Tutkimusperiaatteeni

Väitöskirjaa tekevänä on aina toisinaan hyvä pysähtyä miettimään, mikä on koko projektin tarkoitus. Valitettavasti toisinaan näkee jatko-opiskelijoita, jotka ovat jatkaneet opintojaan, koska eivät ole päässeet työelämään tai eivät ole vielä keksineet, mitä haluavat elämältään. Onneksi suurin osa tapaamistani jatko-opiskelijoista kuitenkin on kunnianhimoisia ja erittäin skarppeja tyyppejä, joilla on selkeä tähtäin toiminnassaan. Heidän kanssaan on ilo sparrata, he ovat tutkimisen suola. Olen kiteyttänyt omat ajatukseni tutkimusprojektistani viiteen tutkimusperiaatteeseen. Nämä toimivat johtoajatuksina ja perustana koko toiminnalle. Jos näin ei olisi, en myöskään tutkisi.

1. Tohtorin tutkinto on välinearvo itsensä kehittämisessä

Teen väitöskirjaa, koska haluan kehittää omaa ymmärrystäni ja kasvattaa sivistystäni. Akateeminen maailma on tähän virikkeellinen ympäristö. Tohtorin tutkinto ei ole minulle itseisarvo, ennemminkin välinearvo. Tutkin omistajuutta, koska aihe on intohimoni ja osa arvomaailmaani. Tavoitteeni on tulla kansainvälisesti tunnustetuksi omistamisen ammattilaiseksi.

2. Maraton juostaan maaliin asti

Fakta on, että suuri osa jatko-opiskelijoista jättää tutkimusprojektinsa kesken eikä väitöskirja koskaan valmistu. Väitöskirjaprojekti on kuin maraton, neljä vuotta vastaa 42,195 kilometriä. Molemmat vaativat päättäväisyyttä ja pitkäjänteistä kestävyyttä. Louis Armstrongia mukaillen voi todeta, että väitöskirja on määräaikainen projekti, lopettaminen kestäisi ikuisesti. Juoksen tämän maratonin maaliin.

3. Tutkimuksen tulee tuottaa lisäarvoa

Teen tutkimusta yhdessä käytännön toimijoiden kanssa. Lähtökohtana on tapaus- ja toimintatutkimus, yhdessä tekeminen, yhdessä kehittäminen ja yhdessä oppiminen. Arvo luodaan yhdessä. Tutkimukseen käytetyn aika- ja rahapanosten tulee tuottaa mukana oleville tahoille kokonaishyötyjä kustannuksia enemmän. Tutkimus itse tutkimuksen takia on turhaa. Suhtaudun tutkimukseeni kuin kasvuyritykseen, jota haluan kasvattaa kannattavasti. Tutkimus on minun yrittäjyyteni.

4. ”I’m a better researcher, because I’m a businessman and I’m a better businessman, because I’m a researcher”

Tutkimuksen tulee palvella käytäntöä ja käytännön tukea tutkimusta. Teoria ilman käytäntöä ei ole todellisuutta ja käytäntö ilman teoriaa ei ole tiedettä. Yhdistämällä aktiivinen tekeminen ja tieteellinen tutkiminen saadaan lyömätön yhdistelmä. Omistamisen tutkimusta ei voi tehdä toimistossa, on jalkauduttava, oltava kentällä ja tehtävä itse. Toimin koko tutkimusaikani aktiivisesti mukana yrityselämässä. Olen enemmän kauppataiteilija kuin kauppatieteilijä. Warren Buffetia mukaillen uskon, että "olen parempi tutkija, koska olen liikemies ja olen parempi liikemies, koska olen tutkija".

5. Tiedon jatkuva jakaminen ja avoin kommunikaatio

Avoimuus ja tiedon jakaminen ovat voimaa. Mitä enemmän tietoa jakaa, sitä enemmän sitä saa. Tutkimusprosessi ei voi olla viiden vuoden sulkeutuneisuus, jonka jälkeen tulokset väitellään kapean tiedeyhteisön keskuudessa. Tuloksia ja havaintoja tulee esitellä ja reflektoida matkan varrella. Kirjoitan aiheesta blogia ja kolumneja, pidän luentoja ja käyn aktiivista vuoropuhelua. Viisaus ei synny yhdessä päässä eikä kirjoja lukemalla. Siksi olen luonut omistamisen ohjausryhmän, jonka kanssa keskustelemalla sparraan aihettani käytännön toimijoiden kanssa.

Robert Owen on Ownership

Robert Owen (1771-1878)

Children should be collectively educated

Robert Owen is probably best known in connection with the co-operative movement in England and the United States. Owen criticizes the education of his time for failing to take into account the truth that "character is formed for and not by the individual". Human character is molded by the environment and education thus; Owen's cure attempts to capitalize upon this carefully controlling early education. Children are to live in dormitories separated from their parents. They will be collectively educated not only in practical skills needed for work and in theoretical knowledge needed for understanding, but also in what Owen calls principles of unity and universal charity.

"... have created an aggregate of wealth, and placed it in the hands of a few, who by its aid, continue to absorb the wealth produced by the industry of the many. Thus the mass of the population are become mere slaves to the ignorance and caprice of the monopolists, and are far more truly helpless and wretched than they were before the names of Watt and Arkwright were known."

Private ownership forces workers to be employed by others

Owen has no theory of exploitation although he does recognize that private ownership of land and industry forces workers to be employed by others. Workers are not able to privately own sufficient quantities of land to be self-sufficient and self-employed. Workers who own neither land nor instruments of production must work for wages from others. Private ownership, therefore, permits the relatively small number of owners to enormously increase their wealth at the expense of the industrious classes who become, "poorer, more numerous, and more degraded". Without access to land workers cannot become self-sufficient or improve their conditions.

"But the lowest stage of humanity is experienced, when the individual must labor for a small pittance of wages from others - when he is not suffered to have land, from which, by his own labor, he may produce the meanest necessaries of life."

Owen further believes that private ownership fosters individual interests which place workers and owners in competition amongst themselves and with each other. Owen believes that competition among the owners also stimulates competition among workers. He believes that there is competition between workers and owners. He thinks that raising the wages of the workers inevitably will reduce the owners' profits.

Collectively owned home colonies

Owen's cure for these evils is the creation of a new kind of community for living and working. He calls these communities "the cottage system" and "home colonies". The home colonies are intended by Owen to be self-supporting, voluntary unions for mutual co-operation. These are communally owned, self-contained communities which provide for the needs of all their members and, if possible, their rational wants and desires. Owen envisions home colonies to be composed of members who freely choose to live there and who collectively own all of the land, buildings, machinery, and other assets of the colony. Colonies originally will be founded by privately financed joint-stock companies with the private investors ultimately being bought out from the surplus produced by the colony. Membership in the colony either will be generated from the children of its members or new members will be admitted from outside by a vote of the members.

Owen believes that agriculture should be the mainstay of the colony's production. He advocates the use of hand cultivation rather than the mechanical plough. Hand cultivation puts more people to work, he believes, and he thinks hand cultivation is more productive. Over and above producing the means of its own subsistence, a home colony is to provide decent living quarters, free education, medical care, baths, lecture rooms, art studios, dormitories for young persons, ets. The children of the colony live in dormitories, not with their parents and they are educated together.

Individualism is replaced by the principle of union

The work of each colony is to be shared and rotated among the members. While Owen is opposed to "minute division of labor", he believes in a division of labor based upon age and sex. Women are to cook, wash, clean and make garments. Men are employed on farms, buildings and manufacturing. Work should be performed in healthful conditions and no one should work so long as to endanger mental or physical health. Under these working conditions, Owen predicts that the products will be far better made with less labor. The home colonies shall unite all classes with good feelings to one another because working together and sharing in the products will destroy all contest and competition. Individualism will be replaced by the principle of union.

"There will be no occupation to be performed by one, which will not be equally performed by all; and by all far more willingly than any of the general affairs of life are now performed by any class, from the sovereign to the pauper".

Spirit of universal charity

As a result, members of the colony do not have the right to make individual decisions about the content or direction of their labor not do they have the right to the product, or the fraction of the product, produced by their talents, abilities, and effort. Owen would not believe these communal rights over the labor of the member of a colony to be a source of concern. He predicts that in the home colonies all classes will be united by good feelings and will be infused with a "spirit of universal charity". Further, he believes union will benefit all members because co-operative production will create more and better goods with less labor than will competition. Members should therefore have no reason to complain about subsidizing other of feel any loss or autonomy and self-determination.

Source: James O. Grunebaum. Private Ownership. 1987. p. 116-128

Further reading:

1) The Concept of Ownership

2) Plato on Ownership

3) Aristotle on Ownership

4) Thomas Aquinas on Ownership

5) John Locke on Ownership

6) Immanuel Kant on Ownership

7) Jean-Jacques Rousseau on Ownership

8) David Hume on Ownership

9) John Rawls on Ownership

John Rawls on Ownership

John Rawls (1921-2002)

Natural talents are not private but communally owned

John Rawls believes that ownership rules, as well as the rules which define justice are a product of delineration in an original position that decides upon the rules for society. In his book, A Theory of Justice, Rawls presents a most radical account of ownership of oneself. He argues that the distribution of natural talents must be regarded as a common asset and also that the distribution of natural abilities must be regarded as a collective asset. What is radical in Rawls' concept of self-ownership is that at least a part of oneself, i.e., one share of the distribution of natural talents or abilities, is not privately but collectively or communally owned.

Possessor of natural talent have no special right

According to Rawls the greater well-being of those who are well off is justified only if it is required to improve the condition of the lesser (or least) well off. Income therefore may need to be transferred to those with small incomes from those with large incomes. The difference principle implies that possessor of natural talents have no special right to the income their talents may earn in an economic system. Rights over the income from natural talents vest in all members of the community. Rawls does not suggest that the income be distributed equally, because that may lower the well-being of those who are less well off.

Rawls believes that justice requires incentives to stimulate production. He further believes that the difference principle captures the idea of a just distribution in that all members of the community would agree to the distribution if they considered the idea from the proper position. Collective ownership of natural talents or abilities, however, can most straightforwardly be understood as a right to the income from the talents or abilities which vests in each member of the community simply because of membership of the community.

Source: James O. Grunebaum. 1987. Private Ownership. p. 110-115.

Further reading:

1) The Concept of Ownership

2) Plato on Ownership

3) Aristotle on Ownership

4) Thomas Aquinas on Ownership

5) John Locke on Ownership

6) Immanuel Kant on Ownership

7) Jean-Jacques Rousseau on Ownership

8) David Hume on Ownership

Näin olen kuullut

"Salli minun kysyä, voiko ajatella jotakin vielä pelottavampaa kuin päätyminen kohtaan, missä kehitys pysähtyy, mihin sinun on jäätävä, koska et voi mennä edemmäksi etkä oppia lisää.”

Olen lukenut lukuisia hyviä kirjoja, useamman erinomaisen, mutta yksi kirja kolahti lähiaikoina ylitse muiden. Se oli kirja, jota en vain lukenut vaan joka luki myös minua. Sen kirjan alleviivaaminen osoittautui mahdottomaksi, koska olisin halunnut alleviivata lähes jokaisen sanan. Eri lukukerroilla se avautui uudella tavalla. Mitäänsanomattoman näköinen kirja. Löytyi sattumalta hylkiönä ale-hyllystä. Halpa, mutta arvokas. Pieni pokkari, mutta sisällöltään suuri.

Axel Fredenholm, Näin olen kuullut

Axel Fredenholmin kirja Näin olen kuullut on paras lukemani kirja. Axel Fredenholm oli ruotsalainen oppinut ja runoilija, joka kirjassaan kulki matkaa intialaisen mestarin kanssa ja kirjoitti pohdintoja elämästä. Popularisoitu Paolo Coelho kerää suurta huomiota, mutta Fredenholmista löytyy valitettavan vähän tietoa, vaikka hänen ajatuksiaan näkee usein siteerattavan. Ohessa pintaraapaisuja Fredenholmin parhaista ajatuksista. Kenties nämä kolahtavat, kenties eivät. Arvot ovat aina henkilökohtaisia (neti neti).

Viisaudesta

Joka luulee olevansa viisas, ei voi opettaa mitään. Viisas ihminen muuttaa usein suunnitelmiaan ja epäilee montaa sellaista asiaa, mitä ajattelemattomat kutsuvat totuudeksi. Viisaalla on vähän vaatimuksia ja hän on nöyrä, sillä hän tietää, että monet ovat viisaampia kuin hän. Viisas toivoo parasta, mutta on varautunut pahimpaan; siksi häntä ei yllätetä. Puhua totta on asia sinänsä, mutta olla rehellinen merkitsee aivan muuta. Mitä terveys on ruumiille, sitä totuus on sielulle. …Viisaus on sisäisen näkemyksen kirkkainta uutetta täydennettynä kokemuksella.

Tiedon ja viisauden välillä on huomattava ero. Tietoa voidaan kartuttaa lukemalla. Koulut, yliopistot ja moninaiset laitokset jakavat tietoutta, mutta viisautta on etsittävä toiselta suunnalta. Se tulee intuitiivisesti suurista kätketyistä syvyyksistä. Joka osaa puhua kymmentä eri kieltä, on taitava, mutta tämä ei välttämättä edellytä sitä, että hän olisi viisas. On ihmisiä, jotka osaavat puhua kymmentä kieltä, mutta eivät pysty sanomaan totuutta yhdelläkään niistä.

Puhdas sydän, vilpitön mieli, valpas ymmärrys ja uuttera vaivannäkö henkisen lahjan saavuttamiseksi – nämä ovat niitten kultaisten portaitten ensimmäiset askelmat, joita pitkin sinun on noustava päästäksesi viisauden temppeliin.

Vapaudesta

Monet kaipaavat vapautta. Mutta vapaus ei ole vapautta kulkea omaa tietään muista välittämättä. Vapaus on oikean ja hyvän suhteen saavuttamista kaikkeen ja kaikkiin. Maailmankaikkeus on valtava sinfonia, missä kaikkien täytyy sopeutua ja löytää oma paikkansa. Se soittimen kieli, joka soi omalla poikkeavalla tavallaan, ei ole vapaa. Vapaa on vain se mikä sointuu yhteen toisten kanssa. Vapaus on harmoniaa. Lainkuuliaisuus on vapautta.

Päämääränä on vapautuminen. Vapautuminen henkilökohtaisista pyyteistä ja itsekkäistä vaikuttimista. Vapautuminen riippuvuudesta, myötä- ja vastoinkäymisistä. Vapautuminen pelosta ja levottomuudesta. Vapautuminen katkerasta kamppailusta korkeamman ja alemman minuuden välillä. Ilon vapautuminen ja vapautumisen ilo.

Ahkeruudesta

Täytä päiväsi työllä, mutta työskentele paremminkin tullaksesi joksikin kuin saadaksesi jotakin. Laiskojen päivät soluvat ohi kuin pilven varjo. Hyvinvointi ja menestys ovat ahkeran seuralaisia, mutta laiskalla on kaksi lasta: puute ja ylenkatse. Erään luostarin portin yläpuolelta luin kerran seuraavat ajattelemisen arvoiset sanat: ”Toimettomuus on sielun vihollinen”, ja joku on sanonut, että mitä korkeammalla kulttuuri on, sitä enemmän pidetään työtä arvossa.

Tee velvollisuutesi ja tee joka päivä jotakin vaikeaa. Jokaisella on määrätty paikkansa. Työn jonka valitset tulee olla sellaista, minkä voit tehdä paremmin kuin kukaan toinen. Talonpoika viljelee maata ja agronomi kouluttaa talonpoikia.

Aseta päämääräsi korkealle ja ole aivan alusta alkaen johdonmukainen pyrkimyksissäsi. ”Matka alkaa ensimmäisellä askeleella”, sanoo kiinalainen sananlasku. Mutta se ei riitä, että ottaa ensimmäisen askeleen, se täytyy myös ottaa oikeaan suuntaan. Joka lähtee väärään suuntaan, voi ymmärrettävistä syistä joutua jatkamaan tuolle taholle. Matkat ilman päämäärää eivät toden totta ole matkoja ollenkaan. Jolla ei ole päämäärää ei kylläkään eksy, mutta ei tule myöskään perille, sillä hänellä ei ole mitään minne tulla.

Ajasta

Vanha sananlasku sanoo, että aika on hullun taakka ja viisaan aarre. Me olemme riippuvaisia ajasta sekä suhteessa työhön että lepoon. Aika on rikkautta ja onnea, vastuuta ja vastoinkäymisiä. Aika on joka suhteessa arvokasta. Hän joka tallettaa rahaa pankkiin saadakseen korkoa, tallettaa myöskin aikaa.

Joskus kuulee ihmisten sanovan, että jos loppu on hyvin niin kaikki on hyvin. Mutta näin ei ole. Hyvä loppu ei voi saada huonoa alkua hyväksi. Käytä päiväsi hyvin. Katso eteenpäin. Nykyhetki on se ohjauspyörä, minkä avulla ohjaamme vaunujamme kohti tulevaisuutta.

Omistamisesta

Kaikki omistamisen arvoinen on myös hintansa arvoista. Kääntäen voisi sanoa, että vain se minkä eteen teemme työtä on omistamisen arvoista.

Se jolla on vähän ja joka tarvitsee vähemmän, on rikkaampi kuin se jolla on paljon ja joka tarvitsee enemmän. On vaikeampaa käyttää oikein rikkauttaan kuin kärsiä köyhyyttä.

Joka ei kokoa omaisuutta, ei köyhdy. Saman ajatuksen voisi ilmaista sanoin: jolla ei ole taakkoja kannettavanaan, ei väsy. Sekä köyhyys että rikkaus ovat meille asennoitumiskysymyksiä. On jalompaa antaa arvoa sille, minkä omistaa kuin pitää arvossa sellaista, mitä ei omista. Yön pimeys opettaa meitä arvostamaan päivän kirkkautta.

Sinä omistat vain sen, minkä voit antaa pois ja mistä pystyt luopumaan. Lahjasta, jota et voi asettaa uhrialttarille, tulee isäntäsi ja sinusta sen orja.

Et omista itseäsi, kuinka silloin voisit sanoa omistavasi puolisosi ja lapsesi. He eivät kuulu sinulle, mutta sinun velvollisuutesi on huolehtia heistä ja auttaa kykysi mukaan.

Onnellisuudesta

Menestyminen on enemmän kuin edistyminen ja onni enemmän kuin onnistuminen. Onni ei ole tasainen tie, vaan erikoinen kyky edetä miellyttävällä tavalla erämaassa. Jospa tietäisit, kuinka vähän tarvitset tullaksesi onnelliseksi, et koskaan olisi levoton. Onnellinen on se, joka voi tehdä toiset onnelliseksi. Mutta joka ahneesti säilyttää onnen itsellään, menettää sen.

Älä kadehdi keneltäkään sitä onnea, joka hänellä on tai jonka hän näyttää omistavan, sillä et tunne hänen salaista suruaan. Jos tietäisit kuinka korkea-arvoinen on saavuttanut asemansa ja minkä hinnan hän on maksanut maineestaan, saattaisi kateutesi kääntyä sääliksi. Ei arvomerkki vaan tietoisuus sen ansaitsemisesta tekee voittajan iloiseksi.

On parempi ottaa vastaan viisaan moite kuin houkkion kiitos. Joka kaunein sanoin tahtoo maksaa velkansa, käyttää väärää rahaa. Imartelevat sanat ovat koreita perhosia, jotka leijailevat turhamaisuuden erämaassa. Sen joka tahtoo näyttää suurelta muiden silmissä, on jätettävä maineen hakemisen mielettömyys. Mitä arvoa on sellaisella suuruudella, jonka vain toiset näkevät mutta joka ei kuitenkaan ole ansaittu. On suurempaa olla sellaisen kunniamerkin arvoinen, jota ei saa, kuin ottaa vastaan sellainen, jota ei ole ansainnut. Muuan klassikko on kysynyt: ”Kumpaako miestä pidät mielestäsi suurempana, sitä jolta kysyttiin, miksi hän on saanut kuvapatsaansa torille, vai sitäkö jolta kysyttiin, miksi hänen muistopatsastaan ei ole pystytetty?”

Oheisten ajatusten myötä haluan osoittaa onnitteluni Forsalin Road Dream-ryhmälle yhden upean unelman toteuttamisesta: You made it happen!

Tero Luoma

Tämä blogiteksti on julkaistu kokemusurheiluseura Forsalin blogissa osoitteessa http://www.forsal.fi/.

Panopticon

Have you ever heard of a Panopticon? The Panopticon is a type of prison building designed by English philosopher and social theorist Jeremy Bentham in 1785. The concept of the design is to allow an observer to observe (-opticon) all (pan-) prisoners without the incarcerated being able to tell whether they are being watched, thereby conveying what one architect has called the "sentiment of an invisible omniscience." Bentham himself described the Panopticon as "a new mode of obtaining power of mind over mind, in a quantity hitherto without example.”

See but can't be seen

Bentham derived the idea from the plan of a military school in Paris designed for easy supervision, itself conceived by his brother Samuel who arrived at it as a solution to the complexities involved in the handling of large numbers of men. Bentham supplemented this principle with the idea of contract management; that is, an administration by contract as opposed to trust, where the director would have a pecuniary interest in lowering the average rate of mortality.The Panopticon was intended to be cheaper than the prisons of his time, as it required fewer staff. As the watchmen cannot be seen, they need not be on duty at all times, effectively leaving the watching to the watched. According to Bentham's design, the prisoners would also be used as menial labour walking on wheels to spin looms or run a water wheel. This would decrease the cost of the prison and give a possible source of income.

The Picture of a Panopticon Prison

From prison to society

Bentham’s Panopticon model was invoked by a French philosopher, sociologist and historian Michel Foucault (in Discipline and Punish) as metaphor for modern "disciplinary" societies and their pervasive inclination to observe and normalise. Foucault proposes that not only prisons but all hierarchical structures like the army, schools, hospitals and factories have evolved through history to resemble Bentham's Panopticon. The notoriety of the design today (although not its lasting influence in architectural realities) stems from Foucault's famous analysis of it.

Foucalt noticed that prisons and workplaces resemble each other, because they are manifestations of a same method of control and surveillance, “methods of surveillance and correction” have become “techniques of managing” and the origin of the organizational solutions has been forgotten. In Foucalt's view Panopticon is an architectural and social innovation of a prison in which a central “eye” watches over individual cells, individual cells are made visible with the help of light, inmates are “seen” but cannot see the “eye” and one-way visual contact, which means the awareness of surveillance.

Not control itself, but the feeling of control

The whole idea of this concept is the notion that people are not managed by control, but by the feeling of control. It is in human minds. People act better when they are not controlled, but they feel they might be controlled. Control causes resistance, but the feeling of the possibility that someboby may be watching makes people act in a better way. There are several examples how you can see this phenomenon in today's society. Let me give you some:

1. Open offices: take a look at the trend of todays work places, open offices. In open offices you are not necessarily watched, but all the time you have the feeling that you might be watched. I can imagine that there might be a kind of “Big Brother” feeling in the open office. Someone might see, what I’m doing and I might get caught, so it’s better to give my utmost for the company. Actually, several famous headquarters are designed with the same model as Panopticon.
2. Big Brothers: Television is nowadays full of reality tv series. Why? Well, because people are curious to watch each other. To be a Big Brother, to watch other people, but not be watched yourself is exciting for most of the people. Frankly, when it comes to people taking part in Big Brother, I'm not so sure how controlled people they are...
3. Video surveillance and mystery guards: CCTVs and video surveillance in public spaces have increased rapidly. Not all cameras are actually watched, but the possibility that there might be a camera watching me reduces some people's willingness to commit a crime. In Finland, overspeeding in traffic is nowadays controlled automatically by cameras. It's funny to notice how people usually brake when they notice a camera box, because there might be an actual camera within. Some shops have replaced visible guards with the sign "We use mystery guards". This means that instead of visible guards there might be a mystery guard among customers who watch other customers and act in the case a problem occurs.

Panopticon and Ownership

When it comes to my studies, I immediately noticed that in Panopticon the owners would be in the middle of the building. Because of the light, the workers couldn’t see if the owners were present or not and whether they were controlled or not. The possibility that owners might watch them, keeps people working properly. I guess this is also reality, not perhaps in physical sense, but as a metaphoric. In an industrial era, it was typical that patrons, who owned factories, took a walk in the factory hall and it was always a pressure for the workers when they saw a patron approaching. Some owners of family businesses still highlight the importance of visibility. They call this method “leading by walking”, which means that it is important for the culture of the company that the owner is seen often at the workplace and he or she knows his workers personally. It is also said, but not reseached, that people are more motivated to work for an owner they know than to unknown owner like markets. I don't know wheter this is true or not, but anyway most of the biggest companies in the world have no visible owners present. Instead there are a group of analysts and a crowd of investors watching the performance of the company. If we take Nokia for example, there is no visible owner in the house, instead Nokia is owned by the markets, as ex-CEO Olli-Pekka Kallasvuo once said.

Someboby's watching me

Fitting into this theme, here is a great cover of Warmen, a kind of a side project of my favourite band Children of Bodom. You never know, there might be somebody watching you right now...

Some questions to be thought

1. Does visible ownership matter? Do you work harder, if you know the owner of the company compared to unknow owners like markets?
2. Does leading by walking make sense?
3. Do you feel you are watched? Who is watching you? How?
4. Do you prefer control or the possibility of being controlled?

New Ownership Paradigm

According to Foucault, things are often defined with their counterparts and the opposition defines the concept. I have tried to define the concept of ownership and the more I study about it, the more complex the concept turns out to be. Inspired by the thoughts of Foucalt, I started to create a new ownership paradigm. Here are some early remarks of it:

• Legal dimension: Property vs Right
• Power dimension: Principal vs Agency
• Society dimension: State vs Private
• Political dimension: Capitalism vs Socialism
• Class dimension: Capital vs Labor
• Psychological dimension: Mine vs Others
• Resource dimension: Rich vs Poor

What is the opposite of ownership?

It seems to me that the opposite of ownership is actually salary work. As previously stated, I have come to a conclusion that entrepreneurship is the father of ownership. In the beginning there needs to an entrepreneur who creates something that can be owned. Entrepreneurship creates ownership. This links to the philosophy of ownership and ownership theories like John Locke and others who have tried to define the rights of the title of ownership. Only after there is an organization that can be owned there can be salary work. This means that there is a continuum in which entrepreneurship creates ownership and ownership creates salary work. Without entrepreneurship there would be no ownership and without ownership there would be no salary work. Salary work is thus dependent on ownership and entrepreneurship. There needs to be someone who is able to hire people and pay the salary to the worker. This articulation shows that salary work gets its meaning from entrepreneurship and ownership.

The Choice of an Entrepreneur: Are You an Owner or a Worker, or Both?

The figure above clarifies the relationship between an owner and a worker. There are the two extremes and there is a continuum between these two. The role of an entrepreneur in a company falls in between these two extremes. In one extreme, the entrepreneurship is like a worker. This is the case in one man companies, for example. He or she has to know all the tasks in the company and he has to put a lot of work effort to the company. The role of an entrepreneur is really operational in this case.

In the other extreme, the entrepreneur is like an owner. This is the case in many publicly listed companies. The owner has no significant role in the company. He doesn’t have to know anything about the company and its tasks, the organization itself has the knowledge and ability to take care of all. In this case the owner is free to focus on playing golf and enjoying the value added by the company.

I have showed this model to some entrepreneurs and they fully understand my point. Too many entrepreneurs are workers-like and they can’t get rid of the operational issues. It is not necessary wise for an entrepreneur to know all and do all. Typically an entrepreneur is a jack of all trades, master of none. Instead he or she could teach the organization to handle the tasks and make the processes work so he or she could focus more on observation and governance. One could say that “The better the owner, the less he or she is actually needed”. This means that it is a kind of a paradox of an entrepreneur that sticking into operational may limit his or her growth to fully exploit the advantages of ownership. It is also a mental issue, it's not easy to start to trust others, delegate and not always be the best to show example.

How do we make sense?

According to Karl E. Weick, sensemaking is a way of understanding the process of organizing. It tries to explain how we ascribe meaning to certain events. We make sense by “seeing a world on which we have already imposed what we believe”. In his classic article, Weick presented seven properties of sensemaking. These properties provide a template for why an activity has occurred and show us what do we need to look at to understand the outcome. These properties are:

1. Ongoing sensemaking: our everyday acceptance of things as sensible.
2. Retrospective sensemaking: influence of past experiences
3. Social sensemaking: influence of others on a sense of something.
4. Cues: that help us make sense of something
5. Identity construction: as powerful influence on making sense.
6. Feelings (or sense) of Plausibility: that make us accept a sense of a situation.
7. Enactive sensemaking: the way that sense is made.

Sensemaking and Organizational Shocks

Weick stated that, because sensemaking occurs as a result of a shock, or break in routine, the study of sensemaking during or as a result of an organizational crisis offers particular insight into the processes involved. This is why Albert J Mills and Jean Helms Mills and many other researchers of critical sensemaking have focused their studies on extraordinary situations like crisis. Typically, an investigation of sensemaking processes would start from, or at least relate to, an important organizational event. This event might be the arrival of a new CEO, a merger, layoffs, expansion, or anything that could have disrupted the existing organizational routines. These sensemaking triggers, known as ‘organizational shocks’ (Weick, 1995) create ambiguity in the organization and force individuals to make sense of things differently.

How do you make sense?

When it comes to my studies, change in ownership could be seen as a shock event, which could be researched in my dissertation. It would be highly interesting to know how people in different positions make sense in the case that there is a dramatic change in the ownership environment of the company.

Another important notion of Mills and Helms Mills to Weick's properties was that sensemaking is not about right or wrong, rather it focuses on the process how sense have been made. Although the process would be “perfect” still the outcome, the sense itself, might be “wrong”. They also highlighted the role of cues in sensemaking. Quite often people are given some hints and hidden cues in order to influence their sensemaking. For example if a man wears a suit and the other one wears jeans, most of the people would affiliate a man with a suit to be a business man. However, this is not necessarily true.

Critical sensemaking

In addition, Mills and Helms Mills criticized sensemaking because it does not explain how decisions are constrained by contexts and rules and how there can be an unequal distribution of power within those contexts, i.e. whose voices are being heard and why. This is why they presented critical sensemaking, which is a step further from sensemaking. Some early contributors of critical sensemaking are Weick’s (1995) sensemaking model, Unger’s (1987) formative contexts, Foucault’s (1973) notion of discourse and Mills and Murgatroyd’s (1991) rules theory. Mills and Helms Mills introduced five methodological strategies in making critical sensemaking:

1. In-depth interviews, focusing on the narratives that people generate during a period of change
2. Content analysis, examination of corporate statements in defining periods of organizational change or understanding the role of media in constructing a sense of a situation during periods of disaster
3. Critical discourse analysis, like examining dominant discourses in a period of change management
4. Archival research, like analyzing documents over time and how managers attempted to make sense of changing gendered relations
5. Observation and ethnography

Well, does this make any sense? How do you make sense?

Wall Street - Money Never Sleeps

Perjantaina kävin katsomassa Wall Street - Money Never Sleeps elokuvan ensi-illan. Olin odottanut Wall Street elokuvan jatko-osaa innolla, koska vuonna 1987 ilmestynyt ensiteos Wall Street - Rahan ja vallan katu on todellinen klassikko ja kuuluu suosikkielokuvieni kärkipäähän. Siinä Gordon Gekko latelee litanian kuolemattomia bisnessloganeita, pitää kenties parhaan valkokankaalla nähdyn yhtiökokouspuheen ja antaa ahneudelle kasvot kiteyttämällä, että "Greed is good".

Gordon Gekko is back in business

Kuten usein käy, menestyselokuvan toinen osa osoittautuu flopiksi. Valitettavasti näin taitaa käydä myös Wall Streetin osalta. Wall Street - Money Never Sleeps oli ensikatsomisella sekä yllätys että pettymys. Yllätys se oli siksi, että leffan luonne oli enemmän ihmissuhdedraama kuin pörssileffa. Pettymys se oli siksi, että sen juoni jäi varsin ennalta-arvattavaksi ja kohokohdat latteiksi. Vaikka Michael Douglas tekeekin jälleen kerran kiitettävän suorituksen Gordon Gekkona, en jaksa uskoa, että tämä elokuva kerää Oscareita tai jää historiaan klassikkona. Kuolemattomia Gekkoja eli teräviä kiteytyksiä taloudesta tämä elokuva sisältää vain kourallisen, joista osa kyllä ansaitsee paikkansa Hall of Famessa.

Aika on rahaa arvokkaampi resurssi

Elokuvan juoni on lyhykäisyydessään se, että Gordon Gekko vapautuu vankilasta ensimmäisessä osassa sisäpiirikaupoista saamansa tuomion jälkeen. Finanssimaailma on muuttunut sitten 80-luvun loppuvuosien yhä hullummaksi ja niinpä Gekko kirjoitamansa kirjan myötä alkaa saarnaamaan rahamaailman velkavetoisuutta ja spekulointia vastaan. Gekko näkee finanssimaailman olevan kupla ja puhuu tuottavan talouden puolesta pankkisektorin ylivaltaa vastaan. Hänen mukaansa on outoa, että 40% yhtiöiden voitoista tulee finanssisektorilta, joka vain siirtelee rahaa tuottamatta mitään arvokasta, kuten tuotetta tai palvelua. Ahneus on tullut lailliseksi ja spekulointi määrittelee arvoja markkinoilla fundamenttien sijasta. Gekko vertaa tilannetta mm. Hollannin tulppaanikuplaan.

Finanssikritiikkiä suurempaan rooliin elokuvassa nousevat kuitenkin ihmissuhteet, etenkin Gordon Gekon suhde hänen tyttäreensä, jonka elämästä hän on ollut poissa. Gekko haluaisi palauttaa katkenneet välit ja pyrkii tähän päämäärään finanssialalla työskentelevän tyttärensä poikaystävän kautta. Tästä kehkeytyy ihmissuhdekuvio, jonka keskeisimpänä opetuksena Gordon Gekko viestittää, että aika on rahaa arvokkaampi resurssi.

Loppuarvio

Vaikka Wall Street - Money Never Sleeps ei ylläkään täyttämään klassikkoelokuvan kriteereitä ja unohtunee unholaan varsin vaatimattomana jatko-osana, on se silti katsomisen arvoinen elokuva. Elokuvaseuraksi kannattanee valita ennemmin oma puoliso kuin pankkiiri, koska kyseessä on enemmän ihmissuhdetarina kuin rahaleffa. Wall Street-elokuvat aukeavat eri ihmisille eri silmin. Tämä versio puhuttelee selvästi enemmän pehmeitä arvoja painottavia ja tuo esille humaanimman puolen Gordon Gekosta. Kakkososasta ohjaaja Oliver Stone on tehnyt mielestäni tarpeettoman pitkän ja New Yorkin silhuetin toistuva kuvaaminen alkaa turhan usein toistettuna puuduttamaan. Ohjaaja ei myöskään ole pystynyt päättämään, onko elokuva kritiikki kapitalismia kohtaan vai mikä on sen perimmäinen sanoma. Nyt mahdollinen kritiikki jää vaille pohjaa, koska ironisesti rahalla on kuitenkin keskeinen rooli elokuvan onnellisessa lopussa.

Arvio: 2/5 tähteä

Aikaisemmin tässä blogissa:

1) Gordon Gekko