Ensimmäinen hallitus

Alkuun pääseminen on aina vaikeinta. Niin myös hallitustyöskentelyssä. Hallitustyöskentelykirjallisuus painottaa monipuolisuutta hallituksen kokoonpanoa suunniteltaessa, mutta yksittäisille hallituksen jäsenille asetettavat vaatimuskriteerit korostavat kokemusta. Kokemuksen ja iän välillä vallitsee pääsääntöisesti korrelaatio, mistä syystä hallitustyöskentely on perinteisesti ollut iäkkäämpien henkilöiden areena.

Mitä on kokemus?

Kokemuksen määritelmä on mielenkiintoinen. Kokemus nimittäin tarkoittaa sellaisia tietoja, kykyjä ja taitoja selviytyä ympäristössä ja tehtävissä, joita ei ole hankittu teoreettisen opiskelun kautta, vaan vuorovaikutuksessa fysikaaliseen todellisuuteen. Kokemus voidaan tulkita joko ajan kuluessa kasvavana viisautena ja osaamisena, tai välittömästi koettuna asiana. Kokemus voi olla fyysinen, psykologinen, hengellinen tai emotionaalinen. Kansanviisaus perustuu kokemukseen.

Eräiden filosofisten teorioiden mukaan on olemassa tietoa, jota ei mitenkään voi saada pelkällä teoreettisella opiskelulla, vaan jonka tietäminen vaatii kokemusta. Esimerkiksi ihminen, joka ei koskaan ole nähnyt värejä, ei teorian mukaan voi tietää, miltä punainen näyttää. Vaikka hänellä olisi hallussaan kaikki maailman tietämys asiasta, hänen tietonsa olisi puutteellinen. Myöhemmin pelkästään kokemukseen perustuvaa tietoa on alettu pitää "tietotaitona" (know-how) tai kykynä, joka ei tuo lisää tietoa tosiasioista.

Miten kartuttaa kokemusta?

Kokemusta on vaikea kartuttaa ellei pääse alkuaskelmalle. Määritelmän mukaan kokemus on nimenomaan käytännössä opittua toimintaa, ei teoreettista kirjaviisautta. Määritelmä ei kuitenkaan kiistä, etteikö kirjaviisaudesta olisi apua valmistautumisessa kohtaamaan kokemusta kasvattava tilanne. Tietämys väreistä auttaa ymmärtämään ilmiötä, kun henkilö ensi kertaa pystyy havaitsemaan punaisen. Samoin hallitustyöskentelyssä aihealuetta käsittelevän kirjallisuuden läpikäynti ennakkoon antaa paremmat valmiudet kokemustietämyksen kartuttamiseen sen lisäksi, että se parantaa henkilön osaamista, mikä vastaavasti edesauttaa valituksi tulemista.

Nuoria hallituksiin kasvamaan

Toisin kuin yleisesti luullaan, kokemus ei kartu yleisesti ja tasaisesti vuosi vuodelta. Kokemus karttuu tekemällä ja kohtaamalla tilanteita, jotka synnyttävät asian läpikäyneelle henkilölle kokemuspääomaa. Käytännössä tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, että henkilöiden kokemus karttuu eri tahtia. Toiset kartuttavat kokemusta ripeästi, toiset hitaammin. Toiseksi tämä tarkoittaa sitä, että pelkkä positio ei takaa sitä, että henkilöllä olisi välttämättä vaadittavaa kokemuspääomaa. Kokemus kun ei kartu istumalla vaan tekemällä. Ikänsä tiettyä asiaa tehnyt on usein rutinoitunut ja tuntee kyllä omat toimintatapansa, mutta vuorovaikutus fysikaalisen todellisuuden kanssa on voinut jäädä hyvinkin rajalliseksi.

En missään nimessä halua aliarvioida vanhaa viisautta. Päinvastoin, historia, hiljainen tieto, toimintatavat, kulttuuri ja iän mukana tuoma rauhallisuus ovat arvo sinänsä. Ilman tätä osaamispääomaa monta virhettä toistettaisiin ja asioita käsiteltäisiin asiayhteyksistään irrallisina. Kaikkea ei opi kirjoista lukemalla vaan varsinainen oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa. Elämässään kaiken nähdeiden ja kokeneiden väliset keskustelut ovat usein henkilöhistorian kertausta. Varsinaista oppimista ei tapahdu, koska tietopohja on yhtenäinen. Sen sijaan molemminpuolista oppimista ja arvoa syntyy kokeneen ja kokemattoman välisissä keskusteluissa ja kanssakäymisissä. Kun vanha kokemusperäinen viisaus kohtaa uuden kirjaperäisen tietämyksen on kasvualusta arvoa luoville innovaatioille otollinen.

Kyse ei ole sukupuolesta vaan osaamisesta ja oppimisesta

Viime aikoina talouslehdissä on käyty keskustelua naisten vähäisestä määrästä pörssiyhtiöiden hallituksissa ja esitetty esimerkiksi kiintiöitä asian korjaamiseksi. Mielestäni keskustelu on hakoteillä. Aina löydetään kriteeri kuten sukupuoli, ikä, kansalaisuus tai muu seikka, jolla voidaan osoittaa, että hallitukset eivät ole kokoonpanoltaan tasa-arvoisia. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska hallitus ei ole lähtökohtaisesti tasa-arvoelin vaan omistajien valitsema parhaaksi katsomansa kokoonpano yrityksen etujen edistämiseen. Omistajien tehtävänä ja oikeutena on valita paras mahdollinen hallitus yhtiölle. Mikäli omistajat päätyvät kuuden kuusikymppisen insinöörimiehen kokoonpanoon on se heiltä joko paras mahdollinen valinta yhtiön edun kannalta tai sitten osoitus kapeakatseisuudesta. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan voi osoittaa heidän valintaansa oikeaksi tai vääräksi. Se on kyseisten omistajien subjektiivinen valinta.

Hallitusten kokoonpanojen monipuolistaminen on kannatettava asia. Kiintiöt eivät kuitenkaan ole ratkaisu vaan monipuolistuminen tapahtuu kolmen osatekijän kautta:

1. Ensinnäkin kandidaattijoukon pitää kasvaa. Tämä tarkoittaa sitä, että hallitustyöskentelyyn kykenevien ihmisten pooli kasvaa hallitustyöskentelykoulutusten, osaamisen kehittämisen ja ihmisten henkilökohtaisen kasvun kautta. On oltava itse aktiivinen ja kehitettävä omia valmiuksiaan jo ennen kokemusta, jotta voi tulla valituksi.
2. Toiseksi omistajien ymmärrys arvoa luovan hallitustyöskentelyn merkityksestä pitää kasvaa. Hallitus ei ole kaverikerho, passiivinen hallintoelin tai yrittäjän ylistyskuoro. Hallituksen tehtävä on tuoda lisäarvoa yrityksen toimintaan. Tästä syystä yrityksen intohimona tulisi olla haalia hallitukseen parhaat mahdolliset osaajat. Hallitus on ennen kaikkea kokonaisuus, joten jotta hallituksen osien summa on mahdollisimman suuri, on hallituksen kokoonpanon oltava monipuolinen. Lisäksi henkilöiden välisessä vuorovaikutuksessa syntyy parhaimmillaan oppimista, innovaatioita ja arvoa.
3. Kolmanneksi tarvitaan kokemuksen kasvattamista pk-yrityksissä. Harva hyppää suoraan pörssiyhtiön puikkoihin, joten harjoittelu "alemmalla sarjatasolla" on usein arvokasta. Tällöin henkilö kerryttää ennen kaikea kokemusta. Useat tilanteet todennäköisesti toistuvat, kokoluokka vain on eri, joten perusasioiden rutiininomainen osaaminen ja aito hallitustyökokemus auttavat varmasti sekä siinä tilanteessa että jatkossa. Oman osaamisen laajentaminen "yhden organisaation miehestä/naisesta" uudelle toimialalle hallitustyöskentelyn kautta avaa silmiä erilaiseen liiketoimintaan. Samalla pk-yrityksen hallitus saa edullisesti arvokasta liiketoimintaosaamista käyttöönsä. Tätä mahdollisuutta yhä useampi suomalainen pk-yritys voisi hyödyntää.

Ensimmäinen hallitukseni

Minulla oli kunnia tulla valituksi tänä keväänä Fira Oy:n hallitukseen. Kyseessä on ensimmäinen hallituspaikkani ja olen siitä hyvin otettu. Arvostan yhtiön omistajien rohkeutta valita joukkoon nuori ja kokematon kasvamaan ja kehittymään. Keskustelut yhtiön osaajien kanssa ovat olleet heti alusta alkaen arvokkaita ja opettavaisia. Itselleni uuden toimialan sekä hallitustyöskentelyn oppiminen ei voisi tapahtua paremmassa ympäristössä. Vankka kokemus, innovatiivinen ilmapiiri, hyvä henki ja yritteliäis tekemisen meininki tuottavat taatusti tulosta. Tällaisia oppimispaikkoja toivoisi yleisesti olevan enemmänkin tarjolla.

Missä on bisnes?

Olin jokin aika sitten vierailijana luennoimassa Vaasan yliopiston Strategisen johtamisen kurssilla, jossa esitin opiskelijoille otsikon kysymyksen. Kysymys kiteyttää mielestäni sen mentaliteetin, joka kauppatieteilijöillä tulisi olla jatkuvana johtavana ajatuksena, koska ilman bisnestä on vain byrokraatteja. Tarkalleen ottaen annoin heille tehtäväksi vastata kysymykseen, mihin suomalaiseen pk-yritykseen/toimialaan he sijoittaisivat, jos käytettävissä olisi noin 20 miljoonaa euroa ja sijoitusaika olisi 5-10 vuotta?

Opiskelijoilla oli luennon ajan aikaa vastata ja vapaaehtoisten nimettömät vastauspaperit kerättiin luennon jälkeen. Vastauksia oli yhteensä reilut 80 eli selvästi yli puolet luennon osallistujista. Opiskelijat olivat pääsääntöisesti ensimmäisen tai toisen vuosikurssin kauppatieteen opiskelijoita eli suurelta osin noin 20-vuotiaita nuoria, mutta joukossa oli toki muitakin. Ohessa on vastausten pohjalta tehty lyhyt koonti konkreettisista ideoista. Otos ei ole tieteellinen, mutta kuitenkin kiinnostava.

Opiskelijat sijoittaisivat seuraaviin kohteisiin:

• Suomen peliteollisuus
• Terveellinen ja tuore luomuruokailu
• Life-coaching
• Tietoliikenne ja palvelualat
• Kestävän kehityksen markkinoilla eli siellä missä kehitetään tapoja/tuotteita tuottaa energiaa uusiutuvalla tavalla
• Tarjota palveluita eläköityville suomalaisille
• Siellä missä on volyymia
• Terveydenhoito
• Ruoka (ei tosin kasva)
• Puolustusteknologia
• Palvelut eläkeläisille: hyvinvointi- ja terveysala ja erityisesti lääkäripalvelut. Kylpylät, hoitolaitokset (kauneudenhoito, hieronta, kuntosalit yms.) Luontaistuotteet ja –hoidot tulevat kasvattamaan osuuttaan.
• Asekauppa Afrikan maihin
• Korkean jalostusasteen ja teknologian tuotteet ja palvelut
• Metalliteollisuuden yritys, joka toiminut pitkään eikä sitä ole ymmärretty virittää äärimmilleen. Strategiamuutoksella tuottoihin.
• Micro charging-idealla toimiva pelialan yritys PDA:lle (kämmentietokone) ja mobiileille alustoille. Myös professional open source-yritykset
• Uusiutuva energia (tuuli)
• Logistiikka ja liikenne: vähäpäästöiset vaihtoehdot yksityisille kuluttajille
• Asumisen energiatehokkaat ja kulutusta vähentävät ratkaisut
• Vihreän teknologian yritykset, jotka kehittävät ja suunnittelevat tuotteisiin/tuotantomenetelmiin entistä parempia, tehokkaampia ja ympäristön laadukkaammin huomioon ottavia komponentteja ja laitteita
• Yksityiset terveyspalvelut, koska Suomen väestö ikääntyy ja julkisten terveyspalveluiden osuus pienenee

Palveluiden myynnistä ja hinnoittelusta

Palveluliiketoimintaa voi perustellusti pitää tämän aikakauden merkittävimpänä ja kiinnostavimpana liiketoiminta-alueena. Palvelusektorin osuus taloudessa on kasvanut voimakkaasti erityisesti kehittyneissä maissa ja lähes kaikki perinteisetkin teollisuusyritykset yrittävät muuntautua palveluyrityksiksi kehittämällä palveluliiketoimintaa laitebisneksensä toiseksi tukijalaksi. Palveluiden luonteeseen ja palveluliiketoimintaan liittyy tiettyjä ominaispiirteitä, joiden ymmärtäminen on edellytys alan toimintalogiikan hahmottamiselle.

Palveluiden yleiset piirteet

Ensinnäkin palveluihin liittyy kolme piirrettä, jotka erottavat sen tuotteista:

1) Aineettomuus
- Varastoimattomuus: myymättömät katoavat hetkessä

2) Tuotannon ja kulutuksen samanaikaisuus
- Tuotantokapasiteetin suunnittelu vaikeutuu
- Sesongit tekevät vaihtelua kysyntään

3) Heterogeenisuus
- Korkeat kiinteät kustannukset
- Riippuvainen erilaisten alihankkijoiden suorituksista
- Ilmastolliset ja paikalliset tekijät vaikuttavat kokemukseen (esim. sää)
- Huomattavat sesonkivaihtelut
- Standardointi haastavaa, mutta mahdollista
- Konseptointi edellytys skaalautuvuudelle

Palvelubisnes on kapasiteetin hallintaa

Palvelubisnes on perusluonteeltaan taistelua kapasiteettiongelmaa vastaan. Aika on palveluyritysten tärkein raaka-aine ja niukin resurssi. Esimerkiksi parturi myy pääasiassa aikaansa. Aikaa tehostamalla eli palveluprosessin vaatimaa aikaa lyhentämällä on mahdollista kasvattaa tuloja. Kapasiteetinhallinnan kaksi keskeistä ongelmaa ovat: 1) asiakkaiden varaus- ja ostokäyttäytyminen ja 2) palvelupaikkaan saapumisen epävarmuus.

Asiakkaiden varaus- ja ostokäyttäytyminen tarkoittaa ennen kaikkea myynnin ajoittumista. On havaittu, että vähemmän maksukykyiset asiakkaat tekevät varauksia aiemmin kuin maksukykyisemmät ja kaikkein maksukykyisimmät asiakkaat tekevät varauksensa kaikkein myöhimmin. Tämä muodostaa palvelun tarjoajalle ongelman eli kannattaako myydä omaa kapasiteettiaan ennakkoon halvemmalla vai odottaa viimeisiä varauspäiviä ja myydä silloin korkeammilla hinnoilla?

Varaus- ja ostokäyttäytymisen oleellisimmat osa-alueet ovat varausrajoitukset sekä ylibookkausten hallinta. Spoilage tarkoittaa riskiä myymättömistä palveluista eli tilannetta, jossa palvelukapasiteetti jää käyttämättä. Konkreettisesti tämä tarkoittaa tyhjää istuinta lentokoneessa tai luppotunteja parturilla. Spill/spillage tarkoittaa vastaavasti riskiä tuottojen pienentymisestä, koska kapasiteettia on myyty liian halvalla.

No show-asiakkaat eli saapumatta jättäneet ja viime hetkellä peruuttaneet tai varaustaan muuttaneet asiakkaat muodostavat kapasiteettiongelman toisen puolen. Samoin kulutuksen keston ennustamattomuus (aika) vaikeuttaa kapasiteetin käytön suunnittelua. Konkreettisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi lentoyhtiöillä asiakkaan lentoajan muuttumisia tai parturilla asiakkaan viime hetken peruuntumisia, mistä syystä kapasiteetti jää varatulta hetkeltä käyttämättä. Kapasiteettivaraus siirtyy joko tuonnemmaksi tai jää kokonaan toteutumatta.

Aikaongelmaa vastaan voi taistella hyvällä palvelutoimitusprosessin hallinnalla, jolloin tavoiteena on: 1) palveluiden käyttöaikojen kestoon liittyvien riskien pienentäminen 2) palvelutapahtumien välisten odostusaikojen lyhentäminen. Pääsäännön mukaan mitä pidempi palvelun käyttö, sitä enemmän tuottoja syntyy asiakasta kohden, mutta on myös riski, että se voi estää parempituottoista myyntiä. Erityisesti ravintola-alalla tämä näkyy konkreettisesti: toiset palvelevat pikaisesti tyydyttämällä asiakkaan ravintotarpeen kun taas toiset viettelevät viihtymään ja nauttimaan koko tarjonnan edestä.

Kaikille aina samaa samaan hintaan

Perinteisessä liukuhihnamyynnissä tilauksia otetaan vastaan sitä mukaan kun niitä tulee ja kysyntäpiikkejä ei tasata. Kun kapasiteetti on täynnä, myydään "ei oota". Hinta ja palvelu ovat kaikille asiakkaille kaikkina aikoina aivan sama. Yrityksellä on painettu hinnasto, joka kestää kesät ja talvet.

Liukuhihnamyyntiä voi pitää palveluliiketoiminnan painajaisena. Palvelualalla hyvin harvoin pystytään myymään koko kapasiteetti listahinnoin. Liukuhihnastrategia ei myöskään ole tuottavin strategia. Palveluliiketoiminnan ydin on tarjota sopiva palvelu oikealle asiakkaalle, oikeaan aikaan ja oikealla hinnalla. Ei siis kaikille aina samaa samaan hintaan!

Palveluliiketoiminnan strategiat

Palveluliiketoiminnan kapasiteettiongelman ratkaisemiseksi on olemassa kolme päästrategiaa:

a) maksimoi kapasiteettia
b) maksimoi keskihintaa
c) maksimoi tuottoja/katetta palveluita erilaistamalla ja markkinoita laajentamalla

Ensimmäinen strategia pyrkii maksimoimaan kapasiteettia. Erityisesti korkeat kiinteät kulut ohjaavat kapasiteetin maksimointistrategiaan. Strategialla tarkoitetaan sitä, että yritys pyrkii saavuttamaan 100% kapasiteetin käyttöasteen. Kärjistettynä tämä tarkoittaa sitä, että paikkojen loppuunmyyminen on keskeisin toimintaa ohjaava periaate, jolloin esimerkiksi teatteri myisi näytökseensä viimeiset jäljellä olevat paikat "hinnalla millä hyvänsä", jotta saisi katsomon täyteen.

Toinen strategia pyrkii maksimoimaan keskihintaa. Siinä saman palvelun hinnat vaihtelevat, mutta toimintaa ohjaava periaate on keskihinnan maksimoiminen. Keskihinta lasketaan huomioimalla jokainen myyty osuus ja sen hinta sekä myymättömät osuudet, joiden tuotto on nolla. Tällöin viimeisiä paikkoja ei myydä "hinnalla mihin hyvänsä" vaan pyritään pitämään keskihinta mahdollisimman korkealla.

Kolmas strategia pyrkii maksimoimaan tuottoja/katetta palveluita erilaistamalla tai markkinoita laajentamalla. Tämä periaate lähtee siitä, että kapasiteetti voidaan jaotella erilaisiin ryhmiin esimerkiksi asiakassegmenttien mukaan ja tavoitteena on saada maksukykyisemmiltä asiakkailta korkeampi hinta ja siten myös tuotto palvelusta tuomalla palveluun lisäelementtejä. Asiakassegmentoinnin perusteina ovat esimerkiksi asiakkaiden ostotarpeet, varaus- ja ostokäyttäytymistaipumukset sekä niihin vaikuttavat tekijät. Asiakkaalle voidaan tarjota joko aineellisia tai aineettomia lisäpalveluita. Aineellisia ovat mm. bisnesluokka, näköala, tila ja muu lisämukavuus. Aineettomia ovat mm. varausaika, sitoumus, ehdot jne.

Palveluiden erilaistaminen ja hinnoittelu

Palveluiden erilaistaminen ja erilaiset hinnoittelustrategiat voidaan luoda kolmen portaan kautta:

1) Määritä kapasiteetti
2) Kohdista kapasiteetti eri hintaluokille
3) Siirrä kohdistettua kapasiteettia kilpailuolosuhteiden muuttuessa

Esimerkiksi lentoliikenteessä nämä kolme porrasta näkyy seuraavasti:
a) myymättä jäävä lentopaikka kannattaa aina myydä, vaikka kuinka halvalla, koska muuttuva kustannus on pieni. (kapasiteetti/lento on määrätty)
b) ostettavan palvelun arvo asiakkaalle vaihtelee huomattavasti asiakastyypistä toiseen eli esim. työ- ja vapaa-ajanmatkustaja. (kapasiteetti jaettu eri hintaluokille)
c) informaatioteknologian laaja hyväksikäyttö (hinnoittelu- ja kapasiteetti ohjautuvat kysynnän mukaan)

Palveluiden erilaistamisessa laskutetaan asiakasta esimerkiksi maksukyvyn, kysyntätilanteen, varausajan tai muiden ominaisuuksien/rajoitusten mukaisesti. Tällöin ideana on myydä kysyntä/tarjonta käyrä koko matkaltaan, ei vain niiden leikkauspisteen mukaan. Ilmiötä kutsutaan kuluttajan ylijäämän hyödytämiseksi. Palveluiden erilaistamisessa on huomioitava, että maksuvalmius ei ole sama kuin asiakkaan varallisuus vaan myös ostettavan palvelun arvo asiakkaalle on keskeinen tekijä siinä, kuinka avoimesti lompakko aukeaa. Ostettavan palvelun arvo taasen muodostuu kahdesta tekijästä eli a) funktionaalisesta hyödystä eli siitä mitä toimintoa palvelu helpottaa sekä b) emotionaalisesta hyödystä eli asiakkaan kokemasta tunteesta. Tutkimusten mukaan ihmiset kykenevät arvioimaan samanaikaisesti 3-7 tuoteominaisuutta kerrallaan.

Maksuvalmiuteen ja hintaherkkyyteen vaikuttavat tekijät

1) Palvelun ainutlaatuisuuden kokeminen
2) Tietoisuus korvaavista vaihtoehdoista
3) Vaihtoehtojen arvioinnin vaikeus
4) Palveluostoksesta koituvien kustannusten kokonaismäärä ja merkitys asiakkaalle
5) Asiakkaan todellisuudessa maksama hinta
6) Hinta laadun merkkinä
7) Kilpailu markkinoilla

Hintaherkkyyden mittari on kysynnän hintajousto, joka lasketaan jakamalla oman kysynnän suhteellinen muutos (%) hinnan suhteellisella muutoksella (%).

Ryhmäalennukset ja kapasiteettiohjaus

Myyjien kannustinjärjestelmät on usein rakennettu myymään määrää. Tällöin iso kauppa on arvokkaampi kuin pieni kauppa. Lukuja luetaan ennemmin absoluuttisesti kuin suhteellisesti. Iso kauppa tuo volyymia ja toimii hyvänä peruskuormana kiinteiden kulujen kattamisessa. Palveluliiketoiminnassa tämä näkyy erityisesti ryhmämyyntinä eli tapana räätälöidä jokin paketti tietylle kohderyhmälle ja myydä täten suurempi erä kerralla. Ryhmäkaupassa on kuitenkin huomioitava sen syrjäyttävä vaikutus sillä peruslogiikan mukaan, mitä isompi ryhmä, sitä suurempi alennus. Tällöin tullaan samalla myydyksi hyväkatteisten paikkojen kustannuksella. Ryhmäalennuksissa on myös toinen vaara, nimittäin ne voivat ohjata potentiaalisia asiakkaita alempaan palveluluokkaan. Tiettyjen palveluntarjoajien kannattaisi ottaa eläkeläisalennukset pois, koska luokkana aktiiviset eläkeläiset ovat maksukykyisiä. Heille kannattaisi rakentaa mielummin aikakannustin hiljaiseen aikaan, jolloin työssä käyvät ihmiset eivät ole liikkeellä ja tasata täten kapasiteetin käyttöä.

Kapasiteettiohjausta voi harjoittaa esimerkiksi kahdella eri tapaa tai näiden tapojen yhdistelmällä. Ensinnäkin hinta voi joustaa kapasiteetin kysyntä- ja täyttymistilanteen mukaan. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi VR:n tietyn junan paikkalippujen hinnat muuttuisivat sitä mukaa kuin lippuja on myyty. Tämä ohjaisi asiakkaita sekä tilaamaan aikaisemmin että myös hintatietoisia asiakkaita suosimaan hiljaisempia vuoroja, jolloin kapasiteetin käyttö tasaantuisi. Toisaalta ohjausta on mahdollista harjoittaa myös ryhmäalennusten osalta. VR:n tapauksessa tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että opiskelija- ja eläkeläisalennukset olisivat voimassa vain tietyissä hiljaisemman ajanjakson vuoroissa ja ruuhka-aikana matkustava maksaisi täyden hinnan. Näiden kahden sovelluksen yhdistelmällä eri valintatekijöitä painottavat asiakkaat päätyisivät erilaisiin asiakasvalintoihin ja täten kysyntä monipuolistuisi, kapasiteetin käyttö tasaantuisi ja lisämyynti mahdollistuisi. VR on vihdoin alkanut väläyttelemään mahdollisuutta siirtyä joustavaan hinnoitteluun palveluissaan. Lentoliikenteessä tämä on ollut arkipäivää jo vuosikymmeniä.

Lähde:

Pietro Albanese, Revenue Management - periaatteet ja käytännöt palvelualalla

Velka

On lottovoitto syntyä Suomeen. Päävoiton sijasta vastasyntynyt suomalainen saa huolehdittavakseen keskimäärin 13 528 euron osuuden valtion velasta. Tiedot käy avoimesti ilmi Valtiokonttorin Treasure Finland-sivustolta. Emiraattivauvalla lienee vastaavassa tarkastelussa lapussaan enemmän kuin seitsemän oikein.

Valtiokonttorin taulukon mukaan Suomen valtion velan kokonaismäärä laski vuoden 1998 huippuvuodesta (69,8 mrd €) aina vuoteen 2008 asti (54,4 mrd €), mutta kahdessa vuodessa nämä lyhennykset on onnistuttu kadottamaan. Vuoden 2010 lopussa velkamäärä oli huipussaan (75,2 mrd €) ja sen ennustetaan kasvavan 115 mrd €:oon vuoteen 2015 mennessä, jolloin valtion velkaa tulee olemaan noin 20 000€ jokaista suomalaista kohden. Vuoden 2010 velkamäärä oli 42% Suomen BKT:sta, kun vuonna 2008 vastaava osuus oli 30%. Huipussaan velka oli 90-luvun laman jälkimainingeissa vuonna 1996, jolloin valtion velkaa oli 67% BKT:sta.

Valtion velanotto näyttäisi taulukon mukaan olevan yllättävän tuore ilmiö. Ennen 90-luvun lamaa velkamäärät olivat murto-osa (n. 9 mrd €) nykysummista. Kahdessakymmenessä vuodessa valtion velan määrä on tämän taulukon mukaan liki kymmenkertaistunut. Korkoja veloille maksetaan tällä hetkellä noin 2 mrd € vuodessa.

Vaikka Suomen luvut näin tarkateltuina vaikuttavatkin suurilta, on Suomi näilläkin luvuilla yksi maailman mallioppilaita. Tuhannen taalan kysymys kuuluukin, kuinka huonosti huonoimmilla menee ja miten ne aikovat hoitaa velkansa? Velkatarkastelua ei myöskään tule irroittaa kontekstistaan eli velkamäärä on aina suhteutettava vastaavaan varallisuuteen. Syntyvä suomalainen saa siis velkansa vastikkeeksi käyttöönsä voimassa olevan varallisuuden kuten infrastruktuutin ja muut aiemmat investoinnit. Tilastoja voi tarkastella mm. Finanssialan keskusliiton sivuilta.

Onko velka ongelma?

Velka on keino rahoittaa investointeja silloin kun omat säästöt eivät siihen sillä hetkellä riitä. Velan vaihtoehtona on siis kulutuksen jarruttaminen, säästäminen ja omilla varoilla investoiminen. Velkavipu eli vieraiden rahoilla toimiminen mahdollistaa hankinnan ajoituksen aikaistamisen sekä onnistuessaan tuottoa omalle pääomalle, jos varat käytetään kohteeseen joka tuottaa enemmän kuin velka aiheuttaa kustannuksia. Päinvastaisessa tapauksessa velkavipu toimii toiseen suuntaan eli kustannukset kasvavat velan aiheuttamilla kuluilla ja pahimmassa tapauksessa johtaa tilanteeseen, jossa velvoitteet velkojille ovat omaisuuden arvoa suuremmat, jolloin seurauksena on velkajärjestely tai konkurssi.

Suuressa mittakaavassa velka muuttaa tehtäviä investointeja, koska investointikynnys madaltuu. Jos velkarahaa on helposti saatavilla, yhä useampi pystyy toteuttamaan investoinnin, joihin heillä ei omien varojen puitteissa olisi mahdollisuuksia. Tämän seurauksena kysyntä lisääntyy, mikä johtaa markkinoilla sekä tarjonnan lisääntymiseen että hintojen nousuun. Kysynnän ja tarjonnan lisääntyminen näkyy talouden kasvuna ja hintojen nousu inflaationa eli rahan arvon heikkenemisenä. Samalla rahasummalla saa entistä vähemmän, koska halukkaita ostajia samoille hyödykkeille on enemmän. Velan saanti on vaikuttanut suoraan hyödykkeiden hintoihin, mikä on nähty esimerkiksi 1980-luvulla USA:ssa yritysten arvojen nopeassa kasvussa velkarahoitteisten yritysostojen (LBO) yleistyttyä sekä useissa paikoissa asuntojen hintojen kuplana ylikuumentuneiden lainamarkkinoiden seurauksena. Lähtökohtana on usein ollut ikuinen usko lainotettavien kohteiden positiiviseen arvonkehitykseen.

Velan käyttäminen on arkipäivää niin yksityis-, yritys- kuin valtiontaloudessa. Varsin usein velkaa otetaan niin paljon kuin saadaan ja investointirajat asetetaan velan saantikyvyn mukaan, ei niinkään omien akuuttien tarpeiden mukaan. Raha ei kuitenkaan ole ilmaista. Esimerkiksi yksityistalous, joka ottaa reilun 300 000€ asuntolainan 20 vuodeksi noin 4-5% keskimäärisellä korkotasolla maksaa keskimäärin noin 2000€ korkoa ja lyhennyksiä kuukaudessa laina-ajan loppuun saakka. Kun tämän suhteuttaa suomalaisten keskimääräiseen palkkatasoon verojen jälkeen voi vain todeta, että asumisen kustannukset vievät suurimman osan keskivertokansalaisen käytettävissä olevasta varallisuudesta erityisesti kasvukeskuksissa. Finanssialan keskusliiton tutkimuksen mukaan hankitun asunnon ostosta keskimäärin 74% on rahoitettu lainarahalla. Toki jälleen on huomioitava, että inflaatio vastaavasti laskee velan varsinaista korkokustannusta ja lainan lyhentymisen myötä velallisen oma osuus asunnon arvosta kohoaa, mikäli asunto säilyttää tai kasvattaa arvoaan. Päinvastaisessa tapauksessa sekä pankki että velallinen olisivat pulassa.

Akuutiksi ongelmaksi velka muodostuu silloin, jos sillä rahoitetaan kestämätöntä kulutusta. Jos jatkuvasti syö enemmän kuin tienaa, löytää itsensä lopulta vääjäämättä velkavankeudesta. Valtion taloudessa tämä ilmiö tarkoittaa sitä, että valtion talous on jatkuvassa epätasapainossa. Esimerkiksi maa, jolla on julkisella sektorilla enemmän työntekijöitä kuin tulot pystyvät kantamaan velkaantuu ja löytää itsensä vaikeuksista. Jonain päivänä luottottajien luottamus loppuu ja tulee todellisen tilinteon hetki. Mennyttä mässäilyä on mahdoton muuttaa mammonaksi sillä hetkellä kun velkojat vaativat omiaan. Jos vielä kansakunnan ikärakenne alkaa olemaan eläkeläisvoittoinen eikä kansakunnan yritystoiminta kukoista, on vitsit vähissä. Saavutetuista eduista ei tunnetusti luovuta ja leikkauksia läpi ajava hallitus on helposti entinen hallitus. Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa eikä tämänpäivän tuhlaajapojasta tule helposti huomisen saitaa säästäjää.

Jotta homma ei menisi liian vakavaksi, ohessa on Ismo Leikolan loistava huumoripätkä aiheesta:

PS: Michael Lewis on kirjoittanut kiinnostavat kronikat ongelmamaiden tilanteista VanityFairissa. Ohessa linkit.

Islanti

Kreikka

Irlanti

World Wealth Report 2010

Capgemini ja Merill Lynch Global Wealth Management julkistivat kiinnostavan 2010 World Wealth Reportin. Raportin voi käydä lataamassa ilmaiseksi kirjautumalla täältä. Raportti käsittelee henkilöitä (HNWI = High Net Worth Individuals), joiden sijoitettava varallisuus ylittää 1 miljoonan dollarin kun asunto sekä keräily- ja käyttöesineet jätetään huomioimatta.

World Wealth Report 2010

Poimintoja raportista

Vauraiden henkilöiden maantieteellinen jakautuminen ja kasvu

• Karkeasti voi todeta, että sekä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa että Aasia-Pacificissa on kussakin noin 3 miljoonaa yli miljoonan dollarin sijoitusvarallisuuden omaavaa henkilöä.
• Vaikka maantieteellisessä jakaumassa kolme suurinta ovatkin tasavertaisia, keskittyy maailman HNWI väestö voimakkaasti tietyille alueille. Yksittäisistä maista USA on ylivoimaisesti suurin (2,9 miljoonaa henkilöä), Japani toinen (1,7 miljoonaa), Saksa kolmas (0,9 miljoonaa), Kiina neljäs (0,5 miljoonaa) ja Iso-Britannia viides (0,5 miljoonaa). USA, Japani ja Saksa muodostavat yhteensä 53% maailman HNWI väestöstä.
• Kovin kasvu on Aasia-Pacificissa ja erityisesti Hong Kongissa sekä Intiassa. Ensimmäistä kertaa Aasia-Pacific-alueen HNWI henkilöiden kokonaismäärä oli suurempi kuin Euroopassa.

Vaurauden yleinen globaali jakautuminen

Varallisuuden jakautuminen luokittain ja alueittain

• Vuonna 2009 varallisuudesta keskimäärin 31% oli kiinteissä tuotoissa (fixed income), 29% osakkeissa (equities), 17% käteisenä/talletuksina (cash/deposits), 18% kiinteistöissä (real estate) ja 8% vaihtoehtoisissa sijoituskohteissa (alternative investments).
• Pohjois-Amerikassa osakkeiden painoarvo on selvästi muita maanosia suurempi (36%). Euroopassa osakkeiden osuus oli keskivertoa pienempi (26%). Osakkeiden painoarvon oletetaan kasvavan vuonna 2011 noin 35%:iin osakemarkkinan globaalin piristymisen myötä.
• Kiinteistösijoituksista 48% oli sijoitettuna asuintaloihin (residential real estate), 27% kaupallisiin kiinteistöihin (commercial real estate) ja 12% kiinteistörahastoihin (REIT).
• Aasia-Pacificissa poislukien Japani kiinteistöjen osuus salkusta on erityisen suuri (28%), koska väestökehityksen myötä alueen kaupungeissa asuntojen kysyntä on pysynyt selvästi suurempana kuin tarjonta, mikä on tarjonnut kiinteistöjen omistajille hyvät tuotot. Kiinteistösijoituksista 60% oli sijoitettuna asuintaloihin.
• Kaupunkien ulkopuolella olevan maaomaisuuden osuus oli keskimäärin 6%. Kehittymättömämmillä alueilla kuten Latinalaisessa Amerikassa tämän osuus oli selvästi suurempi (23%).
• Kiinteistörahastojen osuus oli korkeampi kehittyneissä talouksissa kuten USA:ssa ja Japanissa.
• Vaihtoehtoisista sijoituskohteista 49% koostui hedge fundeista, 16% raaka-aineista, 13% valuutoista ja 20% strukturoiduista tuotteista.
• Kehittyneiden talouksien heikon talouskasvun myötä sijoitukset suuntautuvat kehittyviin talouksiin. Pohjois-Amerikassa 76% sijoituksista kohdistui kotimaahan ja tämän odotetaan laskevan 68%:iin vuonna 2011. Euroopassa vastaavat luvut ovat 59% ja 48%. Eurooppalaisten sijoituksista 59% kohdistuu siis Eurooppaan, 21% Pohjois-Amerikkaan, 11% Aasia-Pacificiin, 5% Latinalaiseen Amerikkaan, 5% Lähi-itään ja 2% Afrikkaan.

Vaurauden lähde

• Aikaisemman raportin (2005) mukaan vaurauden lähteenä on ensisijaisesti yritysomaisuus tai yrityksen myynti (37%), tulot (24%), perintö 18%, onnistunut sijoitustoiminta 10%, rajoitetut osakkeet tai optiot 9% ja muut syyt 2%.

Havaittavissa olevia trendejä

• Finanssikriisin rajun pudotuksen jälkeen vuonna 2009 intohimosijoitukset (passion investments) kasvoivat voimakkaasti. Intohimosijoitukset pitävät sisällään luxushyödykkeiden kuten autojen, veneiden, yksityislentokoneiden (yhteensä 30%), taiteen (22%), korujen (14%), huippu-urheilun (14%) sekä hyvinvointipalveluiden (6%) hankinnat. Finanssimarkkinan ollessa epätasapainoinen intohimosijoituksista haetaan "sijoittaja-keräilijänä" pitkäaikaista ja näkyvää arvoa.
• Intohimosijoitusten kysynnän kasvu on myös voimakkainta kehittyvissä talouksissa kuten BRIC-maissa (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina). Tämä näkyy muun muassa BMW:n ja Mercedes-Benzin myynnin voimakkaana kasvuna näissä maissa.
• Hyväntekeväisyys on lisääntynyt trendinomaisesti, koska jaettavan perinnön sijasta ihmiset haluavat jakaa omaisuuttaan eläessään (giving while living). Finanssikriisi pudotti hyväntekeväisyyteen käytettävien varojen määrää voimakkaasti. Hyväntekeväisyyttä tehdään henkilökohtaisista syistä, sosiaalisen vastuun tunteesta, verkostoitumistarkoituksessa sekä veroetujen saavuttamiseksi. Kysyntä hyväntekeväisyyden neuvonantopalveluille osana varainhoitopalveluita on kasvava. Tästä kirjoitin blogissani aikaisemmin.
• Asiakkaan tunteiden ja yksiköllisten tarpeiden huomioiminen varainhoitopalveluissa korostuu. Mekaaninen tarjonta ei jatkossa toimi vaan käyttäytymistieteisiin perustuva sijoittaminen korostuu. Asiakkaat odottavat varainhoitotalolta 1) erityisasiantuntemukseen perustuvia neuvoja, 2) läpinäkyvyyttä ja yksinkertaisuutta ja 3) tehokasta salkun ja riskin hallintaa.

Kauppalehden juttu raportista

Myös Kauppalehti kirjoitti jutun perustuen Capgeminin ja Merill Lynchin raporttiin. Ohessa Kauppalehden uutisointi asiasta:

Lopeta lottoaminen - yrittäminen on tie rikkauteen

"Vain 16 prosenttia maailman rikkaista on perinyt rahansa. Vielä harvempi on rikastunut palkkatuloilla. Parhaat mahdollisuudet todelliseen varakkuuteen on yrittäjällä. Konsulttijätti Cap Geminin tilastot kertovat, että rikkaiden määrä kasvaa maailmassa. Yli miljoonan dollarin rahavarat omistavien ihmisten määrä on nyt noin kymmenen miljoonaa. Viime vuonna dollarimiljonäärien määrä kasvoi 17 prosenttia. Asiasta kirjoittaa Dagens Industri.

Cap Gemini väittää, että rikkaiden määrän lisääntyminen kasvattaa myös rikkaiden ruokahalua. He hamuavat nyt innolla veneitä, kelloja, taidetta ja muuta luksusta. Ensimmäistä kertaa varakkaita on yhtä paljon Aasiassa ja Euroopassa. 53,5 prosenttia heistä löytyy kuitenkin Japanista, Saksasta tai Yhdysvalloista. Brittiläinen The Economist -lehti siteeraa saman Cap Geminin toista tutkimusta. Siinäkin 16 prosenttia varakkaista on saavuttaneet asemansa perintönä. Palkkatyö on ollut tie rikkauteen 23 prosentilla. Suurin ryhmä, 47 prosenttia dollarimiljonääreistä, on kuitenkin yrittäjiä."

Lähde:

http://www.capgemini.com/insights-and-resources/by-publication/world-wealth-report-2010/

Aamulehti aiheesta

Vallan tasapaino - Omistajat & Hallitus & Johto

Boardmanin kirjat ovat järjestään olleet erittäin laadukkaita ja asiantuntevia. Niin myös tällä kertaa. Matti Laineman ja Mikko Haapasen uusin teos Vallan tasapaino - Omistajat & Hallitus & Johto on oman aihealueensa kärkikirja Suomessa. Kirjoittajien mukaan omistajuudesta on kirjoitettu hämmästyttävän vähän. He toteavat saman asian kuin itsekin olen havainnut eli johtaminen on bisneskirjojen suosituin alue ja uusia nimikkeitä riittää jatkuvasti. Myös hallituksesta ja hallitustyön tehostamisesta on kirjoitettu paljon viimeisten kymmenen vuoden aikana. Omistajien rooli sen sijaan on jäänyt taustalle. Tätä aukkoa Lainema ja Haapanen paikkaavat onnistuneesti kirjallaan. Kirjassaan he hakevat erityisesti vastausta kysymyksiin, mihin omistajien tulisi vaikuttaa ja miten sekä miten menestyneimmät omistajat ohjaavat yritystä?

Vallan tasapaino - Omistajat & Hallitus & Johto (2010)

Omistaja-arvoa luovat prosessit

Lainema ja Haapanen lähestyvät omistajuutta kuuden avainprosessin kautta. Nämä avainprosessit ovat:

1. Tarkoitus ja arvot
2. Tavoitteet ja strategia
3. Pääomitus
4. Toimitusjohtajan ja hallituksen valinta ja arviointi
5. Toteutus
6. Palkitseminen

Nämä avainprosessit avataan kiitettävän tarkasti ja käytännönläheisesti lukuisten tunnettujen yritysesimerkkien kautta. Kirjan helmi on nimenomaan runsaat elävän elämän esimerkit, jotka entisestään vahvistavat kirjan kumpuamista käytännön yrityselämän kokemuksesta. Kirjoittajat huomioivat hyvin myös erilaiset omistajarakenteet ja niiden vaikutukset päätöksentekoketjuihin.

Suomen paras omistajuudesta kirjoitettu kirja

Omistajuudesta on Suomessa kirjoitettu valitettavan vähän. Jyrki Verasen 1996 kirjoittamaa Tuottoa vaativat omistajat-teosta voi hyvällä omalla tunnolla nimittää alan klassikoksi ja pioneeriteokseksi. Sen jälkeen omistajuuteen keskittyneitä kirjoja on ilmestynyt oikestaan vain Pauli Komsin, Jan Lindströmin ja Seppo Zetterbergin laatima teos Omistamisen taito - Perheyrityksen kansakunnan rakentajana, joka kertoo 30 suomalaisen perheyrityksen tarinan kiinnostavalla tavalla. Professori Vesa Puttosen vuonna 2004 kirjoittama EVA:n raportti Onko omistemisella väliä oli rahoitusmarkkinoiden näkökulmasta laadittuna erinomainen keskustelunavaus aiheeseen. Samaan sarjaan voi laskea Sitran ja Etlan vuonna 2000 laatiman Omistajien etu - kaikkien etu? paperin sekä Suomalaisen omistajuuden neuvottelukunnan vuoden 2006 raportin Hyvinvointi tarvitsee vastuullisia omistajia.

Suhteutettuna tähän sarjaan Laineman ja Haapasen teos on mielestäni Suomen paras omistajuudesta kirjoitettu kirja. Henkilökohtaisesti kirja kolahtaa niin kovasti, että voisin hyvinkin alleviivata lähes koko kirjan. Luin kirjan ensimmäisen kerran vauhdilla läpi ja pidin lukemastani. Kuitenkin vasta toisella kerralla ja ajatuksen kanssa luettaessa kirjan ajattelutapa avautuu paremmin ja kirjoittajien kokemus ja käytännön osaaminen välittyvät. Olen varma, että kirja antaa ajateltavaa jokaiselle yrityksen omistajalle ja avaa uusia näkökulmia. Suosittelen.