Björn Wahlroos: Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta

Samoin kuin Björn Wahlroosin ensimmäinen teos Markkinat ja demokratia - loppu enemmistön tyrannialle, myös hänen toinen teos Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta tuntui jotenkin tulleen sisältönsä osalta ohitetuksi varsin vähäisellä julkisella keskustelulla. Wahlroosia kyllä haastateltiin uuden kirjan julkistamisen aikoihin, mutta varsin vähän olivat toimittajat paneutuneet kirjan sisältöön, mistä syystä asiakeskustelu sisällöstä jäi sivuun ja päähuomio meni muuhun, kuten Wahlroosin muuttamiseen Ruotsiin. Ehkä se kertoo osittain Suomessa käytävän julkisen taloustieteellisen keskustelun tasosta. Harmi, koska kirja on erinomainen.

Björn Wahlroos: Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta

Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta

Wahlroosin aiempi teos Markkinat ja demokratia oli loistava taloudellinen ja yhteiskunnallinen teos. Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta jatkaa vähintäänkin samalla tasolla. Kirjat täydentävät sopivasti toisiaan, koska niissä otetaan varsin erilainen lähestymistapa samaan ilmiöön eli talouteen ja yhteiskuntaan. Siinä missä Markkinat ja demokratia on yhteiskunnallisempi, analyyttisempi ja pohjaa enemmän historiallisten syiden selittämiseen, Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta ottaa tarkasteltavakseen ennen kaikkea tieteellisestä maailmasta talouteen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun tulleet virheteoriat. Wahlroosin mukaan talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta ovat:

1. Menokuri tukahduttaa talouskasvun
2. Kapitalismi johtaa luonnonvarojen riistoon
3. Alijäämät hoituvat veronkorotuksilla
4. Tuloerot haittaavat talouskasvua
5. Inflaatio on kuluttajahintojen nousua
6. Markkinat eivät toimi tehokkaasti
7. Korot eivät voi laskea alle nollan
8. Vapaita markkinoita ei ole
9. Euforiat, paniikit ja romahdukset ovat helposti estettävissä
10. Keskuspankkien pitäisi vain torjua inflaatiota

Listauksesta löytyy varmasti monia mielipiteitä, mutta tämän kymmenen kohdan kautta Wahlroos tulee kirjassaan käsitelleeksi kiitettävän laajasti erilaisia taloudellisia ilmiöitä. Selvää on, että Wahlroos puolustaa kapitalismia ja markkinataloutta ja tekee sen hyvin argumentoiden. Käsittelen Wahlroosin omistajuutta koskevat kohdat omana erillisenä blogitekstinä, koska niihin kiinnitin kiinnostuksestani johtuen erityishuomiota. Nämä sisältyivät kappaleeseen "Kapitalismi johtaa luonnonvarojen riistoon". Kymmenestä kohdasta varsin moni kannattaa lukea sekä Kreikan että Suomen tilanne takaraivossa. Tällöin useat julkisuudessa esitetyt poliittiset mielipiteet ja vaatimukset aukeavat uudessa valossa.

Kannattaa myös tutustua kirjan loppuosan viitteisiin ja lähteisiin. Sieltä kun paljastuu, kuinka tarkkaa työtä Wahlroos on kirjoittaessaan tehnyt. Hänen lukeneisuutensa on kiitettävän laajaa, kattaen sekä aiemmat klassikot että tämän päivän keskeisimmät kirjoitukset. Lähdeluettelosta löytyy hyviä vinkkejä, jos haluaa kartuttaa omaa taloustieteen tuntemustaan.

Kansainvälisen tason talousajattelija

Kirja julkaistaan suomen lisäksi englanniksi ja ruotsiksi. Näyttäisi siltä, että kirjan myötä Wahlroosin tavoitteena on kansainvälistyä tunnettuna talousajattelijana eli saavuttaa seurattu asema vähintäänkin Pohjoismaissa, mutta myös Lontoossa. Hyvä niin, koska ajattelijana ja kirjoittajana Wahlroos kyllä pärjää vertailussa myös kansainvälisillä kentillä.

On kunnioitettavaa, että hän jaksaa jakaa ajatuksiaan ja kirjoittaa, yhtä hyvin hän voisi olla tekemättä niin. Jaksan siis ihmetellä hänen ajankäyttöään ja kykyään yhdistää merkittävät liike-elämän positiot, luottamustehtävät ja esiintymiset näinkin tuotteliaaseen kirjalliseen tuotantoon. Harva yritysjohtaja pystyy tuottamaan koskaan elämänsä aikana näin tasokasta kirjallista kontribuutiota ja toisaalta harva kokopäiväinen kirjoittaja on saanut mitään merkittävää aikaiseksi yrityselämässä. Nämä huomioiden Wahlroosin panos molemmilla saroilla on kunnioitettava ja ihailtava.  

Jos molemmat Wahlroosin kirjat ovat vielä lukematta, suosittelisin nyt aloittamaan ensin jälkimmäisestä. Se on helpompi luettava ja ajankohtaisempi. Molemmat kirjat kuuluvat taloutta seuraavien pakollisiksi lukukokemuksiksi, ellei sitten satu olemaan maailmankuvaltaan niin Wahlroosin vastakohta, että ei siitä syystä suostu teoksiin tutustumaan.

Toivottavasti Wahlroos jatkaa kirjoittamistaan myös jatkossa. Erityisen mielenkiintoista olisi lukea hänen muistelmansa ja näkemyksensä yrityselämän eri käänteistä eli katsaus kulissien taakse, sitten kun niistä asioista voi kirjoittaa.

Wahlroosin julkistamistilaisuuden puhe löytyy täältä alta. Haastattelukysymyksissä huomaa valitettavasti epäsuhdan kysyjän ja vastaajan välillä, vastaajan eduksi. Sama pätee muihinkin moniin muihinkin hänestä tehtyihin haastatteluihin; huonoihinkin kysymyksiin irtoaa erinomainen vastaus.

Poiminnot

• Markkinatalous on onnistunut melkein kaikessa. (49)
• Kalat ovat aina olleet markkinoille hankala tapaus. (49)
• Markkinatalouden synnyttämä talouskasvu on kieltämättä rasittanut ympäristöä. (50)
• Niin vaikeaa kuin onkin se myöntää, on olemassa asioita, joita ei voi rahalla ostaa - tosin ei kovin montaa. (68)
• Keynesiläisyyden tuloksia on pakko pitää vaikuttavina - ainakin julkisen velan määrällä mitattuna. (73)
• Vapaa-aika on itse asiassa muutoin kattavan verotuksen taloudessa lähes ainoa hyödyke, jota ei veroteta. (77)
• Julkiselle taloudelle rikkaiden verottaminen on sivuseikka. Asiasta varmistuaksesi riittää, että katsot, kuinka moni miljonääri maksaa veroja kotikuntaasi. (84)
• Koska verotuksen tarkoitus ei ole maksimoida valtion verotuloja, vaan kerätä riittävästi rahaa tärkeinä pidettyjen julkisten menojen kattamiseksi, Lafferin käyrien tarkastelu ei tarjoa meille vastausta verotuksen optimaalisen tason määrittelyyn. (94)
• Pitkällä aikavälillä talouskasvulle tärkeintä ei ole kulutus, vaan investoinnit inhimilliseen pääomaan ja uuteen tekniikkaan. (110)
• On selvää, että ihmiskunta ei pelaa enää nollasummapeliä. (117)
• Paras keino auttaa kaikkein köyhimpiä ei siis näytä olevan tulonsiirrot vaan talouskasvun vahvistaminen. (119)
• Nykyisin suurin osa varallisuudesta on itse asiassa inhimillistä pääomaa, ja suurin osa kiinteästä omaisuudesta on rahoitusvarallisuutta, jota omistavat työeläke- ja sijoitusrahastot sekä pääomasijoittajat osakkeiden tai velkapapereiden muodossa. (121)
• Osa inhimillisestä pääomasta on kasvanut akateemisen sivistyksen uljaimmissa tyyssijoissa kuten Harvardissa, Stanfordissa ja Oxfordissa vietettyjen vuosien aikana. Mutta kun tarkastelee omalla työllään vaurastuneiden miljonäärien akateemisia saavutuksia, näyttäisi inhimillinen pääoma olevan jotankin muutakin: havainnointi- ja oppimiskykyä, teknisiä ja tieteellisiä taitoja, mielikuvitusta, kunnianhimoa ja henkilökohtaista kurinalaisuutta. Riittää kun vilkaisee Forbes-lehden maailman rikkaimpien ihmisten luetteloa. Luettelon kärjestä puuttuvat silmiinpistävästi varakkaat perilliset. Kieltämättä Kochin veljekset perivät aikoinaan yhtiön, josta he ovat sittemmin huolehtineet erittäin hyvin, ja hieman kärkisijojen alapuolella Waltonin perhe on hyvin edustettuna, mutta yli puolet 50 rikkaimmasta ihmisestä voidaan luokitella yrittäjiksi. Harvat maineikkaiden sukujen perillisistä ovat enää maapallon rikkaimpien joukossa. ... Toinen ilmeinen havainto on se, että muodollisella koulutuksella ei näytä juuri olevan yhteyttä suureen rikastumiseen. Maailman rikkaimmat ihmiset, Carlos Slim, Bill Gates, Amancio Ortega, Warren Buffet ja Larry Ellison, ovat loistavia liikemiehiä ja luovia ajattelijoita, mutta heillä ei ole paljoakaan muodollista akateemista koulutusta. (121)
• Joseph Stiglitzin väite siitä, että kalliit lukukausimaksut ja yliopistojen rahoittajia suosivat opiskelijavalinnat tekevät pienituloisten vanhempien lapsien pääsyn huipputason yliopistoihin liki mahdottomaksi, ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Parhaimmat yliopistot pysyvät akateemisesti vertailulistojen huipulla vain kilpailemalla parhaasta opiskelija-aineksesta. Lahjakkaille mutta vähävaraisille opiskelijoille myönnetty taloudellinen tuki ja vapautukset lukukausimaksuista ovat merkittävä osa tuota kilpailua. (122)
• Olen itse aikoinaan yhtiöittänyt inhimillisen pääomani pörssilistatun yhtiön muotoon ja myynyt sen sitten pari vuotta myöhemmin ehdolla, että jään johtamaan yhdistymisessä syntynyttä uutta yhtiötä. (127)
• Markkinatalouden taloudellinen vapaus on palkinnut yrittäjiä ja sijoittajia ruhtinaallisesti. (130)
• Inflaatio on rahan (suhteellisen) hinnan laskua - tai toisin ilmaistuna rahan ostovoiman heikentymistä. (139)
• Inflaatio on yksinkertaisesti rahan vaihtoarvon alentumista, jonka aiheuttaa ylitarjonta suhteessa rahan kysyntään. Vastaavasti deflaation aiheuttaa rahan puute eli alitarjonta. (146)
• Inflaatio ei ole enempää eikä vähempää kuin rahan ylitarjontaa suhteessa tavaroiden ja palveluiden tuotantoon. (147)
• Inflaatio on aina ja kaikkialla rahataloudellinen ilmiö. (147)
• Vaikka elvyttävä rahapolitiikka ei pysty poistamaan talouden rakenteellisia heikkouksia, keskuspankkien toiminnalla on suuri merkitys. Siksi niitä ei pidä äärilibertaarien ehdotuksen mukaisesti yksityistää. Keskuspankkien tärkeintä tehtävää ei edes mainita rahan kvanttiteoriassa; niiden tulee turvata raha- ja luottomarkkinoiden toiminta. Se on ratkaisevan tärkeää, koska vakavat rahoitusmarkkinoiden häiriöt ovat yksi keskeisimmistä taantumien aiheuttajista. (158)
• Euroopan teollisella suurvallalla (Saksa) on yhä maanosan vanhentunein, tehottomin ja taloudellisesti heikoin pankkijärjestelmä. (160)
• Markkinat eivät tuota uutta ja alkuperäistä tietoa. Niiden kyky ennustaa tulevaisuutta rajoittuu siihen, että ne organisoivat erittäin tehokkaasti markkinaosapuolten näkemyksiä. ... Markkinat eivät innovoi tai visio. (167)
• Markkinat ovat yksinkertaisesti vain erittäin tehokas koneisto, joka kokoaa ja käsittelee markkinaosapuolten tuottamaa tietoa. Ne tarjoavat käyttäjilleen kannustimet tuoda julki tietoa ja hyödyntää sitä parhaalla mahdollisella tavalla. Sillä tavoin markkinat varmistavat sen, että niiden käytössä on (kaikki) olennainen tieto. (168)
• Vaikka täydellisen tehokkaille markkinoille asetetut kolme edellytystä eivät koskaan todellisuudessa toteudu, eivät markkinat ole tehottomat. (170)
• Markkinoita ei juuri kiinnosta, miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. (171)
• Tutkiessaan rahoitusmarkkinoita taloustieteilijä pääsee lähimmäksi luonnontieteitä, koska hänen käytössään ovat tietokannat, jotka täyttävät määrällisesti ja laadullisesti tiukat kriteerit. (172)
• Markkinat ovat iso demokraattinen mekanismi, jonka osina me kaikki muokkaamme talouttamme hyvinvointimme maksimoimiseksi. (187)
• Ilman tehottomia markkinoita keynesiläiseltä teorialta putoaa pohja. (189)
• Sata vuotta kestänyt inflatorisen rahapolitiikan aikakausi on selvästi tullut päätökseen. (207)
• Euroopan mailla ei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa lyhentää kasvattamiaan velkavuoria. Nyt ei tarvita lisää velkaelvytystä katastrofia viimeistelemään, vaan rahan tarjontaa lisäävää ja kasvua tukevaa rahapolitiikkaa, joka kasvattaa luottojen tarjontaa ja heikentää euron ulkoista arvoa. (213)
• Kuten Schumpeter totesi, kapitalismi on mitä suurimmassa määrin luovaa tuhoa; se on henki, joka synnyttää kilpailua ja talouskasvua. (230)
• Matematiikka on (yksinkertaisesti) oikeassa olemisen tiedettä. (245)
• Markkinat valitsevat sijoittajista voittajat ja kitkevät pois häviäjät. (255)
• Harva menestyksekäs pääomasijoittaja kuvittelee onnistuvansa enemmän kuin ehkä 20-prosenttisesti. Kun alkuvaiheen yrityksiin sijoitetaan, jopa neljä viidestä sijoituksesta epäonnistuu. (259)
• En näe mitään ilmeistä syytä, miksi emme antaisi ihmisten päättää itse sijoituksistaan. (259)
• Yhteiskunta tarvitsee riskinottoa tekniikan kehityksen tueksi; on siis periaatteessa yhteiskunnan etujen mukaista, että tekniikan kehityksen edistämiseen sijoitetaan runsaskätisesti. (259)
• Ihmiset ovat aina - ja kaiketi hyvästä syystä - suhtautuneet epäluuloisesti pankkiireihin, ja vaikka useimmat ihmiset todennäköisesti pitävät keskuspankkiireja tavallisia pankkiireja luotettavimpina, ovat he silti pankkiireita. (293)
• On turha kuvitella, että kulta muodostaisi kiintopisteen muuten alati muuttuvassa rahatalouden universumissa. (295)
• Minimipalkka, transaktioverot, maataloustuet, yksinkertaistetut rahapoliittiset tavoitteet ja etuusperusteiset eläkkeet. Ne kaikki edustavat aatteellista perintöä, josta meidän pitää ennen pitkää päästä eroon, jos haluamme vauraan yhteiskunnan, jossa vallitsee täystyöllisyys. (320)
• En ole mitenkään vakuuttunut, että monetkaan esimerkeistä, jotka Michael J. Sandel (2012) mainitsee kirjassaan What Money Can't Buy, ovat todella sellaisia, että niitä ei voisi rahalla ostaa. (328)