Helsinki City Marathon 2010

Tällä kertaa teksti menee teemasta ohitse, mutta sen verran moni on kysellyt kuulumisia ja kokemuksia viikonlopun Helsinki City Marathonista, joten parempi jakaa ajatukset blogissa.

Lähtötilanne lyhyesti oli se, että takana oli vajaa vuosi valmennettua harjoittelua ja Helsinki City Marathon oli asetettu kesäkauden päätavoitteeksi. Alkukesästä kuitenkin tuli mutkia matkaan kun penikat pamahti. Seurasi seitsemän viikon juoksutauko ja Paavo Nurmen puolikas oli pakko jättää väliin. Olin jo heittää kirveen kaivoon koko HCM:n suhteen, mutta onnekseni sain lainaksi kunnon cyclocross-pyörän, jolla pääsin tutustumaan pyöräilyn saloihin ja pitämään yllä peruskuntoa. Juoksuharjoittelu jäi kuitenkin väliin ja vasta reilua viikkoa ennen H-hetkeä pystyin ottamaan ensimmäisiä juoksuaskelia.

Ennen lähtöviivaa ei saa luovuttaa ja kesä ilman marathonia olisi harmittanut, joten päätin lähteä koittamaan, miten koivet kestää. Tavoitteena oli kuunnella kehoa ja keskeyttää, jos juoksu ei suju. Kerran olen jo jalkani katki juossut, joten josko niistä armeija-ajoista olisi edes vähän viisastunut. Toisaalta kun marathonille matkaan lähtee niin ei tällä luonteella matkasta mitään puistokävelyä tule, joten lähdin tavoittelemaan neljän tunnin alitusta.

Tankkaus oli tällä kertaa varsin erilainen. Aikaisemman määrän eli pastan ja hiilarien ahmimisen sijasta tankkiin laitettiin laatua eli salaatteja, superfoodeja ja suola-sitruunavettä. Olo oli selvästi kevyempi ja energisempi eli taktiikka tuntuisi toimivan. Matkalla menovetenä oli kisaurheilujuoma, vesi ja energiageelit tasaisella tahdilla alusta alkaen.

Marathonkonkarit sanovat, että tuskin koskaan kohdalle osuu täydellinen kilpailu. Aina on jotain vastoinkäymistä jossain välissä, muuten marathon ei olisi marathon. Myös toinen totuus tuli todistetuksi: marathon alkaa vasta kolmestakympistä. Siihen asti meno on valmistautumista loppuhuipennukseen.

HCM 2010 oli omalta osaltani helppo aina 35km kohdalle. Juoksu rullasi, olin aikatavoitteesta edellä ja hetken jo ehti haaveilla, että tästä voisi tulla todellinen jymyjuoksu. No ne haaveet haihtuivat viimeistään Lehtisaaren lepikkoon. Maha petti, geeleistä tuli jellyä ja neste ei enää imeytynyt. Jalat ja pää pelasivat, mutta keskivartalo kramppasi. Siinä sitten osittain sikiöasennossa yritin jatkaa juoksua, koska tiedossa oli, että kävely kangistaa ja siihen leikkiin lähtiessä peli on nopeasti pelattu. Tuhlasin silti 7 kilometriin varmaan tunnin. Se mikä siihen asti oli saavutettu kelloon hyvää kääntyi minuutti minuutilta takamatkaksi. Katainen on kuitenkin pakko pitää takana, se ajatus kannustaa kiristämään.

Henkinen helpotus koitti taas neljässäkympissä. Ehkä tässä onkin saumoja neljään tuntiin. Yritetään eli lisää hanaa. Loppu tultiin taas lentämällä ja kävelijöitä kiertämällä. Kello vain kävi liian kovaa. Stadion näkyy, mutta maalia ei missään.

Lopulta maalisuora, niin paljon kuin kropasta lähtee. Maali, tavoiteaika 4:00 oman kellon taulussa. Tuuletus. Tyhjä olo. Pysähdys. Jumitus. Linkutus. Merja maalipaikalla. Suukko. Mitali. Mitä tuli tehtyä? Kokemusta rikkaampi. Vastoinkäymiset voitettu. Voimantunne. Hieno tapahtuma. Mitähän seuraavaksi? Miksi?