Jyväskylän yliopiston yrittäjyyden professori Matti Koiranen on kiteyttänyt kirjassaan Perheyrityksen johtaminen (2003, 52-53) kuvauksen hyvästä perheyrityksen omistajasta niin osuvasti, että se ansaitsee tulla suoraan siteeratuksi. Tähän ei ole paljon lisättävää.
"Hyvässä omistusrakenteesa yrityksellä on vain sellaisia omistajia, joilla on aito kiinnostus valvoa ja tukea yritysjohtoa tai jotka itse ovat yrityksen johdossa. Omistajien kesken ei ole liikaa toimintaa haittaavia näkemyseroja. Jos yrityksessä on suvun ulkopuolinen johto, omistajat ovat yleensä niin vahvoja, että kykenevät muodostamaan voimakkaan hallituksen. Tämä voimakas hallitus on johdosta riippumaton, mutta se on myös kykenevä tukemaan johtoa.
Hyvä omistaja ajattelee paitsi omaa etuaan myös omistamansa yrityksen etua. Hän asettaa hallitustyöskentelyn, strategioinnin ja budjetoinnin avulla johtoa ja henkilöstöä motivoivat tavoitteet. Hyvä omistaja on mukana luomassa innostavaa visiota yrityksen henkilöstölle sekä perheen omalle jälkikasvulle.
Hyvä omistaja luo yritykselle riskinottopolitiikan. Vaikka omistuksella on kiusallinen taipumus pirstaloitua ja "laimentua" yrityksen sukupolvenvaihdosten myötä omistajakunnan kasvaessa nopeammin kuin yritys, hyvä omistaja jaksaa pysyä kiinnostuneena yrityksen kehittämisestä, omistajien yhteisestä hyvästä ja sidosryhmätasapainosta.
Perheyrityksen hyvä omistaja toimii eettisesti. Hän tunnustaa yrityksellä olevan myös yhteisöllistä ja yhteiskunnallista vastuuta. Rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja avoimuus ovat toiminnan tärkeitä ohjenuoria. Hyvän omistajuuden ideologia ja arvoperusta on pikemminkin uskollisen palvelijan (stewardship) vastuu kuin ylvään linnanherran (proprietorship) valta.
Hyvä omistaja luottaa muihin ihmisiin ja on itse luotettava. Hyvä omistaja toimii linjakkaasti myös monitavoitteisuuden ja paradoksisuuden keskellä. Hän osaa ajatella yrityksen tulevaisuutta, mutta hän osaa myös antaa arvoa aiempien omistajapolvien elämäntyölle. Hän tiedostaa, että muuttuvissa kilpailuoloissa yrityksen muutoskyky, -halu ja -ketteryys ovat jatkuvuudelle välttämättömiä.
Hyvä omistaja tavoittelee yrityksen taloudellisen lisäarvon avulla myös omaa vaurastumistaan, mutta niin tehdessään hän ei syyllisty häikäilemättömyyteen eikä ahneuteen toisten omistajien kustannuksella tai järkyttämällä yrityksen toimintaedellytyksiä. Perheyrityksen omistus on investointi, johon liittyy pitkän ajanjakson orientaatio ja johon liittyy, kuten investointeihin yleensäkin, odotus investoijalle tulevista tuotoista.
Hyvä omistajaperhe tajuaa, että tärkeämpää kuin perheen omistusosuuden suuruus on sittenkin yrityksen kilpailukyky niillä markkinoilla, joilla se toimii. Kyse on siis yhtä aikaa kyseisen toimialan kilpailutilanteesta ja perheen taloudellisista voimavaroista. Joissakin tapauksissa, esimerkiksi ripeästi kasvavissa tai hyvin pääomavaltaisissa perheyrityksissä, tämä tarkoittaa sitä, että perheyritys listautuu pörssiin ja oma-aloitteisesti pudottaa perheen omistusosuuden 20-40 prosentin tasoon turvatakseen listatuille osakkeille paremman vaihtuvuuden (likvidisyyden). Pääomaintensiivisillä aloilla voi olla todella vaikeata ylläpitää kilpailukykyä vain perheen omien varojen turvin. Erilaisilla osakesarjoilla voidaan vaikuttaa siihen, antaako perhe omistuksen äänivallan pudota alle puoleen, koska usein ulkopuolinen sijoittajaomistaja hakee yhtiöstä ensisijaisesti tuottokohdetta eikä niinkään äänivaltaa yhtiökokoukseen.
Mitä tarkkaan ottaen perheyrityksen hyvä omistaja jättää sukupolven vaihtuessa perinnöksi lapsilleen? Yrittäjähengen, rahaa, varallisuutta, toiminnassa olevan yrityksen, sidosryhmäsuhteita, perinteitä ja muistoja vaalittaviksi, tulevia haasteita, työstettyjä mahdollisuuksia, osaamista, arvoja ja asenteita. Tapa, jolla vetäytyvä omistaja toteuttaa sukupolvenvaihdoksen, mittaa hänen todellista suuruuttaan yrittäjänä ja ihmisenä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti