Tämä teksti on julkaistu Sport Club Forsalin blogissa. Mahdolliset kommentit pyydän laittamaan ensisijaisesti sinne.
Perhe ja yritys
Isäni täytti hiljattain 60 vuotta. Merkkipäivä meni työn merkeissä, kuten kaikki muutkin merkkipäivät ja juhlapyhät ovat tähän asti menneet. Isäni on yrittäjä. Meillä on toisessa polvessa oleva perheyritys, joka on isäni elämäntyö. Isoisäni ja isoäitini hankkivat aikanaan tiettävästi kylän ensimmäisen taksiauton. Isäni jatkoi tästä, kasvatti yritystä ja toteutti unelmansa laajentamalla linja-autoliikenteeseen. Nyt yritys on taksi- ja tilausajoliikenteeseen keskittynyt pk-yritys.
Olen perheyrittäjän poika. Olin puolet pesuharjan pituudesta, kun aloin pesemään autoja. Kannustinjärjestelmä oli kunnossa, jokaisesta pestystä autosta sai kympin ja kokeiden kympeistä lisää kymppejä. Sen verran on autoja tullut siivottua, että olen oppinut vihaamaan purukumia. En vain voi ymmärtää, miksi se pitää painaa penkin karmiin, vaikka roskakori on aivan vieressä! Kun täytin 18 oli tietenkin aika hypätä taksin rattiin. Taksin ratti on erinomainen elämänkoulu, jossa tapaa erilaisia ihmisiä ja kuulee elämäntarinoita. Sotaveteraanien ja syöpäsairaiden kuljettaminen keskussairaalaan opettaa arvokkaita elämänarvoja.
Perheyrittäjyyden professori Matti Koiranen opettaa luennoillaan, että perheyritys koostuu kolmesta tekijästä, perheestä, omistajuudesta ja liiketoiminnasta. Perheyrityksen ydinarvona on säilyttää näiden kolmen osatekijän tasapaino ja siirtää se seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin se oli vastaanotettaessa. Perheyritys on paljon enemmän kuin rahallinen perintö, se on ennen kaikkea perinne. Se on moninainen oikeudellinen, taloudellinen, sosiaalinen, psykologinen ja sosio-psykologinen kokonaisuus, josta yhden osan irroittaminen ei ole mahdollista. Perheyritys saattaa tuoda vaurautta ja valtaa, mutta myös vastuita ja velvoitteita. Perheyritykseen kulminoituu usein voimakas vastuu perheestä, sukulaisista, menneistä, nykyisestä ja tulevista sukupolvista, yrityksen työntekijöistä sekä lähiympäristöstä.
Perheyritysperinteessä monarkismi on yhä vallalla: vanhin poika on ensisijainen perheyrityksen jatkaja. Kasvatus perheyrittäjäksi aloitetaan jo varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi Intiassa perheyrityksen vanhin poika viedään synnytyslaitokselta suoraan yritykseen esiteltäväksi, jotta jatkajan asema ei jää epävelväksi. "Sitten kun sinä"-kasvatusmetodi tähtää siihen yhteen päivään, jolloin valta vaihtuu. Ei siis ihme, että perheyritys perintönä voi myös luoda paineita.
Perheyritys on myös paradoksi. Silloin kun sinulla olisi sille aikaa, sinut torjutaan. Silloin kun sinulla ei olisi aikaa, sinua tarvitaan. Perheyritystä ei myöskään johdeta kuten kauppakorkeakoulun kirjoissa opetetaan. Isä-poika-suhteessa asioiden hoitaminen on ihan oma juttunsa. "Strategia" syntyy saunassa ja keskimääräinen ideoiden hautumisaika on 3 vuotta. Sen jälkeen toteutukseen menee vähintään kaksi vuotta. Nuoren polven ei siis kannata hötkyillä. On myös selvää, että kaksi alfaurosta ei mahdu samaan hiekkalaatikkoon.
Kymmenen vuotta olen etsinyt vastausta elämäni kysymykseen: Miten minä ratkaisen perheyrityksemme kohtalon? Kysymys on tasapainon löytämisestä menneen, nykyisen ja tulevan välille. Mikä arvo on aikaisempien sukupolvien elämäntyöllä, perinteellä ja jatkuvuudella? Mitä minä haluan elämässäni tehdä? Miten voin siirtää seuraavalle sukupolvelle sen kaikkein arvokkaimman perinnön eli yrittäjyyden asenteen ilman perheyritystä? Shakespearea mukaillen: "To own or not to own?, that is the question."
Pohdittavaksi
1. Mille perinnölle tai perinteelle sinä annat arvoa?
2. Minkä asian, tavan tai opin olet vanhemmiltasi tai isovanhemmiltasi saanut, jonka haluat jatkuvan seuraavalle sukupolvelle?
3. Mihin sinut on kasvatettu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti