sunnuntai 30. elokuuta 2009

Fuudis

Tämän viikon löytö oli Tampereella Puutarhakadulle avattu uusi terveellisen ruoan ravintola Fuudis. Fuudis myy salaatteja, wokkeja ja smoothieita tuoreista terveellisistä aineksista. Konsepti toimii vähän kuin Subway eli asiakas saa valita salaattinsa/wokkinsa ainekset linjastolta. Vaikutti varsin toimivalta idealta, vaikka pientä alkukankeutta oli vielä havaittavissa. Terveellinen ruokavalio on kasvava trendi, joten oli jo aikakin saada tällainen paikka Tampereelle. Nuoresta yrittäjästä välittyi aito yrittämisen into, palveluhalukkuus ja tekemisen meininki. Paikassa oli ilo asioida. Toivon todella, että yritys löytää asiakkaansa, saa vakiinnutettua ja laajennettua toimintaansa ja menestyy. Suosittelen lämpimästi.

4 kommenttia:

  1. Vaikka yksityisyrittäjyys ei olekkaan mun kuppi teetä, on se silti kannustamisen arvoinen asia. Kun yrittäjä itse on kassan takana palvelu on yleensä aina moitteetonta. Usein peittoaa helposti esim juuri S-ryhmän isännöimät paikat joista oletkin kirjoittanut.

    Kysymys muuten Tero sulle: tuetko mielummin hyvän kasvustrategian omaavaa liiketoimintaa (vaikka nyt esim. Stockmann Deli) vai yksityisyrittäjän pyörittämää paikkaa, jonka ainoa tavoite on saada leipä omaan pöytään. Oletusarvo on, että ruoka on saman hintaista ja tasoista sekä palvelu on molemmissa yhtä hyvää. Ketju/business vetoisessa paikassa palvelee joka kuukausi eri ihminen ja jälkimmäisessä 1-3 vakinaamaa.

    Tueko älykäs liiketoimintamalli lisäpisteitä? Haluatko tukea puoli-tuttua? Onko paikan omistajuudella mitään väliä vai onko se ihan sama jos asiakkaana saat rahoillesi parhaan mahdollisen vastineen saman tien?

    VastaaPoista
  2. Kiitos hienosta postauksesta! Minulle terveellisen ruoan ystävänä tämä on kokeilemisen arvoinen "pikaruokapaikka". Jos vain yrittäjien oma toiminta on sen mukaista (ja tietenkin tuote yhtä tuoretta, kuin kuvissa näyttäisi olevan), uskon, että Fuudis tulee vakiinnuttamaan paikkansa Tampereella ja miksei myös koko Suomessa.

    -Mikko-

    VastaaPoista
  3. Teron kysymys osui niin maaliin, että meni jopa viikkoja ennen kuin pystyn siihen mitään vastaamaan. Vieläkään en tunne, että vastaus olisi mitenkään vankalla pohjalla, joten varoitan poliittikkovastauksesta. Näin kuitenkin asiaa yritän lähestyä:

    1) Arvostan yrittäjyyttä ennen kaikkea asenteena. Sillä, onko yrittäjyys ulkoista vai sisäistä eli toteutuuko yrittäjyys ulkoisena yksityisyrittäjyytenä oman liiketoiminnan muodossa vai sisäisenä yrittäjyytenä esimerkiksi osana kasvuketjua, ei ole lähtökohtaisesti merkitystä. Henkilön asenne ja suhtautuminen työhön ovat ne ratkaisevat tekijät. Kaikilla ulkoisilla yrittäjillä ei ole yrittäjäasennetta ja toisaalta yrittäjäasenne ei edellytä omaa ulkoista yritystoimintaa.

    2) Arvostan myös omistajuutta. Omistajuus on minulle sitä, että laittaa omat rahat likoon ja ottaa riskiä liiketoiminnan kehittämiseksi. Sillä, onko omistajuus itse yrittäjyyden muodossa toimien tapahtuvaa ulkoista omistajuutta vai sisäisenä omistajuutena esimerkiksi kasvuyrityksen kasvattamista yksityisen pääoman muodossa, ei ole myöskään lähtökohtaisesti ratkaisevaa merkitystä. Kaikki ulkoiset yrittäjät eivät toimi omistajamaisesti ja toisaalta omistajuus ei edellytä sitä, että on itse sorvin ääressä.

    3) Kysymykseen kasvuyritys vai yksityisyritys vastaan siis, että tapauskohtaisesti se, joka toteuttaa paremmin yrittäjyyden ja omistajuuden ideaa. Vaakakuppi kallistuu yksityisyrityksen puoleen, etenkin jos yrittäjäomistaja on itse usein paikalla. Mutta, edellytän myös, että yksityisyrityksessä homma toimii. Koen turhauttavaksi seurata tiettyjen yksityisyritysten epäkohtia eli asioita, jotka ketjuissa paremmalla liiketoimintaosaamisella vain hoidetaan paremmin. Tulee vähän penkkiurheilijafiilis eli tekisi usein mieli huudella katsomosta neuvoja, miten joku homma kannattaisi korjata, mutta totuus on se, että kun on yrittäjäkokemusta esimerkiksi ravintola-alalta tasan nolla päivää, on turha lähteä tältä pohjalta viisastelemaan, miten hommaa tulisi hoitaa. Joka tapauksessa yksityisyritysten kaikkein suurin heikkous ketjuyrityksiin nähden on prosessiosaamisessa. Tämä heikkous paikataan usein (mutta ei aina) paremmalla palvelulla. Ketjuissa pääsääntöisesti on osaamista ja asioita on mietitty etukäteen ennen toteutusta. Yksityisyrityksissä ei pääsääntöisesti osaamista ole ollut vaan se on kasvanut tekemisen kautta: ensin on tehty ja sitten kenties korjattu ja opittu.

    Älykäs liiketoimintamalli tuo pisteitä ilman muuta. Näitä näkee liian harvoin, joten kun sellaisen kohtaa, mielellään sitä myös kannustaa. Liian usein tehdään asioita perinteiseen tapaan. Esimerkki älykkäästä liiketoimintamallista on Tampereella M-room eli miesten parturi vuosiveloituksella, mikä kattaa rajattomat käyntikerrat ilman ajanvarausta sekä tiettyjä lisäpalveluita (shampoot jne). Tällaisia ideoita lisää!

    Tuenko puolituttua? Kyllä henkilökohtaisissa ostoksissani.

    Onko omistajuudella väliä? Kyllä, paljonkin. Ostan mielummin taholta, jota arvostan (esim hyviltä tyypeiltä), vaikka korkeampaan hintaan, kuin keneltä tahansa. Vapaassa kilpailutilanteessa ja ilman tunnesiteitä mihinkään yritykseen kuitenkin asiakkaana saama laatu on se ratkaiseva tekijä.

    Toivottavasti tuosta soperruksesta saa jotain selvää...

    Tero

    VastaaPoista
  4. Kiitos loistavasta vastauksesta! Oma mielipiteeni on, että jos todella molempien palvelu olisi 100% sama ostaisin kasvuyrityksen osakkeita jonka jälkeen asioisin aina siellä. Mutta tosi elämässä asioin siellä missä saan eniten "bang for the buck" ja parasta palvelua. Usein se sattuu olemaan varsinkin suomessa siellä missä itse Herra/Rouva yrittäjä on tiskin takana...

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails