torstai 31. joulukuuta 2009

Vuosi 2009

Vuoden vaihde on sopiva hetki vanhan vuoden paketoimiselle ja tulevaisuuden kurssin tarkastamiselle, mikäli tätä ei tee jatkuvana prosessina. Lieneekö vanhenemisella vaikutuksensa, mutta nykyisin päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet tuntuvat kuluvan älyttömän nopeasti. Onneksi myös onnellisesti. Vuosi 2009 oli sanalla sanoen mahtava vuosi, joka sisälsi monia kohokohtia. Tässä muutama poiminta vuoden paketoimiseksi.

Häät

Vuoden 2009 ehdoton kohokohta oli naimisiinmeno ja kaikki siihen liittyvä. Päivämäärän 18.7.2009 muistan todennäköisesti ikuisesti. Upea päivä, jolloin läheisimmät ihmiset yhtäaikaa koolla todistamassa onneamme. Tähän päälle vielä rento häämatka Karibialla ja Miamissa. Unelmaa. Kiitos Merja, kiitos bestman ja kaasot, kiitos häävieraat!

Valmistuminen (KTM)

Gradun tekeminen kokopäivätyön ohessa tietää pitkiä viikonloppuja yliopiston kirjastossa ja tietokoneluokassa. Kevät meni pakertaessa, kesä vääntäessä ja lopulta syksyllä koitti se viimeinen piste. Helpottava tunne, kun on vihdoin saanut paperit valmiiksi. Kiitos opiskelukaverit, kiitos Boomi, kiitos Tampereen yliopisto.

Marathon

Kesäkuussa 2009 lunastin lupaukseni ja juoksin elämäni ensimmäisen marathonin, Paavo Nurmi Marathonin Turussa ja syyskuussa ensimmäisen Pirkan Hölkän. Kuten blogissani kirjoitin, marathon on ei ole 42km juoksu vaan useamman kuukauden kestävä matka. Hieno harrastus ja varsinaisen suorituksen jälkeen maalissa on euforinen fiilis. Syksyllä löysin personal trainerikseni Heikki Harjun, jonka avulla harjoittelu- ja ravintomaailma on mennyt aivan uudelle asteelle. Energiaa riittää! Kiitos Tero Isokauppila, Heikki Harju ja kaikki matkan varrella kannustaneet.

Unelmatyö

Joulukuussa 2008 olin juuri aloittanut unelmatyössäni. Vuoden aikana opin enemmän kuin KTM-tutkinnossa yhteensä. Hieno yhtiö, tekemisen meininki ja upeat työkaverit. Kiitos kollegat.

Blog

Tämä blogi on nyt puolen vuoden ikäinen baby. Kirjoittaminen ja ajatusten jakaminen ovat osoittautuneet hyväksi kokemukseksi. Kirjoitusintoa riittää ja oma ajattelu on kehittynyt. Blogin kautta olen saanut arvokkaita ajatuksia ja vinkkejä, jotka muuten olisivat jääneet saamatta. Kiitos kaikki kommentoijat ja lukijat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails