Mitä on omistajuus?

Yksinkertaiset kysymykset ovat usein vaikeimpia vastattavaksi. Ystäväni esitti minulle kysymyksen, mitä on omistajuus? Abstraktin ilmiön kuvaaminen konkreettisesti ei ole helppoa. Tässä joitain ajatelmia vastaukseksi.

• Omistajuus on enemmän kuin omistaminen tai omaisuus.
• Omistajuus on tietoa, tahtoa, taitoa ja tunnetta.
• Omistajuus on taidetta, ei tiedettä.
• Omistajuus on laadullista, ei määrällistä.
• Omistajuus on huolenpitoa ja vastuunkantoa.
• Omistajuus on henkilökohtaista ja kasvollista.
• Omistajuus on luovaa ja tulevaisuusorientoitunutta.
• Omistajuus on pitkäjänteistä.
• Omistajuus on valtaa, vastuuta ja valintoja.
• Omistajuus on tehtävä ja omistaja on ammatti.
• Omistajuus on yksilöllistä.
• Omistajuus on laina seuraavilta sukupolvilta.
• Omistajuus on oikeuksia ja velvollisuuksia.
• Omistajuus on toimintaa, jolla pyritään luomaan arvoa.
• Omaisuus on periytyvää, mutta omistajuuteen kasvetaan.

Omistamisen verokannustimista

"50 000 uutta pikkusijoittajaa ei vaikuta yhtään hyvinvointiin. Se vain aiheuttaa tarpeetonta työtä verohallinnossa ja ongelmia ulkomaisten osinkojen kanssa. Omistaminen on niin kiva juttu, ettei siihen tarvitse erikseen kannustaa."

Yllä oleva sitaatti kuuluu professori Heikki Niskakankaalle, joka esitti näkemyksiään nykyisestä osinkoverojärjestelmästä 23.7.2010 Porissa SuomiAreenalla, jossa keskusteltiin omistamisen verottamisesta. Keskustelussa esille nousseita näkemyksiä voi käydä lukemassa vaikka täältä.

Niskakankaan kommentti on kärkäs ja kontekstin ulkopuolella tarkasteltuna voi johtaa vääriin johtopäätöksiin. Kuitenkin se on jälleen yksi esimerkki siitä yleisestä hengestä, jossa Hetemäen verotyöryhmä valmistelee verotuksen kokonaisuudistusta. Huolestuttavinta valmisteluilmapiirissä on asenne, jonka mukaan pääomat ovat pahasta. Suomesta ollaan verotuksella tekemässä palkansaajayhteiskuntaa, jossa tehdään työtä, mutta ei omisteta. Itse en usko tähän linjavalintaan. Korkean palkkatason ja elintason maassa näkisin ennemminkin mallin, jossa pistetään pääoma tekemään työtä, kannustetaan kasvuun ja edistetään kansankapitalismia.

Kolme huomioita verotuksesta

1. Vahvat taseet vai pirteät pääomamarkkinat

"Taseita täytyy vahvistaa" on yksi suomalaisen verokeskustelun konsensuksista. Tämä 90-luvun lama-ajan opetus on juurtunut niin syvälle takaraivoihin, ettei sitä edes kyseenalaisteta. Ajattelumallin mukaan vahvat taseet toimivat puskurina taantuma-aikoina ja turvaa täten yritysten jatkuvuuden. Etenkin tämän taantuman aikana on kiitelty edellisiä veroratkaisuja, joiden myötä yritysten taseet ovat vahvistuneet.

Onko vahva tase kuitenkaan aina vain hyvästä? Yrityksen taseen tulisi olla yrityksen toimintaan nähden tarkoituksenmukainen. Heikko tase rajoittaa yrityksen toimintaa, liian vahva tase taasen tarkoittaa sitä, että yrityksissä lepää laiskaa pääomaa. Yritykset investoivat kiinteistöihin, autoihin ja muuhun alemman tuoton kohteisiin, jos verotuksella kannustetaan pitämään pääomat yrityksessä ja paisuttamaan tasetta. Kolikon kääntöpuolena on se, että tämä pääoma on pois markkinoilta. Vahvojen taseiden politiikka vie siis pohjaa pirteiltä pääomamarkkinoilta. Tämä tarkoittaa sitä, että kasvuyritysten on vaikeampi saada pääomarahoitusta, kun pääomat ovat kiinni toisten yritysten vahvoissa taseissa. Tämä hidastaa kansantalouden kasvua.

Kumpi on siis parempi, puskuri pahan päivän varalle vai pirteät pääomamarkkinat? Itse valitsisin pirteät pääomamarkkinat. Purkurien puolestapuhujat eivät useinkaan huomaa, että Suomessa ei ollut etenkään 90-luvun alussa toimivia pääomamarkkinoita. Jos siis pääomamarkkinat olisivat toimivat ja pääoma virtaisi verotehokkaasti sekä yrityksistä ulos että yrityksiin sisään, olisi yrityten pääomahuolto taattu myös taantuman hetkellä. Pääomahuollon tärkein tekijä on pääomamarkkinoiden eli sijoittajien luottamus yrityksiin, jota kyllä löytyy, jos riskinottoon pääomamarkkinoilla kannustetaan. Tase täynnä turhaa tavaraa ei ole tae taantumaa vastaan.

2. Kasvuyritysverotus

"Suomeen tarvitaan lisää kasvuyrityksiä". Kuulostaako tutulta mantralta? Samaa asiaa on nyt hoettu toista vuosikymmentä ilman sen kummempia tuloksia. On haettu oppia milloin Piilaaksosta, milloin Israelista, mutta konkreettiset toimeenpanot kotimaassa ovat jääneet vähemmälle. Asiaa on myös selvitetty useaan otteeseen eri selvitysmiesten johdolla. Viimeksi asialla oli professori Vesa Puttonen, joka ansiokkaasti nosti kissan pöydälle toteamalla suomalaisen kasvuyritystoiminnan olevan liiaksi julkisen sektorin vetämää ja kentältä löytyy jos jonkinlaista toimijaa ilman keskinäistä koordinaatiota.

Tyhmyyden määritelmä on se, että toistaa samaa asiaa olettaen saavuttavansa toisenlaisen lopputuloksen. Näin näyttää valitettavasti tapahtuneen suomalaisessa kasvuyrityspolitiikassa. Jos halutaan aikaansaada tuloksia, tarvitaan tahtoa ja taitoa. Jos Suomeen oikeasti halutaan kasvuyrityksiä niin kannustinkeinot kyllä on löydettävissä. On vain uskallettava luopua vanhasta ja kokeiltava jotain uutta. Tässä tapauksessa luopuminen vanhasta tarkoittaisi luopumista julkisrahoitteisesta tukipolitiikasta ja siirtymistä kohti aitoja markkinamekanismeja.

Miten olisi malli, jossa verokannustin määräytyisi suoraan kasvun mukaan? Tämä malli olisi yleispätevä eli se koskisi kaikkia yrityksiä riippumatta toimialasta, yrityksen iästä tai muista tekijöistä. Olisi olemassa degressiivinen verotaulukko kasvun mukaan, jossa määriteltäisiin esim:

- Jos liikevaihto kasvaa 15% viime vuodesta, yritys saa 3 prosenttiyksikön veronalennuksen.

- Jos liikevaihto kasvaa 30% viime vuodesta, yritys saa 6 prosenttiyksikön veronalennuksen.

- Jos liikevaihto kasvaa 45% viime vuodesta, yritys saa 9 prosenttiyksikön veronalennuksen.

Jos pelkän kasvun sijasta halutaan suosia kannattavaa kasvua, voidaan lisäksi määrätä esimerkiksi että:

- Saadakseen veroalennuksen yrityksen liiketuloksen on oltava aina viime vuotta parempi.

En tiedä, toimisiko malli, mutta kasvun verokannustimet olisivat tällä mallilla ainakin hyvin konkreettiset ja koskisivat kaikkia yrityksiä. Kasvuyritystoiminnassa oleellistahan ei ole saada start-upeja lentoon vaan luoda yleiset kannustimet sille, että jo olemassa olevat yritykset a) haluavat kasvaa ja b) kasvavat kannattavasti.

3. Osinko on omistajan palkka

Omistaja, sen sijaan että kuluttaisi, sijoittaa varallisuuttaan kohteisiin joiden uskoo tuottavan lisäarvoa. Vain tämä yksityisen henkilön, omistajan, toiminta luo talouteen tervettä toimintaa ja työpaikkoja. Tämä on talouden perusta. Omistajan toiminta sisältää aina riskin. Omistaja on valmis ottamaan tämän riskin, jos saatavissa oleva tuotto-odotus on oikeassa suhteessa riskiin nähden. Omistaja on saamisensa suhteen heikoimmassa asemassa, hän saa palkkion vasta kun kaikki muut osapuolet ovat ensin ottaneet omansa. Palkkioksi riskinotostaan ja rohkeudestaan omistaja odottaa tuottoa pääomalleen. Yritystoiminnassa tämä omistajan tuotto on osinko.

Jos omistaminen tosiaan on niin kiva juttu, ettei siihen tarvitse kannustaa, tarkoittaa se sitä, että löytyy ihmisiä, jotka ovat halukkaita ottamaan riskiä ja investoimaan omaisuuttaan ilman porkkanaa. Kun vaakakupissa kuitenkin on joko välitön kuluttaminen, sijoittaminen kohteisiin joissa kannustimet ovat kunnossa tai sijoittaminen kotimaahan ilman kannustimia, voi vetää johtopäätöksen siitä, onko yhdentekevää, miten omistamiseen kannustetaan.

Osinko on omistajan palkka ja kärjistettynä voi sanoa, että osinko-odotus määrittää sen, milloin ja mihin omistajan kannattaa investoida. Odotus osingosta on etenkin listaamattomissa yrityksissä yrittäjän palkkio riskinotostaan. On siis selvää, että kaikki toimenpiteet, joilla kiristetään osinkojen verotusta siirtyvät suoraan omistajien laskelmiin ja päätöksiin siitä, mitä Suomessa kannattaa tehdä. Yhteisöveron alentaminen on hyvästä, mutta miksi samalla sahataan omaa oksaa nostamalla pääomaverotusta ja vaikeuttamalla listaamattomien yritysten osingonjakoa. Eikö pikemminkin voisi päättää, että Suomi on omistajan onnella: täällä kannattaa omistaa ja yrittää, täällä pääoma ei ole pahasta vaan riskinottoon ja kansalaisten vaurastumiseen kannustetaan ilman kateusveroja.

Valkeakoski

Tämän kesän kiinnostavin kaupunki omistamisen näkökulmasta on ollut ylivoimaisesti Valkeakoski. Erityisesti Aamulehden kautta olemme saaneet seurata, kuinka paperiteollisuuden murrosta läpikäyvässä kaupungissa on samanaikaisesti kehittynyt kaksi kiinnostavaa omistajatarinaa. Molemmissa tarinoissa yhteisenä nimittäjänä on pyrkimys pelastaa yritystoiminnan jatkuminen konkurssilta.

Kuitu Finland Oy

Viskoosikuituja päätuotteenaan valmistava Kuitu Finland Oy (ent. Säteri Oy) on käynyt omaa elintaisteluaan. Yhtiön tarina on jo sinänsä kiinnostava esimerkki omistajan roolista yritystoiminnassa. Lyhykäisyydessään kuvio meni niin, että aikaisemmin hyvinkin kannattava ja innovatiivinen Säteri Oy myytiin ulkomaisille omistajille, tässä tapauksessa aasialaiselle pääomasijoittajalle First Alverstone Partnersille. Uusi omistaja toimi kuten pääomasijoittaja pahimmassa tapauksessa voi toimia eli lopetti yrityksen kehittämisen, vei osaamisen ja tuotannon Kiinaan ja imi lypsävän lehmän kuiviin tyhjentämällä kaiken kassavirran itselleen. Yhden version yhtiön tarinasta voi lukea täältä.

Valkeakoskella 1940-luvulta lähtien toiminut Säterin tehdas sulkeutui 16. joulukuuta 2008, kun Kuitu Finland Oy haettiin konkurssiin. Konkurssipesälle haettiin ostajaa, joka uutena omistajana ottaisi tehtaan hoidettavakseen. Lopulta viime viikolla saimme lukea, että Neomarkka Oyj on laatinut esisopimuksen kuituliiketoiminnan tuotantolaitoksen ostamisesta. Neomarkka Oyj on Helsingin pörssissä listattu sijoitusyhtiö, jonka suurin omistaja yli 60% omistusosuudella on Reka Oy eli Renttojen sukuyhtiö. Neomarkka sijoittaa teollisuuteen, koska "siitä heillä on enemmän osaamista kuin puhtaasta arvopaperisijoittamisesta". Renttojen yrittäjätaival alkoi 1900-luvun alussa kengistä ja nahasta kenkätehtailija Edvard Rentosta. Suku laajensi 1950-luvulla kumiin ja sen jälkeen ovat tulleet kaapelit, johtosarjat, viemäriputket, sijoittaminen, talopakettien tekeminen ja nyt viskoosikuidut. Aamulehden (18.7.2010) haastatteleman Neomarkka Oyj:n toimitusjohtajan Markku E. Renton mukaan Neomarkan yksi vahvuus on ehkä siinä, että he pystyvät menemään toimialalta toiselle ja hyödyntämään muualla kertyneitä resursseja ja osaamista.

Tiedotteen mukaan Neomarkan tarkoituksena on hyödyntää Valkeakosken tehtaan jo aikaisemmin tunnetuksi tekemää korkealaatuista tuotetta, asiantuntevaa henkilöstöä ja asiakaskuntaa sekä jatkaa sellupohjaisten tekstiili- ja kangaskuitujen valmistamista Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoille. Toiminnan painopiste tulisi olemaan palonsuojakuitujen valmistamisessa, joita tarvitaan sisustus- ja suojavaatemateriaaleissa sekä kulkuvälineissä. Tuotantolaitoksen uudelleen käynnistäminen luo noin 200 työpaikkaa Valkeakoskelle. Tehtaan arvioitu tuotantokyky on noin 65 000 tonnia vuodessa.

Aamulehden haastattelussa Markku E. Rentto kertoo näkevänsä Kuidussa mahdollisuuden tehdä kansainvälinen oman alansa huipputarina. Rentto uskoo, että selkeä omistajuus ja aito kiinnostus yhtiön tulevaisuuteen ja kehittämiseen ovat merkittäviä asioita. Tehtaalle tulee selkeä isäntä. Rentto uskoo johtamisessa ja omistamisessa pitkäjänteisyyteen, esimerkkiin ja huolellisuuteen. Kun omistaja tekee kovasti töitä, se tarttuu koko organisaatioon. Ahkeruus, vastuu omasta tekemisestä ja hyvin tehdystä työstä palkitseminen ovat edelleen päteviä, mutta hyvinkin tuttuja asioita työelämästä. Nämä asiat yhtiön tulevat työntekijät löytävät edestään Neomarkan kanssa. Renton mukaan omistamiseen taas kuuluu tunne siitä, että tekee merkityksellistä ja mielekästä työtä. Se koostuu vastoinkäymisistä ja onnistumisista. Uusi Kuitu-isäntö ilmoittautuu kotimaisen omistamisen puolestapuhujaksi. Suomi ei saa jäädä pelkäksi tytäryhtiötaloudeksi. Toisaalta Neomarkan omistama kaapeliyhtiö Reka toimii Venäjällä ja Ruotsissa. Tärkeää on se, missä päätökset tehdään.

Linkkejä Kuitu Finlandia käsitteleviin juttuihin:

Aamulehti

Tekniikka ja Talous

Kansan Uutiset

Valkeakosken Sanomat

FC Haka

Valkeakosken jalkapalloylpeys FC Haka on kokenut tällä kaudella kovia sekä kentällä että ennen kaikkea kentän ulkopuolella. Viimeisimmän Aamulehden uutisen mukaan seuran pääomstaja Seppo "Sedu" Koskinen on valmis myymään jalkapalloseuran osake-enemmistönsä pois yhdellä eurolla. Osakkeet hän myisi FC Haka ry:lle, joka jatkaisi seuran toimintaa myös tulevaisuudessa. Koskinen haluaa, että Haka jatkaa toimintaa myös tulevaisuudessa, mutta yksin hän ei siihen enää pysty. Koskinen olisi valmis muuttamaan sijoittamansa 2,1 miljoonaa euroa FC Haka Oy:n osakkeiksi ja markkinointisopimukseksi ravintoloilleen. Osakkeet hän luovuttaisi nimellishintaan. FC Hakan omistajat kokoontuivat kriisikokoukseen, jonka päätöksenä muodostettiin työryhmä pohtimaan seuran tulevaisuutta. Työryhmä antaa esityksensä jatkosta lauantaina 24.7.2010.

Linkki FC Hakan uutiseen:

Aamulehti

Yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia

Valkeakosken kahdessa omistajatarinassa on sekä yhtäläisyyksiä että eroavuuksia.

• Konkurssi: Molempia tarinoita yhdistää konkurssi. Kuitu Finland Oy haettiin konkurssiin vuonna 2008. FC Haka Oy ei ole konkurssissa, mutta tämäkin vaihtoehto on olemassa, jos työryhmä ei löydä kestävää ratkaisua tilanteeseen. Kuitu Finland Oy näyttää tällä hetkellä nousevan konkurssista henkiin, FC Hakan suunta taas on ennemminkin kohti konkurssia.
• Terve yritystoiminta: Kuitu Finland Oy:n eli Säterin tehtaan viskoosikuitu-liiketoiminta on useampien arvioiden mukaan ollut ja on kannattavaa liiketoimintaa. Yhtiön tuote on hyvä ja sillä on kysyntää markkinoilla. Yhtiö oli hyvin kannattava ennen ulkomaista omistajaa ja uusi omistaja Neomarkka Oyj uskoo yhtiön kannattavuuteen myös jatkossa. FC Haka Oy:n liiketoiminta sen sijaan ei ole kannattavaa. Jalkapalloseuran pyörittäminen Suomessa ei ole bisnes. Tämän on saanut kokea jo Hjallis Harkimo ja nyt Sedu Koskinen. Jokainen joka on istunut tiistai-iltana vesisateessa katsomassa suomalaista potkupalloa ymmärtää, miksi lajilla on tässä maassa hyvin vaikea tehdä rahaa.
• Markkina: Kuitu Finland Oy:n markkina-alue on Eurooppa ja Pohjois-Amerikka. Yhtiö on tuotteellaan "born global", koska yksistään kotimaan markkina on sille aivan liian pieni. Pärjätäkseen yhtiön on pakko hakea kasvua kansainvälistymisestä ja kilpailla globaalilla kentällä. FC Haka Oy:n markkina-alue on Suomi. Itse asiassa sen markkina-alue rajoittuu Pirkanmaahan, tarkemmin katsoen Etelä-Pirkanmaahan ja Valkeakoskeen. Jalkapalloseura on malliesimerkki paikallisesta bisneksestä. Seuran juuret ovat paikkakunnassa ja kannattava yhteisö muodostuu pääosin paikallisista. Muutama europeli ei tee seuran toiminnasta kansainvälistä. FC Haka Oy taistelee Veikkausliigassa 13 muun seuran kanssa Suomen mestaruudesta. Urheilullinen menestys ei takaa taloudellista menestystä sen sijaan kulut korreloivat suoraan seuran kykyyn satsata pelaajiinsa. Suomessa jalkapallomarkkinassa kaikki seurat kituuttavat enemmän tai vähemmän, kilpajuoksua käydään lähinnä siitä, kenen takatasku ja talkoohenki kestää pisimpään kituuttamista.
• Kassavirta: Kuitu Finland Oy:ssa liiketoiminnan kassavirta oli positiivinen. Omistaja kuitenkin imi kaiken kassavirran itselleen kuihduttaen bisneksen konkurssiin. Näin toimii jatkuvuudesta piittaamaton ahne omistaja pahimmillaan. FC Haka Oy:ssa liiketoiminnan kassavirta on ollut negatiivinen. Tämä on tarkoittanut sitä, että seura on syönyt jatkuvasti pääomistajaltaan uutta rahaa ja on täten kuihduttanut omistajansa varallisuutta. Loputtomiin ei kenenkään takatasku kestä tällaista rahanmenoa, vaikka seuraa kuinka rakastaisi.
• Omistajan rooli: Kuitu Finland Oy:ssa omistaja oli kasvoton ja kaukainen ja sitä kiinnosti lähinnä kassavirta, ei yritystoiminnan kehittäminen. Osaaminen oli yrityksessä, ei omistajissa. Asialainen pääomasijoittaja toimi ahneena omistajana tuhoten yrityksen arvoa. Lopputuloksena oli konkurssi. Nyt yhtiöllä on kasvollinen kotimainen isäntä talossa, jota kiinnostaa yrityksen kehittäminen. Omistajalla on myös osaamista, jonka se tuo yrityksen käyttöön. Lopputulos on vielä avoin, mutta on jännä seurata, onko omistajalla tässä tapauksessa merkitystä ja kykeneekö omistaja luomaan lisäarvoa yrityksessä. FC Haka Oy:ssa Seppo Koskinen tuli yhtiön pääomistajaksi noin kaksi vuotta sitten. Hän pyrki isännän elkein kehittämään seuraa ja teki tarpeellisiksi katsomiaan uudistuksia. Kehitysideat eivät ole ainakaan toistaiseksi kantaneet ja nyt seuralla on selkä seinää vasten. Lopputulos on tässäkin tapauksessa vielä avoin, mutta on jännä seurata, löytyykö sellaista omistajaa tai omistajaryhmää, joka ottaisi seuran toiminnan omistukseensa ja pystyykö kukaan omistaja tai omistajaryhmä tässä tapauksessa tuomaan riittävää lisäarvoa seuraan.

Hallitus omistajan asialla - johdon tukena

Suomalaista hallitustyöskentelyä käsittelevässä sarjassa on aika kolmannen kirjakatsauksen. Mikko Haapanen, Matti Lainema, Lasse Lehtinen ja Tuomo Lahdesmäki ovat laajan kokemuksensa pohjalta kirjoittaneet teoksen Hallitus - omistajan asialla, johdon tukena. Kirjaa voisi kuvata suomalaisen hallitustyökirjallisuuden pikkujättiläiseksi. Kirja on erittäin kattava, syvällinen, vakuuttava ja käytännönläheinen. Ei ole epäselvää, etteikö kirjoittajat tietäisi, mistä he puhuvat. Yksistään tämän kirjan lukemalla saa sellaisen kokonaiskäsityksen hallitustyöskentelystä, että pohjatiedot hallitustyöskentelyn aloittamiseen ovat olemassa, jos muut kompetenssit ovat kunnossa. Kirjaa voi suositella ensimmäisenä valintana sekä pk-yrityksen että pörssiyrityksen hallitustyöskentelystä kiinnostuneille.

Hallituksen tehtävät

Kirjoittajien mukaan hallituksen tärkeä tehtävä on toimia johdon tukena yrityksen strategian ohjauksessa, tavoitteiden saavuttamisessa ja arvon kasvattamisessa.

Jos hallituksen tehtävät jaetaan kolmeen osaan - lain edellyttämiin, valvontaan liittyviin ja ohjaaviin tehtäviin - sisältyy niihin kaikkiin myös strategisia tehtäviä. Hallituksella on keskeinen tehtävä aktiivisesti yrittää lähentää eri sidos- ja omistajaryhmiä sekä vaikuttaa yhtenevän näkemyksen syntymiseen yrityksen omistamisesta, strategiasta, tavoitteista ja toimintatavasta. Hallituksen arvioinnin kohteina tulee olla hallituksen suhteet omistajiin, yritysjohtoon ja sidosryhmiin, hallituksen kokoonpano, tehokkuus, osaaminen, strateginen ohjaus sekä toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys.

Verkostotalous asettaa aivan uusia haasteita ja riskejä yrityksen hallinnalle ja hallitustyöskentelylle. Enää ei välttämättä riitä, että keskitytään vain yhden juridisen yhtiön hallitustyöskentelyyn vaan on hallittava myös samassa omistuksessa, yhteisomistuksessa ja sopimussuhteessa olevien yritysten muodostamia verkostoja.

Monialayrityksen hallituksessa on kyse ensisijaisesti liiketoimintojen portfoliosta ja sen sisältämien toimialojen keskinäisestä etuoikeusjärjestyksestä jaettaessa konsernin niukkoja resursseja. Eräässä mielessä monialayrityksen hallituksen jäsenen rooli on helpompi. Heidän ei tarvitse olla yhtä syvällä toimialojen sisäisessä logiikassa kuin yhden toimialan yrityksen hallituksen jäsenten. Monialayrityksessä yhden yksittäisen toimialan hallituksena toimiikin yleensä konsernin johto, jonka ajankäyttö ja tiedon esteetön saanti ovat ulkoisiin jäseniin verrattuna ylivoimaisia.

Hallituksen valinta

Yrityksen tavoiteasettelun kunnianhimoisuus ratkaisee sen, millaisen hallituksen yritys tarvitsee ja miten tarkoituksenmukaisesti kootun hallituksen on toimittava päämäärien saavuttamisen varmistamiseksi.

Hallitus, jolla ei ole lainkaan kokemusta yrityksen toimialasta ja sen tulevaisuuteen liittyvistä haasteista, saattaa kohtalokkaasti hidastaa yrityksen strategista päätöksentekoa tai osoittautua kyvyttömäksi kyseenalaistamaan niitä linjauksia, joihin suurimmat vaarat liittyvät.

Hallituksen jäsenen tulee olla liike-elämässä kokenut, liiketoimintaa ja yrityksen toimialaa laajasti tunteva, itsenäinen ja riippumaton henkilö, joka uskaltaa sanoa mielipiteensä, vaikka muut olisivatkin asiasta eri mieltä. Hallituksen kokoonpanolle kirjoittajat asettavat seuraavat kriteerit:

• Talousosaaminen
• Toimialaosaaminen
• Diversiteetti. Molempia sukupuolia. Eri ikäisiä.
• Yhteiskunnallinen, sosiaalinen, humanistinen tai filosofinen osaaminen.

Kirjoittajien mukaan sisäinen hallitus ei tuo mitään lisäarvoa. Toimitusjohtajan kuuluminen hallitukseen on heidän mukaansa ristiriidassa hallituksen roolin kanssa.

Hallituksen rooli strategiassa

Kenneth Andrewsia lainaten hallituksen tehtävä ei ole muotoilla yrityksen strategiaa vaan arvioida strategiaa ja valvoa sitä prosessia, jonka tuloksena strategia määritellään. Hallitus joutuu ottamaan kantaa neljään strategiseen kysymykseen: 1) strategian laatu 2) strategian jatkuvuus, 3) missä määrin johto on sitoutunut strategiaan sekä 4) valitun strategian edellyttämiin valmiuksiin.

Strategian laatua on vaikea mitata yhdellä mittarilla. Ehkä laadun ydinkysymyksiä ovat sen taustalla olevat strategiset olettamukset toimialan ja kilpailun kehityksestä sekä asiakkaista ja kilpailijoista. Laatuun sisältyvät myös vaihtoehdot ja niiden arviointi mutta myös strategiaprosessin syvyys ja laajuus eli miten laajaa osaamista ja kokemusta sen kehittäjät edustavat. Strategian laatu riippuu lisäksi siitä, miten laajasti ihmiset sen ymmärtävät ja missä määrin he ymmärtävät millaista käyttäytymistä he kokevat strategian itseltään vaativan.

Myös jatkuvuus on hyvä kriteeri. Missä määrin uusi strateginen linjaus vaatii aivan uudenlaista osaamista, pätevyyttä tai organisatorista käyttäytymistä? Miten uusi linjaus rakentuu vanhalle? Mihin muutokset perustuvat? Millä niitä perustellaan? Miksi muutosten uskotaan tuovan entistä parempia tuloksia? Perustuuko valittu linjaus organisaation ydinosaamiseen ja omaleimaiseen osaamiseen vai onko kysymys edelle ehtineiden kilpailijoiden imitoimisesta?

Strateginen kyseenalaistaminen

Kirjoittajat korostavat läpi kirjan hallituksen roolia kyseenalaistajana. Tärkeimmät organisatorisen kyseenalaistamisen kohteet ovat toimitusjohtajan ja johtoryhmän yhteensopivuus valitun strategian ja kilpailuympäristön haasteiden kanssa, palkitsemisjärjestelmät, organisaatiorakenne, yrityksen osaaminen ja pätevyydet suhteessa tavoitteisiin ja strategiaan, johtamisjärjestelmät sekä yrityksen arvot. Strategisen kyseenalaistamisen kohteita ovat:

• Tulosvalvonta
• Kilpailustrategian kyseenalaistaminen
• Johdon ja työntekijöiden strategisten olettamien tai uskomusten kyseenalaistaminen
• Ydinosaamisen tarkkailu ja kehittäminen
• Johtajan ja johdettavan yksikön yhteensopivuus
• Arvopohjainen kyseenalaistaminen
• Tavoitteenasettelu
• Liiketoiminnan määrityksen kyseenalaistaminen

Johtamisesta

Hallituksen on huolehdittava siitä, että yrityksessä on useita toimitusjohtajapätevyyden omaavia ehdokkaita kasvamassa tulevaisuutta varten. Kirjoittajien mukaan ylimmän johdon palkan suuruus vaikuttaa siihen, missä johto työskentelee, mutta palkitsemisjärjestelmän rakenne puolestaan siihen, miten johto työskentelee.

Toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan tehtävien erottaminen perustuu kolmeen tärkeään seikkaan: tehtävät edellyttävät erilaisia tietoja ja osaamista, niiden yhdistäminen keskittää liiaksi valtaa yhden henkilön käsiin ja vaikeuttaa hallituksen tärkeää valvontaa ja kyseenalaistavaa tehtävää. Valvonnassa on useimmiten kysymys tavoitteiden ja saavutusten vertailusta ja erojen ollessa hälyyttäviä, uusien toimenpiteiden vaatimisesta.

Kuka kontrolloi yrityksiä?

Yhdysvalloissa pörssiyhtiöiden yritysjohdon valvonta on suurelta osin likvidien ja dynaamisten, arvopaperimarkkinakeskeisten pääomamarkkinoiden tehtävä. Amerikassa ei sata vuotta sitten ollut samanlaista varakasta väestönluokkaa. Yksittäiset pienyritykset joutuivat kasvaakseen hakemaan tarvitsemansa pääoman markkinoilta, mikä johti hajautuneeseen omistusrakenteeseen.

Japanissa ulkoinen kontrolli on varsin olematonta. Vähemmistöosakkaiden oikeudet ovat heikosti turvattuja, yritysvaltauksia ei juuri ole ja yrityksissä toimivat hallitukset ovat lähinnä muodollisuus.

Saksassa ulkoinen kontrolli on heikkoa eikä yritysvaltauksia juuri ole. Tämä johtuu kolmesta tekijästä: Ensinnäkin usein merkittävän, kontrolloivan osan osakkeista omistaa jokin perhe. Toiseksi yritysten osakkeiden ristiinomistus on yleistä. Kolmanneksi Saksan pääomamarkkinat ovat pankkikeskeiset, joten omistajina olevilla pankeilla on merkittävä kontrolli äänten suhteen.

Suomen hallintajärjestelmä muistuttaa eniten saksalaista. Yhtäläisyyksiä on niin tavoitteenasettelussa, omistusrakenteessa kuin ulkoisessa valvonnassakin. Meilläkin on perinteisesti kunnioitettu sidosryhmien odotuksia ja vaatimuksia. Suurin samankaltaisuus liittyy kuitenkin omistusrakenteeseen. Molemmissa maissa omistajuus on perinteisesti keskittynyt muutamille varakkaille suvuille sekä pankeille. Kuitenkin kirjoittajat toteavat, että Suomessa corporate control on jo pitkälti siirtynyt arvopaperimarkkinoille.

Erot eri maiden välillä ovat niin suuret, että mitään täysin yhtenäistä eurooppalaista - saati sitten maailmanlaajuista - corporate governance-järjestelmää tuskin syntyy, vaikka tarve olisi olemassa.

Corporate Governance

Corporate Governancessa on yksinkertaisimmillaan kyse yksinomaan johdon valvonnasta sekä niistä toimista, joiden avulla osakkeenomistajat pyrkivät varmistumaan siitä, että yritysjohto toimii omistajien parhaaksi. Laajassa määritelmässä otetaan huomioon yrityksen hallinta ja yritysjohdon valvonta sekä ohjaus kaikkien sidosryhmien, kuten osakkeenomistajie, luotonantajien, henkilöstön, yhteiskunnan ja asiakkaiden kannalta. Maailmanpankin määritelmän mukaan:

"Corporate governance refers to the rules and incentives by which management of a company is directed and controlled so as to maximize the profitability and long-term value of the firm for shareholders taking into account the interests of other legitimate stakeholders."

Yrityksen hallinnassa ja sen kehittämisessä painopiste on yrityksen ja sen ympäristön johtamisessa, ei yrityksen sisäisessä kilpailu- ja suorituskyvyssä kuten liikkeenjohdossa.

Poimintoja

• Ilman omistajia ei ole yritystä.
• Ollakseen kilpailukykyinen yritys tarvitsee lisäarvoa tuottavat omistajat ja omistusrakenteen, hyvän hallintamallin, aktiivisen ja asiantuntevan hallituksen, kyvykkään johdon sekä kulloisessakin yrityksen elinkaarivaiheessa tarkoituksenmukaiset ohjaus- ja palkkiojärjestelmät.
• Hallituksen pitää harkita yrityksen omistajapohjan kehittämistä silloin, kun se tukee yritykselle valittua strategiaa ja omistaja-arvon kehittymistä.
• Yrityksen on kyettävä yhdistämään omistajanäkökulma ja asiakasnäkökulma. Toisin sanoen yrityksen on pystyttävä yhdistämään pääoma- ja hyödykemarkkinoiden osin erilaiset tavoitteet. Etenkin kasvuun tähtäävä yritys tarvitsee toimilleen hyväksynnän molemmilta markkinoilta. Yrityksen täytyy kyetä houkuttelemaan yhä uusia asiakkaita kasvattaakseen markkinaosuuttaan. Toiminnan laajentuminen ei ole mahdollista ilman lisäpääomaa, joten osakkeenomistajat ja/tai luotonantajat on myös saatava vakuuttuneiksi yrityksen asiakasmarkkinoinnista ja strategian erinomaisuudesta.
• On arvioitu, että maailman eläkerahastojen yhteenlaskettu arvo liikkuu 11 000 miljardin dollarin tienoilla (2002)
• Mikäli valtio tai kunta omistaa yrityksen, joka kilpailee samalla alalla toimivien yksityisten yritysten kanssa, on sen hallinta järjestettävä sellaiseksi, että yritystä ohjaavat markkinatalouden terveet arvot.
• Eurooppalaiseen yrityskulttuuriin on perinteisesti kuulunut jokseenkin vahva ylin johto ja taustalla suhteellisen passiivisessa roolissa omistajat.
• Eurooppalainen hallituksen jäsen kokee olevansa vastuussa yritykselle itselleen. Amerikkalainen puolestaan kokee itsensä ensisijaisesti osakkeenomistajien edustajaksi ja vasta toissijaisesti yrityksen edustajaksi.
• Omistaja ja omistaminen ovat markkinatalouden peruselementtejä ja yrittäjyys sen keskeinen talouden dynamiikkaa ylläpitävä voima.
• Usein yhteisen tahtotilan muodostaminen omistajien keskuudessa ei ole mahdollista.
• Osakeyhtiön osakkeenomistajista käytetään usein termiä "yrityksen omistajat", vaikka olisi täsmällisempää puhua yhtiön osakkeenomistajista tai yhtiön osakkeiden kulloisistakin omistajista, sillä osakeyhtiön määrittelyjen mukaan osakeyhtiön osakkeenomistajilla ei ole välitöntä vastuuta eikä suoraa valtaa yhtiön harjoittaman yritystoiminnan suhteen. Osakkeenomistajilla on sitä vastoin täysi omistajavalta ja -vastuu yhtiön omistamiseen oikeuttavien osakkeiden sekä näihin liittyvien oikeuksien ja velvoiteiden suhteen.
• On arvioitu, että suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ajasta jopa 20-30 prosenttia kuluu sijoittajasuhteita hoitaessa.

Corporate governance - hyvä omistajaohjaus ja hallitustyöskentely

Säät eivät ole suosineet blogikirjoittamista. Niinpä olen keskittynyt lomailuun. Aurinkorantalukemisena olen alleviivaillut akateemisia artikkeleita omaa tulevaa artikkeliani varten. Siinä lomassa kevyempänä lukemisena on mennyt muutama hallitustyöskentelyteos. Toinen tässä blogissa käsiteltävä hallitustyöskentelyä käsittelevä kirja on Ahti Hirvosen, Heikki Niskakankaan ja Maj-Lis Steinerin teos Corporate governance - hyvä omistajaohjaus ja hallitustyöskentely.

Kirjan kirjoittajakaarti koostuu alan kokeneista toimijoista ja se näkyy sisällössä. Asioiden perusteellinen osaaminen ja tietotaito välittyvät tästä pikkujättiläisestä. Valitettavasti kokemuksestaan huolimatta kirjan kirjoittajat eivät ole lähteneet kertomaan käytännön esimerkkejä vaan ovat pidättäytyneet oppikirjamaisessa otteessa. Kirjassa painottuu myös voimakkaasti juridinen ote asioiden käsittelyssä.

Kirjan kohderyhmänä on selvästi pörssiyhtiöiden hallituksen jäsenet ja johto. Pk-yritysten hallitustyöskentelyn kannalta kirja tarjoaa lukijalleen toki yleisiä menetelmiä ja toimintatapoja, mutta niiden soveltaminen pk-yrityksiin ei ole tarkoituksenmukaista. Kirjaa voi pitää sopivana pörssiyhtiön corporate governance-perehdyttämiskirjana uusille johtohenkilöille ja hallituksen jäsenille. OECD:n määritelmän mukaan:

"Corporate governance on kokoelma suhteita yhtiön johdon, sen hallituksen, sen osakkeenomistajien ja muiden sidosryhmien välillä. Corporate governance tarjoaa myös rakenteen, jonka avulla asetetaan yhtiön tavoitteet sekä määritellään keinot niiden saavuttamiseksi ja suorituksen valvomiseksi."

Hallituksen tehtävistä

Kirjoittajien mukaan hallitus on omistajien luottamuselin, jonka tehtävänä on lisäarvon tuottaminen omistajille. Hallitus on omistajien valitsema ja sen keskeisenä tehtävänä on omistajaintressin valvonta. Hallituksen yleisenä tehtävänä on päättää yrityksen tarkoituksesta ja päämääristä sekä huolehtia siitä, että ne toteutuvat. Toteuttamisen hallitus antaa yrityksen johdon tehtäväksi. Hallitus on siltana niiden välillä, joille hallitus on tilivelvollinen (yrityksen omistajat) ja niiden, jotka ovat tilivelvollisia hallitukselle (yrityksen johto).

Hallituksen tärkeimmiksi tehtäviksi muodostuvat:

- yhtiön toiminnan tarkoituksen määrittely

- strategioiden, poliitikkojen ja niiden toteuttamissuunnitelmien hyväksyminen

- toimitusjohtajan valinta

- ylimmän johdon toiminnan valvonta ja arviointi

- oman toiminnan arviointi

Hallituksen tehtävänä on yrityksen menestymisestä huolehtiminen, jolloin yrityksen menestymisen mittarina on se, missä määrin omistajien sijoittamille varoille saadaan tuottoa. Hallituksen työskentelyn kulmakivenä tulisi olla tuoton kasvattaminen ilman liiallista riskinottoa. Hallituksella täytyisi näin ollen olla selkeä käsitys siitä, millä strategialla omistajien varallisuutta voidaan kasvattaa.

Kirjoittajien mielestä yleisiä ominaisuuksista, joita mahdollisimman monella hallituksen jäsenellä tulisi olla ovat:

- kyky kyseenalaistaa

- osaaminen:

a) johtamiskokemus

b) toimialatuntemus

c) laskentatoimen tuntemus

d) kokemus riskien hallinnasta

- kaliiberi

- riippumattomuus

Toimitusjohtajaa ei pitäisi valita oman yhtiön hallitukseen.

Omistajien intresseistä

Omistajien varallisuuden kasvattamiseen vaikuttavat ainakin yrityksen kasvu, kustannustehokkuus ja pääoman käytön tehokkuus. Ilman muuta on selvää, että kannattava kasvu ja kustannustehokkuus ovat omistajien intressissä. Sen sijaan kaikki hallitukset eivät selvästikään oivalla, että omistajaintressin vaaliminen edellyttää pääoman käytön tehokkuutta. Jos sama tulos saadaan aikaan pienemmällä pääomalla, saa omistaja paremman tuoton sijoitukselleen. Kun hallitus oikealla tavalla ymmärtää omistajien toiveet, kantaa se huolta siitä, että kaikki pääoma on tehokkaassa käytössä. Huonosti tuottava pääoma pyritään saamaan parempaan käyttöön luopumalla tällaisista osa-alueista ja suuntaamalla yrityksen voimavaroja uudelleen.

Omistajaintressin näkökulmasta yrityksen liiallinen velkaantuneisuus on riski, mutta toisaalta ylenmääräinen vakavaraisuus viestii pääoman tehottomasta käytöstä. Omistajaintressin valvominen tarkoittaa tältä osin sitä, että kaikki yrityksessä olevat pääomat ovat tehokkaassa käytössä. Tästä syystä omistajilta ei pidä pyytää osakepääoman korotuksina uusia pääomia, ellei niille ole osoitettavissa pääoman kohtuullista kustannusta ylittävää tuottoa. Hyvin vakavaraisissa ja ylilikvideissä yrityksissä kannattaisi harkita tuntuvaa osingonjakoa. Yrityksen ylilikvidiys voi olla yksi syy omien osakkeiden ostamiseen.

Omistajaintressiä aidosti ajava hallitus ei pidä oman pääoman kustannuksia alhaisina ja vieraan pääoman kustannuksia korkeina. Koska omistajien panostukseen liittyy aina riski, vaativat ne myös riskipreemion. Tästä syystä omalle pääomalle vaaditaan suurempaa tuottoa kuin vähäriskisemmälle vieraalle pääomalle.

Suuren omistajan asemasta

Suuria päätöksiä tehtäessä pääomistaja käy usein suoria neuvotteluita yhtiön johdon kanssa. Kirjoittajien mukaan omistaja saa antaa ohjeita johdolle. Eri asia on, kuinka paljon johdon on kuunneltava yhden omistajan ääntä. Jos omistajalla on yleiselle omistajaintressille vieraita päämääriä, ei omistajaa tule totella. Jos taas suuromistajan tahtotila on sama kuin kaikkien muidenkin omistajien tahtotila, on luontevaa, että hallitus seuraa omistajan tahtoa - esimerkiksi riskiä mitoittaessaan. Jos yleiselle omistajaintressille vieraita päämääriä pakotetaan hallituksen päätöksiksi, tulee hallituksen kieltäytyä noteeratuissa yhtiöissä tällaisesta.

Sekä suurilla että pienillä omistajilla on oikeus toimittaa haluamansa tiedot ja näkemykset hallituksen ja yhtiön tietoon. Hallituksella sen sijaan ei ole oikeutta antaa yhdelle omistajalle, suurellekaan, muita enemmän tietoja. Hallituksella ei liioin ole velvollisuutta noudattaa yhden omistajan ohjetta päätöksenteossa eikä liioin kysyä tämän kantaa.

Ristiinomistuksesta

Kirjoittajien mukaan suomalaisille suuryhtiöille oli aikaisemmin tyypillistä ristiinomistus. Osittain tämä johtui pääomamarkkinoiden hitaasta kehityksestä. Yhtiöt olivat ehkä tukeneet toisiaan osakeantien yhteydessä. Pankit ja vakuutusyhtiöt saattoivat asiakassuhteiden ja vaikutusvallan lisäämiseksi hankkia osakkeita muista yhtiöistä. Vaikka ristiinomistuksessa on perustelunsakin, seuraa siitä myös omat haittansa, joita ei aina etukäteen tulla ajatelleeksi. Pääomaa sitoutuu varsinaisen toiminnan ulkopuoliseen tarkoitukseen usein heikolla tuotolla. Se johtaa helposti toimitusjohtajat tai muut johtohenkilöt toistensa hallituksiin, jolloin heidän riippumattomuutensa vähenee. Ulkomaiset sijoittajat suhtautuvat ristikkäisiin hallituksen jäsenyyksiin (interlocking directorship, cross directorship) erittäin varauksellisesti, mikä on myötävaikuttanut ristiinomistusten purkautumiseen.

Markkina-arvo ja substanssiarvo

Pörssikurssin taso suhteessa substanssiarvoon antaa viestiä. Jos yrityksen substanssi ylittää selvästi markkina-arvon, on omistajien varallisuus - ainakin teoriassa - huonossa hoidossa. Yritysjohdon haltuun uskottu pääoma ei näytä silloin olevan tehokkaassa käytössä. Yritystä voi uhata purkaminen tai yritysvaltaus. Omistajan kannattaa periaatteessa purkaa tällainen yhtiö ja panna varallisuus paremmin tuottavaan kohteeseen. Ulkopuolisen valtaajan kannattaa hankkia tällainen yritys, koska ostohinta on alle varallisuuden todellisen arvon. Näin ollen yritysjohdon, joka ei pysty nostamaan pitkällä aikavälillä yhtiön markkina-arvoa substanssiarvon yläpuolelle, tulee olla huolissaan. Koska tahansa yhtiöön voi saapua omistajan palkkaama investointipankkiiri. Hänen salkustaan löytyy välineitä, joilla omistaja muuntaa markkina-arvon oikeaksi arvoksi. Vaihtoehtona on tietenkin johdon vaihtaminen ja yrittäminen uusilla johtajilla.

Muita poimintoja

• Traditionaalisessa neoklassisessa yrityksen teoriassa ei eroteta toisistaan johtoa ja omistajia. Yrityksiä tarkastellaan yhtenä homogeenisena kokonaisuutena, joka maksimoi voittoa. Kuitenkin jo 1930-luvulla taloustieteilijät alkoivat kiinnittää huomiota siihen, että johdolla ja omistajilla saattoi olla erilaisia tavoitteita siinä, kuinka yrityksen resursseja käytetään.
• Omistajan tavoitteena on saada yritykseen sijoittamansa pääoma mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön ja yritysjohto toimimaan omistajien etujen mukaisesti.
• Peter F. Drucker varoitti jo 20 vuotta sitten kehityksestä, josta hän käytti nimitystä "pension fund socialism".
• Maailman suurin raha on eläkerahaa. Vanhoista stakeholder-omistajista nykyajan institutio-omistajat eroavat siinä, että nykyään omistajat tarkastelevat sijoitustaan portfolioajattelun pohjalta. Niille omistus sinänsä ei ole tärkeää - olennaista on tuotto.
• Markkina-arvolähtöinen ja omistajalähtöinen johtaminen tulisi erottaa toisistaan. Omistajalähtöisessä johtamisessa yrityksen pitkän aikavälin menestystekijöihin panostetaan riittävästi.
• Omistajalähtöisen johtamisen yksi avainkysymyksiä on, millä tavoin omistajien tahto siirtyy yritysjohdon tahdoksi.
• Analyytikkokunta on tukevasti istuutunut omistajaohjauksen keskiöön: omistajan ja yritysjohdon väliin. Omistajalähtöisessä kapitalismissa on selkeä tarve yrityksen menestystekijöiden ja tulevaisuuden analysoinnista.
• Suomalainen omistus- ja johtamiskulttuuri on viime vuosikymmeninä kokenut melkoisia muutoksia. On siirrytty ensin tuotantokeskeisestä ajattelusta asiakaskeskeiseen johtamiseen. Sen jälkeen johtamisen ytimeen on tullut omistajalähtöisyys.
• "Nemo solis satus sapit" eli kenelläkään ei ole yksin tarpeeksi viisautta.