Superomistajat ja maailman yritykset

Kuka hallitsee maailman yrityksiä? 

Zürichiläinen tutkijaryhmä esitti äskettäin verkostoanalyysiin perustuvan vastauksensa tähän kiinnostavaan kysymykseen. Stefania Vitali, James Glattfelder ja Stefano Battiston tutkivat asiaa 43 000 kansainvälisen yrityksen verkostoanalyysilla ja päätyi tutkimuksissaan siihen tulokseen, että suhteellisen pieni, etenkin finanssitaloista koostuva, yritysryhmä hallitsee maailman taloutta. Aiheesta kirjoitti mm. New Scientist-lehti sekä Teemu J. Kammonen Uusi Suomi blogissaan. Itse tutkimuksesta voi lukea täältä ja tutkijoiden aikaisemmista tutkimuksista täältä. Varsinainen tutkimuspaperi löytyy täältä. 

Kuva 1318 yrityksen verkostosta, joka kuvastaa maailmantalouden ydintä. Punaisella merkityt ovat superyrityksiä ja keltaisella merkityt hyvin verkostoituneita yrityksiä. (Kuva PLoS One)

Superyritykset ja verkottunut omistus

Tutkijat löysivät 1 318 kansainvälisen yrityksen ryhmittymän, jonka omistuksessa oli verkostojen kautta peräti 60% maailman reaalitalouden liikevaihdosta. Tästä ydinryhmittymästä tutkijat tiivistivät vielä pienemmän joukon, 147:n niin kutsutun superyrityksen ringin. Näillä 147 superyrityksellä oli hallussaan 40% koko kansainvälisen kaupan ja yritysverkoston omistuksesta. Superyritykset muodostivat tutkijoiden verkostoanalyysissa keskenään verkottuneen joukon, joka omisti suurelta osin toisensa. 

Tutkijoiden mukaan omistusvallan keskittyminen tai hajaantuminen ei sinällänsä ole hyvä tai paha asia, mutta superomistajien keskinäinen riippuvuus voi vaikuttaa paljonkin asioihin. 

Maailman superyritykset

Tutkijat esittävät tutkimuksensa lopussa maailman 50 verkostoituneimman yrityksen listan. Näillä yrityksillä on siis heidän mukaansa suurin kontrolli maailman taloudessa. 

1. Barclays plc

2. Capital Group Companies Inc

3. FMR Corporation

4. AXA

5. State Street Corporation

6. JP Morgan Chase & Co

7. Legal & General Group plc

8. Vanguard Group Inc

9. UBS AG

10. Merrill Lynch & Co Inc

11. Wellington Management Co LLP

12. Deutsche Bank AG

13. Franklin Resources Inc

14. Credit Suisse Group

15. Walton Enterprises LLC

16. Bank of New York Mellon Corp

17. Natixis

18. Goldman Sachs Group Inc

19. T Rowe Price Group Inc

20. Legg Mason Inc

21. Morgan Stanley

22. Mitsubishi UFJ Financial Group Inc

23. Northern Trust Corporation

24. Société Générale

25. Bank of America Corporation

26. Lloyds TSB Group plc

27. Invesco plc

28. Allianz SE 

29. TIAA

30. Old Mutual Public Limited Company

31. Aviva plc

32. Schroders plc

33. Dodge & Cox

34. Lehman Brothers Holdings Inc*

35. Sun Life Financial Inc

36. Standard Life plc

37. CNCE

38. Nomura Holdings Inc

39. The Depository Trust Company

40. Massachusetts Mutual Life Insurance

41. ING Groep NV

42. Brandes Investment Partners LP

43. Unicredito Italiano SPA

44. Deposit Insurance Corporation of Japan

45. Vereniging Aegon

46. BNP Paribas

47. Affiliated Managers Group Inc

48. Resona Holdings Inc

49. Capital Group International Inc

50. China Petrochemical Group Company

* Lehman still existed in the list since 2007 dataset used

Pohdintaa

Zürichiläisryhmän tutkimustulos on erittäin kiinnostava. Käytetty menetelmä on vaativa ja se perustuu suuren tietomäärän datalouhintaan ja yhteyksien havaitsemiseen eri toimijoiden välillä. Kuulin esityksen tästä menetelmästä EBRF2010-konferenssissa ja olin todellakin suu auki ihmetyksestä. Tämän tutkimusmenetelmän sovellusalueet ovat moninaiset, joten on ilo, että sitä käytetään myös omistajuuden tutkimuskentällä. 

Mitä itse tutkimustulokseen tulee niin en ole yllättynyt löydöksestä. Ensinnäkin en ole yllättynyt siitä, että rahasto-omistajuuden ja globaalin hajautuksen aikakaudella rahavirrat kulkevat tiettyjen suurien toimijoiden kautta. En myöskään ole yllättynyt, että kyseessä on finanssitalot, jotka ensisijaisesti hallinnoivat globaaleja rahastoja. Sen sijaan yllätyin siitä, että minulle edes jossain määrin tuttuja yrityksiä listalla oli vain noin 20/50 eli paljon on parannettavaa talouden tuntemuksessa. Yllätys ei ole, että listalla ei ole pohjoismaisia yrityksiä. 

Mitä omistajuuteen tulee niin lienee paikallaan kysyä, ovatko nämä tahot omistajia omistajuuden laajassa merkityksessä vai ovatko nämä tahot "vain" globaaleihin yrityksiin sijoitettuna olevan pääoman hallitsijoita? Tarkoitan sitä, että näiden organisaatioiden rahat tulevat pääosin asiakkailta yhtiöiden hallinnoimiin rahastoihin, jotka sitten omistavat yhtiöiden osakkeita. Päätösvalta rahaston sijoituksista on ilman muuta hallinnointiyhtiöllä, mutta kuitenkin lopullinen päätösvalta pääoman suhteen on viime kädessä asiakkailla. Mikäli asiakkaat päättäisivät vetää pääomansa jostain näistä toimijoista pois, murenisi yhtiön asema hyvinkin nopeasti. Tästä hyvä esimerkki on listalla oleva Lehman Brothers. 

Pohdinnan paikka on myös näiden yhtiöiden käyttämä omistajavalta. Käyttävätkö ne yhtiöissä omistajavaltaa vai ei, ja jos käyttävät niin miten? Tyypillisesti finanssitalojen rahastot käyttävät valtaansa markkinoilla ostamalla, pitämällä ja myymällä, mutta eivät puutu yrityksen varsinaiseen hallintoon. Täten siis voisi sanoa, että näiden superyritysten käyttämä valta on välillistä sijoittajavaltaa, eikä niinkään suoraa omistajavaltaa. 

Maailman talouden keskittyneisyydestä on pyritty rakentamaan myös salaliittoteorioita kapean ryhmän maailmanvallasta. Tutkimustulos saattaa äkkiseltään antaa aihetta tällaisten ajatusten vahvistamiseksi, mutta kun asiaa purkaa pintaa syvemmälle ymmärtää, ettei tällaisella joukolla voi olla yhtenäistä agendaa. Ensinnäkin jo tämä joukko on sekä kansallisuuksiltaan että arvoiltaan hyvin moninainen. Sveitsiläisen, USA:laisen, kiinalaisen ja japanilaisen lähtökohdat ovat erilaiset. Toistaalta näiden yritysten todellinen vaikuttajajoukko on näiden yritysten asiakkaat, joka joukkona laajentaa intressipiirin jo vähintäänkin niin laajaksi ja globaaliksi, että salaliittoteorioilta menee pohja. Barclayn pääjohtajalla on varmasti valtaa sekä suoraan että välillisesti maailman yritystaloudessa, mutta ei hänkään ole riippumaton maailmantalouden lainalaisuuksista. Selkein johtopäätös materiaalista on, että hajautuneet markkinat toimivat suorien sijoitusten sijasta finanssitalojen hallinnoimien rahastojen kautta ja finanssitalot kilpailevat yksittäisten sijoittajien pääomavirroista.