Taloustieteen yksi perusopeista on oppi laskevasta rajahyödystä. Rajahyöty eli marginaalihyöty on kuluttajan saama hyödyn lisäys tarkasteltavan tuotteen tai palvelun yhdestä lisäyksiköstä. Rajahyöty määrää, kuinka paljon henkilö on valmis maksamaan siitä. Rajahyötyteoria on vallitseva selitys hintojen määräytymiselle, ja sen kehitti 1800-luvulla itävaltalainen Friedrich von Wieser.
Laskeva rajahyöty tarkoittaa, että jokaisesta uudesta yksiköstä saatava hyödyn lisäys on pienempi edelliseen yksikköön nähden. Jos on nälkä, ensimmäisestä voileivästä saatava hyöty on suuri. Kymmenen voileivän jälkeen yhdestoista voileipä tuottaa enää vähän lisähyötyä.
Laskevan rajahyödyn takia useimmiten ihmiset eivät halua paljoa tiettyä asiaa tai paljoa jotain toista, vaan vähän molempia. Täydellisen substituutin tapauksessa hyödykkeet korvaavat toisensa eikä tämä pidä paikkaansa. Esimerkiksi joillekin ihmisille voi ja margariini ovat substituutteja, jolloin on sama, missä suhteessa niitä kulutetaan. Toisaalta täydellisen komplementin tapauksessa hyödykkeitä halutaan kuluttaa aina yhdessä. Voi ja leipä voidaan ajatella komplementeiksi ja niitä halutaan kuluttaa aina samassa suhteessa. Laskeva rajahyöty vastaa konveksia indifferenssikäyrää.
Siinä missä rajahyöty määrittää kuluttajien käyttäytymistä, rajakustannus määrittää tuotannon laajentumista tyydyttämään kuluttajien tarpeita.
Onko rajahyöty aina laskeva?
On järkeenkäypää, että se ensimmäinen maistuu paremmalta kuin seuraavat. Ennen ensimmäistä himo on suurimmillaan. Mutta onko kyse yleispätevästä luonnontieteenomaisesta laista vai onko sittenkin kyse subjektiivisen arvoteorian mukaisesta tilanteesta, jossa yksilö tyydyttää omia tarpeitaan ja tavoitteitaan toiminnallaan ja näissä valintatilanteissa yksilö voi antaa enemmän arvoa ensimmäisestä yksiköstä saamalleen nautinnolle kuin seuraavista?
Kuvitellaan tilanne, jossa ihminen juo olutta humaltuakseen. Ensimmäinen olut ei riitä tyydyttämään hänen tavoitettaan. Toinen vie askeleen lähemmäksi. Kolmas ja seuraavat alkavat kohottaa tavoiteltua tunnetilaa. Jossain kohtaa mäyräkoiran ja korin välillä ollaan todennäköisesti jo vankasti tavoitteessa. Onko tällöin ensimmäisestä oluesta saatu nautinto suurin? Tavoitteen kannalta ei. Entä onko ”se viimeinen” kaikkein tyydyttävin? Jos kyllä, niin miksi ei otettaisi vielä yhdet? Vai onko kenties jokainen nautittu olut yhtä arvokas?
Esimerkki osoittaa kumuloituvan tyydytyksen, jossa tiettyyn pisteeseen asti lisätty yksikkö auttaa pääsemään kohti tavoitetilaa. Laskeva rajahyöty pätee, jos yksilön tavoitteena on nauttia olutta virvoitusjuomana, jolloin ensimmäinen annos todennäköisesti tarjoaa suurimman virvoituksen ja tyydytyksen. Virvoitustarkoituksessa ”siitä ensimmäisestä” yksilö on todennäköisesti valmis maksamaan enemmän kuin seuraavasta. Humalahakuinen kittaaja sen sijaan saattaa hyvinkin maksaa extrahintaa ”vielä siitä yhdestä”. Hän myös saattaa siirtyä substituutteihin eli esimerkiksi kalliimpiin väkeviin päästäkseen nopeammin ja varmemmin tavoitetilaansa. Ihmistoiminta on tavoitteellista ja tilannesidonnaista. Keinot päämäärään pääsemiseksi ovat monet.
Rajahyöty ja omistajuus
Millaisissa tilanteissa ja millaisten hyödykkeiden osalta mahdollisesti esiintyy kumuloituvaa tyydytystä, jossa rajahyödyn käyrä voisi olla nouseva? Otetaan esimerkiksi osakkeet. Yksi yrityksen osake miljoonasta ei vielä ole kovinkaan merkityksellinen. Sen sijaan kymmenentuhatta tai satatuhatta osaketta alkavat jo antaa painoarvoa yrityksessä. Osakkeen omistamiseen liittyy kumulatiivisia, välillisiä tekijöitä. Näitä ovat muun muassa valta, vastuu ja riski. Mitä enemmän osakkeita yhtiöstä omistaa, sitä enemmän on todennäköisesti myös valtaa. Millainen on siis valtaa tavoittelevan osakkeenomistajan rajahyöty?
Ensimmäisten osakkeiden osalta rajahyöty on oletettavasti olematon. Vähäinen määrä osakkeita ei anna juurikaan valtaa, eikä tällaisella omistuksella ole yhtiön kannalta painoarvoa. Määrän kasvamisen myötä valta kuitenkin kumuloituu. Niin kauan kuin tällä vallan keskittymisellä ja yksittäisen sijoittajan osakeostoilla ei ole merkitystä yritykselle, ei lisähankinnoilla oletettavasti ole vaikutusta yrityksen osakekurssiin. Täten sijoittaja voi tehdä lisäostoja samaan yksikköhintaan kuin ensimmäisen osakehankintansa.
Jossain vaiheessa alkaa todennäköisesti kumuloitua piste, jossa sijoittajan omistusosuuden kasvu huomataan ja markkinat reagoivat asiaan. Osakkeen hinta voi tämän seurauksena joko nousta, laskea tai pysyä ennallaan. Tällöin sijoittaja suhteuttaa valtatavoitteensa ja ostohalukkuutensa uuteen yksikköhintaan. Onko hän halukas lisäämään suhteellista valtaansa lisäyksikön edellyttämällä hinnalla?
Mikä sitten on kumuloituneen osakepotin arvo? Tyypillisesti markkinoilla maksetaan preemio eli ylihinta senhetkiseen yksikköhintaan nähden osakekokonaisuudesta, jolla voi käyttää valtaa yrityksessä. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Onko siis niin, että sijoittajan rajahyöty on tässä tapauksessa ollut kasvava? Mitä enemmän hän osakkeita hankkii lähtötilanteeseen nähden, sitä enemmän hänen valtatavoitteensa täyttyy ja samalla hänen kumuloituneen osakeomistuksensa lisäarvo kasvaa. Miksi omistaa vähän, jos on mahdollista omistaa paljon? Toki on huomioitava, että samalla kasvavat myös muut kumuloituvat elementit kuten riski ja vastuu, tahtoi sijoittaja näitä tai ei.
Näyttäisi siltä, että varallisuuserien omistamisessa yksilön rajahyöty voi olla joko nouseva, laskeva tai vakio. Asia riippuu yksilön tavoitteista. Ihminen tavoitteellisena toimijana antaa kussakin tilanteessa subjektiivisen arvonsa lisähankintaan suhteessa lisäyksikön hintaan ja omiin tavoitteisiinsa. Jos edellisen yksikön tuottama hyöty on seuraavaa suurempi, on rajahyöty yksilölle siinä tilanteessa laskeva ja jos se on pienempi, on rajahyöty yksilölle nouseva. Rajahyöty ei ole yleislaki vaan subjektiivisesta arvotuksesta ja tilannetekijöistä riippuva mekanismi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti