Omistajat, puhukaa!

Muistatko Kumikorjaamo & Korjaamo Veljekset Kinnula Ky:n Kummelista? Kyseessä on paroniapätkä kahdesta veljeksestä, joilla on yhdessä korjaamoyritys, mutta veljekset eivät ole puheväleissä keskenään. Asiat tehdään toiselle piruuttaan hankalaksi ja "Ei tartte auttaa"-asenne jyllää.

Kumikorjaamo & Korjaamo Veljekset Kinnula Ky

Pidin tätä sketsipätkää hauskana niin kauan kunnes havahduin siihen, kuinka yleinen tällainen tilanne on suomalaisissa yrityksissä! Olen törmännyt aivan liian moneen suomalaiseen pk-yritykseen, jossa omistajat eivät ole puheväleissä keskenään. Hyvänen aika, ei voi olla totta, että kohtuullisen isojakin liiketoimintoja pyöritetään siten, että omistajat eivät keskustele keskenään. Riitaisia omistajajoukko ei vain voi olla hyväksi yritykselle.

Perintö sekoittaa pakkaa

Usein tällainen tilanne on syntynyt perinnön myötä. Liiketoiminnan perustaja on poistunut areenalta miettimättä etukäteen, miten liiketoiminnan tulisi jatkua hänen jälkeensä. Ilman testamenttia yritys on jaettu perinnönjaossa joko perimysjärjestyksen mukaan tasan esimerkiksi jälkeläisten kesken tai osittaen siten, että joku on ottanut isomman osan yrityksestä ja muut ovat saaneet muuta omaisuutta ja pienemmät siivut firmasta. Lopputulemana on kuitenkin syntynyt tilanteita, joissa esimerkiksi 30-50% yrityksen osakkeista kuuluu liiketoimintaan kuulumattomille sisaruksille tai muille sukulaisille. Kun tähän lisätään avioerojen myötä tapahtuvat uusjaot, voi tilanne mennä vielä mutkikkaammaksi.

Hyvä tullessa, huono lähtiessä - case ex-toimitusjohtaja

Toinen tyypillinen tilanne on tapaus, jossa toimitusjohtajalle on taloon tullessa tai ajan myötä annettu tai hän on hankkinut merkittävän vähemmistöosuuden yhtiöstä. Alkutilanteessa on ilman muuta ajateltu, että toimitusjohtaja omistaessaan esimerkiksi 20% yrityksestä on motivoituneempi ja sitoutuneempi työskentelemään yrityksen omistajien intressien mukaisesti. Ihannetapauksessa varmasti toki näin, mutta entäpä jos toimitusjohtaja osoittautuukin parin vuoden päästä epäpäteväksi ja hänet pitää potkia pois tai tulee muu intressiristiriita? Yhtäkkiä ollaankin tilanteessa, jossa firman omistuksesta 20% voi kuulua ex-toimitusjohtajalle, jonka kanssa ei enää olla puheväleissä.

Omistaminen on sosiaalista toimintaa

Näiden tapausten keskeisin opetus minulle on ollut, että omistajuus on sosiaalinen ilmiö ja omistaminen on sosiaalista toimintaa. Ainakin sen pitäisi olla. Omistajuus ei tarkoita vain taloudellista ja juridista osuutta yhtiöstä. Omistajuuteen liittyy myös tunnetta, jotka voivat olla hyvin voimakkaita, positiivisia tai negatiivisia. Osa omistajista saattaa inhota yritystä, eikä halua olla sen kanssa missään tekemisissä. Periaatteesta, kostosta tai muusta syystä he eivät kuitenkaan ole halukkaita luopumaan osuudestaan. "Sille henkilölle en ainakaan myy, vaikka mitä maksettaisiin!".

Omistajalla on vastuu vastata

Omistajuuteen kuuluu vastuu. Kenties hyvä minimivaatimus omistajan vastuulle olisi vastuu vastata kysyttäessä. Tällä tarkoitan sitä, että jos esimerkiksi enemmistöomistaja kysyy vähemmistöomistajan mielipidettä yhtiö omistuksen suhteen, eli esimerkiksi olisiko kyseinen henkilö halukas myymään jollain aikavälillä ja mihin hintaan, jos vaikka ulkopuolinen taho yrityksen haluaisi ostaa, olisi kai korrektia vastata edes kyllä tai ei. Näin ei ole kaikissa tuntemissani tapauksissa ollut. Ihmisellä on toki aina oikeus vaieta mutta korrektina käytöksenä sitä ei voi aina pitää.

Omistajan on osattava sanoa tahtonsa

Omistajuuteen liittyy myös osaaminen. Kenties hyvä minimivaatimus omistajan osaamiselle olisi kyky kommunikoida tahtotilansa omistuksensa suhteen. Sivistyneemmässä muodossa omistajuus on sosiaalista toimintaa, jossa omistajat keskenään keskustelemalla synnyttävät yhteisen tahtotilan. Parhaimmillaan yhtiöllä on omistajien määrittämä omistajastrategia. Mitään niin hienoa ei useinkaan tarvita, riittää kun omistajat kirjaisivat yhdelle A4-paperille sen, mitä he tahtovat omistukseltaan nyt ja lähiaikoina. Tätä tahtoa olisi sitten hallituksen ja johdon helpompi toteuttaa.

Omistajuus vankilana

En ole aikaisemmin tullut miettineeksi, mutta esimerkkien kautta olen havahtunut siihen, että omistajuus voi olla myös vankila. Mietitäänpä asiaa Kinnulan veljesten kautta. Mitä jos toinen heistä yhtäkkiä toteisikin, että nyt saa riittää, minä siirryn toisiin hommiin firman ulkopuolelle tai kokonaan oloneuvokseksi? Olisko se mahdollista? Mitä toiselle jäisi? Miten hän reagoisi? Mitä firmalle tehtäisiin?

Liian moni yritys on riippuvainen yksittäisestä omistajastaan. Kyseinen henkilö voi olla omistajana pieni ja määräysvallaton, mutta tosiasiassa yritykselle elintärkeä. Mitä jos tällainen henkilö lähtee? Ylipäätään on kysyttävä, sitouttaako omistus, jos henkilö on oikeasti lähtöaikeissa? Kokemukseni perusteella osa kokee omistajina velvollisuuden jäädä firmaan, vaikka työntekijänä parempaa kysyntää olisikin muualla. Omistus voi olla täten lieka, joka sitoo yritykseen tai pahimmillaan osakassopimuksen myötä kuin vankila, josta ei pääse pois. Tällaista se on esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilön omistusosuus on taloudellisesti merkittävä ja voitaisiin olettaa, että yrityksen arvo laskisi henkilön lähtiessä eikä henkilö saisi osakkeitaan myytyä kenellekään. Tällöin hänen osakkeensa jäisi ikään kuin pantiksi yhtiöön vaille hänen omaa vaikutusvaltaansa. Kuten tiedetään, pk-yritysten vähemmistöosuuksille ei ole helppoa löytää ostajaa - ainakaan käypään hintaan.

Johtopäätökset

Omistajuus mielletään yleensä kivaksi asiaksi, johon liittyy positiivisia piirteitä. On kiva omistaa. Omistajalla nähdään olevan valtaa. Omistus poikii taloudellista hyvinvointia. Näin ei kuitenkaan aina ole. Realismia on, että omistajuus on myös riitoja, katkeruutta, mielivaltaa ja pahimmillaan henkilölle eräänlainen vankila. Jotta asioiden ei tarvitsisi kehkeytyä näin pitkälle, esitän syvän pyynnön kaikille omistajille: Puhukaa, puhukaa, puhukaa! Mielummin ennemmin kuin myöhemmin. Mielummin silloin kun edellinen sukupolvi on vielä elossa. Mielummin sovitaan asiat hyvän sään aikana eikä myrskyn silmässä. Juristikaverini ohjein: laiha sopu on aina edullisempi kuin katkera riita.