Aktiivinen omistaminen on vaativaa työtä

Parkkisen Marko kirjoittaa Ratkaisujen Suomi - Unelmista totta teoksessa niin osuvasti aktiivisesta omistamisesta, että jaan mielelläni tekstin myös tämän blogin lukijajoukolle. Markon kanssa on vaikea olla eri mieltä. Aktiivinen omistaminen on todellakin vaativaa työtä. 

Marko Parkkinen

Aktiivinen omistaminen on vaativaa työtä

"Myymistä pahempaa Suomessa on vain omistaminen, ja omistamisen pahin laji on pörssiomistaminen. Ajattelu omistamisen rikollisuudesta kiteytyy lauluun vuodelta 1969, jossa väitetään, että eduskunnan sijaan Suomea hallitsi todellisuudessa "20 perhettä". Laulun mukaan nämä perheet ovat saaneet omaisuutensa perimällä, eivätkä vapaasti kilpailemalla. Ei ymmärretä, että omistaminen on todella vaativaa ja tärkeää työtä. Omistaja päättää, kasvaako yritys, työllistääkö se lisää vai surkastuuko se pois. 

Suomessa vaativaa omistamista pidetään itsekkyytenä. Unohdetaan, että vain tuottava yritys voi työllistää. Omistaminen on kansakunnan kannalta tärkeimpiä osaamisalueita ja ehdottomasti taitolaji. Laiska raha palvelee vain velttoa tekemistä ja johtaa aina kilpailukyvyn alenemiseen. 

Hyvä omistaja vaatii kasvua, sillä useissa tutkimuksissa kasvuyritysten on todettu kannattavankin kasvamattomia paremmin. Omistajan tulee ymmärtää omistuksestaan riittävästi, jotta hän pystyy määrittämään haastavan, mutta mahdollisen kasvutavoitteen. Omistajan tulee kyseenalaistaa omistustaan jatkuvasti. Miksi omistaa jotakin, jossa on merkittävästi riskiä mutta josta tuottoa tulee vähemmän kuin turvatuista omistuksista?

Hyvä omistaja on samaan aikaan kärsivällinen ja kärsimätön. Suomessa ihaillaan perheyrittäjien ajatusta kvartaalista 25 vuotena. Asiantunteva omistaja onkin kärsivällinen, kun liiketoiminta kehittyy kasvutavoitteiden mukaisesti tai niitä paremmin. Toisaalta hyvä omistaja vaatii kärsimättömästi toiminnan parantamista, kun vaatimisen aika koittaa. 

Yrityksen tulee pystyä kehittymään jatkuvasti enemmän arvoa tuottavaksi asiakkailleen ja siten myös omistajilleen. Jos tätä kehitystä ei tapahdu, hyvä omistaja on kärsimätön. Sopiva kvartaali tässä kohtaa on lähempänä 15 minuuttia kuin kolmea kuukautta, 25 vuodesta puhumattakaan. Väärään aikaan kärsivällisestä omistajasta tulee varmasti kärsivä omistaja. 

Kaikki investoinnit Suomeen ovat tärkeitä. Jos kilpailukykymme on sitä tasoa, että ainoastaan ammattitaidoton suomalainen raha pysyy Suomessa, ei ongelma suinkaan ole rahansa muualle sijoittavien omistajien, vaan koko yhteiskuntamme. Tärkeämpää kuin suomalainen omistus Suomessa on hyvä suomalainen omistajuus globaalisti ja vastavuoroisesti ammattitaitoiset kansainväliset sijoitukset Suomeen. 

Jos omistaminen menee kansalliseksi nokitteluksi, suomalaiset häviävät varmasti. Suomi on markkinana aivan liian pieni, että yritys voisi pitkäjänteisesti kehittyä vain maamme rajojen sisällä. Tästä kasvumontusta päästään sekä ostamalla muualta yrityksiä että myymällä suomalaisia yrityksiä osaksi suurempaa kansainvälistä kokonaisuutta.

Usein omistajuus on niin hajaantunut, ettei kukaan kanna vastuuta. Amerikassa finanssikriisistä syytetään suurelta osin pörssiyhtiöissä frakmentoituneen omsitajuuden seurauksena valtaan päässyttä johtajakapitalismia. Kun osakkeet jakaantuvat lukuisille säätiöille, todellista valtaa käyttää yrityksen pääjohtaja, joka lataa itselleen kohtuuttomat edut, muttei kuitenkaan lopulta kanna omistajan vastuuta. 

Valtio-omistajan tulee näyttää esimerkkiä kaikille suomalaisille omistajille. On turha ruikuttaa muiden omistajien kasvuhaluttomuutta, jos yhteistä pottiamme ei vaadita kasvuun. Valtio-omistamisen tulee lähteä kunnianhimoisista ja selkeistä kasvutavoitteista. Valtion yritysten tulee olla markkinoita voimakkaammin kasvun tilassa tai lyhytaikaisen yrityssaneerauksen tilassa."

Marko Parkkinen, yrittäjä, DI

Parhaat talouskirjat

Mitkä ovat viisi parasta talouskirjaa, jotka suosittelisit aiheesta kiinnostuneelle ystävällesi luettavaksi? Minulta kysyttiin tätä asiaa jokin aika sitten ja tässä on suositukseni. Lista pitää sisällään nimenomaan yleiset talouskirjat, eikä yrityskirjoja, bisneselämänkertoja, oppikirjoja tai strategiakirjoja.

1. Ludwig von Mises, Human Action: Paras koskaan lukemani kirja. Kapitalismin raamattu. Täydellinen kuvaus ihmisen toiminnasta. Kirja luo loogisen, filosofisen ja eettisen perustan yksilöiden vapaaehtoiseen vaihdantaan perustuvalle taloudelle. Tämän kirjan jälkeen talousajattelu on helppoa. Kirja on noin 900 sivua, joten ihan kevyestä paketista ei ole kyse. Silti jokainen sivu on ehdottamasti lukemisen arvoinen.
2. Anders Chydenius, Kansallinen voitto: Suomalaisena olisi epäisänmaallista olla nostamatta listalle Chydeniusta, joka kirjoitti viisaita taloustieteistä jo ennen kuuluisammaksi nousseita klassikoita. Teos on mielestäni tärkeä osa Suomen historiaa ja se ansaitsisi arvokkaamman aseman suomalaisessa kirjallisuudessa. Tämän teoksen pitäisi kuulua lukion äidinkielen lukulistoille.
3. Milton Friedman, Capitalism and Freedom: Milton Friedmanin perusteellinen kannanotto vapaan markkinatalouden puolesta. Kirjassa käydään läpi monia arkipäiväisiä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja osoitetaan niihin paremmat, yksilöiden vapaaseen toimintaan perustuvat ratkaisut. Friedmanin Youtube-videot kapitalismista ovat myös katsomisen arvoisia. Suhteellisen kevyt kirja aloittelijalle.
4. Adam Smith, The Wealth of Nation / Kansojen varallisuus: Klassikko, johon usein viitataan, mutta hyvin harva ihminen on oikeasti lukenut alkuperäistä teosta. Kannattaisi, koska kirja on paljon monipuolisempi kuin siitä annettu kuvaus. Kun suhteuttaa teoksen kirjoitusajankohtaan eli 1700-luvun lopulle, ei voi kuin kunnioittaa Smithiä vapaan markkinatalouden ajattelun edelläkävijänä. Vaikea luettava, koska teksti on päivityksistä huolimatta vahnakantaista ja ajat muuttuneet, mutta silti perusajatus on iätön ja toimiva.
5. Friedrich A. von Hayek: The Fatal Conceit / Kohtalokas ylimieli: Tästä kirjasta kirjoitin jo blogissani. Kapitalismin klassikoita. Hyvin suorasanainen ja perusteltu kritiikki sosialismia kohtaan. Hayek käsittelee laajasti yhteiskuntaa, ei vain taloutta. Misesiä, Friedmania ja Smithiä voi lukea kriittisemminkin libertarismiin suhtautuva henkilö, mutta Hayek herättää mustavalkoisuudessaan väkisinkin reaktion joko puolesta tai vastaan.
6. Johan Norberg, In Defence of Global Capitalism / Globaalin kapitalismin puolustus: Kuudentena lisään listaan vielä Norbergin erinomaisen teoksen globalisaatiosta, koska tämän kirjan lukeminen auttaa merkittävällä tavalla ymmärtämään nykyistä maailmantaloutta ja kehittyvien maiden nousua. Tämä selkeälukuinen ja ajankohtainen teos on listan helpoin luettava, joten tästä voi aloittaa kevyesti.

HS Vieraskynä, Ojala: Yritysten omistaminen ei kuulu valtiolle

Hyvä ystäväni Harri Ojala kirjoitti (20.2.) Helsingin Sanomien Vieraskynässä erinomaisen kirjoituksen valtion omistuksista otsikolla "Yritysten omistaminen ei kuulu valtiolle". Harri tutki gradussaan valtion omistajapolitiikkaa, joten hän tietää mistä puhuu. Palaan tässä blogissa myöhemmin vielä Harrin graduun, jossa minulla oli kunnia olla yhtenä haastateltavana. Gradun voi ladata luettavaksi täältä. Ohessa Harrin teksti, joka on hyvin linjassa tässäkin blogissa esitettyjen ajatusten kanssa. 

HS Vieraskynä: Yritysten omistaminen ei kuulu valtiolle


Suomen valtio on omistajana kaikkiaan noin 60 yhtiössä. Kun huomioidaan niiden tytäryhtiöt ja alakonsernit, valtion vaikutus ulottuu noin tuhanteen yritykseen. Valtion yhtiösalkku on kymmenien miljardien eurojen arvoinen. Viimeaikainen julkisen talouden kehitys ja toimivan markkinatalouden vaatimukset pakottavat tarkastelemaan valtion omistajatoimintaa uudesta näkökulmasta. Pitääkö valtion omistaa näin paljon?

Valtio on luokitellut omistamansa yhtiövarallisuuden erityistehtäväyhtiöihin, kuten Itellaan, Finaviaan ja VR:ään, sekä markkinaehtoisesti toimiviin yrityksiin, joiden omistus perustuu ainakin virallisesti liiketaloudellisiin tavoitteisiin. Erityistehtäväyhtiöistä luopuminen on tätä nykyä hyvin epätodennäköistä, mutta arvoltaan huomattavasti merkittävämpi markkinaehtoisten yhtiöiden joukko ei ole valtion salkussa välttämätön.

Vuonna 2009 julkaistun Privatization Barometer -raportin perusteella Suomessa on Euroopan suurin yksityistämispotentiaali suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Valtion omistajaohjaus jakaantuu monitahoisesti eduskunnalle, valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolle, vastuuministereille, virkamiehille, valtion holdingyhtiölle Solidiumille ja omistettavien yhtiöiden hallituksille. Vastuunjako on tehty, mutta todellista pääomistajan tahdon ilmaisijaa on vaikea määrittää.

Koska tahto ei ole yksiselitteinen, ei ole helppo rakentaa myöskään sen mukaisia kannustin- ja vaikutinjärjestelmiä. Toimiva kannustinjärjestelmä lävistäisi koko valtio-omistamisen komentoketjun ja tähtäisi parhaaseen tulokseen niin kansalaisten, markkinoiden kuin yhtiöidenkin kannalta. Nykytilanteessa kaikkien vastuutahojen intressi ja kannustin ohjaa yhtiöiden säilyttämiseen valtio-omisteisena, vaikka se ei palvelisi sen enempää itse yhtiöitä kuin Suomeakaan.

Syyt valtio-omistukseen ovat suurelta osin historiallisia, eikä samoja perusteita voi enää soveltaa nykyisessä talouselämässä. Valtion perustehtävään ei kuulu yhtiöiden omistaminen.

Toki omistuksilla pyritään edistämään valtion perustehtävän toteutumista kriisiaikoina. Onko omistajuus kuitenkaan pitävämpi tae huoltovarmuudesta kuin sopimukset tai sääntely? Ja mikä onkaan se kriisi tai taho, jolta suojaudutaan? Huoltovarmuudesta on tullut niin epämääräinen käsite, ettei sillä voi perustella valtion nykymittaista yhtiöportfoliota.

Valtion merkittävä omistusosuus tukee yhtiön pysymistä suomalaisena: voidaan puhua pääkonttoristrategiasta. Strategia edistää kotimaisten resurssien käyttöä ja ehkäisee tytäryhtiötaloudeksi joutumista. On kuitenkin kyseenalaista, poistaako pääkonttoristrategia ongelman vai lykkääkö se sitä vain ajallisesti.

Tärkeämpää olisi puuttua niihin syihin, joiden vuoksi niin moni yritys pitää houkuttelevampana vaihtoehtona muuttoa ulkomaille. Kansallisella elinkeinopolitiikalla ja verotuksella voi tehdä paljon, vaikka kaikki globaalin kilpailun haasteet eivät olekaan selätettävissä. Lisäksi ainakin Stora Enson esimerkki osoittaa, ettei valtio-omistus itsessään pidä toimintoja Suomessa.

Valtio haluaa selvästikin varmistaa määräysvaltansa yrityksissä moninkertaisesti. Määräysvallan saavuttamiseen ei missään tapauksessa vaadita yhtiön kaikkia osakkeita, harvoin edes 50,1:tä prosenttia. Varsinkin suurissa yrityksissä, joissa omistus on hyvin hajaantunutta, määräysvalta on saavutettavissa 10–30 prosentin osuudella. Ainoastaan holdingyhtiö Solidiumin omistusosuudet ovat tässä luokassa, mikä pitkälti selittää edellä mainitun yksityistämispotentiaalin.

Solidium voi olla samanaikaisesti niin kotimaisen omistajuuden tulevaisuuden turva kuin askel markkinaehtoiseen ratkaisuun. Solidium hoitaa valtion omistuksia suomalaisissa, kansallisesti tärkeissä kaupallisissa yhtiöissä, joista enemmistö kuuluu maan 50 suurimman yrityksen joukkoon.

Jossain vaiheessa Solidiumin osittainen yksityistäminen ja pörssilistaus vaikuttavat mielenkiintoiselta ja mielekkäältä vaihtoehdolta. Se tarjoaisi valtiolle miljardien myyntitulot ja yksityistämisestä koituvat tehokkuushyödyt. Valtion yhtiöomistuksilla tavoittelemat strategiset intressit eivät vaarantuisi, jos valtio säilyttäisi edelleen määräysvaltansa Solidiumissa.

Valtion eläkerahaston toimitusjohtajan Timo Löyttyniemen Pörssisäätiölle laatiman, viime vuonna julkaistun raportin mukaan mukanaolo pörssissä pitäisi valtion "kaidalla polulla", etenkin jos valtio vähemmistöomistajana joutuisi varomaan ylimääräisten poliittisten tavoitteiden asettamista yhtiöille.

Lisäksi on tärkeää huomata, että suomalaisilla kotitalouksilla on yli 70 miljardin euron pankkitalletukset, joita on mahdollista kanavoida pörssisijoituksiin.

Solidiumin listaaminen pörssiin kasvattaisi etenkin Helsingin pörssin vetovoimaa, ja yksityiset kotimaiset sijoittajat pääsisivät suoriksi kansallisvarallisuuden omistajiksi. Tällöin myös pörssin vaihto kasvaisi, mikä vahvistaisi yritysrahoitusmarkkinoita.

Valtio-omistajuuden idea sekä sen käytännön monitahoisuus luovat kitkaa ja epäluuloa yksityisillä markkinoilla. Tästä syntyy preemio eli lisähinta, jota valtionyhtiöt pulittavat ainakin markkina-arvossaan.

Valtion suuret omistukset markkinaehtoisissa yrityksissä ovat jäänne, joka ei enää palvele muita kuin suomalaisia poliitikkoja ja virkamiehiä, joille ne tarjoavat vallan välineen ja lisätuloa. Suunnitelmallinen ja ammattimainen yksityistäminen sen sijaan piristää niin julkista taloutta, kotimaisia rahoitusmarkkinoita kuin itse yhtiöitäkin.

Suomessa on aika tehdä selvä rajanveto kaupallisten yhtiöiden ja valtion omien työkalujen välillä. Ruotsi näytti omistajapoliittista rohkeutta ja esimerkkiä aloittamalla määrätietoisen yksityistämisen.

Harri Ojala, Asiamies, Tampereen kauppakamari

Prakseologia ja epävarmuus

Jo itse toiminnan käsitteeseen liittyy epävarmuus tulevasta. Toimintaan liittyy valinta, mutta jos tiedät jo tulevaisuuden, silloin ei ole tarvetta valinnalle, mikä tarkoittaa, ettet toimi. Olisimme kuin laitteita, jotka reagoivat herätteisiin ilman omaa tahtoa.

"Action implies uncertainty about the future"

Emme tiedä tulevaisuutta. Edes luonnontieteet eivät pysty kertomaan tulevaisuutta, ne kertovat ainoastaan mahdolliset ratkaisut sarjasta määriteltyjä tapahtumia. Ne jättävät kaksi aluetta ennalta arvaamattomiksi:

a) Tosiasiat luonnosta, joita emme tunne (Unknown facts of nature)

b) Ihmisen valinnat (Human choices)

Tietämättömyytemme kahdesta näistä seikasta vaikuttaa kaikkeen ihmisen toimintaan epävarmuutena. Ihmisen toiminta suhteessa tulevaisuuteen voidaan luokitella kolmella tavalla:

1.Uhkapeli (Gambling)

2. Spekulointi (Speculation)

3. Suunnittelu / "Insinööritaito" (Engineering)

Uhkapelissä tiedetään sarjan tapahtumia lopputulosten tiheys. Mutta tämä tieto ei auta meitä voittamaan tietyssä erityisessä tapauksessa. Joudumme nojaamaan onneen.

Spekulaatiossa pyrimme mukauttamaan toimintamme suhteessa kykyymme ymmärtää tulevaisuutta. Otamme edelleen riskiä, mutta sitä vähentää lisätiedon hankinta lopputuloksesta. Kaikki ihmisen toiminta perustuu spekulaatioon.

Suunnittelussa / "Insinööritaidossa" tiedämme kaiken tarvittavan rakentamaan välineitä, kuten työkaluja tai laitteita, tietyn päämäärän saavuttamiseksi. Pidämme huolta varatoimenpiteistä ja turvallisuudesta rajaamaan sattumasta johtuvaa epävarmuutta. Tavoitteena on toimintamme elementtien täysi hallinta.

Onko yhteiskuntasuunnittelu mahdollista?

Puheessa käytetään termiä "yhteiskuntasuunnittelu"(social engineering), mutta tämä ei ole muuta kuin synonyymi yksinvaltiudelle ja totalitarismille. Yhteiskuntaa ei voi suunnitella. Ihmisiä ei voi käsitellä samoin kuin insinööri käsittelee koneensa ratasta. Edes diktaattori ei pysty korvaamaan utopian luomiseksi ihmisten tahtoa omallaan. Yksilön tulee uskoa, että tietty teko vie hänet lähemmäksi onnellisuutta ja diktaattori ei voi pakottaa sellaista käsitystä.

Prakseologia mahdollistaa ennustaa loogisella varmuudella eri toimintatapojen lopputulokset, mutta tämä ennustus ei koskaan pidä sisällään mitään määreellistä. Toisin sanoen voidaan sanoa (muiden asioiden pysyessä ennallaan), että kullan kysynnän laskusta seuraa kullan hinnan lasku. Mutta ei voida ennustaa, kuinka monta dollaria hinta tulee laskemaan, koska toimivan ihmisen tahdolle ei ole mahdollista saattaa numeroa. Prakseologi, joka tekee määrällisen ennustuksen minkä tahansa tuotteen hinnasta tai sen ajoituksesta, ei tee prakseologista ennustusta vaan ilmaisee henkilökohtaisen yrittäjällisen mielipiteensä. 

Kuten on ilmeistä, jokaiseen ihmisen tekoon liittyy epävarmuus. Emme voi tietää tulevaisuutta, voimme ainoastaan pelata uhkapeliä, spekuloida tai käyttää insinööritaitoa. Kaikissa näissä kolmessa lähestymistavassa on kiistämättömät riskinsä. Ennustuksilla voimme osoittaa sarjan loogisia tuloksia, mutta nämä lopputulokset voivat olla ainoastaan laadullisia eivätkä määrällisiä.