Vuoden vaihteen ja välipäivät vietin lomaillen Zürichissä Sveitsissä. Keskitalvella koko Euroopassa on kylmä, joten jos mielii aurinkolomalle on suunnattava suoraan alas Dubaihin tai kauas itään esim. Kaakkois-Aasiaan. Pitkä lento ei houkutellut lyhyelle lomalle, joten päädyimme kaupunkikohteeseen Euroopassa, jossa olisi myös talviaikaan tekemistä. Niinpä valinta suuntautui Sveitsiin ja Zürichiin.
Etukäteen olin kuullut Zürichistä enemmän negatiivisia kuin positiivisia kommentteja. Kaupunkia oli moitittu tylsäksi ja kalliiksi pankkikaupungiksi. Suurin yllätys kaupunkiin ennalta tutustuessani oli kuitenkin sen pienuus: kaupungissa on alle 380 000 asukasta eli se on vain hivenen suurempi kuin Tampereen talousalue ja selvästi pienempi kuin Helsinki. Züricihin alueella asuu toki n. 1,2 miljoonaa asukasta, joten mistään tuppukylästä ei ole kyse.
Ensimmäisestä päivästä lähtien ihastuin Zürichiin ja Sveitsiin. Todella siisti kaupunki, huoliteltu, paikat hyvässä kunnossa, ihmiset tyylikkäitä ja ystävällisiä, ei laitapuolen kulkijoita, autoilijat kunnioittavat jalankulkijoita suojatiellä, erittäin toimiva joukko- ja yksityisliikenne ja suotuisa ilmasto. Kaupungista huokuu vanha vauraus, täällä osataan hoitaa asiat ja on pitkä porvarillinen perinne.
Zürich on klassisen kaunis. Se on kuin Sveitsin Tampere. Kaupunki on järven rannalla ja sen keskustan halki virtaa vesi, talot nousevat rinteeseen kuten Pispalassa ja tunnelma on leppoisa.
Uuden vuoden kansanjuhla Zürich-järven rannalla oli hulppea! Satojatuhansia ihmisiä kokoontui järven rantaan katsomaan ilotulitusta ja juhlimaan hyvässä hengessä. Ihmisten ystävällisyys ja hyväntuulisuus oli silmiinpistävää.
Verotuksen suhteen Sveitsi on edelläkävijä Euroopassa. Siellä on selvästikin ymmärretty, että verot maksetaan euroissa ei prosenteissa. Kuulemma korkeimmillaankin veroprosentti Sveitsissä nousee vain 25%:iin tyypillisen veroprosentin ollessa 10-15%. Sveitsissä kunnilla (kantoneilla) on suuri vapaus päättää asukkaidensa verotuksesta, mistä syystä ne pystyvät neuvottelemaan asukkaidensa kanssa sopivasta yksilökohtaisesta verotuksesta. Tästä syystä varsin monet urheilijat kuten F1-tähdet Heikki Kovalainen, Kimi Räikkönen, Michael Schumacher, Fernando Alonso, Alain Prost, Jacques Villeneuve, Jean Alesi, Lewis Hamilton ja David Coulthard sekä miljonäärit kuten IKEA:n Ingvar Kamprad ja monet muut asuvat nimenomaan Sveitsissä. Lisäksi maassa on vanha vaurauden kulttuuri, mistä syystä se on rauhallinen elinympäristö myös tunnettummille tähdille. Maa on myös monen monikansallisen yrityksen pääkonttorin paikka alhaisesta verotuksesta, hyvistä yhteyksistä, turvallisesta maaperästä sekä kehittyneestä pankkijärjestelmästä johtuen, joten se pystyy tarjoamaan houkuttelevia työpaikkoja niin sveitsiläisillä kuin ulkomaalaisille.
Tähän asti pidin Sveitsin lähidemokratiaan perustuvaa hallintomallia sekavana ja hitaana. Maa on tunnettu puolueettomuudestaan ja se on pysytellyt myös EU:n ulkopuolella. Naiset saivat äänioikeuden liittovaltion vaaleissa vasta vuonna 1971 ja viimeisessä kantonissa tuomioistuimen toimesta vuonna 1990. Sveitsiin tarkemmin tutustuessani olen kuitenkin alkanut ymmärtämään sen lähidemokratian etuja keskitettyyn järjestelmään verrattuna. Keskushallinto ei sittenkään välttämättä ole kehityksen mittari.
Sveitsin mallissa huomioni kiinnittyi ennen kaikkea kolmeen asiaa:
Ensinnäkin lähidemokratiassa valtaa ei ole keskitetty keskushallinnolle, joten päätöksentekijät ovat lähempänä päätösten kohteita. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kansalaisilla on intressi osallistua päätöksentekoon, koska käsiteltävät asiat ovat konkreettisempia ja heidän vaikutusvaltansa suorempaa. Sveitsissä tämä tarkoittaa lukuisia kansanäänestyksiä suomalaisin silmälasein katsottuna mitäänsanomattomista asioista, mutta toisaalta päätökset ovat sitten juuri sellaisia kuin sen alueen asukkaat haluavat eikä keskivertoisia virkamiespäätöksiä, jotka koskevat tasapuolisesti kaikkia koko valtakunnassa.
Toiseksi Sveitsin mallissa vastuu päätöksistä ja niiden toteuttamisesta on hyvin lähellä kansalaisia. Tämä parantaa etenkin verovarojen käytön läpinäkyvyyttä. Koska varainkäyttö painottuu alueille, on varainkäyttäjillä kasvot ja vastuu siitä, mitä yhteisillä varoilla saadaan aikaiseksi. Budjetit ja niiden seuranta ovat yksinkertaisempia ja vastuu suorempi kun turvana ei ole keskushallinnon pohjatonta kassaa eli veronmaksajien avoimia kukkaroita. Suomessa kunnat piiloutuvat helposti valtion selän taakse ja valtio taasen syyttää kuntia vastuidensa laistamisesta. Vastuunotto varainkäytöstä on harvinaista. Sveitsissä tämä näyttäisi toimivan.
Kolmas positiivinen piirre paikallisessa autonomiassa on aidon kilpailun synnyttäminen kuntien välille. Kilpailu kuntien välillä ajaa tehostamaan toimintaa sekä kannustaa hoitamaan asiat hyvin, koska huonosti hoidettu kunta ei houkuttele ihmisiä. Kuntien välillä on selviä eroja sen mukaan, miten niiden hallinto on hoidettu ja mitä asioita on painotettu. Nämä erot heijastelevat sen alueen asukkaiden toiveita ja näkyvät mm. asuntojen hinnoissa, veroprosentissa ja julkisissa palveluissa. Huonosti hoidetulla alueella asuntojen hinnat ovat alhaisemmat, mutta verot vastaavasti korkeammat. Suomessa kuntien väliset erot eivät valitettavasti heijastele juurikaan veroprosenteissa. Alin veroprosentti vuonna 2009 oli Kauniaisissa 16,5 ja korkein on 21, joka on nyt käytössä 17 kunnassa.
Marsalkka Mannerheimkin asettui viettämään eläkepäiviään Sveitsiin, eikä ihme, niin miellyttävältä elinympäristöltä maa vaikutti. Maa ja Zürich kaupunkina nousivat suosikkilistassani selvästi kärkikolmikkoon. Tänne pitää palata uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti