Tauko

Tulipa pidettyä pitkä tauko tästä blogista. Melkein kaksi vuotta kului ilman ainuttakaan uutta päivitystä ja ilman mitään ilmoitusta siitä, miksi kirjoittaminen loppui. Anteeksi aktiivisille lukijoilleni! Tervetuloa takaisin!

Tauko tuli tarpeeseen

Tauko ei ollut mietitty, se vain syntyi. Suurin syy oli aika. Perhe, työ, ruuhkavuodet ja kaikki nämä perinteiset tekijät yhdessä eivät jättäneet aikaa, eikä myöskään kiinnostusta kirjoittamiselle. Muut asiat olivat tärkeämpiä ja hyvä niin. Aiemmin olin lukenut ja kirjoittanut viikottain. Jossain kohtaa tuli vain kiintiö täyteen. Olin varmaankin vuoden lukematta yhtään kirjaa ja kirjoittamatta mitään muuta kuin ennalta sovittuja tekstejä. Pahimmillaan ajatteleminenkin sattui. Blogista tuli minulle merkityksetön.

Töissä tapahtuu

Kahdessa vuodessa on tapahtunut monia asioita. On tullut tehtyä johdettua kaksi exitiä, ensin Biotehtaan myynti Gasumille 2016 ja sitten Mattiovi Oy:n myynti Jeld-Wenille kesällä 2017. Molemmat olivat intensiivisiä prosesseja ja opettivat paljon omistajuudesta ja pääomasijoittamisesta. Keväällä 2016 perustettiin myös Taaleri Kiertotalous ky eli maailman ensimmäinen kiertotalouteen sijoittava pääomarahasto. Rahasto on tehnyt reilussa vuodessa yhteensä 7 sijoitusta. Sijoituksia ovat Volter Oy, Ecomation Oy ja Suomen Kiertoketju Oy, Chempolis Oy, Opti Automation Oy (Optiwatti), Naps Solar Systems Oy, Etelä-Suomen Lämpöhuolto Oy ja Envera Oy. Näitä hienoja yhtiöitä kehitetään nyt aktiivisesti.

Blogi elää yhä!

Olin totaalisen yllättynyt huomatessani, kuinka paljon lukijoita blogi kerää, vaikka uusia kirjoituksia ei ilmestykään. Vanha arkisto vain näyttää vastaavan yhä varsin hyvin monien ihmisten hakemiin tietotarpeisiin. Googlen merkitys on kiistaton. Aikanaan tehty työ ei ole ollut turhaa. Se kannustaa myös kirjoittamaan uutta.

Mitä kuuluu väitöskirjalle?

Tämä blogi syntyi aikanaan siitä ajatuksesta, että jaan omistajuuden ajatuksia matkan varrella osana väitöskirjaprojektiani. Väitöskirjahanke on ollut käytännössä lähes pari vuotta telakoituna, koska ei ole ollut aikaa lukemiselle ja kirjoittamiselle. Hengissä se yhä on ja tarkoitukseni on saattaa se maaliin. Samalla on herännyt ajatus omistajuuden kirjasta eli käytännönläheisemmästä oppaasta yrittäjille ja omistajille. Sellainen olisi hieno kirjoittaa!

Omistajuus on heräämässä henkiin

Kun aloitin kirjoittamaan yli 7 vuotta sitten omistajuudesta, omistajuuden keskustelu Suomessa oli melko mitätöntä. Ei se edelleenkään erityisen aktiivista ja monipuolista ole, mutta kuitenkin on havaittavissa selvä kehitysaskel aiheen osaamisessa sekä merkityksen ymmärtämisessä. Lisää keskustelua ja osaamisen karttumista tarvitaan yhä, siksi koen myös tämän blogin palauttamisen aktiiviseksi tärkeäksi kontribuutioksi omalta osaltani.

Tulevaisuus

En lupaa että uutta sisältöä tulee usein. Matkan varrella on tullut kirjoitettua joitain tekstejä, joten tulen lisäämään ne tähän blogiin suunnilleen alkuperäisille ajankohdille vuosille 2016 ja 2017. Samoin erilaisia esityksiä omistajuudesta on tullut pidettyä, joten laitan jossain vaiheessa materiaalejani jakoon. Kommentit ja juttuvinkit ovat jatkossakin tervetulleita! Toivottavasti viihdyt tämän blogin tekstien parissa myös tulevaisuudessa.

Foss & Klein: Organizing Entrepreneurial Judgment

Valitettavan harvoin enää löytää taloustieteen kirjaa, jolla olisi merkittävästi uusia ajatuksia annettavanaan. Onnekseni löysin Thomas Taussin vinkistä Nicolai J. Fossin ja Peter G. Kleinin teoksen Organizing Entrepreneurial Judgment - A New Approach to the Firm, koska tämä kirja avasi hyvin uusia näkökulmia sekä yrittäjyyteen että omistajuuteen. Niinpä hankin kirjahyllyyni ja on viime aikoina tullut luettua läpi lähes kokonaan Fossin ja Kleinin kirjallinen tuotanto. Tutkijaparivaljakko on uuden polven akateemikoista ehdottomasti kiinnostavimpia seurattavia, koska he pohjaavat ajatteluansa perustellusti Itävaltalaiseen koulukuntaan kyeten kuitenkin jatkojalostamaan koulukunnan keskeisiä ideoita uusissa tutkimuksissaan.

 

Foss and Klein: Organizing Entrepreneurial Judgment - A New Approach to the Firm

 

Yrittäjämäinen yritysteoria (Entrepreneurial Theory of the Firm)

 

Teos Organizing Entrepreneurial Judgment ei taatusti tarttuisi kirjakaupasta ostoskoriin, ellei sattuisi olemaan hurahtanut yrittäjyyden ja omistajuuden tieteellisiin teorioihin. Teos on tyyliltään akateeminen ja suunnattu osaksi akateemista keskustelua, joten ilman aihepiirin aiempaa syvällistä tuntemusta kirja tuskin kolahtaa. Minulle se kyllä osui ja upposi. Niin kovasti, että teos tulee olemaan monilta osin viitekehykseltään keskeisessä roolissa myös tulevassa väitöskirjassani. Teoksessaan Foss ja Klein pyrkivät ensisijaisesti kehittämään yrittäjämäistä yritysteoriaa (entrepreneurial theory of the firm). Heidän ajattelussaan ja teoriassaan yrittäjyys asettuu taloudellisen toiminnan keskiöön ja yrityksiä, markkinataloutta ja siten taloutta on mahdotonta selittää ilman ymmärrystä yrittäjyydestä.

 

Kirja esittelee kiitettävästi aiemmat yrittäjyyden teoriat. Esille nousevat erityisesti Schumpeter, Kirzner ja itävaltalaisen koulukunnan von Mises sekä Rothbard. Kirjoittajat nostavat myös esiin yrittäjyyden ymmärryksen puutteellisuuden vallitsevissa talousteorioissa. Erityisesti makrotaloustieteen malleissa yrittäjyydelle ei useinkaan jää selittävää sijaa. Kuitenkin kirjoittajat osoittavat, että markkinatalous on mahdotonta ilman yrittäjyyttä.

 

Edellyttääkö yrittäjyys omistajuutta?

 

Yrittäjyyden teorioissa minua omistajuuden tutkijana kiinnostaa erityisesti yrittäjyyden suhde omistajuuteen. Edellyttääkö yrittäjyys omistajuutta? Onko yrittäjyys omistajuuden isä? Synnyttääkö yrittäjyys omistajuuden? Onko omistajuutta olemassa ilman yrittäjyyttä? Tylsä, mutta teoreettinen vastaus näihin kysymyksiin kuuluu, että riippuu yrittäjyyden määritelmästä. Jos määrittelee yrittäjyyden kirzneriläisittäin eli "idealistiksi/näkemyksen ottajaksi", ei yrittäjyys edellytä omistajuutta. Tällöin yrittäjyys on irrallaan resurssien omistamisesta eli kapitalistin roolista. Muut sen sijaan kytkevät yrittäjyyden ja omistajuuden kiinteästi toisiinsa. Näin myös Foss ja Klein, joiden mukaan yrittäjyys on pohjimmiltaan päätöstä resurssien käyttämisestä yrittäjien näkemyksen mukaisella parhaalla yhdistelmällä. Yrittäjyys on siis sekä ideointia että resurssien yhdistämistä ja allokointia (s.21). Luonteeltaan yrittäjyys on opportunismia ja arbitraasia, koska yrittäjän on määritelmän mukaisesti aina otettava eriävä näkemys markkinoiden vallitsevasta näkemyksestä ja kuljettava oma polkunsa (s.34).

 

Pääoma on heterogeenistä

Kirjan vahva perusnäkemys on pääoman heterogeenisyys. Eri resursseilla on eri arvo ja hinta ja yrittäjyysprosessin tehtävänä on saattaa resurssit parhaaseen mahdolliseen käyttöön, jotta niiden arvo saadaan maksimoitua (s.104). Kirjassa käsitellään hyvin vallitsevia teorioita ja niiden puutteellisuuksia nimenomaan pääoman heterogeenisyyden sekä informaation epäsymmetrisyyden näkökulmasta. Täten tulee osoitetuksi, kuinka vähän moni yleinenkin teoria ymmärtää loppujen lopuksi markkinatalouden ydinoletuksista. Esimerkiksi jos sopimukset olisivat täydellisiä, ei olisi tarvetta omistajuudelle eikä myöskään yrityksille, koska kaikki omaisuuserien ominaisuudet (attribuutit) olisi hankittavissa sopimusteitse. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, eikä voi teoriassa eikä käytännössä ollakaan. Siksi omistajuutta resurssin viimeisenä vastuunkantajana tulee aina esiintymään markkinataloudessa.

 

Syvällinen akateeminen klassikko

 

Kuten sanoin, en suosittele Fossin ja Kleinin teosta kylmiltään kenelle tahansa vaan ainoastaan aihepiiriin paneutuneille akateemista kirjallisuutta harrastaville henkilöille. Vaikka kirja on kiitettävän ymmärrettävästi kirjoitettu, ei siitä keskiverto bisneskirjan lukija saa kovinkaan kummoista käsitystä, ellei satu entuudestaan tuntemaan esimerkiksi Kirznerin, Schumpeterin, Misesin ja Rothbardin keskeisiä kirjoituksia. Sen sijaan jos edellä mainitut ovat jo hallussa, on Foss ja Klein siihen sopivaa jatkoa. Modernissa yrittäjyyden tutkimuksessa tätä kaksikkoa lienee mahdoton ohittaa viittaamatta heidän ajatuksiinsa. Siksi olenkin erityisen yllättynyt, miksi en ole heihin aiemmin yliopistomaailmassa törmännyt. Peter G. Klein on erittäin aktiivinen kirjoittamaan blogitekstejä ja häntä kannattaa seurata myös Twitterissä (@petergklein). Nicolai J Foss opettaa nykyisin Kööpenhaminan kauppakorkeakoulussa.

Poiminnot

• The theory of entrepreneurship and the theory of the firm should be treated together. (1)
• An easy way to delineating different types of entrepreneurs and economic theories of entrepreneurship is to distinguish between those that define entrepreneurship as an outcome or a phenomenon (e.g. self-employment, start-ups) and those that see entrepreneurship as a way of thinking or acting (e.g. creativity, innovation, alertness, judgment, adaptation). 7
• “Entrepreneurial talent is really a portmanteau variable that includes entrepreneurial, managerial and ownership skills.” – Lucas (1978), 9
• Since Coase (1937) the fundamental issues in the economic theory of the firm have been taken as why firms exist (when non-firm, contractual means of allocating resources are available), what determinates their boundaries (i.e., the allocation of productive activities across firms), and what determines their internal organization (i.e., organization structure, reward systems, etc.) 12
• “The theoretical firm is entrepreneurless – The Prince of Denmark has been expunged from the discussion of Hamlet” – (Baumol, 1968, 68), 12
• Entrepreneurship is not simply another resource, like physical and financial capital, reputation, human capital, technical know-how, and the like, but a higher-level, coordinating factor – the source of what we call “primary or original judgment”. 14
• Entrepreneurs differ in their abilities to exercise original judgment and to delegate “derived judgment” to subordinates. 14
• The ability to organize resources is itself a capability, an ability to create and recognize strategic opportunities. – Denrell et al (2003) 15
• Schumpeter is without any doubt the best-known economics contributor to the entrepreneurship field. 16
• Kirzner’s entrepreneurs do not own capital, they need only be alert to profit opportunities. Because they own no assets, they bear no uncertainty. 18
• Opportunities for entrepreneurial gain do not exist, objectively, waiting to be discovered and exploited; rather, opportunities come into existence only as they are manifested in action. 20
• The concept of entrepreneurship as judgmental decision-making under uncertainty, a concept we trace through Cantillon (1755), Say (1803), Knight (1921) and Mises (1949). Entrepreneurs are modeled as decision-makers who invest resources based on their judgment of future market conditions, investments that may or may not yield positive return. Because markets for judgment are closed, the exercise of judgment requires starting a firm; moreover, judgment implies asset ownership. …There is no market for the judgment that entrepreneurs rely on, and therefore exercising judgment requires the person with judgment to own productive assets. …Judgment thus implies asset ownership, for judgmental decision-making is ultimately decision-making about the employment of resources. (20-21)
• Resource uses are not data, but are created as entrepreneurs envision new ways of using assets to produce goods. The entrepreneur’s decision problem is aggravated by the fact that capital assets are heterogeneous, and it is not immediately obvious how they should be combined. The entrepreneur’s role, then, is to arrange or organize the capital goods he owns. (21)
• We are living in a world of unexpected change; hence capital combinations … will be ever changing, will be dissolved and reformed. In this activity, we find the real function of entrepreneur.” – Ludwig Lachmann, (1956, 16), 21
• One way to operationalize the Austrian  notion of heterogeneity is to incorporate Barzel’s (1997) idea that capital goods are distinguished by their attributes. Attributes are characteristics, functions, or possible use of assets, as perceived by an entrepreneur. Assets are heterogeneous to the extent that they have different, and different levels of, valued attributes. Attributes may also vary over time, even for a particular asset. Given Knightian uncertainty, entrepreneurs are unlikely to know all relevant attributes of assets when production decisions are made. Nor can the future attributes of an asset, as it is used in production, be forecast with certainty. (22)
• Entrepreneurs who seek to create or discover new attributes or capital assets will want ownership titles to the relevant assets, both for speculative reasons and for reasons of economizing on transaction costs. (22)
• If any firm can do what any other firm does (Demsetz, 1991), if all firms are always on their production possibility frontier, and if firms always make their equilibrium choices of input combinations and output levels, then there is no room for entrepreneurship. 26
• Because capital is heterogeneous, the attributes of capital goods are not always known, ex ante.  27
• Entrepreneur’s primary role is to exercise judgment about the use of productive resources under uncertainty. 28
• Schumpeter carefully distinguished the entrepreneur from the capitalist (and strongly criticized the neoclassic economists for confusing the two). His entrepreneur need not own capital, or even work within the confines of a business firm at all. 32
• Schumpeterian entrepreneurship is sui generis, independent of its environment, the nature and structure of the firm does not affect the level of entrepreneurship. 33
• For Kirzner, recognition is the primary entrepreneurial act; the rest is management. Kirzner’s formulation emphasizes the nature of competition as what Hayek (1968) called a “discovery process”. The source of entrepreneurial profit is superior foresight – the discovery of something (new products, cost-saving technology) unknown to other market participants. The simplest case is that of the financial-market or commodity arbitrageur, who discovers a discrepancy in present prices that can be exploited for financial gain. In a more typical case, the entrepreneur is alert to a new product of a superior production process and steps in to fill market gap before others. Success, in this view, comes not from following a well-specified maximization problem, but from having some knowledge or insight that no one else has – that is, from something beyond the given means-end framework. 34
• Kirzner’s entrepreneurs do not own capital: they need only to be alert to profit opportunities. Because they own no assets, they bear no uncertainty. The worst that can happen to an entrepreneur is the failure to discover an existing profit opportunity. Kirzner’s entrepreneurs do not need a firm to exercise their function in the economy. 34
• According to Rothbard (1985, 283) “Entrepreneurial ideas without money are mere parlor games until the money is obtained and committed to the projects.” 34
• According to Klein (2008b) “Under uncertainty, opportunities can only be defined ex post. Action, not opportunities, should be the unit of analysis in entrepreneurship studies”. 35
• “Both the Spanish word “empresa” and the French and Latin expression “entrepreneur” derive etymologically from the Latin verb in prehendo-endi-ensum, which means to discover, to see, to perceive, to realize, to attain; and the Latin term in prehensa clearly implies action and means to take, to catch, to seize. In short, empresa is synonymous with action”. 35
• Making decisions without knowing the consequences for sure – is the entrepreneur’s raison d’être. Of course, all human action involves uncertainty, such that there is an element of entrepreneurship in all human behavior. 39
• While alertness tends to be passive, judgment is active. Alertness is the ability to react to existing opportunities while judgment refers to the creation of new opportunities. Entrepreneurs are those who seek to profit by actively promoting adjustment to change. 39
• Judgment implies asset ownership. Judgmental decision-making is ultimately decision-making about the employment of resources. An entrepreneur without capital goods is, in Knight’s sense, no entrepreneur. The firm, in this sense, is the entrepreneur and the assets he owns, and therefore ultimately controls. The theory of the firm is essentially a theory of how the entrepreneurs exercises his judgmental decision-making – what combinations of assets will he seek to acquire, what (proximate) decisions will he delegate to subordinates, how will he provide incentives and employ monitoring to see that his assets are used consistently with his judgment, and so on. 40
• In the marginal productivity theory, laborers earn wages, capitalists earn interest, and owners of specific factors earn rents. Any excess (deficit) of a firm’s realized receipts over these factor payments constitutes profit (loss). Profit and loss, therefore, are returns to entrepreneurship. In a hypothetical equilibrium without uncertainty, capitalists would still earn interest, as a reward of lending, but there would be no profit or loss. 40
• Entrepreneurship, and not labor or management or technological expertise, is the crucial element of the market economy. In the absence of entrepreneurship a complex, dynamic economy cannot allocate resources to their highest valued use. 41
• Firms are bundles of resources, and an entrepreneurial theory of the firm must be a theory about resources. 42
• The entrepreneur is described by Menger (1871, 68) as a coordinating agent who is both capitalist and a manager. Menger also makes the entrepreneur a resource owner, as does Knight (1921) 46
• “Entrepreneurs work for uncertain wages, and all others for certain wages. …Even Beggars and Robbers are Entrepreneurs of this class” –Cantillon (1755)
• Fetter’s (1905, 286-287) description of the entrepreneur identifies uncertainty-bearing as the key entrepreneurial function. The entrepreneur (1) “guarantees to the capitalist-lender a fixed return, (2) gives up the certain income to be got by lending his own capital, and becoming a borrower, offers his capital as insurance to the lender, (3) gives to other workers a definite amount for services applied to distant ends and (4) risks his own services and accepts an indefinite chance instead of a definite amount for them”. He also serves as an “organizer” and “director”, possessing unusual foresight and the ability to judge men and tact in relations with them. In short, the entrepreneur “is the economic buffer; economic forces are transmitted through him”. 49
• Wieser (1914) presents entrepreneur as owner, manager, leader, innovator, organizer and speculator. 50
• “If Kirznerian entrepreneur owns no assets, then how in the world does he earn profits? Profits, after all, are simply the other side of the coin of an increase in the value of one’s capital; losses are the reflection of a loss in capital assets. The speculator who expects a stock to rise uses money to purchase that stock; a rise or fall in the price of stock will raise or lower the value of the stock assets. If the price rises, the profits are one and the same thing as the increase in capital assets. The process is more complex but similar in the purchase or hiring of factors of production, the creating of a product and then its sale on the market. In what sense can an entrepreneur ever make profits if he owns no capital to make profits on?” – Rothbard (1985,282-3) 55
• “Ownership and entrepreneurship are to be viewed as completely separate functions. Once we have adopted the convention of concentrating all elements of entrepreneurship into the hands of pure entrepreneurs, we have automatically excluded the asset owner from an entrepreneurial role. Purely entrepreneurial decisions are by definition reserved to decision-makers who own nothing at all. – Kirzner (1973,47) 58
• Kirzner claims that entrepreneurship is a logical category. 60
• Mises’s entrepreneur is a resource allocator. 65
• Judgment is residual, controlling decision-making about resources deployed to achieve some objectives; it is manifest in the actions of individual entrepreneurs; and it cannot be bought and sold on the market, such that its exercise requires the entrepreneur who own and control a firm. 78
• Entrepreneurship can be neither taught nor learned. – Mises (1949, 585) 80
• Judgment is rooted in skills for handling uncertainty. Judgment is a function. It is based on perceptions, skills and heuristics. 81
• Profit is the reward to bearing uncertainty, specially a return that accrues to those entrepreneurs who are particularly optimistic in the face of ambiguity and who succeed with their entrepreneurial ventures. 96
• Firm is a nested hierarchy of judgment. 98
• In the market economy, there will always be entrepreneurs. As long as there is private ownership, markets, and prices, there is entrepreneurship. 99
• Opportunities for entrepreneurial gain are inherently subjective, in the sense that they do not exist until profits are realized. 102
• Modern economics does not really have a theory of capital per se. It may have various theories of investments and interest, but not a theory of capital in the sense of the classical or the Austrian economists (Lewin, 1999, Garrison, 2001) Similarly, modern management theory is not explicitly founded upon, or even related to, any particular theory of capital. 106
• Austrian Capital Theory consists of Menger (1871), Böhm-Bawerk (1884-1912), Hayek (1941), Mises (1949), Lachmann (1956), Kirzner (1967) and Lewin (1999). 106
• The shmoo capital is close to being a substitute for a zero-transaction-cost assumption. While transaction costs would not disappear entirely in such world, asset ownership would be relatively unimportant. The possibility of specifying all possible uses of an asset significantly reduces the costs of writing complete, contingent contracts between resource owners and entrepreneurs governing the uses of the relevant assets. Contracts would be largely substitute for ownership, leaving the boundary of the firm indeterminate. Similarly, in a world of shmoo capital the entrepreneur is relatively unimportant. 109
• All modern theories of the firm assume (often implicitly) that at least some capital assets are heterogenous, so that all assets are not equally valuable in all uses. 110
• Capital assets are subjective, individual production plans, plans that are formulated and continually revised by profit-seeking entrepreneurs. Capital goods should thus be characterized, not by their physical properties, but by their place in the structure of production as conceived by entrepreneurs. The actual place of any capital good in the time sequence of production is given by the market for capital goods, in which entrepreneurs bid for factors of production in anticipation of future consumer demands. This subjectivist, entrepreneurial approach to capital assets is particularly congenial to theories of the firm that focus on entrepreneurship and the ownership of assets. 115
• Understanding of capital as a complex structure. 115
• The real-world entrepreneurship consists primarily of choosing among combinations of capital assets. The entrepreneur’s function is to specify and make decisions on the concrete form the capital resources shall have. He specifies and modifies the layout of his plant. As long as we disregard the heterogeneity of capital, the true function of the entrepreneur must also remain hidden. (Lachmann, 1956,16) 117
• Property-rights theorist often highlight that most assets have multiple attributes (Coase, 1960; Cheung, 1970; Barzel, 1997; Demsetz, 1988a), including the different functionalities and services or uses (Penrose, 1959) that the resources can offer. 117
• Heterogeneity is an endogenous outcome of entrepreneurial activities. 118
• Demsetz argues that the notion of “full private ownership” over assets is “vague”, and must always remain so, because there is an infinity of potential rights of actions that can be owned. It is impossible to describe the complete set of rights that are potentially ownable (Demsetz, 1988b, 19). Thus, most assets have unspecified, not-yet-discovered attributes. An important function of entrepreneurship is to create or discover these attributes. In fact, entrepreneurship creates (contra Demsetz) a distinct role for asset ownership, that is, for holding title to a bundle of existing attributes as well as to future attributes. Specifically, ownership is a low-cost means of allocating the rights to attributes of assets that are created or discovered by the entrepreneur-owner. 119
• Ownership simplifies the process of entrepreneurial arbitrage – and hence helps to close pockets of ignorance in the market – by allowing entrepreneurs to acquire, in one transaction, a bundle of rights to attributes (i.e. a distinct asset). 120
• Austrian idea of heterogeneous capital is a natural complement to the theory of entrepreneurship and it connects naturally to ideas on heterogeneous assets in property-rights economics. Entrepreneurs who seek to create or discover new attributes of capital assets will want ownership titles to the relevant assets, both for speculative reasons and for reasons of economizing on transaction costs. 129
• To explain boundaries, one must presuppose that contracts are incomplete, for otherwise everything can be stipulated contractually and there is no need for ownership, understood as the “residual right” to make decisions that are not specified by contracts. 141
• From an entrepreneurial perspective, the firm emerges as the entrepreneur’s means of maximizing the returns from his judgment. 164
• Entrepreneurs are those individuals who undertake investments with unevaluatable risks. These risks are therefore uninsurable. The entrepreneur believes he is right, while everyone else is wrong. Thus the essence of entrepreneurship is being different because one has a different perception of the situation. Entrepreneurship reveals to the market what the market did not realize was available, or indeed, needed at all. 165
• The best time and place to use an asset depend on the specification of the uses of all other assets that are needed in production (Hayek, 1941) 171
• In a world of heterogeneous assets with attributes that are costly to measure and foresee, complete contracts cannot be drafted. 173
• The primary way to secure prospective entrepreneurial rewards, according to the new property-rights approach, is to acquire ownership rights of complementary resources. 178
• Mises claims that efficient resource allocation in a market economy requires well-functioning asset markets. To have such markets, factors of production must be privately owned. 182
• Entrepreneurial judgment is manifest in ownership. 191
• Even the most passive owners must choose someone to manage the asset. 194
• The ultimate decision concerning the use of their property and the choice of the men to manage it must therefore be made by the owners and by no one else. (Rothbard, 1962, 538) 195
• All entrepreneurial activity is socially beneficial (e.g. Mises, 1949; Kirzner, 1973; Yonekura and Lynskey, 2002; Shane 2003). Baumol (1990) points out that entrepreneurship may be socially harmful. 197
• One should own those assets that are complementary to one’s (non-contractible) human capital investments, since this increases (ex post) bargaining power and therefore the rents that may be expected from investments. (Hart, 1995) 209
• There is a general tendency for ownership of complementary assets to move to the knowledge source (rather than the other way around), because knowledge is harder to trade than most other resources. (Foss, 1993a; Casson, 1997) 210
• Ownership facilitates the use of entrepreneurial judgment in a productive venture by conferring the right to define contractual constraints may also be argued from a property-rights perspective. 210
• The allocation of ownership is not just a matter of “getting the investment incentives right”; it is also a matter of reducing the transaction costs of the experimental process, by allocating authority via allocation of ownership rights. Moreover, ownership has a speculative dimension (i.e. an entrepreneur may acquire ownership over assets because he thinks they are more valuable in combination with other assets, including his own judgment) that is missing in the established theories of economic organization, but comes into the forefront in an entrepreneurial perspective. 236
• Capital is not a factor or production per se, but an intrinsic aspect of the function of entrepreneurial ownership and control. Judgment and finance are inextricably linked. 237
• Judgment is the act of owning and controlling productive resources under conditions of uncertainty and, therefore, not a resource itself. 237
• The main function of capital markets, after all, is not to moderate the total amount of financial capital, but to allocate capital across activities. 243
• It is critically important to avoid public policies that generate malinvestment in the first place. The fastest way to economic recovery is to liquidate the bad investments as quickly as possible. 247

Rothbard: Man, Economy and State with Power and Market

No niin, rasti ruutuun, luettu on, nimittäin Murray N. Rothbardin 1639 tekstisivua sisältävä jättiläinen Man, Economy and State with Power and Market (Wiki). Ja olipa lukukokemus! Mykistävä, tyhjentävä, kattava, perusteellinen, looginen, aatteellinen. Yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista!

 

Rothbard: Man, Economy and State with Power and Market

Kenties paras koskaan lukemani kirja

 

Ensinnäkin kiitos Petrille siitä, että suosittelit minulle tätä kirjaa. Oli suosituksesi arvoinen, ehdottomasti. Tähän asti parhaan lukemani kirjan titteliä on kantanut Ludwig von Misesin Human Action, mutta von Misesin oppilas Murray N. Rothbard kyllä kiilaa tällä teoksellaan varsin varteenotettavaksi oppi-isänsä haastajaksi. Tämä siitä syystä, että Rothbard jatkaa montaa von Misesin aloittamaa ajatusketjua vieläkin pidemmälle ja tuo näkemykset konkreettisemmin käytäntöön. Näissä kahdessa teoksessa on niin paljon samaa, että paremmuuden vertailu on vaikeaa ja turhaakin. Kun Human Actionista totesin, että kirjaa voi pitää kapitalismin raamattuna, ehkä lienee sopivaa nyt asemoida Human Action vanhaksi testamentiksi ja Man, Economy and State uudeksi testamentiksi.

 

Man, Economy and State with Power and Market - Mistä on kyse?

 

Rothbardin kirjan tiivistäminen yhteen blogitekstiin on yksinkertainen mahdottomuus. Pelkästään sivuviitteeni tästä kirjasta olisi itsessään kirja. Mukana oli myös alkuperäisestä versiosta sensuroitu Power and Market, joka teoksena on poliittisempi ja kantaaottavampi, vaikkakin se koko ajan pysyttäytyy prakseologiassa ja välttää tekemästä arvopohjaisia valintoja. On ymmärrettävää, että se osio on ollut vaikea sulatettavaksi 60-luvulla. Osio julkaistiin lopulta 1970.

 

Mistä Man, Economy ja State sitten koostuu? Kaikki lähtee liikkeelle ihmisen toiminnasta. Kirjan alussa luodaan perusta yksinkertaisiin, luonnollisiin ja loogisiin aksioomiin eli perusoletuksiin pohjautuen ja sen päälle kehitetään loogisella päättelyllä ymmärrystä ihmisen, markkinoiden ja valtioiden toiminnasta. Logiikka on perusteluissa kaiken keskiössä. Joka hetki on tunne, että olisi mahdoton lähteä opponoimaan esitettyä totuutta vastaan. Loppuisivat vain ammukset aseesta. Ja se tunne vetää sanattomaksi. Se tunne saa myös onnelliseksi, koska asiat jäsentyvät omassa päässä loogiseksi ja ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Muodostuu täyttymys siitä, että "jes, näin tämä todellakin on!" ja toisaalta tyhjyys siitä, että "onko asiat loppujen lopuksi näin yksinkertaisia!".

 

Libertaarinen merkkiteos

 

Man, Economy and State on libertaarinen teos. Jos siis et ole libertaari tai siihen suuntaan omassa maailmankuvassasi kallellaan, niin ei tämän kirjan lukeminen vain onnistu. Veikkaan, että pää hajoaisi tällä sivumäärällä ja tekstityylillä. Tämä kirja on vapaan markkinatalouden ja vapaan yhteiskunnan katekismus. Valtiolle ei jää tässä julistuksessa mitään roolia. Ei ainakaan mitään, mikä loisi arvoa paremmin kuin ihmisten vapaaehtoinen vaihdanta. Rothbardin mukaan siis yksikään vero ei ole perusteltu vaan kaikki on pahasta. Pahasta ovat myös muun muassa patentit, koska ne ovat valtiollinen kilpailurajoite. Vapaa markkinatalous hoitaisi asian tavaramerkeillä ja tekijänoikeuksilla (copyright).

 

Talouden peruskäsitteet kuten arvo, aika, vaihdanta, kilpailu, pääoma, erikoistuminen (division of labor), kysyntä, tarjonta, työ, palkka, raha, hinta, tuotanto, omistajuus, korko, marginaalihyöty, yrittäjyys, investoinnit, teknologia, muutos, riski, vakuuttaminen, monopolit, liitot, verotus, suhdanteet, interventiot, ostovoima, inflaatio, deflaatio, kasvu, luotto, taloudellinen laskenta, päätöksenteko, globalisaatio, työttömyys, markkinat, oikeudenmukaisuus, omistusoikeudet, vapaus ja yksityinen vs julkinen talous tulevat kaikki määritellyiksi ja käsitellyiksi. Ja paljon muuta. Jos nämä ymmärtää ja hallitsee, on melko vahva toimija missä tahansa taloudellisessa tai yhteiskunnallisessa roolissa. Samalla voi myös iskeä ahdistus, koska niin suuri ristiriita on kirjassa esitetyillä ajatuksilla suhteessa Suomen nykytilaan ja täällä käytävään keskusteluun. Voisi puhua puhtaasti päinvastaisesta. Siksi Ayn Randin Atlas Shruggedin ajatus poislähtemisestä nousi taas aika ajoin pintaan.

 

Kirjasuositus vain harvoille ja valituille

 

Taloustieteellisen keskustelun kannalta on sääli, että tällaisia teoksia ei oikeastaan enää tehdä. Nyt akateeminen maailma keskittyy artikkeleiden julkaisemiseen. Kenelläkään ei ole kannustinta, jos lienee kykyäkään, kirjoittaa 7 vuotta kaiken kattavaa ultimatumia. Tervetullutta kuitenkin olisi, että edes akateemisessa maailmassa tällaiset teokset tunnistettaisiin ja niillä olisi rooli teorian kehittämisessä, nyt kun tällaisia klassikoita ja niiden kirjoittajia ei liiemmin edes tunnisteta, saati sitten että oltaisiin näihin perehdytty. Ehkä se kertoo omalla tavallaan "rakkaudesta lajiin" eli intohimosta omaa alaa kohtaan. Toki itävaltalainen koulukunta, jota Rothbard ja von Mises edustavat, on nykyisessä taloustieteessä valtavirran ulkopuolista marginaalikirjallisuutta, joten on ymmärrettävää, että näihin nimiin ei opintojen aikana törmää. Ehkä kuitenkin kannattaisi.

 

Kenen kannattaisi lukea teos? Vain asiaan vihkiytyneiden. Tottakai kenelle tahansa kirja on valtava oppikokemus. Teksti on helposti luettavaa ja ymmärrettävää. Sopii siis kenelle tahansa. Jos olisin kauppatieteitä lukeva kylteri, lukisin tämän kirjan lomalukemisena. Sen jälkeen katselisi taloutta ja maailmaa aika uusin silmin. Realismia on kuitenkin, että ei tällaiseen kirjaan hetken mielijohteesta tartuta. Eikä kannatakaan. Parempi siis ensin tutustua ajattelutapaan internetissä, lukea lyhyempiä teoksia ja vasta sitten siirtyä tällaisiin järkäleisiin. Riskinä nimittäin on, että kirja muuttaa kokonaan omaa ajatteluasi. Näin minulle kävi Human Actionin kanssa ja Man, Economy and State with Power and Market vain vahvisti uskoani ismiin.

Piketty: Capital in the 21st Century

"Rikkaat ovat rikkaita ja köyhät köyhiä. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan." Näin voisi kiteyttää Thomas Pikettyn paljon huomiota saaneen kirjan Capital in the Twenty-First Century sisällön, jos äärimmilleen analyysin yksinkertaistaa.

Thomas Piketty: Capital in the Twenty-First Century



Kannattaako Pikettyä lukea?
 

Pikettyn teos on saavuttanut sellaisen aseman, että jokaisella taloutta, ja etenkin taloustiedettä, seuraavalla on jokin käsitys tai mielipide kirjasta. Kirja-arvioita ja kritiikkiä on kirjoitettu ehkä enemmän kuin mistään muusta kirjasta viime aikoina. Onpa Pikettyn tutkimuksilla jopa oma tutkimushaaransakin nykyään. Silti vain harva on oikeasti lukenut kirjan. Kuulemma tyypillinen Pikettyn lukija on jaksanut lukea 35 sivua. Se on kirjan johdanto. Kieltämättä 577 tekstisivua on haastava lukukokemus, etenkin kun suurin osa kirjasta on tilastoihin perustuvaa analyysia. Pikettyn teos on yleissivistävää ja mielenkiintoista luettavaa. Se on hyvin kirjoitettua tekstiä, jossa viljellään myös viitteitä klassiseen kaunokirjallisuuteen. Ehkä kuitenkin Pikettyn pääideat saa poimittua julkisesta keskustelusta, vaikka sitten tästä blogitekstistä. Toisaalta esimerkiksi Financial Times valitsi kirjan vuoden 2014 parhaaksi bisneskirjaksi, joten kyllä se lukemisen arvoinen teos on. Ajatuksia Piketty onnistuu herättämään, sekä puolesta että vastaan.

Piketty jakaa mielipiteitä
 

Minulle omistajuuden ja pääomateorian tutkijana Pikettyn teos on ohittamaton. Jos siihen ei viittaisi omassa väitöksessään, sivuuttaisi merkittävän osan ajankohtaista akateemista keskustelua. Kirja-analyyseja on kirjoitettu jo niin paljon, että en tässä lähde niitä toistamaan. Kukin voi niitä itse googlata ja lukea. Tässä on esimerkiksi Bill Gatesin tekemä kirja-arvio. Arvioille tyypillistä on valitettavasti analyyttisuuden korvaaminen ideologisella kannanotolla ja sen myötä joko teilataan tai ylistetään koko teosta. Siksi on syytä todeta, että oli Pikettyn mielipiteistä ja johtopäätöksistä mitä mieltä tahansa, on hän kirjan kirjoittajana ja alan merkittävimpänä tutkijana tehnyt valtavan työn aiheen analysoinnissa ja esille nostamisessa. Siitä hänelle vilpitön kunnioitus. Käy jopa häntä vähän sääliksi, kun tällaisen teoksen saa puserrettua kokoon ja palkkioksi tuntuu tulevan tuutin täydeltä kritiikkiä. Voi sitä varmasti toisinaan pohtia ponnistelun mielekkyyttä. Toisaalta, hän itsekin toteaa, että varallisuus ja sen jakautuminen eivät ole vain taloudellinen kysymys vaan aina myös poliittinen kysymys, joten se synnyttää ideologista vastakkainasettelua.

 

Piketty ja Pääoman määritelmä

 

Pääomaa tutkineena minua kiinnosti erityisesti, miten Piketty määrittelee pääoman. Keskityn siis tässä kirjoituksessa tarkastelemaan teosta tästä näkökulmasta. Jo varsin varhain käy ilmi, että kirjassa tarkastellaan varallisuutta (Wealth), eikä oikeastaan pääomaa (Capital). Nämä kun ovat eri asia. Tosin, Piketty itse toteaa (s.47), että hän "I use words "capital" and "wealth" interchangeably, as if they were perfectly synonymous". Osuvampi nimi kirjalle olisi siis Wealth in the 21st Century. Tosin tällöin jäisi puuttumaan nimiyhteys Marxin klassikkoteokseen ja kapitalismiin, erityisesti sen kritiikkiin. Piketty tarkastelee siis ennen kaikkea sitä, miten varallisuus on maailmassa jakautunut ennen ja nyt, ja pyrkii osoittamaan analyysinsa perusteella yhteiskunnallisia epäkohtia, jotka aikaansaavat, ylläpitävät ja jopa vahvistavat varallisuuden epätasaista jakautumista.

 

Pääoman osalta Piketty osoittaa sen, kuinka pääoma itsessään on muuttunut merkittävästi vuosisatojen saatossa. Aiemmin pääoma oli lähinnä maata ja kiinteistöjä, nyt se on entistä enemmän teollista- ja rahoitusomaisuutta. Jännite pääoman ja työvoiman (capital vs labor) välillä sen sijaan on jatkunut vuosisatojen yli. Aiemmin oli voimassa periaate, jonka mukaan 2/3 tuloista kuului työvoimalle ja 1/3 pääomalle, on kuitenkin Pikettyn mukaan monimuotoistunut.

 

Piketty määrittelee pääoman (s.45) lähinnä makrotaloudellisena käsitteenä yhtälön National income = capital income + labor income osana. Hän siis tarkastelee, mikä osa kansantulosta on muodostuu pääoman tulona ja mikä työvoiman tulona. Hän poissulkee "human capital" puolen eli ihmisen osaamisen, kyvyt ja muut aineettomat tekijät pois pääoman käsitteestä sillä perusteella, että ihmistä ei voi koskaan kukaan omistaa, kuten muita omaisuuseriä. Täten hänen määritelmänsä pääomalle on seuraavaa:

 

"Capital is defined as the sum total of nonhuman assets that can be owned and exchanged on some market. Capial includes all forms of real property (including residential real estate) as well as financial and professional capital (plants, infrastructure, machinery, patents, and so on) used by firms and government agencies." (46)

 

Hän jatkaa myös: "Nonhuman capital includes all forms of wealth that individuals (or groups of individuals) can own and that can be transferred or traded through the market on a permanent basis. In practice, capital can be owned by private individuals ("private capital") or by the government agencies "public capital"). There are also intermediate forms of collective property owned by "moral persons" pursuing special aims. Piketty toteaa myös, että "Capital is not an immutable concept: it reflects the state of development and prevailing social relations of each society".

 

Lisäksi Piketty määrittelee seuraavasti: "Income is a flow. It corresponds to the quantity of goods produced and distributed in a given period. Capital is a stock. It corresponds to the total wealth owned at given point in time. This stock comes from the wealth appropriated or accumulated in all prior years combined. The most natural and useful way to measure the capital stock in a particular country is to divide that stock by the annual flow of income. This gives us the capital/income ratio. For example, if a country's total capital stock is the equivalent of six years of national income, then ratio is 6, or 600%. In the developed countries the capital/income ratio generally varies between 5 and 6, and the capital stock consists almost entirely of private capital. ...The ratio measures the overall importance of capital in a society." (s.50-51)

 

Kansallisen varallisuuden jakautuminen

 

Käsitteellä National Wealth tai National Capital Piketty tarkoittaa "as the total market value of everything owned by the residents and government of a given country at a given point in time, provided that it can be traded on some market. It consists of the sum total of nonfinancial assets (land, dwellings, patents, and other directly owned professional assets) and financial assets (bank accounts, mutual funds, bonds, stocks, financial investments of all kinds, insurance policies, pension funds, etc.) less the total amount of financial liabilities (debt). Kun siis Pikettyn tarkastelussa on kaikki omaisuuserät ja niistä vähennettynä kaikki velat, voi vain kuvitella, millainen haaste on saada luotettavaa dataa tällaisen tarkastelun tekemiseen.

 

Piketyn yhtälössä National Wealth = private wealth + public wealth. Hän osoittaa, että lähes kaikkialla, kansallinen omaisuus koostuu lähes kokonaan yksityisestä omaisuudesta eli julkisen netto-omaisuuden arvo on lähellä nollaa. Tämä on mielenkiintoinen tieto. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun julkisen omaisuuden arvosta vähennetään velat, on julkinen sektori useimmiten varaton. Varallisuus maailmassa on siis yksilöillä, ihmisillä, ei julkisyhteisöillä. Poliittisena ja ideologisena kannanottona tähän voi todeta, että näin sen kuuluu onneksi ollakin. Suomessakin on kyselty julkisen sektorin taseen perään, joten ehkä Pikettyä lainaten johtopäätös on se, että julkisen sektorin koko on kyllä suuri eli tuloslaskelmamielessä julkinen sektori toimii "lähes kaikkialla", mutta sen tase on tyhjä eli se ei omista velkojen jälkeen oikeastaan mitään. Sinällään kaikki julkinen omaisuus on muodossa tai toisessa veroina kansalaisilta kerättyä ja siten rahoitettua, joten ei olisi toivottavaakaan, että julkisella sektorilla olisi suuri taseomaisuus vaan on parempi, että tämä omaisuus on suoraan ihmisillä.

 

Kapitalismin peruslaki, osa 1: Pääoman osuus tuloista

 

Piketty esittelee kaksi määrittelemäänsä kapitalismin peruslakia. Ensimmäisen mukaan

 

Capital's Share in Income = Rate of return on capital X The Capital/Income Ratio

 

Eli siis pääoman osuus tuloista määräytyy kertomalla yhteen pääoman tuottoprosentti ja pääoma/tulot suhteen. Jos siis pääoman tuottoprosentti on 5% ja pääoma/vuositulot suhde on 600%, on tällöin pääoman osuus kokonaistuloista 30%. Tämän jälkeen Piketty tarkastelee kirjassaan eri maita tällä kaavalla. Kun mietin tätä kapitalismin ensimmäistä peruslakia, on kyse pohjimmiltaan luonnollisesta ilmiöstä. Tottakai pääoma, eli varastossa oleva aiemmin tehty työ, tuottaa tuloja myös tulevaisuudessa. Siis mitä suurempi määrä pääomaa, sitä enemmän se tuottaa. Loogista. Kyseenalaista kaavassa sen sijaan on yleisenä otettu pääoman tuottoprosentti, siinä kun unohdetaan täysin pääoman heterogeenisyys eli se, että pääoma on muodoltaan varsin erilaista ja erilainen pääoma tuottaa hyvin erilaista tuottoa. Tässä siis tulee verratuksi samassa paketissa kaikki omaisuuserät yhden tuottoprosentin mukaan. Aika raju yksinkertaistus. Yhtälön toinen osa ei myöskään ole ihan yksinkertainen. Nimittäin, millaisella arvolla senhetkisen pääomavaraston arvo lasketaan. Vaaditaan melkoisia yksinkertaistuksia, jotta tämä tasearvo saadaan laskettua ja suhteutettua se sitten vuoden tuloihin. Siispä lopputulemana voi hyvinkin kyseenalaistaa kaavan käytettävyyden. Syöttää siihen sitten mitä lukuja tahansa, on virhemarginaali joka tapauksessa niin suuri, että johtopäätösten tekeminen tätä kaavaa käyttämällä on perustellusti kyseenalaistettavissa.

 

Kapitalismin peruslaki, osa 2: Säästämisen suhde kasvuun kerryttää pääomaa

 

Pikettyn mukaan pitkässä juoksussa pääoma/tulot suhde perustuu säästämisasteeseen ja talouden kasvuun seuraavalla tavalla:

 

The Capital/Income Ratio = Savings Rate / Growth Rate

 

"If a country saves 12 percent of its national income every year, and the rate of growth of its national income is 2 percent per year, then in the long run the capital/income ratio will be equal to 600 percent: the country will have accumulated capital worth six years of national income. ...A Country that saves a lot and grows slowly will over the long run accumulate an enormous stock of capital (relative to its income)....Decreased growth - especially demographic growth - is thus responsible for capital's comeback."(166) Piketty näkee etenkin länsimailla olevan edessä alhaisen kasvun vuodet. Tämän myötä hän näkee pääoman roolin korostuvan yhteiskunnassa.

 

Pidän tätä toista Pikettyn esittämään kapitalismin peruslakia varsin kummallisena. Ehkä pitäisi ymmärtää tarkoitetut käsitteet tarkemmin, jotta kaavan logiikka aukeaisi paremmin. On selvää, että säästäminen kerryttää pääomaa. Näin on myös itävaltalaisessa koulukunnassa peruslähtökohta vaurauden kasvattamiselle. Kuitenkin pelkkä säästäminen ei riitä, vaan tarvitaan investointeja, joilla pääoma muodostetaan. Investoinneilla taas on oletettavasti vaikutusta talouskasvuun sekä ex ante että ex post eli harva investoi talouteen joka ei kasva ja toisaalta investoinnit luovat talouskasvua. On hyvin vaikeaa nähdä, että säästöt kertyisivät ilman talouskasvua. Erityisen erikoisena pidän sitä, että Piketty vetää suoraan tästä kaavasta johtopäätöksiä siitä, kuinka tämän myötä omistajien rooli yhteiskunnassa korostuu. Monta mutkaa tuntuu tulleen vedetyiksi suoriksi, jotta tuollainen kaava on voitu esittää, saati sitten sitä käyttää, tai tehdä tulosten perusteella johtopäätöksiä. Piketty korostaa, että kaava pätee vain "in the long run". Ehkä tässä voisi kerrankin siteerata Keynesiä ja todeta, että "in the long run we are all dead".

 

Pikettyn johtopäätökset: Kapitalismin keskeisin ristiriita, r>g

 

Pikettyn kirjan johtavin teesi on havainto siitä, että r>g eli pääoman tuotto on suurempi kuin talouden kasvu. Tämä on Pikettyn mukaan suurin epätasa-arvoa aiheuttava epäkohta. Hänen mukaansa "The inequality r>g implies that wealth accumulated in the past grows more rapidly than output and wages. This inequality expresses a fundamental logical contradiction. The entrepreneur inevitably tends to become a rentier, more and more dominant over those who own nothing but their labor. Once constituted, capital reproduces itself faster than output increases. The past devours the future."

 

Tämä löydös ja kiteytys eli r>g, on ehdottomasti kirjan parasta antia. Kuitenkin, tästä havainnosta voi tehdä juurikin kaksi päinvastaista johtopäätöstä:

• Tuhotaan r!: Piketty hyökkää johtopäätöksissään ja poliittisissa suosituksissaan pääoman eli r:n kimppuun. Hän esittää ratkaisuna lisää veroa pääomalle. Hänen ajattelussaan tuottoisaa elementtiä pitää rajoittaa ja siltä pitää ottaa pois. Talouskasvu eli g on jo monissa länsimaissa, Suomi kärjessä, taltutettu liiallisella verottamisella, joten voi kysyä, onko tavoitteena se, että 0=0, eli ei talouskasvua eikä pääomalle tuottoa. Tämä on "Fuck capital" vaihtoehto.
• Kannattaa ryhtyä kapitalistiksi!: Jos r>g, niin oma looginen johtopäätökseni on, että kannattaa ryhtyä kapitalistiksi! Samaan päätelmään päätyi myös Matti Apunen HS:n kolumnissaan. Jos pääoma on ollut, ja tulee olemaan voittava suhteessa muuhun talouskasvuun, on fiksua pyrkiä kaikin keinoin pääsemään r:n kelkkaan. Siis tehdä kaikkensa, että pääsee omistajaksi. Helpommin sanottu kuin tehty, totta, mutta käytännössä tämän voi toteuttaa vaikkapa yrittäjänä, osakkaana tai sijoittajana. Tärkeintä on kerryttää tuottavaa pääomaa. Yhteiskunnallisesti tämä johtopäätös tarkottaisi pääomaystävällisyyttä. Kun vielä voidaan olettaa, että r vetää perässään g:tä eli tuottava pääoma ruokkii talouskasvua, tulisi Pikettyn esittämien lisäverojen sijasta johtopäätös olla täysin päinvastainen eli pääoman verotuksen minimoiminen.

Poimintoja 

• Inequality of capital ownership is already difficult to accept and peacefully maintain within a single national community. Internationally, it is almost impossible to sustain without a colonial type of political domination. (71)
• Between 1990 and 2012, per capita output grew at a rate of 1.6 percent in Western Europe, 1.4 percent in North America and 0.7 percent in Japan. It is important to bear this reality in mind, because many people think that growth ought to be at least 3 or 4 percent per year. (94)
• Capital is never quiet; it is always risk-oriented and entrepreneurial, at least at its conception, yet in always tends to reform into rents as it accumulates in large enough amounts - that is its vocation, its logical destination. (116)
• Wealth is once againg flourishing. (118)
• We can see that over the very long run, agricultural land has gradually been replaced by buildings, business capital, and financial capital invested in firms and government organizations. Yet the overall value of capital, measured in years of national income, has not really changed. (118)
• The advantage of owning things is that one can continue to consume and accumulate without having to work, or at any rate continue to consume and accumulate more than one could produce on one's own. (121)
• Net public wealth (capital) is close to zero. ...If the governments decided to sell of all their assets in order to immediately pay off their debts, nothing would be left in Britain and very little in France. (124)
• Regardless of the imperfections of measurement, the crucial fact is that private wealth in 2010 accounts for virtually all of national wealth in both countries: more than 99 percent in Britain and roughly 95 percent in France, according to the latest available estimates. (125)
• To sum up, the world of 1913 was one in which Europe owned a large part of Africa, Asia, and Latin America, while the United States owned itself. (155)
• United States is more than 95 percent American owned and less than 5 percent foreign owned. (156)
• The general evolution is clear: bubbles aside, what we are witnessing is a strong comeback of private capital in the rich countries since 1970, or, to put it another way, the emergence of new patrimonial capitalism. (173) Kommentti: Pikettyn käsitevalinnat sisältävät aina arvolatausta, kuten tässä "patrimonial capitalism".
• In theory, in the absence of all uncertainty, the market value and book value of a firm should be the same, and the ratio of the two should therefore be equal to 1. (189) Kommentti: Ei pidä paikkaansa!
• In any case, this virtual stability of the pure return on capital over the very long run (or more likely this slight decrease of about one-quarter to one-fifth, from 4-5 percent in the eighteen and nineteenth century to 3-4 percent today) is a fact of major importance. (206)
• In any case, the rate of return on capital is determined by the following two forces: first, technology (what is capital used for?), and second, the abundance of the capital stock (too much capital kills the return on capital). Technology naturally plays a key role. If capital is of no use as a factor of production, then by definition its marginal productivity is zero. (212)
• In all civilizations, capital fulfills two economic functions: first, it provides housing (more precisely, capital produces "housing services", whose value is measured by the equivalent rental value of dwellings, defined as the increment of well-being due to sleeping and living under a roof rather than outside), and second, it serves as a factor of production in producing other goods and services. (213)
• The marginal productivity of capital is defined by the value of the additional production due to one additional unit of capital. (213)
• It is clear that systems of financial intermediation have played a central and irreplaceable role in the history of economic development. (214)
• Too much capital kills the return on capital. (215)
• Modern technology still uses a great deal of capital, and even more important, because capital has many uses, one can accumulate enourmous amounts of it without reducing its return to zero. Under these conditions, there is no reason why capital's share must decrease over the very long run, even if technology changes in a way that is relatively favorable to labor. (224)
• Capital has not disappeared for the simple reason that it is still useful - and may well remain so in the future. (224)
• Inequality with respect to capital is always greater than inequality with respect to labor. The distribution of capital ownership is always more concentrated than the distribution of income from labor. (244)
• In all Western Societies, half of the population own virtually nothing; the poorest 50 percent invariably own less than 10 percent of national wealth, and generally less than 5 percent. (257)
• True wealth consists primarily on financial and business assets. (260)
• Global growth is likely to be around 1.5 percent a year between 2050 and 2100, roughly the same rate as in the nineteenth century. (355) Kommentti: On aika villiä lähteä ennustamaan talouskasvua 2050 eteenpäin... Melkoinen ennustaja saa olla.
• It is an illusion to think that something about the nature of modern growth or the laws of the market economy ensures that inequality of wealth will decrease and harmonius stability will be achieved. (376)
• In all societies, there are two main ways of accumulating wealth: through work or inheritance. (379)
• Inherited wealth will largely predominate over saved wealth. (403)
• Money tends to reproduce itself. (440)
• The greater the endowment, the greater the return. (449) Kommentti: Piketty osoittaa, että suuremmalla pääomalla saa suurempaa tuottoa ja perustelee asian esimerkiksi sillä, että varakkaimmilla on varaa käyttää parhaita varainhoitajia ja pääsy sellaisiin sijoituksiin, joita muilla ei ole, kuten "alternative investments" eli esimerkiksi pääomasijoitukset.  
• Billionaires today own roughly 1.5 percent of the world's total private wealth, and sovereign wealth funds own another 1.5 percent. It is perhaps reassuring to note that this leaves 97 percent of global capital to the rest. (458)
• Petroleum rents might well enable the oil states to buy the rest of the planet (or much of it) and to live on rents of their accumulated capital. (462) Kommentti: juuri nyt öljyn hinnan ollessa 50USD:ssa, ei näytä todennäköisimmältä skenaariolta, mutta totta, öljyvaltiot ovat isoja omistajia maailmassa.
• The ideal tool would be a progressive global tax on capital, coupled with a very high level of international financial transparency. Such a tax would provide a way to avoid an endless inegalitarian spiral and to control the worrisome dynamics of global capital concentration. (515) Kommentti: Tästä työkalusta olen kyllä täysin eri mieltä. Selkeä poliittinen kannanotto, joka osoittaa Pikettyn maailmankatsomuksen. Tosin Piketty itsekin toteaa tämän idean utopiaksi.

 

Vuosi 2014 yhteenveto ja ennuste 2015

Vuosi 2014 "oli ja meni". Näin sen voisi kiteyttää. Ei mikään merkkivuosi tai erityisesti mieleenpainuva. Ei tapahtunut mitään mullistavaa. Ei tullut lapsia, ei häitä, ei hautajaisia, ei muuttoa mihinkään, ei muutoksia työrintamalla, ei valmistumisia, ei maratoneja. Ei siis tapahtunut oikeastaan mitään, etenkin jos vertaa muutaman vuoden takaisin "ruuhkavuosiin", jolloin sattui ja tapahtui.

 

Silti koko ajan aika tuntui olevan kortilla. Siitä oli suurin pula. Mitä siis oikein tapahtui, jos tuntuu siltä, että koko ajan oli kiinni jossain, mutta silti ei tapahtunut mitään suurta? Oli arkea. Oli lapsiperhearkea. Oli perheen ja työn, ja kaiken muun, yhteensovittamista. Oli rutiineja, jotta arki sujuisi.

 

Mitä opin tänä vuonna?

 

Ehkä vuoden 2014 suurin opetus onkin siinä, että aina ei tarvita suuria tapahtumia ja "merkkipaaluja" vaan arjen sujuvuus on onnellisuutta. Se että perhe voi hyvin, parisuhde toimii, lapset kasvavat ja oppivat uusia asioita ja että läheiset ovat terveitä. Silloin on perusasiat hyvin. Hugo on nyt 4v ja Hilda 2,5v, päiväkotilaisia nykyisin molemmat. Aika persoonia, kun oma luonne alkaa tulemaan esiin! Kiitos Merja!

 

Toinen tärkeä muistutus vuodelta 2014 on terveyden arvostaminen. Ilman sitä moni asia menee monimutkaiseksi. Eipä olla varmasti koskaan oltu perheen kanssa yhtä paljon kipeinä kuin tänä syksynä. Ei siis mitään vakavaa, vaan vain lähes aina joku flunssassa. Kuuluu kuulemma päiväkodin aloittamisen arkeen. Siinä sitten sumplittiin hoitokuvioita ja muita järjestelyitä. Onneksi on olemassa isovanhemmat ja muut sidosryhmät! Iso kiitos teille avustanne!

 

Kolmas tärkeä oppi on ajan arvostaminen. Oli mukava viettää talviloma perheen kanssa Thaimaassa ja kunnon kesä lasten kanssa ilman että tarvitsi kertaakaan murehtia mistään. Tietoisuus siitä, että asiat rullaavat ilman sinuakin, on varsin tervettä itsetunnolle. Kukaan kun ei ole korvaamaton. Organisaatio toimii. Se tuo hyvän tunteen. Kun kuuntelen kavereiden tarinoita Lontoosta ja USA:sta ja siitä, kuinka vapaa-aikaa ei ole ja elämä pyörii lähes täysin työn ympärillä, on todettava, että toimintamallit ovat varsin erilaiset. Ei ole oikeaa tai väärää, ei parempaa tai huonompaa, vaan on henkilökohtainen arvovalinta, kumman mallin mukaisesti haluaa elää missäkin elämänvaiheessa. Minä arvostan tällä hetkellä sitä, että on aikaa muulle, etenkin perheelle. En vain vaihtaisi viikonloppujani ja vapaa-aikaani toimistossa istumiseen, kun kerran elämässä on muutakin arvokasta. "Lapset ovat pieniä vain kerran", on minulle moni kokenut liikemies muistuttanut. Sitä aikaa ei saa myöhemmin takaisin, ei edes rahalla.

 

Oliko vuosi 2014 hyvä vuosi?

 

Piti oikein kelata kalenteri läpi, jotta muistui mieleen, mitä kaikkea tänä vuonna oikein tapahtuikaan. Kieltämättä, aika paljon tapahtui, etenkin työrintamalla ja niissä yhteisöissä, joissa olen mukana. Taaleritehtaan tämän vuoden pörssitiedotteet lukemalla saa katsauksen siihen, mitä siinä kokonaisuudessa on tänä vuonna tapahtunut. On Afrikka-rahastoa, joukkovelkakirjalainaa, suuria metsäkauppoja, paljon tuulivoimaa, biolaitoksen avajaiset, positiivinen tulosvaroitus, vakuutusyhtiö Garantian ostaminen ja asuntorahastojen myyminen. Ja pinnan alla paljon muuta. Näitä en enempää kommentoi, totean vain, että on ilo olla mukana tällaisessa firmassa, jossa on huippuosaajia monilla sektoreilla.

 

Toisinaan sitä on joutunut vuoden aikana nipistämään itseään, ja kysymään, miksi minä saan olla siinä onnellisessa asemassa, että olen mukana sellaisissa ympyröissä, joissa kasvetaan ja kehitetään uutta, kun taas perusvire Suomessa on ollut täysin päinvastainen. Suomen kansantalouden ja yhteiskunnan tilasta olen aidosti huolestunut, vaikka en halua liittyä valittajien tai synkistelijöiden seurakuntaan.

 

Paljastamatta yksityiskohtia, laskin karkeasti, että niissä yrityksissä, joissa olen tavalla tai toisella mukana, työn kautta tai muuten, yhteenlaskettu liikevaihdon kasvu vuonna 2014 on yli +100%. Samoin oli vuonna 2013. Jokainen kasvaa ja on voitollinen. Tehtiinkö omistaja-arvoa? No, uskon että ainakin enemmän kuin markkinat yleisesti tai kilpailijat millään alalla. Lukujen valossa siis hyvä vuosi. Kiitos ja hatunnosto ei kuulu minulle, vaan näiden yhtiöiden johdolle. On ilo ja kunnia työskennellä teidän kanssanne! Kiitos myös kaikille kollegoille, sekä hallituksissa että muuten. Teidän kanssa tämä on kaiken lisäksi hauskaa!

 

Miinuspuolella on pakko todeta, että turhan tuhdin vuosirenkaan keskivartalolle tämä vuosi jätti. Se on suoraan liikkumisen vähyyttä se. Hyi!

 

Miten väitöskirja etenee?

 

Auts. Osui ja upposi. Kiitos kysymästä. Elossa on, mutta ei etene. Ei edennyt juuri lainkaan vuonna 2014. Ei vain ollut aikaa kirjoittaa. Eikä ollut riittävästi aikaa ajatella. Seli seli. Kaikki tarvittavat opinnot on jo suoritettuna, mutta vielä pitäisi vääntää varsinainen väitöskirja. Ja se ei synny nykyisellä elämäntilanteella. Ei mitenkään ilman että joku muu osa-alue kärsisi. Ja nyt muut asiat ovat olleet elämässä tärkeämpiä. Aikansa ja hetkensä kullakin. Väitös on minulle kuitenkin vain harrastus, maraton joka juostaan maaliin, mutta aikataulun määrittelen itse. Nyt ei ole ollut sen hetki. Jos jossain on pitänyt epäonnistua, niin olkoon se sitten nyt tämä.

 

Väitöskirja projektina herättää minussa kahtiajakoisia tunteita. Toisaalta olen uhrannut hankkeeseen jo paljon eli vuodesta 2010 alkaen sekä aikaa että rahaa. Paljon on ajatuksia paperilla, teoria hallussa, runko valmiina ja väittämät alkavat kirkastumaan. Mutta, mitään ei ole niin hyvin paperilla, että se olisi vielä mitenkään valmista tai edes esitettävissä. Vielä tarvitaan paljon työtä, lukuisia tunteja koneen ääressä kirjoittamassa, jotta joskus voisi syntyä jotain valmista. Siispä tietoisuus siitä, mitä on tullut tehtyä, ja mitä on vielä tekemättä, jotta projekti olisi maalissa, on turhauttavaa. Vain aika ja ajatustyö pystyvät korjaamaan tämän dilemman. Sitten joskus.

 

Ajankäytön muuttumisen näkee myös tässä blogissa. Enää ei vain ole ollut aikaa kirjoittaa blogitekstejä, vaikka monia hyviä teoksia on vuoden aikana tullut luettua ja niiden sisältöä mielellään blogissa jakaisi. Huomaan siirtyneeni tänä vuonna entistä enemmän käyttämään Twitteriä eli kun ei ole ollut aikaa kirjoittaa, on tyytynyt vain jakamaan linkkejä, johon käyttöön Twitter on toimiva. Pahoitteluni siis blogini seuraajille huonosta aktiivisuudestani!

 

Mitä vuosi 2015 tuo tullessaan?

 

Ei mitään ihmeellistä. Tulossa ikään kuin välivuosi, näin ajattelin myös vuosi sitten. Ei ole aikeissa uutta lasta, vaimoa, työtä, asuntoa tai muuta merkittävää. No auton vaihdoin juuri. Bemari vaihtui farmari Mersuun. Keski-ikäistymistä sekin.

 

Erilaisia yrityskauppoja katsellaan kaiken aikaa. Se on opportunismia. Se on minun työni. Mikä toteutuu, sitä ei voi tietää. Toivottavasti ainakin joku joskus, koska tässä lajissa vain maalit lasketaan, eli onnistuneet projektit. Kaikki muu menee tuloksettomina harjoittelun piikkiin.

 

Henkilökohtaisesti ajattelin ostaa vuonna 2015 osakkeita. Tämä ei ole sijoitussuositus mihinkään suuntaan mistään omaisuuslajista, aion vain olla netto-ostaja valikoiduissa yhtiöissä, sekä listatuissa että listaamattomissa. Uskon omistajuuteen, joten "I put my money where my mouth is."

 

Edessä on myös vaalivuosi. Tehdään sekin nyt selväksi, kun kysytty on: en ole ehdolla. Näkemyksiäni kerron niitä kysyville ja mielenkiinnolla seuraan ilman mitään kytköksiä täältä "takaoikealta". Vaalien jälkeen näen kaksi vaihtoehtoa. Keskusta voittaa, se on selvä. Vaihtoehtoina on joko keskusta&kokoomus pohjainen "porvarihallitus" tai kolmen suuren eli keskusta&sdp&perussuomalaiset "rintamahallitus". Näistä toivon ensimmäistä, mutta veikkaan jälkimmäistä.

 

Lupaukset vuodelle 2015

 

Aina vuoden vaihteessa voisi luvata vaikka mitä ylevää ja asettaa hienoja tavoitteita. Näin olen aiemmin toiminut, ja osittain toki vielä nytkin. Ehkä tänä vuonna kiteytän asiat yhteen lupaukseen ja kolmeen toiveeseen.

 

Siirryimme syksyllä perheessämme lajittelemaan roskat eli biojäte erikseen ja sekajätteisiin vain se, mikä ei ole kierrätettävissä. Olisi pitänyt tehdä näin jo aikaisemmin. Kokemukset ovat hyvät. Helppoa ja hyödyllistä. Kierrättämistä käytännössä. Sitä yllättyy, kuinka iso osa meidänkin 4-henkisen perheen jätteestä on biojätettä. Ja ylipäätään, kuinka iso osa jätteestä on kierrätettävää. Kannattaa lukea vaikka tämä juttu aiheesta. Ja on tässä toki myös oma motiivi mukana eli Biotehdas-ketju, jota rakennamme. Toimi itse niin kuin haluaisit muidenkin toimivan. Lupaan siis kierrättää jatkossakin.

 

Toivon, että vuonna 2015 minulla on riittävästi:

• Aikaa perheelle
• Aikaa liikunnalle
• Aikaa ajattelulle

Yritystoiminnan rooli-identiteetit

Omistajuutta käsittelevässä väitöskirjassani keskeisin tutkimuskysymykseni on, mikä on omistajien rooli yritystoiminnan arvonluonnissa? Mitä enemmän olen aihetta teoreettisesti tutkinut sekä käytännön kautta oppinut, sitä monimutkaisemmaksi ja monimuotoisemmaksi omistajuuden käsite on alkanut muodostua. Omistajuutta yritystoiminnassa on vaikea teoretisoida, koska ei ole määriteltävissä, saati sitten käytännössä löydettävissä, tiettyä omistajuuden tyyppiä, joka toimisi aina ja kaikissa tilanteissa samalla tavalla. Sen sijaan omistajuus ilmiönä esiintyy yritystoiminnassa monessa muodossa ja monella tavalla.

 

Yritystoiminnan rooli-identiteetit

Omistajuuden ja yritystoiminnan suhdetta voi pyrkiä hahmottamaan tarkastelemalla yritystoiminnassa yleisesti esiintyviä rooli-identiteettejä eli vakiintuneita käsitteitä, joiden myötä toimijat määrittävät suhteensa yritykseen. Oheisessa kuvassa olen tunnistanut neljä erilaista rooli-identiteettiä, joilla on kullakin omalaatuisensa suhde yritykseen. Koska ihmisellä on tarve määritellä itsensä roolinsa ja identiteettinsä kautta, nämä rooli-identiteetit vastaavat kysymykseen, kuka sinä olet? Siis esimerkiksi henkilö voi määrittää itsensä yrityksessä yrittäjäksi. Määrittämällä itsensä tiettyyn rooli-identiteettiin, henkilö samalla samaistuu sekä tarkoituksellisesti että tiedostamattaan tämän rooli-identiteetin määritelmälliseen sisältöön ja mielikuvaan. Yrittäjillä on erilainen maine kuin esimerkiksi omistajiksi itseään tituleeraavilla.

 

Yritystoiminnan rooli-identiteetit

1. Yrittäjä: yrittäjä-käsitteenä (entrepreneur) on tieteellisesti määritelty ja käytännön arkikielessä sille on muodostunut vakiintunut sisältö. Yrittäjyyden tyypeistä tässä tarkastellaan erityisesti ulkoista yrittäjyyttä eli roolia, jossa henkilö on sekä yrityksen omistaja että aktiivisesti mukana operatiivisessa johtotehtävissä. Näyttäisi siltä, että yrittäjyyden identiteetissä ilmenisi voimakkaasti kaksi komponenttia: omistajuus ja osallistuminen yritystoimintaan. Voidaan kuitenkin kysyä, tarvitseeko olla omistajuutta, jotta voi olla yrittäjä? Onko omistajuus osa yrittäjyyden määritelmää? Onko nimenomaan omistamaton yrittäjyys määritelmällisesti sisäistä yrittäjyyttä eli toimimista yrittäjämäisesti ilman omistusta. Tällainen määrittely edellyttäisi yrittäjämäisen toiminnan (entrepreneurial action) tarkempaa sisällöllistämistä ja määrittelemistä, erityisesti suhteessa palkkatyöhön. Toisaalta voidaan kysyä, tarvitseeko olla johtajuutta, jotta voi olla yrittäjä? Onko johtajuus osa yrittäjyyden määritelmää? Onko kyseessä yrittäjä, mikäli omistaa yritystä, mutta ei työskentele siellä tai toinen vaihtoehto, että omistaa yritystä, mutta työskentelee perustehtävissä ilman johtajuutta ulkopuolisen yritysjohdon alaisuudessa? Yritystoiminnan valtasuhteiden näkökulmasta tilanne on erikoinen, koska omistajuutensa myötä henkilöllä olisi joka tapauksessa käytettävissään omistajavaltaa (äänivalta yhtiökokouksessa) suhteessa johtoon.  Entä mikäli sekä omistajuus että johtajuus puuttuvat, voiko henkilö määritelmällisesti olla yrittäjä? Määritelmällisenä johtopäätöksenä esitän, että yrittäjyys edellyttää sekä omistajuutta että johtajuutta. Yrittäjyys on siis yhdistelmä omistajuutta ja johtajuutta. Yrittäjän erottaa omistajasta johtajuus eli asema yrityksen operatiivisessa johtamisessa. Toisaalta yrittäjän erottaa johtajasta omistajuus eli osakeomistus yrityksessä.
2. Omistaja: Omistaja on omistajuuden subjekti eli aktori, toimija, tekijä. Omistaja omistaa eli hänellä on juridinen, taloudellinen ja hallinnollinen omistusoikeus kyseiseen objektiin tai osaan siitä, joka yritystoiminnan tapauksessa tarkoittaa omitusta yrityksessä. Omistaja ei ole yrittäjä, koska hän ei osallistu yrityksen operatiiviseen johtamiseen. Johtajuus rajautuu täten omistajaroolin ulkopuolelle. Omistaja käyttää omistajavaltaansa ensisijaisesti yhtiökokouksessa ja omistajan keskeisin tehtävä on yhtiön hallituksen nimittäminen. Omistaja voi osallistua myös yrityksen hallintoon hallitustyöskentelyn kautta, mutta hallituksen ollessa kollektiivinen yrityksen hallintoelin, ei omistajahenkilöllä ole henkilökohtaista johtajaroolia yrityksessä.
3. Sijoittaja: Sijoittaja on henkilö tai taho, jonka hallinnoitavan omaisuuden allokaatiossa kyseinen omaisuuserä on osana. Sijoittajalla on juridinen ja taloudellinen oikeus objektiin eli yritystä kohtaan yrityksen liikkeellelaskeman arvopaperin muodossa. Arvopaperi voi oikeuttaa omistusoikeuteen (osake) tai se voi muuten oikeuttaa saamisiin yrityksistä (muu muoto, esim lainasopimus). Sijoittaja ei osallistu yrityksen hallintoon vaan toimii markkinoilla passiivisesti suhteessa yrityksiin. Sijoittajan vaikutuskanavat ovat arvopaperin ostaminen, pitäminen ja myyminen. Sijoittajan erottaa omistajasta allokaatio. Sijoittajalla omaisuuserä on osa allokaatiota, omistajalla omaisuuserä ylittää suuruudeltaan portfolioteorian määrittelemän allokaation mukaisen osuuden. Omistajalla on siis omistuksessaan suurempi omistusosuus kyseistä yritystä kuin mitä portfolioteorian mukainen riski-tuotto-suhde optimoisi. Omistaja ottaa täten näkemystä ja yritysriskiä, joita sijoittajat allokaatiollaan karttavat. Koska henkilöiden ja tahojen omaisuuden absoluuttiset määrät ovat erisuuruisia, voi sijoittajan rooli-identiteetillä toimiva taho kuitenkin päätyä yrityksen suurimpien osakkeenomistajien joukkoon ja näyttäytyä täten yrityksen näkökulmasta merkittävältä omistajalta, vaikka sijoittajalle kyseessä on vain sijoitus.  
4. Johtaja: Johtaja on yhtiön hallituksen nimittämä yhtiön operatiivista valtaa ja vastuuta käyttävä henkilö. Johtaja ei ole yrittäjä, koska hänellä ei ole omistusta yrityksessä. Mikäli operatiivista valtaa käyttää omistajuuden omaava henkilö, on hän tällöin yrittäjä, eikä johtaja. Voidaan perustellusti kysyä, kuinka paljon omistajuutta tarvitaan, jotta johtajasta tulee yrittäjä? Riittääkö yhden osakkeen ja alle promillen omistusosuuden omistaminen suuresta yrityksestä tekemään johtajasta yrittäjän? Erottelu kyllä/ei-akselilla olisi yksinkertainen ja selkeä, jolloin pieninkin osuus riittäisi tekemään yrittäjän. Tosiasiallisesti tämä kuitenkin laajentaisi liikaa yrittäjyyden käsitettä. Teoreettisesti on mahdotonta johtaa muuta yleispätevää sääntöä, joka sopisi erittelemään yrittäjän ja johtajan omistajuuden määrän suhteen. Ei siis voida asettaa raja-arvoa, jonka mukaan yrittäjyys edellyttää 20% omistusosuutta yrityksessä. Tällaisia luokitteluja on toki käytännössä tehty, mutta ne ovat keinotekoisia. Loogisesti voidaan määritellä, että mitä suurempi omistuksen määrä on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti, sitä enemmän henkilö määrittyy yrittäjäksi ja vähemmän johtajaksi. Rajanveto voidaan kuitenkin kiinnittää eroon omistajan ja sijoittajan rooli-identiteettien määritelmissä, jonka mukaan omistaja on taho, jonka kyseisen omaisuuserän omistus ylittää hänen portfolioteorian mukaisen allokaationsa. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli johtajalla on yrityksessä omistusosuus, joka ylittää hänen henkilökohtaisessa taloudessaan allokaation mukaisen osuuden omaisuuserälle, on kyseessä omistus eikä sijoitus ja täten henkilö on määritelmällisesti yrittäjä eikä johtaja, koska hän kantaa henkilökohtaisesti markkinariskiä suurempaa yritysriskiä.  

Hallituksella oma roolinsa ja identiteettinsä?

Neljän edellä esitetyn rooli-identiteetin lisäksi viidentenä rooli-identiteettinä voisi pitää yrityksellä olevaa hallitusta. Tällöin hallituksen jäsenellä tai erityisesti puheenjohtajalla olisi erikseen määriteltävä rooli  ja identiteetti yrityksessä. Tässä määrittelyssäni olen kuitenkin lähtenyt siitä, että hallitus on yhtiökokouksen eli yhtiön osakkeenomistajien nimeämä yhtiön toimielin, jonka tehtävänä on edustaa yritystä, joten tässä tarkastelussa asemoin hallituksen anonyymina kollegiona osaksi yritystä. Eri rooleissa toimivat tahot voivat toki käyttää hallitusta ja erityisesti mahdollista asemaansa hallituksen puheenjohtajana vahvistamaan omaa rooliaan ja identiteettiään suhteessa yritykseen korostamalla tätä muodollista asemaa. Mikäli yrityksessä toimii ulkopuolinen, osakkeenomistajista riippumaton hallituksen puheenjohtaja voi hänen rooli-identiteettiään verrata mielestäni johtajan rooli-identiteettiin.

 

Kommentoi ja kehitä!

 

Koska kyseessä on alustavaa omien ajatusten pyörittelyä, pyytäisin sinua kommentoimaan, miltä käsitteet sinusta tuntuvat ja miten kenties niitä voisi muuttaa tai kehittää? Onko jaottelu neljään rooli-identiteettiin toimiva? Tämän nelijaottelun kautta olen ajatellut rajaavani tutkimuksen käsittelemään omistajia, jolloin tutkimuksen ulkopuolelle jäävät tarkoituksenmukaisesti sijoittajat, johtajat ja yrittäjät. Omistajiksi määrittyvät tällä luokittelulla esimerkiksi pääomasijoitusyhtiöt sekä operatiivisesta toiminnasta irtautuneet omistajasuvut, jotka eivät kumpikaan täytä johtajuuden kriteeriä vaan toimimat nimenomaan omistajan roolista. Tällöin pääsen tarkastelamaan tällaisten omistajien roolia yritystoiminnan arvonluonnissa.