Talousnobelisti Milton Friedmanin mukaan on neljä tapaa käyttää rahaa. Ensinnäkin, minä voin käyttää omia rahoja itseeni. Toiseksi minä voin käyttää omia rahojani muiden hyväksi. Kolmanneksi minä voin käyttää muiden rahoja omaksi hyväkseni ja neljänneksi voin käyttää muiden rahoja muiden hyväksi. Avataanpa asiaa baariesimerkillä.
Baariesimerkki
Sinä menet baariin ja ostat itsellesi oluen. Sinä käytät omia rahojasi omaksi nautinnoksesi.
Tapaat ystäväsi ja tarjoat hänelle oluen. Sinä käytät omia rahojasi muiden nautinnoksi.
Ystäväsi on reilu ja tarjoaa seuraavan kierroksen. Hän käyttää rahojaan sinun nautinnoksi.
Päätätte ottaa vielä yhdet. Kuittaat kierroksen firman luottokortilla. Käytätte muiden rahoja omaksi nautinnoksenne.
Baariin tulee poliitikkokaverisi. Kansanmiehenä hän päättää tarjota kierroksen koko baarille. Omaa rahaa hänellä ei ole. Joudut maksamaan kierroksen. Poliitikko käyttää sinun rahojasi muiden nautinnoksi. Hän tarjoaa, sinä maksat.
Kansa vaatii lisää ja poliitikko tarjoaa. Käteisesi on loppu, mutta firman luottokortti on piikissä. Joudut maksamaan sillä. Velalla mennään. Poliitikko käyttää muiden luottoa muiden nautinnoksi.
Saat tarpeeksesi. Vedät kortin kanista ja poistut baarista. Janoinen kansa vaatii kuitenkin lisää. Mutta kuka nyt maksaa?
Tarinan opetus
Nyt vaihdapa tarinan henkilöitä. Sinä olet yksityisen sektorin yritys. Ystäväsi on myös yksityisen sektorin yritys. Firma on yrityksesi omistajat. Poliitikko on julkinen sektori. Kansa on oma itsensä. Laajenna esimerkkiä baarista talouteen. Mikä on tarinan opetus?
Tarinalla on kolme opetusta:
Ensinnäkin yksityinen sektori ja yksityiset ihmiset maksavat viime kädessä aina. Joko suoraan tai välillisesti.
Toiseksi mitä kauempana nautinnon saaja on rahan lähteestä, sen leväperäisempää on rahan käyttö.
Kolmanneksi julkinen sektori on pahimmillaan kuin poliitikko baaritiskillä tarjoamassa juomia sinun piikkiisi. Petri Nygårdin sanoin, "mä tarjoon, sä maksat".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti