Perjantaina kävin katsomassa Wall Street - Money Never Sleeps elokuvan ensi-illan. Olin odottanut Wall Street elokuvan jatko-osaa innolla, koska vuonna 1987 ilmestynyt ensiteos Wall Street - Rahan ja vallan katu on todellinen klassikko ja kuuluu suosikkielokuvieni kärkipäähän. Siinä Gordon Gekko latelee litanian kuolemattomia bisnessloganeita, pitää kenties parhaan valkokankaalla nähdyn yhtiökokouspuheen ja antaa ahneudelle kasvot kiteyttämällä, että "Greed is good".
Gordon Gekko is back in business
Kuten usein käy, menestyselokuvan toinen osa osoittautuu flopiksi. Valitettavasti näin taitaa käydä myös Wall Streetin osalta. Wall Street - Money Never Sleeps oli ensikatsomisella sekä yllätys että pettymys. Yllätys se oli siksi, että leffan luonne oli enemmän ihmissuhdedraama kuin pörssileffa. Pettymys se oli siksi, että sen juoni jäi varsin ennalta-arvattavaksi ja kohokohdat latteiksi. Vaikka Michael Douglas tekeekin jälleen kerran kiitettävän suorituksen Gordon Gekkona, en jaksa uskoa, että tämä elokuva kerää Oscareita tai jää historiaan klassikkona. Kuolemattomia Gekkoja eli teräviä kiteytyksiä taloudesta tämä elokuva sisältää vain kourallisen, joista osa kyllä ansaitsee paikkansa Hall of Famessa.
Aika on rahaa arvokkaampi resurssi
Elokuvan juoni on lyhykäisyydessään se, että Gordon Gekko vapautuu vankilasta ensimmäisessä osassa sisäpiirikaupoista saamansa tuomion jälkeen. Finanssimaailma on muuttunut sitten 80-luvun loppuvuosien yhä hullummaksi ja niinpä Gekko kirjoitamansa kirjan myötä alkaa saarnaamaan rahamaailman velkavetoisuutta ja spekulointia vastaan. Gekko näkee finanssimaailman olevan kupla ja puhuu tuottavan talouden puolesta pankkisektorin ylivaltaa vastaan. Hänen mukaansa on outoa, että 40% yhtiöiden voitoista tulee finanssisektorilta, joka vain siirtelee rahaa tuottamatta mitään arvokasta, kuten tuotetta tai palvelua. Ahneus on tullut lailliseksi ja spekulointi määrittelee arvoja markkinoilla fundamenttien sijasta. Gekko vertaa tilannetta mm. Hollannin tulppaanikuplaan.
Finanssikritiikkiä suurempaan rooliin elokuvassa nousevat kuitenkin ihmissuhteet, etenkin Gordon Gekon suhde hänen tyttäreensä, jonka elämästä hän on ollut poissa. Gekko haluaisi palauttaa katkenneet välit ja pyrkii tähän päämäärään finanssialalla työskentelevän tyttärensä poikaystävän kautta. Tästä kehkeytyy ihmissuhdekuvio, jonka keskeisimpänä opetuksena Gordon Gekko viestittää, että aika on rahaa arvokkaampi resurssi.
Loppuarvio
Vaikka Wall Street - Money Never Sleeps ei ylläkään täyttämään klassikkoelokuvan kriteereitä ja unohtunee unholaan varsin vaatimattomana jatko-osana, on se silti katsomisen arvoinen elokuva. Elokuvaseuraksi kannattanee valita ennemmin oma puoliso kuin pankkiiri, koska kyseessä on enemmän ihmissuhdetarina kuin rahaleffa. Wall Street-elokuvat aukeavat eri ihmisille eri silmin. Tämä versio puhuttelee selvästi enemmän pehmeitä arvoja painottavia ja tuo esille humaanimman puolen Gordon Gekosta. Kakkososasta ohjaaja Oliver Stone on tehnyt mielestäni tarpeettoman pitkän ja New Yorkin silhuetin toistuva kuvaaminen alkaa turhan usein toistettuna puuduttamaan. Ohjaaja ei myöskään ole pystynyt päättämään, onko elokuva kritiikki kapitalismia kohtaan vai mikä on sen perimmäinen sanoma. Nyt mahdollinen kritiikki jää vaille pohjaa, koska ironisesti rahalla on kuitenkin keskeinen rooli elokuvan onnellisessa lopussa.
Arvio: 2/5 tähteä
Aikaisemmin tässä blogissa:
1) Gordon Gekko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti