Superomistajat ja maailman yritykset

Kuka hallitsee maailman yrityksiä? 

Zürichiläinen tutkijaryhmä esitti äskettäin verkostoanalyysiin perustuvan vastauksensa tähän kiinnostavaan kysymykseen. Stefania Vitali, James Glattfelder ja Stefano Battiston tutkivat asiaa 43 000 kansainvälisen yrityksen verkostoanalyysilla ja päätyi tutkimuksissaan siihen tulokseen, että suhteellisen pieni, etenkin finanssitaloista koostuva, yritysryhmä hallitsee maailman taloutta. Aiheesta kirjoitti mm. New Scientist-lehti sekä Teemu J. Kammonen Uusi Suomi blogissaan. Itse tutkimuksesta voi lukea täältä ja tutkijoiden aikaisemmista tutkimuksista täältä. Varsinainen tutkimuspaperi löytyy täältä. 

Kuva 1318 yrityksen verkostosta, joka kuvastaa maailmantalouden ydintä. Punaisella merkityt ovat superyrityksiä ja keltaisella merkityt hyvin verkostoituneita yrityksiä. (Kuva PLoS One)

Superyritykset ja verkottunut omistus

Tutkijat löysivät 1 318 kansainvälisen yrityksen ryhmittymän, jonka omistuksessa oli verkostojen kautta peräti 60% maailman reaalitalouden liikevaihdosta. Tästä ydinryhmittymästä tutkijat tiivistivät vielä pienemmän joukon, 147:n niin kutsutun superyrityksen ringin. Näillä 147 superyrityksellä oli hallussaan 40% koko kansainvälisen kaupan ja yritysverkoston omistuksesta. Superyritykset muodostivat tutkijoiden verkostoanalyysissa keskenään verkottuneen joukon, joka omisti suurelta osin toisensa. 

Tutkijoiden mukaan omistusvallan keskittyminen tai hajaantuminen ei sinällänsä ole hyvä tai paha asia, mutta superomistajien keskinäinen riippuvuus voi vaikuttaa paljonkin asioihin. 

Maailman superyritykset

Tutkijat esittävät tutkimuksensa lopussa maailman 50 verkostoituneimman yrityksen listan. Näillä yrityksillä on siis heidän mukaansa suurin kontrolli maailman taloudessa. 

1. Barclays plc

2. Capital Group Companies Inc

3. FMR Corporation

4. AXA

5. State Street Corporation

6. JP Morgan Chase & Co

7. Legal & General Group plc

8. Vanguard Group Inc

9. UBS AG

10. Merrill Lynch & Co Inc

11. Wellington Management Co LLP

12. Deutsche Bank AG

13. Franklin Resources Inc

14. Credit Suisse Group

15. Walton Enterprises LLC

16. Bank of New York Mellon Corp

17. Natixis

18. Goldman Sachs Group Inc

19. T Rowe Price Group Inc

20. Legg Mason Inc

21. Morgan Stanley

22. Mitsubishi UFJ Financial Group Inc

23. Northern Trust Corporation

24. Société Générale

25. Bank of America Corporation

26. Lloyds TSB Group plc

27. Invesco plc

28. Allianz SE 

29. TIAA

30. Old Mutual Public Limited Company

31. Aviva plc

32. Schroders plc

33. Dodge & Cox

34. Lehman Brothers Holdings Inc*

35. Sun Life Financial Inc

36. Standard Life plc

37. CNCE

38. Nomura Holdings Inc

39. The Depository Trust Company

40. Massachusetts Mutual Life Insurance

41. ING Groep NV

42. Brandes Investment Partners LP

43. Unicredito Italiano SPA

44. Deposit Insurance Corporation of Japan

45. Vereniging Aegon

46. BNP Paribas

47. Affiliated Managers Group Inc

48. Resona Holdings Inc

49. Capital Group International Inc

50. China Petrochemical Group Company

* Lehman still existed in the list since 2007 dataset used

Pohdintaa

Zürichiläisryhmän tutkimustulos on erittäin kiinnostava. Käytetty menetelmä on vaativa ja se perustuu suuren tietomäärän datalouhintaan ja yhteyksien havaitsemiseen eri toimijoiden välillä. Kuulin esityksen tästä menetelmästä EBRF2010-konferenssissa ja olin todellakin suu auki ihmetyksestä. Tämän tutkimusmenetelmän sovellusalueet ovat moninaiset, joten on ilo, että sitä käytetään myös omistajuuden tutkimuskentällä. 

Mitä itse tutkimustulokseen tulee niin en ole yllättynyt löydöksestä. Ensinnäkin en ole yllättynyt siitä, että rahasto-omistajuuden ja globaalin hajautuksen aikakaudella rahavirrat kulkevat tiettyjen suurien toimijoiden kautta. En myöskään ole yllättynyt, että kyseessä on finanssitalot, jotka ensisijaisesti hallinnoivat globaaleja rahastoja. Sen sijaan yllätyin siitä, että minulle edes jossain määrin tuttuja yrityksiä listalla oli vain noin 20/50 eli paljon on parannettavaa talouden tuntemuksessa. Yllätys ei ole, että listalla ei ole pohjoismaisia yrityksiä. 

Mitä omistajuuteen tulee niin lienee paikallaan kysyä, ovatko nämä tahot omistajia omistajuuden laajassa merkityksessä vai ovatko nämä tahot "vain" globaaleihin yrityksiin sijoitettuna olevan pääoman hallitsijoita? Tarkoitan sitä, että näiden organisaatioiden rahat tulevat pääosin asiakkailta yhtiöiden hallinnoimiin rahastoihin, jotka sitten omistavat yhtiöiden osakkeita. Päätösvalta rahaston sijoituksista on ilman muuta hallinnointiyhtiöllä, mutta kuitenkin lopullinen päätösvalta pääoman suhteen on viime kädessä asiakkailla. Mikäli asiakkaat päättäisivät vetää pääomansa jostain näistä toimijoista pois, murenisi yhtiön asema hyvinkin nopeasti. Tästä hyvä esimerkki on listalla oleva Lehman Brothers. 

Pohdinnan paikka on myös näiden yhtiöiden käyttämä omistajavalta. Käyttävätkö ne yhtiöissä omistajavaltaa vai ei, ja jos käyttävät niin miten? Tyypillisesti finanssitalojen rahastot käyttävät valtaansa markkinoilla ostamalla, pitämällä ja myymällä, mutta eivät puutu yrityksen varsinaiseen hallintoon. Täten siis voisi sanoa, että näiden superyritysten käyttämä valta on välillistä sijoittajavaltaa, eikä niinkään suoraa omistajavaltaa. 

Maailman talouden keskittyneisyydestä on pyritty rakentamaan myös salaliittoteorioita kapean ryhmän maailmanvallasta. Tutkimustulos saattaa äkkiseltään antaa aihetta tällaisten ajatusten vahvistamiseksi, mutta kun asiaa purkaa pintaa syvemmälle ymmärtää, ettei tällaisella joukolla voi olla yhtenäistä agendaa. Ensinnäkin jo tämä joukko on sekä kansallisuuksiltaan että arvoiltaan hyvin moninainen. Sveitsiläisen, USA:laisen, kiinalaisen ja japanilaisen lähtökohdat ovat erilaiset. Toistaalta näiden yritysten todellinen vaikuttajajoukko on näiden yritysten asiakkaat, joka joukkona laajentaa intressipiirin jo vähintäänkin niin laajaksi ja globaaliksi, että salaliittoteorioilta menee pohja. Barclayn pääjohtajalla on varmasti valtaa sekä suoraan että välillisesti maailman yritystaloudessa, mutta ei hänkään ole riippumaton maailmantalouden lainalaisuuksista. Selkein johtopäätös materiaalista on, että hajautuneet markkinat toimivat suorien sijoitusten sijasta finanssitalojen hallinnoimien rahastojen kautta ja finanssitalot kilpailevat yksittäisten sijoittajien pääomavirroista. 

Mitä pääomasijoittaja tekee työkseen?

Mitä pääomasijoittaja tekee työkseen? Pyörittää Exceliä, jos asian oikein kiteyttää. Excel on ylivoimaisesti pääomasijoittajan tärkein työkalu. Sen ammattimainen hallinta on keskeisin alalla vaadittava kompetenssi. Valitettavasti vain monessa kauppakorkeakoulussa ei opeteta Excelin käyttöä. Oppi on siis hankittava itse. Ohessa on Private Equity Bloggerin Youtubeen jakamat hyvin perusteelliset opetusvideot yritysostojen arvonmäärityksestä ns. LBO-mallilla eli velkavivutetulla tuottolaskelmalla. Nämä videot katsomalla ymmärtää, mistä alalla on käytännössä kyse. Excelin käytöstä on itse asiassa tullut alalla jopa taidetta. Parhaimmillaan monisivuinen ja monimutkainen Excel-kyhäelmä on taideteosta vastaava monumentti, josta mallintaja voi aidosti olla ylpeä.  

Liiketoiminta lukujen takana

Jottei pääomasijoittamisesta muodostuisi kuvaa vain lukujen pyörittelystä, on todettava, että lukujen laskeminen itsessään on helppoa. Vaikeaa sen sijaan on kyetä arvioimaan ja analysoimaan liiketoimintaa lukujen takana. Excelin laskelman saa aina näyttämään kauniilta ja kannattavalta, jos niin haluaa. Aina voi muuttaa jotain muuttujaa niin, että saa haluamansa lopputuloksen. Tällaisilla laskelmilla ei vain ole mitään tekemistä todellisuuden ja käytännön liiketoiminnan kanssa. Todellista osaamista edellyttääkin ymmärtää arvion kohteena olevaa liiketoimintaa, sen strategiaa ja strategisten oletusten perustalle rakentuvaa skenaariota liiketoiminnan tulevasta kehityksestä. Alasta kiinnostuneille suosittelen siis opiskeltavaksi rahoitusta, laskentatoimea, strategiaa ja jonkin verran verotusta ja juridiikkaa. Lisäksi poikkitieteellisinä opintoina lukisin psykologiaa, koska loppujen lopuksi monet asiat ovat kiinni ihmisistä ja heidän käyttäytymisestään erilaisissa tilanteissa.   

Esimerkit LBO-mallista Excelissä

Suomen hienoimmat yritykset

Mikä on mielestäsi Suomen hienoin yritys? Ei siis välttämättä paras, mutta jollain tavalla "coolein, siistein, hienoin, sympaattisin". Mikä yritys saa sinut syttymään?

Kavereiden kanssa tulee usein keskusteltua siitä, mistä yrityksistä kukin pitää. Kriteerinä ei useinkaan ole talousluvut tai muut menestystä kuvaavat mittarit, vaan enemmänkin henkilökohtainen, tunneperäinen positiivisuus yritystä kohtaan. Oheinen listaus on henkilökohtainen kärkeni. Listalle ei ole otettu hygieniasyistä niitä yrityksiä, joissa olen työskennellyt tai joihin minulla on muuten läheinen side. Myös rahoitusalan/pääomamarkkinan yritykset olen sulkenut pois. Lisäksi olen pyrkinyt välttämään tähdenlentoja eli luonteeni arvostaa enemmän pitkäjänteisyyttä kuin nopeaa kasvukiitoa. Kaikkien osalta en edes osaa selittää, miksi kyseinen yritys on listalla. Se vain on. Järjestys ei myöskään ole ratkaiseva.

Suomen hienoimmat yritykset

1. KONE: Suomen ykkösyritys tällä hetkellä. Hyvä omistus ja johto. Jännä perheyritystarina taustalla. Pystynyt kansainvälistymään ja ottamaan alan edelläkävijän roolia globaalisti. Kunnioitan KONE:tta.
2. Kiilto: Pirkanmaan paras yritys. Yhtiö, jossa on arvot kohdallaan ja hieno omistamisen kulttuuri. Yli 90-vuotias perheyritys, joka on omalla alallaan kärkikastia. Minulla on pelkästään positiivista sanottavaa yhtiöstä.
3. Fazer: Fazer on vahvasti osa suomalaisuutta. Sininen on vahva brändi ja yhtiö erittäin laadukas kaikessa tekemisessään. Mittarissa 120 vuotta historiaa perheyrityksenä.
4. Nokia: Olisi epäreilua jättää Suomen yritysmaailman suurin menestystarina mainitsematta. Nokia on saavutuksissaan omaa luokkaansa maailman mittakaavassa. Varsinaista tunnesidettä minulla ei ole yhtiöön syntynyt, mutta silti seuraan sitä suurella mielenkiinnolla ja olen tuotteiden uskollinen käyttäjä. Toivon todellakin, että yhtiö menestyy myös jatkossa.
5. Insta Group: Suurelle yleisölle tuntematon perheyritys Pirkanmaalta. Kuuluu päässäni samaan kategoriaan kuin Kiilto. "Meihin on lupa luottaa - on ollut jo vuodesta 1960" kuvaa hyvin yhtiön arvopohjaa. Pelkästään positiivista sanottavaa yhtiöstä.
6. Stockmann: Jo 1862 perustettu pörssilistattu tavaratalokonserni. Hyvä brändi, erinomainen palvelu ja laatu tuotteet. Arvostan etenkin asiakkaana. Konsepti pärjää mielestäni hyvin vertailussa myös alan kansainvälisiin toimijoihin, vaikka yhtiö ei olekaan Venäjää ja Viroa lukuunottamatta tavaratalona laajentunutkaan. Akateemisessa kirjakaupassa kuluisi minulta loputtomasti aikaa.
7. Ensto: Edesmennyt Ensio Miettinen oli hieno mies. Olen häntä ja hänen kirjojaan tässä blogissa aiemmin käsitellyt ja kunnioitan hänen elämäntyötään. Niinpä Ensto kuuluu myös yhtiönä suosikkeihini.
8. Metso: Lista olisi vajavainen myös ilman yhtäkään suomalaista konepajaa. Tai siis teknologiateollisuusyritystä, kuten hienommin kutsutaan. Toki KONE:kin sellaiseksi luetaan, mutta sen lisäksi nousee esille Metso ja Wärtsilä. Nämä kaksi ovat minulle liki yhtä mieluisia, mutta jos valita pitää niin kallistun Metsoon. Globaalisti menestyviä yrityksiä, joilla vahvat suomalaiset juuret.
9. Nokian Renkaat: Kim Granin johtama yritys, joka on menestynyt kiitettävästi suurien globaalien toimijoiden kuten Goodyear ja Bridgestone puristuksessa. Hakkapeliitta-henkeä ja tekemisen meininkiä. Tässäkin vaikuttaa ehkä hieman kotiseuturakkaus, mutta enemmän pörssimenestys.
10. UPM: Suomalaisen metsäteollisuuden sivuuttaminen olisi myös iso lovi listaan. Metsäyhtiöistä jostain syystä päällimmäisenä päässäni on UPM. Lisämausteen tuo Björn Wahlroos hallituksen puheenjohtajana.

Pohdittavaksi

• Unohtuiko mielestäsi joku?
• Millainen olisi sinun listasi?

