perjantai 1. tammikuuta 2010

Breathe Business

Uuden vuoden kunniaksi päätin hieman uudistaa blogiani. Näkyvimmät muutokset tapahtuivat blogin nimessä ja ulkoasussa. Koska kyseessä ei ole omaelämäkertablogi vaan enemmänkin teemablogi, muutin nimen paremmin sen sisältöä kuvaavaksi.

Breathe Business on nyt blogi, joka haistelee liike-elämän tuulia, vetää sisuksiinsa syvällisimpiä viisauksia ja puhaltaa ulos pohdintoja taloudesta, omistajuudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta.

Nimen tarina juontuu havainnosta, jonka mukaan liike-elämässä ja kaupallisella alalla on suuri joukko ihmisiä, jotka tekevät työnsä hyvin, lukevat alan kirjallisuutta ja ovat oppineet niissä opetetut asiat, mutta silti he eivät ole syvällisesti sisäistäneet, mistä liike-elämässä on kyse. Heiltä puuttuu intohimo, nälkä ja himo bisnestä kohtaan.

Toisille ihmisille bisnes on sen sijaan asenne, arvo, uskonto ja elämäntapa. Aivan kuten urheilijoiden suhde omaan leipälajiinsa, myös bisnestä voi tehdä "rakkaudesta lajiin". Breathe Business on ennen kaikkea mind set ihmisille, joiden intohimona on tehdä bisnestä. He elävät täysillä mukana talouden tilanteissa, rakastavat kilpailua vapailla markkinoilla ja hengittävät joka solullaan bisneksen väreilevää ilmaa viedäkseen asioita eteenpäin.

Uusi suuntaus konkretisoituu sekä sisällössä että ulkoasussa. Sisällöllisesti muutokset eivät ole kovin merkittäviä vaan suuntaus oli nähtävissä jo syksyn teksteissä. Jatkossa tekstejä tulee kenties harvemmin, mutta entistä enemmän valittuihin aihealueisiin fokusoituen. Ulkoasun suhteen värimaailma muuttui ja sivustolle rakentuu matkan varrella subjektiivinen linkkikokoelma taloudesta, omistajuudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta.

Kommentit kasvattavat blogin arvoa, joten olen kiitollinen kehitysideoistasi.

1 kommentti:

Related Posts with Thumbnails