sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Matkakertomus Soulista: Ajatuksia teknologiatrendeistä

Kävin jokin aika sitten Soulissa, Etelä-Koreassa. Tässä ajatuksia havaitsemistani teknologiatrendeistä. Alkuperäinen blogi löytyy täältä.

Teknologiasokeus

Korealaisilla näyttäisi olevan samanlaista taipuvaisuutta teknologiasokeuteen kuin meillä suomalaisilla. Insinöörin ihanne on teknisesti toimiva laite, mutta monella kehittäjällä menee pasmat sekaisin, kun kysyy, kuka on asiakas, mihin hän laitetta tarvitsee tai miksi hän ostaisi tuotteen. Messuilla kun kiertelin, niin valitettavasti yli puolet kehitysideoista tuntui kuolleena syntyneiltä, koska niiltä puuttui lähes kokonaan ajatus asiakkaasta. Kehittäjä oli kuitenkin ylpeä ja innoissaan tuotteestaan.

3D-tulostaminen

3D-tulostuslaitteita oli esillä useita. Veikkaan, että 3D-tulostamisen käyttötarkoitukset eivät ole ihan vielä kunnolla selvillä. Nähtävissä on, että teollinen käyttö tulee erkaantumaan kuluttajakäytöstä. Teollisessa käytössä 3D-tulostamisen vahvuus on yksilöllisyys ja heikkous on tehottomuus. Sillä voidaan tehdä täysin räätälöity tuote suoraan tarpeeseen, mutta kustannustehokkaaseen massatuotantoon se ei sovellu. Parhaan potentiaalin näen lääketieteessä, jossa voidaan tehdä korvaavia osia biomateriaalista ihmisten tukirakenteisiin.

Kuluttajakäytössä jäin miettimään, mihin minä laitetta käyttäisin. Jos minulla olisi mahdollisuus suunnitella ja tulostaa itselleni mikä tahansa tuote, mitä minä tekisin? Huomaan päätyväni ajatuksissani tyhjyyteen. En tiedä, mitä tekisin. Käy kuten Spotifyssa eli kun on koko maailman lähes kaikki musiikki kuunneltavissa, on vaikea päättää mitä kuuntelisi. Niinpä kuuntelen vain samoja tuttuja.

En siis ole ollenkaan varma, onko 3D-tulostimille kuluttajakäytössä sittenkään käyttötarvetta ja siten markkinoita. Filosofisesti 3D-tulostin on metafyysikon unelma, koska sillä pystyy muuttamaan idean materiaksi. Kuitenkin ajatus mahdollisuudesta tehdä kaikkea voikin paradoksaalisesti johtaa siihen, että ei teekään mitään. Ehkä 3D-tulostimista kuluttajakäytössä tuleekin lähinnä leluja, joilla lapset voivat tehdä itselleen lisää leluja.

Näen 3D-tulostamisessa kaksi mielenkiintoista liiketoimintamahdollisuutta. Ensinnäkin jos on osaamista, niin nyt kannattaisi alkaa kehittämään suunnitteluohjelmistoja applikaatioina, joilla voi muuttaa ideansa tulostusmuotoon. 3D-tulostin kun itsessään on laitteena vain mekaaninen tulostin.

Toisen aluevaltauksen näen materiaalitekniikassa. Messuilla tulostinten käyttämä materiaali oli usein PVC-pohjaista, mutta monilla näytti olevan käytössä myös kovettuva puupohjainen aines. Kenties 3D-tulostus voi avata uudenlaisen kasvualueen suomalaiselle metsäteollisuudelle uusiutuvan materiaalitekniikan myötä.

Nelikopterit

Nelikopterit (dranes), eli pienet kameralliset lennokit, näyttäisi olevan lyömässä voimakkaasti läpi. Niitä löytyi laidasta laitaan ja hinnat ovat halpoja. Nelikopterit mullistavat ilmakuvauksen. Voin vain kuvitella, millaisia naapuririitoja Suomessa saadaan aikaan kun tulitikkuaskin kokoiset kameralliset nelikopterit yleistyvät. Tirkistely hyppää aivan uuteen ulottuvuuteen. Lienevät jatkossa kohulehtien vakiokalustoa.

On myös selvää, että nelikopterit ovat tulevaisuutta sekä sotilas- että terroristikäytössä, kun kantomatkat pitenevät. Väärillä motiiveilla näillä välineillä saa vahinkoa aikaiseksi, valitettavasti. Yrityskäytössä kohdekuvaus tulee helpoksi ja halvaksi, joten uusia sovellusalueita syntyy varmasti. Logistiikassa nelikoptereilla on tulevaisuutta ja pakettien kuljettamista on kokeiltu jo Suomessakin. Lelukäytössä kova juttu oli drane fights eli nelikopteritappelut laseraseilla. Entisaikaan lapset lennättivät leijaa, nyt soditaan nelikoptereilla. Näin se maailma kehittyy.  
Muuta mielenkiintoista

Kansakunta, jonka WC-pöntöt pursuavat teknologiaa enemmän kuin takamukseni pystyy ymmärtämään, kykenee kehittelemään jos jonkinlaisia teknisiä innovaatioita. Toisinaan messuilla kiertäessä tunsin olevani tosielämän TV-shopissa. Muutamia mieleeni painuneita olivat:

·         Silmäkylpylaite: Jalkakylvyt ovat jo normaalia, joten uusinta uutta ovat infrapunajalkakylvyt. Vielä parempi oli kuitenkin silmäkylpylaitteet. Idea on sinänsä ihan fiksu. Ihmiset tuijottavat nykyisin näyttöpäätteitä, joten silmät väsyvät ja kuivuvat. Siispä silmäkylpylaite puhdistaa, hieroo ja kosteuttaa silmät. Näytti niin ufolta, että en uskaltanut kokeilla.

·         Energiaa säästävät materiaalit: Tämä oli mielenkiintoinen uusi aihealue. Esittelyssä oli esimerkiksi maaliaines, jolla maalaamalla pystyi säästämään tilan energian kulutusta. Toisena esimerkkinä oli läpinäkyvä PVC-kalvo vaikkapa ikkunaan, joka esti lämmön läpäisyn lähes kokonaan. Kesällä se siis viilentää tilaa auringolta ja talvella jättää lämmön sisälle. Hinnat vain olivat sitä luokkaa, että takaisinmaksua saisi odottaa iäisyyden.

·         Lumensulatusauto: Ideana jälleen erinomainen eli miksi kuljettaa ja kasata lunta esimerkiksi kaupungeissa, jos siitä voi päästä eroon sulattamalla. Ihan loppuun asti ei käyttäjäkokemusta ollut kenties mietitty, koska kyseessä oli malli, joka muuttaa lumen vedeksi ja laskee veden suoraan alleen, ei siis esimerkiksi kaivoon tai säiliöön. Mahtaa olla liukas lopputulos, kun asiaa tekee Suomessa pakkassäässä ja muuttaa lumiset kadut peilijääksi. Lonkkaleikkaajat kiittävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails