Henkilökuva: Ammatiltaan omistaja

Sain kunnian toimia Tampereen kauppakamarilehden henkilöhaastattelussa, ja vielä mieliaiheestani eli omistajuudesta. Ohessa juttu, joka avaa sekä taustaani että ajatteluani. Teksti Annikaisa Knuutila, kuvat Olli-Pekka Latvala.

Linkki näköislehteen tässä.

Linkki artikkeliin tässä.

Ammatiltaan omistaja

Aika usein ura urkenee siitä, mitä opiskellessaan oppii. Taalerin sijoitusjohtajalle Tero Luomalle kävi – karkeasti ottaen – päinvastoin:

– Kiinnostuin omistajuudesta, kun valmistuin kauppatieteiden maisteriksi ilman, että millään kurssilla olisi puhuttu omistamisesta. Tutkiessani yrityksiä havaitsin valtavan eron hyvän ja huonon omistamisen välillä.

Syntyi perusväittämä siitä, että omistajalla ja omistamisella on merkitystä. Ei ole yhdentekevää, kuka omistaa, mitä omistaa, miksi omistaa, miten omistaa ja milloin omistaa.

Nyt hän haluaa avartaa käsityksiä omistamisesta, niin teoriassa kuin käytännössäkin. Teossa on omistajuusaiheinen väitöskirja, ja kokemusta on hankittu niin ammattimaisena omistajana kuin sijoittajanakin. Luoma puhuu omistajaosaamisen kehittämisen tarpeesta – ja muistuttaa, että omistaminen on myös tunnetta.

Tero Luoma sanoo, että suomalainen omistajuuskeskustelu on 2010-luvulla kehittynyt, mutta edelleen se keskittyy liiaksi perintöverotukseen. – Pitäisi keskustella laajemmin siitä, mistä omistajuudessa on kyse.

Hyvä omistajuus hyödyttää kaikkia

Omistamisesta puhuminen ei ole mikään small talk -aihe, ja Tero sanoo, että omistamiseen liitetty vauraus on erityisen vaikea aihe yhteiskunnallisessa keskustelussa. Omistaminen ja ei-omistaminen asetetaan vastakkain ja kateus nostaa helposti päätään.

Teron mielestä keskeistä olisi ymmärtää, että hyvä omistajuus eli se, mitä paremmassa käytössä resurssit ovat ja mitä paremmin niitä hoidetaan, hyödyttää kaikkia ja kaikkea.

– Vauraus on köyhyyden vastakohta. Jos halutaan vähentää köyhyyttä, on lisättävä vaurautta. Kun kakku kasvaa, kaikki hyötyvät. Ei kateudelle pidä antaa valtaa vaan ymmärtää omistamisen yhteiskunnallinen merkitys.

Sitten Tero sukeltaa vielä syvemmälle: teoriaan ’itsensä omistajuudesta’. Sen mukaan ihminen – kukin meistä – omistaa itse itsensä, ajatuksensa ja aikaansaannoksensa. Omistusoikeus kuuluu ihmisyyteen, ja ellei sitä ole, seuraa anarkiaa ja orjuutta.

– Valtiossa, jossa omistusoikeus on kunnossa, on vaurautta ja hyvinvointia. Jos oikeutta ei ole, jos ei ole omistamisen turvaa, kehittämiseltä menee pohja. Kenelläkään ei ole intressiä kehittää yhteistä, vaan jokainen ottaa hyödyn ja piilottaa omaisuutensa. Tämä perustelee vahvasti sitä, miksi omistamisella on merkitystä.

Kuka on paras omistaja?

Teron mielestä omistajuus on Suomessa hyvin siiloutunutta ja omistajuuden ääni hajanainen.

– On pörssiyhtiöitä, perheyhtiöitä, julkisesti omistettuja... On melko turhaa keskustella siitä, onko jokin omistajuusmuoto parempi kuin toinen. Kaikki perustelevat merkittävyyttään omilla mittareillaan.

– Teoreettisesti ei ole ideaalia omistajaa, mutta kohde kohteelta voi miettiä, kuka olisi kulloisellekin kohteelle luonnollinen omistaja. Omistajuus on tapauskohtaista, eri asiat toimivat eri tilanteissa. Onko kohde eri arvoinen eri omistuksessa? Kenen omistuksessa kohde on arvokkain? Kenellä on uskottavuutta alalla ja kyky hankkia asiakkuudet? Turun telakka on hyvä esimerkki siitä, miten omistaja ratkaisi pelin ja täytti tilauskirjat.

Teron mielestä Suomessa omistajuus nähdään yhä liiaksi myös yrittäjyytenä eikä oikein ymmärretä eroa omistajan ja yrittäjän välillä.
– Ajatellaan, että hyvä yrittäjä on hyvä omistaja, vaikka ei se välttämättä niin ole. Yksi ”mittari” on kysyä, olisiko yrittäjä hyvä omistaja muulla kuin omalla toimialallaan.

Perheyrityksissäkin pitäisi pohtia kriittisesti, kuka olisi yritykselle paras omistaja.
– Meille on vasta kehittymässä omistajasukuja. Hyvän omistajakulttuurin mallia voisi ottaa Ruotsista, Wallenbergeistä.

Tero kehottaa omistajia katsomaan peiliin ja kysymään itseltään: Olenko hyvä omistaja?
– Omistaja ei ole suojassa oleva luokka, senkin toimintaa pitää pystyä arvioimaan. Ja omistajan pitää kestää palautetta.

Näköalapaikoilla tulevaisuuteen

Tero Luoma tekee sitä mistä puhuu: sijoittaa ja omistaa, niin Taalerin sijoitusjohtajana kuin yksityishenkilönäkin. Lisäksi hän toimii aktiivisesti usean yhtiön hallituksessa.

– Yksi osa työstäni on johtaa olemassa olevia kohteita. Pääomasijoittamisessa onnistunut exit on toiminnan maali. Viisi vuotta kehitetään omistaja-arvoa ja sitten punnitaan työn tulos. Pääoman tuottomittari IRR (Internal Rate of Return) on selkeä mittari. Tykkään alan suoraviivaisuudesta ja tulosvastuullisuudesta. Aikajänne on sopiva, ei tarvitse elää kvartaalitaloudessa, vaan asioita ehtii kehittääkin.

Työhön kuuluvat myös tarjottujen bisnesideoiden arviointi ja uusien ideoiden kehittely sekä
rahastojen hallinnointi pääomien keräämiseksi. Esimerkiksi vuosina 2012–2016 Tero johti Biotehdas-rahastoa, tästä vuodesta alkaen hän johtaa Kiertotalous-rahastoa.

– Biotehdas-hanketta tutkiessamme näimme, että Suomesta puuttuu orgaanisen jätteen käsittelykapasiteettia. Rakensimme valtakunnallisen biokaasulaitosverkoston. Se myytiin Gasumille keväällä 2016. Se oli hyvä exit.

Kiertotalous-rahasto taas on maailman ensimmäinen kiertotalouteen sijoittava pääomarahasto. Tavoitteena on tehdä sijoitus kymmeneen yritykseen, nyt sijoituksia on seitsemän. Esimerkiksi Nokialle Kolmenkulmaan avataan syyskuussa käytettyjen autonrenkaiden kierrätyslaitos. Renkaat murskataan ja sen jälkeen kierrätetään öljyksi, kaasuksi ja hiileksi. Teräslangat otetaan talteen.

Biotalous-rahastoon kerättiin 200 yksityiseltä sijoittajalta reilu 37 miljoonaa euroa. Kiertotalous-rahastoon koottiin muutamassa viikossa 360 sijoittajalta 40 miljoonaa euroa. Tero Luoma sanoo, että kyllä Suomessa rahaa on, jos tarjolla on hyvä sijoituskohde.

– Esimerkiksi Biotalous- ja Kiertotalous-rahastoissa sijoittajia kiinnosti riittävän korkea tuottotavoite ja kohteen konkreettisuus sekä myös se, että ne liittyivät ympäristöalaan ja olivat investointeja Suomeen.

Vaikuttavuus ratkaisee

Sijoittamisessa on jo tovi puhuttu vastuullisuudesta, mutta se ei enää riitä, pitää olla myös vaikuttavuutta.

– Yhä tärkeämpää on, mitä pääomalla saadaan aikaan. Kriteereitä on erilaisia, mutta ne lähtevät asiakkaan arvopohjasta ja tahtotilasta. Tuoton maksimointi ei ole ainoa juttu, vaan miten tuotto tehdään ja mihin se käytetään.

Vaikuttavuus-ulottuvuutta avaavat esimerkiksi Taalerin investoinnit asuntojen, toimistojen ja kauppakeskusten rakentamiseen Afrikassa Nairobissa, jossa Taalerilla on toimipiste.
– Kansainväliset yritykset tulisivat maahan investoimaan, mutta kiinteistöjä niiden käyttöön ei ole ja pääomasta on huutava pula. Niinpä kansainvälisiä resursseja yhdistäen investoimme tarpeisiin – ja maan talous kehittyy.

Taalerilla on 5,3 miljardin hallinnoitava varallisuus – kotimaista rahaa, joka on koottu kymmenessä vuodessa. Suomalaiset makuuttavat pankkitileillä arviolta 85:ttä miljardia euroa, ja näitä varoja Tero patistaa aktivoimaan.

– Tuollaisella summalla olisi valtava vaikutus suomalaiseen elinkeinoelämään, talouteen, työllisyyteen ja koko yhteiskuntaan. Pääomallaan voisi edistää arvokkaaksi kokemiaan asioita.

Riski on mahdollisuus

Sijoittaminen on tulosurheilua, tuotto ratkaisee ja kilpailu on kovaa. Jos haluaa tuloksia, jos haluaa kasvattaa varallisuutta eikä vain turvata nykytilaa, hallittu riskinotto on hyväksyttävä. Kun Tero Luoma kuulee sanan riski, se tarkoittaa hänelle samaa kuin mahdollisuus. Asiat on tutkittava eikä ideaa pidä hylätä riskin laukeamisen pelossa.

– Tässä ammatissa pitää olla rohkeutta ottaa hallittu ja suhteessa tuottoon järkevä riski. Jos pelkää, on paras jättää nämä hommat. Aina ei mene niin kuin pitäisi, mutta sekin on hyväksyttävä. Riskiä pitää aina yrittää pienentää omalla toiminnalla. Ymmärrettävyys riskissä on tärkeää: maalaisjärjellä on käytävä tapahtumaketju läpi, eikä ketjussa saa olla liikaa jos-asioita.

”Bisnes kuuluu elämääni aina”

Kun onnistuu ja tekee hyviä sijoituksia ja exitejä, ennen pitkää oma talous tulee turvatuksi. Tero Luomakin voisi jäädä kohta 35-vuotiaana eläkkeelle, mutta ei, ei, EI.

– Tulisin hulluksi. Bisnes kuuluu minun elämääni aina.

Raha symboloi hänelle ennen kaikkea vapautta. Se on mahdollistaja, ei itseisarvo.

– Taloudellinen riippumattomuus, jota moni tavoittelee, on lopulta tyhjyyden tila. Tietoisuus siitä, että ei välttämättä tarvitse tehdä mitään ja toisaalta voi tehdä monia asioita, palauttaa ihmisen pohtimaan omia arvojaan.

Jatkossa Tero toivoo vielä pääsevänsä oppimaan uutta pörssiyhtiön ja pitkäaikaisen perheyhtiön hallituksiin. Ja joskus tulevaisuudessa hän aikoo opettaa omistajuutta ja valmentaa tulevia omistajia, joko akateemisessa maailmassa tai muualla.

– Voisin olla “omistajuuden professori”. Kansainvälisen MBO-ohjelman, Master of Business Ownershipin ohjelmarunko on jo koossa, mutta hetki sen toteuttamiseen ei vielä ole oikea.

– Aikanaan se on sitten kontribuutioni omistajuuden osaamispääomaan, sivistyksellinen kädenjälki.

Yrityskaupat, pääomasijoittaminen ja omistajuus ovat kiehtoneet Tero Luomaa pitkään. – Itse asiassa kun 15-vuotiaana luin Jari Sarasvuon Sisäisen sankarin, aloin käyttää aikaa henkilökohtaiseen valmentautumiseen. Olen kehittänyt osaamista määrätietoisesti. Paljon on ollut tuuria, sattumaakin, mutta onni seuraa valmistautunutta – ja mahdollisuuksia avautuu.

”Hallitustyöskentelyssä pitää olla kunnianhimoa”

Tero Luoma on syksyllä 2017 kuuden hallituksen puheenjohtaja tai jäsen. HappyOrNot Oy, jonka hallituksen puheenjohtaja hän on, palkittiin viime keväänä Kultainen Nuija -huomionosoituksella tunnustuksena hyvästä hallitustyöstä. Palkinnon jakaa Hallituspartnerit ry alueellisine sisarjärjestöineen. 

– Hallitustyöskentelyssä pitää olla jokin maali ja aikajänne. Ei voida jatkaa vuodesta toiseen samalla kaavalla. Pitää olla kunnianhimoa, Tero sanoo.

Hallitustyössä on paljon hyviä käytäntöjä, mutta työmuotoja voidaan myös uudistaa.

– Esimerkiksi teknologia tuo kommunikointiin uudet ulottuvuudet. Ei olla sidottuja kokoukseen kerran kuukaudessa, vaan yhteyttä voidaan pitää koko ajan ja vuorovaikutusta saadaan aktivoitua kokousten ulkopuolellakin. Kun pidetään yllä aktiivista keskustelua, pystytään sparraamaan yritystä paljon paremmin. Hallitus ei ole niin etäällä ja suhde toimitusjohtajaan tiivistyy. On tietysti tärkeää pysyä strategisena, mutta ei etäisenä.

Mitä osaamista yritys tarvitsee?

Hallituksen kokoonpano määrittää monia asioita.

– Omistaja voi valita helpon kaavan mukaan ihmisiä lähipiiristä, mutta oikeasti pitäisi valita lisäarvon tuovia osaajia ja ottaa mahdollisimman laaja osaamisresurssi hallitustyöskentelyn käyttöön. Siitä on johdolle todella suuri apu. Mitä osaamista firma tarvitsee hallitukseensa nyt ja millainen hallitus vie sitä seuraavalle polulle? Hallitus katsoo horisonttia ja linjaa resursseja ja valintoja.

Tero Luoman mielestä yrityksen johtohenkilöille tekisi myös hyvää hallitustyöskentely jossakin toisessa pk-yrityksessä, koska se avaa uusia näkökulmia strategiseen ajatteluun ja erilaisiin liiketoimintoihin.

Tero huomauttaa, että jos yrityksellä menee huonosti, liian usein toimitusjohtaja saa lähteä.
– Vaikka aika usein myös hallituksella olisi peiliin katsomisen paikka.

Tero on itse suorittanut Hallituspartnerien ja Suomen kauppakamarien HHJ-tutkinnon ja HHJ-puheenjohtajatutkinnon ja arvostaa näitä koulutuksia.
– HHJ on täyttänyt tehtävänsä ja säilyttänyt tasonsa. On hienoa, että sen kysyntä on edelleen hyvä.

 

Tero Luoman ”mancave” on sisustettu huippukiekkoilijoiden pelipaidoilla.
– Olen harrastanut jääkiekkoa ja aina ollut jääkiekkohullu, mutta sisustuksessa
mopo karkasi käsistä. Yksi aarre on Children of Bodomin Alexi Laihon kitara.
Bändistä olen tykännyt aina ja Laihon elämäntarina kiinnostaa, se, miten
omistautuminen musiikille on vienyt hänet lopulta maailman huipulle.

Tero Luoma

 1983 syntyy Kankaanpäässä

 2002 ylioppilaaksi Sammon lukiosta

 2009 kauppatieteiden maisteriksi, pääaineena laskentatoimi, Tampereen yliopisto; pro gradu pääomasijoittamisesta

 2005 armeijaan; FRDF Kansainväliset valmiusjoukot Säkylässä; RUK Hamina, oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja

 2005–2006 Alexander Stubbin poliittinen avustaja Euroopan Parlamentissa Brysselissä

 2006–2008 opintojen ohessa ”lobbarina” Tampereen kauppakamarissa

 2008–2011 yritysanalyytikko, Panostaja Oyj

 2010 tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto; väitöskirjan aiheena "Understanding and Conceptualizing Active and Value Creative Ownership"

”Väitöskirja valmiiksi aikaisintaan vuoden 2018 lopussa, mutta ainakin ennen vuotta 2020.”

 2011– sijoitusjohtaja, osakas, Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy

”Politiikka ja EU opettivat, miten yhteiskunta toimii. Kauppakamarissa oppi tuntemaan yrityselämää ja sitä, miten asioihin vaikutetaan.”

Luottamustoimet

Tällä hetkellä hallituksen puheenjohtajana: HappyOrNot, Gapps, Ecomation ja Etelä-Suomen Lämpöhuolto. Hallituksen jäsenenä: Envera ja Volter. Hallitusjuniorit ry:n, nykyisen Future Boardin perustajajäsen, Hallituspartnerit ry:n jäsen.

Perhe

Vaimo Merja ja lapset Hugo (2010) ja Hilda (2012), koti Pispalassa.

”Perhe on tärkeä, sen ansiosta olen aikaisempaa syvällisempi, vähemmän mustavalkoinen tai äkkipikainen. Haluan antaa lapsilleni kasvatuksen, jossa arvoina ovat yritteliäisyys, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus.”

Harrastukset

Väitöskirja, urheilu, lukeminen, lasten harrastukset.

Motto

Pay it forward – anna hyvän kiertää.

”Pyrin auttamaan jos pystyn; läheisiä, ystäviä, aloittavia yrittäjiä. Sparraan ja neuvon, koska olen itse saanut tukea ja apua. Aktiivista tiedon ja kokemuksen jakamista.”

Mistä saat virtaa?

Liikunnasta, ajattelusta, oppimisesta sekä omista ja muiden onnistumisista.

Teksti Annikaisa Knuutila Kuvat Olli-Pekka Latvala

Mitä tarkoittaa omistajaosaaminen?

Mitä osaamista omistajalta edellytetään? Mitä hyvä omistaja tekee? Miten oppia omistajaksi? Oheisesta linkistä voit kuunnella kiteytetyt vastaukseni näihin kysymyksiin.

https://www.taaleri.com/fi/ajankohtaista/taalerilla-tapahtuu/mita-tarkoittaa-omistajaosaaminen

Mitä osaamista omistajalta edellytetään?

Omistajaosaamisen edellytykset kiteytettynä kolmeen asiaan:

1. Ympäristö - omistajan täytyy tuntea ympäristö, jossa yritys toimii eli asiakkaat, markkinat ja sidosryhmät
2. Ihmiset - omistajan täytyy kyetä hankkimaan ja kannustamaan hyviä ihmisiä yrityksen toiminnassa
3. Talous - omistajalla täytyy olla perusymmärrys yrityksen taloudesta

Mitä hyvä omistaja tekee?

Ei ole olemassa yhtä parasta omistajamallia. Omistajat ovat hyvin erilaisia. On startupeja, perheyhtiöitä, pörssiyhtiöitä jne. Hyvä omistajuus on hyvin moninainen ilmiö. Yksi yhteinen tekijä kuitenkin kaikkiin hyviin omistajiin liittyy: Systemaattinen kyky kehittää omistaja-arvoa.

Miten oppia omistajaksi?

Kolme keinoa oppia omistajaksi:

1. Opiskella yrityksen taloutta ja yleisesti talouden toimintaa
2. Keskustella ihmisten kanssa ja vaihtaa kokemuksia sekä parhaita käytäntöjä
3. Verkostoituminen eli ymmärrys siitä, että itse ei osaa kaikkea, mutta kykenee hankkimaan ne ihmiset, jotka osaa oikeat asiat.

Lupaukseni suomalaiselle omistajuudelle

Elinkeinoelämän keskusliitto herätti viime viikolla keskustelua omistajuudesta. Yhteiskunnan keskeisten instituutioiden aktivoituminen asiassa on tervetullutta, koska omistajuudella on todistetusti keskeinen merkitys yksilöiden ja yhteiskunnan hyvinvoinnin ytimessä.

Ikävä olla realisti, mutta historiassa yhteiskunnalliset avaukset suomalaisen omistamisen edistämisessä eivät valitettavasti ole olleet erityisen onnistuneita. Harva muistaa esimerkiksi Suomalaisen Omistajuuden Neuvottelukuntaa, joka järjestöjen järjestönä kuoli heti alkuunsa vuonna 2006 omaan rakenteelliseen mahdottomuuteensa. SONK:n hautapaikka löytyy tietääkseni Etlasta ja siihen tuskin kannattaa enää palata. Samoin kävi Kari Stadighin 2012 vetämälle laadukkaalle Pääomamarkkinat ja kasvu-työryhmän julkaisulle, jonka politiikka polki unholaan heti julkistuksen jälkeen.

EK:n toimenpide-ehdotus omistajuuden kannustamiseksi on kaikin tavoin kannatettava kokonaisuus omistamisen toimintaympäristön parantamiseksi. Toimenpideohjelma on tosin muodoltaan hieman hassu, koska se esittää muille tehtäviä ottamatta itse vastuuta yhdestäkään ehdotuksesta. Se ei ole rakentavin lähtökohta vuoropuhelulle ja muutokselle. Erityisesti se asettaa vastuuta valtiolle ja ministeriöille. Mitä jos asetelma käännettäisiinkin päinvastoin? John F. Kennedyn sanoin, “Ask not what your country can do for you, ask what you can do for your country”. Mitä siis minä voin tehdä edistääkseni omistajuutta Suomessa? Toiveiden sijasta tarvitaan tekoja.

Minulle omistajuus on intohimo ja iso osa elämääni. Pyrin olemaan päivä päivältä parempi omistaja. Edistääkseni omistajuutta Suomessa, minä lupaan:

1. Hankkia kotimaista ja kansainvälistä pääomaa kasvuyrityksille ja toteuttaa pk-yritysten omistusjärjestelyitä.
2. Listata yhtiöitä First Northiin ja Helsingin pörssiin.
3. Sijoittaa omaa rahaa sekä listaamattomiin että listattuihin yrityksiin.
4. Parantaa pääomamarkkinoita tuomalla tarjolle uusia innovatiivisia omistajuuden tuotteita ja palveluita, kuten pääomarahastoja ja kanssasijoituskohteita, jotka mahdollistavat sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa kohteisiin, joihin he muuten eivät pääsisi mukaan.
5. Pääomasijoittajana ja omistamisen ammattilaisena toimia hyvänä omistajana kohdeyhtiöissä ja auttaa yhtiöiden johtoa rakentamaan menestyviä yrityksiä, jotka luovat asiakasarvoa asiakkaille, omistaja-arvoa omistajille ja lisäarvoa sidosryhmille.
6. Luoda mahdollisuuksia ja malleja henkilöstölle omistaa yhtiötä jossa työskentelevät.
7. Auttaa ystäviäni yrittäjinä ja yritysten omistajana neuvoillani aina jos minusta on apua.
8. Ylläpitää omaa jatkuvaa oppimista omistajuudesta opiskelemalla, keskustelemalla ja käytännössä kokeilemalla sekä jakaa osaamista, kokemusta ja parhaita käytäntöjä kirjoittamalla, esiintymällä ja aktiivisella osallistumisella omistajuuden yhteiskunnalliseen keskusteluun.
9. Kasvattaa omistajuuden osaamispääomaa ja kehittää omistajuuden kulttuuria kirjoittamalla omistajuudesta kirjan sekä väitöskirjan ja ylläpitää omistajuuden blogia avoimena tietolähteenä.
10. Rakentaa kotimaista ja kansainvälistä omistajuusverkostoa sekä linkittää yhteen toisiaan tarvitsevia tahoja.

Lopuksi esitän yhden toiveen. Ehdotan, että Helsinki Graduate School of Economics taloustieteen huippuyksikön 15 uudesta professuurista vähintään yksi nimitetään omistajuuden professuuriksi. Tämä olisi investointi suomalaisen omistajaosaamisen ja –kulttuurin pitkäjänteiseen kehittämiseen. Professuurin tavoitteena olisi kansainvälisen tason omistajuuden ymmärryksen lisääminen kehittämällä omistajuuden teoriaa, tekemällä tasokasta omistajuuden tutkimusta sekä kouluttamalla omistajuutta omana oppiaineenaan yliopistossa. Kannan korteni kekoon ja lupaan lahjoittaa ensimmäiset eurot. Samalla kutsun omistajuuden edistämisestä kiinnostuneet yksityiset rahoittajat mukaan talkoisiin, jotta tavoite toteutuisi. Lähdetkö mukaan?

Tero Luoma, Sijoitusjohtaja, Taaleri Pääomarahastot Oy

Teksti on julkaistu Taalerin blogissa sekä Kauppalehden blogissa.

