Yritys sijoittajamarkkinoilla on Raija Kariolan, Hannu Angervuon ja Jaakko Niemelän kirjoittama teos pääomamarkkinoiden toiminnasta sekä sijoittajien ja yritysten välisestä kommunikaatiosta. Kirja on alan pitkänlinjan ammattilaisten kirjoittama, mikä näkyy teoksen tasossa. Kirja on kokonaisuudessaan suositeltavaa luettavaa aihepiiristä kiinnostuneille. Itselleni kirjan kiinnostavinta antia oli luku 7, joka käsittelee sijoittajamarkkinoiden erilaisia omistajatyyppejä ja omistajastrategioita. Koska luku liippaa niin läheltä omaa tutkimusaihettani, on seuraavassa talteen poimittuna varsin kattavat tiivistelmät kirjoittajien näkemyksistä heidän omin sanoin.
Omistajien erilaiset sijoitusstrategiat (7.2)
Osakesijoittamisen perusteena on aina tuotto. Sijoittamiskohteen valintaan liittyy kuitenkin myös muita tekijöitä, jotka vaikuttavat sijoittamisen tavoitteisiin, aikajänteeseen ja kärsivällisyyteen. Kirjallisuudessa esiintyy erilaisia tyypittelyjä, joissa vertaillaan sijoittamisen strategioita ja näkökulmia (esim. Olli-Pekka Lumijärvi: Pörssiyhtiöiden omistajien erilaiset strategiat, KPMG Consulting 2002).
Useimmilla sijoittajilla on osakesijoittajana tietoinen strategiansa ja tavoitteensa. Sijoittajan on tarkoitus olla yrityksen omistajana sijoitusperusteensa mukaisesti pitemmän tai lyhyemmän ajan. Sijoituspääoman sitoutumisen aikajänne voi perustua vaikka päätökseen irrottautua tietyn tuoton saavuttamisen jälkeen tai nopean kaupankäynnin strategiaan, jossa tuotot kerätään kurssien jatkuvasta muutoksesta vilkkaalla kaupankäynnillä ja volyymilla. Toisaalta osakesijoitus voi olla säästöluonteinen ja perustua pitkän aikajänteen strategiaan.
Yritysjohdon kannalta merkitystä on sillä, mihin sijoittajan kiinnostus kohdeyritystä kohtaan perustuu: haluaako hän olla aktiivinen yrityksen strategisiin valintoihin vaikuttava vallan käyttäjä vai tuottokeskeinen finanssisijoittaja, joka vaikuttaa vain välillisesti yrityksen päätöksentekoon äänestämällä jaloillaan, jos toiminta ei miellytä. Välttämättä kaikilla sijoittajilla ei ole varsinaista sijoitusstrategiaa. Osa sijoittajista on enemmänkin ajautunut omistajiksi esimerkiksi perittyään osakkeita tai saatuaan ne lahjoituksena tai yritysjärjestelyn kautta. Tällaisia voivat olla säätiöt, yritykset tai yksityishenkilöt. Passiivisina omistajina he ovat yritysjohdon kannalta vaivattomia, mutta jos tällaisen sijoittajan omistusosuus on merkittävä ja sijoittajan omistusstrategia äkkiä muuttuu aktiiviseksi omistajavaltaa käyttäväksi, yritysjohto voi kokea yllättäviä tilanteita.
Sijoitusrahastojen julkistettu omistajapolitiikka on hyödyllinen paitsi rahastoon sijoittaville, myös sijoituskohteena olevien yritysten johdolle muun muassa silloin, kun yritys aikoo panostaa resursseja hankkeisiin, joiden on mahdollista kohdata joidenkin omistajien vastustusta.
Erilaisten omistajastrategioiden vaikutus (7.3)
Yksityissijoittajan omistusstrategia voi olla sekä finanssilähtöinen että vallankäyttöön tähtäävä, ja sijoituksen aikajänne vaihtelee. Yksityissijoittajia enemmän yritysjohdon ajankäyttöön vaikuttavat instituutiosijoittajat, jotka hallinnoivat suurinta osaa sijoitettavasta pääomasta. Institutionaalinen finanssisijoittaja haluaa yrityksen johdolta tietoja ja tapaamisia varmistaakseen oikean ajankohdan sitoa ja vapauttaa hallinnoimaansa osakepääomaa. Finanssisijoittaja antaa liiketoimintavallan yritysjohdolle, mutta edellyttää sijoitukselleen tuottoa. Hän suhtautuu analyyttisesti ja rationaalisesti sijoitukseensa ja on vastuussa omille asiakkailleen tuottolupauksistaan.
Sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä sijoittavan finanssisijoittajan aikajänne on yrityksen kannalta katsottuna lyhyt ja tuottokeskeinen. Kun sijoittajat sanovat "pitkä tähtäin", he tarkoittavat aivan eri pituista aikaa kuin yritysjohto. Käsitteistö on muutenkin sijoittajilla ja yritysjohdolla hyvin erilainen; samat sanat tarkoittavat eri asioita.
Erilaiset omistajaryhmät
Yrityksen omistajarakenteella on yrityksen päätöksenteon kannalta suuri vaikutus. Kun omistajan valtaa käyttää selkeä pääomistaja, asioiden käsittelykäytännöt ovat hyvin erilaisia verrattuna tilanteeseen, jossa yrityksen omistus on erittäin hajaantunut. Kummassakin ääritapauksessa johdolla on yleensä selvä käsitys siitä, kuka valtaa käyttää. Merkittävän pääomistajan yrityksessä omistajan ääni ohjaa johdon toimintaa ja dominoi yleensä myös hallitustyöskentelyä. Mitä hajaantuneempaa omistus on, sitä merkittävämpi on hallituksen ja sen puheenjohtajan rooli ja toimintavapaus. Näiden omistustilanteen äärivaihtoehtojen välissä on monia valtavariaatioita, joissa on sekä vahvuuksia että heikkouksia.
Kirjoittajat tarkastelevat teoksessaan omistajastrategioiden malleja mukaillen osakkeenomistajan asennoitumista sijoittamiseen kahden tekijän suhteen: sijoituksen aikajänteen ja sijoittamisen tärkeimmän perusteen. Tällä mallilla kirjoittajat luokittelevat sijoittajat neljään eri ryhmään: pikavoiton hakijoihin, arvosijoittajiin, osallistuviiin omistajiin ja arvoperusteisiin omistajiin.
Lyhyellä tähtäimellä toimivilla finanssisijoittajilla voi olla merkitystä yrityksen osakevaihdon vauhdittajina. Yritysjohto turhautuu kuitenkin helposti finanssisijoittajaryhmän toiminnasta. Suurina institutionaalisina sijoittajina ne ovat tärkeitä yritykselle, ja johto panostaa aikaansa tapaamisiin, joskus lukuisia tunteja ja useita kertoja ennen kuin sijoittaja päättää sijoittaa osakkeeseen. Jos käväisy osakkeiden omistajana onkin lyhyt, johdon on vaikea ymmärtää, miksi. Joskus merkittävän sijoittajan menettäminen voi vaikuttaa myös yrityksen maineeseen, jos omistuksen muutos saa runsaasti julkisuutta esimerkiksi omistajan liputusvelvollisuuden tai median nostamana. Hyvän ammattisijoittajan maineessa olevan sijoittajan irrottautuminen voidaan tulkita samalla tavalla kuin arvopaperivälittäjän suositus "myy". Vastaavasti merkittävän, kansainvälisen, finanssilähtöisesti ajattelevan sijoittajan tuleminen yrityksen omistajaksi tulkitaan markkinoilla osoituksena siitä, että yritys on juuri nyt hyvä sijoituskohde.
Näyttävät sijoittajien muutokset vaikuttavat siten markkinoilla olevien muiden sijoittajien ajatteluun samalla tavalla kuin yritysten johdon merkittävät omistusmuutokset. Markkinoiden ajattelu lähtee siitä, että yrityksen johto tietää ja merkittävät institutionaaliset sijoittajat voivat asemansa johdosta arvioida yrityksen tilanteen paremmin kuin muut. Reaktiot ovat sen mukaisia.
Finanssisijoittajat pitävät useimmiten selkeän välimatkan yritykseen ja käyttävät valtaansa perinteisellä tavalla: myyvät tai ostavat osakkeensa kertomatta tai kommentoimatta yritykselle. Välimatka antaa finanssisijoittajalle erillisyyden sisäpiiritiedosta ja vapauden nopeisiin muutoksiin osakkeiden omistamisessa.
Pitemmällä tähtäimellä toimiva finanssisijoittaja on arvosijoittaja, joka hakee tuottoa arvonnousuna tai vahvana osinkovirtana. Sijoittaminen perustuu rationaalisiin ja analyyttisiin päätöksiin. Arvosijoittajalla on kärsivällisyyttää odottaa arvon nousua yrityksen kehittymisen, kasvun ja rakenneratkaisujen myötä. Tällainen sijoittaja saattaa seurata yritystä useita vuosia, ensin harkitessaan sijoituksen tekemistä ja sittemmin odottaessaan arvonnousua. Johdon kannalta ammattimaisen arvosijoittajan kanssa käydyt keskustelut voivat parhaimmillaan olla hyvin antoisia ja antaa uusia ajatuksia. Haasteeksi voi kuitenkin muodostua se, että sijoittaja ei ole erityisen hyvin perillä toimialasta tai yrityksen toiminnasta. Taivata johto kykenee hyödyntämään keskustelut ajattelunsa rikastuttajana ja suodattamaan uudet ajatukset omien ja asiantuntijoidensa näkemysten kautta.
Toisinaan arvosijoittaja käyttää omistajavaltaansa johdon tapaamisissa esittämällä kriittisiä kommentteja johdon strategisista linjauksista tai vaatimuksia tietyn suuntaisista toimenpiteistä. Vallankäytön keinona käytetään keskittymistä keskustelussa korostetusti johonkin erityiseen kysymykseen tai viljelemällä pehmeitä uhkakuvia ja määräaikoja: "Onko todella niin, että yrityksellä ei ole minkäänlaisia aikomuksia myydä tätä osaa liiketoiminnoistaan?" tai "Olen päättänyt antaa itselleni aikaa puoli vuotta seurata tilanteen muuttumista. Jos muutosta ei näy, aion myydä omistukseni yhtiöstä." tai "Mikäli strategia ei selkiydy, jätän yrityksen aktiivisen seurannan, enkä harkitse osakkeiden ostoa ennen kuin näen selvästi, mitkä ovat yrityksen todelliset tavoitteet."
Osallistuvia ja liiketoimintaan vaikuttavia omistajia ovat esimerkiksi yritys, jolle omistus on strateginen sijoitus, tai entinen pääomistaja, joka haluaa edelleen olla mukana varmistamassa sijoituksensa kehittymistä. Suurimpana tai merkittävänä omistajana tällainen sijoittaja osallistuu yleensä hallituksen työskentelyyn sen jäsenenä tai puheenjohtajana. Hän testaa, haastaa ja sparraa kriittisesti johdon ajatuksia ja suunnitelmia. Hänellä on yleensä selkeä näkemys siitä, mihin yrityksen toimintaa tulee ohjata ja hän saattaa osallistua operatiivisen toiminnan päätöksentekoon johdon taustajäsenenä. Parhaimmillaan hän tuntee alaa ja liiketoimintaa hyvin ja on merkittävä tuki johdolle. Pahimmillaan hän on kyvytön riskinottoon ja haluton muutokseen ja jarruttaa yrityksen kehittymistä johdon kaavailemaan suuntaan. Hänen halunsa säilyttää määräysvalta saattaa estää esimerkiksi omistajarakenteen laajentamisen tai pääoman hankinnan markkinoilta.
Pitkäjänteisin ja kärsivällisin sijoittajatyyppi on yritykseen tai toimialaan arvoperusteisesti sitoutunut sijoittaja, joka voi olla joko yrityksen suursijoittaja tai yhteisöomistaja, kuten säätiö tai yritys. Tällainen sijoittaja kokee jotain periaatteellista kiinnostusta yritystä tai toimialaa kohtaan. Intressi voi perustua aatteelliseen tai eettiseen näkökulmaan tai esimerkiksi yrittäjyyteen tai vanhaan omistajuuteen. Sitoutuneen omistajan lyhyt tähtäin voi olla pitempi kuin pitkällä tähtäimellä toimivan arvosijoittajan pitkä tähtäin.
Sitoutuneen omistajan näkökulma voi olla yhteiskunnallinen tai tavoitteena saattaa olla pyrkiä vaikuttamaan talouselämään tai toimialaan. Tällaisia omistajia ovat esimerkiksi puhtaasti eettisin perustein sijoittavat rahastot tai idealistisin periaattein toimivat merkittävät yksityissijoittajat. Sitoutuneelle omistajalle oman sijoituksen arvon tai tuoton kasvattaminen ei ole välttämättä ensisijainen omistamisen peruste. Yrityksen yhteisövastuullisuuden periaatteet ovat tälle omistajatyypille läheisiä arvoja, ja hän asettaa johdolle paineita ottaa huomioon yrityksen toiminnassa omistajien lisäksi myös muut sidosryhmät. Vahva ja sitoutunut arvoperusteinen sijoittaja voi asettaa merkittävänä omistajana yrityksen johdon ristiriitaiseen asemaan odotuksillaan, etenkin jos muut merkittävät omistajat ovat arvon ja tuoton kasvattamiseen tähtääviä finanssi- ja arvosijoittajia. Yritysjohdon tilanne voi muodostua myös hyvin haasteelliseksi, jos merkittävä omistaja muuttaa yllättäen sijoitusstrategiaansa ja näkökulmaansa: entinen sitoutunut kehittäjäomistaja ottaa finanssisijoittajan strategian ja toimii johdon kannalta odottamattomalla tavalla.
Yrityksen omistajarakennestrategia (7.8)
Se, mikä taho yrityksen päätäntävaltaa käytännössä käyttää -omistajat, hallitus vai johto - riippuu siitä, millainen on omistajarakenne ja omistajien keskinäinen omistussuhde. Valtaa käyttävä taho määrittelee yrityksen liiketoimintastrategian ja omistajastrategian. Rohkean kasvun vauhdittajana tai jarruna voi olla merkittävä omistusosuus. Myös pelkästään pitkäjänteiseen tai ainostaan lyhytjänteiseen omistajastrategiaan painottunut omistajakunta voi olla ongelma, sillä osakkeen vaihdon vilkkaus voi vinoutua omistajajakauman seurauksena.
Näkyvän omistajan yrityksessä johdon on helpompi noudattaa omistajien odotuksia, kasvottoman omistajakunnan yrityksessä johdon toimintavapaus on suurempi. Johdon on hyvä muistaa, kenen valtaa se yrityksessä käyttää, mutta sijoittajamarkkinoiden tehtävänä ei ole johtaa yrityksen toimintaa. Finanssikeskeisesti toimiva sijoittaja osoittaa näkemyksensä myymällä osakkeensa. Joskus vaikutus yrityksen päätöksentekoon voi olla epäsuora - epäilys siitä, mitä liikkeitä tietyt toimenpiteet aiheuttavat markkinoilla, vaikuttaa yrityksen valintoihin.
Sijoittajasuhdetoiminnan avulla yrityksen hallitus ja johto voivat ohjata omistajia ymmärtämään, mihin suuntaan yritystä kehitetään. Yritys voi myös vahvistaa tunnettuuttaan ja kiinnostavuuttaan sijoituskohteena sellaisten sijoittajien piirissä, joille yrityksen tulevaisuuden strateginen kehitysvaihe sopii. Kun yritys kohdistaa lisäksi sijoittajasuhteiden uusasiakashankinnan useille maantieteellisille markkinoille, sen osakkeiden osto- tai myyntitoimeksiannoille löytyy helpommin vastakaikua markkinoilta eri aikoina. Amerikkalaisten sijoittajien kiinnostus osaketta kohtaan voi vahvistua eri aikaan kuin eurooppalaisten tai japanilaisten sijoittajien kiinnostus. Siksi esimerkiksi Nokian kaltaiselle globaalisti omistetulle yritykselle omistuksen jakaantuminen laajalle sekä maantieteellisen että sijoittajaprofiilin mukaan vahvistaa osakkeen sijoitusmarkkinoiden toimivuutta.
Lähde: Kariola, Angervuo ja Niemelä (2004) Yritys sijoittajamarkkinoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti