The End of Ownership

Andreessen Horowitz on yksi innovatiivisimpia sijoitusyhtiöitä maailmassa. Heidän ajattelunsa tuntuu kulkevan usein vuosikymmenen edellä monia muita. Seuraan heidän ajatusvirtaa säännöllisesti, jotta saan näkemyksiä siitä, mihin maailma on teknologisesti kenties menossa. Fakta on, että lähes kaikki heidän puhumat asiat ja kohteet joihin ovat sijoittaneet, olisivat liian ennenaikaisia Suomeen. Ei vain olisi markkinoita, eikä kykyä ottaa edelläkävijän riskiä.

 

The End of Ownership

 

Viime aikoina a16z, kuten he itse itseään kutsuvat, on nostanut esiin käsitteen The End of Ownership. Minulle omistajuuteen vihkiytyneenä tällainen käsite on tietenkin mitä parasta virikettä aivotoiminnalle, koska käsite ja sen sisältö haastavat kyseenalaistamaan vallitsevia omistuskäsityksiä sekä omistukseen perustuvia liiketoimintamalleja.

 

http://a16z.com/2014/11/17/the-end-of-ownership/

 

Ohessa on hyvä podcast, jossa keskustellaan aiheesta. Kannattaa kuunnella. Siinä mm. Airbnb:n perustaja jakaa näkemyksiään aiheesta. Airbnb on kenties paras malliesimerkki siitä, mitä The End Of Ownership tarkoittaa uutena liiketoimintamallina eli platformina muiden omistamien omaisuuserien hyödynnettävyyden kasvattamisessa ja siihen perustuvasta ansaintalogiikasta.

 