Wallenbergiä, kiitos!

ABB, AstraZeneca, Atlas Copco, Electrolux, Ericsson, EQT, Mölnlycke Health Care, Nasdaq, Saab AB, SAS, SEB, SKF, Stora Enso ja Wärtsilä ovat Pohjoismaisia laatuyhtiöitä ja Wallenbergien omistuksia. Wallenbergit ovat Pohjoismaiden parhaita omistajia. Tiettävästi 1990-luvulla he kontrolloivat omistuksillaan kolmasosaa Ruotsin BKT:sta. En toivo Suomeen monarkistista omistusrakennetta, mutta omistajaosaamista voisimme länsinaapuriltamme oppia. Mitä sitten tarvitaan Wallenbergin pihviin?

1) Yritystoimintaa kehittävä kestävä arvopohja: Wallenbergin suvun missiona on ”aktiivisesti tukea yritystoimintaa ja tutkimusta”. Näin he ovat tehneet yli 160 vuotta. Tuottava pääoma on jatkuvasti investoitu yritystoiminnan ja osaamisen kehittämiseen. Korkoa korolle - efekti toimii myös omistamisessa. Suku ei tähtää exitiin, kvartaalivoittoon tai maailmanparantamiseen, vaan ymmärtää, että parasta käyttöä pääomalle on investoida se yritystoimintaan ja tutkimukseen. Täten syntyy uutta arvoa, joka kasvattaa kaikkien varallisuutta ja hyvinvointia.

2) Finanssiosaamista: Wallenbergit ovat juuriltaan ja sielultaan pankkiireita. Oma pankki (SEB) on aina ollut keskiössä. Nyt pankkitoimintaa täydentää pääomasijoitusyhtiö (EQT). He ovat aina olleet finanssimaailman ytimessä, mikä on tuonut merkittävän vipuvaikutuksen kokonaisuuteen. He ymmärtävät pääomaa.

3) Kykyä käyttää pääomamarkkinoita ja äänivaltaa: Wallenbergit ovat aina osanneet käyttää pääomamarkkinoita omaisuutensa ja vaikutusvaltansa laajentamiseen. He ovat aktiivisesti käyttäneet pörssiä, pankkeja ja pääomasijoitusmarkkinoita. Esimerkiksi EQT keräsi juuri 6,75 miljardin euron uuden rahaston hallinnoitavakseen. Kaiken ei tarvitse olla omaa, voi myös hallita muiden resursseja. Investor AB:sta suvun säätiöt omistavat 23,3% osakkeista, mutta käyttävät 50% äänivaltaa.

4) Tahtoa kehittää kansainvälisiä huippuyrityksiä: Wallenbergeille ei riitä Ruotsin mestaruus, vaan yhtiön on oltava kansainvälistä kärkeä. Monet heidän yhtiöistään ovat alansa edelläkävijöitä. Tavoitetaso lähtee aina omistajasta. Heille kansallismielisyys tarkoittaa menestymistä kansainvälisillä markkinoilla.

5) Kykyä keskittää ja hajauttaa: Wallenbergien omaisuus on tasapainoinen yhdistelmä keskittämistä ja hajauttamista. Omistusosuudet ovat riittävän isoja, mutta toisaalta he omistavat useita erilaisia yrityksiä, mikä tuo hajautushyödyn ja toimialariippumattomuuden.

6) Osaamista hyödyntää parasta osaamista: Wallenbergit ovat tunnettuja kyvystään palkata huippujohtajia yhtiöidensä johtoon.

7) Hallinto- ja hallitustyöskentelyosaamista: ”Esse non videri” (Olla, mutta ei näkyä) on suvun motto. He käyttävät hallintovaltaa ja heillä on yhtiöissä hyvät hallitukset. He toimivat taustalla ja puuttuvat tarvittaessa.

8) Tavoitteellisuutta, vaativuutta, perehtyneisyyttä ja pitkäjänteisyyttä: Omistajina Wallenbergit asettavat selvät ja kunnianhimoiset tavoitteet, vaativat johdolta tuloksia ja ovat kiitettävän hyvin perillä yhtiöiden yksityiskohdista. Heitä ei helpolla huijata. He painottavat pitkäjänteistä kehitystä, mutta puuttuvat tarvittaessa nopeasti epäkohtiin.

9) Uskallusta ja näkemystä olla aktiivinen yritysjärjestelijä: Wallenbergit ovat omistamissaan yhtiöissä aktiivisesti edistämässä toimialajärjestelyitä ja he ovat luoneet omistaja-arvoa merkittävillä omistusjärjestelyillä. He osaavat tehdä yrityskauppoja.

10) Verkostoja ja vaikutusvaltaa: Ruotsissa Wallenbergien vaikutusvalta sekä taloudessa että yhteiskunnassa on kiistaton. Lisäksi he toimivat aktiivisesti kansainvälisissä verkostoissa ja pystyvät avaamaan arvokkaita ovia omistamilleen yrityksille.

Suomessa tarvitaan useita osaavia omistajia. Se on vaurauden perusta. Meidän on opittava omistamaan!

Tero Luoma
sijoitusjohtaja
Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy
Tämä teksti on julkaistu Arvopaperin kumppaniblogissa 12.8.2015 (linkki).

Carlsson: Ownership and Value Creation

Omistajalla on merkitystä. Näin uskoin, kun tein gradua vuonna 2009. En kuitenkaan löytänyt uskomukselleni näyttöjä tai tieteellistä pohjaa. Siinä tilanteessa Rolf H. Carlssonin teos Ownership and Value Creation - Strategic Corporate Governance in the New Economy oli bensaa liekkeihin. Tämä kirja kolahti kovaa ja on merkittävä syy sille, että lähdin tutkimaan "arvoa luovaa omistajuutta" tarkemmin.

Rolf H Carlsson: Ownership and Value Creation

En ole saanut tästä kirjasta blogitekstiä aikaiseksi aikaisemmin, koska kirja on lähes kokonaan täynnä alleviivauksia ja muistiinpanoja. Sain tästä kiitettävästi sopivia sitaatteja. Tämän kirjan myötä aloin myös syventyä Wallenbergeihin.

 

Kirjoittaja Rolf H Carlsson on ruotsalainen eläkkeellä oleva konsultti, joka on kirjoittanut muutaman kirjan omistajuudesta ruotsiksi. Akateemisessa piirissä hän ei ole ajatuksiaan testannut. Tavoitteenani on tavata hänen kanssaan jossain vaiheessa ja vaihtaa ajatuksia.

 

Omistajuuden monet muodot maailmalla

 

Kirjan ensimmäisessä osiossa Carlsson kuvaa, kuinka omistamisen viitekehys on varsin erilainen eri maissa. Esimerkkinä ovat USA, UK, Ranska, Saksa, Japani ja Ruotsi. Corporate governance, omistusrakenteet, omistajien oikeudet ja ylipäätään suhtautuminen omistajuuteen vaihtelee merkittävästi maakohtaisesti.

 

On keskeistä ymmärtää, että maailmalla ei ole olemassa yhtä omistamisen mallia eikä sellaista liene koskaan tulossakaan, niin kaukana ovat eri mallit ja omistajarakenteet sekä ideologialtaan että perususkomuksiltaan. USA:ssa uskotaan pääomamarkkinoihin ja hajautuneeseen omistukseen, Japanissa kaikki on keskittynyttä, Ranskassa valtion rooli on vahva ja Saksassa työntekijät huomioidaan yhtiön hallinnossa. Suomi seuraa pitkälti corporate governancessa Ruotsia, mutta erojakin maiden väliltä löytyy. Kun siis mietitään kansainvälisiä omistusjärjestelyitä tai yritysostoa ulkomailta, on tarpeen tunnistaa kyseisen maan corporate governance.

Omistajuudella on merkitystä - case Wallenbergit

Toisessa osiossa Carlsson keskittyy kirjoittamaan Wallenbergeistä. Kirjoitustyyli on kunnioittava, ihaileva ja lähes kritiikitön. Carlsson on käsittääkseni varsin lähellä Wallenbergeja, joten on siksi saanut suvun tietoja kattavasti ja monipuolisesti. Tekstin perusteella Wallenbergille tyypillisiä omistajapiirteitä ovat olleet:

• Hyvän toimitusjohtajan löytäminen ja pitäminen yhtiössä oli kaiken A ja O. Ensin kapteeni, sitten laiva.
• Kova tulospaine.
• Jatkuva seuranta ja dialogi. Jatkuvasti puhelimessa.
• Tiesi tarkkaan yksityiskohdat.
• Halusi pitää itsensä informoituna. Rajaton informaationkeruu ulkopuolisista lähteistä sekä myös yrityksen sisältä ohi toimitusjohtajan. Kuitenkin pidättäytyi aina muodollisissa rakenteissa asioiden hoitamisissa ja vastuissa.
• Vaikeina aikoina erittäin antelias tukemaan johtoa, kunhan johto ei salannut mitään ja uskalsi kysyä apua.
• "The buck stops here" tarkoitti rajanvetoa vallankäytössä.
• Marcus Wallenberg oli yli 30 yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Oli asioita, jotka hän halusi päättää itse ja piti ne selvästi päätösvallassaan.
• Patrioottisuus Ruotsin etujen puolustamisessa. Hänelle ruotsalainen omistajuus ja sen kehittyminen oli sydänasia.
• Yrittäjyys perusarvona.
• Vahva usko konsolidaatioon.
• Financial prudence eli turhien taloudellisten riskien karttaminen ja tarkka taloudenhoito.

Omistajuuden konseptualisointi ja ammattimaistaminen

Kolmannessa osiossa Carlsson pyrkii luomaan omistajuuden konseptia eli yleistämään asioita kokonaisuudeksi. Käytännön näkökulmasta kirjassa esitetyt kuvat ja kaaviot ovat hyviä kiteytyksiä, mutta teoreettisesti ne jäävät pintapuoleisiksi. Konsulttina näillä kalvoilla pärjäisi varsin mainiosti, mutta akateemisessa maailmassa vaadittaisiin perusteluita. Carlsson uskoo omistajuuden ammattimaistumiseen ja nostaa esille, kuinka jo nyt markkinoilla on erilaisia ammattilaisomistajia, kuten pääomasijoittajat ja aktiiviset instituutiot.

 

Sivulta 156 löytyy kirjan paras kuvio, joka yhdistää omistamisen idean ja arvot, yritysriskikompetenssin, metajohtotaidot sekä institutionalisoimistaidot yhdeksi viitekehykseksi. Carlssonin ajattelussa omistajan lisäarvo muodostuu ensisijaisesti kyvystä poistaa kohdekohtaista riskiä joko vähentämällä, eliminoimalla tai hajauttamalla. Toisena tärkeänä tekijänä hän nostaa esille omistajan roolin hyvän hallinnon organisoijana eli metajohtamisella, jolla huolehditaan, että yhtiössä on hyvä hallitus ja johto.

 

Uskon Carlssonin tavoin omistajuuden ammattimaistumiseen. Tätä kehitystä tukee pääoman institutionalisoituminen. Yhä suurempi osa yritysomaisuudesta tulee jatkossa päätymään institutionaaliseen omistukseen, jota hoitaa ammattikseen omistajan roolia hoitava henkilö. Tämän myötä omistajaosaaminen ja sen osa-alueet tulevat kehittymään. Samoin erikoistuminen tietyn tyylin, toimialan, kokoluokan tai muun vastaavan kriteerin omistajaosaajaksi tulee yleistymään. Tämä nähdään jo nyt pääomasijoitusalalla, jossa pääomasijoitustiimit keskittyvät yhä kapeampaan sektoriinsa, kuten esimerkiksi life science startup-sijoituksiin USA:ssa.

Oppikirja omistajille

Omistajuudesta on ylipäätään kirjoitettu niin vähän, että tämä kirja kuuluu ehdottomasti jokaisen omistajan ja ammattiomistajan lukulistalle. Erityisesti Wallenbergien esimerkit ovat tutustumisen arvoisia ja niistä saa hyviä ajatuksia omiin omistuksiin. Tosin voi olla, että lukija joka ei ole omistajuuteen aiheena yhtä syvästi vihkiytynyt kuin minä, ei kirjasta erityisemmin lukukokemuksena innostu. Kirja on nimittäin melko tekninen ja asiapitoinen.

 

Oma unelmani on jonain päivänä kirjoittaa tällainen kirja, tosin vielä laajempi, syvällisempi ja monipuolisempi versio tästä samasta aiheesta. Ehkä joskus.

Poiminnot

• We need passion for ownership since true ownership itself has a strong element of passion.
• Ownership makes difference. Ownership has an indispendable role to play in creating sustainable value in companies, for overall prosperity.
• Ownership function fulfills an indispensable role in the market economy. Its quality makes all the difference for sustainable value-creation.
• Ownership will be a key aspect in this new millennium.
• Competence, adequate owner competence will be required to perform a value-creating ownership role.
• The role of ownership function is to link the sources of risk capital in stock markets to the fundamental processes in corporations and individual businesses so as to achieve sustainable value-creation.
• Owners - provided they are active, competent, and well positioned - have a crucial role to play in the processes of creating value, for business prosperity. (3)
• Wallenberg sphere is kept together not by a mostly formal owner majority but a variety of means - pyramid constructions, differentiated voting rights as well as by tradition and competence. (128).
• Percy Barnevik kirjoitti muistion "Owner role under change - Development of active ownership; 19980115", joka loi Investorin suuntaviivat aktiiviselle omistajuudelle (164-168).
• The prerequisites about a well-functioning competition also include the market for ownership. Owners act on a market where they compete by allocating their funds differently, by means of different ways to organise ideas and resources, and by how they excercise ownership. (177)
• There is probably general agreement on one fundamental aspect of ownership. It has to do with supply of risk capital. Owners provide risk capital, equity, to make the start and expansion of a company possible. The special quality of equity is not only its function of financing or being part of the financing of a business operation - however necessary and important. The particular quality of equity capital is its function of absorbing uncertainty. (178)
• Ownership is more than risking one's own capital. (178)
• Ownership requires competence. Certainly, it takes competence and careful analysis to select an investment opportunity. However, the real competence test is the capability to reduce and eliminate fundamental risks. Thus, it should be wise to consider the following imperative: Invest in businesses where you have the competence to take responsibility for the reduction/elimination of fundamental risks, or to be aware that you need to acquire that competence. (179)
• The value creation rationale of the owner level is to reduce and eliminate risks. (188)
• As concerns coping with fundamental risks, there are basically two strategic options to choose: spreading the risks or reduction/elimination of such risks. (189)
• Ownership makes a difference! (200)
• Meta-management becomes an important part of the role of ownership and of ownership competence. (202)
• Ownership cannot function in the long run without personal involvement. There will always be a role for personal ownership. (205)
• In Marx's view an owner does not do any work, does not contribute in any way to the creation of the added value. Capital income is unearned income, even for an active owner. (211)
• The uniquely successful ownership is based on total integration of mastery in direct value creation and the capability for institutional positioning! (214)
• Ownership - the individual owner, be it a physical person or a legal entity of some kind as well as the ownership function as a whole - has a key role to play in the process of sustainable value creation. Playing such a critical role requires adequate competence. (216)
• The new economy will also generate huge opportunities as well as pressure for restructuring of companies of the old economy. This massive renewal wave will Place the ownership function and competence at centre stage as well. Maybe this part of the economy is underestimated as regards its potential for new growth as well as its needs for competent ownership since, so far, all the light has been on the new companies. (219)
• How to professionalise ownership and improve the ownership function, we will apply four different perspectives: 1) Value creation perspective, 2) Industry development perspective, 3) Organisational perspective and 4) Governance perspective. (219)
• Nothing can replace private ownership, and involvement at the personal level - with risk capital, of course -but, even more important, with ideas, visions, strong values, and commitment to succeed in building a business. (230)

Yrittäjä, tee itsestäsi turha!

Yrittäjä, onnistutko tänä kesänä pitämään lomaa? Vai oletko yksinkertaisesti täysin korvaamaton lenkki? Viikko poissa työpaikalta ja kaikki kaatuu?

 

Usko tai älä, lomattomuus ei ole sankaruutta. Se ei ole meriitti, ainakaan enää. Ennemminkin se on merkki siitä, että työyhteisö ei ole toimiva. Tottakai, jos on kiire, silloin tehdään töitä ja lomia siirretään, mutta jatkuva lomattomuus ei ole eduksi kenellekään, ei yrittäjälle, hänen perheelleen eikä yritykselle. Harva harmittelee kuolinvuoteellaan, että kunpa olisi tehnyt enemmän töitä.

 

Joillakin ihmisillä itse tekeminen on lähes itseisarvo. Toisilla taas on turha tarve tehdä itsestään tärkeitä tekeytymällä korvaamattomiksi. Tietoa pantataan, kaikkea kontrolloidaan ja pienimmätkin asiat pitää päättää itse, ihan vain sen takia, että saa tuntea olonsa tärkeäksi. Tähän kulminoituu yrittäjyyden suurin paradoksi: nimittäin yrittäjä on ikuisesti yrittäjyytensä vanki, ellei hän osaa ja kykene vähentämään omaa tekemistään.

Osaava organisaatio tekee yrittäjästä omistajan!

Jos yrittäjä haluaa milloinkaan siirtyä yrittäjästä omistajaksi, on hänen pystyttävä kasvattamaan yhtiöönsä osaava organisaatio. Osaava organisaatio vapauttaa yrittäjän omistajuuteen. Paradoksaalisesti, mitä pienemmän teet itsestäsi, sitä suuremmaksi voi yrityksesi kasvaa! Parhaimmillaan teet itsestäsi turhan eli organisaatio osaa hoitaa kaiken itse ilman sinua. Tällöin oma aikasi vapautuu muuhun, mitä ikinä se sitten onkaan: uusien innovaatioiden kehittäminen, aikaa läheisille tai aikaa omistajuudelle.

 

Osaavan organisaation rakentaminen ei ole helppoa. Yhtiön täytyy kyetä houkuttelemaan ja pitämään tehtävissä tarvittavia osaajia, on opittava kuuntelemaan osaajia, on jatkuvasti kehitettävä tietoja ja taitoja, on pystyttävä maksamaan osaajille kunnon korvaus, ja on opittava jakamaan vastuuta ja valtaa. Ennen kaikkea se edellyttää sitä, että yrittäjä on sinut itsensä ja oman roolinsa kanssa ja kykenee antamaan tilaa. Lisäksi tarvitaan luottamusta ja kunnioitusta yrittäjän ja organisaation välillä. Kokeileminen kannattaa aloittaa vaikka kesälomasta. Sekä sinulle että organisaatiollesi saattaa jopa tehdä hyvää, jos olet välillä poissa. Eikä kannata pelästyä, jos saatkin lomailla ilman soittoja.

 

Oman roolin optimointi kannattaa ymmärtää ajoissa. Jos jätät jälkipolvillesi yrityksen joka vaatii 24/7 henkilökohtaista panosta, tulet jättäneesi perintönä enemmänkin työpaikan kuin omaisuuden. On ainakin hyvä tiedostaa, onko jälkipolvi tähän rooliin valmis ja halukas. Jos taas ajattelet päättäväsi yrittäjäurasi yrityskauppaan, kannattaa ymmärtää, että mitä isompi on oma yrittäjäroolisi yrityksessä, sitä vähemmän ulkopuolinen on yrityksestäsi valmis maksamaan, kun tämä panoksesi on poissa. Tätä totuutta kutsutaan negatiiviseksi henkilöriskiksi. Osaava organisaatio siis kasvattaa yhtiön omistaja-arvoa, josta sinä omistajana halutessasi hyödyt.

 

Tero Luoma on Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy:n sijoitusjohtaja. Hän tekee väitöskirjaa omistajien roolista yritystoiminnan arvonluonnissa ja on tutkinut yrittäjyys-, omistajuus- ja pääomateorioita.

Tämä teksti on julkaistu alkuperäisenä www.yrittajastaomistajaksi sivustolla.

Osaava omistaja - Case Turun telakka

"Owners - provided they are active, competent, and well-positioned - have a crucial role to play in the process of creating value for business property". - Rolf H. Carlsson (2001)

 

Yllä oleva lause on syy sille, miksi teen väitöskirjaa ja tutkin omistajuutta. Tuo lause kirjassa Ownership and Value Creation - Strategic Corporate Governance in the New Economy kolahti kovaa. Se väittää, että omistajilla on keskeinen rooli yritystoiminnan arvonluonnissa. Ja näin on. Miksi näin on ja mistä omistajien arvonluonti syntyy, sitä olen tutkinut vuodesta 2010 lähtien.

 

Turun telakka. Kuva Meyer Turku.

Case Turun telakka

 

Kun haetaan arkielämän tapauksia, joissa omistajilla on ollut selvä vaikutus yritysomaisuuden arvonluomiseen, lienee Turun telakan tapaus yksi parhaista. Lehdistökatsauksen (Esim HS:n sivut) perusteella tämänhetken näkemykset ovat hyvin yhteneväiset positiivisuudessaan: Meyer on Turun telakalle hyvä omistaja. Ankkuriomistajan sijasta telakalla on nyt ruoriomistaja!

 

Tapauksessa voisi ottaa tarkasteluun pitkän historian ja laajemman perspektiivin, niin monia käänteitä telakka-alalla ja Turun telakalla on vuosisatojen vaiheissa ollut. Ajattelin tässä kuitenkin keskittyä vain viimeaikaisimpaan käänteeseen eli tarkastelemaan sitä, miksi Meyer on Turun telakalle hyvä omistaja ja miksi STX ei sitä ollut.

 

Kuka on paras omistaja?

 

Olen aikaisemmassa blogitekstissä pohtinut yleisesti sitä, kuka on paras omistaja. Lähestymiskulmia oli kaksi: se joka pystyy maksamaan kohteesta eniten alhaisimman tuottotavoitteensa vuoksi tai se joka pystyy kehittämään arvoa eniten kohdekohtaisen omistajaosaamisensa myötä.

 

Tässä Turun telakan tapauksessa teoreettisesti tarkasteltuna paras omistaja kohteelle on näkemykseni mukaan se, joka pystyy kehittämään arvoa eniten omalla erityisosaamisellaan. Tässä tapauksessa STX taisi olla se, joka aikanaan maksoi eniten vuonna 2007 ja nyt Meyer on taho, joka ei maksa eniten, mutta pystyy kehittämään arvoa eniten.

 

Telakkateollisuuden rakenne ja yhteiskunnallinen merkitys

 

Yksinkertaistaen, Turun telakka on tuotantolaitos (asset). Kyse on omaisuuserästä, jolla voi valmistaa laivoja. Tuotantolaitoksena Turun telakan arvo muodostuu sen kyvystä tuottaa laivoja. Mitä enemmän se tuottaa laivoja, sitä enemmän sillä on arvoa. Jos laivoja ei tuoteta ja tilauskirja on tyhjä, on myös tuotantolaitos lähes arvoton.

 

En tunne telakka-alaa tarkemmin, mutta sen mitä olen seurannut, niin alan kilpailutilanne on varsin monivivahteinen. Telakat tuotantolaitoksina itsessään eivät omista asiakkuuksia vaan asiakkuudet on suurilla telakkayhtiöillä, joilla on useampia tuotantolaitoksia useammassa maassa. Telakkayhtiöt kilpailevat asiakkuuksista ja asiakkaat tilaavat siltä telakkayhtiöltä, jolta saavat kussakin laivatilauksessa parhaan tarjouksen. Koska tilaukset ovat mittakaavaltaan ja absoluuttiselta rahamäärältään isoja, ei kyse ole vain hinnasta, vaan kokonaispaketista, jossa on monta muuttujaa. Hinta, aikataulu, laatu, rahoituspaketti jne ovat kaikki osatekijöitä tilauspaketissa.

 

Koska telakkayhtiöt omistavat useampia tuotantolaitoksia useissa maissa, käydään tilauksen toteutuksesta eli varsinaisesta tekemisestä peli eri tuotantolaitosten välillä. Joillakin tuotantolaitoksilla on parempi kyky ja kapasiteetti tehdä tilaus kuin toisilla. Tätä peliä käydään siis myös telakkayhtiön sisällä. Telakkayhtiön johdon ja omistajien näkökulmasta ensisijaista on turvata, että asiakkaan tilaus tulee itselle eli telakkayhtiölle. Tässä kilpailussa omien telakoiden kilpailukyky suhteessa kilpailevan telakkayhtiön telakoihin on keskeinen tekijä. Toissijaisena tarkasteluna telakkayhtiöllä on huolehtia siitä, että omat tuotantolaitokset eli telakat ovat tehokkaassa käytössä, koska tällöin omaisuuserät (assetit) luovat omistaja-arvoa.

 

Koska laivatilaukset ovat isoja tilauksia ja telakkatoimiala työllistää merkittävän määrän ihmisiä, on peli tilauksista vääjäämättä muuttunut myös poliittiseksi. Lähes jokaisessa telakkateollisuutta harjoittavassa maassa valtiolla on jokin rooli toimialalla. Valtion keskeisin intressi on saada työtä maassaan sijaitseville telakoille (tuotantolaitokset). Tämän tavoitteen edistämiseen käytetään usein sekä tukia, takauksia että muita keinoja.

 

Mistä Meyerin omistajaosaaminen muodostuu?

 

Miksi Meyer sitten näyttäisi olevan Turun telakalle hyvä omistaja ja miksi STX ei sitä ollut? Pohjimmiltaan asia on varsin yksinkertainen: Meyerillä on ollut kyky tuoda telakalle tilauksia, mitä STX ei kyennyt tekemään. Koska tuotantolaitoksen arvo omistajalle muodostuu sen kyvystä tuottaa laivoja, on Turun tuotantolaitos arvokkaampi Meyerin omistuksessa kuin mitä se oli STX:llä.

 

Sama kohde, sama tuotantolaitos eli sinällään omaisuuserässä (asset) ei ole juurikaan mikään muuttunut, mutta eri omistajan käsissä kohde on tuottavampi ja siten arvokkaampi. Ja avainsana tässä kaikessa on asiakkuudet ja sen myötä tilaukset, työ ja tuottavuus. Ilman asiakkuuksia, tilauksia ja työtä, telakka tuotantolaitoksena olisi myös Meyerille lähes arvoton taakka. Nyt se näyttäisi olevan arvoa tuottava resurssi. Turun telakan tilauskirja on täynnä vuoteen 2020 asti. Telakan omistajan, Jan Meyerin mukaan, negatiivinen kierre on kääntynyt positiiviseksi kierteeksi (HS 2.7.2015).

 

Mikä ero on Meyrillä ja STX:llä omistajina?

 

En tunne yhtiöitä tarkemmin, joten vertailu on pintapuolista ja perustuu ennen kaikkea mediassa esillä olleisiin tietoihin. Pitäisi haastatella asian tuntevia, jotta saisi asiasta paremman ja syvällisemmän käsityksen. Kuitenkin seuraavat tekijät näyttäisi erottavan näitä kahta.

• Uskottavuus: Meyer lienee asiakkaiden eli laivan ostajien näkökulmasta uskottavampi telakkayhtiö kokonaisuudessaan kuin STX, koska tilaajat ovat valmiita tilaamaan siltä laivoja.
• Parempi asiakassuhde: Meyerillä lienee parempi suhde asiakkaisiin ja potentiaalisiin laivantilaajiin, koska se on kyennyt solmimaan kauppoja. Viimeisimmät kaupat se solmi saksalaisen TUI Cruisesin kanssa.
• Vakavaraisuus: Mediassa on korostettu sitä, kuinka Meyer on vakavarainen saksalainen perheyritys ja siten paremmassa asemassa kuin velkainen STX. On selvää, että asiakkaan näkökulmasta telakkayhtiön vakavaraisuudella on merkitystä tilausta tehdessä, koska toimitusaika on pitkä ja rahoituspaketti merkittävä. STX:n konkurssiriski ei ole voinut olla vaikuttamatta tilauspäätöksiin.
• Kilpailukykyisempi tarjous? Mahdoton ulkopuolisena tietää, mutta oletettavasti Meyer pystyy tarjoamaan asiakkailleen kilpailukykyisemmän kokonaistarjouksen kun huomioidaan hinta, laatu, toimitusaika, toimitusvarmuus, takuut, rahoitus ja muut tekijät.
• Läheisyys? Voi arvioida, onko sillä merkitystä, että Meyer on saksalainen yhtiö, joten sen on helpompi omistaa ja hallinnoida suomalaista telakkaa kuin korealaisen toimijan.
• Päätöksenteko? Meyer on perheomisteinen konserni, jossa omistaja on kasvollisesti läsnä ja päätöksentekoketju kenties lyhyempi kuin STX:ssä.
• Asema konsernissa? Voi arvioida, onko sillä merkitystä, että Meyer on yhtiönä tiiviimpi kokonaisuus ja siten Turun telakka istuu siihen paremmin kuin hajanaisempaan korealaiskonserniin.
• Konsernin välinen kilpailu? Kuten yllä todettua, telakat kilpailevat osittain myös telakkayhtiön sisällä tilauksista. Kenties Meyerin sisällä kilpailutilanne on Turun telakalle otollisempi, ainakin nyt, kuin se oli STX:n sisällä.
• Fokus asiakkaissa, ei valtiossa? En tiedä tätäkään kuviota tarkemmin, mutta median perusteella STX yritti pistää paineen valtiolle ja vaati sen vahvaa mukaantuloa pelastustalkoisiin. Meyer sen sijaan näyttää keskittyvän enemmän hakemaan ratkaisua asiakkuuksista. Asiakkailta tuleva raha on loppujen lopuksi ainoa kestävän liiketoiminnan rahoitusmuoto. Ehkä STX siis pelasi korttinsa väärin ja joutui poistumaan pelistä.

Kuinka voi tietää, kuka on paras omistaja?

Turun telakan tarinankaari valtion syliin kaatuvasta kriisipesäkkeestä täyden tilauskirjan tuotantolaitokseksi on hyvin mielenkiintoinen. Tämänhetken tietojen valossa voi todeta, että omistusjärjestely, joka toteutettiin ministeri Jan Vapaavuoren johdolla, on osoittautunut onnistuneeksi. Jopa kiitettävän onnistuneeksi. Kyseessä lienee yksi Suomen historian parhaista valtiovetoisista omistusjärjestelyistä. Heti ei tule mieleen parempaa järjestelyä. Ansaitut onnittelut ja kunnianosoitus siis Jan Vapaavuorelle sekä muille kaupan junailijoille!

 

Voi vain kuvitella, kuinka monimutkainen tilanne on ratkaisua haettaessa ollut. Sillä hetkellä kun ei taatusti ollut tiedossa, että Meyerin myötä varmuudella tulisi näin hyvin uusia tilauksia. Oli vain luottamus siihen, että Meyer on Turun telakalle paras mahdollinen omistaja ja ainakin merkittävästi parempi kuin STX. Takeita tästä ei ollut. Ja paine nopean ratkaisun tekemiseen oli kova.

 

"Omistajilla, - jos he ovat aktiivisia, osaavia ja hyvin asemoituneita - on keskeinen rooli yritysomaisuuden arvonluontiprosessissa." Meyer on ollut aktiivinen, se on ollut osaava ja se on ollut hyvin asemoituna suhteessa asiakkuuksiin saadakseen tilauksia. Täten sillä on ollut keskeinen rooli yritysomaisuuden eli Turun telakan arvonluontiprosessissa. Tapaus vahvistakoon teoriaa!

Kuka on paras omistaja?

Kuka on paras omistaja? Onko olemassa teoreettista vastausta tähän kysymykseen? Entä onko luonnollinen ilmiö, että omistus ohjautuu parhaisiin käsiin eli tahoille joiden omistuksessa kohde on arvokkain? Kumpi ratkaisee, kyky maksaa eniten vai kyky kasvattaa kohteen arvoa eniten? Pystyykö paras kehittäjä olemaan aina se, joka myös pystyy maksamaan hankintahetkellä parhaimman hinnan?

Tuottavuuden kasvattaminen vai alhaisin tuottotavoite?

Haetaanpa vastauksia näihin kysymyksiin esimerkin kautta. Otetaan esimerkkikohteeksi viljelymaa, koska siinä kehitystyö on konkreettisesti ymmärrettävissä. Onko paras omistaja se kuka viljelee maata parhaiten vai se kuka pystyy maksamaan siitä eniten?

Pelto tuottaa 4 porkkanaa. Instituutio on valmis maksamaan kohteesta eli peltomaasta nykyiselle omistajalle 100 euroa. Jos oletetaan, että Instituution omistuksessa pelto tuottaa samat 4 porkkanaa vuosittain tästä ikuisuuteen, ja että porkkanan hinta on 1€ kappale nyt ja aina, on kyseessä 4% tuoton sijoitus eli kohde tuottaa sijoitetulle pääomalle 4% tuoton vuosittain. Nyt ei siis huomioida lainkaan esimerkiksi velkavivun myötä tulevaa mahdollisuutta kasvattaa oman pääoman tuottoa.

Kehittäjä saisi kasvatettua tuoton 4 porkkanasta 6 porkkanaan per vuosi, esimerkiksi toisesta vuodesta lähtien. Kuitenkin hän pystyy maksamaan peltoalasta nykyiselle omistajalle vain 95 euroa. Joko hänellä ei ole enempää pääomaa käytettävissä tällä hetkellä, jotta voisi maksaa korkeamman hankintahinnan tai hänellä on erilainen tuottotavoite eli hän ei olisi valmis ostamaan 4/100=4% perustuotolla kohdetta vaan edellyttää hankintahetken 4/95=4,2% tuottotavoitetta perustuottona. Lisäksi hänellä on suunnitelma, jonka myötä hänen tuottonsa kasvaa tasolle 6/95=6,3%.

Oletetaan, että Kehittäjä ostaa pellon ja saa sen tuottavuuden nostettua tasolle 6 porkkanaa vuodessa. Oletetaan myös, että Instituution tuottotavoite on 4% kuten aiemminkin. Tällöin, arvonnousun jälkeen Instituutio olisi valmis maksamaan 6 porkkanaa vuodessa tuottavasta pellosta 150 euroa. Tällöin Instituution tuottotavoite 6/150=4% olisi yhä voimassa, jos oletetaan, että pellon tulostason jatkuvuus tulevaisuudessa tasolla 6 on sama kuin se oli tasolla 4. Pelto on siis vain tehtyjen kehitystoimenpiteiden myötä tuottavampi eli parempi. Kehittäjä sen sijaan hyötyisi luomastaan arvonnoususta 55 euroa myyntivoittona hankintahinnan ja myyntihinnan erotuksena. Jos oletetaan, että Kehittäjä onnistui kasvattamaan sadon toisena vuonna, ja hän myy kohteen viidennen vuoden lopussa Instituutiolle saaden viideltä vuodelta tuoton, on kehittäjän tulot 4+6+6+6+6+150=178. Hän siis saa noin 1,9-kertaisena (178/95) rahansa takaisin viidessä vuodessa. Kehittäjä saa palkkansa kehitystyöstään ja Instituutio saa lopulta kohteen omistuksesensa, tosin 5 vuotta myöhemmin kuin alunperin ja korkeampaan hintaan. Silti kaikki ovat tyytyväisiä.

Voidaan osoittaa, että hankintahintaan eli kykyyn maksaa jostain kohteesta vaikuttaa kolme yksilöllistä tekijää.

• Ostajan tuottotavoite: eli millaista tuottoa ostaja kohteelta tavoittelee tuleville vuosille. Kyse on siitä, millainen tuotto on Ostajalle riittävä. Mitä alhaisempi tuottotavoite, sitä korkeamman hinnan voi kohteesta maksaa, jos olettaa tuoton pysyvän muuttumattomana. Jos Ostaja tiedostaa, että hän ei pysty tuomaan lisäarvoa kohteeseen vaan todennäköinen suoritus tästä eteenpäin on kohteen nykytuotto, määräytyy hinta Ostajan kohdekohtaisen tuottotavoitteen mukaan. Jos kaikki Ostajaehdokkaat laskevat vain nykytuoton varaan, on voittaja se, jonka kohdekohtainen tuottotavoite on alhaisin ja siten hankintahinta korkein. Tuottotavoitteen osalta Ostajien sisäiset kulut oletetaan vähennetyiksi ennen tuottotavoitetta eli vertaillaan nettotuottoa kulujen jälkeen.
• Ostajan arvio omasta kyvystään kasvattaa kohteen tuottavuutta ja siten arvoa: Jos taas Ostaja arvioi kykenevänsä kasvattamaan kohteen tuottoa, voi hän maksaa kohteesta enemmän. Vastaavalla tavalla Ostaja arvioi mahdollisuuden siihen, että kohteen tuotto laskee, syystä tai toisesta. On huomioitavaa, että kyseessä on puhtaasti subjektiivinen arvio omista kyvyistä, ei mikään varmuuteen perustuva tieto saati sitten tae onnistuneesta toteutuksesta. Kuten Kehittäjä esimerkissä, jos hän arvioi ostohetkellä kykenevänsä nostamaan maan tuottavuuden 6 porkkanaan ja kasvattamaan siten kohteen arvoa +50%, voi hän laskea tämän tuottavuuden nousun ja kohteen arvonnousun varaan omaa ostotarjoustaan arvioidessaan. Tämä kehittämiskyky on Ostajan ominaisuus suhteessa kohteeseen ja se on aina kohdekohtainen.
• Ostajan subjektiiviset arvot: Arvon käsite on tässä tarkastelussa rajattu numeeriseen rahamääräiseen mittariin, jotta arvot ovat vertailukelpoisia. Esimerkissä on lähdetty siitä, että ostajakandidaattien subjektiiviset ei-rahamääräiset arvostukset kohdetta kohtaan, kuten esimerkiksi perintöarvo eli pelto olisikin Kehittäjän sukuhistoriaa ja siten perheelle tunteellisesti arvokkaampi kuin mikä muu tahansa pelto, on eliminoitu olettamalla, että kaikki ei-rahamääräiset arvostukset sisältyvät subjektiiviseen rahamääräiseen arvoon.  

Kuka on paras omistaja - Sidosryhmätarkastelu

Palataan siis kysymykseen siitä, kuka on paras omistaja? Tarkastellaan asiaa eri sidosryhmien kannalta.

• Alkuperäiselle pellon omistajalle merkitsee hänen saamansa hinta kohteesta, joka on siis Ostajan ostohinta. Alkuperäiselle pellon omistajalle paras uusi omistaja on se, joka maksaa siitä parhaan hinnan. Tässä tapauksessa se olisi Instituutio, joka maksaa kohteesta 100 euroa. Hän voi käyttää tämän rahan jatkossa haluamallaan tavalla.
• Yhteiskunnan kannalta oleellisinta on se, mitä pelto tuottaa. Yhteiskunta eli kaikki maailman ihmiset hyötyvät siitä, että samasta pellosta saadaan enemmän satoa, joten omistaja joka kasvattaa maan tuottavuutta parhaalle mahdolliselle tasolle on paras omistaja. Tässä tapauksessa se on Kehittäjä, jonka myötä pelto tuottaa 6 porkkanaa vuosittain.
• Kehittäjän näkökulma on selvä, hän on omasta mielestään paras omistaja. Hänen kehityskykynsä on kohderiippuvainen ja jos hän ei kyseistä kohdetta omistukseensa saa, jää hän 95 euroa kädessä etsimään markkinoilta vaihtoehtoisia sijoituskohteita, joissa hän ei kuitenkaan pystyisi tekemään vastaavaa arvonluontia kuin tässä kyseisessä kohteessa. Hän joutuisi siis tyytymään markkinoilla tarjolla olevaan tuottoon ilman omaa mahdollisuutta arvonluontiin.
• Instituutio edustaa tässä esimerkissä pääomamarkkinoita laajemmin eli sillä kuvataan hajaantunutta joukkoa sijoittajia, joilla ei ole roolia kohteen arvonluonnissa vaan kontribuutio rajoittuu pääomapanokseen ja sille tavoiteltavaan tuottoon. Instituutio ei ole lainkaan kohderiippuvainen vaan se hakee markkinoilta tarjolla olevia kohteita oman tuottotavoitteensa perusteella ja jos tämä kohde ei sen omistukseen päädy, valitsee se seuraavaksi parhaaksi katsomansa kohteen markkinoilta. Instituutio eli tässä tapauksessa markkinat ovat aina valmiita ostamaan, kunhan tuottotavoite suhteessa riskiin täsmää. Täten Instituutio jää alkutilanteessa etsimään 100 eurolleen uutta sijoituskohdetta, jos alkuperäinen pellon omistaja myisikin kohteen kehittäjälle. Sen tappioksi voi laskea kohteen tuoton ja toiseksi parhaan kohteen tuoton erotuksen, joka oletettavasti jää pieneksi. Kuitenkin Instituutio ei häviä lainkaan siitä, että Kehittäjä kehittää kohdetta ja sen tuottavuus sekä arvo kasvavat. Tämä kehitys ei ole lainkaan pois Instituutiolta, koska itse se ei olisi pystynyt vastaavaa tekemään. Päinvastoin, Instituutiolla on aina mahdollisuus ostaa kohde Kehittäjältä hintaan, joka asettuu 96-150 euron välille. Tällöin Instituutio hyötyy Kehittäjän kehitystyöstä. Voidaan kysyä, eikö Instituutio häviä, koska se joutuu maksamaan kohteesta korkeamman hinnan eli erotus 150-100 euron välillä? Yksittäistapauksessa näin olisi, mikäli Instituution sijoitettava pääoma olisi rajallinen. Jos Instituution sijoitettava varallisuus olisi vain 100 euroa, karkaisi kohde sen ulottumattomiin kohteen arvon ylittäessä 100 euroa. Koska Instituutio edustaa tässä esimerkissä pääomamarkkinoita laajemmin, oletamme pääomamarkkinoiden kokonaispääomamäärän yksittäisen kohteen kannalta rajattomaksi. Oletuksemme mukaan pääomamarkkinoilta löytyy siis aina taho, joka kykenee ja haluaa ostaa kohteen kasvaneella hinnalla.
• Verottajaa/valtiota emme tässä tarkastelussa huomio, koska sillä ei ole osuutta markkinoilla tapahtuvassa arvonluonnissa. Se vain ottaa osuuksiansa. Kuitenkin voidaan havaita, että yleinen verotusmalli, jossa verotuksen perusteena on sekä kohteen vuosittaiset tuotot että kohteen realisoituva arvonnousu, hyöytyy enemmän Kehittäjän aikaansaamasta kehityspanoksesta. Veromallin mukaisesti verottaja verottaa osansa tuotetuista kahdesta lisäporkkanasta sekä saa osuutensa Kehittäjän aikanaan realisoimasta myyntivoitosta.

Onko luotavissa parhaan omistajan teoria?

Tarkastellaanpa ilmiötä kuvaajalla. Tilanteessa on kaksi akselia, vaaka-akselilla muuttujana on aika ja pystyakselilla kohteen arvo. Prakseologisen aikakäsityksen mukaisesti meillä on kolme aikadimensiota; historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Historia on mennyttä, eikä sillä ole kuin välillistä arvoa nykyhetkeen. Arvonmäärityksessä voimme siis keskittyä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Kuvassa X on halukas maksamaan kohteesta nykyhetkessä enemmän kuin Y. X:n omistuksessa kohde kehittyisi maltillisesti, kun taas Y:n omistuksessa kohteen arvonkehitys olisi voimakkaampaa niin, että kohde olisi Y:n myötä tulevaisuudessa arvokkaampi kuin X:n ollessa omistaja.  

Tulevaisuutta emme voi nykyhetkessä tietää. Emme tiedä varmuudella, toteutuuko arvonnousu Y:n omistuksessa odotetulla tavalla vai ei. Voi olla, että Y:n omistuksessa kohteen arvo laskee, jopa X:n oletettua tulevaisuusarvoa alemmaksi ja mahdollisesti nykyhetken arvoja alemmaksi. Toisaalta emme myöskään tiedä varmuudella X:n arvonkehityksen tulevaa toteumaa. Tulevaisuuden ennusteet jäävät joka tapauksessa epävarmoiksi. Tätä on riski.

Sekä X että Y asettavat hintansa (kohdearvonsa) nykyhetkessä sen perusteella, miten he uskovat kohteen arvon kehittyvän omassa omistuksessaan tulevaisuudessa. He siis spekuloivat omalla tulevaisuudellaan ottaen riskiä omasta toiminnastaan. Tämä spekulaatio osoittautuu ajan myötä oikeaksi tai vääräksi.

Teoreettista tarkastelua

Tarkastelussa kohtaavat kaksi taloustieteellistä lähetymistapaa. Rahoitusteorian näkökulmasta pääomamarkkinat ovat tehokkaat ja pääoma ohjautuu markkinoilla tehokkaasti. Tätä näkökulmaa esimerkissä edustaa Instituutio. Rahoitusteorian näkökulmasta paras omistaja on se, joka pystyy maksamaan kohteesta eniten, koska rahoitusteoria ei huomioi sijoittajien roolia kohteen arvonluonnissa.

 

Toinen lähestymistapa on yrittäjyysteoria. Sen mukaan yrittäjä pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan kohteen arvoon. Yrittäjyysteoriassa yrittäjä on innovaattori, jolla on ainutlaatuinen kohdekohtainen näkemys, jonka toteuttamalla hän kykenee luomaan jotain sellaista, mitä markkinat eivät yleisesti pysty luomaan ja täten yrittäjä synnyttää yrittäjävoittoa. Tätä näkökulmaa esimerkissä edustaa Kehittäjä. Koska Kehittäjä luo omistajan roolissa kohteessa ainutlaatuista arvoa, on Kehittäjällä oltava ainutlaatuista osaamista, jota muilla ei ole. Tällöin tullaan käsitteeseen omistajaosaaminen ja sen tarkempaan sisältöön.

 

Kolmannen lähestymistavan tilanteeseen tarjoaa pääomateoria. Pääomateoria tunnistaa pääoman heterogeenisyyden eli sen, että pääoma ilmenee yhteiskunnassa erilaisissa muodoissa eikä muodonmuutos onnistu yksinkertaisesti. Tässä esimerkissä pääomaa edustaa pelto. Pääomalla on täten konkreettinen fyysinen muoto, johon se on sidottu. Voidaan sanoa, että pääoma on muotonsa vanki. Tässä tapauksessa pelto on porkkanoita tuottavana peltona, jolloin sen tuottavuutta tarkastellaan tuotettujen porkkanoiden määrällä. Porkkanoiden arvo määrittyy niiden markkinahinnan perusteella, josta muodostuu pellon omistajan tulo. Yhtäkkiä saatettaisiin kuitenkin keksiä, että pelto olisi paremmassa käytössä, jos siinä viljeltäisiinkin ohraa. Esimerkiksi ohran markkinahinta voisi olla kasvanut niin, että siitä saatava tuotto päihittäisi porkkanoilla saatavan tuoton. Pääoman muotosidonnaisuudesta johtuen, tuotantoa ei kuitenkaan pystytä muuttamaan yksinkertaisesti ja välittömästi porkkanoista ohraan. Vastaavasti jonain päivänä saatettaisiin keksiä, että peltoala tuottaisi omistajalleen parhaiten, mikäli siihen rakennettaisiin kauppakeskus. Mikäli se toteutettaisiin, olisi pääoma sen jälkeen kauppakeskuksen muodossa, eikä siitä olisi enää helppoa paluuta porkkanapelloksi. Pääomateorian kautta voidaan ilmentää resurssien erilaisia käyttötarkoituksia ja sen myötä kohteen erilaisia arvoja erilaisissa käytöissä. Kohteen arvo on muutettavissa, mikäli sen käyttötarkoitus muuttuu. Tämä on yksi tapa kehittää kohteen omistaja-arvoa. Pääomateorian näkökulmasta voidaan aina kysyä kaikista kohteista, onko pääoma kohteessa parhaassa mahdollisessa käytössä eli onko kohteen pääoma-arvo maksimaalinen. 

Pohdintaa ja johtopäätöksiä

Palataanpa alun kysymyksiin.

Kuka on paras omistaja?

Asia tuskin tuli tässä vielä todistetuksi, mutta kallistun sille kannalle, että paras omistaja on se, joka pystyy kasvattamaan kohteen arvoa eniten.

Onko olemassa teoreettista vastausta tähän kysymykseen?

Tätä pohdintaa jatkan. Vastaus riippuu pitkälti siitä, minkä teoriakehyksen ottaa tarkastelukulmaksi. Oletan, että yrittäjyysteorian ja pääomateorian viitekehyksellä on löydettävissä teoreettisesti pitävä väite, jonka mukaan paras omistaja on se, joka pystyy kasvattamaan kohteen arvoa eniten.

Entä onko luonnollinen ilmiö, että omistus ohjautuu parhaisiin käsiin eli tahoille joiden omistuksessa kohde on arvokkain?

Ei ole. Mikäli markkinoilta löytyy taho, joka on alhaisemman tuottotavoitteensa myötä valmis maksamaan nykyhetkessä kohteesta enemmän kuin Kehittäjä ja mikäli myyjä myy aina kohteen parhaan nykyhinnan tarjoavalle, päätyy kohteet aina alhaisimman tuottotavoitteen tarjoajalle. Täydellisillä markkinoilla, jossa kaikilla olisi samat kohdetiedot ja pääoman virtaaminen olisi tehokasta, näin voisi olettaa aina käyvän. Tällöin Kehittäjä jäisi aina ilman kohteita.

Jos kuitenkin hylkäämme täydellisten markkinoiden hypoteesin ja toteamme, että esimerkiksi pörssin ulkopuolelta on löydettävissä kohteita, joihin pääomamarkkinoiden (Instituutio) pääoma ei tehokkaasti ajaudu, jää Kehittäjille mahdollisuuksia. Samoin voidaan miettiä vaihtoehtoja, joissa Instituutio liittoutuu Kehittäjän kanssa jakamaan arvonnousuhyötyä yhdessä tai myyjä liittoutuu Kehittäjän kanssa jakamaan arvonnousuhyötyä yhdessä, esimerkiksi saamalla osuuden tulevaisuuden mahdollisesta arvonnoususta.

Lopputulemana esimerkin molemmissa skenaarioissa kohde päätyy Instituution omistukseen eli pääomamarkkinoille. Voidaan siis ennemminkin päätellä, että kohteet hakeutuvat kohti tehokkaita pääomamarkkinoita eli alimman tuottotavoitteen omistajan omistukseen.

Kumpi ratkaisee, kyky maksaa eniten vai kyky kasvattaa kohteen arvoa eniten?

Kyky maksaa eniten on etusijalla sekä nykyhetkessä että tulevaisuudessa, mikäli oletamme pääomamarkkinoiden toimivan tehokkaasti. Koska kyky maksaa eniten on kääntäen riippuvainen alhaisimmasta tuottotavoitteesta, päätyvät kohteet lopulta tehokkaiden pääomamarkkinoiden oletuksen vallitessa taholle, jolla on alhaisin tuottotavoite kohteen omistukselle.

Pystyykö paras kehittäjä olemaan aina se, joka myös pystyy maksamaan hankintahetkellä parhaimman hinnan?

Ei pysty. Tästä ei ole mitään takeita, vaan asia riippuu sekä Kehittäjän että Instituution (pääomamarkkinoiden) tuottotavoitteesta suhteessa kohteeseen sekä molempien spekulatiivisesta näkemyksestä kyvystään kehittää kohteen arvoa omistuksessaan eli tulevaisuuden odotusarvosta. Kehittäjä voittaa kohteen itselleen, mikäli hänen uskonsa kohteen tulevaisuuden arvosta on niin korkea ja oma tuottotavoite niin matala, että hän pystyy maksamaan kohteesta Instituutiota korkeamman nykyhinnan. Lisäksi uusia variaatioita ja vaihtoehtoja ilmaantuu mahdollisella liittoutumisella Instituution tai myyjän kanssa, kuten edellä todettu.

Loppuhuomio

Kirjoitus ja pohdiskelu ei missään määrin ole vielä valmis. Tätä tarkastelua teen syvällisemmin väitöskirjassani. Silloin tekstiin sisältyy myös tarkemmat teoriaviitteet ja lähteet. Ajattelin kuitenkin julkaista jo tämän version, jos julkaisemisen myötä saisin kommentteina huomioita, joita en ole tarkastelussani tullut huomioiduksi ja pystyisin siten parantamaan pohdiskeluani. Jatkan lähiaikoina tästä teemasta konkreettisilla esimerkeillä siitä, miten tämä ilmiö esiintyy yhteiskunnassamme ja mikä merkitys on osaavalla omistajalla.

The King of Capital

Pääomasijoittaminen on "minun juttuni". Siksi sitä aina innolla lukee niitä harvinaisia teoksia, joita tästä omistamisen luokasta ja ammatista on kirjoitettu. Jos mietitään pääomasijoittamisen kärkinimiä maailmassa, esiin nousee varmasti legendaarisen maineen omaava KKR, Blackstone, Carlyle. Historiikki Blackstonen kehityksestä sen merkkihenkilö Steve Schwarzmanin tarinan kautta kirjoitettuna on siksi pakollinen osa pääomasijoittamisen historiaa. Tämän kuvauksen tarjoaa kirja The King of Capital - the remarkable rise, fall and rise again of Steve Schwarzman and Blackstone.

 

King of Capital

Pääoman kuningas

 

Ei ihan kevyt ja vaatimaton titteli kirjalleen. No, vaatimattomuus ei ole ollut Schwarzmanin tyyli muutenkaan maailman kenties kalleimpine synttärijuhlineen, joten mikäs siinä. Eikä tuo nimi aivan perusteeton ole, onhan Blackstone hallinnoitavilla varoilla mitattuna yksi maailman isoimpia pääomataloja ja Schwarzman sen pomo. Schwarzman itse ei kirjassa juurikaan esiinny, eikä ole ollut sitä kirjoittamassa. Hänen persoonaansa ei myöskään avata sen syvemmin. Perustiedot löytyvät täältä.

 

Kirjoitustyyliltään teos ei ole kummoinen. Ei siitä kovasti oppia ole löydettävissä. Lähinnä kuvaus siitä, mitä on tehty ja miten Blackstone onnistui hyödyntämään USA:ssa syntyneen pääomamarkkinoiden murroksen 1980-luvulta tähän päivään. Kunnioitettava temppu kaikin puolin. Pääomasijoittamisesta toimialana kirja sen sijaan tarjoaa hyviä näkemyksiä. Ehkä harva alan ulkopuolinen jaksaa tästä teoksesta innostua, mutta alalla toimiville se on välttämätön lukukokemus.

 

Pääomasijoittamisen muutos velkavivusta arvonluontiin

 

Kirjan myötä on hyvä peilata pääomasijoittamisen muuttumista sitten kuumimpien kasvuvuosien. Onhan se meno aika hurjaa ollut, kun yrityskaupan toteuttamiseen tarvitsi 3% omaa rahaa ja loput velkavipuna pankista. Näin esimerkiksi yhdessä KKR:n diilissä. Kyllähän tuollainen markkinatilanne johtaa vääjäämättä hurjaan menoon ja myös vääristyneisiin motiiveihin. Tuotto omalle pääomalle on aivan ylivertainen, jos asioissa onnistutaan ja toisaalta riski on varsin hyvin ulkoistettu. Syystäkin kirjassa kutsutaan alhaisen korkotason, aktiivisen lainatarjonnan ja yleisen talouden kasvusuhdanteen yhdistelmän olevan "The Golden Age for Private Equity".

 

Nyt pääomasijoittamisen toimintaympäristö on varsin toisenlainen. Nyt tuottojen tekemiseen ei riitä enää velkavipu vaan tarvitaan osaamista aktiivisen omistajuuden muodossa. Sen nimeen vannoo nykyisin myös Blackstone. Toisaalta pääomasijoitusyhtiöillä on myös ollut kyky tarttua pääomamarkkinoiden mahdollisuuksiin ja kasvattaa uudenlaisia liiketoimintoja alkuperäisen velkavivutetun yritysostomallin rinnalle.

 

Blackstonen tarina maailman johtavaksi sijoitustaloksi

 

Blackstone itse listautui pörssiin juuri oikealla hetkellä. Silloin oltiin alan huipulla. Pohjat nähtiin sitten 2009 vuonna, jolloin osakkeen arvosta oli sulanut yli 90% listautumishetken huipuista. Silloin näytti siltä, että koko velkavetoinen yrityskauppamalli oli liiketoimintamallina niin rikki, että oli kyseenalaista selviääkö pääomasijoitusyhtiöiden kohdeyhtiöt velkalasteistaan ja pääomasijoittajien rahastot ilman suuria tappioita, ja sen myötä koko pääomasijoitustoimiala elinkelpoisena. No, varsin vähän tappioita tuli, päinvastoin, pääomasijoittajien yhtiöt pärjäsivät muita paremmin ja sijoittajat ovat saaneet tavoittelemansa tuotot.

 

Nykyisin Blackstone on yksi maailman suurimpia "Alternative Investments" yhtiöitä ja se hallinnoi USD 284 miljardin sijoitusvarallisuutta. Se on paljon se. Ihan vain vertailuna, komissaari Kataisen ajama EU:n investointirahasto tavoittelee EUR 300 miljardin tasoa seuraavalle 3 vuodelle. Blackstone hallitsee vastaavaa omaisuusmassaa yksin. Jos siis halutaan saada taloudessa pyörät pyörimään, ehkä kannattaisi lähestyä pääomasijoitusyhtiöitä, esimerkiksi Blackstonea ja Steve Schwarzmania, "pääoman kuningasta".

 

Blackstonen kotisivut löytyvät täältä. Kannattaa tutustua, jos aihe kiinnostaa enemmän.

 

Poimintoja

 

• Private equity embodies the capitalist ethos in its purest form, obsessed with making companies more valuable, whether that means growing, shrinking, folding one business and launching another, merging, or moving. It is cleanheaded, unsentimental ownership with a vengeance, and a deadline. (7)
• The epicenter of the U.S. buyout industry is Midtown Manhattan, where Blackstone, KKR, Apollo, Warburg Pincus, and dozens of other firms are headquartered. (150)
• Venture capital business is a world away from buyouts. If venture investing is a game of long, daring passes, many incomplete, the LBO game is fought a yard at a time on the ground. To be a Private equity investor, you need to be a kind of control freak - someone who can patiently map out all the scenarios, good and bad, first to make sure your Company won't go bust and, second, to see how it can be improved incrementally to lift its value. Buyout investing focuses on cash flow because bänks won't lend money, and bond buyers won't buy bonds, unless they are confident a Company will be able to pay its creditors through thich and thin. Private equity investing means borrowing into businesses and performing minutely tuned analyses. ...If private equity investors do their job right, things more often than not will pay out more or less in line with their projections. ... The buyout types, with their dense spreadsheets and elaborately engineering debt structures, never promised to transform world. They had no religion to offer the investing masses. (151)
• If you double your money in five years, your compounded annual rate of return is 20 percent, but if you double it in two years, it jumps to 50 percent. (213)
• It's a law of finance and human nature that investment managers who make money for their clients attract more capital over time. (213)
• Contrary to the common admonition, in the case of private equity, past investment performance is a good predictor of future performance. (215)
• Schwarzman's pay in 2006 alone was USD 398,3 million. (272)
• Private equity is a business of corporate craftsmen who create value by reshaping businesses. Still the image of buyout artists like Barbarians at the Gate and Wall Street remains. (301)
• "Private equity should be called "change equity" - David Rubenstein, Carlyle cofounder. (304)
• Private equity profits arise from a mixture of many factors - leverage and other types of financial engineering, good timing, new corporate strategies, mergers and divestitures, and operational fine-tuning. (306)
• Private equity firms are nothing if not opportunistic, and their techniques vary with business and market cycles. (306)
• Tony James frequently boasts that two-thirds of Blackstone's gains come from increases in cash flow, implying that the businesses have improved fundamentally under Blackstone. (307)
• Blacstone and other big buyout shops have concluded that the only way they can outperform the stock market over the long haul is to systematically improve the companies they own. (307)
• Buy assets at low multiples and merge them into a bigger Company that will be valued at a higher multiple. (310)
• The real test for private equity will be how it performs as an asset class against other investments. Private equity funds have beaten the overall average returns at major pension funds over the last three, five, and ten years. (321)
• Today, private equity is best understood as a parallel capital market and an alternative, transitional form of corporate ownership. ...Private equity takes risks that other investors don't want to shoulder, in exchange for control and high returns. (326)
• Private equity's activist ownership style can fill a real need when other forms of capital and ownership have fallen short. (326)
• "At the end of the day, there are thousands of sources of pure capital. The trick is to supply something extra." - Steve Schwarzman. (327)

Jos se firma olis mun

Marko Erola on päässyt kirjoittamaan 25-vuotishistoriikin CapManista, suomalaisen pääomasijoittamisen pioneerista. Kiitos CapManille, että tällainen kirja tehtiin, niin vähässä ovat kirjalliset tuotokset kotimaamme pääomasijoitusalasta. Teos on kaiken kaikkiaan varsin onnistunut kuvaus siitä, mistä pääomasijoittamisessa on käytännössä kyse. Kirjan keskiöön on nostettu kohdeyritykset ja niiden tarinat, ei niinkään CapMan Oy yhtiönä ja sen sisäiset asiat. Toisinaan kohdeyrityskuvaukset ovat liiankin yksityiskohtaisia suhteessa kirjan punaiseen lankaan eli pääomasijoittamiseen.

Marko Eerola: Jos se firma olis mun - tarinoita yrittäjistä ja CapManista

 

Kirja kuvaa hyvin pääomasijoittamisen luonnetta avaamalla käytännön työskentelyä kohdeyritysten parissa. Kohdeyrityksissä aina sattuu ja tapahtuu, ja harvemmin kehityskäyrä kulkee suoraviivaisesti suunnitelman mukaisesti. Iso osa työstä on ongelmien korjaamista. Kun jonkun saa jokseenkin korjatuksi, on jo toinen joukko käsillä. Vain harvoin ovat taivaankappaleet täydellisesti kohdillaan. Myöskään sijoitustuotoltaan onnistuneet tapaukset eivät ole olleet taustoiltaan useinkaan helppoja. Esimerkiksi Mehiläisen tarinaa kirjassa avataan osuvasti.

Kirjaa voi hyvin suositella kaikille pääomasijoittamisesta kiinnostuneille. Koulukirjaksi siitä ei ole, mutta pääsee siitä jyvälle, mistä toiminnassa on kyse. Alan ammattilaiset lukevat kirjan joka tapauksessa omasta mielenkiinnosta. Itse hain erityisesti vastausta siihen, miten CapMan käytännössä toimii aktiivisena omistajana eli miten se luo arvoa kohdeyrityksissä. Tältä osin kirjan anti jäi valitettavasti vajavaiseksi.

 

CapManin tarina

CapManin yli 50 päättyneen buyoutin keskimääräinen tuotto on lähes 34 prosenttia (IRR). Jos lukuun lasketaan mukaan venture-sijoitukset teknologiaan, keskimääräinen vuosituotto on 28 prosenttia. Luvut ovat erinomaiset. Karkeasti tällainen vuosituotto kolminkertaistaa sijoituksen arvon neljässä vuodessa. CapManilla on oikeutetusti arvostettu asema suomalaisen pääomasijoittamisen pioneerina.

Kirjassa nostetaan esiin muutama mielenkiintoinen yksityiskohta. Ensinnäkin firman alkuhistoriasta kerrottiin, että yksi ensimmäisiä CapManin sijoittajia oli Panostaja, joka jutun mukaan hyvällä huumorilla kirjasi sijoituksensa heti nollaksi, jottei riskisijoituksesta tulisi myöhempiä harmeja. Toisena kirjassa paljastetaan jännä yksityiskohta CapManin listautumiseen liittyen. Siinäkin tapauksessa keskeisessä roolissa oli Björn Wahlroos ja Mandatum. Listautumista edeltäviä omistusjärjestelyjä oli jo tehty, kun yllättäen tulikin Mandatumin kauppa Sampo-Leonialle. CapManille oli jo luvattu siirtyvän tietty Mandatum-potti, mutta tilanteessa pääomasijoittaja osoitti reiluuttaan ja antoi potin jäädä edellisille omistajille. Ehkä näin oli pidemmällä tähtäimellä fiksumpaa.

CapManin vahvuudeksi kuvataan kotimaisten yritysten laajentaminen Pohjoismaiden markkinajohtajaksi. CapManin itsensä osalta tämä tavoite ei ole onnistunut ihan täydellisesti. Listautumisensa jälkeen yhtiön tavoitteena oli olla jokaisessa pohjoismaisessa pääkaupungissa. Ensimmäisenä se ostikin pääomasijoitusyhtiön Tanskasta. Tanska ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan ja konttori suljettiin lopulta 2011. Ruotsi ja Norja ovat sen sijaan osoittautuneet onnistumisiksi ja yhtiöllä on nyt hyvä asema ja ennen kaikkea hyvä tiimi näissä maissa. CapManin esimerkin mukaan laajentuminen Pohjoismaissakin on hyvin paljon henkilökysymys eli on löydettävä oikeat henkilöt ja lähdettävä rakentamaan näiden henkilöiden kautta pysyvää, lokaalia liiketoimintaa.

Venäjällä CapMan on toiminut toisin. CapMan on Venäjällä vähän kuin puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona. Vaikka ollaan Venäjän markkinoilla, ei silti olla venäläistytty. Sen sijoittajat ovat ulkomaisia ja kirjassa esitellyt avainhenkilöt myös taustaltaan muualta tulleita. Keskeisin hahmo kirjan mukaan on taustaltaan jenkki. Poliittista intohimoa herättäviltä aloilta pysytään poissa. Riskejä, painostusta ja muuta asiaan kuuluvaa on kirjan mukaan päästy silti kohdeyritysten kautta kokemaan tälläkin asetelmalla. Jännä seurata, millaisen Venäjä-position CapMan ottaa jatkossa, etenkin nyt muuttuneessa poliittisessa tilanteessa.

CapManista on kirjan perusteella helppo nostaa esiin muutama selkeä vahvuus ja samalla selitys sille, miksi se on pystynyt toimimaan 25 vuotta ja tuottamaan hyviä tuloksia rahastojensa sijoittajille. Ensinnäkin sen asemalle ja toimintamallille on selvä tarve. Markkinoilla tarvitaan toimija, joka vie kansalliset yritykset pohjoismaisiksi pelureiksi. On hyvä, että joku erikoistuu tähän. Capmanilla on verkostot eri maissa, löytyy osaamista ja kokemusta sekä strukturoitu tapa tehdä yritysjärjestelyitä. Kirjan mukaan CapManin pitkä kokemus on dokumentoitu aktiivisen omistamisen kirjastoksi, jossa on buyout-sijoittajan työkalut ja ratkaisumalleja kohdeyrityksessä vastaan tuleviin tilanteisiin.

Toiseksi CapManilla on kyky tuoda sijoitusmarkkinoille uusia tuotteita vastaamaan sijoittajakysyntää. CapMan on ollut edelläkävijänä tuomassa Suomeen muun muassa mezzanine-rahastot ja kiinteistörahastot. Täten se on monipuolistanut sijoitusmarkkinoita onnistuneesti. CapMan oli mukana myös teknologiasijoituksissa, kuten ajan henkeen kuului. Kirjasta löytyy hyvä kuvaus ajan ilmiöstä. Yllättävän vähin takaiskuin CapMan siitäkin selviytyi. Uusimpana aluevaltauksena CapMan on lanseerannut listattuihin yhtiöihin sijoittajan aktiivirahaston. Aktivistisijoittajat  ja –rahastot vastaavat omistajuuden institutionalisoitumisen synnyttämään kysyntään. Pörssiyhtiöiden suurimpia omistajia ovat vakuutusyhtiöt ja muut sijoitusinstituutiot. Harvoilla pörssisijoittajilla on käytössään sellaiset välineet ja tiimi kuin pääomasijoittajalla lähteä tekemään aktiivista muutostyötä kohdeyrityksessä.

CapManin toimitusjohtaja Heikki Westerlund kiteyttää CapManin roolin varsin hyvin (s.224): ”Tämä on yksi tapa investoida mm. eläkevarallisuuttamme tehokkaasti; tapa joka riskiinsä nähden on tuottanut hyvin. Pääomasijoittamisesta on CapManin aikana tullut olennainen, kansantalouden dynamiikan kannalta tärkeä omistajuuden muoto. Sitä voisi sanoa katalysaattoriomistajuudeksi.”

Sijoitusoppeja

• Kirja kuvaa hyvin, mitä tapahtuu, kun uskoo yksittäiseen visionääriin/yrittäjään/pioneeriin. Usein idea voi olla hyvä, mutta toteutus ei vain toimi ja yrittäjäriski realisoituu. Jos toimiala/markkinanäkemys on yhden henkilön varassa, ollaan heikoilla.
• Tarkista lähtöolettamasi. Jos lähtöolettamissa jokin on pielessä, on usein koko case pahasti pielessä. Jos uskoo, että markkinat ovat väärinhinnoitellut, eikä sitten olekaan, putoaa pohja koko sijoitusidealta.
• Yksittäisten henkilöiden suhteiden merkitys nousee esiin. Joku tuntee jonkun jostain, joka sitten johtaakin diiliin. Toisaalta hyvät kontaktit eivät aina tarkoita hyvää liiketoimintaa, kuten myös CapMan joutui Tanskassa toteamaan.
• Parhaimmillaan pääomasijoittajan ja yrittäjän yhteistyö toimii tilanteessa, jossa on selkeä yhdessä luotu kasvusuunnitelma. Esimerkiksi Tokmannin tapauksessa tämä tarkoitti yhteistä ostoslistaa toimialan järjestelemiseksi. Vaikka yhteistyö ei tässä tapauksessa aina ollut mutkatonta, isossa kuvassa edettiin suunnitelman mukaisesti.
• Aina kun lähdetään muuttamaan jonkun toimialan vallitsevia valta-asetelmia ja rakenteita, seuraa vääjäämättä vastaiskuja. Tästä opettavainen tarina on CapManin Norjassa Cardinalin kanssa kokemat koettelemukset.
• Hyvien tuottojen tekeminen kilpailluilla markkinoilla ei onnistu pelkästään oikeita toimialoja tai hyviä yrityksiä löytämällä. Yritykset on analysoitava läpikotaisin. Arvonluontikeinot on ymmärrettävä ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Sijoitetun euron kolminkertaistaminen viidessä vuodessa edellyttää aina merkittävää kasvua yritysostoin tai orgaanisesti. Kohdeyrityksen kannattavuuden on kohennuttava. Pääomasijoittajan on kyettävä luomaan kokonaisuus, joka kiinnostaa toisia pääomasijoittajia, teollisia ostajia tai pörssisijoittajia. Muutoksen toteuttajaksi on löydettävä johto, joka kykenee saavuttamaan kunnianhimoiset kasvu- ja kannattavuustavoitteet. Johtoa on sitoutettava, motivoitava ja palkittava. (221, Tolppanen)
• CapManin buyout-tiimi ostaa pohjoismaisia, keskikokoisia ja markkinoiden jo testaamalla liiketoimintamallilla riittävästi kassavirtaa tuottavia yrityksiä. Ostettavan yrityksen toimialan on tarjottava orgaanisen tai yrityskaupoilla tapahtuvan kasvun mahdollisuuksia. Yritys saisi olla markkinajohtaja, tai sillä pitää ainakin olla realistinen mahdollisuus nousta sellaiseksi. Yrityksellä on oltava tai sille on löydettävä osaava, näyttämisenhaluinen johto. Jos nämä perustekijät eivät ole olemassa tai realistisesti saatavilla, CapMan ei osta. 
• CapManilla on erityisen hyviä kokemuksia isoista yhtiöistä irrotetuista liiketoiminnoista. Se muuttaa mielellään kansallisia markkinajohtajia pohjoismaisiksi markkinajohtajiksi. Se ostaa mielellään voittavia liiketoimintamalleja ja kiihdyttää niiden kasvua. Se haluaa luoda institutionaalista arvoa yrittäjävetoisiin yhtiöihin niin, että yrityksen toiminta ei ole enää yhdestä tai muutamasta yrittäjästä riippuvaista. 
• Huutokauppa on usein kallis tapa hankkia kohdeyrityksiä. Jos aikoo löytää kohdeyrityksiä omaehtoisesti, on oltava luova ja ajateltava epäkonventionaalisesti. Pääomasijoittajan on ennakoitava yhteiskunnan ja talouselämän muutoksia ja oltava se joka muuttaa. Hän ei voi olla se joka katsoo, kun toiset muuttuvat, eikä varsinkaan se, joka ihmettelee, miten kaikki muuttui. 
• Potentiaalisissa kohdeyrityksissä on usein tiettyjä vaaranmerkkejä. Yksi varoitussignaali on epämääräinen yrityskulttuuri ja organisaatio. Kulttuuria on vaikea muuttaa, ja se vie aina aikaa. Ikäviä yllätyksiä voi olla luvassa, jos yritykseen sisäänmeno vaatii monta yrityskauppaa. Vaikeuksia on varmasti luvassa, jos ostaa yrityksen auringonlaskun alalta, tai sijoittaa suhdannevaihtelulle herkkään yritykseen, kun nousukausi on jatkunut jo vuosia. Haastavia ovat myös toimialansa kolmanneksi tai neljänneksi parhaat yritykset puhumattakaan käännettä yrittävistä ongelmayrityksistä. 
• On osattava ostaa, on osattava kehittää ja on osattava myydä, jos aikoo saada sijoituksensa takaisin kolminkertaisena.
• Talouselämä on jatkuvaa muutosta, murrosta ja kiertokulkua. Aina joku perhe-, valtio- tai pörssiyritys on siinä tilanteessa, ettei omistajalla ole oikeaa tahtotilaa suhteessa yrityksen potentiaaliin. ”Itsestään selviä” kohdeyrityksiä on entistä selvästi vähemmän, mutta kohdeyrityksiä löytyy, kunhan pääomasijoittajan mieli on avoin.