Omistajuuden strateginen luonne

Esittelin jo aikaisemmin tässä blogissa Mikko Haapasen, Matti Laineman, Lasse Lehtisen ja Tuomo Lahdesmäen teosta Hallitus - Omistajan asialla, johdon tukena. Kirjasta löytyy erinomainen kuvaus omistajuuden strategisesta luonteesta, joka on paikallaan jaettavaksi sellaisenaan. Mielestäni tämä kannattaa lukea ajatuksella. Tätä vasten on myös helpompi ymmärtää konkreettisesti, mitä eroa on omistajalla ja sijoittajalla. Ajatus, jonka mukaan kaikki osakkeenomistajat vaatisivat päätavoitteenaan aina maksimituoton omistuksellensa ja yritysten tehtävänä olisi tuottaa osakkeenomistajilleen tämä maksimituotto ei pidä käytännössä paikkaansa, eikä siten voi olla tieteellisen teorian perusta. Sen sijaan voidaan todeta, että osakkeenomistajien tavoitteet ovat moninaiset ja täten myös yritysten tavoitteet vaihtelevat. Tuomas Enbuske kuvasi yritysten yksilöllisiä tavoitteita erinomaisesti blogissaan. Yrityksen omistajien on tärkeää viestiä tahtotilansa omistuksensa suhteen sekä hallitukselle että johdolle, jotta yritystä ohjataan omistajien tavoitteiden mukaisesti. Erinomainen väline tämän tahtotilan selvittämiseen, kuvaamiseen ja viestimiseen on omistajastrategia. Siinä kiteytetään vastaus kysymykseen, "miksi minä omistan".    

Hallitus - Omistajan asialla, johdon tukena

Omistajuuden strateginen luonne

Vuosikymmenten ajan omistajuus on ollut Suomessa luonteeltaan strategista. Yritystoiminnassa ei ole painotettu yritykseen sijoitettujen varojen tuottoa eikä omistajien vaurastumisen merkitystä. Monissa eri yritystyypeissä yrityksen tuottotavoitteet ovat jääneet muiden tavoitteiden ohella sivummalle. Yritys on pitkälti nähty yksikkönä, jonka tärkeimpänä tavoitteena on kasvu. Toisaalta omistajat eivät ole itsekään vaatineet pääomalleen tuottoa, vaan tärkeämpää on ollut yrityksen hallussapito. Perheyrityksen omistuksessa ei ole pyritty vain taloudelliseen hyötyyn, vaan velvollisuutena on ollut perityn omaisuusmassan säilyttäminen suvun hallussa ja sen siirtäminen sukupolvelta toiselle. Valtionyhtiöiden perimmäisenä tehtävänä on ollut Suomen teollistaminen ja työllisyyden turvaaminen. Tuottajaosuuskuntien päätehtävänä on ollut toimia jäsentensä tuottamien raaka-aineiden jalostajana ja markkinoijana. Pankkien ja vakuutuslaitosten omistuksilla taas on eräissä tapauksissa pyritty lähinnä varmistamaan asiakassuhteen jatkuminen ja luottoriskien välttäminen.

Markkina-arvoon pohjautuvan omistaja-arvo-ajattelun nopeaa leviämistä suomalaiseen yrityskulttuuriin voidaan pitkälti selittää ulkomaalaisomistuksen kasvulla. Vähitellen suomalaissijoittajiinkin on tarttunut omistajalähtöisyyden avainsanat: omistus on investointi ja yritys on sijoituskohde. Ulkomaalaisten sijoittajien sijoitukset suomalaisyrityksiin eivät ole yleensä olleet strategisia. He ovat sijoittaneet - ja tulevat jatkossakin sijoittamaan - yrityksiimme ainoastaan saadakseen sijoituksilleen tuottoa osakkeiden arvonnousun ja aktiivisen osingonjakopolitiikan muodossa.

Samalla kun omistajuuden merkitys korostuu, omistajat asettavat yritysjohdolle yhä tiukempia vaatimuksia. Aikakaudella, jolloin strateginen omistajuus ei painottanut omistajien vaurastumisen merkitystä, toimivalle johdolle jäi varsin vapaat kädet päättää yritysten taloudellisten varojen käytöstä. Johto saattoi esimerkiksi investoida liikaa tai painottaa liian paljon yrityksen kasvua tai markkinaosuutta kasvattaakseen omaa arvostustaan sekä palkkioitaan. Nyt omistajat vaativat, että yritysjohto käyttää omistajien pääomaa tuottavasti. Investointien tuoton pitää ylittää pääoman kustannus, joka määräytyy yrityksen liiketoiminnasta sijoittajalle siirtyvän sijoitusriskin sekä yleisen korkotason kautta. Omistajalähtöisessä johtamisessa omaa pääomaa pidetään siis kalliina, koska omistajat vaativat riskipreemion. Samalla yritykset ovat tajunneet, että liian suuri pääomamassa on ongelma, koska sille on vaikea saada tuottoa.

Samalla kun johtokeskeisestä arvomaailmasta on siirrytty omistajalähtöiseen johtamiskulttuuriin, on omistaja-arvon lisäämisestä tullut yritysten keskeisin tavoite Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Johtokeskeinen arvomaailma suomalaisessa yrityskulttuurissa on väistymässä ja tilalle on tullut yhä suuremmassa määrin omistajalähtöinen yrityskulttuuri. Käytännössä omistajalähtöisyyden kytkeminen johtamiseen tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että yrityksen toiminta tähtää viime kädessä omistajan varallisuuden maksimointiin. Omistajat ovat elintärkeitä rahoittajia ja siksi yritystä on myös johdettava heidän intressiensä mukaisesti. Ennen kuin yrityksestä voidaan kuitenkaan tehdä omistajalähtöistä, on omistajien tehtävä itselleen selväksi, "miksi minä omistan". Jokaisen sijoittajan on siis pohdittava, onko hän tuottoa hakeva omistaja, joka yrityksen ajautuessa vaikeuksiin äänestää jaloillaan, vai onko hän vastuuta kantava omistaja, joka on valmis kestämään myös yrityksen huonoja aikoja sekä tukemaan yritystä tarvittaessa myös taloudellisesti.

Oman tahtotilan selvittäminen on vielä helppoa, mutta vaikeampaa on sen ilmaiseminen yritykselle. Yrityksen omistajalähtöinen johtaminen ei ole kuitenkaan mahdollista, ellei yritys tiedä, mitä osakkeenomistajat yritykseltä haluavat, eli millaista kasvua ja millaista tuottoa yritykseltä odotetaan. Yrityksen - ja erityisesti sen hallituksen - on tarvittaessa autettava omistajina tahtotilan viestinnässä. Varsinkin jos yrityksellä on muutama dominoiva omistaja, on suuromistajien intressit tunnettava läpikotaisin. Omistajien intressejä kuunneltaessa on syytä kuitenkin muistaa, että demokratian on toteuduttava tälläkin saralla, eli omistajien ääntenenemmistö ratkaisee sen, mihin suuntaan yritystä johdetaan. Tällöinkin on, erityisesti pörssiyhtiön ollessa kyseessä, huomioitava tarkkaan osakeyhtiölainkin edellyttämä kaikkien osakkeenomistajien, myös pienosakkaiden, yhdenmukainen kohtelu ja yrityksen aitojen intressien (kuten toiminnan jatkuvuuden ja kannattavuuden) huomioon ottaminen.

Omistajien tavoitteiden kytkeminen yrityksen johtamiseen on mielekästä ainostaan silloin, kun omistajien odotukset liittyvät yrityksen pitkän aikavälin tuottoon.

Lähde: Mikko Haapanen, Matti Lainema, Lasse Lehtinen ja Tuomo Lahdesmäki: Hallitus - Omistajan asialla, johdon tukena.