lauantai 16. tammikuuta 2010

Monopoly

Kuten aikaisemmassa blogissa mainitsin, sain joululahjaksi lautapelien kuninkaan eli Monopolyn. Toisin kuin monet muut lautapelit, Monopolya ei voi pelata vain ajanvietteenä, Monopolyssa on pakko voittaa. Pelin idea on hyvin yksinkertainen, sääntöjen mukaan "Pelissä ostetaan, vuokrataan ja myydään omaisuutta. Varakkain pelaaja on voittaja.".

En myönnä ottavani peliä yhtään tosissaan, mutta hain kuitenkin kirjastosta Alan Axelrodin kirjan Kaiken minkä opin bisneksestä opin pelaamalla Monopolia. Kirja itsessään on huono, mutta peli niin hieno, että tässä muutama vinkki pelipöytään.

Monopolyn keskeisimmät opetukset

1) Kassavirta on kuningas

Jokainen pelaaja saa alussa 1500 rahaa, minkä jälkeen kassanhallinta on tasapainoilua investointitahdin ja riittävän käteiskassan välillä. Pelin keskeisin oppi on kuitenkin ymmärtää kassavirran merkitys eli nykyisten ja tulevien tulo- ja menovirtojen hahmottaminen. Suurikaan kassa ei itsessään riitä, jos oletettu menovirta on suurempi kuin tulovirta.
Kierroksen oletettu kassavirta on mallinnettavissa. Kierroksen kiertämällä saa 200 rahaa ilman poikkeuksia ja oletettava menovirta kasvaa sen mukaan, miten paljon kilpailijoilla on monopoleja ja niillä rakennuksia. Suhteuta kassasi tähän, koska kassakriisi johtaa syöksykierteeseen, jossa omaisuudesta joutuu luopumaan alle niiden käypien arvojen.

2) Arvonmääritys

Lainhuudatustodistuksissa ja pelilaudassa on painettuna tonttien hankintahinnat. Nämä ovat kuitenkin vain alkuperäiset hankintahinnat, jolla ruutuun osunut voi ostaa tontin pankilta itselleen. Kun tämä kauppa on tehty, ei painetulla luvulla eli historiallisella arvolla ole muuta merkitystä kuin panttausarvo pankille (puolet painetusta arvosta). Ei siis pidä lukittautua laudassa lukevaan hintaan (historialliseen arvoon) vaan on ymmärrettävä, mistä tontin arvo todellisuudessa muodostuu. Ensinnäkin arvot ovat subjektiivisia eli eri tonteilla on eri henkilöille erilainen arvo. Jos joku omistaa kaksi samaa tonttia ja tarvitsee sinun omistaman kolmannen tontin saadakseen monopolin ja päästäkseen rakentamaan, on kyseisen tontin arvo hänelle hyvinkin arvokas. Toiseksi vapaana olevien tonttien määrän pieneneminen nostaa kaikkien tonttien arvoja. Lähtökohtaisesti tällöin huutokaupassa hinnat kohoavat ja jo omistamiesi tonttien arvot nousevat eli niiden kaupankäyntiarvo kasvaa. Kolmanneksi
tontista maksettavan arvon pitäisi perustua tulevaisuuden tuotto-odotuksiin. Eri tonteilla on erilaiset vuokratasot ja erilaiset tuotto-arvot, joten hinnanmuodostuksen tulisi perustua näihin tuottotasoihin.

3) Investoi, investoi, investoi

Kasvukerroin on Monopolyssa kova. Kun saat talon rakennettua vuokrahinnat kasvavat usein kymmenkertaisiksi. Jos kanssapelaajat eivät ole pitäneet huolta kassastaan, tarjoutuu ensimmäisenä monopolin kokoon saaneelle usein hyviä rokotuspaikkoja. Siksi ensinnäkin aina kun saapuu vapaalle tontille, kannattaa ostaa. Toiseksi aina kun joku jättää tontin ostamatta ja se tulee huutokaupattavaksi, kannattaa huutaa vähintään nimellishintaan asti ja usein jopa sen yli. Kolmanneksi kannattaa pyrkiä luomaan asuntopula investoimalla asuntoihin, ei hotelleihin. Asunnoista on Monopolyssa pula ja keinotekoisen asuntopulan luominen on oiva tapa estää kilpailijoita kasvamasta. Toki varoituksen sana, investointitahti on aina suhteutettava kassatilanteeseen eli oletettavaan tulevaan kassavirtaan.

Monopolyn matematiikkaa

Mahdollisia heittoyhdistelmiä on 36 kappaletta.

1/36 tuottaa summan 2
2/36 tuottaa summan 3
3/36 tuottaa summan 4
4/36 tuottaa summan 5
5/36 tuottaa summan 6
6/36 tuottaa summan 7
5/36 tuottaa summan 8
4/36 tuottaa summan 9
5/36 tuottaa summan 10
2/36 tuottaa summan 11
1/36 tuottaa summan 12

Tontti / Osumismahdollisuus
Ruskea / 24%
Vaaleansininen / 39%
Vaaleanpunainen / 43%
Oranssi / 50%
Punainen / 49%
Keltainen / 45 %
Vihreä / 44%
Tummansininen / 27%
Rautatiet / 64%
Laitokset / 32%

Fiksuimmat sijoitukset

Oranssi (osumatodennäköisyys 52,4% ja palautus 25% sijoituksesta jokaisella pysähdyksellä)
Punainen (osumatodennäköisyys 52% ja palautus 19% sijoituksesta jokaisella pysähdyksellä)
Keltainen (osumatodennäköisyys 47% ja palautus 18% sijoituksesta jokaisella pysähdyksellä)
Vaaleanpunainen (osumatodennäköisyys 46% ja palautus 19% sijoituksesta jokaisella pysähdyksellä)
Rautatiet (osumatodennäköisyys 46% ja palautus keskimäärin 16%)

Pelilaudan kiertäminen vie yleensä viisi vuoroa

Jokainen pelaaja heittää todennäköisesti tuplat kerran kierroksen aikana

Jokainen pelaaja saapuu todennäköisesti neljälle 28:sta tontista yhdellä kierroksella

Pelin alussa tarvitset pärjätäksesi 150-200 euroa käteistä. Jos kentällä on yksi monopoli, tarvitset 300 euroa käteistä. Sen jälkeen tarve kasvaa suhteessa monopolien määrään.

Poimintoja Monopoly-kirjasta

Bisnes on peli, maailman hienoin peli, jos osaat pelata sitä. - Thomas J. Watson Sr., IBM:n perustaja

Yhtäläiset mahdollisuudet tarkoittaa sitä, että jokaisella on sama mahdollisuus olla oppimatta mitään. - Laurence J. Peter, bisnesteoreetikko

Voitontahtoa löytyy kaikilta, mutta voittajia tulee niistä, joilla on tahtoa valmistautua. - Mark Cuban, koripallovalmentaja

Kaikki riippuu valmistautumisesta. Nooakaan ei ryhtynyt rakentamaan arkkia sateen jo alettua. - Warren Buffet

Raha on kuin lantaa. Jos levität sitä ympäriinsä, se tuottaa paljon hyvää, mutta jos kasaat sen yhteen paikkaan, haju on kamala. - Clint W. Murchison, amerikkalainen yrittäjä ja rahoittaja

Ainoastaan utelias löytää tilaisuuksia ja vain riskejä ottamalla niistä voi hyötyä. - Clarence Birdseye

Rohkeus on liike-elämässä ensimmäiseksi, toiseksi ja kolmanneksi tärkein asia. - Thomas Fuller, fyysikko ja filosofi

Lainaa rahaa tiettyyn hintaan, sijoita se tuottavammin ja pistä erotus taskuusi. Niin yksinkertaista se on. - Robert Goizueta, Coca-Cola Companyn entinen pääjohtaja

Bisnes ei ole tähtitiedettä. Olemme valinneet yhden maailman yksinkertaisimmista ammateista. - Jach Welsh

Yrityksille ei ole leposijaa kilpailuun perustuvassa taloudessa. - Alfred P. Sloan, General Motorsin entinen johtaja

Voittajat ovat ihmisiä, joilla on hauskaa - ja jotka saavuttavat tuloksia intonsa ansioista. - Tom Peters, kirjailija ja konsultti

Vaikeinta maailmassa on ymmärtää tuloveroja. - Albert Einstein

Älä koskaan mainitse liikeneuvotteluissa hintaa ensimmäisenä. - Sheikki Ahmed Zaki Yamani

Kapitalismi ilman konkurssia on kuin kristinusko ilman helvettiä. - Frank Borman, astronautti ja liikemies

Jos en luota johonkuhun, en anna hänelle lainaa, vaikka hänellä olisi kaikki maailman vakuudet. - J. P. Morgan

Rahan tekeminen ei pakota ihmistä toimimaan kunniaansa tai omaatuntoaan vastaan. - Paroni Rotschild, ranskalainen filantrooppi ja suurkapitalisti

Ole sellainen pelaaja, jolle muut eivät pane pahakseen hävitä. - Philip Orbanes, Monopoly-oppaan kirjoittaja

Liiketoimissa viillämme toistemme kurkkuja auki, mutta silloin tällöin istumme samaan pöytään ja käyttäydymme hyvin. - Aristoteles Onassis, kreikkalainen laivanvarustaja

Mitä pitää tehdä kun vastustajasi on hukkumaisillaan? Avaa vesiletku ja työnnä se hänen suuhunsa. - Ray Knoc, McDonaldsin perustaja

Ole ystävällinen ihmisille matkallasi ylöspäin, sillä kohtaat heidät taas jälleen matkalla alaspäin. - Wilson Mizner, hotellinomistaja

Yleensä ihmisten ura katkeaa ylimielisyyteen. - Micheal Eisner, Disneyn pääjohtaja

Käytä 50 000 dollarin sijoittamiseen yhtä paljon energiaa kuin käytit sen ansaitsemiseen. - Ivan Boesky, sijoittaja

Kapitalismin ongelmana ovat ihmiset, jotka eivät osaa johtaa yrityksiä. He haaskaavat pääomaa, antavat sen kuihtua pois. - Steve Forbes, Forbes-kustantaja

Osta osakkeita kuin ruokatavaraa, äläkä kuten hajuvettä. - Warren Buffet

Pysyäkseen pystyssä yhtiön täytyy pyrkiä lisäämään arvoaan pitkällä tähtäimellä eikä juosta nopean rahan perässä. - Charles G. Koch, Koch Industries-yhtiöiden toimitusjohtaja

Mikään halpa ei ole omistamisen arvoista. - Elisabeth Arden, amerikkalainen kosmetiikkatehtailija

Ahneus on hyvästä. - Gordon Gekko (Michael Douglas) Wall Street-elokuvassa

Mikäpä yhteiskunta ei rakentuisi ahneuden varaan? - Milton Friedman

Vapaa kilpailu on turhaa ja monopoli tehokas. - Don Vito Corleone hahmo Mario Puzon Kummisetä-elokuvassa

Monopoli on hirvittävä asia, kunnes omistat sen itse. - Rubert Murdoch, mediakonsernin omistaja

maanantai 11. tammikuuta 2010

Ten Pro Liberty Books of the Decade

Ruotsalaisen Johan Norbergin blogista bongasin Atlasnetworkin tekemän listauksen "Ten Pro Liberty Books of the Decade" vuosikymmenen kymmenestä parhaasta vapautta edistävistä kirjoista. Valitsijaraati ja varsinainen lista ovat sen verran kovaa luokkaa, että vaikka olen lukenut teoksista vain yhden, Johan Norbergin In Defence of Global Capitalism, en voinut vastustaa kiusausta ja laittaa listaa Amazoniin. Listaus on seuraavanlainen:

1. Mystery of Capital: Why Capitalism Triumphs in the West and Fails Everywhere else (Hernando de Soto)

Hernando de Soto’s seminal The Mystery of Capital made him one of the most famous economists in the world. The book earned him praise from New York Times Magazine, “To the leaders of poor countries, de Soto’s economic gospel is one of the most hopeful things they have heard in years.” In Mystery, de Soto revolutionized the development debate, and had the rare privilege of testing the application of his ideas. De Soto offers a more realistic alternative to 20th century redistribution schemes that achieved little more than inflating political power, encouraging corruption, impeding the rule of law, and perpetuating poverty. Aware that developed countries did not start wealthy, and weren’t assisted by foreign aid, the De Soto coordinated a series of empirical investigations to identify what prevents the Third World from reaching the same level of development as the First. He discovered that institutional costs imposed by governments all over the world are the main obstacles to reducing poverty. Real estate is the most emblematic case. The fact that states do not recognize the property rights of millions of people to the homes they effectively own prevents them from capitalizing on goods that sum billions of dollars. Free exchange and initiative has made poverty more of an exception than a rule in the developed world, and it is the lack of freedom that imprisons millions of people in a condition of poverty. No book of this decade demonstrates this better than The Mystery of Capital.

2. Radicals for Capitalism: a Freewheeling History of the Modern American Libertarian Movement (Brian Doherty)

The first decade of the new century marks the end of a tradition in classical liberal literature. Starting in the 1920s, with the release of Mises’s Socialism, the libertarian current has been punctuating each decade with a mark in the liberal tradition. The 1930s had Nock’s Our Enemy, the State; the 1940s had Hayek’s The Road to Serfdom; the 1950s, Rand’s Atlas Shrugged; the 1960s, Friedman’s Capitalism and Freedom; the 1970s, Nozick’s Anarchy, State and Utopia; the 1980s, Rothbard’s The Ethics of Liberty; and the 1990s closed the century with The Black Book of Communism. Heirs of a rich tradition, the classical liberals of the 21st century found themselves responsible for carrying the torch of freedom with new intellectual rigor. Radicals for Capitalism is indispensable in that enterprise. With this comprehensive introduction to libertarian thought, Brian Doherty allows scholars of the new century to write their first pages aware of their place in classical liberal tradition.

3. The Myth of the Rational Voter: Why Democracies Choose Bad Policies (Bryan Caplan)

The central insight in Bryan Caplan’s book is audacious and counterintuitive: the rationality of our actions has a cost, and the incentive structure of democracy makes that cost too high for voters. Instead of guiding themselves rationally in the political sphere, voters are usually guided by the collateral effects of their political beliefs. The Myth of the Rational Voter has served as a theme for TV shows, an entire issue of Critical Review, and was reviewed in The Economist and The New Yorker. Tyler Cowen called it “one of the best books on public choice in twenty years.” For Nicholas Kristof it was the best political book of 2008.

4. Justice and its Surroundings (Anthony de Jasay)

No other anarcho-liberal makes use of the instruments of rational choice with such originality and sophistication as de Jasay. From essays about the needlessness of the state to provide social order to a critique of contemporary theorists of justice, de Jasay manages to produce academic work that blends the technical with the humorous. Justice and Its Surroundings demands careful attention and familiarity with themes of political science and game theory to be properly digested, but the reward is access to one of the most fertile and least conventional minds of contemporary classical liberal literature.

5. The Bourgeois Virtues (Dierdre McCloskey)

Arguably the most ambitious classical liberal academic project of the decade, The Bourgeois Virtues argues not only that the market economy is more efficient, but it makes us better, more virtuous people. Moreover, in her 600+ page tome (supposedly the first in a series of four), McCloskey presents her case to a target audience that has been conditioned to throw rocks at the sound of the word “bourgeoisie.” She balances her herculean effort with a conversational tone that doesn’t compromise her erudition. By promoting hope, faith, love, justice, courage, thrift and prudence, this book manages quite successfully to defend the thesis that the market not only allows man to gain the world, but also helps him not to lose his soul.