Poimintoja ja omaa ajattelua

• Peruskysymys kuuluu: Kumpi on tärkeämpää, asioiden omistaminen (ownership of things) vai pääsy asioihin (access to things). Eli kiteytettynä, kumpi on tärkeämpää, omistaa asunto vai pystyä asumaan asunnossa. Yhä useammin hyötyfunktion rooli tulee tärkeämmäksi kuin omistaminen. Miksi siis omistaa, jos voi nauttia hyödystä ilman omistusta?
• Musiikkibisneksessä muutos näkyy kaikkein selvimmin ja täällä muutos tapahtui nopeasti. Aiemmin haluttiin omistaa levy fyysisenä tuotteena. Nyt fyysinen tuote on menettänyt merkityksensä eikä musiikin omistaminen ole merkityksellistä, vaan pääsy kuuntelemaan musiikkia. Miksi pitää omaa levyhyllyä, kun kaiken voi kuunnella Spotifysta? Musiikin omistaminen itsessään, ei luo oikeastaan lisäarvoa kuuntelukokemukseen. Jos vaihtoehtona on pääsy laajempaan musiikkitarjontaan omistamisen sijasta, on selvää että käyttäjäkokemus on kuluttajalle omistamista tärkeämpää.
• IT-puolella omistamattomuus laskee yleisesti alalle tulon kynnystä ja mahdollistaa siten aivan uudenlaiset palvelut ja applikaatiot. Ei ole oleellista, kuka omistaa fyysisen serverin vaan oleellista on se, että on tila käytettävissä, kun sitä tarvitsee ja sellainen määrä kuin sitä kullakin hetkellä tarvitsee. Miksi investoida itse tällaiseen kapasiteettiin, kun joku muu voi sen tehdä ja tämän pääsyn voi ostaa palveluna.
• Locomotion on esimerkki yrityksestä, joka on havainnut tehottomuutta yritysten ajoneuvojen omistamisessa. Miksi siis yritys omistaisi itse omat autonsa, kun tärkeintä on että autoja on käytössä silloin kuin niitä tarvitaan. Yhtiön tavoitteena on siis tuoda jaettu talous (shared economy) yhtiöiden ajoneuvohallintaan. Esimerkiksi havaittiin, että Ranskan posti käyttää autojaan vain ennen kello 14. Lopun aikaa autot seisovat käyttämättöminä. Ideana on poistaa yhtiöltä kiinteitä kuluja ja muuttaa ne optimoiduiksi muuttuviksi kuluiksi.
• Share economyn eli jakamistalouden keskeinen idea on tarkastella, mitä asioita voi hyödyntää uudella tavalla jakamalla niiden käyttöä. Perusdilemma omistamisessa on, että on kahtiajako niiden välillä, joilla on (Those who have) ja niiden, joilla on tarve (Those who want). Omistus estää usein tällaisissa tilanteissa asian käyttämisen, koska ei ole toimivaa jakamisen markkinaa. Ja jakaminen ei siis tarkoita, että asia annettaisiin ilmaiseksi toisen käyttöön, ei suinkaan, vaan korvausta vastaan tottakai, jolloin asia muuttuu omistajalleen tuottavammaksi tai vähintäänkin omistaja saa täten jaettua kustannuksiaan.
• Asuntomarkkinoilla The End of Ownership ilmiö on selkeä. Miksi omistaa asunto, jos sen voi vuokrata. Asunnon omistaminen luo siteitä ja siten rajoittaa vapauksia. Toisaalta omistaminen tuo vakautta. Asunnon omistamiseen liittyy monia tunneperäisiä seikkoja, ja toisaalta sitä tarkastellaan myös sijoituksena, mutta yksi tapa tarkastella asiaa on omistajuuden/omistamattomuuden edut ja haitat.
• Airbnb on maailman suurin majoitusketju ilman että se omistaa yhtään kohdetta. Kyse on siis alustasta, jossa ihmiset voivat tarjota majoituspalvelua/omistamaansa kohdetta vuokralle ventovieraille ihmisille ja vastaavasti matkustajille aukeaa perinteisen hotellivalikoiman rinnalle aivan uudenlainen majoitusmuoto. Täten tilat joita ei juuri silloin käytettäisi tulevat käyttöön ja tilan omistaja saa omistuksellensa tuottoa, jota hän tuskin muuten saisi. Matkailija taas saa uudenlaisen majoituskokemuksen. Oleellista ei ole, että tilan omistaa Herra Smith, ei lainkaan, vaan kuluttaja puhuu Airbnb kohteesta. Airbnb:lla on ansainta markkinapaikkana eli kysynnän ja tarjonnan saattamisessa yhteen. Tähän ansaintaan perustuen yhtiön markkina-arvo on miljardeja.
• Airbnb:ssa on tarjolla myös veneitä. Jokainen veneen omistaja tietää, kuinka alhainen on oman veneen käyttöaste. Veneen hinta ja siten kustannukset per käyttötunti ovat useimmille niin korkeat, että asiaa ei kannata edes laskea. Toisaalta tiedetään, että veneen vuokraaminen on kallista. Samoin kuitenkin tiedetään, että veneen vuokraamisbisnes, siis se että yhtiö omistaa veneitä ja vuokraa niitä, ei tosiaankaan ole mikään bisnes, vaan vuokrien pitäisi olla vieläkin korkeammat. Markkina ei siis toimi. Airbnb tarjoaa kanavan oman veneen vuokraamiselle silloin kuin sitä ei itse tarvitse. Täten kenties saa katettua kulujaan ja venettä tarvitseva pääsee toteuttamaan veneilyhalujaan ilman omistamisen tarvetta.
• Luottamus on jakamistalouden A ja O. Myönnän itsekin, että suurin kynnys omaisuuden jakamisessa, oli kyse sitten vaikka asunnosta, autosta tai mistä muusta tahansa, on luottamuksen puute ventovieraaseen henkilöön. Riittää kun miettii kirjan lainaamista kaverilleen. Liian usein on huonoja kokemuksia palautuksesta. Miten siis saada joku tarjoamaan jollekin jota ei ole koskaan nähnyt jotakin omaansa. Ja toisaalta miten saada joku menemään jonnekin toisen omaan paikkaan missä ei ole koskaan käynyt. Tässä avain lienee nimenomaan luotettavassa välittäjässä. Kun markkinapaikalla on riittävä uskottavuus, ja prosessit kunnossa väärinkäytösten välttämiseksi, syntyy osapuolten välille luottamus ja sen myötä vaihdanta. Brändillä on Airbnb:n mukaan iso merkitys luottamuksen rakentamisessa. Ehkä kyse on myös ihmiskäsityksestä. Jos uskoo että ihmiset ovat perusluonteeltaan hyviä, voi uskaltautua jakamaan omaansa. Jos taas uskoo, että ihmiset lähtökohtaisesti huijaavat ja eivät kunnioita toisen omaisuutta käyttäytymällä sopivasti, kannattaa oma omaisuus kenties pitää omanaan. On huomattava, että saman ilmiön parissa on jokainen jolla on sijoitusasunto vuokralla. Vaikka kuinka tapaisi vuokralaisen ja tarkistaisi tiedot, ei täydellisesti voi mennä takuuseen siitä, että asunto säilyy hyvässä kunnossa. Tällaisen käytöksen mahdollisuuden takia on olemassa suojamekanismeja riskienhallintaan.
• Yrityksissä aletaan lähestymään käyttäjäperusteista lähestymistapaa (user based approach). Enää ei siis niinkään ajatella, että kaikki pitäisi omistaa itse ja on parempi investoida itse, vaan tarkastellaan ennen kaikkea käytettävyyttä. Tässä on iso kulttuurillinen ero esimerkiksi perheyrityksiin, joissa usein oma ja omistaminen nähdään arvokkaana arvovalintana eli on omat toimitilat, omat tuotantolaitteet jne. Käyttäjäperusteinen yritys voi toteuttaa Israel M. Kirznerin oppien mukaista yrittäjyyttä, jonka mukaan yrittäjän ei tarvitse omistaa mitään. Kaikki on siis ostettavissa markkinoilta palveluna, jolloin yrittäjä voi keskittyä vain liikeideansa toteuttamiseen. Toimitilat voi vuokrata, henkilöstön voi nykyään vuokrata, koneet ja laitteet voi vuokrata, joten mitä yrityksen oikeastaan tarvitsee omistaa? Ei mitään, vain ydinosaamisensa, jos uskotaan kirzneriläiseen teoriaan.
• Erityisesti infrastruktuurin omistaminen muuttuu. Kaikki mikä on perusinfrastruktuuria joko yritykselle tai yhteiskunnalle siirtyy institutionaalisen pääoman omistukseen, eikä niitä kannata yksittäisten tahojen, kuten yritysten omistaa.
• Omistamattomuuden idean taustalla on ajatus kasvavasta tehokkuudesta. Kun ei tarvitse omistaa kaikkea, voi keskittyä omaan ydintoimintaansa ja olemaan siinä tehokas. Kun erilaisten asioiden omistajuus keskittyy sen omaisuusluokan hallitseville tahoille, tapahtuu myös tämän omaisuusluokan omistuksen tehostuminen. Näin ainakin teoriassa. Kiinteistösijoittajat hallinnoivat kiinteistöomistuksia paremmin ja tehokkaammin kuin yksittäinen yritys, kun huomioidaan tämän myötä yritykselle vapautuvat resurssit sekä aika. Kyseessä on siis sama ilmiö kuin "division of labor" eli erikoistumisen kautta tapahtuva tuottavuuden kasvu työnteossa, nyt vain kyse on "division of ownership" ilmiöstä, jossa tuottavuus kasvaa omistajuuden erikoistumisen kautta. Tapahtuu omaisuuserien yhteenkoonti ja keskittäminen (pool assets to make centralized model) ja tämän myötä skaalatehokkuus.
• Mielestäni End of Ownership tarkoittaa yrityksen talouden kielellä sitä, että tuloslaskelma erkaantuu taseesta. Syntyy taseliiketoimintoja ja tuloslaskelmaliiketoimintoja, molemmat erilaisia yrityksiä, joiden sekä johtaminen, liiketoimintamalli, ansaintamalli, riski ja omistuspohjat ovat hyvin erilaiset. Tuloslaskelmaliiketoiminta on palveluliiketoimintaa eli palvelualustan pyörittämistä. Taseliiketoiminta taas on varainhoitoliiketoimintaa ("asset management"), jossa ansainta perustuu hyvän omaisuuseräkannan ansaintaan. Pääoman tuoton ja riskin kannalta nämä kaksi liiketoimintamallia ovat toisistaan täysin poikkeavat.
• Mietin paljon, mitä End of Ownership ilmiönä tarkoittaa, jos siitä muodostuukin uuden sukupolven kuluttajien uusi normaali. Ei siis enää halutakaan omistaa asioita. Ei haluta omistaa asuntoa, ei autoa, ei venettä, ei kesämökkiä, ei mitään kiinteää ja sitovaa. Ei enää unelmoidakaan punaisesta kodista ja perunamaasta eli omasta omakotitalosta. Jos halutaankin olla riippumattomia omistajuudesta asioihin ja nauttia vain hyödyistä. Kuka sitten asiat omistaa? Käykö niin, että muodostuu entistä enemmän omistusyhtiöitä, jotka omistavat omaisuuserät ja kuluttajat ostavat markkinoilta käytettävyyttä palveluna. Pidän tämän varsin mahdollisena skenaariona. Saattaa tulla, että konkreettisen omistamisen sijasta, End of Ownership filosofiaa toteuttava kuluttaja haluaa varallisuutensa olevan likvidiä, hajautettua ja riippumatonta eli esimerkiksi allokaatioratkaisuja, jolloin hän nauttii vain tuotosta ilman mitään kytköstä tai kiinnitystä varsinaisiin kohteisiin, kuten osakkeisiin tai sijoitusasuntoihin.
• Entäpä, jos End of Ownership filosofiaa laajennetaan yritysten omistamiseen. Jos siis omistajuus yhtiössä eli osakkuus ei enää tiettyä porukkaa kiinnostaisikaan vaan mieluummin nautittaisiin pääsystä yhtiön tuottoon ilman omistajuuden kytköstä eli "rahat bonuksena heti mulle tilille" tyylillä. Miksi sitoutua ja luoda riippuvuussuhde yhtiön kanssa, jos taloudellisen hedelmän voi nauttia myös ilman omistajuutta. Siinä menee aika moni sitouttamismalli uusiksi, jos näin aletaan ajattelemaan. Ja sekin on varsin mahdollista. En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että oma tai seuraava sukupolvi näkee omistajuudella samanlaista arvoa kuin aiemmat sukupolvet. Ainakin on hyvä tunnistaa tällainen ilmiö tässäkin kontekstissa.
• Laajempana ilmiönä kannattaa kiinnittää huomiota omistajuuden sosiaalisen merkityksen muuttumiseen sekä Suomessa että laajemmin. Omistajuus saatetaan jatkossa nähdä varsin eri tavalla kuin se on aikaisemmin ajateltu. Omistajuus on nähty rikkautena ja vaurautena, ja sen myötä omistamattomuus köyhyytenä ja varattomuutena. Näin ei kuitenkaan ole. Omistamattomuus voi olla myös vauraan valinta. Omistamattomuus voikin tarkoittaa riippumattomuutta, kenties vapautta. Vauraus pidetään likvidinä sijoituksina ilman että sitä näytetään, eikä omia omistuksia korostetakaan sosiaalisena status symbolina. Toki, aina tulee olemaan ihmisiä, joille omistajuus on sosiaalisesti arvokasta ja sitä halutaan näyttää. Omistajuudella on myös itsetunnollisia elementtejä. Minun oma on minun oma.

Pohdittavaksi

• Mitä End of Ownership ilmiönä tarkoittaa liiketoimintamahdollisuutena? Mihin syntyy uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia? Miksi?
• Miten End of Ownership muuttaa olemassa olevia liiketoimintoja? Mihin yrityksiin/toimialoihin se vaikuttaa ja miten?
• Miten End of Ownership muuttaa kuluttajien käyttäytymistä? Miten End of Ownership muuttaa yritysten käyttäytymistä?

Jatkan tästä aiheesta vielä myöhemmissä kirjoituksissani, erityisesti liiketoimintamallien muutoksista.

Yritystoiminnan rooli-identiteetit

Omistajuutta käsittelevässä väitöskirjassani keskeisin tutkimuskysymykseni on, mikä on omistajien rooli yritystoiminnan arvonluonnissa? Mitä enemmän olen aihetta teoreettisesti tutkinut sekä käytännön kautta oppinut, sitä monimutkaisemmaksi ja monimuotoisemmaksi omistajuuden käsite on alkanut muodostua. Omistajuutta yritystoiminnassa on vaikea teoretisoida, koska ei ole määriteltävissä, saati sitten käytännössä löydettävissä, tiettyä omistajuuden tyyppiä, joka toimisi aina ja kaikissa tilanteissa samalla tavalla. Sen sijaan omistajuus ilmiönä esiintyy yritystoiminnassa monessa muodossa ja monella tavalla.

 

Yritystoiminnan rooli-identiteetit

Omistajuuden ja yritystoiminnan suhdetta voi pyrkiä hahmottamaan tarkastelemalla yritystoiminnassa yleisesti esiintyviä rooli-identiteettejä eli vakiintuneita käsitteitä, joiden myötä toimijat määrittävät suhteensa yritykseen. Oheisessa kuvassa olen tunnistanut neljä erilaista rooli-identiteettiä, joilla on kullakin omalaatuisensa suhde yritykseen. Koska ihmisellä on tarve määritellä itsensä roolinsa ja identiteettinsä kautta, nämä rooli-identiteetit vastaavat kysymykseen, kuka sinä olet? Siis esimerkiksi henkilö voi määrittää itsensä yrityksessä yrittäjäksi. Määrittämällä itsensä tiettyyn rooli-identiteettiin, henkilö samalla samaistuu sekä tarkoituksellisesti että tiedostamattaan tämän rooli-identiteetin määritelmälliseen sisältöön ja mielikuvaan. Yrittäjillä on erilainen maine kuin esimerkiksi omistajiksi itseään tituleeraavilla.

 

Yritystoiminnan rooli-identiteetit

1. Yrittäjä: yrittäjä-käsitteenä (entrepreneur) on tieteellisesti määritelty ja käytännön arkikielessä sille on muodostunut vakiintunut sisältö. Yrittäjyyden tyypeistä tässä tarkastellaan erityisesti ulkoista yrittäjyyttä eli roolia, jossa henkilö on sekä yrityksen omistaja että aktiivisesti mukana operatiivisessa johtotehtävissä. Näyttäisi siltä, että yrittäjyyden identiteetissä ilmenisi voimakkaasti kaksi komponenttia: omistajuus ja osallistuminen yritystoimintaan. Voidaan kuitenkin kysyä, tarvitseeko olla omistajuutta, jotta voi olla yrittäjä? Onko omistajuus osa yrittäjyyden määritelmää? Onko nimenomaan omistamaton yrittäjyys määritelmällisesti sisäistä yrittäjyyttä eli toimimista yrittäjämäisesti ilman omistusta. Tällainen määrittely edellyttäisi yrittäjämäisen toiminnan (entrepreneurial action) tarkempaa sisällöllistämistä ja määrittelemistä, erityisesti suhteessa palkkatyöhön. Toisaalta voidaan kysyä, tarvitseeko olla johtajuutta, jotta voi olla yrittäjä? Onko johtajuus osa yrittäjyyden määritelmää? Onko kyseessä yrittäjä, mikäli omistaa yritystä, mutta ei työskentele siellä tai toinen vaihtoehto, että omistaa yritystä, mutta työskentelee perustehtävissä ilman johtajuutta ulkopuolisen yritysjohdon alaisuudessa? Yritystoiminnan valtasuhteiden näkökulmasta tilanne on erikoinen, koska omistajuutensa myötä henkilöllä olisi joka tapauksessa käytettävissään omistajavaltaa (äänivalta yhtiökokouksessa) suhteessa johtoon.  Entä mikäli sekä omistajuus että johtajuus puuttuvat, voiko henkilö määritelmällisesti olla yrittäjä? Määritelmällisenä johtopäätöksenä esitän, että yrittäjyys edellyttää sekä omistajuutta että johtajuutta. Yrittäjyys on siis yhdistelmä omistajuutta ja johtajuutta. Yrittäjän erottaa omistajasta johtajuus eli asema yrityksen operatiivisessa johtamisessa. Toisaalta yrittäjän erottaa johtajasta omistajuus eli osakeomistus yrityksessä.
2. Omistaja: Omistaja on omistajuuden subjekti eli aktori, toimija, tekijä. Omistaja omistaa eli hänellä on juridinen, taloudellinen ja hallinnollinen omistusoikeus kyseiseen objektiin tai osaan siitä, joka yritystoiminnan tapauksessa tarkoittaa omitusta yrityksessä. Omistaja ei ole yrittäjä, koska hän ei osallistu yrityksen operatiiviseen johtamiseen. Johtajuus rajautuu täten omistajaroolin ulkopuolelle. Omistaja käyttää omistajavaltaansa ensisijaisesti yhtiökokouksessa ja omistajan keskeisin tehtävä on yhtiön hallituksen nimittäminen. Omistaja voi osallistua myös yrityksen hallintoon hallitustyöskentelyn kautta, mutta hallituksen ollessa kollektiivinen yrityksen hallintoelin, ei omistajahenkilöllä ole henkilökohtaista johtajaroolia yrityksessä.
3. Sijoittaja: Sijoittaja on henkilö tai taho, jonka hallinnoitavan omaisuuden allokaatiossa kyseinen omaisuuserä on osana. Sijoittajalla on juridinen ja taloudellinen oikeus objektiin eli yritystä kohtaan yrityksen liikkeellelaskeman arvopaperin muodossa. Arvopaperi voi oikeuttaa omistusoikeuteen (osake) tai se voi muuten oikeuttaa saamisiin yrityksistä (muu muoto, esim lainasopimus). Sijoittaja ei osallistu yrityksen hallintoon vaan toimii markkinoilla passiivisesti suhteessa yrityksiin. Sijoittajan vaikutuskanavat ovat arvopaperin ostaminen, pitäminen ja myyminen. Sijoittajan erottaa omistajasta allokaatio. Sijoittajalla omaisuuserä on osa allokaatiota, omistajalla omaisuuserä ylittää suuruudeltaan portfolioteorian määrittelemän allokaation mukaisen osuuden. Omistajalla on siis omistuksessaan suurempi omistusosuus kyseistä yritystä kuin mitä portfolioteorian mukainen riski-tuotto-suhde optimoisi. Omistaja ottaa täten näkemystä ja yritysriskiä, joita sijoittajat allokaatiollaan karttavat. Koska henkilöiden ja tahojen omaisuuden absoluuttiset määrät ovat erisuuruisia, voi sijoittajan rooli-identiteetillä toimiva taho kuitenkin päätyä yrityksen suurimpien osakkeenomistajien joukkoon ja näyttäytyä täten yrityksen näkökulmasta merkittävältä omistajalta, vaikka sijoittajalle kyseessä on vain sijoitus.  
4. Johtaja: Johtaja on yhtiön hallituksen nimittämä yhtiön operatiivista valtaa ja vastuuta käyttävä henkilö. Johtaja ei ole yrittäjä, koska hänellä ei ole omistusta yrityksessä. Mikäli operatiivista valtaa käyttää omistajuuden omaava henkilö, on hän tällöin yrittäjä, eikä johtaja. Voidaan perustellusti kysyä, kuinka paljon omistajuutta tarvitaan, jotta johtajasta tulee yrittäjä? Riittääkö yhden osakkeen ja alle promillen omistusosuuden omistaminen suuresta yrityksestä tekemään johtajasta yrittäjän? Erottelu kyllä/ei-akselilla olisi yksinkertainen ja selkeä, jolloin pieninkin osuus riittäisi tekemään yrittäjän. Tosiasiallisesti tämä kuitenkin laajentaisi liikaa yrittäjyyden käsitettä. Teoreettisesti on mahdotonta johtaa muuta yleispätevää sääntöä, joka sopisi erittelemään yrittäjän ja johtajan omistajuuden määrän suhteen. Ei siis voida asettaa raja-arvoa, jonka mukaan yrittäjyys edellyttää 20% omistusosuutta yrityksessä. Tällaisia luokitteluja on toki käytännössä tehty, mutta ne ovat keinotekoisia. Loogisesti voidaan määritellä, että mitä suurempi omistuksen määrä on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti, sitä enemmän henkilö määrittyy yrittäjäksi ja vähemmän johtajaksi. Rajanveto voidaan kuitenkin kiinnittää eroon omistajan ja sijoittajan rooli-identiteettien määritelmissä, jonka mukaan omistaja on taho, jonka kyseisen omaisuuserän omistus ylittää hänen portfolioteorian mukaisen allokaationsa. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli johtajalla on yrityksessä omistusosuus, joka ylittää hänen henkilökohtaisessa taloudessaan allokaation mukaisen osuuden omaisuuserälle, on kyseessä omistus eikä sijoitus ja täten henkilö on määritelmällisesti yrittäjä eikä johtaja, koska hän kantaa henkilökohtaisesti markkinariskiä suurempaa yritysriskiä.  

Hallituksella oma roolinsa ja identiteettinsä?

Neljän edellä esitetyn rooli-identiteetin lisäksi viidentenä rooli-identiteettinä voisi pitää yrityksellä olevaa hallitusta. Tällöin hallituksen jäsenellä tai erityisesti puheenjohtajalla olisi erikseen määriteltävä rooli  ja identiteetti yrityksessä. Tässä määrittelyssäni olen kuitenkin lähtenyt siitä, että hallitus on yhtiökokouksen eli yhtiön osakkeenomistajien nimeämä yhtiön toimielin, jonka tehtävänä on edustaa yritystä, joten tässä tarkastelussa asemoin hallituksen anonyymina kollegiona osaksi yritystä. Eri rooleissa toimivat tahot voivat toki käyttää hallitusta ja erityisesti mahdollista asemaansa hallituksen puheenjohtajana vahvistamaan omaa rooliaan ja identiteettiään suhteessa yritykseen korostamalla tätä muodollista asemaa. Mikäli yrityksessä toimii ulkopuolinen, osakkeenomistajista riippumaton hallituksen puheenjohtaja voi hänen rooli-identiteettiään verrata mielestäni johtajan rooli-identiteettiin.

 

Kommentoi ja kehitä!

 

Koska kyseessä on alustavaa omien ajatusten pyörittelyä, pyytäisin sinua kommentoimaan, miltä käsitteet sinusta tuntuvat ja miten kenties niitä voisi muuttaa tai kehittää? Onko jaottelu neljään rooli-identiteettiin toimiva? Tämän nelijaottelun kautta olen ajatellut rajaavani tutkimuksen käsittelemään omistajia, jolloin tutkimuksen ulkopuolelle jäävät tarkoituksenmukaisesti sijoittajat, johtajat ja yrittäjät. Omistajiksi määrittyvät tällä luokittelulla esimerkiksi pääomasijoitusyhtiöt sekä operatiivisesta toiminnasta irtautuneet omistajasuvut, jotka eivät kumpikaan täytä johtajuuden kriteeriä vaan toimimat nimenomaan omistajan roolista. Tällöin pääsen tarkastelamaan tällaisten omistajien roolia yritystoiminnan arvonluonnissa.