Ytimekäs opas talouteen

Jim Coxin teos Ytimekäs opas talouteen on nimensä veroinen teos. Se on juuri sitä, mitä lupaa. Siinä käydään talouden perusasiat läpi lyhyesti ja yksinkertaisesti. Näkökulma perustuu sekä itävaltalaiseen että chicagon koulukuntaan, joten lähteinä ovat pääasiassa Ludwig von Mises, Murray N. Rothbard, Friedrich von Hayek ja Milton Friedman. Juuri siis niitä taloustieteilijöitä, joita kannattaakin lukea. Kirja on hyvä aloituspaketti henkilölle, joka haluaa saada perusymmärryksen talouden keskeisistä käsitteistä ja logiikasta. Kirjan saa tilattua Petri Kajanderin laadukkaalla suomennoksella Talouden perusteet-sivuilta, josta kirjan voi myös ladata ilmaiseksi osioittain. 

Jim Cox: Ytimekäs opas talouteen

Poimintoja

• Kapitalistin kaksi tehtävää taloudessa on odottamisen ja riskin kantamisen tehtävät. 
• "Liitot eivät aikaansaa korkeita palkkoja, korkeat palkat aikaansaavat liitot". - Milton Friedman
• Vapailla markkinoilla liittojen rajallinen rooli olisi hyödyllinen niiden voidessa toimia työpaikkojen välittäjänä ja standardeja sertifioimina lautakuntina. 
• Maailman sivu kokemus on osoittanut työntekijöiden hakeutuvan jatkuvasti vapaampiin talouksiin, paeten Itä-Berliinistä Länsi-Berliiniin, Kiinasta Hong Kongiin, Meksikosta Yhdysvaltoihin. Maailma ei ole vielä nähnyt työläisten massamuuttoja vapaammista talouksista vähemmän vapaisiin talouksiin. 
• Nykyaikaisia yrityksiä johtavat "palkkajohtajat", jotka eivät omista yritystä ja sen omaisuutta ja ovat siten vähemmän kiinnostuneita voittojen maksimoinnista kuin mukavasta olemassaolosta. Samaan aikaan omistajat ovat usein passiivisia sijoittajia, jotka eivät osallistu liiketoiminnan päätöksentekoon. 
• Vapailla markkinoilla on luonnolliset lääkkeet palkkajohtajien huonolle käytökselle: 1) Kuka tahansa passiivinen ja hyväksikäytetty sijoittaja voi myydä osakkeensa tällaisesta yrityksestä. 2) On yleistä, että johto saa palkkionsa osittain yrityksen osakkeissa tai osakeoptioissa, 3) Yrityksen hallitus - voiton maksimoinnista kiinnostuneina omistajina - valitsee parhaan henkilön johtamaan yritysomaisuuttaan, 4) Yritysvaltaajat hävittävät loput tehottomat toimijat.
• Kaikkein akuutein ongelma omistajien ja johtajien välillä ilmenee tilanteissa, joissa ei ole olemassa markkinoitavia osakkeita. Tällaisia ovat esimerkiksi kansalaisten "omistamat" valtion yritykset. Sen sijaan että teoreetikot häiritsevät yritysten johtamista, heidän tulisi kohdistaa huomionsa valtion laitoksiin. 
• Valtion tapauksessa sen resursseilla ei ole omistajuutta. Parhaimmillaankin kansalaisten omistajuus valtion omaisuutta kohtaan on erittäin laimea omistamisen muoto. Valtion johtajat ovat tilapäisiä ja heillä ei ole mitään sidettä omaisuuden arvoon. Tätä voidaan verrata hyvin vuokra-autoihin, joita käsitellään yleensä kovakouraisemmin kuin omia autoja. Onneksi on kuitenkin olemassa todellinen omistaja - vuokra-autoyhtiö, joka pitää huolta autojen arvojen säilymisestä. 
• "Teemme työtä elääksemme, emme elä tehdäksemme työtä". - Milton Friedman.
• Huolenpidon pitäisi kohdistua tuottavuuteemme, ei sen keinoihin - työllisyyteen. Kotimaisen työllisyyden suojelu tariffeilla tai kiintiöillä vähentää elintasoamme, koska toimimme sellaisilla tuotannon osa-alueilla, jotka eivät palvele kaikkein tehokkaimmin tarpeitamme. 
• Raha - vaihdon väline - edesauttoi kaupankäyntiä ja monimutkaisia liikejärjestelyjä. Tämä tarkoittaa rahan merkityksen olevan verrattavissa ihmiskunnan kehityksessä pyörän ja tulen keksimiseen. 
• Talousteoriassa on jätetty merkittvästi painottamatta sitä tosiasiaa, että ihmiset varastavat rahajärjestelmän avulla, ja inflaatio on tapa tämän toteuttamiseen. Luomalla uutta rahaa jokaisen aikaisemman rahan arvo vähenee uuden rahan vastaanottajien hyödyksi. 
• Lenin oli oikeassa. Ei ole olemassa hienovaraisempaa, ei varmempaa tapaa mullistaa yhteiskunnan perustaa kuin valuutan turmeleminen. Tämä prosessi käyttää kaikkia talouden lakien näkymättömiä voimia hyväkseen tuhoamisessa, ja tekee sen tavalla ettei yksi ihminen miljoonasta pysty sitä määrittämään. 
• Kullalla on neljä ominaisuutta oikeina yhdistelminä ollakseen rahaa: 1) Kestävyys, 2) Laaja hyväksyttävyys, 3) Korkea arvo yksikköä kohden ja 4) Jaettavuus. 
• Keskuspankki on myyntiyksikkö valtion velkapapereille - valtion velalle - ja edistää siten liittovaltion alijäämän rahoittamista. 
• Keskuspankin perustamisen jälkeen vuodesta 1913 dollarin arvo on laskenut enemmän kuin 95 prosenttia. Se siitä yleisestä viisaudesta, joka väittää keskuspankin johtavan taistelua inflaatiota vastaan!
• Jokainen kriisi on merkitty virheinvestoinneilla ja alhaisella säästämisellä, ei vähäisellä kulutuksella. 
• Suuren laman, kuten sitä aikaisemmat ja myöhemmät talouden laskukaudet, sai aikaan keinotekoinen rahan tarjonnan lisäys, jonka Yhdysvaltain keskuspankki tehtaili 1920-luvun aikana. Lisääntynyt rahan tarjonta aiheutti keinotekoisen alhaisen korkotason ja kiihtyneen investoinnit pääomavaltaisiin kohteisiin, erityisesti osakemarkkinoille ja kiinteistöihin. 
• Talousteoria tutkii ihmisten toimintaa niukkojen luonnon resurssien muokkaamisessa hyödyllisiksi tuotteiksi. Perusolettamuksina ovat siten ihmisen toiminta pyrkimyksenä päämääriin (tai tavoitteisiin) hänen kohdatessaan niukat resurssit. Loogista päättelyä (deduktiota) käyttäen voidaan aloittaa kieltämättömistä perusolettamuksista ihmisen merkityksellisestä toiminnasta ja niukkuudesta ja jatkaa eteenpäin. Ketju jatkuu ihmisen toiminnasta ja niukkuudesta valintaan; valinnasta oivaltaen totuuden vaihtoehtoiskustannuksista ja jatkaen samaan tapaan koko "talouden" sisältävän tietämysalueen läpi. Tätä menetelmää käyttäen talouden totuudet ovat todistettuja siihen asti, kunnes loogisen deduktiivisen päättelyn ketju on rikkomaton. Tämä menetelmä soveltuu yhteiskuntatieteisiin, koska tutkimalla ihmisen käyttäytymistä voimme ymmärtää ihmistä ohjaavia motiiveja. 
• Chicago-koulukunnan lähestymistapa on toisinaan tunnettu "avaa hevosen suu ja laske sen hampaat"-menetelmänä (empiirinen lähestymistapa). Vaikkakin se on kelpo tapa laskea hampaita, se ei kelpaa tavoiteohjautuneen ihmisen toiminnan tutkimiseen. 
• Ihmisen toiminnassa, päinvastoin kuin luonnontieteissä, käsitteet voidaan kumota ainoastaan toisilla käsitteillä; tapahtumat ovat itsessään monimutkaisia seurauksia, jotka tulee tulkita oikeilla käsitteillä. 
• Deduktio perusolettamuksista oli monien merkittävien taloustieteilijöiden yleisesti käyttämä menetelmä. Sitä käyttivät John Baptiste Say (Sayn laki), Nassau Senior (pääoma- ja arvoteoria), John E. Cairnes (klassinen taloustiede), Carl Menger (rajahyötyanalyysi) ja monet muut viimeisen 200 vuoden aikana. Menetelmää on ylenkatsottu ainoastaan muutamina viimeisinä vuosikymmeninä rynnättäessä positivismiin. 
• Työn arvoteoria toteaa kaiken arvon olevan seurausta ihmisen työstä. Teorialla on tiettyä alustavaa uskottavuutta, sillä työnteko yleensä saa aikaan arvon lisäystä. Tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa teorian ilmeiset virheet. Jos työn arvoteoria olisi oikeassa, timanttikaivoksesta löydetty timantti ei olisi arvokkaampi kuin sen vierestä löytyvä kivi, koska molempiin kohdistuu sama työmäärä. Työn arvoteoria väistämättä kieltää vakiintuneen vähenevän rajahyödyn lain, jonka mukaan tuotteen arvo kuluttajalle laskee jokaisen tuotteen lisäyksikön kulutuksen myötä. Edelleen on täysi mysteeri, kuinka marxilaisuuteen lujasti uskova voi perustella pitsan syönnin lopettamisen. 
• Vaihtoehtoinen teoria, oikea arvoteoria, pitää arvoa subjektiivisena. Subjektiivinen arvoteoria määrittää, ettei tuotteilla ole luontaista arvoa ja että tuotteet ovat arvokkaita ainoastaan siinä määrin kuin on olemassa tuotetta haluava arvostaja. 
• Vaihdannan luonne on sellainen, että kaupantekoa tapahtuu ainoastaan silloin, kun on olemassa epätasa-arvo subjektiivisissa arvostuksissa vastaanotetun ja luovutetun tuotteen välillä. 
• Ei ole olemassa kauppavajetta. Kaupanteko perustuu ainoastaan tilanteisiin, joissa molemmat osapuolet arvostavat vastaanottamansa tuotetta enemmän kuin luovuttamaansa tuotetta. Tämän takia kaikki kauppa luo ylijäämää; jokainen osapuoli hyötyy vapaaehtoisesta liiketoimesta. Kauppavajeen teoria on virheellinen kirjanpidon sovellus talousteoriaan. 
• Phillips-käyrä vakuuttaa jatkuvaa kompromissia työttömyyden ja inflaation välillä perustuen empiiriseen dataan ja tiukkaan keynesiläiseen teoriaan, jonka mukaan talous voi kärsiä joko inflaatiosta tai työttömyydestä, muttei koskaan molemmista samaan aikaan. Todellisuudessa ei ole olemassa pysyvää tai pitkäaikaista kompromissia näiden kahden välillä. 
• Täydellinen kilpailu on perverssi teoria, jonka nykyaikaiset taloustieteilijät ovat kehittäneet käsittelemään yrityksiä, hintoja ja resurssien allokointia. Kilpailu ymmärretään yleensä, ja oikein, yritysten väliseksi kilpailuksi asiakkaiden hankkimisesta. Täydellisen kilpailun teoria heijastelee positivismin ja matematiikan aikaansaamaa vaikutusta taloustieteeseen.

Kapitalismin moraali

Björn Wahlroos avasi yhteiskunnallisen keskustelun kapitalismin moraalista Helsingin Sanomien haastattelussaan 12.2. Tätä haastattelua on seurannut liuta kolumneja, "asiantuntijalausuntoja" ja keskusteluja, joissa Wahlroosin näkemykset on pyritty teilaamaan milloin moraalittomina, milloin tieteellisesti väärään ihmiskuvaan perustuvina tai useimmiten vain siksi että "niin ei saa ajatella". 

Tom G. Palmer (toim.) - Kapitalismin moraali

Eetos kustannuksen kustantama ja suomentama, Tom G. Palmerin toimittama Kapitalismin moraali on siis tähän keskusteluun varsin ajankohtainen teos. Kapitalismin kritiikkejä tuntuu löytyvän kirjastoista hyllytolkulla, mutta harvemmassa ovat positiiviset tarkastelut kapitalismin eettisestä ja moraalisesta perustasta. Onneksi tuore Libera-säätiö on ottanut tehtäväkseen tukea ja edistää yksilönvapautta ja -vastuuta, kansalaisyhteiskuntaa ja vapaita markkinoita.  

Gustav von Hertzen toteaa avaussanoissa, että "olemme lähestymässä metakapitalismia, jolloin pääoman tarjonta ylittää kysynnän. Silloin riskivapaalle sijoitukselle ei millään voi saada reaalituottoa eikä raha enää ole taloudellisen kasvun pullonkaula. Tietotaito, osaaminen, yritteliäisyys ja ennen kaikkea moraalipääoma ovat jo tällä hetkellä kehityksen ratkaisevia niukkuustekijöitä". Hän esittää toiveen, että yhä useampi Suomen kansalainen hyödyntää henkilökohtaisen vapautensa vaurastuakseen. Sitä voidaan hänen mukaansa pitää jopa kansalaisvelvollisuutena, koska näin he kapitalisteina kantavat osavastuunsa kansakuntamme kestävästä hyvinvoinnista. 

Kaiken kaikkiaan Kapitalismin moraali-teos haastaa ajattelemaan. Olet sitten kapitalisti tai kommunisti tai jotain siltä väliltä, kirjasta löytyy varmasti kohtia, jotka pistävät miettimään omaa suhtautumista asiaan. Omaan maailmankuvaani kirja istuu kiitettävästi, muttei toki kritiikittömästi. Suosittelen luettavaksi. Kirjan voi tilata täältä. 

Kapitalismin moraali - poimintoja kirjasta

• Pääoman kartuttaminen on kaikkien kehittyvien yhteiskuntien elinehto. Erityyppiset valtiokapitalismin muodot ovat historian saatossa osoittaneet kyvyttömyytensä kestävään pääomanmuodostukseen. Yhteiskunnan kumulatiivinen pääoman karttuminen edellyttää turvattua yksityistä omistusta ja yrittämisen vapautta. 
• Kapitalistinen kulttuuri juhlii yrittäjää, tiedemiestä, riskinottajaa, innovoijaa ja luojaa. 
• Ainoastaan kapitalismissa on yleistä, että ihmisistä tulee varakkaita vaikkeivät he ryhdy rikollisiksi. 
• Milton Friedmanille näytettiin jättimäisen uuden kanavan rakennustöitä Aasiassa. Kun hän huomautti, että oli outoa nähdä työläisten siirtelevän valtaisia määriä maata ja kiveä pienillä lapioilla, hänelle vastattiin: "Sinä et ymmärrä. Tarkoituksena on luoda työpaikkoja." Hän vastasi: "Ai, minä luulin että te yritätte rakentaa kanavan. Jos tarkoituksenne on luoda työpaikkoja, miksi ette anna heille lapioiden sijasta lusikoita?". 
• Sosiaalihistorioitsija Fernand Braudel jäljitti sanan "pääoma" (capital) 1100-1200-luvuille, ja silloin sanalla viitattiin "varoihin, kauppatavaravarantoon, rahasummaan tai korkoa tuottavaan rahaan". Sanaa "kapitalisti" ei Braudelin mukaan käytetty koskaan ystävällismielisesti.
• Vauraudella on syitä, mutta köyhyydellä ei; köyhyys seuraa, mikäli vaurautta ei luoda, mutta vauraus ei ole sitä, mitä syntyy, jos köyhyyttä ei luoda. Ongelma ei ole siinä, että jotkut ovat rikastuneet, vaan siinä, että toiset ovat pysyneet köyhinä. 
• Voitto on olennaista, jotta päämäärä voitaisiin toteuttaa paremmin. Lisäksi voiton tuottaminen tarjoaa pääomaa, jota maailmamme tarvitsee innovaatioon ja edistykseen - ilman voittoa ei ole edistystä. Ne ovat täysin riippuvaisia toisistaan. 
• Kapitalismi on viime kädessä sitä, että ihmiset tekevät yhteistyötä luodakseen arvoa sekä muille ihmisille että itselleen. Kapitalismi on arvon lähde. Se on hämmästyttävin koskaan olemassa ollut yhteiskunnallisen yhteistyön väline. 
• David Hume kirjoitti kirjassaan Treatise on Human Nature, että ihmisiä kohtaavat olosuhteet ovat (1) pyyteellisyytemme, (2) väistämättä rajallinen anteliaisuutemme muita kohtaan ja (3) tarpeidemme tyydyttämiseen tarvittavien resurssien rajallisuus. Näiden vuoksi meidän on välttämätöntä tehdä yhteistyötä muiden kanssa ja luoda oikeudellisia sääntöjä - erityisesti omaisuutta ja vaihdantaa koskevia oikeudellisia sääntöjä - määrittelemään, miten yhteistyö on mahdollista. Nämä säännöt kertovat, kenellä on oikeus sanoa, miten tiettyä omaisuutta käytetään. Jos selkeästi määriteltyjä omaisuussäännöksiä ei olisi, asia johtaisi alituisiin ristiriitoihin. Omistusoikeuteen liittyvät säädökset mahdollistavat monimutkaisen sosiaalisen yhteistyön ja koordinoinnin, joiden avulla saavutamme päämäärämme. 
• On tietyn liittouman tarkoituksena sitten voiton tuottaminen tai jonkin muun päämäärän saavuttaminen, sen tärkein piirre on siinä, että osallistumisemme siihen on vapaaehtoinen valinta. 
• F.A. Hayekin huomautus, jonka mukaan kansalaisyhteiskunnan liittoumat luodaan tietyn päämäärän saavuttamiseksi, mutta kansalaisyhteiskunnalla kokonaisuudessaan ei ole yhtä päämäärää. Se on kaikkien näiden tarkoitushakusten toimien suunnittelematon, spontaanisti syntyvä tulos. 
• Markkinat ovat olennainen osa kansalaisyhteiskuntaa. Markkinat syntyvät kahdesta tosiasiasta: siitä, että ihmiset voivat saavuttaa enemmän tekemällä yhteistyötä muiden kanssa kuin toimimalla yksin, ja siitä, että pystymme tunnistamaan tämän. 
• Parturiesimerkki: Ajatellaan parturia. Nykyisin miehet leikkauttavat hiuksensa aina kolmen tai neljän viikon välein. Jos hiustenleikkuu olisi ilmaista, he saattaisivat käydä parturissa joka viikko. Rahan periminen hiusten leikkaamisesta hyödyntää parturin työvoimaa paremmin. Markkinoilla parturin palvelusten hinta määrittelee sen, miten suuri osa yhteiskunnan työvoimasta omistautuu parturin ammatille. Jos valtio pitää hiusten leikkaamisen hinnan matalana, hiustenleikkuuta haluavien määrä kasvaa, ja niin ollen myös partureiden määrän tulee kasvaa ja muiden työpaikkojen tulee vähentyä, jos työvoiman yhteismäärä pysyy samana. Se, mikä pätee partureihin, pätee myös muihin ammatteihin. Rahassa ilmaistut hinnat ovat ainoa käytettävissämme oleva keino määritellä, miten resurssit jaetaan niin, että ne suuntautuvat mahdollisimman arvokkaasti. 
• Jotkut vaurastuvat ennen muita: jos odotamme että kaikki vaurastuvat yhtä nopeasti, kukaan ei koskaan saavuta vaurautta. Rikkaiden vastustaminen ei ole perusteltua, sillä köyhillä on mahdollisuus rikastua ainoastaan silloin, kun taataan oikeudet, joiden ansiosta kuka tahansa - ja jokainen - voi hankkia vaurautta, työn hedelmiin ei puututa ja omistusoikeutta kunnioitetaan. Yhteiskunta, jossa yhä useammat yksilöt saavuttavat vaurauden ja ovat yhtä mieltä siitä, että "rikastuminen on hienoa", on itse asiassa jotakin sellaista, jonka voimme rakentaa. 
• Maailman suurin vaurauden epätasa-arvoon liittyvä skandaali ei ole rikkaiden ja köyhien epätasa-arvo taloudellisesti vapaissa yhteiskunnissa, vaan se, että taloudellisesti vapaissa yhteiskunnissa elävien ihmisten vaurauden ja taloudellisesti epävapaissa yhteiskunnissa elävien ihmisten vaurauden välillä on valitaisa kuilu. Vaurauden ja köyhyyden välinen kuilu on varmasti asia, joka voidaan ratkaista muutamalla sääntöjä, ts. muutamalla talouspolitiikkaa. Ihmisten vaptauttaminen taloudellisesti epävapaasta yhteiskunnasta tuottaa suunnattomia määriä vaurautta, joka tekisi enemmän maailman rikkaiden ja maailman köyhien välisen kuilun kaventamiseksi kuin mikään kuviteltavissa oleva politiikka. Lisäksi tämä tapahtuisi oikeuden toteuttamisen positiivisena tuloksena, eliminoimalla ihmisten epätasa-arvoinen kohtelu maissa, joita johdetaan kelvottomasti hyvävelijärjestelmillä, valtiojohtoisesti, militaristisesti, sosialistisesti, korruptiolla ja raa'alla voimalla. Taloudellinen vapaus, siis tasa-arvoiset oikeusstandardit ja tasa-arvoinen kunnioitus kaikkien oikeudelle tuottaa ja käydä kauppaa, on moraaliselle olennoille oikea oikeuden mittapuu. 
• "Tappiollinen liiketoiminta on yleisesti ottaen hyvin typerä, jopa tyhmä tapa olla filantrooppinen." -H.B.Acton, The Morals of the Markets. 
• Oikeus omaisuuteen on oikeus ostaa ja myydä vapaasti ja ottaa luonnosta haltuun tavaroita, joita kukaan ei omista. Se on oikeus tavoitella omaisuutta, mutta ei oikeus saada myötäjäisiä luonnolta tai valtiolta; se ei takaa onnistumista minkään hankkimisessa. 
• Kuten Robert Nozick on huomauttanut, varmistaakseen, että kannustimet suuntautuvat oikeille ihmisille, jopa egalitaristin täytyy olettaa, että voimme tunnistaa yksittäisten panosten roolin. Lyhyesti sanoen ei ole olemassa perusteita soveltaa oikeudenmukaisuuden käsitettä tulojen ja varallisuuden tilastolliseen jakaumaan kokonaistaloudessa. Meidän on hylättävä mielikuva suuresta kakusta ja sitä jakavasta hyväntahtoisesta vanhemmasta, joka tahtoo olla reilu kaikille pöydässä istuville lapsille. 
• Altruistien mukaan elämä asettaa meidät perustavaan valintatilanteeseen: meidän täytyy joko uhrata muut itsemme puolesta tai uhrautua muiden puolesta. Jälkimmäinen toimintatapa on altruistinen, ja oletus on, että ainoa vaihtoehto sille on elämä saalistajana. Mutta Ayn Randin mukaan emme joudu tällaiseen vaihtoehtotilanteeseen. Elämä ei edellytä uhrauksia kumpaankaan suuntaan. Rationaalisen ihmisen intressit eivät ole ristiriidassa keskenään, ja aidon oman etumme tavoitteleminen edellyttää sitä, että olemme tekemisissä muiden kanssa rauhanomaisen, vapaaehtoisen vaihdannan keinoin. 
• Randin eettinen filosofia perustuu oivallukseen, jonka mukaan elämä on perimmäinen arvo, summum bonum. Juuri elävien organismien olemassaolo, niiden tarve säilyä olemassa alituisella tarpeiden tyydyttämisellä synnyttää koko arvojen ilmiön. Maailma ilman elämää olisi tosiasioiden muttei arvojen maailma, siellä mitään tilaa ei voitaisi sanoa paremmaksi tai huonommaksi kuin jotain muuta. Niinpä oma elämä on perustava arvon mittapuu, jonka avulla ihmisen täytyy arvioida, mikä on hänen etunsa mukaista: ei pelkkä selviytyminen hetkestä toiseen, vaan hänen tarpeidensa täydellinen tyydyttäminen alituisella kykyjen käytöllä. 
• Etiikan tarkoituksena on antaa mittapuu, jonka avulla voimme elää järjen mukaisesti oman elämämme palveluksessa. ... Etiikan tarkoituksena on siis kertoa meille se, miten saavutamme omat todelliset intressimme, ei sitä, miten uhrata ne. 
• Elääksemme järjen mukaisesti meidän täytyy hyväksyä riippumattomuus hyveeksi. Järki on yksilön kyky. Vaikka oppisimme muilta miten paljon tahansa, ajattelu tapahtuu yksilön mielessä.
• Elääksemme järjen mukaisesti meidän täytyy myös hyväksyä tuottavuus hyveeksi. Tuottaminen on arvon luomista. 
• Oikeudenmukaisuuden periaatetta Rand kutsuu kauppiasperiaatteeksi: se merkitsee elämää kauppaa käymällä, arvon tarjoamista arvosta, etsimättä tai antamatta sitä, mitä ei ansaitse. Kunniallinen ihminen ei tee tarpeistaan vaatimusta muille; hän tarjoaa arvon kaikkien suhteiden perustaksi. ... Kaupan periaate on ainoa perusta, jonka pohjalta ihmiset voivat olla tekemisissä toistensa kanssa riippumattomina ja tasa-arvoisina. 
• Lyhyesti sanoen objektivistinen etiikka pitää yksilöä päämääränä itsessään termin täydessä merkityksessä. Johtopäätös on se, että kapitalismi on ainoa oikeudenmukainen ja moraalinen järjestelmä. ...Ainoa kapitalismin aesttama yhteiskunnallinen rajoite on vaatimus, jonka mukaan niiden, jotka toivovat palveluksia muilta, täytyy tarjota arvoa vastineeksi. Kukaan ei saa käyttää valtiota pakkolunastaakseen sen, mitä muut ovat tuottaneet. 
• Ihmisen tulot ovat oikeudenmukaiset, jos ne on saatu vapaaehtoisella vaihdannalla, palkkiona tarjotusta arvosta, kun päättämässä ovat ne, joille arvo on tarjottu. 
• Omistajuus on laillinen käsite, joka viittaa konkreettisiin aineellisiin esineisiin. Vauraus on taloudellinen käsite, joka viittaa niukkoihin resursseihin. Kaikki arvokkaat resurssit ovat aineellisia esineitä tai heijastavat tai ruumiillistavat niitä, mutta kaikki aineelliset esineet eivät ole resursseja: hylätyt talot ja roskakasat ovat tästä ilmeisiä esimerkkejä, samoin monet esineet, jotka niiden omistajat antaisivat mielellään pois, jos joku vain suostuisi ottamaan ne. Lisäksi tämän päivän resurssi voi huomenna lakata olemasta resurssi, kun taas tämän päivän arvottomasta esineestä voi tulla huomenna arvokas. Aineellisten esineiden asema resursseina on siis aina ongelmallinen ja riippuu jossain määrin kaukokatseisuudesta. Esine on vaurautta vain silloin, jos se on tulovirran lähde. Esineen arvo sen todelliselle tai mahdolliselle omistajalle riippuu sen odotetusta kyvystä tuottaa tuloja tietyllä hetkellä. Tuo kyky puolestaan riippuu siitä, miten esinettä voidaan käyttää. Pelkkä esineiden omistaminen ei siis välttämättä tuo vaurautta: sitä tuo menestyksekäs käyttö. Tulojen ja varallisuuden lähde ei ole omistaminen vaan resurssien käyttö. 
• Odottamattomasti muuttuvassa maailmassa vaurauden säilyminen on aina ongelmallista, ja ajan mittaan sen voidaan sanoa olevan mahdotonta. Voidakseen säilyttää tietyn määrän vaurautta, joka voidaan siirtää perintönä sukupolvelta toiselle, perheellä tulisi ola sellaisia resursseja, jotka tuottaisivat pysyvää nettotuloa, siis lisätuloa, joka ylittää omistettujen resurssien ylläpitämisestä aiheutuvat kulut. Näyttää siltä, että tämä olisi mahdollista ainoastaan joko paikalleen pysähtyneessä maailmassa, jossa on tänään samanlaista kuin eilen ja huomenna samanlaista kuin tänään, ja jossa niin ollen päivä päivän ja vuosi vuoden jälkeen sama tulo kertyy samoille omistajille tai heidän perillisilleen; tai jos kaikki resurssien omistajat olisivat täydellisen kaukokatseisia. Kumpikaan tapaus ei todellakaan vastaa todellisuutta. 
• Kaikki vauraus koostuu käyttöomaisuudesta, joka tavalla tai toisella edustaa tai ainakin viime kädessä heijastelee tuotannon aineellisia resursseja, arvokkaan tulon lähteitä. Kaiken tulon tuottaa ihmisen työ, joka tehdään tällaisia resursseja yhdistelemällä. Tämän vuoksi resursseja täytyy käyttää tietyllä tavoin yhdistellen: resurssien käyttö perustuu siihen, että ne täydentävät toisiaan. Täydentävyyden tapoja ei ole millään tavoin "annettu valmiina" yrittäjille, jotka tuotantosuunnitelmia tekevät, käynnistävät ja toteuttavat. Mitään tuottamisfunktiota ei todellisuudessa ole. Päinvastoin, yrittäjän tehtävänä on nimenomaan ottaa alituisesti muuttuvassa maailmassa selville, mikä resurssiyhdistelmä tuottaa tämän päivän olosuhteissa mahdollisimman suuret tulot menoihin verrattuna, ja arvata, mikä yhdistelmä tekee niin huomisen todennäköisissä olosuhteissa, kun tulot, vaadittavan lisäpanoksen hinta ja teknologia ovat kaikki muuttuneet. 
• Varallisuuden omistajat ovat kuin hotellivieraita tai junamatkustajia: he ovat aina paikalla, mutta he eivät koskaan ole pitkään samoja ihmisiä. 
• Markkinataloudessa kaikki vauraus on luonteeltaan problemaattista. Mitä kestävämpää ja mitä luonteeltaan täsmällisempää omaisuus on, sitä rajallisempia ovat sen käyttötavat ja sitä selvemmin ongelma nousee esiin. 
• Pääoman voitot ja tappiot syntyvät pääasiallisesti siksi, että kestäviä resursseja on käytettävä tavoilla, joihin niitä ei ole suunniteltu, ja koska jotkut ymmärtävät muita paremmin ja aikaisemmin, mihin suuntaan muuttuvan maailman muuttuvat tarpeet ja resurssit ovat menossa. 
• Erikoistuminen on kaiken vaurauden luomisen salaisuus ja ainoa ihmisen tilanteen kestävän paranemisen lähde. 
• Moninaisuus ilman vapautta käydä kauppaa merkitsee köyhyyttä. Yksikään ihmisolento ei voi kukoistaa ilman kauppaa, vaikka hänellä olisi mielin määrin yhtä taitoa tai yhtä resurssia. Vapaiden markkinoiden vuoksi olemme riippuvaisia muista, joita emme tunne, tunnista tai edes ymmärrä. Ilman markkinoita olisimme köyhiä, kurjia, raakoja ja tietämättömiä. 
• Kukaan ei ole ilmaissut asiaa paremmin kuin David Hume yli 250 vuotta sitten - on olemassa vain kolme luonnollista lakia: omistusoikeus, sen vapaaehtoinen luovuttaminen ja lupausten toteuttaminen. Nämä ovat järjestyksen pohjimmaiset perustat, jotka mahdollistavat markkinat ja vaurauden. 
• "Jos hyödykkeet eivät ylitä rajoja, sotilaat ylittävät." - Frederic Bastiat

Lisääkö rahan määrä onnellisuutta?

Jos ensi yönä Nukkumatti kävisi jokaisen meistä rahasäilöllä kaksinkertaistamassa rahamme, olisimmeko aamulla tuplasti rikkaampia?

Hetken herätessämme näin uskoisimme. Päivän valjetessa alkaisimme kuitenkin ymmärtämään, että muutkin ovat saaneet. Itse asiassa kaikki ovat saaneet. Samassa suhteessa. Suhteessa muihin, mikään ei olisi muuttunut. Kaikilla olisi tuplasti enemmän kädessä. Olisimmeko onnellisempia?

Menisimme kauppaan. Tavarat olisivat ennallaan. Nyt saisimme vanhalla hinnalla tuplasti enemmän. Mutta halukkaita ostajia olisi myös enemmän. Voisi seurata hullut päivät.

Mitä tekisi kauppias? Kysynnän kasvaessa ehkei hän olisi halukas enää luopumaan tavaroista vanhaan hintaan. Niinpä hän nostaisi hintoja. Jospa vaikka tuplaisi, kun kysyntää näyttäisi olevan.

Uutta tilausta tehdessään kauppias huomaisi tavarantoimittajien myös nostaneen hintojaan. Kenties jopa tuplanneen, kun kysyntää näyttäisi olevan. Taloudessa tuntuisi menevän kovaa.

Hetken päästä huomaisimme, että lähes kaikilla tavaroilla olisi uudet hintalaput. Kaupassa käynti ei olisi enää yhtä kivaa. Emme saisikaan enää enemmällä enempää.

Toisilla ihmisillä on velkaa. Tuplarahalla velan voisi lyhentää. Kun on kaksisataa kädessä, on kivempi maksaa aiempi satasen velka, kun itselle jää velattomana vielä satanen käteen. Velallinen riemuitsee.

Lainanantaja saisi satasensa. Mutta satasella ei saisikaan enää kaupasta samaa kuin ennen. Kenties saisi puolet vähemmän. Vähän niin kuin olisi saanutkin velalliselta vain viisikymppiä. Lainanantaja pettyy.

Päivä kääntyy kohti iltaa. Mitä on oikein tapahtunut? Tilanne alkaa hahmottua.

Yön aikana rahan määrä taloudessa on tuplaantunut.

Tavaroiden määrä ei ole kasvanut.

Hinnat ovat vähitellen muuttuneet vastaamaan uutta tilannetta.

Velalliset ovat puolittaneet velkansa.

Lainanantajat ovat jääneet puolesta paitsi.

Onko hyvinvointi lisääntynyt? Ei ole.

Miksi ei? Raha ei ole hyvinvointia synnyttävä hyödyke. Raha on vain vaihdon väline. Paperirahalla ei ole arvoa sinänsä. Rahan lisääntyminen ei kasvata hyvinvointia kasvattavien hyödykkeiden määrää. Vain hinnat nousevat.

Lopulta suuremmalla summalla rahaa saa saman verran hyödykkeitä kuin aiemmin puolta pienemmällä. Vain numerot ovat kasvaneet. Ostovoima on pysynyt ennallaan.

Miksi sitten painaa lisää rahaa? Kuka siitä hyötyisi? Kuka ylipäätään painaa rahaa? Kuka päättää rahan painamisesta?

Mitäpä jos olisi sellainen tilanne, että suurin velallinen olisi valtio. Ja valtiolla olisi yksinvalta rahan painamiseen. Ja valtio ei jakaisikaan painamaansa uutta rahaa tasaisesti lähtötilanteessa kaikille vaan ottaisi itse ensin päältä. Ja valtiolla olisi keskuspankki, joka päättäisi ohjauskorosta. Siis siitä, kuinka paljon velallinen maksaa velasta kuluja.

Mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä? Mitä kenties yksityisen ihmisen kannattaisi tehdä?

Velallinen näyttäisi voittavan. Hintojen nousu söisi velat. Tilanne kannustaisi siis velanottoon. Siitähän on kokemusta.

Lainanantaja näyttäisi häviävän. Tilanne kannustaisi siis välttämään lainanantoa. Tai ainakin lainamäärän tulisi muuttua rahamäärän muuttuessa. Tai korkotason tulisi olla muu kuin velallisen ohjaama. Lainaaminen valtiolle ei sittenkään taida olla riskitöntä, kuten on opetettu.

Käteisen haltija näyttäisi pysyvän ennallaan, jos hän saisi lisää käteistä vähintään samassa suhteessa kuin rahan määrä taloudessa lisääntyy. Ellei näin olisi, hän häviäisi suhteellisesti. Hänen rahoillaan saisi jatkossa vähemmän, koska muilla olisi suhteessa enemmän rahaa käytössä ja hinnat olisivat muuttuneet. Käteinen ei siis ole turvasatama.

Miten siis suojautua valtion valuutalta?

Jos rahan painaminen jatkuisi, menettäisikö raha joskus luottamuksensa? Valtion säätelemästä rahasta tulisi arvotonta paperia.

Mitäs sitten tehtäisiin? Siirryttäisiinkö markkinoilla takaisin kultaan? Tai muuhun raaka-aineeseen? Tai ylipäätään omaisuuserään, jolla on aitoa arvoa?

Millä on aitoa arvoa? Ihmisillä? Kyllä, koska aito arvo on sitä mitä ihmiset arvostavat. Ihmiset yksilöinä.

Arvostaminen ja arvo ilmenevät vaihdannassa. Vaihdannassa yksilöt vaihtavat vähemmän arvostamiaan asioita enemmän arvostamiinsa asioihin.

Vain asioilla, joilla on yksilöille hyötyä on arvoa. Ja vain hyödylliset asiat lisäävät hyvinvointia.

PS: Ai et usko vai? Tutustu tähän niin et voi olla ihmettelemättä.