Omistamisen verokannustimista

"50 000 uutta pikkusijoittajaa ei vaikuta yhtään hyvinvointiin. Se vain aiheuttaa tarpeetonta työtä verohallinnossa ja ongelmia ulkomaisten osinkojen kanssa. Omistaminen on niin kiva juttu, ettei siihen tarvitse erikseen kannustaa."

Yllä oleva sitaatti kuuluu professori Heikki Niskakankaalle, joka esitti näkemyksiään nykyisestä osinkoverojärjestelmästä 23.7.2010 Porissa SuomiAreenalla, jossa keskusteltiin omistamisen verottamisesta. Keskustelussa esille nousseita näkemyksiä voi käydä lukemassa vaikka täältä.

Niskakankaan kommentti on kärkäs ja kontekstin ulkopuolella tarkasteltuna voi johtaa vääriin johtopäätöksiin. Kuitenkin se on jälleen yksi esimerkki siitä yleisestä hengestä, jossa Hetemäen verotyöryhmä valmistelee verotuksen kokonaisuudistusta. Huolestuttavinta valmisteluilmapiirissä on asenne, jonka mukaan pääomat ovat pahasta. Suomesta ollaan verotuksella tekemässä palkansaajayhteiskuntaa, jossa tehdään työtä, mutta ei omisteta. Itse en usko tähän linjavalintaan. Korkean palkkatason ja elintason maassa näkisin ennemminkin mallin, jossa pistetään pääoma tekemään työtä, kannustetaan kasvuun ja edistetään kansankapitalismia.

Kolme huomioita verotuksesta

1. Vahvat taseet vai pirteät pääomamarkkinat

"Taseita täytyy vahvistaa" on yksi suomalaisen verokeskustelun konsensuksista. Tämä 90-luvun lama-ajan opetus on juurtunut niin syvälle takaraivoihin, ettei sitä edes kyseenalaisteta. Ajattelumallin mukaan vahvat taseet toimivat puskurina taantuma-aikoina ja turvaa täten yritysten jatkuvuuden. Etenkin tämän taantuman aikana on kiitelty edellisiä veroratkaisuja, joiden myötä yritysten taseet ovat vahvistuneet.

Onko vahva tase kuitenkaan aina vain hyvästä? Yrityksen taseen tulisi olla yrityksen toimintaan nähden tarkoituksenmukainen. Heikko tase rajoittaa yrityksen toimintaa, liian vahva tase taasen tarkoittaa sitä, että yrityksissä lepää laiskaa pääomaa. Yritykset investoivat kiinteistöihin, autoihin ja muuhun alemman tuoton kohteisiin, jos verotuksella kannustetaan pitämään pääomat yrityksessä ja paisuttamaan tasetta. Kolikon kääntöpuolena on se, että tämä pääoma on pois markkinoilta. Vahvojen taseiden politiikka vie siis pohjaa pirteiltä pääomamarkkinoilta. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvuyritysten on vaikeampi saada pääomarahoitusta, kun pääomat ovat kiinni toisten yritysten vahvoissa taseissa. Tämä hidastaa kansantalouden kasvua.

Kumpi on siis parempi, puskuri pahan päivän varalle vai pirteät pääomamarkkinat? Itse valitsisin pirteät pääomamarkkinat. Purkurien puolestapuhujat eivät useinkaan huomaa, että Suomessa ei ollut etenkään 90-luvun alussa toimivia pääomamarkkinoita. Jos siis pääomamarkkinat olisivat toimivat ja pääoma virtaisi verotehokkaasti sekä yrityksistä ulos että yrityksiin sisään, olisi yrityten pääomahuolto taattu myös taantuman hetkellä. Pääomahuollon tärkein tekijä on pääomamarkkinoiden eli sijoittajien luottamus yrityksiin, jota kyllä löytyy, jos riskinottoon pääomamarkkinoilla kannustetaan. Tase täynnä turhaa tavaraa ei ole tae taantumaa vastaan.

2. Kasvuyritysverotus

"Suomeen tarvitaan lisää kasvuyrityksiä". Kuulostaako tutulta mantralta? Samaa asiaa on nyt hoettu toista vuosikymmentä ilman sen kummempia tuloksia. On haettu oppia milloin Piilaaksosta, milloin Israelista, mutta konkreettiset toimeenpanot kotimaassa ovat jääneet vähemmälle. Asiaa on myös selvitetty useaan otteeseen eri selvitysmiesten johdolla. Viimeksi asialla oli professori Vesa Puttonen, joka ansiokkaasti nosti kissan pöydälle toteamalla suomalaisen kasvuyritystoiminnan olevan liiaksi julkisen sektorin vetämää ja kentältä löytyy jos jonkinlaista toimijaa ilman keskinäistä koordinaatiota.

Tyhmyyden määritelmä on se, että toistaa samaa asiaa olettaen saavuttavansa toisenlaisen lopputuloksen. Näin näyttää valitettavasti tapahtuneen suomalaisessa kasvuyrityspolitiikassa. Jos halutaan aikaansaada tuloksia, tarvitaan tahtoa ja taitoa. Jos Suomeen oikeasti halutaan kasvuyrityksiä niin kannustinkeinot kyllä on löydettävissä. On vain uskallettava luopua vanhasta ja kokeiltava jotain uutta. Tässä tapauksessa luopuminen vanhasta tarkoittaisi luopumista julkisrahoitteisesta tukipolitiikasta ja siirtymistä kohti aitoja markkinamekanismeja.

Miten olisi malli, jossa verokannustin määräytyisi suoraan kasvun mukaan? Tämä malli olisi yleispätevä eli se koskisi kaikkia yrityksiä riippumatta toimialasta, yrityksen iästä tai muista tekijöistä. Olisi olemassa degressiivinen verotaulukko kasvun mukaan, jossa määriteltäisiin esim:

- Jos liikevaihto kasvaa 15% viime vuodesta, yritys saa 3 prosenttiyksikön veronalennuksen.

- Jos liikevaihto kasvaa 30% viime vuodesta, yritys saa 6 prosenttiyksikön veronalennuksen.

- Jos liikevaihto kasvaa 45% viime vuodesta, yritys saa 9 prosenttiyksikön veronalennuksen.

Jos pelkän kasvun sijasta halutaan suosia kannattavaa kasvua, voidaan lisäksi määrätä esimerkiksi että:

- Saadakseen veroalennuksen yrityksen liiketuloksen on oltava aina viime vuotta parempi.

En tiedä, toimisiko malli, mutta kasvun verokannustimet olisivat tällä mallilla ainakin hyvin konkreettiset ja koskisivat kaikkia yrityksiä. Kasvuyritystoiminnassa oleellistahan ei ole saada start-upeja lentoon vaan luoda yleiset kannustimet sille, että jo olemassa olevat yritykset a) haluavat kasvaa ja b) kasvavat kannattavasti.

3. Osinko on omistajan palkka

Omistaja, sen sijaan että kuluttaisi, sijoittaa varallisuuttaan kohteisiin joiden uskoo tuottavan lisäarvoa. Vain tämä yksityisen henkilön, omistajan, toiminta luo talouteen tervettä toimintaa ja työpaikkoja. Tämä on talouden perusta. Omistajan toiminta sisältää aina riskin. Omistaja on valmis ottamaan tämän riskin, jos saatavissa oleva tuotto-odotus on oikeassa suhteessa riskiin nähden. Omistaja on saamisensa suhteen heikoimmassa asemassa, hän saa palkkion vasta kun kaikki muut osapuolet ovat ensin ottaneet omansa. Palkkioksi riskinotostaan ja rohkeudestaan omistaja odottaa tuottoa pääomalleen. Yritystoiminnassa tämä omistajan tuotto on osinko.

Jos omistaminen tosiaan on niin kiva juttu, ettei siihen tarvitse kannustaa, tarkoittaa se sitä, että löytyy ihmisiä, jotka ovat halukkaita ottamaan riskiä ja investoimaan omaisuuttaan ilman porkkanaa. Kun vaakakupissa kuitenkin on joko välitön kuluttaminen, sijoittaminen kohteisiin joissa kannustimet ovat kunnossa tai sijoittaminen kotimaahan ilman kannustimia, voi vetää johtopäätöksen siitä, onko yhdentekevää, miten omistamiseen kannustetaan.

Osinko on omistajan palkka ja kärjistettynä voi sanoa, että osinko-odotus määrittää sen, milloin ja mihin omistajan kannattaa investoida. Odotus osingosta on etenkin listaamattomissa yrityksissä yrittäjän palkkio riskinotostaan. On siis selvää, että kaikki toimenpiteet, joilla kiristetään osinkojen verotusta siirtyvät suoraan omistajien laskelmiin ja päätöksiin siitä, mitä Suomessa kannattaa tehdä. Yhteisöveron alentaminen on hyvästä, mutta miksi samalla sahataan omaa oksaa nostamalla pääomaverotusta ja vaikeuttamalla listaamattomien yritysten osingonjakoa. Eikö pikemminkin voisi päättää, että Suomi on omistajan onnella: täällä kannattaa omistaa ja yrittää, täällä pääoma ei ole pahasta vaan riskinottoon ja kansalaisten vaurastumiseen kannustetaan ilman kateusveroja.