Yrittäjä, tee itsestäsi turha!

Yrittäjä, onnistutko tänä kesänä pitämään lomaa? Vai oletko yksinkertaisesti täysin korvaamaton lenkki? Viikko poissa työpaikalta ja kaikki kaatuu?

 

Usko tai älä, lomattomuus ei ole sankaruutta. Se ei ole meriitti, ainakaan enää. Ennemminkin se on merkki siitä, että työyhteisö ei ole toimiva. Tottakai, jos on kiire, silloin tehdään töitä ja lomia siirretään, mutta jatkuva lomattomuus ei ole eduksi kenellekään, ei yrittäjälle, hänen perheelleen eikä yritykselle. Harva harmittelee kuolinvuoteellaan, että kunpa olisi tehnyt enemmän töitä.

 

Joillakin ihmisillä itse tekeminen on lähes itseisarvo. Toisilla taas on turha tarve tehdä itsestään tärkeitä tekeytymällä korvaamattomiksi. Tietoa pantataan, kaikkea kontrolloidaan ja pienimmätkin asiat pitää päättää itse, ihan vain sen takia, että saa tuntea olonsa tärkeäksi. Tähän kulminoituu yrittäjyyden suurin paradoksi: nimittäin yrittäjä on ikuisesti yrittäjyytensä vanki, ellei hän osaa ja kykene vähentämään omaa tekemistään.

Osaava organisaatio tekee yrittäjästä omistajan!

Jos yrittäjä haluaa milloinkaan siirtyä yrittäjästä omistajaksi, on hänen pystyttävä kasvattamaan yhtiöönsä osaava organisaatio. Osaava organisaatio vapauttaa yrittäjän omistajuuteen. Paradoksaalisesti, mitä pienemmän teet itsestäsi, sitä suuremmaksi voi yrityksesi kasvaa! Parhaimmillaan teet itsestäsi turhan eli organisaatio osaa hoitaa kaiken itse ilman sinua. Tällöin oma aikasi vapautuu muuhun, mitä ikinä se sitten onkaan: uusien innovaatioiden kehittäminen, aikaa läheisille tai aikaa omistajuudelle.

 

Osaavan organisaation rakentaminen ei ole helppoa. Yhtiön täytyy kyetä houkuttelemaan ja pitämään tehtävissä tarvittavia osaajia, on opittava kuuntelemaan osaajia, on jatkuvasti kehitettävä tietoja ja taitoja, on pystyttävä maksamaan osaajille kunnon korvaus, ja on opittava jakamaan vastuuta ja valtaa. Ennen kaikkea se edellyttää sitä, että yrittäjä on sinut itsensä ja oman roolinsa kanssa ja kykenee antamaan tilaa. Lisäksi tarvitaan luottamusta ja kunnioitusta yrittäjän ja organisaation välillä. Kokeileminen kannattaa aloittaa vaikka kesälomasta. Sekä sinulle että organisaatiollesi saattaa jopa tehdä hyvää, jos olet välillä poissa. Eikä kannata pelästyä, jos saatkin lomailla ilman soittoja.

 

Oman roolin optimointi kannattaa ymmärtää ajoissa. Jos jätät jälkipolvillesi yrityksen joka vaatii 24/7 henkilökohtaista panosta, tulet jättäneesi perintönä enemmänkin työpaikan kuin omaisuuden. On ainakin hyvä tiedostaa, onko jälkipolvi tähän rooliin valmis ja halukas. Jos taas ajattelet päättäväsi yrittäjäurasi yrityskauppaan, kannattaa ymmärtää, että mitä isompi on oma yrittäjäroolisi yrityksessä, sitä vähemmän ulkopuolinen on yrityksestäsi valmis maksamaan, kun tämä panoksesi on poissa. Tätä totuutta kutsutaan negatiiviseksi henkilöriskiksi. Osaava organisaatio siis kasvattaa yhtiön omistaja-arvoa, josta sinä omistajana halutessasi hyödyt.

 

Tero Luoma on Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:n sijoitusjohtaja. Hän tekee väitöskirjaa omistajien roolista yritystoiminnan arvonluonnissa ja on tutkinut yrittäjyys-, omistajuus- ja pääomateorioita.

Tämä teksti on julkaistu alkuperäisenä www.yrittajastaomistajaksi sivustolla.

Kuka on paras omistaja?

Kuka on paras omistaja? Onko olemassa teoreettista vastausta tähän kysymykseen? Entä onko luonnollinen ilmiö, että omistus ohjautuu parhaisiin käsiin eli tahoille joiden omistuksessa kohde on arvokkain? Kumpi ratkaisee, kyky maksaa eniten vai kyky kasvattaa kohteen arvoa eniten? Pystyykö paras kehittäjä olemaan aina se, joka myös pystyy maksamaan hankintahetkellä parhaimman hinnan?

Tuottavuuden kasvattaminen vai alhaisin tuottotavoite?

Haetaanpa vastauksia näihin kysymyksiin esimerkin kautta. Otetaan esimerkkikohteeksi viljelymaa, koska siinä kehitystyö on konkreettisesti ymmärrettävissä. Onko paras omistaja se kuka viljelee maata parhaiten vai se kuka pystyy maksamaan siitä eniten?

Pelto tuottaa 4 porkkanaa. Instituutio on valmis maksamaan kohteesta eli peltomaasta nykyiselle omistajalle 100 euroa. Jos oletetaan, että Instituution omistuksessa pelto tuottaa samat 4 porkkanaa vuosittain tästä ikuisuuteen, ja että porkkanan hinta on 1€ kappale nyt ja aina, on kyseessä 4% tuoton sijoitus eli kohde tuottaa sijoitetulle pääomalle 4% tuoton vuosittain. Nyt ei siis huomioida lainkaan esimerkiksi velkavivun myötä tulevaa mahdollisuutta kasvattaa oman pääoman tuottoa.

Kehittäjä saisi kasvatettua tuoton 4 porkkanasta 6 porkkanaan per vuosi, esimerkiksi toisesta vuodesta lähtien. Kuitenkin hän pystyy maksamaan peltoalasta nykyiselle omistajalle vain 95 euroa. Joko hänellä ei ole enempää pääomaa käytettävissä tällä hetkellä, jotta voisi maksaa korkeamman hankintahinnan tai hänellä on erilainen tuottotavoite eli hän ei olisi valmis ostamaan 4/100=4% perustuotolla kohdetta vaan edellyttää hankintahetken 4/95=4,2% tuottotavoitetta perustuottona. Lisäksi hänellä on suunnitelma, jonka myötä hänen tuottonsa kasvaa tasolle 6/95=6,3%.

Oletetaan, että Kehittäjä ostaa pellon ja saa sen tuottavuuden nostettua tasolle 6 porkkanaa vuodessa. Oletetaan myös, että Instituution tuottotavoite on 4% kuten aiemminkin. Tällöin, arvonnousun jälkeen Instituutio olisi valmis maksamaan 6 porkkanaa vuodessa tuottavasta pellosta 150 euroa. Tällöin Instituution tuottotavoite 6/150=4% olisi yhä voimassa, jos oletetaan, että pellon tulostason jatkuvuus tulevaisuudessa tasolla 6 on sama kuin se oli tasolla 4. Pelto on siis vain tehtyjen kehitystoimenpiteiden myötä tuottavampi eli parempi. Kehittäjä sen sijaan hyötyisi luomastaan arvonnoususta 55 euroa myyntivoittona hankintahinnan ja myyntihinnan erotuksena. Jos oletetaan, että Kehittäjä onnistui kasvattamaan sadon toisena vuonna, ja hän myy kohteen viidennen vuoden lopussa Instituutiolle saaden viideltä vuodelta tuoton, on kehittäjän tulot 4+6+6+6+6+150=178. Hän siis saa noin 1,9-kertaisena (178/95) rahansa takaisin viidessä vuodessa. Kehittäjä saa palkkansa kehitystyöstään ja Instituutio saa lopulta kohteen omistuksesensa, tosin 5 vuotta myöhemmin kuin alunperin ja korkeampaan hintaan. Silti kaikki ovat tyytyväisiä.

Voidaan osoittaa, että hankintahintaan eli kykyyn maksaa jostain kohteesta vaikuttaa kolme yksilöllistä tekijää.

• Ostajan tuottotavoite: eli millaista tuottoa ostaja kohteelta tavoittelee tuleville vuosille. Kyse on siitä, millainen tuotto on Ostajalle riittävä. Mitä alhaisempi tuottotavoite, sitä korkeamman hinnan voi kohteesta maksaa, jos olettaa tuoton pysyvän muuttumattomana. Jos Ostaja tiedostaa, että hän ei pysty tuomaan lisäarvoa kohteeseen vaan todennäköinen suoritus tästä eteenpäin on kohteen nykytuotto, määräytyy hinta Ostajan kohdekohtaisen tuottotavoitteen mukaan. Jos kaikki Ostajaehdokkaat laskevat vain nykytuoton varaan, on voittaja se, jonka kohdekohtainen tuottotavoite on alhaisin ja siten hankintahinta korkein. Tuottotavoitteen osalta Ostajien sisäiset kulut oletetaan vähennetyiksi ennen tuottotavoitetta eli vertaillaan nettotuottoa kulujen jälkeen.
• Ostajan arvio omasta kyvystään kasvattaa kohteen tuottavuutta ja siten arvoa: Jos taas Ostaja arvioi kykenevänsä kasvattamaan kohteen tuottoa, voi hän maksaa kohteesta enemmän. Vastaavalla tavalla Ostaja arvioi mahdollisuuden siihen, että kohteen tuotto laskee, syystä tai toisesta. On huomioitavaa, että kyseessä on puhtaasti subjektiivinen arvio omista kyvyistä, ei mikään varmuuteen perustuva tieto saati sitten tae onnistuneesta toteutuksesta. Kuten Kehittäjä esimerkissä, jos hän arvioi ostohetkellä kykenevänsä nostamaan maan tuottavuuden 6 porkkanaan ja kasvattamaan siten kohteen arvoa +50%, voi hän laskea tämän tuottavuuden nousun ja kohteen arvonnousun varaan omaa ostotarjoustaan arvioidessaan. Tämä kehittämiskyky on Ostajan ominaisuus suhteessa kohteeseen ja se on aina kohdekohtainen.
• Ostajan subjektiiviset arvot: Arvon käsite on tässä tarkastelussa rajattu numeeriseen rahamääräiseen mittariin, jotta arvot ovat vertailukelpoisia. Esimerkissä on lähdetty siitä, että ostajakandidaattien subjektiiviset ei-rahamääräiset arvostukset kohdetta kohtaan, kuten esimerkiksi perintöarvo eli pelto olisikin Kehittäjän sukuhistoriaa ja siten perheelle tunteellisesti arvokkaampi kuin mikä muu tahansa pelto, on eliminoitu olettamalla, että kaikki ei-rahamääräiset arvostukset sisältyvät subjektiiviseen rahamääräiseen arvoon.  

Kuka on paras omistaja - Sidosryhmätarkastelu

Palataan siis kysymykseen siitä, kuka on paras omistaja? Tarkastellaan asiaa eri sidosryhmien kannalta.

• Alkuperäiselle pellon omistajalle merkitsee hänen saamansa hinta kohteesta, joka on siis Ostajan ostohinta. Alkuperäiselle pellon omistajalle paras uusi omistaja on se, joka maksaa siitä parhaan hinnan. Tässä tapauksessa se olisi Instituutio, joka maksaa kohteesta 100 euroa. Hän voi käyttää tämän rahan jatkossa haluamallaan tavalla.
• Yhteiskunnan kannalta oleellisinta on se, mitä pelto tuottaa. Yhteiskunta eli kaikki maailman ihmiset hyötyvät siitä, että samasta pellosta saadaan enemmän satoa, joten omistaja joka kasvattaa maan tuottavuutta parhaalle mahdolliselle tasolle on paras omistaja. Tässä tapauksessa se on Kehittäjä, jonka myötä pelto tuottaa 6 porkkanaa vuosittain.
• Kehittäjän näkökulma on selvä, hän on omasta mielestään paras omistaja. Hänen kehityskykynsä on kohderiippuvainen ja jos hän ei kyseistä kohdetta omistukseensa saa, jää hän 95 euroa kädessä etsimään markkinoilta vaihtoehtoisia sijoituskohteita, joissa hän ei kuitenkaan pystyisi tekemään vastaavaa arvonluontia kuin tässä kyseisessä kohteessa. Hän joutuisi siis tyytymään markkinoilla tarjolla olevaan tuottoon ilman omaa mahdollisuutta arvonluontiin.
• Instituutio edustaa tässä esimerkissä pääomamarkkinoita laajemmin eli sillä kuvataan hajaantunutta joukkoa sijoittajia, joilla ei ole roolia kohteen arvonluonnissa vaan kontribuutio rajoittuu pääomapanokseen ja sille tavoiteltavaan tuottoon. Instituutio ei ole lainkaan kohderiippuvainen vaan se hakee markkinoilta tarjolla olevia kohteita oman tuottotavoitteensa perusteella ja jos tämä kohde ei sen omistukseen päädy, valitsee se seuraavaksi parhaaksi katsomansa kohteen markkinoilta. Instituutio eli tässä tapauksessa markkinat ovat aina valmiita ostamaan, kunhan tuottotavoite suhteessa riskiin täsmää. Täten Instituutio jää alkutilanteessa etsimään 100 eurolleen uutta sijoituskohdetta, jos alkuperäinen pellon omistaja myisikin kohteen kehittäjälle. Sen tappioksi voi laskea kohteen tuoton ja toiseksi parhaan kohteen tuoton erotuksen, joka oletettavasti jää pieneksi. Kuitenkin Instituutio ei häviä lainkaan siitä, että Kehittäjä kehittää kohdetta ja sen tuottavuus sekä arvo kasvavat. Tämä kehitys ei ole lainkaan pois Instituutiolta, koska itse se ei olisi pystynyt vastaavaa tekemään. Päinvastoin, Instituutiolla on aina mahdollisuus ostaa kohde Kehittäjältä hintaan, joka asettuu 96-150 euron välille. Tällöin Instituutio hyötyy Kehittäjän kehitystyöstä. Voidaan kysyä, eikö Instituutio häviä, koska se joutuu maksamaan kohteesta korkeamman hinnan eli erotus 150-100 euron välillä? Yksittäistapauksessa näin olisi, mikäli Instituution sijoitettava pääoma olisi rajallinen. Jos Instituution sijoitettava varallisuus olisi vain 100 euroa, karkaisi kohde sen ulottumattomiin kohteen arvon ylittäessä 100 euroa. Koska Instituutio edustaa tässä esimerkissä pääomamarkkinoita laajemmin, oletamme pääomamarkkinoiden kokonaispääomamäärän yksittäisen kohteen kannalta rajattomaksi. Oletuksemme mukaan pääomamarkkinoilta löytyy siis aina taho, joka kykenee ja haluaa ostaa kohteen kasvaneella hinnalla.
• Verottajaa/valtiota emme tässä tarkastelussa huomio, koska sillä ei ole osuutta markkinoilla tapahtuvassa arvonluonnissa. Se vain ottaa osuuksiansa. Kuitenkin voidaan havaita, että yleinen verotusmalli, jossa verotuksen perusteena on sekä kohteen vuosittaiset tuotot että kohteen realisoituva arvonnousu, hyöytyy enemmän Kehittäjän aikaansaamasta kehityspanoksesta. Veromallin mukaisesti verottaja verottaa osansa tuotetuista kahdesta lisäporkkanasta sekä saa osuutensa Kehittäjän aikanaan realisoimasta myyntivoitosta.

Onko luotavissa parhaan omistajan teoria?

Tarkastellaanpa ilmiötä kuvaajalla. Tilanteessa on kaksi akselia, vaaka-akselilla muuttujana on aika ja pystyakselilla kohteen arvo. Prakseologisen aikakäsityksen mukaisesti meillä on kolme aikadimensiota; historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Historia on mennyttä, eikä sillä ole kuin välillistä arvoa nykyhetkeen. Arvonmäärityksessä voimme siis keskittyä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Kuvassa X on halukas maksamaan kohteesta nykyhetkessä enemmän kuin Y. X:n omistuksessa kohde kehittyisi maltillisesti, kun taas Y:n omistuksessa kohteen arvonkehitys olisi voimakkaampaa niin, että kohde olisi Y:n myötä tulevaisuudessa arvokkaampi kuin X:n ollessa omistaja.  

Tulevaisuutta emme voi nykyhetkessä tietää. Emme tiedä varmuudella, toteutuuko arvonnousu Y:n omistuksessa odotetulla tavalla vai ei. Voi olla, että Y:n omistuksessa kohteen arvo laskee, jopa X:n oletettua tulevaisuusarvoa alemmaksi ja mahdollisesti nykyhetken arvoja alemmaksi. Toisaalta emme myöskään tiedä varmuudella X:n arvonkehityksen tulevaa toteumaa. Tulevaisuuden ennusteet jäävät joka tapauksessa epävarmoiksi. Tätä on riski.

Sekä X että Y asettavat hintansa (kohdearvonsa) nykyhetkessä sen perusteella, miten he uskovat kohteen arvon kehittyvän omassa omistuksessaan tulevaisuudessa. He siis spekuloivat omalla tulevaisuudellaan ottaen riskiä omasta toiminnastaan. Tämä spekulaatio osoittautuu ajan myötä oikeaksi tai vääräksi.

Teoreettista tarkastelua

Tarkastelussa kohtaavat kaksi taloustieteellistä lähetymistapaa. Rahoitusteorian näkökulmasta pääomamarkkinat ovat tehokkaat ja pääoma ohjautuu markkinoilla tehokkaasti. Tätä näkökulmaa esimerkissä edustaa Instituutio. Rahoitusteorian näkökulmasta paras omistaja on se, joka pystyy maksamaan kohteesta eniten, koska rahoitusteoria ei huomioi sijoittajien roolia kohteen arvonluonnissa.

 

Toinen lähestymistapa on yrittäjyysteoria. Sen mukaan yrittäjä pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan kohteen arvoon. Yrittäjyysteoriassa yrittäjä on innovaattori, jolla on ainutlaatuinen kohdekohtainen näkemys, jonka toteuttamalla hän kykenee luomaan jotain sellaista, mitä markkinat eivät yleisesti pysty luomaan ja täten yrittäjä synnyttää yrittäjävoittoa. Tätä näkökulmaa esimerkissä edustaa Kehittäjä. Koska Kehittäjä luo omistajan roolissa kohteessa ainutlaatuista arvoa, on Kehittäjällä oltava ainutlaatuista osaamista, jota muilla ei ole. Tällöin tullaan käsitteeseen omistajaosaaminen ja sen tarkempaan sisältöön.

 

Kolmannen lähestymistavan tilanteeseen tarjoaa pääomateoria. Pääomateoria tunnistaa pääoman heterogeenisyyden eli sen, että pääoma ilmenee yhteiskunnassa erilaisissa muodoissa eikä muodonmuutos onnistu yksinkertaisesti. Tässä esimerkissä pääomaa edustaa pelto. Pääomalla on täten konkreettinen fyysinen muoto, johon se on sidottu. Voidaan sanoa, että pääoma on muotonsa vanki. Tässä tapauksessa pelto on porkkanoita tuottavana peltona, jolloin sen tuottavuutta tarkastellaan tuotettujen porkkanoiden määrällä. Porkkanoiden arvo määrittyy niiden markkinahinnan perusteella, josta muodostuu pellon omistajan tulo. Yhtäkkiä saatettaisiin kuitenkin keksiä, että pelto olisi paremmassa käytössä, jos siinä viljeltäisiinkin ohraa. Esimerkiksi ohran markkinahinta voisi olla kasvanut niin, että siitä saatava tuotto päihittäisi porkkanoilla saatavan tuoton. Pääoman muotosidonnaisuudesta johtuen, tuotantoa ei kuitenkaan pystytä muuttamaan yksinkertaisesti ja välittömästi porkkanoista ohraan. Vastaavasti jonain päivänä saatettaisiin keksiä, että peltoala tuottaisi omistajalleen parhaiten, mikäli siihen rakennettaisiin kauppakeskus. Mikäli se toteutettaisiin, olisi pääoma sen jälkeen kauppakeskuksen muodossa, eikä siitä olisi enää helppoa paluuta porkkanapelloksi. Pääomateorian kautta voidaan ilmentää resurssien erilaisia käyttötarkoituksia ja sen myötä kohteen erilaisia arvoja erilaisissa käytöissä. Kohteen arvo on muutettavissa, mikäli sen käyttötarkoitus muuttuu. Tämä on yksi tapa kehittää kohteen omistaja-arvoa. Pääomateorian näkökulmasta voidaan aina kysyä kaikista kohteista, onko pääoma kohteessa parhaassa mahdollisessa käytössä eli onko kohteen pääoma-arvo maksimaalinen. 

Pohdintaa ja johtopäätöksiä

Palataanpa alun kysymyksiin.

Kuka on paras omistaja?

Asia tuskin tuli tässä vielä todistetuksi, mutta kallistun sille kannalle, että paras omistaja on se, joka pystyy kasvattamaan kohteen arvoa eniten.

Onko olemassa teoreettista vastausta tähän kysymykseen?

Tätä pohdintaa jatkan. Vastaus riippuu pitkälti siitä, minkä teoriakehyksen ottaa tarkastelukulmaksi. Oletan, että yrittäjyysteorian ja pääomateorian viitekehyksellä on löydettävissä teoreettisesti pitävä väite, jonka mukaan paras omistaja on se, joka pystyy kasvattamaan kohteen arvoa eniten.

Entä onko luonnollinen ilmiö, että omistus ohjautuu parhaisiin käsiin eli tahoille joiden omistuksessa kohde on arvokkain?

Ei ole. Mikäli markkinoilta löytyy taho, joka on alhaisemman tuottotavoitteensa myötä valmis maksamaan nykyhetkessä kohteesta enemmän kuin Kehittäjä ja mikäli myyjä myy aina kohteen parhaan nykyhinnan tarjoavalle, päätyy kohteet aina alhaisimman tuottotavoitteen tarjoajalle. Täydellisillä markkinoilla, jossa kaikilla olisi samat kohdetiedot ja pääoman virtaaminen olisi tehokasta, näin voisi olettaa aina käyvän. Tällöin Kehittäjä jäisi aina ilman kohteita.

Jos kuitenkin hylkäämme täydellisten markkinoiden hypoteesin ja toteamme, että esimerkiksi pörssin ulkopuolelta on löydettävissä kohteita, joihin pääomamarkkinoiden (Instituutio) pääoma ei tehokkaasti ajaudu, jää Kehittäjille mahdollisuuksia. Samoin voidaan miettiä vaihtoehtoja, joissa Instituutio liittoutuu Kehittäjän kanssa jakamaan arvonnousuhyötyä yhdessä tai myyjä liittoutuu Kehittäjän kanssa jakamaan arvonnousuhyötyä yhdessä, esimerkiksi saamalla osuuden tulevaisuuden mahdollisesta arvonnoususta.

Lopputulemana esimerkin molemmissa skenaarioissa kohde päätyy Instituution omistukseen eli pääomamarkkinoille. Voidaan siis ennemminkin päätellä, että kohteet hakeutuvat kohti tehokkaita pääomamarkkinoita eli alimman tuottotavoitteen omistajan omistukseen.

Kumpi ratkaisee, kyky maksaa eniten vai kyky kasvattaa kohteen arvoa eniten?

Kyky maksaa eniten on etusijalla sekä nykyhetkessä että tulevaisuudessa, mikäli oletamme pääomamarkkinoiden toimivan tehokkaasti. Koska kyky maksaa eniten on kääntäen riippuvainen alhaisimmasta tuottotavoitteesta, päätyvät kohteet lopulta tehokkaiden pääomamarkkinoiden oletuksen vallitessa taholle, jolla on alhaisin tuottotavoite kohteen omistukselle.

Pystyykö paras kehittäjä olemaan aina se, joka myös pystyy maksamaan hankintahetkellä parhaimman hinnan?

Ei pysty. Tästä ei ole mitään takeita, vaan asia riippuu sekä Kehittäjän että Instituution (pääomamarkkinoiden) tuottotavoitteesta suhteessa kohteeseen sekä molempien spekulatiivisesta näkemyksestä kyvystään kehittää kohteen arvoa omistuksessaan eli tulevaisuuden odotusarvosta. Kehittäjä voittaa kohteen itselleen, mikäli hänen uskonsa kohteen tulevaisuuden arvosta on niin korkea ja oma tuottotavoite niin matala, että hän pystyy maksamaan kohteesta Instituutiota korkeamman nykyhinnan. Lisäksi uusia variaatioita ja vaihtoehtoja ilmaantuu mahdollisella liittoutumisella Instituution tai myyjän kanssa, kuten edellä todettu.

Loppuhuomio

Kirjoitus ja pohdiskelu ei missään määrin ole vielä valmis. Tätä tarkastelua teen syvällisemmin väitöskirjassani. Silloin tekstiin sisältyy myös tarkemmat teoriaviitteet ja lähteet. Ajattelin kuitenkin julkaista jo tämän version, jos julkaisemisen myötä saisin kommentteina huomioita, joita en ole tarkastelussani tullut huomioiduksi ja pystyisin siten parantamaan pohdiskeluani. Jatkan lähiaikoina tästä teemasta konkreettisilla esimerkeillä siitä, miten tämä ilmiö esiintyy yhteiskunnassamme ja mikä merkitys on osaavalla omistajalla.

Omistajalle kaikki on kallista

Yrittäjä, tiedätkö omistuksesi arvon?

Merkittävä osa suomalaisista yrittäjistä ei tiedä yrityksensä arvoa; sekä numeerista arvoa että sitä, mistä yrityksen arvo koostuu. Tämä on huolestuttavaa, sillä yritys on usein yrittäjän taloudessa suurin omaisuuserä. Toisinaan yrittäjän kannattaisi katsella yritystään omistajan silmin. Vaikka yritystä ei olisi tarkoituskaan muuttaa rahaksi, ymmärrys omistuksen arvosta ja sen osatekijöistä auttaa kehittämään yhtiötä oikeaan suuntaan.

Yrittäjän ja omistajan ajattelueroa voi kuvata tarinalla yrittäjästä ja omistajasta baarissa.

Yrittäjä tarjoaa baarissa kierroksen – “firman piikkiin!”, hän voi huudahtaa. Yrittäjä maksimoi omaa hyötyään osittain siirtämällä henkilökohtaisia kuluja yritykseen sisään – “firman piikkiin”. Yrityksen tuloksen maksimointi ei ole kaikille yrittäjille tärkeintä. Osa pyrkii jopa minimoimaan maksettavia veroja ja hakemaan alv-vähennyksiä kasvattamalla kustannuksia. Yrittäjyys ja yritys ovat osa elämää.

Sen sijaan yrityksen omistajan kannattaa baarissa maksaa kaikki omasta pussista. Omistajalle baarikierros maksaa aina vähintään 5-10-kertaisesti. Omistajalle kaikki on kallista, koska omistaja ajattelee yrityksen arvoa. Yrityksen arvo määrittyy usein tietyllä kertoimella suhteessa käyttökatteeseen tai tulokseen. Kerroin voi olla esimerkiksi 5-10 välillä, tai enemmän. Kierros baarissa kustannuksena rokottaa yrityksen arvoa moninkertaisesti. Mieti tätä seuraavan kerran, kun kuittaat laskua! Omistaja ymmärtää tuloksen arvon ja pyrkii minimoimaan yhtiölle koituvat kustannukset maksimoidakseen yrityksen arvon.

Yrittäjyyden ja omistajuuden murroskohdassa on pohdittava, maksimoiko yrittäjänä omaa hyötyään vai maksimoiko firman arvoa. Yrittäjän on hyvä omaksua omistajan ajattelutapa ajoissa. Firman arvoa mietittäessä omistajayrittäjä onkin kääntänyt katseensa jo tulevaisuuteen – kuinka yrityksestä voisi tulla mahdollisimman arvokas. Hyvä omistaja vahtii firman kuluja ja käyttää rahoja fiksuihin arvoa kasvattaviin investointeihin.

Tero Luoma on Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:n sijoitusjohtaja. Hän tekee väitöskirjaa omistajien roolista yritystoiminnan arvonluonnissa ja on tutkinut yrittäjyys-, omistajuus- ja pääomateorioita.

Teksti on julkaistu osoitteessa http://yrittajastaomistajaksi.fi/omistajalle-kaikki-on-kallista/

Balanssi: Hallituksen rooli yritysmyyntitilanteessa

Toimin Balanssi-lehden kolumnistina ja kirjoitan hallitustyöskentelystä. Tässä on 1/2015 lehdessä julkaistu tekstini hallituksen roolista yritysmyyntitilanteessa.

HALLITUKSESSA NYT

Tero Luoma


Balanssi-lehti 1/2015: Yritysjärjestelyprosessi onnistuneesti haltuun

HALLITUKSEN ROOLI YRITYSMYYNTITILANTEESSA

Myyntiprosessin toteutumista edistävät hallituksen määrittelemät tavoitteet ja päätöksentekokriteerit sekä selkeä kasvusuunnitelma. Tärkein tehtävä on omistajien etujen valvominen prosessin kaikissa vaiheissa. 

Suomessa on patoutunut tarve yrittäjävetoisten yritysten omistusjärjestelyille. Järjestelyitä pitäisi tapahtua paljon nykyistä enemmän. Yksi selittävä tekijä on se, että hallituksissa ja omistajien keskuudessa ei ole riittävästi omistusjärjestelyasioiden osaajia. Kun ei ole myyntiosaamista, ei uskaltauduta prosessiin vaan annetaan asian olla. Liian usein hallitukset myös ajattelevat asian kuuluvan omistajille ja olettavat nykytilan jatkuvan ennallaan.

Tietääkö hallitus yrityksen arvon?

Peruskysymys yrityskaupoista puhuttaessa kuuluu, tietääkö hallitus yrityksen arvon. Ei arvoja vaan arvon. Suosittelen tekemään testin, jossa jokainen hallituksen jäsen laittaa paperille näkemyksensä yhtiön osakekannan arvosta. Sen jälkeen kootaan tulokset taululle ja jokainen esittelee perustelut omalle näkemykselleen.  

Usein syntyy hyvä keskustelu, jonka pohjalta hallitukselle jalostuu sekä hintakäsitys että ymmärrys yhtiön arvon tärkeimmistä tekijöistä. Eräässä yhtiössä hintalapuilla oli kolminkertainen ero. Tällöinhän optimistin kannattaisi ostaa ja pessimistin myydä.

Ulkopuolisen arvonmäärityksen tekeminen määräajoin on myös suositeltavaa. Omistaja-arvon kasvattaminen on hallituksen tärkein tehtävä, joten luontevaa olisi, että hallitus ja omistajat tietäisivät mittarina yhtiönsä arvon ja miten se on kehittynyt.

Omistusrakenne vaikuttaa myyntiprosessiin

Listatussa yhtiössä hallitus on myyntiprosessin komentokeskus. Prosessi on tarkkaan säännelty etenkin tiedonkulkuun liittyvissä kysymyksissä. Hallitus antaa osakkeenomistajille usein suosituksensa, miten tulisi toimia. Listaamattomissa yhtiöissä prosessi on vapaampi, mutta vaikeampi, koska omistajat haluavat osallistua ja esittävät omia erityistoiveitaan.

Mikäli omistajilla on osakassopimus, on siihen syytä kirjata jo alkuvaiheessa selkeästi ja kattavasti eri irtautumisvaihtoehdot. Sovittavia asioita ovat esimerkiksi myötämyyntioikeus- tai velvollisuus, mahdollinen etuosto-oikeus sekä päätöksenteko irtautumistilanteissa. Ilman hyvää osakassopimusta hallituksen on vaikea johtaa myyntiprosessia.

Omistajien tahtotilan selvittäminen

Omistajien olisi hyvä tuntea toistensa omistuksiin liittyvät tavoitteet. Omistajastrategia on tähän sopiva työkalu. Omistajastrategiassa on tarpeen ottaa kantaa yrityksen mahdolliseen myyntiin, tavoitehintaan sekä aikatauluun.

Selkeä kirjaus on sekin, että yritys ei ole missään tilanteessa myynnissä. Tällainen tahtotila on tyypillistä perheyrityksille. Pääomasijoittajat sen sijaan sopivat vähemmistöomistajien kanssa hyvinkin tarkoista tavoitteista ja toimenpiteistä.

Hallituksen tulisi olla perillä siitä, ketkä osakkaista ovat halukkaita luopumaan ja millaisin ehdoin. Lisäksi tulisi tietää, onko omistajien tavoitteena myynti käteisellä ja onko halukkuutta kaupan rahoittamiseen, mahdolliseen uudelleensijoittamiseen, osakevaihtoon tai kaupan jälkeiseen sitoutumiseen. On vaikea myydä, jos ei tiedä, mitä ollaan myymässä ja mistä voidaan neuvotella.

Päätös prosessin käynnistämisestä

Yrityskauppaprosessi voi käynnistyä joko suunnitelmallisesti yhtiön omasta aloitteesta tai täysin suunnittelemattomasti ulkopuolisen myötämielisellä tai vihamielisellä ostotarjouksella. Liian usein myyjät hakevat täydellistä ajoitusta. Suomessa vuoden 2008 jälkeen moni yritys odottaa edelleen parempaa suhdannetta. Saattaa käydä niinkin, että vuosikymmen vierähtää vain odottaessa.

Lähtökohtaisesti yritys kannattaa pitää aina myyntikunnossa. Ajattelutapa palvelee omistaja-arvon kehittämistä. Toisaalta myyminen ei ole itseisarvo vaan se on aina omistajien valinta. Myyntiprosessiin ei koskaan saa lähteä leikitellen, vain kokeilemaan. Jokainen turha kierros vähentää ostajien kiinnostusta eikä toista kertaa ehkä tule.

Hallituksen kannattaa tehdä erillinen päätös prosessin aloittamisesta, jolloin asia tulee arvioiduksi ja käsitellyksi, mikä puolestaan vahvistaa omistajien yhteistä sitoutumista myyntihankkeeseen.  Hyvä tapa on sopia, kuka johtaa prosessia. Hallituksen puheenjohtaja voi ottaa vetovastuun, jos toimitusjohtajan halutaan keskittyvän normaaliin johtamiseen. Alussa on tärkeä määrittää myös yritysmyyntiin liittyvät tavoitteet ja päätöksenteon kriteerit.

Neuvonantajien ja taktiikan valinta

Hallituksella on oltava käsitys potentiaalisista ostajakandidaateista. Kiinnostusta voi kartoittaa suorilla yhteydenotoilla, mutta välittäjän käyttäminen on yleisesti suositeltavaa. Ammattilainen neuvonantaja avaa arvokkaita näkemyksiä ja kanavia, joita yhtiössä ei ole tultu ajatelleeksi.

Parhaiden neuvonantajien valinta ei ole helppoa. On arvioitava, kenellä on juuri tähän tapaukseen paras kokemus ja myös kansainvälisesti kattava kontaktiverkosto.  Harrastelijat haittaavat yleensä prosessia; liian usein tuttu yleisjuristi tekee prosessissa itsestään tärkeän, mikä muodostaa esteen kaupankäynnille.

Hallituksen on myös valittava taktiikka. Kumpi tuo paremman tuloksen – kilpailutus vai suora prosessi potentiaalisen ostajan kanssa? Huutokauppana tehdyt pienemmät yritysmyynnit syntyvät vain harvoin aidon hintakilpailun tuloksena.

Informaation hallinta

Myynti on aina salattu prosessi ja hallituksen keskeisenä tehtävänä onkin informaation hallinta. On hallittava sitä, kuka tietää, mitä ja missä vaiheessa. Hallitus ja johtoryhmä tietävät myyntihankkeesta varhaisessa vaiheessa, mutta varsin pian epäilyt heräävät myös hallinnossa.  

Henkilöstö on yleensä asioista paremmin perillä kuin hallituksessa tiedostetaan. Viimeistään ostajaehdokkaan astuessa tuotantotiloihin tutustumiskierrokselle leviää sana kulovalkean lailla. Eräässä tapauksessa myyntihankkeesta oltiin paremmin informoituja paikkakunnan baarissa kuin konsernin hallituksessa.

Hallituksen, johdon ja sisäisen tarkastuksen vastuulla on huolehtia hyvästä arkistointikulttuurista, jotta asiakirjat ovat kunnossa. Arkistoinnin heikkouksien paljastuminen due diligence -vaiheessa on noloa. Myyntivaiheessa yhtiön on varauduttava antamaan tietoa ostajaehdokkaille, vaikka kyseessä olisi kilpailija. Vähäisiä ovat yleensä tiedot, joita asiansa tunteva ostaja ei jo tietäisi ja joita se voisi käyttää myöhemmin väärin.  

Motivoi ostamaan ja luomaan arvoa

Alttarilla jokainen haluaa olla ehoimmillaan. Miten morsian sitten meikataan eli kuinka  yritys laitetaan myyntikuntoon? Keinoja on oikeastaan vähän, koska elintavat paljastuvat aina ehostuksenkin alta.

Yhtiö voi vähentää investointeja ja uusia rekrytointeja, korjata kannattavuutta, trimmata käyttöpääomaa, yrittää saada viime vuosien tuloslaskelman ja taseen solidiksi ja muuta pientä. Kaikki toimenpiteet kuitenkin näkyvät ostajan analyyseissa.

Tärkeintä on panostaa kasvusuunnitelman rakentamiseen. Ostajalle on luotava motiivi  ostaa ja selkeä tulevaisuuden arvonkasvatuspolku. On ymmärrettävä, että uuden omistajan tuleva arvonnousu ei ole pois myyjiltä vaan päinvastoin. Excel tykkää perustelluista kasvuaihioista eli ”lätkämailoista”. Mitä parempi kasvusuunnitelma sitä parempi ostohinta, kunhan ideat ovat realistisia.

Kenen puolella johto on?

Hallituksen on ymmärrettävä johdon motivaatio ja motiivit. Myyjän ollessa yrittäjä-omistaja-toimitusjohtaja nousee keskeiseksi tekijäksi hänen korvaamisensa ja sitoutumisensa jatkoon. Jos yhtiössä on palkattu toimitusjohtaja, on kyettävä näkemään tilanne hänen kannaltaan.

Yrityskauppatilanteissa edetään usein vaiheeseen, jossa johdon lojaalisuus siirtyy ostajan puolelle. Tällöin luottamusta rakennetaan uusiin omistajiin kertomalla yhtiöstä myös epäedullisia asioita ja varmistamalla omaa asemaa jatkossa.

Erityisen haastavaksi tilanteen tekee se, jos johto on mukana ostajana tai sen oma ansainta riippuu kaupan toteutuksesta. Hallituksen ei pidä jäädä seuraamaan tilanteen kehittymistä sinisilmäisesti vaan sen tehtävänä on valvoa omistajien etua prosessin loppuun asti.

Tehdäänkö kaupat vai jatketaanko entiseen malliin?

Lopulta tullaan tilanteeseen, jossa on päätettävä, tehdäänkö kaupat vai annetaanko olla. Huomio kiinnittyy yleensä liiaksi myyntihintaan ja erilaisiin kertoimiin. Kaupat ovat kuitenkin aina yksilöllisiä ja kokonaisuus ratkaisee.

Loppusuoralla pitää torjua mahdolliset paniikkitilanteet omistajien puolelta ja hallituksen on valmistauduttava toimimaan myös psykologina. Kannattaako kaataa 10 miljoonan euron kauppa muutaman tuhannen euron takia? Ei kannattaisi, mutta näitä tilanteita näkee, kun tunteet voittavat järjen juuri ennen ratkaisuhetkeä.

Myyntihalukkuus voi kaatua myös turnausväsymykseen, jolloin hallituksen rooli  yrityskaupan maaliin viemisessä korostuu. Turnausväsymyksen iskiessä hallituksen tulee palata alkuperäisiin kriteereihin ja tavoitteisiin ja tehdä yrityskauppaa koskevat päätökset niiden mukaisesti.
-----------

Kirjoittajaesittely

KTM Tero Luoma toimii Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:ssä sijoitusjohtajana ja osakkaana. Hän valmistelee väitöskirjaa omistajuudesta.

Omistajien erilaiset tahtotilat

Esiinnyin viime viikolla HHJ-Alumniseminaarissa aiheesta "Omistajien erilaiset tahtotilat". Koska kannatan vapaata ideoiden ja tiedon jakamista, ohessa on kalvoni käytettäväksi. Ainoastaan toivon, että jos käytät tässä esitettävää omistajastrategiamallia yrityksessäsi niin laittaisit minulle sähköpostilla tai kommentteina palautetta siitä, toimiko malli vai ei ja mitkä olivat kokemuksenne. Huomioin nämä sitten mallin kehittämisessä.

Osakeyhtiölaki vai omistusoikeus: Saako omistaja tehdä mitä tahtoo?

Alussa käsittelen omistajien tahtotilan viitekehystä eli Suomessa osakeyhtiölaki määrittelee yrityksen toiminnan tavoitteen varsin yksiselitteiseksi eli voiton tuottamiseksi osakkeenomistajille. Tahtotilan määrittelyn suhteen osakeyhtiölaki lähtee siitä, että enemmistö päättää. Osakeyhtiölaki antaa kuitenkin mahdollisuuden omistajien tahdonilmaisulle tiettyjen rajoitusten puitteissa.

Jos taas asiaa tarkastelee omistusoikeuden näkökulmasta, on lähtökohtana omistajan oikeus käyttää ja määrätä omaisuuttaan täydellisesti ja yksinoikeudella. Omistusoikeuden mukaan omistaja saa siis tehdä omaisuudellaan mitä lystää. Näin etenkin silloin, kun omistaa kokonaisuuden yksin.

Kun omistetaan yhdessä, esimerkiksi yritystoimintaa osakeyhtiön muodossa, joudutaan sovittamaan yhteen omistajien erilaisia tahtotiloja. Silloin osakeyhtiön määrittelemä voiton tuottaminen osakkeenomistajille on selkeä ohjenuora.

Omistajan tahtotilan määritteleminen: Tietääkö omistajat, mitä he tahtovat?

Mitä tulee omistajien tahtotilan määrittelemiseen, olen havainnut keskeisenä ongelmana sen, että yritysten omistajat eivät joko oikeasti tiedä, mitä omistukseltaan tahtovat, tai eivät pysty ilmaisemaan tahtotilaansa selkeästi. Siispä vastauksena usein on "kannattava kasvu".

"Kannattava kasvu"

Sanon tämän suoraan: Kannattava kasvu ei ole tahdonilmaus! Tai ainakaan se ei ole riittävä tahdonilmaus. Omistajien on pystyttävä parempaan! Asian ymmärtää vähintäänkin silloin, kun miettii mikä on kannattavan kasvun vastakohta: tappiollinen taantuma. Lienee ilmeistä ettei kukaan tavoittele sellaista, joten yhtä tyhjä tahdonilmaus on myöskin kannattava kasvu.

Omistajilla on keskeinen rooli yritystoiminnan arvonluonnissa. Tulen väitöksessäni väittämään, että ei ole yhdentekevää kuka omistaa, mitä omistaa, miksi omistaa, miten omistaa ja milloin omistaa. Omistajien on syytä olla aktiivisia, osaavia ja oikein asemoituneita, kuten Carlsson on todennut. Omistaminen on siis osaamista edellyttävä tehtävä. Se voi myös olla työ, koska se edellyttää tekemistä. Omistaminen ei ole vain oikeuksia vaan siihen liittyy myös velvollisuuksia. Yhtenä velvollisuutena pidän sitä, että omistajat tietävät mitä tahtovat ja ilmaisevat tämän tahtotilansa.

Yrityksen arvo on subjektiivinen asia

Omistaminen on aina henkilökohtaista ja tapauskohtaista. Jokainen omistaja tarkastelee omistustaan omista lähtökohdistaan omalta arvopohjaltaan. Nämä omistajien erilaiset lähtökohdat ja tarkastelukulmat vaikuttavat siihen, miten he näkevät omistuksensa ja suhtautuvat siihen. Kuvaan kalvossa 12 yrityksen subjektiivista arvoa omistajuuden dimensioina. Omistajuus ei siis ole vain juridista tai taloudellista vaan hyvin monipuolista vuorovaikutussuhdetta, johon liittyy psykologisia, sosiaalisia, sosiaalis-symbolisia, operatiivisia, historiallisia ja synergisia näkökulmia. Näistä syistä yritys merkitsee eri ihmiselle eri asiaa ja siten ihmiset myös arvottavat tämän yrityksen eri tavalla. Arvot ovat muutakin kuin taloudellisia suureita.

Mikä on yrityksesi velaton arvo?

Jos kuitenkin tarkastellaan yrityksen taloudellista arvoa, on hyvä lähtökohta omistajakeskustelujen aloittamiselle se, että omistajat laittavat lapulle nimettöminä näkemyksensä yrityksen velattomasta arvosta. Kun nämä vastaukset kerätään, huomataan usein, että hajonta on varsin suuri. Tämä avaa usein keskusteluja omistajien kesken. Saattaapa tämä johtaa myös osakekauppoihin, jos hintakäsitykset eroavat suuresti ja korkean käsityksen omaava on valmis ostamaan ja alhaisen käsityksen omaava omistaja valmis myymään.

Toinen tärkeä huomio on havaita, että omistajilla on usein myös erilainen käsitys siitä, miten he uskovat yrityksen arvon kehittyvän seuraavien vuosien aikana. Osa lähtee alhaisesta nykytilasta, mutta uskoo kasvuun, toiset taas voivat lähteä korkeammalta alemmin kasvuoletuksin. Näistäkin näkemyksistä on hyvä keskustella.

Omistajien strategiset valinnat

Liian harvoin olen törmännyt siihen, että omistajat olisivat pystyneet käymään analyyttisen tilannearvion omituksestaan ja tekemään siltä pohjalta harkittuja toimenpiteitä. Kalvolla 15 esitän yhden työkalun, jossa tarkastellaan yrityksen kilpailuasemaa ja toimialan houkuttelevuutta ja tehdään siltä pohjalta suositukset siitä, mitä kenties omistajien tällaisessa tilanteessa kannattaisi tehdä. Suosittelen tämänkin harjoituksen tekemistä, koska usein huomataan, että omistajien käsitykset vaihtelevat myös tämän suhteen merkittävästi.

Toimialan omistajarakenteiden analyysimalli

Toinen hyvä analyyttinen näkökulma on tarkastella toimialan omistajarakenteita. Olen kalvolla 16 esittämässäni mallissa kehitellyt oman omistajarakenneanalyysimallin yhdistämällä Porterin viiden voiman mallin ja Hansmannin ajatuksia "luonnollista omistajista". Tällä mallilla voi tarkastella sitä, mikä markkina on yrityksen kannalta keskeisin ja havaita, että yritykset ovat kallellaan tämän markkinan suuntaan omistusrakenteissaan. On siis luonnollista, että asiantuntijayritykset ovat varsin yleisesti henkilöstön omistamia ja alkutuotannon tuottajalähtöiset yritykset tuottajayhteistöjen eli osuuskuntien omistuksessa. Tällä mallilla huomaa, että Helsingin pörssissäkin on varsin vähän puhtaasti pääomamarkkinaomisteisia yrityksiä, tyypillisempää on jonkin intressitahon pääomistus. Näiden omistajatahojen tahtotila vaikuttaa väkisinkin yrityksen toimintaan ja voi perustellusti kysyä, toimivatko tällaiset omistajatahot "vain finanssisijoittajina" vai mikä on heidän perimmäinen intressi?

Omistaja on eri asia kuin sijoittaja

On myös hyvä ymmärtää, että omistaminen on eri asia kuin sijoittaminen. Näillä kahdella on merkittävä filosofinen ja käytännöllinen ero. Selvennän tätä ajatustani kalvolla 19 esittelemälläni, tarkoituksella kärjistävällä Herlin-Heikkilä vertailulla. Sen kautta havaitaan, mikä ero on omistajalla ja sijoittajalla eri tilanteissa ja kuinka näiden kahden maailmat eroavat varsin paljon toisistaan. Selvä johtopäätös on, että ei ole olemassa vastakkainasettelua omistajien ja sijoittajien välillä vaan molempia tarvitaan, jotta pääomamarkkina toimii.

Mitä on aktiivinen ja arvoa luova omistajuus?

Kuten edellä totean, omistajuus on tehtäviä eli työtä ja omistajalta voidaan edellyttää tiettyjä asioita. Lähinnä omistajalta voidaan edellyttää linjauksia eli kannanottoja omistajille kuuluviin asioihin. Kalvolla 20 esittelen eräässä tutkimuskohteessani rakennetusta työnjakomallista, jossa määriteltiin tehtäviä ja rooleja omistajille, hallitukselle ja johdolle. Selvä päälinja on, että mitä strategisempi asia, sitä enemmän se kuuluu omistajille. Akselilla aktiivinen-passiivinen arvioitiin sitä työmäärää, mitä kukin taho käyttää tähän toimintoon. On siis asioita, jotka vaativat enemmän aikaa ja työtä ja toisaalta on asioita, jotka hoituvat vähemmällä.

Omistajastrategiamalli - työkalu omistajien tahtotilan määrittämiseen

Lopussa esittelen kehittelemäni omistajastrategiamallin. Tässä on ilmainen ja valmis pohja omistajien tahtotilan määrittelemiseen. Pyydän kuitenkin ilmoittamaan minulle, jos mallia käytät, koska olisi kiva saada siitä käyttäjäkokemuksia lisää. Tässä mallissa määritellään omistajien tahtotila 5R:n kautta eli Rights, Resources, Risks, Responsibilities ja Returns eli oikeudet, resurssit, riskit, vastuut ja tuotot. Jokaisen yläotsikon alla on tarkempi esimerkkikysymyslista asioista, joita sen otsakkeen alla olisi hyvä käsitellä. Tästä kokonaisuudesta muodostuu omistajien tahtotila eli omistajastrategia. Tämän ensihetken tilannekuvauksen jälkeen on hyvä ottaa näkemystä tulevaisuudesta ja rakentaa esimerkiksi 5 vuoden horisonttiin omistajien tahtotila tulevaisuuden suhteen vaiheisiin jaettuna siten, että jokaisessa vaiheessa on määritelty senhetkinen tavoitetila, mittari ja aikataulu. Tämä kokonaisuus muodostaa omistajatarinan, joka luo omistajien viitekehyksen strategiatyölle.

Omistajastrategian suhde yrityksen strategiaan

Pohjustuksena esitän muutaman kuvan siitä, miten asemoin omistajastrategian suhteessa yrityksen strategiahierarkiaan ja ennen kaikkea yrityksen strategiaan (corporate strategy) eli siihen yleisimpään yrityksessä tehtyyn strategiaan. Kiteytän asian niin, että omistajastrategia ilmaisee omistajien tahtotilan ja sen lopputulema on omistaja-arvo. Yrityksen strategia taasen ilmaiseen asiakkaiden tahtotilan (eli markkinat) ja sen lopputulemana on asiakas-arvo. Yrityksen tehtävänä on yhdistää omistajastrategia ja yrityksen strategia eli asiakkaiden ja omistajien tahtotilat sekä tuottaa näiden yhteensaattamisena sekä omistaja-arvoa että asiakasarvoa. Nämä kaksi asiaa eivät voi olla ristiriidassa eli omistajat voivat vaatia mahdottomia, mutta jos asiakkaat (markkinat) eivät sitä tahdo, ei yritys pysty tällaista omistajien tahtotilaa toteuttamaan ja toisaalta jos asiakkaat (markkinat) vaativat mahdottomia, mutta omistajat eivät sitä tahdo, ei yritys pysty tällaista asiakkaiden tahtotilaa noudattamaan, koska sillä ei ole toimintaedellytyksiä.

Anna palautetta

Olen tässä antanut vapaaseen käyttöön ajatuksiani ja työkalujani, koska toivon niistä olevan jollekin hyötyä käytännössä. Toinen merkittävä syy on se, että uskon ajatusten parantuvan jakaessa. Usein kuulen eri puolilla palautetta ihmisiltä, jotka ovat lukeneet blogiani ja saaneet sitä kautta apua käytännön tilanteisiinsa. Hyvä niin! Tämä palaute on arvokasta, koska se kannustaa jatkamaan ja koska sitä kautta opin itse ja mallit kehittyvät. Anna siis vapaasti palautetta, soita, laita sähköpostia tai kommentoi, sana on vapaa!

Mitä pääomasijoittaja tekee työkseen?

Mitä pääomasijoittaja tekee työkseen? Pyörittää Exceliä, jos asian oikein kiteyttää. Excel on ylivoimaisesti pääomasijoittajan tärkein työkalu. Sen ammattimainen hallinta on keskeisin alalla vaadittava kompetenssi. Valitettavasti vain monessa kauppakorkeakoulussa ei opeteta Excelin käyttöä. Oppi on siis hankittava itse. Ohessa on Private Equity Bloggerin Youtubeen jakamat hyvin perusteelliset opetusvideot yritysostojen arvonmäärityksestä ns. LBO-mallilla eli velkavivutetulla tuottolaskelmalla. Nämä videot katsomalla ymmärtää, mistä alalla on käytännössä kyse. Excelin käytöstä on itse asiassa tullut alalla jopa taidetta. Parhaimmillaan monisivuinen ja monimutkainen Excel-kyhäelmä on taideteosta vastaava monumentti, josta mallintaja voi aidosti olla ylpeä.  

Liiketoiminta lukujen takana

Jottei pääomasijoittamisesta muodostuisi kuvaa vain lukujen pyörittelystä, on todettava, että lukujen laskeminen itsessään on helppoa. Vaikeaa sen sijaan on kyetä arvioimaan ja analysoimaan liiketoimintaa lukujen takana. Excelin laskelman saa aina näyttämään kauniilta ja kannattavalta, jos niin haluaa. Aina voi muuttaa jotain muuttujaa niin, että saa haluamansa lopputuloksen. Tällaisilla laskelmilla ei vain ole mitään tekemistä todellisuuden ja käytännön liiketoiminnan kanssa. Todellista osaamista edellyttääkin ymmärtää arvion kohteena olevaa liiketoimintaa, sen strategiaa ja strategisten oletusten perustalle rakentuvaa skenaariota liiketoiminnan tulevasta kehityksestä. Alasta kiinnostuneille suosittelen siis opiskeltavaksi rahoitusta, laskentatoimea, strategiaa ja jonkin verran verotusta ja juridiikkaa. Lisäksi poikkitieteellisinä opintoina lukisin psykologiaa, koska loppujen lopuksi monet asiat ovat kiinni ihmisistä ja heidän käyttäytymisestään erilaisissa tilanteissa.   

Esimerkit LBO-mallista Excelissä

Yrityksen arvo vai arvot?

Mitkä ovat yrityksesi arvot?

Asiakaslähtöisyys, vastuullisuus, luottamus, turvallisuus, ympäristöystävällisyys, henkilöstöstä huolehtiminen jne luettelee useampi yritys kotisivuillaan ja kalvoillaan.

No, mikä on yrityksesi tärkein arvo?

Hmm... pistää pohtimaan...

Entä mikä on yrityksesi arvo?

...niin siis mikä on yrityksen arvo? Rahassa mitattuna?

Kyllä, mikä on yrityksesi arvo?

Ehkä se on noin 10 miljoonaa euroa.

Mikä suhde on yrityksesi arvoilla ja arvolla?

Hmm...

Niin, lisäävätkö yrityksesi arvot yrityksesi arvoa vai päinvastoin? Onko näillä keskinäistä korrelaatioita?

Hmm...

Onko yritykselläsi arvoa ilman arvoja?

Entä millainen arvo on arvoilla?

Voiko arvoja arvottaa eli antaa arvoille arvoa?

Jos voi, niin miten?

Mistä syntyy arvo?

Entä kenen arvoista ja arvostuksista on kyse?

Kenelle arvot ovat arvokkaita?

Ovatko arvot subjektiivisia eli yksilöllisiä ja arvioijasta riippuvaisia vai objektiivisia yleisiä arvostuksia?

Mitkä ovat henkilökohtaiset arvosi?

Mitä sinä arvostat? Mille annat arvoa?

Mikä on sinulle kaikkein tärkein arvo? Mitä et myisi mistään hinnasta?

Onko yritystoiminnan tarkoitus siis luoda määritetyltä arvopohjalta yritykselle arvoa?

Vai luovatko kenties asiakkaiden ja muiden sidosryhmien arvostamat yrityksen arvot myös yrityksen arvon?

Viimekädessä yritys on yhtä kuin arvonsa.