tiistai 21. heinäkuuta 2015

John Harper: Chairing the Board

Hallituksen puheenjohtaminen on oma erityislaatuinen tehtävänsä. Tähän rooliin valmentavat kirjat ja kurssit ovat vielä varsin vähissä. Paras löytämäni opus aiheesta on Hallituksen puheenjohtajan opas, kirjoittajina Antero Virtanen, Kai Miesmäki, Pertti Mäntylä ja Eero Ottila. Löydät katsauksen kirjasta täältä. Kursseista HHJ Puheenjohtaja-kurssia suosittelen myös varauksettomasti. Se täydentää sopivasti HHJ-kokonaisuutta ja nostaa esille monia tärkeitä yksityiskohtia liittyen puheenjohtajuuteen.

John Harper: Chairing the Board

John Harperin kirja Chairing the Board - A Practical Guide to Activities and Responsibilities on hyvä englanninkielinen teos puheenjohtajille oppikirjaksi. Toisin kuin moni hallitustyöskentelystä kirjoitettu kirja, tämä kirja ei sorru olemaan sääntökirja, jossa vain pääsääntöisesti läpikäydään hallituksen juridiset tehtävät ja vastuut. Sen sijaan Harper ymmärtää, että hallituksen puheenjohtaminen on pienen ihmisjoukon eli tiimin johtamista, jossa jokaisella jäsenellä on omat erikoisuutensa ja nämä pitäisi yhteensovittaa toimivan päätöksenteon ja hallitustyöskentelyn aikaansaamiseksi. Hän siis korostaa enemmän puheenjohtajan johtajatehtävää kuin hallinnollista tehtävää.
 
Kirjassa tarjoillaan paljon muistilistoja puheenjohtajalle, esimerkiksi siitä, miten hallituksen agendat kannattaa suunnitella koko vuodelle, millaisia asioita kannattaa edellyttää kattavalta toimitusjohtajan raportilta ja kenties kaikkein parhaimpana lista hyvän hallituksen jäsenen ominaisuuksista. Tämä lista oli jaoteltu kategorioihin, jotka olivat päätöksentekokyky, viestintä, kanssakäyminen muiden kanssa, analyysi ja informaation käyttö, strateginen kyvykkyys ja liiketoimintakompetenssi. Jos tällaista listaa käytettäisiin suomalaisissa yrityksissä hallituksen kokoonpanoja mietittäessä systemaattisemmin, veikkaan että hallitusten kokoonpanot poikkeaisivat merkittävästi nykyisistä. Hankaluus on vain se, että omistajat päättävät hallituksen kokoonpanon ja monikaan omistaja ei suostu objektiiviseen hallituksen jäsenen kyvykkyysarviointiin vaan ottaa itseoikeutetusti paikkansa hallituksessa ohi kaikkien prosessien.
 
Olen viimeisen vuoden aikana lukenut lähes kaikki löytämäni suomalaiset ja englanninkieliset hallituskirjat. Vain harvasta olen toistaiseksi jakanut katsauksia tässä blogissa. Tämä kirja ansaitsee tulla suositelluksi, kuitenkin vain rajatulle kohderyhmälle eli hallitustyöskentelyn aktiiveille. Muita tämä teos tuskin jaksaa kiinnostaa. Tämänkin kirjan luettuani pidän silti yhä Hallituksen puheenjohtajan opasta parhaana tästä aiheesta kirjoitettuna kirjana.

Koottuja ajatuksiani hallituksen puheenjohtajuudesta löytyy täältä.

Poiminnot
  • Your most important objective as chairman is to try to ensure that your board makes the best possible decisions. (22)
  • Experience is great as long as the future resembles the past. If not experience can become downright dangerous. - Gary Hamel, adapted.
  • One of the key tasks of a board is to delegate to the managers of the company the authority they need. (47)
  • Being in business is about assuming risks, not avoiding them. On the other hand, risks to the business should be minimized wherever possible. (65)
  • One definition of risk is that it equates to "what you stand to lose, minus what you can afford to lose." (65)
  • It is hard to influence people who don't respect you. (109)
  • Your primary concerns should be the cohesion of the board, the integrity of the meeting process, the achievement of the board's purpose and objectives and the goals of the company as a whole. These are best achieved by displaying respect, patience, humour and goodwill. (128)
  • Frequently spend some time with each director. (144)
  • One of your many roles as chairman of the board is to act as a coach and supporter to the individual directors and to the whole group. (148)
  • Essential tasks of the chairman (155): Providing leadership to the board, Taking responsibility for the board's composition and development, Ensuring proper information for the board, Planning and conducting board meetings effectively, Getting all the directors involved in the board's work, Ensuring the board focues on its key tasks, Engaging the board in assessing and improving its performance, Overseeing the introduction and development of directors, Supporting the chief executive/MD.
  • The chairman must be influential on who is appointed to the board. (166)
  • The success of the board is clearly crucially dependent on the overall calibre and competence of the individual directors, their overall range of knowledge, skill and experience and how well they come together as an effective working group. (171)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails