Omistusrakenteesta
Omistusrakenne viittaa siihen, keitä yrityksen omistajat ovat ja kuinka hajautunutta yrityksen omistus on. Keskittyneen omistajuuden etuna on se, että suuret omistusosuudet mahdollistavat ja motivoivat omistajia yritysjohdon tehokkaaseen valvontaan erityisesti, jos suuret omistajat eivät itse ole jäseniä yritysjohdossa. Omistusrakenteen hajautunut luonne heikentää yksittäisen osakkeenomistajan halua valvoa yritysjohdon toimintaa. Hajaantuneessa omistusrakenteessa kunkin omistajan osuus on niin pieni, että yksittäisen yrityksen toimintaan puuttumisesta aiheutuvat kustannukset olisivat pienomistajalle paljon korkeammat kuin siitä saatava hyöty. Valvontamotivaatiota vähentää sekin, että yksi osakkeenomistaja joutuisi maksamaan kaikki kustannukset, kun taas hyöty jakautuisi kaikille osakkeenomistajille. Toisaalta hajautuneellakin omistajuudella on etunsa. Piensijoittajalla on aina mahdollisuus muuttaa osakkeet nopeasti rahaksi ja sijoittaa ne johonkin toiseen yhtiöön, mikäli yrityksen pääoman tuottoaste ei ole riittävä ja osakkeen hinta polkee paikallaan.
Oikeanlaiset omistajat ja omistusrakenne
Yritys tarvitsee menestyäkseen oikeanlaiset omistajat ja omistusrakenteen, jotka sopivat juuri yrityksen senhetkiseen kehitykseen. Yksi ja sama omistusrakenne ei ole aina ja ikuisesti ihanteellinen yrityksen kannalta. Esimerkiksi nopeaa kasvukautta elävä yritys tarvitsee omistajia, jotka eivät odota sijoitukselleen välitöntä tuottoa vaan ovat tarpeen vaatiessa valmiita jopa kasvattamaan pääomasijoituksiaan. Markkinatalous kohtelee armottomasti yrityksiä, joiden omistajat ja omistusrakenne eivät tue taloudellisen lisäarvon tuottamista.
Yrityksen omistusrakenteen tulee vastata yrityksen kilpailustrategioiden vaatimuksiin. Omistusrakenne vaikuttaa paljolti siihen, miten omistajat tai heidän edustajansa yrityksen hallintoelimissä kykenevät edistämään yrityksen menestymistä arvioimalla yrityksen riskinottoa tai valvomalla ja tukemalla sen johtoa. Myös omistajien tuottovaateen tulee olla realistinen.
Kilpailukyky edellyttää vaativia omistajia, sopivaa omistusrakennetta ja hyvää yrityksen hallintamallia. Michael Jensenin mukaan sellaiset pörssiyritykset, joiden omistuspohja on hyvin pirstaleinen, voivat menestyä vain, jos ne toimivat nopeasti kasvavilla aloilla. Hitaasti kasvavilla aloilla kassavirran investoiminen johtaa - päinvastoin kuin nopeasti kasvavilla aloilla - väistämättä toiminnan tehottomuuteen. Kun johtoa valvomassa ei ole vahvaa omistaja, hallitus hyväksyy liian helposti johdon investointiehdotukset. Kasvuvaiheen ohittaneissa yrityksissä tarvitaan tiukka ja voimakas pääomistaja, joka kyseenalaistaa investoinnit.
Omistajarakenteen ymmärtäminen on tärkeää, koska omistajien tavoitteet ovat lähtökohtana hallituksen ja johdon työskentelylle. Eri kokoisilla ja erilaisilla omistajilla on erilaiset tavoitteet ja syyt omistukseensa.
Corporate push-ilmiö tarkoittaa sitä, että yritys pyrkii muuttamaan itseään kansainvälisten vaatimusten mukaisesti ja tekemään itsestään houkuttelevan sijoituskohteen sopivien institutionaalisten sijoittajien näkökulmasta.
Suuret ja pienet omistajat
Yksittäisillä pienomistajilla ei ole taitoa, resursseja eikä edes halua valvoa johdon toimintaa. Suurilta institutionaalisilta sijoittajilta löytyy puolestaan kaikkia näitä. Heillä on käytössään taitavia analyytikoita, jotka kykenevät suorittamaan valvonnan ammattitaitoisesti. Suuruuden edusta johtuen valvonnasta aiheutuneet kustannukset pysyvät yhtä osaketta kohti kohtuullisen alhaisina. Lisäksi suuromistajalla on luonnollisesti suurempi tarve informaation hankkimiseen sekä sijoituksensa valvomiseen kuin pienomistajalla. Valvontaan pyritään mm. tapaamalla yritysjohtoa ja esittämällä johdolle faktaperusteisia kysymyksiä. Toki vaikutuskeinoina toimivat myös oman hallitusedustajan nimittäminen sekä yhtiökokouksissa käytettävä äänivalta. Sisäpiirisäännösten tiukennuttua monet suuret omistajat harkitsevat kuitenkin tarkasti oman edustajan nimittämistä hallitukseen, koska tämä johtaa merkittäviin kaupankäynnin rajoituksiin.
Samojen henkilöiden miehittäessä toistensa yritysten hallituksia syntyy helposti kulttuuri, jossa muiden tekemisiin ei puututa kovin hanakasti.
Suomalaispankkien omistuksesta
Suomalaispankit ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana menettäneet asemansa lähes kokonaan, mutta kaukana ei ole sekään aika, jolloin yrityksen investoinneista ei päätetty vain yrityksen etujen nimissä, vaan tavoitteena oli optimoida koko finanssipiirin hyvinvointi. Nykyisin pörssiyhtiöiden omistus ei ole enää kasvollista. Omistajuuden hajautuminen on johtanut ulkoisen valvonnan heikkenemiseen. Ainoita suuromistajia ovat tätä nykyä institutionaaliset sijoittajat, kuten eläkevakuutus- ja sijoitusrahastoyhtiöt, mutta nekin ovat itse asiassa välimiehiä, joiden vastuu kohdistuu ennen kaikkea omien päämiesten, eläkkeensaajien ja rahastosäästäjien, varojen sijoittamiseen - ei sijoituskohteiden hallintaan. Oman liiketoimintansa sujumisen turvaamiseksi ne ovat usein haluttomia menemään omistamiensa yritysten hallituksiin. Tämän seurauksena on ajauduttu tilanteeseen, jossa pörssiyhtiöiden ulkoa markkinoilta tuleva valvonta on tietyiltä osin heikentynyt. Aikaisemmin ainakin pankit valvoivat rahoittamiensa yhtiöiden toimintaa.
Lähde: Hallitus - omistajan asialla ja johdon tukena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti