Missä oppii omistajaksi?

Suorahakuyritys Stanton Chasen sivuilta löytyy avautuminen itseänikin askarruttaneeseen kysymykseen, missä oppii omistajaksi. Tekstin mukaan omistajaksi oppii maataloudessa. Ehkei ihan näin, mutta on jutussa juurtakin. Aikakaan yliopistoissa ei omistajuutta juurikaan opeteta (Jyväskylää ja muutamaa muuta poikkeusta lukuunottamatta), joten jäljelle jää itseoppiminen osana työelämää.

Perinteisesti omistajuus on ollut kokeneemman kaartin kenttää, koska on oletettu, että kokemus liike-elämän linjajohtotehtävissä kasvattaa myös omistajuuteen ja omistajaosaajaksi. Tällöin yleinen liiketoimintaosaaminen tai toimialaosaaminen on katsottu tärkeimmiksi taidoiksi. Aina näin ei kuitenkaan ole. Toisinaan linjajohtajan rooliinsa jumiutuneen henkilön voi olla vaikea irroittautua ajattelemaan asioita omistajan näkökulmasta. Ajattelun tasot voi jakaa karkeasti kolmeen: operatiivinen ajattelu, strateginen ajattelu ja omistaja-ajattelu. Hyppäys tasolta toiselle ei aina onnistu automaattisesti. Ainakin se voi ottaa aikaa.

On myös havaittu, että yrittäjästä ei välttämättä ole hallitusammattilaiseksi. Tämä johtuu siitä, että yrittäjä on usein ensisijaisesti yrityksen mukana kasvanut yritysosaaja, ei niinkään ammattimainen omistaja. Katsantokanta saattaa jäädä liian kapeaksi ja uusi rooli hallituksen jäsenenä osoittautua vaikeaksi omaksua vieraassa ympäristössä. Kun on tottunut kontrolloimaan yritystä ja olemaan keskiössä asioiden toteuttajana, voi olla vaikeaa sisäistää, että uusi yritys ei olekaan oma ja tekemisen sijasta tulisikin ohjata ja ohjeistaa muiden tekemistä. Aina on poikkeuksia suuntaan ja toiseen ja on olemassa erinomaisia yrittäjätaustaisia hallitusammattilaisia. Itsestäänselvyys tämäkään asia ei kuitenkaan ole.

Siispä sanoisin, että parhaiten omistajaksi oppii kasvamalla perheyrityksessä, jossa ymmärretään siirtää hiljaista tietoa seuraavalle sukupolvelle. Maalla kenties paremmin kuin kaupungissa.

Alkuperäinen teksti löytyy täältä.

Missä oppii omistajaksi?

Tarinani taustaksi on hyvä kertoa, että olen asunut koko elämäni Helsingissä ja viettänyt koko nuoruuteni sen keskustassa.

Nykyään nuoret leijonat osaavat rakentaa ansioluetteloitaan kansainvälisen mittapuun mukaan oikeaoppisesti. On mainintoja opiskelijajärjestöjen puheenjohtajuuksista, työskentelystä amerikkalaisissa konsulttiyrityksissä, osallistumista kansalaisjärjestöjen toimintaan. Rohkeimmassa etunojassa etenijät luettelevat jo projektejaan pro bono -työssä. Kaikki yhteiskunnassa myöntävät, että ravintoketjussa on päästävä ylöspäin. Jalostusastetta on nostettava ja tuotannolliseen työhön on vaarallista jäädä. Meillä osataan jo kehittyä työntekijöinä.

Samaan aikaan omistajuus on murroksessa. Omistamisen tahtotila muuttuu. Esimerkiksi pääomasijoittaminen ja pääomasijoitusten koko ovat vahvassa kasvussa. Yritykset ovat ottamassa yhä vahvemman roolin pääomasijoittamisessa, jopa valtiovalta on muuttamassa omistuksiaan pääomasijoituspainotteisemmiksi. Näin on selvää, että Suomen ja suomalaisen pitää uskaltautua ravintoketjussa ylemmäs. Omistajasta pitää tulla suurempi omistaja ja työntekijästä pienomistaja. Näin, vaikka perinteinen yhteiskunnallinen päätöksenteko ei tätä kehitystä tuekaan. Erityisesti demareiden etu näyttää olevan pitää työntekijät työntekijöinä.

Korkeakoulut ja yliopistot opettavat innovoimaan, kehittämään ideoita, jopa tuotteistamaan ja myymään yrityksen. Mutta vasta tästä alkaa maratonin vaikein taival - omistajuus. Missä opitaan oikeasti näkemään suhdanteiden ylitse, erottamaan pysyvät arvot päivänperhoista, mitoittamaan oikein ympäristökysymysten huomiointi, ulkoistamaan oikeat toiminnot, jakamaan tuotantovälineitä, varautumaan työvoimapulaan. Tuskinpa yliopistoissa tai johtamiskursseilla.

Missä ovat oppinsa hakeneet omistajuutemme teemuselänteet, kansainvälisesti kilpailukykyiset omistajat? Kansainvälisimmän pörssiyhtiömme pääomistaja ja EK.n hallituksen puheenjohtaja on varsinaiselta ammatiltaan maanviljelijä. Samoin niin kutsutun ruotsinkielisen pääomaleirin luottomies Carl-Gustaf Berg on ollut ja Amerin pitkäaikaisin hallituksen jäsen (myös Orionin hallitus) Timo Maasilta. Pellervolaisen leirin keskeisimmät omistajan edustajat ovat perinteisesti maanviljelijöitä. Omistajuuden superguru Björn Wahlroos käy omistajuuden ylempää jatkokurssia viljelemällä maata. Hallituksen talouspoliittisesta ohjelmasta kokoomuksen osalta vastuun kantoi maanviljelijä Jari Koskinen. Nokian suurin henkilöomistaja Max Gilse van der Pals on maanviljelijä. Nämä miehet tietävät, mikä merkitys kevätkylvöllä on tulevaisuudelle.

Jos siis nuori leijona aikoo joskus omistajan edustajaksi, on Curriculum Vitae:ssä oltava merkintä: "Maanviljelijä vuosina xxxx - xxxx, suoritettu kevätkylvöjä yhteensä xx kertaa." Vai voisiko ilman tällaista kokemusta olla edellytyksiä kasvaa omistajaksi, jonka ymmärryksellä, uskolla ja kärsivällisyydellä pystytään ratkaisemaan esimerkiksi koko Suomen kannalta keskeinen haaste: Miten sellusta tehdään elintarvike? Jo sota-aikana sitä syötettiin hevosille - ei pitäisi olla edes vaikea.

Lähde: Stanton Chase, Avautumisia (www.stantonchase.fi).