6. In the Defence of Global Capitalism (Johan Norberg)

A systematic refutation of the attacks of the anti-globalization movement, In Defense of Global Capitalism became a global phenomenon itself. After becoming a bestseller in Sweden in 2001, Johan Norberg’s title was translated into English in 2003 and into another 13 languages after that. The book eventually served as the basis for the documentary, Globalization is Good, produced by British Channel 4 and presented by Norberg himself. The popularity of his defense stems from the young author’s refusal to hide behind theoretical abstractions. Despite the title, Norberg goes beyond playing defense and tactfully exposes anti-capitalistic fallacies by shooting them down one by one with facts and science.

7. From Mutual Aid to Welfare State (David T. Beito)

The advent of the welfare state did not create aid networks out of nowhere. In fact, the welfare state only replaced voluntary, solidarity-based networks of social aid with a less efficient and more uniform bureaucratic structure. David Beito’s timely From Mutual Aid to The Welfare State tells the oft-ignored tale of mankind’s gravitation toward government-run welfare, and demonstrates that politics is not the only (nor the best) way to meet social needs.

8. The White Man's Burden: Why The West's Efforts to Aid the Rest Have Done So Much Ill and So Little Good (William Easterly)

William Easterly is the only author with two titles on this list. At its release in 2007, The White Man’s Burden managed to cause an impact even bigger than its predecessor. The book made it into the Best of The Year lists of both The Financial Times and The Economist, and provoked reactions ranging from Bill Gates (who claimed not to like the book) to Amartya Sen (author of a somewhat positive review for Foreign Affairs). Always provocative, Easterly asks why, after spending 2 trillion dollars on foreign aid in the 20th century, the West has not managed to produce sustainable economic growth in Africa and other developing nations. He argues that top-down prescriptions from Western planners do more to relieve post-colonial guilt than effectively eradicate poverty.

9. Elements of Justice (David Schmidtz)

Elements of Justice brings new depth and originality to the presentation of a classical liberal theory of justice. It presents “to each his own” as a work of cartography. In David Schmidtz’s map of justice – need, equality and reciprocity imprint their traces without the privilege of exclusiveness. Schmidtz offers a serious critique of Rawls’s and Nozick’s theories in this innovative and readable book on the way we think about justice.

10. The Elusive Quest for Growth: Economists' Adventures and Misadventures in the Topic (William Easterly)

At a time when the fight against poverty has become show business, The Elusive Quest for Growth stands out for its lucid and realistic analysis of economic development. William Easterly, a World Bank economist at the time the book was published, combined examples from his years of experience with a theoretical understanding that isn’t that of “a developmentalist”, but of an economist who studies development applying one of the most basic concepts of his science: incentives matter. The book is a written appeal to a wide audience, and it fomented a healthy skepticism in mass media about the bureaucratic altruism of institutions such as IBRD or IMF.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Sveitsi

Vuoden vaihteen ja välipäivät vietin lomaillen Zürichissä Sveitsissä. Keskitalvella koko Euroopassa on kylmä, joten jos mielii aurinkolomalle on suunnattava suoraan alas Dubaihin tai kauas itään esim. Kaakkois-Aasiaan. Pitkä lento ei houkutellut lyhyelle lomalle, joten päädyimme kaupunkikohteeseen Euroopassa, jossa olisi myös talviaikaan tekemistä. Niinpä valinta suuntautui Sveitsiin ja Zürichiin.

Etukäteen olin kuullut Zürichistä enemmän negatiivisia kuin positiivisia kommentteja. Kaupunkia oli moitittu tylsäksi ja kalliiksi pankkikaupungiksi. Suurin yllätys kaupunkiin ennalta tutustuessani oli kuitenkin sen pienuus: kaupungissa on alle 380 000 asukasta eli se on vain hivenen suurempi kuin Tampereen talousalue ja selvästi pienempi kuin Helsinki. Züricihin alueella asuu toki n. 1,2 miljoonaa asukasta, joten mistään tuppukylästä ei ole kyse.

Ensimmäisestä päivästä lähtien ihastuin Zürichiin ja Sveitsiin. Todella siisti kaupunki, huoliteltu, paikat hyvässä kunnossa, ihmiset tyylikkäitä ja ystävällisiä, ei laitapuolen kulkijoita, autoilijat kunnioittavat jalankulkijoita suojatiellä, erittäin toimiva joukko- ja yksityisliikenne ja suotuisa ilmasto. Kaupungista huokuu vanha vauraus, täällä osataan hoitaa asiat ja on pitkä porvarillinen perinne.

Zürich on klassisen kaunis. Se on kuin Sveitsin Tampere. Kaupunki on järven rannalla ja sen keskustan halki virtaa vesi, talot nousevat rinteeseen kuten Pispalassa ja tunnelma on leppoisa.

Uuden vuoden kansanjuhla Zürich-järven rannalla oli hulppea! Satojatuhansia ihmisiä kokoontui järven rantaan katsomaan ilotulitusta ja juhlimaan hyvässä hengessä. Ihmisten ystävällisyys ja hyväntuulisuus oli silmiinpistävää.

Verotuksen suhteen Sveitsi on edelläkävijä Euroopassa. Siellä on selvästikin ymmärretty, että verot maksetaan euroissa ei prosenteissa. Kuulemma korkeimmillaankin veroprosentti Sveitsissä nousee vain 25%:iin tyypillisen veroprosentin ollessa 10-15%. Sveitsissä kunnilla (kantoneilla) on suuri vapaus päättää asukkaidensa verotuksesta, mistä syystä ne pystyvät neuvottelemaan asukkaidensa kanssa sopivasta yksilökohtaisesta verotuksesta. Tästä syystä varsin monet urheilijat kuten F1-tähdet Heikki Kovalainen, Kimi Räikkönen, Michael Schumacher, Fernando Alonso, Alain Prost, Jacques Villeneuve, Jean Alesi, Lewis Hamilton ja David Coulthard sekä miljonäärit kuten IKEA:n Ingvar Kamprad ja monet muut asuvat nimenomaan Sveitsissä. Lisäksi maassa on vanha vaurauden kulttuuri, mistä syystä se on rauhallinen elinympäristö myös tunnettummille tähdille. Maa on myös monen monikansallisen yrityksen pääkonttorin paikka alhaisesta verotuksesta, hyvistä yhteyksistä, turvallisesta maaperästä sekä kehittyneestä pankkijärjestelmästä johtuen, joten se pystyy tarjoamaan houkuttelevia työpaikkoja niin sveitsiläisillä kuin ulkomaalaisille.

Tähän asti pidin Sveitsin lähidemokratiaan perustuvaa hallintomallia sekavana ja hitaana. Maa on tunnettu puolueettomuudestaan ja se on pysytellyt myös EU:n ulkopuolella. Naiset saivat äänioikeuden liittovaltion vaaleissa vasta vuonna 1971 ja viimeisessä kantonissa tuomioistuimen toimesta vuonna 1990. Sveitsiin tarkemmin tutustuessani olen kuitenkin alkanut ymmärtämään sen lähidemokratian etuja keskitettyyn järjestelmään verrattuna. Keskushallinto ei sittenkään välttämättä ole kehityksen mittari.

Sveitsin mallissa huomioni kiinnittyi ennen kaikkea kolmeen asiaa:

Ensinnäkin lähidemokratiassa valtaa ei ole keskitetty keskushallinnolle, joten päätöksentekijät ovat lähempänä päätösten kohteita. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kansalaisilla on intressi osallistua päätöksentekoon, koska käsiteltävät asiat ovat konkreettisempia ja heidän vaikutusvaltansa suorempaa. Sveitsissä tämä tarkoittaa lukuisia kansanäänestyksiä suomalaisin silmälasein katsottuna mitäänsanomattomista asioista, mutta toisaalta päätökset ovat sitten juuri sellaisia kuin sen alueen asukkaat haluavat eikä keskivertoisia virkamiespäätöksiä, jotka koskevat tasapuolisesti kaikkia koko valtakunnassa.

Toiseksi Sveitsin mallissa vastuu päätöksistä ja niiden toteuttamisesta on hyvin lähellä kansalaisia. Tämä parantaa etenkin verovarojen käytön läpinäkyvyyttä. Koska varainkäyttö painottuu alueille, on varainkäyttäjillä kasvot ja vastuu siitä, mitä yhteisillä varoilla saadaan aikaiseksi. Budjetit ja niiden seuranta ovat yksinkertaisempia ja vastuu suorempi kun turvana ei ole keskushallinnon pohjatonta kassaa eli veronmaksajien avoimia kukkaroita. Suomessa kunnat piiloutuvat helposti valtion selän taakse ja valtio taasen syyttää kuntia vastuidensa laistamisesta. Vastuunotto varainkäytöstä on harvinaista. Sveitsissä tämä näyttäisi toimivan.

Kolmas positiivinen piirre paikallisessa autonomiassa on aidon kilpailun synnyttäminen kuntien välille. Kilpailu kuntien välillä ajaa tehostamaan toimintaa sekä kannustaa hoitamaan asiat hyvin, koska huonosti hoidettu kunta ei houkuttele ihmisiä. Kuntien välillä on selviä eroja sen mukaan, miten niiden hallinto on hoidettu ja mitä asioita on painotettu. Nämä erot heijastelevat sen alueen asukkaiden toiveita ja näkyvät mm. asuntojen hinnoissa, veroprosentissa ja julkisissa palveluissa. Huonosti hoidetulla alueella asuntojen hinnat ovat alhaisemmat, mutta verot vastaavasti korkeammat. Suomessa kuntien väliset erot eivät valitettavasti heijastele juurikaan veroprosenteissa. Alin veroprosentti vuonna 2009 oli Kauniaisissa 16,5 ja korkein on 21, joka on nyt käytössä 17 kunnassa.

Marsalkka Mannerheimkin asettui viettämään eläkepäiviään Sveitsiin, eikä ihme, niin miellyttävältä elinympäristöltä maa vaikutti. Maa ja Zürich kaupunkina nousivat suosikkilistassani selvästi kärkikolmikkoon. Tänne pitää palata uudestaan.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Breathe Business

Uuden vuoden kunniaksi päätin hieman uudistaa blogiani. Näkyvimmät muutokset tapahtuivat blogin nimessä ja ulkoasussa. Koska kyseessä ei ole omaelämäkertablogi vaan enemmänkin teemablogi, muutin nimen paremmin sen sisältöä kuvaavaksi.

Breathe Business on nyt blogi, joka haistelee liike-elämän tuulia, vetää sisuksiinsa syvällisimpiä viisauksia ja puhaltaa ulos pohdintoja taloudesta, omistajuudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta.

Nimen tarina juontuu havainnosta, jonka mukaan liike-elämässä ja kaupallisella alalla on suuri joukko ihmisiä, jotka tekevät työnsä hyvin, lukevat alan kirjallisuutta ja ovat oppineet niissä opetetut asiat, mutta silti he eivät ole syvällisesti sisäistäneet, mistä liike-elämässä on kyse. Heiltä puuttuu intohimo, nälkä ja himo bisnestä kohtaan.

Toisille ihmisille bisnes on sen sijaan asenne, arvo, uskonto ja elämäntapa. Aivan kuten urheilijoiden suhde omaan leipälajiinsa, myös bisnestä voi tehdä "rakkaudesta lajiin". Breathe Business on ennen kaikkea mind set ihmisille, joiden intohimona on tehdä bisnestä. He elävät täysillä mukana talouden tilanteissa, rakastavat kilpailua vapailla markkinoilla ja hengittävät joka solullaan bisneksen väreilevää ilmaa viedäkseen asioita eteenpäin.

Uusi suuntaus konkretisoituu sekä sisällössä että ulkoasussa. Sisällöllisesti muutokset eivät ole kovin merkittäviä vaan suuntaus oli nähtävissä jo syksyn teksteissä. Jatkossa tekstejä tulee kenties harvemmin, mutta entistä enemmän valittuihin aihealueisiin fokusoituen. Ulkoasun suhteen värimaailma muuttui ja sivustolle rakentuu matkan varrella subjektiivinen linkkikokoelma taloudesta, omistajuudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta.

Kommentit kasvattavat blogin arvoa, joten olen kiitollinen kehitysideoistasi.
Related Posts with Thumbnails