sunnuntai 28. elokuuta 2011

Enbuske: Mikä onkaan yrityksen tehtävä?

Tuomas Enbuske kirjoittaa usein osuvasti. Tällä kertaa hänen kirjoituksensa hipoo täydellisyyttä. Tähän Uuden Suomen blogitekstiin ei ole mitään lisättävää. Kerrassaan terävä-älyinen tykitys, jonka pääpointti on, että yksilöt eli yrityksen omistajat päättävät yrityksen tehtävän. Suosittelen lukemaan alkuperäisen tekstin täältä. Poimin jatkossa parhaita muiden kirjoittajien blogitekstejä arkistoon Linkit-välilehdelle. Tämä kuuluu ehdottomasti siihen kokoelmaan.


Mikä onkaan yrityksen tehtävä?

Keskuskauppakamari aloitti kesällä kampanjan, jossa halutaan luoda 150 000 työpaikkaa yksityiselle sektorille.

Koko homma osoittaa miten väärin päin Suomessa katsotaan koko yrittäjyyttä. Aivan kuin yritys tarvitsisi olemassaolonsa oikeutukseksi kaikkia hyödyttävän syyn.

Taloustieteen nobelisti Milton Friedman sanoi aikanaan kuuluisat sanansa, että yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Joka kerta kun Nalle Wahlroos on tokaissut Suomessa saman, kauhistelijat ovat osoittaneet moraalista ylemmyyttään antamalla yrityksille kaikenlaisia mielivaltaisia tehtäviä; työllistämistä, luonnon pelastamista ja jopa uusien asioiden keksimistä ilmaiseksi kaikkien käyttöön.

Molemmat väittelyn osapuolet ovat tietysti väärässä. Eikö kenellekään ole todellakaan tullut mieleen itsestäänselvin vastaus? Entä jos jokainen yrittäjä saisi ihan itse määrittää, miksi hänen yrityksensä on olemassa? Jollakin se voi olla pystyssä rikastumisen takia, toinen taas haluaa tarjota asiakkailleen Suomen parhaita pyllysuristimia ja kolmas pitää hauskaa. Niin kauan kuin yrittäjä ei toteuta mielihalujaan muiden kustannuksella tai riistä ketään laittomasti, koko yrittämisen syyn ei pitäisi kuulua kenellekään muulle.

Olen usein istunut kahvilassa kavereideni kanssa ja jossain vaiheessa joku alkaa aina valittaa kuinka kallista kahvi on tai kuinka paikasta ei löydy sitä taikka tätä. Ikään kuin kahvilanpitäjän velvollisuutena olisi tarjota meille kiva kokoontumispaikka, jossa olisi juuri sitä mitä haluamme, sopivaan hintaan. Taloudellisen riskin kantaisi tietysti yrittäjä. Ei yrittäjän velvollisuus ole tarjota meille yhtään mitään. Meillä on täysi oikeus olla käyttämättä epätäydellisen yrityksen palveluita.

Pori-jatsien yhteydessä kuultiin taas vuotuinen valitusvirsi. Aina kun tapahtumassa esiintyy joku valtavirran artisti, jatsidiggarit kitisevät. “Mitä ihmeen tekemistä Elton Johnilla on jatsin kanssa?” Ei mitään. Mutta Elton Johnin lipputuloilla saatiin maksettua tapahtuman kulut. Jos Pori-jatseilla olisi esitetty vain “oikeaa” jatsia, lipputulot olisi pitänyt kerätä jotenkin muuten. Ne olisi maksanut joko tapahtumanjärjestäjä, eli yrittäjä ja loppujen lopuksi varmaan veronmaksajat.

Kun helsinkiläinen elokuvateatteri Bristol vuodenvaihteessa lakkautettiin, Hesarin jutussa katkerat kaupunkilaiset muistelivat kuinka olivat käyneet kovasti teatterissa 60-luvulla. Ja siksi teatteritoiminnan lopettaminen on väärin. Näiden valittajien mielestä siis tappiota tuottavan elokuvateatterin pitäisi seisoa tyhjillään Helsingin parhaalla paikalla, vain heidän omien muistojensa takia. Ja joku muu maksaisi viulut.

Ainoastaan mielikuvitusmaailmassa asioilla ei ole hintalappua.

Kun asetamme yrityksille vaatimuksia, asetamme niitä samalla myös yritysten takana oleville yksilöille. Ihmisten määrääminen hyväntekemiseen toimii yhtä hyvin kuin jos sinut pakotettaisiin rakastamaan naapurin setää väkisin. Rakkaus ja hyvänteko ovat ihmiselle luontevia asiota mutta vain silloin kun ne ovat vapaaehtoisia.

Totta kai on mahtavaa, jos yritys haluaa tehdä jotain hyvää tai työllistää. Ja niin monet yritykset tekevätkin. Joka ainoa yritys, joka irtisanoo paljon ihmisiä, on myös jossain vaiheessa ottanut heidät duuniin. Ja silloin kun yritys tekee selkeästi pahaa, sitä pitää rangaista. Pahantekemistä on esimerkiksi luonnon saastuttaminen. Mutta pahantekemistä ei ole se, että yritys ei satu tekemään juuri sitä mitä joku milloinkin sattuu siltä mielivaltaisesti haluamaan.

Julkisessa keskustelussa yritykset tekevät yleensä vain pahaa. Brian C. Andersson on laskenut kirjassaan “South Park Conservatists”, että tv-sarjojen yrittäjät ovat lähes aina pahoja. Yrittäjät tekivät 40 prosenttia murhista ja 44 prosenttia mm. huorissakäynneistä ja huumerikoksista. Yrittäjät olivat tv-sarjoissa hyviksiä vain, jos he eivät olleet valkoisia miehiä.

Valtion kollektiivisella suunnittelulla ei olisi saatu aikaan mitään niitä hienoja keksintöjä, joita yritykset ovat meille tuottaneet. Jopa entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen tunnusti koko asian ällistyttävän rehellisesti kesällä haastattelussaan Hesarissa. Hän myönsi pitkin hampain, että markkinatalous on saanut enemmän iloa aikaan kuin sosialismi, mutta että “nämä ilot on nyt sosialisoitava myös vasemmiston käyttöön”. Mahtava idea! Vähän sama kuin laittaisit yksin ruokaa, joku istuisi vieressä katselemassa ja huutelemassa solvauksia, mutta ruuan valmistuttua istuisi tyytyväisenä ruokapöytään.

Kaikenlaiset valtiolliset projektit, jossa tarkoituksena on ollut työllistää, ovat yleensä olleet tuhoon tuomittuja. Esimerkiksi SAAB on tuottanut voittoa tasan yhtenä vuonna historiassaan, 80-luvun alussa ja sekin johtui kruunun devalvaatiosta. Ruotsin valtion olisi kannattanut käyttää SAAB:iin tuhlatut rahat mieluummin vaikka vasteettomaan kansalaispalkkaan kuin tehdä autoja, joita kukaan ei halua ostaa. Jos työ itsessään todella toisi hyvinvointia, niin ne maat, joissa on vähiten teknologiaa olisivat vauraita.

En tiedä yhtään menestynyttä yritystä, joka olisi lähtenyt töikseen luomaan työpaikkoja. Paradoksaalista on, että mitä vähemmän työpaikkojen “luomiseen” on keskitytty, sitä enemmän yritys on yleensä tuottanut oikeita työpaikkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails