tarina on CapManin Norjassa Cardinalin kanssa kokemat koettelemukset.
• Hyvien tuottojen tekeminen kilpailluilla markkinoilla ei onnistu pelkästään oikeita toimialoja tai hyviä yrityksiä löytämällä. Yritykset on analysoitava läpikotaisin. Arvonluontikeinot on ymmärrettävä ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Sijoitetun euron kolminkertaistaminen viidessä vuodessa edellyttää aina merkittävää kasvua yritysostoin tai orgaanisesti. Kohdeyrityksen kannattavuuden on kohennuttava. Pääomasijoittajan on kyettävä luomaan kokonaisuus, joka kiinnostaa toisia pääomasijoittajia, teollisia ostajia tai pörssisijoittajia. Muutoksen toteuttajaksi on löydettävä johto, joka kykenee saavuttamaan kunnianhimoiset kasvu- ja kannattavuustavoitteet. Johtoa on sitoutettava, motivoitava ja palkittava. (221, Tolppanen)
• CapManin buyout-tiimi ostaa pohjoismaisia, keskikokoisia ja markkinoiden jo testaamalla liiketoimintamallilla riittävästi kassavirtaa tuottavia yrityksiä. Ostettavan yrityksen toimialan on tarjottava orgaanisen tai yrityskaupoilla tapahtuvan kasvun mahdollisuuksia. Yritys saisi olla markkinajohtaja, tai sillä pitää ainakin olla realistinen mahdollisuus nousta sellaiseksi. Yrityksellä on oltava tai sille on löydettävä osaava, näyttämisenhaluinen johto. Jos nämä perustekijät eivät ole olemassa tai realistisesti saatavilla, CapMan ei osta. 
• CapManilla on erityisen hyviä kokemuksia isoista yhtiöistä irrotetuista liiketoiminnoista. Se muuttaa mielellään kansallisia markkinajohtajia pohjoismaisiksi markkinajohtajiksi. Se ostaa mielellään voittavia liiketoimintamalleja ja kiihdyttää niiden kasvua. Se haluaa luoda institutionaalista arvoa yrittäjävetoisiin yhtiöihin niin, että yrityksen toiminta ei ole enää yhdestä tai muutamasta yrittäjästä riippuvaista. 
• Huutokauppa on usein kallis tapa hankkia kohdeyrityksiä. Jos aikoo löytää kohdeyrityksiä omaehtoisesti, on oltava luova ja ajateltava epäkonventionaalisesti. Pääomasijoittajan on ennakoitava yhteiskunnan ja talouselämän muutoksia ja oltava se joka muuttaa. Hän ei voi olla se joka katsoo, kun toiset muuttuvat, eikä varsinkaan se, joka ihmettelee, miten kaikki muuttui. 
• Potentiaalisissa kohdeyrityksissä on usein tiettyjä vaaranmerkkejä. Yksi varoitussignaali on epämääräinen yrityskulttuuri ja organisaatio. Kulttuuria on vaikea muuttaa, ja se vie aina aikaa. Ikäviä yllätyksiä voi olla luvassa, jos yritykseen sisäänmeno vaatii monta yrityskauppaa. Vaikeuksia on varmasti luvassa, jos ostaa yrityksen auringonlaskun alalta, tai sijoittaa suhdannevaihtelulle herkkään yritykseen, kun nousukausi on jatkunut jo vuosia. Haastavia ovat myös toimialansa kolmanneksi tai neljänneksi parhaat yritykset puhumattakaan käännettä yrittävistä ongelmayrityksistä. 
• On osattava ostaa, on osattava kehittää ja on osattava myydä, jos aikoo saada sijoituksensa takaisin kolminkertaisena.
• Talouselämä on jatkuvaa muutosta, murrosta ja kiertokulkua. Aina joku perhe-, valtio- tai pörssiyritys on siinä tilanteessa, ettei omistajalla ole oikeaa tahtotilaa suhteessa yrityksen potentiaaliin. ”Itsestään selviä” kohdeyrityksiä on entistä selvästi vähemmän, mutta kohdeyrityksiä löytyy, kunhan pääomasijoittajan mieli on avoin.